perjantai 9. joulukuuta 2022

Ihmiskoe

 Juttelin ystäväni kanssa vartti sitten puhelimessa. Puhuttiin puhelinriippuvuudesta ja siitä, mitä tehtiin aikana ennen älypuhelimia sun muita. Etenkin mietin poikien pikkulapsiaikaa, kun ei ollut älypuhelinta eikä edes tietokonetta himassa. Että miten hitossa mä olen päiväni saanut kulumaan. Toki lapset saa aikaa kulumaan kummasti. Mä mm luin niille aina aika paljon. Mutta millä mä viihdytin itseäni? (Lukemalla)

Ystäväni keksi sitten ihmiskokeen. Että insta pois. Katsotaan mitä tulee tilalle. Viikon testistä puhuttiin, mutta jos edes kolme päivää :) Sen jälkeen voisin opetella sen tavan, että kun katson telkkaria, mun puhelin olisi todella kaukana musta. Mä inhoan sitä, että kesken tv:n katsomisen alan yhtäkkiä selata puhelinta. Mä haluan oppia keskittymään uudestaan. Mä haluan myös löytää elämän somen ulkopuolelta. Jos someajan käyttäisi siihen että lähettäisi viestejä niille ystäville, jotka löytyvät omasta puhelinluettelosta. Ja siivoaisi vaatekaappeja. NAURUA.

Mä voin oppia uusia tapoja olla olemassa. Kovat on toiveet kolmeen päivään. Uusi minä ja uusi elämä. 


torstai 1. joulukuuta 2022

Torstai

 Väliaikaraportti: Olen ostanut tällä viikolla vain Oivariinia, leipää ja pikakahvia. Niin ja bensaa. Pakastimesta on syöty kanaa, Hornetteja ja marjoja. Huomenna pitäisi taas kaivella arkkua ja keksiä syötävää. 

Horneteista pääsenkin esikoiseen. Sillä oli lokakuussa testipäivä Tikkakoskella, koska haluaa armeijaan ilmavoimiin. Testattiin fysiikkaa ja psykologiset testit oli varsin mittavat. Mutta näin vain heppu sai tietää pääsevänsä sisään. Parin viikon päästä esikoinen valmistuu lentokonemekaanikoksi ja heti tammikuussa menee inttiin mekanikoimaan. Poika on siitä jännä tapaus, että saa näemmä kaiken mitä haluaa. Eniten ihailen sitä, että hän tietää mitä haluaa. Käsi pystyyn, kuin moni meistä tietää vieläkään omia unelmiaan. Etenkään ammattimielessä. 

Kohta kaksi viikkoa olen ollut järkyttävän ylpeä keskimmäisestä, joka on siinä ekassa duunissaan Subissa. Se on kyllä todella todella hyvin jaksanut ja viitsinyt käydä töissä. Ottanut ex tempore vuorojakin kovin joustavasti. Äitini sanoin: On se hyvä että tekee muutakin kuin pelaa tai makaa sängyssä. 

Totta.

Mä olen tällä viikolla marissut, lukenut, toiminut supernannynä taaperolle, kuntopyöräillyt ja katsonut telkkaria. Niin ja tehnyt itselleni täihoidon. Saanut hermarin ja itkupotkuraivarit. Liittyy edelliseen. 

Olen mä tehnyt jouluakin vähän. Ja pessyt pyykkiä loputtomasti. Liittyy edelliseen. 

Tänään katsoin suosikkiohjelmaani Kaaosta kesyttämässä ja taas tuli into mennä vaatehuoneeseen järjestämään vaatteet viivasuoraan järjestykseen ja ehkä väreittäin jopa. Siis ihan mitä vaan joka saisi vaatehuoneen näyttämään todella toimivalta jollaiseksi se pari vuotta sitten tehtiinkin. 

JA kuinka monetta kertaa taas haaveilen että käyttäisin sieltä niitä vaatteita. Siis ei vain pesukoneesta -narulle ja päälle - tyylillä. 

Hirmusti ajatuksia :D

maanantai 28. marraskuuta 2022

Hirveä talouskriisi

 Kiva tällai neljä viikkoa ennen joulua tajuta, että olen ajatellut taloustilanteeni aika iloisesti metsään. Eilen illalla hoksasin, että multa "puuttuu" kahden viikon palkka. Että kun ei ole ollut tarpeeksi töitä, niin ei ole kyllä sitä palkkaakaan. 

Että se raha, jonka olin korvamerkinnyt jouluun ja lahjoihin, onkin itseasiassa se "palkka", jonka tarvitsen elämiseen. Sen lisäksi olen joulukuun palkaksi laskenut päivystysviikon, joka ei ehkä ehdikään alkaa siten, että saisin sen korvauksen joulukuun puolella. Eli taas todella iso miinus.

Vaihtoehdot ovat:

Kajota säästötiliin isosti

Tyhjentää rahastosäästötiliä

Vinguttaa Visaa

Pitää taas lyhennysvapaakuukausi asuntolainasta

Yhdistelmä näitä kaikkia

(Ystäväni lohdutti, että mulla sentään on vaihtoehtoja.)

Ahdistaa ja ketuttaa ja stressaa

Yllättyykö kukaan jos taas aloitan kohkaamisen siitä, että pakastin täytyy syödä tyhjäksi? NAURUA!

Tänään kuitenkin intouduin leipomaan sämpylöitä. Eikö tällainen marttailu saa ainakin kuvitelman että ratkaisu on omissa käsissä?

Mun taloustilillä on 200 euroa, jonka pitää riittää 7.12 asti, paitsi että kun mulla ei siis tule rahaa ennenkuin 22.12, niin kuinkas ton rahan saisi venytettyä? Olisinko niin reipas ja aikaansaava, että kirjaisin ylös kuinka pitkälle tuo riittää ja kuinka se tapahtuu? Olisinpa kuin @kolmiokuudelle, joka ruokkii suurperheen 300 eurolla. 


Tämän talouskriisin lisäksi olen kuoliaaksi tylsistynyt ja lähinnä itseeni. Miten osaankin olla näin tylsä ihminen?

tiistai 22. marraskuuta 2022

Kun lapsilla menee hyvin, niin mullakin menee

 Kuluva marraskuun viikko on mun suosikkiviikko! Mun keskimmäinen aloitti eilen työt Subwayssä. Koulun ohessa töitä aloitti siis tekemään. Mä olen pakahtua onnesta ja joka välissä sen pojalle toitotan kuin iloinen ja ylpeä mä olen. Eihän tässä muuten niin tohkeissaan olisi, mutta tämä on mun 19-vuotiaan eka työ. Taisin jo jossain kohtaa tännekin kirjoittaa, että oli vähän vaikea olla kahden muun pojan kesätöistä onnellinen, kun yksi ei ollut niitä saanut. Että ei viitsi hihkua ja hehkuttaa. Mutta nyt saan ja ilokseni veljetkin iloitsee yhden puolesta.

Sitä vain, että taakka vierähti harteilta. 

Mun pojalla on muutenkin alkanut ihana yritteliäisyys. Hän harrastaa dubbaamista eli ääninäyttelyä. Hän on nyt itse soitellut äänistudioihin ja päässyt äänistudioon antamaan ääninäytteitä ja esittelemään dubbaustaitojaan.  Hän on saanut paljon hyvää palautetta, eli uskon vakaasti, että kun tämä hyvä putki on auennut, niin kohta hän saa myös noita hommia. 

Kun mulla nyt kuitenkin on poika, joka on paljon viettänyt aikaa sängyn pohjalla, niin on ihan supermahtavaa, kun hän on alknut löytää omaa polkuaan elämässä. 

Kuopus sanoi että olenko ajatellut, että isoveikka voi kohta muuttaa kotoa, kun on saanut töitäkin. Olen ehtinyt ajatella, mutta nou, ei vielä. EI ei ei. Mä haluan että nämä kaksi on kotona. Piste. 

Vaikka toki olisi aika kiva saada oma huone takaisin ja lopettaa kahden huoneen välinen seikkailu. Että viikko makkarissa, viikko lastenhuoneessa. Mutta ei silti. Se tarkoittaa sitä, että mun lapsenvahtikin lähtisi. Nyt sentään joskus harrastuskuskaan tai käyn kaupassa ilman taaperoita. 

Okei, kyllä mä sen päästän, jos se haluaa. Kun satavarmana tiedän että pärjää. 

Ei mulla muuta. 

jk. Hetki jolloin tajusin että pojasta on tullut mies. Eilen oli jäätävä lumipyry ja lumikaaos, mutta poika ei edes puolella sanalla vihjannut että voisin viedä hänet töihin. Niin vaan fillaroi sinne ja takas. Sekin pakahduttaa. 

torstai 17. marraskuuta 2022

Kauppakielto

 Mä meinasin otsikoida jotain puuhakkuudesta. Sitten nauratti itseänikin. Mä pidän itseäni puuhakkaana, koska vein satsin kamaa kaatopaikalle TAAS? Asiassa muuten ärsytti se, että vein sinne pari vanhaa lasten leikkikeittiötä, joiden tilalle olin ostanut uuden. Olispa kiva että täältä lähtisi tavaraa, eikä aina tulisi tilalle uutta. Ja voisiko olla hankkimatta mitään, minkä uskoo joskus lähtevän talosta pois? Eli tästedes saan hankkia lähinnä ruokaa ja kirjoja. 

Kaatopaikkareissun ilahdus oli se, että kun kassaneiti kuuli mtä vien sinne, se ei viitsinyt laskuttaa euroakaan. Säästin siis kympin. Wuhuu. 

Sitä kymppiä tarvittiin tänään, kun autoon vaihdettiin jarrupalat. Meni kyllä aika monta kymppiä valitettavasti. Eli kyllä, mä jatkan pakastimen tyhjentämistä enkä mene kauppaan. Mitä mä sitten tekisin? Mitä voi tehdä jollei saa käydä kaupassa?


Jk. Tein jotain hyveellistä. Vesilaskupalautuksen 90 e laitoin saman tein visalaskun lyhennykseen. Eurot ei pysähtyneet mun tilille hetkeksikään. 

jk. Sähkön hinnan nousu muuttuu todellisemmaksi. Ystäväni kertoi juuri että hänen eka iso laskunsa saapui. Lokakuun lasku oli 180 euroa, kun mun oli 65e.* Jankutan taas sitä, että onneksi olen aloittanut varautumisen eli säästämisen. Ja onneksi meillä oikeasti yritetään nyt säästää sitä sähköäkin. Pojat on huikean hyvin oppineet siihen, ettei saunota joka päivä enää. Ja aina kysyvät voisko tänään saunoa ja keksivät hienoja perusteluita. Voi olla kyllä talvella vaikeaa mulle tämä, koska viime talvena saunottiin paljon, koska kivempi olla lämmössä kuin kylmässä. 


*Ystäväni asuu yksin saman kokoisessa kodissa ja hän saunoo joskus ja nyt ei tosiaan yksikään pöytäkonetta käyttävä lapsi asu kotona. Että mun kohdalla toi lasku ehkä olisi jo sen 300 e ollut. 


tiistai 15. marraskuuta 2022

Poikkeusaika ja kauhutarinoita

 Hirmuinen poikkeusaika takana. Olen leiponut sämpylöitä ja tehnyt kahdesti joulutorttuja. (Mulle se on poikkeusaika näköjään , jos teen MITÄÄN.) Ruokakaupassakäymättömyys ei ole toteutunut siinä määrin kuin uhosin, mutta en tajua miksi. 

Rouva Kepposen haasteen otin vastaan. Tein pakkasessa olevasta aineksesta (kanasta) ruokaa, jota en ole tehnyt aiemmin. Kanapataa, jossa tuoteita herkkusieniä ja pekonia. Kuopus ilmoitti etukäteen ettei tykkää herkkusienistä. Tein ruoan, kun kuopus oli poissa. Mun chili con carne-poika tykkäs kovasti ja syö sitä toista päivää. Itse tykkäsin myös, mutta ronkin pois herkkusienet, kun en minäkään niistä tykkää :D

Ruokavalio itsellä on ihan järkyttävällä tolalla. Eilen lounasaikaan tuli poika ja miniä kylään. Jäi siis lounas syömättä ja söin joulutorttuja.

Tänään sain juuri piiperön nukkumaan ja aloin miettimään lounasta, kun kaveri tuli kylään. En syönyt lounasta vaan joulutorttuja. Mun elämä on täysin tuhoontuomittua. 

Kuulin eilen lähes hauskan, mutta oikeasti kamalan Tinder-jutun. Mun miniän äiti meni pari kuukautta sitten Tinderiin monen leskeysvuoden jälkeen. Hällä kävi aloittelijan flaksi, eli heti ekan treffikumppanin kanssa alkoi tapailemaan ihan tosissaan. No pari viikkoa sitten mies oli halunnut lopettaa suhteen ja nyyhkinyt että Kyynel, et olekaan nainen mua varten. Miniäni äitiä tämä oli ymmärrettävästi vaivannut ja lopulta viestillä kysynyt mikä se syy oli että hänet jätettiin, Mies oli ensin yrittänyt olla vastaamatta, koska mukavaa naista ei halua loukata. Lopulta sitten sanoi että ongelma on se, että nainen on hieman tukeva. Että alkuhuuman jälkeen se alkoi haitata liikaa.  

Hauskaa tässä on se, että nainen ei ole tippaakaan tukeva. Oikeasti. Urheilullinen aika sutjakka normivartaloinen nainen. Mutta mutta, miehen eksä oli ballerina! 

Mutt voi vittu sanon minä. Nyt on yksi aikuinen todella järkevä ja tasapainoinen nainen saatu tolaltaan ja luulee olevansa lihava. 

Ihan oikeasti. Ihmiset! Miehet!

Mun yksi kaveri kanssa lempattiin parien treffien jälkeen, koska "mun eksät on olleet 48-62-kiloisia." 

Näiden juttujen jälkeen on kyllä aika kaukaa haettua, että koskaan enää itse viitsisin mitään. 

lauantai 12. marraskuuta 2022

Perjantai

 Eilen illalla välillä katsoin telkkaria ja välillä roikuin somessa. Ihan loppuillasta huomasin että mitä pidempään ja etenkään myöhempään instassa pyörin, sitä enemmän alan inhota ihmisiä. 

Minähän en oikeasti ole ihmisvihamielinen, mutta näemmä instan loputon selailu saa mut tuon kumman tunteen valtaan. Sellainen "te (me) olemme ihan turhia ja typeriä. 

Oikeasti se on ehkä vain yliannostus. Seuraan monia tilejä, joissa urheillaan paljon. Se inspiroi. (Tai aiheuttaa kateutta) Mutta tuntien selailu saa aikaan fiiliksen, että mitä te kaikki vouhotatte. Sama koskee ihania sisustustilejä. Tai mitä vain. 

Eli liika on liikaa.  Millä saisi itsensä irti siitä loputtomasta selailusta? 

No keksimällä muuta tekemistä olisi kai vastaus. 

Esimerkiksi ottaisin vakavissani oman ruokahaasteeni, jonka vaativimman jutun keksi Rouva Kepponen. Eli pitää tehdä edes yksi uusi ruoka pakastimen antimista. 

Eilen googlasin uuden ohjeen kanasta. Kanapata, jossa on tuoreita herkkusieniä. Sieniä siksi, kun eilen niitä oli kaupassa punalaputettuna 

Lannisti vain kuopuksen "en tykkää herkkusienistä" lause. Mä jo näen kuinka tämä ruoka floppaa ja päätyy roskikseen. 

Näin se ihmisen into uuteen saadaan tapettua. 

Mun äiti muuten inspiroi mua hirmuisesti tässä yksi päivä. Se asuu kolmen teinipojan vahti s toista viikkoa ja näemmä ruokkii niitä älyttömän  halvalla. Viiden päivän ruokiin ja hedelmiin ja kasviksiin ja kananmuniin jne oli mennyt 48euroa. Mä en vaan tajua. 

Salaisuus on kai keitto ja lihapullat ja perunamuusi. 

Millon opin noin talousneroksi?




keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Pakastimen sisältö

 Jouduin pakon edessä penkomaan arkkupakastintani. Siellä oli mm. 

-Naudan suikaleita 1.2 kiloa. Eli aineet kahteen lihapataan. 

- Kaksi isoa pakettia Hornetteja 

-Kilo kanapihvejä 

-Paketti kanan sisäfileitä 

-kassler

- pitsa 

-thai cube 

-nugetteja 

-Sipulirenkaita 

- papuja, sugar snapseja, wok-vihanneksia 2 pussia 

-marjoja marjoja 

Siis oikeasti. Voisinko pitää tauon kaupassa käymisestä? 

Haastakaa mut!



















tiistai 8. marraskuuta 2022

Ruokajuttuja ja taloudellisjuttuja

 Kaivoin inspiroituneena tietokoneen esiin ja ajattelin että nytpä kirjoitan tämän syvällisyyden. Koneen avautuminen kesti ilmeisesti just sen verran liian kauan, että ehdin unohtaa mikä se syvällinen juttu oli. 

Kerronpa sen sijaan ruokaviikosta.  Maanantaina reippahana ajelin Prismaan ostamaan pari juttua, mutta ostinkin monta. Meillä syödään tällä viikolla kanawokkia (Minä), kanapastaa, jossa soosi on Valion creme fraiche salsa. Testattu ja hyväksi todettu. Löysin myös punalaputettua lohta eilen Tokmannilta, joten sitä syömme tänään. Luulen että sitä riittää huomisellekin. Eilen syötiin lasagnea, jonka olin tehnyt sunnuntaina. Sitä söin tänään lounaaksi ja huomenna myös. Mitäs muuta mä ostin?? Nyhtöpossun, joka pitää paistaa vaikka viikonloppuna ja syödä hampparin välissä. 

Olisi aineksia myös tacoihin ja johonkin pekoniruokaan. Ellen ole ihan väärässä, niin kyllä nämä täksi viikoksi riittää. Voin myös villiintyä ja tehdä itsetehtyjä nugetteja, koska kanaa on kilo pakastimessa. 

Eilen tein yllätysiltapalan. Ranskanleipään viiltoja, väliin valkosipulia ja öljyä ja viipaloitua mozzarellaa. Päälle juustoraastetta. Uunissa niin, että juusto sulaa ja päällinen ruskistuu. Se oli aika hyvää voin kertoa. Ensi kerralla vähän enempi öljyä tai alkuperäisen ohjeen mukaisesti pestoa. 

Mutta näihin kauppajuttuihin. Kaikkiin yllämainittuihin ruokiin on mennyt 70 euroa. Toki ostin myös leikkeleitä ja juutsoa ja paria leipää ja proteiinirahkoja ja hedelmiä. Sanoisin että Prisman suosiminen kannattaa. Etenkin kun ne mun bonukset menee rahastoon ja olen kohta ökyrikas sijoittaja niiden bonusteni kanssa :D

Mä olen jatkanut Rikkaiden ja rahattomien katsomista. Mä olen edelleen aika järkyttynyt siitä, kuinka pienillä summilla ihmisten pitää tulla toimeen viikosta toiseen. Kuinka stressaavaa on, jos koko ajan joutuu pelkäämään että tulee The ylimääräinen meno, joka kaataa paketin? Etenkin pelottaa se, että se voin olla jonain päivänä minä. 

Mulla on harrastus, joka on ehkä vähän outo. Mä lasken TODELLA usein mun kaikki menot ja tänään TAAS laskin paljonko on mun vuoden sähköt. Se summa on joka kerta lähes sama, mutta tarkistan silti. Tänään selvitin myös vuoden vakuutukset. Yllätyin iloisesti. Mulla menee näihin kuukaudessa keskimäärin 300 euroa ja koska nykyään laitan syrjään näitä varten 500 e, niin ensi vuonna mulla on kiva potti odottamassa uutta sähkösopimusta. Eli olen kyllä aika kova ennakoimaankin. Se rauhoittaa mua. Olen selvästi lukenut tarpeeksi näitä taloudellistilejä, jotka hokee, että tunne taloutesi numerot! Säästä edes pieni puskuri! 

Mä tiedän että jauhan näitä juttuja ihan liikaa. Mutta hei, mulla ei ole muuta elämää. 

Koska mulla ei ole muuta elämää, voisinkin seuraavaksi alkaa panostaa RUOKAAN. Etsiä uusia ohjeita ja keksiä hyviä ruokia ja mielellään edullisia ruokia. Just viikonloppuna ystävän kanssa selailtiin mun keittokirjoja ja suunniteltiin uutta ruokaelämää. Niin että mihin mä sen unohdin taas?


jk. Kävin s-pankin asiakaspalvelussa muissa asioissa, mutta taas tarjosivat suurempaa luottorajaa. Mikäs siinä. Kun virkailija sit kyseli talouteni lukuja ja vastasin mm asuntolainalyhennyskysymykseen että 791 euroa, niin virkailija alkoi nauramaan. Kaikki ei kuulemma muista menoja eurolleen. Mä muistan!!! 

 

perjantai 4. marraskuuta 2022

Tinderistä ja Keksiäkäisistä naisistakin

 Olin luvannut viimeisimmän Tinder-kokeiluni kertoa. Siinä ei nyt kyllä paljon kerrottavaa oikeasti ole. Niin lyhyt se käynti oli. Taas!

Tosiaan latasin sovelluksen yhden ystäväni kannustamana. Pari matchia tuli heti. Molemmat kirjoitti heti ja kas, mä ahdistuin heti. Olen ihan oikeasti menettänyt kykyni ja kiinnostukseni small talkiin tai vieraisiin ihmisiin tutustumiseen.

No, toinen pyysi luokseen katsomaan leffaa. (Joopa joo, hohhoijaa). Sanoin että mulla on hieman jumitilanne ja mainitsin työni. Mies sitten kysyi milloin oikein pystyisin näkemään. Jäädyin!! EN kyennyt vastaamaan. Oikea vastaus olisi ollut 27.12. Tosiasiassa mulla oli vapaa viikonloppu ihan heti siinä edessä, siksi sen tinderin latasinkin, mutta tajusin etten halua uhrata vapaa-aikaa ventovieraiden ihmisen tapaamiseen. Valitsin siis leffan ystäväni kanssa ja kivan brunssin rakkaiden Keksiäkäisten naisten kanssa. Eli arvostan ystäviä enemmän kuin random miehiä. Toki saatoin nyt jättää tapaamatta elämäni miehen, mutta tuskin. Eli kyllä, poistin Tinderin! 

Näköjään mun täytyy pari kertaa vuodessa käydä siellä toteamassa että ei pysty ei kykene. 

Mutta palaan tuohon Keksiäkäisiin. Mä olen vieläkin niin onnellinen siitä, että olen täällä somemaailmassa tutustunut näihin neljää naiseen. Rouva Kepposeen, Neiti Sutkautukseen, Arkitaivaaseen ja Kinttupolkuun. Mä olen lukenut blogejaan varmaan kymmenen vuotta ja koen tuntevani heidät, vaikka livetapaamisia ei ole montaa ollut paitsi Sutkautuksen kanssa tavattiin ekaa kertaa jo 10 vuotta sitten. Niin mieletön tapa tutustua ihmisiin. 

(Hei, just sanoin etten jaksa tutustua uusiin ihmisiin, mutta olisiko miehillä hauskoja blogeja, joiden kautta voisi tutustua pään sisältöön?)

(Ja hei anteeksi mahdolliset miehet, jotka taas kadotitte mut Tinderissä. Parempaa onnea ensi kerralla.)

torstai 3. marraskuuta 2022

Ärsyynnyinpä mainoksesta


 Silmiini osui Zizzin mainos ja jostain syystä ärsyynnyin niin, että pitää täällä oikein paasata. Kun miettii mitä tahansa vaatemainoskuvaa, jossa on "oikean" kokoisia malleja, niin onko ne tällaisia? Malleilla tässä mainoksessa on silmät kiinni eikä nyt muutenkaan ehkä parhaat ilmeet ja ehkä noi asennotkaan ei parasta a-luokkaa. No, ei ne muissakaan mainoskuvissa ole, eipä sillä. Mutta tämä kuva näyttää siltä, että jossain bileissä tai jonkun kotona joku on vain räpsäissyt kuvan. (Jonka ne mallit sit pyytää poistamaan somesta.) Onko asia niin, että isommista ihnisistä ei edes viitsitä ottaa kuvia, joissa olisivat edukseen. Että heheh, hassut pullukat siinä glittreissään. 

Saman olen huomannut Cellbesin mainoksissa. Tavallaan tykkään niiden mainoksista, jotka vähän on vain räpsyjä "eloisista vauhdikkaista"isoista naisista, mutta kun katsoo sekä niitä että Zizzin mainosta, niin tulee fiilis että mainosmiehetkin ajattelee isompien naisten olevan sellaisia hauskoja rempseitä pullukoita, joista ei voida edes ajatella otettavan "oikeaa" mallikuvaa. 

Että yritä tässä sitten olla upea kehopositiivinen nainen, kun oikeasti olet vain hassu läppä tyyppi paksuine ruumiinosinesi. 

Ja edelleenkin voisiko joku taho tehdä vaatteita, jotka mahtuis mulle. Jos joku onnistuu siinä, niin voin ilmatteeksi tulla mainokseen olemaan hassu rehevä nainen punaisissa huulissa, silmät kiinni ja perse liian isona. 


lauantai 29. lokakuuta 2022

Loppuelämän ensimmäinen viikko

Loppuelämän ensimmäinen viikko. 

Mulla oli syntymäpäivä ja sen johdosta ryhdyin taas mahtipontisen positiiviseksi. Tai siis yritän sitä. Mä olen ollut kiusallisen pitkään aika blaah-fiiliksissä ja kadottanut tulevaisuususkon (tulevaisuus uskon) ja yritän sitä tässä nyt hieman parantaa.

Ensiksi oli hyvä päivä eli syntymäpäivä. Yksi ystäväni oli jo aiemmin ilmoittanut tulevansa kakkukahville sinä päivänä ja päätin sitten pari muutakin ystävää kutsua kahville. Nauratti oma alkuajatus kyllä. "Eihän nyt mun takia tarvitse vaivautua ja kuka nyt arki-iltana jaksaa ja viitsii mihinkään mennä." Mä oikeasti ajattelin että on noloa kutsua ketään kakkukahville. Huoh! Mä selvästi tunnen itseni todella mitättömäksi ihmiseksi. (Mutta minimoidakseni aiheuttamani vaivan, kutsuin siis vain ne kolme ystävää, jotka asuvat tässä lähellä.)

Tosi kivaa oli höpistä ja kahvitella yhdessä. Lahjaksi sain kukkia, viiniä ja suklaata eli näitä maailman tärkeimpiä juttuja. 

Aamulla äiti oli täällä vahtina että pääsin kampaajalle ja häneltäkin sain lahjan. Viiniä, suklaata ja pari kirjaa. Eli todellakin mun tärkeitä juttuja. 

Torstaina oli luksuspäivä myöskin. Mulla oli kuuden tunnin päivävapaa ja ex tempore menin ystäväni kanssa elokuviin. Käytiin katsomassa Rakkaani merikapteeni. Pelkästään jo maisemien takia näkemisen arvoinen elokuva. Oli jotenkin syntisen hyvä fiilis mennä leffaan 12.30. Teki hyvää!

Perjantai eli eilinen oli ihana sekin. Vein työlapseni lomille ja aloitin vapaaviikonlopun. Esikoinen ja miniä tuli kylään ja sai mut itkemään. Ne oli ostanut mulle uuden puhelimen synttärilahjaksi. Järkytyin tästä niin, että miniä sanoi että on se joululahjakin ja poika sanoi ettei se nyt niin kallis ollut. On siis kovin vaikea vastaanottaa lahjoja :D Mutta ihana ihana lahja. 

Tänään menen ystävän kanssa Jumboon kaupoille, syömään ja elokuviin. Tänään vuorossa Ticket to paradise. Leffa jossa on George Clooney ei voi olla pettymys. Tai voi toki, mutta Clooney siinä silti on. 

Eli helppohan tässä on hyvää loppuelämää viettää, kun on näin kivoja juttuja ollut.  Upea bonus on huomenna, kun tapaan pitkästä aikaa Säkenöivät keksiäkäiset naiset, jotka kaikki on tulleet elämää blogistaniasta. On se huikeaa! 
Eli huomenna nähdään brunssilla ja oletettavasti keskustelu virtaa. 

jk. Teaser tulevaan viikkoon. Tinderkokeiluni. 



torstai 20. lokakuuta 2022

Viikon rahamietteet

 Viikon rahamietteet:

Olin taas tehnyt hutiostoksen vaatekaupassa. Löysin ex tempore takin, joka oli "ihan kiva", mutta tärkeimpänä mahtui päälle. Sovittaessa tuli vähän "Onko tää vähän kuin mun kylpytakki"-miete, mutta ostin. Eilen, kaksi viikkoa myöhemmin sovitin takkia ja olin että hitto kun tää muistuttaa mun kylpytakkia ja värikin vie kaiken värin mun kasvoista. Onneksi oli kuitti tallella ja pystyin palauttamaan takin.  Mutta se rahamiete: eikö olekin ihan loogista että aina kun palauttaa jotain, saa tilalle ostaa kirjan? Näin tein, taas. 

Tänään katsoin Rikkaat ja rahattomat. Se kolahti muhun kovin. Hiljennyin yhtä hiljaiseksi kuin Lauri Salovaara, joka ohjelmassa oli se rikas. Hän sai käyttörahaksi 80 e ja oli vähän järkyttynyt. Kun hän kävi kaupassa ostamassa viikon ruoat ja jäi kolmekymppiä, niin sitten hiljenin minäkin. Jotenkin tajuamalla tajusi, että jos olet pienituloinen, sinulla ei ole hirveästi valinnanvaraa elämässä. Ostat ruokaa mihin on varaa ja teet jotain muuta jos on rahaa. Tajusi taas sen, että leffalippukin on kallis. Ja jos sua pyydetään esim kahvilaan, niin onhan sekin aika kallista. Helppo huudella että tärkeimmät asiat on ilmaisia, jos kuitenkin on varaa tehdä juttuja jotka maksaa. 

Sit tuntuu jotenkin teennäiseltä itse yrittää olla taloudellinen, kun mulla kuitenkin on rahaa (vielä) tehdä turhiakin juttuja. No joo, kauheasti en tee ihmeitä, mutta ostanpa edes kirjoja ja kaupastakin ostelen aika lailla mitä huvittaa. Mua nyt vain huvittaa olla ostamatta kalleuksia :D

Eilen katsoin Netflixistä jotain minimalismi ohjelmaa ja teki mieli lopettaa ostaminen kokonaan. Karsimisesta en edes viitsi enää puhua, kun se jää mulla aina "kesken". Aloitan innolla ja tokana päivänä olen että blääh. Ja sit taas vuoden kuluttua saan uuden puuskan. 


Olisi mulla muitakin ajatuksia ollut kuin raha, mutta jospa joku toinen päivä. Nyt täytyy mennä kauppaan. 

Jk. Mulla oli korona. Se ei vienyt makuaistia mutta nuha vei. Olen syönyt mitään, koska pakko. Ne syömiset on olleet nämä: Pirkan chilibataattikeitto, saarioisten lättypitsa, tonnikalamössö ruisleivän päällä ja munakkaat. Ja suolaista salmiakkia että jotain makua saisi elämään. 


jk 2. Mun kattoremonttilainassa oli koronpäivitys. Aiemmin mun lyhennys oli 60 e kuussa, nyt 30 e. Että voihan v. 





torstai 6. lokakuuta 2022

Unelmakoti Areenassa ja vaihtuvat mielialat

 Tämä viikko on ollut blääh-viikko. Tulin viikonloppuna kipeäksi, eka kerta korona-aikana, ja olen kovin veto poissa. Mä en jaksa juuri muuta kuin maata peiton alla. Asian tekee haastavaksi talon taapero. No joo, ihan hyvin on mennyt siitä huolimatta. Nukuttu päikkärit yhdessä ja iltaunillekin lähes samaan aikaan. Tänään on eka päivä, kun olen voinut paremmin.

Harmikseni vain mun aiemmin mainitsema Sisäinen raivo heräsi tänään. Äiti viattomasti kysyi olenko jo huollattanut ilmalämpöpumpun. Mä vaihteeksi pimahdin aiheesta "Kun vittu kaikki pitää itse maksaa, niin ei en ole tilannut huoltoa." Äiti onneksi tuntee mut ja oli vaan et aijaa sä olet pahalla tuulella. Mut sorry mama. 

Vähän vetää kireäksi näinä maailmanaikoina tämä semi-yksinhuoltajuus. Semi siksi, kun on pojilla isä kuitenniin. 

Sekin kyllä syö, kun he oli just hotellilomalla ja viikonloppuna lähtee poikien kanssa Tallinnaan. Että NIIN SE VAAN toisilla on varaa itseensä jne. (Kyllä, mun sisäinen raivo raivoaa.)

Elämä on kyllä muutenkin ollut sellaista, että aamulla odotan päikkyaikaa ja päikkyjen jälkeen nukkuma-aikaa. Et helou elämä, missä olet. Tänään aavistus positiivisuutta on kuitenkin hiipinyt ajatuksiin, enkä ole niin angstannut. 

Angstaamattomuuteen auttaa muuten ihanan ihana ohjelmalöytö Areenasta. Ensin ahmin Unelmakoti Sisilian ja sitten siirryin Unelmakotiin. Hitsi ruotsalaiset osaa!!! Mä en lähtökohtaisesti ole kiinnostunut remppa enkä rakenusohjelmista, mutta nämä Unelmakodit. Ne on ihania draamoja, joissa seurataan pitkään perheiden elämää. Ne elämät todella näytetään. Yhdelle perheelle tuli sekä ero, että naiselle syöpä. Yhdelle perheelle ero ja uudet kumppanit uusperheineen. Yhden pariskunnan nuori nainen sai syövän hänkin. Hirveästi kaikkea. 

Ihanin anti on kyllä se Unelmakoti Sisiliassa. Mä rakastan sitä perhettä. Etenkin heidän (naisen) sisustustyyliä. Ilokseni heidät tapaa Unelmakodin ekan kauden 7 jaksossa, tokan kauden ekassa jaksossa päivitetään kuulumisia ja kolmoskauden ekassa jaksossa myös. Mä voisin muuttaa heille ja voisin kuvakaapata jokaisen asian ohjelmasta jos voisin. Heidän tarinansa on huikea! Siis mieletön. 

Kun katsoin sitä Sisiliaa, mulle tuli hinku viedä mun kultainen olohuoneen sivupöytä yöpöydäksi makkariin. Sain myös päätettyä että haluan makkarin roosan väriseksi. Tikkurilan pirtelö ehkä. Jos kiinnostaa. 

Mut hei, mä olen taas olemassa. 

tiistai 27. syyskuuta 2022

Parisuhteista ja murheista ja sen sellaista

 Katselinpa taas kaikkia pariutumisohjelmia ja tajusin mikä on mun parisuhdehaaste. Minä en ole valmis tekemään elämääni muutoksia toisen vuoksi.

Mä en muuta toiseen kaupunkiin kenenkään perässä. Mä en muuttaisi toiseen maahan toisen perässä. Mä en lähtisi expattivaimoksi edes vuodeksi. Mä en oikein tiedä mitä suostuisin muuttamaan toisen takia elämässäni ylipäätään.

Sitten se seuraava aihe, josta jankutan loputtomiin. Mä en todellakaan tiedä mitä annettavaa mulla olisi toiselle ihmisille.

Mä en myöskään yhtään osaa sanoa mitä toivoisin suhteelta ja sen toiselta osapuolelta. 

Yksi maajussitar tenttasi tosissaan sulhoehdokasta siitä, miten hän toimii vastoinkäymisissä ja ristiriitatilanteissa. Hän kysyi osaako toinen ottaa vastaan palautetta. Se osui muhun. Mä en osaa ottaa enkä ehkä ikinä opi. Jos joku arvostelee mua jostain, niin jään märehtimään sitä loputtomiin. Toinen on jo unohtanut koko jutun, niin mä vaan mietin kuinka epäkelpo olen. 

Eilen kyllä rakas ystäväni antoi mulle ankaraa palautetta siitä, kuinka vahingollisen tuomisevasti suhtaudun omaan lihomiseeni ja kuinka tyhmää on miettiä lihomista ulkonäön takia. Että mitä väliä ulkonäöllä loppupeleissä on. Että jos tulee terveysmurhe, niin tajuaa kuin pikkujuttu ulkonäkö on. 

TOTTA! Mutta mä olen inhottavan ulkonäkökeskeinen itseni suhteen ja mulle tämä lihominen on kova paikka. 

Saattaa olla että keskittyminen omaan ulkonäköön vie ajatuksia pois siitä murheesta, että tätäkö se elämä nyt sitten on. Että mikä pettymys. (Tietenkään en aina näin ajattele, mutta välillä kovinkin paljon.) 

On kuule taas ajatuksia riittänyt. 

Eilinen keskustelu ystävän kanssa kuitenkin antoi potkun persuuksiin. Päätettiin pitää itsestämme huolta ja olla oman elämän tärkeimpiä tyyppejä. Olin intoa täynnä ja tein vatsalihasliikkeitä ja kyykkyjä kymmeniä päivän aikana. Niin paljon, että tämään kroppa muisti sen. 

Se on taas sen Baby steps-elämän alku. Lisää liikettä ja hyvää ruokaa. 

Että sellaista. 

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Arkihetkiä


 Tässä Talo ja koti-lehdessä olleessa jutussa olisi tavoitetta. Minäkin haluan vähän väliä hihkua "En kestä, miten ihana". Täällä hihkun ilosta kun bolognese kiehuu niin kirkkaissa väreissä.

Eilen kyllä hihkuin ilosta, kun ystäväni sanoi kahvittelun lomassa, että nyt siivotaan eteisen lipaston ylimmät laatikot. Hitto ne vetää tavaraa sisäänsä. Siellä oli valehtelematta ainakin kymmenen erilaista johtoa ja laturia, joista en tiedä mitä ne on, mihin ne käy ja tarvitseeko kukaan. Löysin niille uuden säilytyspaikan ja päätin että sieltä ne lentää roskiin jollei vuodessa kukaan kaipaa. 

Löysin myös teippiä niin paljon ettei jouluksi tarvitse ostaa. Olisin muuten ostanut. 
Huulipuniakin oli monta. Ja heijastimia. Pyörän lukkojen avaimia. Hirveästi kaikkea. 
Mut nyt ne on selvitetty. 

tiistai 13. syyskuuta 2022

Terveisiä gyneltä

 Tänään olen panostanut ja sijoittanut itseeni isosti. Kävin gynekologilla, jonne en vaan saa aikaiseksi mennä ikinä, koska se maksaa plus kaikki muu vaiva.

Minähän kävin gynen etävastaanotolla pari vuotta sitten ja käytin hormonikorvaushoitoa puoli vuotta. Sit olis pitänyt mennä oikealle vastaanotolle ja siihenhän se kosahti silloin. Nyt olen kärsinyt yövalvomisesta taas plus lihonut, niin motia alkoi jo olla lääkärikäyntiin. 

Aavassa oli oikein mukava gynekologi, jonka kanssa iloisesti jutusteltiin puoli tuntia. En saanut huutia siitä, että olin jättänyt hoidon kesken. Mainitsi vaan että liikaa ei kannata aloittaa ja lopettaa näitä hormonijuttuja. EI! En lopeta. Olen ihan intona siitä, että illalla alan sivellä itseeni estrogeenia. Olen varma että jo ensi yönä nukun hyvin ja sikeästi.

Kysyin voiko tosiaan olla niin, että hoidon alettua voisi hieman laihtua. Hän totesi että jos nukkuu hyvin, on virkeä ja jaksaa tehdä jotain eikä hoida väsymystä pelkästään jääkaapilla ravaamisella. Että sikäli kyllä. 

Jään odottamaan huikeita tuloksia. Vireystasoon. Ja jos se hoitaisi mun sisintä olotilaa, joka on viha ja raivo. On oikeasti outoa että iloisesti lallattelen päiväni läpi ja olen ihan hyväntuulinen, mutta kun pysähdyn miettimään, niin sisin tunne tosiaan on viha. Se mistä viha tulee on kyllä mysteeri. En osaa sanoa vihaanko itseäni, maailmaa vai elämää. 

Niin tai näin, kohta olen iloisesti hihittelevä tyyppi. 

Jk. Se gynekäynti maksoi 246 euroa. Ja kyllä, visa vinkui taas. 

lauantai 10. syyskuuta 2022

Nettovarallisuus osa 2

 Koska mulle ei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista, puhunpa taas nettovarallisuudesta. Mä olen kolme kuukautta sitten edes tajunnut että sellainenkin asia on ja kirjoitin siitä silloin.

Tänään päätin katsoa miten tilanne on edennyt. Nettovarallisuutta en laskenut, koska ei ole kuun loppu, mutta sen laskin että velkoja olen maksanut 3400 euroa kolmessa kuussa. Mun kahdeksan lainaa ja osamaksua on pudonnut neljään. Haave on että se numero neljä eli visa , loppuu kohta. 

Senkin selvitin että olen autolainaa lyhentänyt kahdessa vuodessa kaksi kuukautta ylimääräistä. Jos kiihdytän tahtia, niin auto on maksettu neljässä vuodessa ja sitten sen hiton jäännöserän kimppuun. (Tässä kohtaa mietin kateellisena autottomia. Niillähän on varmaan älyttömästi ylimääräistä rahaa, kun ei ole näitä kaikkia autoon liittyviä juttuja. No okei, en ole kateellinen, koska en pärjäisi ilman autoa. Piste. )

Mutta siis vau, 3400 e kolmessa kuussa, ihan itse. Hyvä minä. 

Toinen kiinnostava juttu, jonka selvitin, on ruokakulut. Ruoan hinta on noussut, joo, vanha juttu. Mutta kun katsoin mun ruokamenoja ajalta kun niitä reippaasti kirjasin, niin mun ruokamenot on laskeneet. Nykyään ne on n 150 e viikossa ja aiemmin yli 200 e. ELI ne omat valinnat vaikuttaa kyllä uskomattoman paljon. Valinnoilla tarkoitan lähinnä suunnittelua. Mistä tuli mieleen että voisin yrittää suunnitella tulevan viikon. 

Huomenna on itsetehtyjä burgereita, koska pakkasessa on burgerijauhelihaa. Mä en tiedä mikä ero jauhelihalla ja burgerijauhelihalla, mutta sellaista on koska halvalla sain. Kuopus lupasi pihvit paistaa.

Pakkasessa on myös kanapihvejä eli ehkä jotain nugetteja voisi viikonloppuna tehdä. Mutta valitettavasti maanantain ja viikonlopun välissä on monta päivää, joille en ole keksinyt ruokia. Pitäisiköhän tehdä se mitä fiksut tekee? Ne menee K-ruoka sovellukseen, kirjoittavat reseptikohtaan sanan jauheliha ja katsovat mitä ruokia siellä ehdotetaan. (Toki jauhelihan kirjoittaminen ei ole pakollista. Voi kokeilla myös sanaa kikherne.)

Kai se on ryhdyttävä sit näihin hommiin ja ennen sitä mentävä piiperön kanssa ulos. 

tiistai 6. syyskuuta 2022

Talous omissa käsissä

Hetkellinen Talous omissa käsissä-olo.

Pyysin loppulaskut parista Elisan tuotteesta. Maksoin myös yhden puhelimen pois kokonaan. NYT mulla ei ole muita "turhia" kuin pieni Visa-lasku maksamatta. Näistä kolmesta loppulaskusta vapautui 26 euroa. Ei ole iso summa, mutta kaikki on kotiin päin näinä aikoina.
 Äsken palautin apteekkiin yhden D-vitamiinin, josta lehdestä luin että vedetty pois markkinoilta. Ilahduin kuin sain takaisin 19.95 euroa. Taas se kaikki on kotiin päin-juttu. 

Luin Kolmio kuudelle instatilistä, että ruokakassin hinta on kasvanut 26 prosenttia. Hän tilaa aina ruoat kotiin ja about saman tavarat aina. Vertasi loppuvuoden ja viime kuun hintoja toisiinsa ja tosiaan aika järkyttävän iso ero. Mun kohdalla tämä siis tarkoittaisi n. 130 e kuussa. 

Mä en edelleenkään mieti juuri muita kuin näitä. Hauska ero on se, että kun itse mietin taloudellisuusjuttuja niin se piristää tai innostaa. Sit nämä pakolliset kamalat sähkö ja muut isot vaan stressaa koko ajan. 
 
Kävin muuten kaverilla tänään päiväkahvilla pienten kanssa. Kaveri kärkeen heti ilmoitti ettei hänellä ole lämmitys päällä, että täällä on sit kylmä. Oli kyllä. Mun oli pakko lainata neuletakki etten jäätyis. Tähän on tultu kun sähkölaskut kymmenkertaistuu hemmetti. 

Että eipä tässä muuta. :)

jk. Ne kk-erät, jotka nyt siis lähtee pois, niin aion siirtää suoraan puskuriin tai jopa rahastoon. Olen kova tekijä jo ! :D

Vaatemietteitä

Alkuviikon ilakoinnit

Ensiksikin oli mahtavaa, että veronpalautus tuli ja sain maksettua lähes kokonaan Visat. Kyllä, kaksi Visaa. Lopunkin maksan kunhan tiedän tarkan taloustilanteen ehkä ensi viikolla. 

Kävin kaupassa piiperöiden kanssa. Ostin vain oikeita asioita enkä yhtäkään heräteostosta.

Edellisessä kohdassa valehtelin vahingossa. Lindexiltä ostin pooloslipoverin, tuon uuden muotivaatteen. Mun täytyy vain testata sitä eri asujen kanssa ja katsoa pidänkö vai palautanko. Ajatuksena värikäs mekko ja kivan vihreä slipari kyllä viehättää. Etenkin mun mun kotona on vähän vilakkaa. 

Vimma vaatemerkki lähettelee aina kivoja posteja ja päädyn kuolaamaan niiden nettisivuja. Nyt ne ilakoivat ratkaiseensa maanantain asukriisit. Voi laittaa päälle vaikka farkut ja mekon. Please, saisiko aiheesta kuvia. Ja jos mä laittaisin farkut ja mekon, niin olisko se kivaa vai pöljää? Onko näihin asioihin ikäraja?

Viime viikon käytin vain ja ainoastaan Niken trikoita ja keltaista isoa hupparia. Eilen päätin, että tänään aloitan pukeutumisen! Mitä laitoin päälle? No ne trikoot ja harmaan collegen. EI ei ei. Tämä ei taas saa mennä niin. Mun on pukeuduttava mekkoihin ja neuleisiin ja otettava käyttöön ne mun uudet farkut, joita olen vain sovittanut.

Mistä tuli mieleen, että tämä on se syy miksi mun kapselivaatekaappihaaveet kaatuu. Housut! Ihmisellä pitäisi olla ainakin neljät erilaiset housut, että voisi kapseloida. Mulla on yhdet uudet siniset farkut ja hyvässä lykyssä mahdun vielä mustiin Mollyihin. Siitä ei kapselia saa. Ja kyllä, ehkä ne hameet  ja mekotkin voisi laskea mukaan, mutta en laske. 

Olen nyt kuukauden kuntopyöräillyt.  Se ei ole ratkaissut mun housumurheita. 



sunnuntai 4. syyskuuta 2022

"Deitti-ilmoitus"

 Seuraan kahta parisuhdeohjelmaa. Sekä Ensitreffit alttarilla että Sometähtien sinkkuelämä ovat koukuttaneet. (Jälkimmäinen yllätti)

Jäin miettimään "Deitti-ilmoitusta". Nämä sinkut kertovat millaisia ovat eli aina aktiivisia,  seikkailunhaluisia ja sporttisia ja elävät monin tavoin aktiivisesti. Toki he kaipaavat ihmistä, jonka kainalossa istua ja katsoa yhdessä leffoja.

Mitä mä kertoisin itsestäni? Olen keski-ikäinen, joka kammoaa pakkoaktiivisuutta. On kiva puuhastella omaan tahtiin ja mieluiten lukea lämpimässä. Ulkoilu on kivaa tietyissä rajoissa, liikunta kivaa samoissa rajoissa. Matkustelu on mukavaa, mutta siihen mahdollisuus kerran vuodessa jos omat rahat riittävät.

 Arvostan omia rahoja ylipäätään. Sekä itsellä että toisella. 

Tykkään katsoa telkkaria jonkun kanssa. On kiva myös syödä joskus jonkun kanssa. Yhdessä ruoan laittoon en usko, koska se on niin paljon tylsempää kun leffoissa, joissa aina syötetään toisella kastiketta puukauhalla. Ja huom, se puukauha lykätään takaisin siihen samaan soosiin. Nice. 

Suhtaudun lämpimästi mukana tuleviin lapsiin ja muihin ihmisiin. Eläin ei ole ongelma. 

Vaadin että mun lapset kuuluu sakkiin ilman mutinoita. 

Säästövinkit ja sinnikkyys

 Sinnikkyys ja asioiden loppuunvieminen. Miksi en on mulle haasteita? Olnkohan se juuri minä, joka intoili elokuun alussa #raivaushaastetta. Hurjan monta tavaraa karsin ekalla viikolla ja kas kummaa, se jäi siihen taas. Mä olen lukuisia kertoja kehittänyt jonkun puuskan ja saanut ystäviäkin siihen mukaan ja silti itse asia unohtuu itseltä. Pitkästynköhän mä? Vai lopetanko sitten kun menee vaikeaksi? (jälkimmäinen)

Ainoa pitkäkestoisempi puuska on ollut tää taloudellishaaste. Mä TAAS jätin kirjanpidon kesken eli ihan tarkkaa faktaa mulla ei ole mistään, mutta olen kyllä ollut entistä parempi. Mä suunnittelen enemmän, syön pakastimesta enemmän ja mikä parasta, käyn kaupassa vähemmän.

Eilen luulin olevani fiksu ja menin lähikauppaan etupäiville plus käyttämään miinus 10 prossan edun. Kotona vähän hävetti. Ostin pojille kyllä tarjouspitsat, mutta muut edut oli tyyliä halpa urheilujuoma, viisi suklaalevyä kympillä. Ei mennyt ihan putkeen siis.

Keskimmäisen ehdotuksesta syödään tänään bolognesea (joka on eri ruoka kuin mun jauhelihakastike) ja siihen löytyy aineet kaapista ja pakkasesta. Huomenna alkaa vika viikko ennen palkkaa ja käytössä on 140 euroa ruokaan ja bensaan. Nyt on näytön paikka. Se on mahdollista, mutta JOKA KERTA samassa kohtaa mokaan ja ylitän budjetin satasella. Millä sais itsensä psyykattua nyt onnistumiseen? Saanko mä jonkun lahjan jos onnistun? :D


Talousvinkki jonkun fiksun instatililtä: Joka kerta kun meinaa ostaa jotain "turhaa" ja jättää sen ostamatta, siirrä sama summa säästöön. Katso paljonko on kuun lopussa tallessa?

Viime viikolla meinasin ostaa 40 euron mekon, joka oli ihana. Seurassa oli tolkun ihminen, joka sanoi että mulla on jo miljoona mekkoa ja muista sähkölaskut. Kiitin ja jätin vaatteen kauppaan.

Neiti Sutkautuksen instassa näin taas ihanan peiton sohvelle laitettuna. Teki mieli mennä kauppaan, mutta päätin EI. Olen itseasiassa säästänyt siis ainakin 70 euroa. Mun siis pitäisi kyetä laittamaan sama summa vaikka rahastoon. Miksi se muuten on vaikempaa kuin holtiton shoppaaminen? Enkä vielä saa säästämisestä samoja kicksejä kuin jostain uudesta tavarasta?




















perjantai 2. syyskuuta 2022

Uudet alut

 Mulla olisi tänään 22. hääpäivä. 

Viikko on ollut aika hyvä. Talossa ihan positiivinen säpinä pienten kanssa, olen käynyt työnohjauksessa ja päässyt kampaajalle. Olen myös joka päivä harrastanut kotiliikuntaa. Eilen illalla kuntopyöräilin yllättävän kauan, tein vatsoja ja heiluttelin kahvakuulaa. Jos en aiemmin sanonut, niin sanon, että mun jäykät polvet ei ole enää jäykät polvet. Toi kuntopyöräily on öljynnyt vanhan naisen nivelet. 

Ruokailu on tällä viikolla ollut mulle haaste. Mä en millään jaksa tehdä itselleni ruokaa ja kaikki ruoka on tyhmää. EN ole edes himonuudeleita jaksanut tehdä, koska en vaan jaksa. Eikö se riitä että muut tyypit ruokkii? Toki voi ihmetellä että miksi meillä syödään kahta-kolmea ruokaa. Miksi meillä ei tehdä ruokaa joka sopii meille kaikille? Tai miksi minä en halua syödä muiden kanssa samaa ruokaa? 


Tällä viikolla olen miettinyt sitä, että jos lähipiirissä on esim eroja, niin ihminen usein arvostaa omaa suhdettaan enemmän. Tai mun tapauksessa joskus kadehtii muiden eroja :D

Mun hyvällä ystävällä muutti lapset pois viime viikolla. Tämän viikon hän siis aloitti elämänsä yksin elävänä aikuisena, mikä on jotenkin mullekin kova pala. He olivat tosi tiukka kolmikko, eikä ystävällä ole ollut tässä mitään miesystäviä, kun hänelle on lapset ja työ riittäneet. Nyt on uusi alku!

Mä eläydyn tähän niin vahvasti, että olen intoa täynnä kun saan vielä elää kotona asuvien lasten kanssa. Keskimmäiselle just sanoin etten missään tapauksessa ole ajamassa häntä pois kotoa ennen aikojaan.

Poikaan liittyen. Hänellä on hauska tapa tulla mun luokse että "ÄITI!!, mulla on asiaa." Lähes aina sanon että Kyllä, kyllä minä sinua rakastan. Tällä viikolla hän sanoi siihen että "Tiedän ja samoin". Meinasin alkaa itkemään.

Toinen paikka missä meinasin alkaa itkemään ja sainkin kyyneleet silmään, on kampaajalla. Mun kampaaja on mun ikäinen nainen, jolla on krooninen syöpä ja etäispesäkkeitä joita ei voi leikata. Hän iloisesti totesi että "onneksi en täytä kuuttakymmentä", kun oli naureskellut että hän on aina saanut jonkun ison vaivan kun täyttänyt tasaisia. Sitten hän vaan jatkoi, että fakta on ettei hän tosiaan niin kauaa elä, ellei joku ihme tapahdu. Hän suhtautuu asiaan tosi rauhallisesti eikä ole yhtään traaginen. Ihailen kovin. 

Tässä kun syvälliseksi heittäytyy niin voisi sanoa, että yksi ihminen miettii miten viettää lopun elämänsä ja toinen miettii miten viettää lopun elämänsä nyt tyhjässä pesässä. Toinen on hankkiutunut jo eroon kaikesta turhasta ja toinen saa miettiä mitä haluaa elämässä säilyttää ja mitä uudistaa. 

Hyvää perjantaita!

maanantai 29. elokuuta 2022

Vertailusta

 Tässä on taas ollut kaikkea ja silti ei mitään. Olen miettinyt mun blogin missiota ja sehän on inhorealismi. Tässä viime ajat olen vaan ollut lähinnä stressaantunut ja huolissani taloudesta ja etenkin sähköstä. En ole täällä sitten viitsinyt koko ajan valitella, mutta en osaa hihkua mitään ilosanomaakaan. 

Tänään asiat meni parempaan suuntaan eli sain lisää töitä. Uskallan taas hetken hengittää rennosti. Mutta ei, en uskalla lähteä shoppaamaan yhtään mitään koska tulevaisuus. 

Jännästi stressistä tulee motivaatio näihin talousjuttuihin, jotka aiemminkin oli pinnalla.  Vähän yli saattanut mennä välillä. Viikonloppuna ostettiin eväitä pojalle koristurnaukseen. Jotain siinä kitisin, että "minä ostan isäviikolla laadi daa." Yhtäkkiä hokasin että kyseessä oli n 15 euron ostokset. Että tähän on tultu, jos noin pikkuraha saa stressaamaan. Samalla syyllä en mennyt vesijuoksemaan viikonloppuna, vaikka olin vapaa. Kun eihän nyt voi maksaa 6,80 jostain pulikoinnista. Tänään vähän harmittelen, koska nyt loppui vapaat tähän kuin seinään. Et jos jouluna pari päivää on vapaata seuraavan kerran :) Mutta en valita. Stressi on pahempaa, kuin kiinni olo. 

Pakko tuo sähköjuttu kuitenkin vielä kertoa. Ystäväni tuosta naapurista joutuu tekemään uuden sähkösopparin. Hinta 7 kertaistuu! Talven sähkölaskut tulee olemaan vähintään 700 e kuussa, jos tulee kylmä. Että jku syy mulle on siihen, että yritän säästää ensi vuotta varten. 

Olen myös täällä oivaltanut taas muita asioita. Liikaa hokenut sitä "mulla ei ole elämää"-mantraa ja alkanut uskoa siihen. Sitten tajusin, että minähän vain vertaan elämääni muiden elämään, jotka elävät eri tavalla, vauhdikkaammin. Että se vertailu on typerää, koska ennen ennenkään elänyt juuri sen kummemmin. Aina mä olen kotona viihtynyt enkä jatkuvasti pörrännyt eri menoissa. 

Liittyykö tämä ei ole elämää-juttu eniten sitten siihen, etten deittaile? Ehkä niin, mikä sekin on tyhmää, koska en sitäkään halua. Eli ehkä mä vertaan itseäni ja elämääni siihen vuoden 2015-2016 tyyppiin, joka oli ehkä hieman liiankin vauhdikas. Ehkä salaa pilkkaan itseäni itselleni, tästä uudesta nössöminusta. Ja vieraammille tekisi mieli huutaa että "mun sisällä elää villiminä, trust me."


maanantai 15. elokuuta 2022

Ystävyys, liikunta ja ruoka.

Hyveellinen uusi viikko on alkanut. Mä olen aamulla pyöräillyt puoli tuntia. Ihan enkka mun kuntopyörähistoriassa, tässä viikon vanhassa. Eikä siinä kaikki, aion pyöräillä illallakin, koska se on se mun virallinen toiminta-aika. 

Sen lisäksi olen viikonloppuna ja tänään tehnyt tärkeitä täsmäostoksia ruokakauppaan. 

Tänään ja huomenna yksi syö viikonloppuna tehtyä taassitäsamaachiliconcarnea. Me muut syödään lasagnea. Tämän lisäksi minä ja keskimmäinen syötiin lounaaksi tonnikalasalaattia.

Mustikoita otin sulamaan. Kuopus saa tehdä rahkaa tai jotain. Treenikausi todellakin alkoi. 

Sitten on ainekset pekoni-kanapastaan, jauhelihakastikkeeseen tai makaronilaatikkoon. Hätävarapakastepitsoja sai cittarista neljä kympillä, joten niitä joku syö joskus. Pakastimessa on aineita erilaisiaan liharuokiin. Siis filelankku, kasslerpihvejä. Mulle toki myös himonuudeleita tiedossa.

Näillä selviää tämän viikon. And beyond. 

Itseasiassa kuopus lähtee kaverin kanssa reissuun viikonlopuksi, joten voisin olla kiva ja maksaa keskimmäisen syömään ulos. Se olkoon ainoa höveli teko tähän viikkoon. 

Mutta muihin asioihin.

Luin tänään romaania missä päähenkilö pohtii näin: Kaipasin sitä ahnasta uteliaisuutta ihmisiä kohtaan, sitä innostuksen kipinää, kun oivaltaa että itsellä ja toisella on jotakin yhteistä, tai ihailua, kun on nähnyt piilevän lahjakkuuden tai hienon ominaisuuden ilmestyvän.

TUO! Mä olen ihminen joka "ihastuu" ystäviinsä lähes ensisilmäyksellä ja mun ystäviä yhdistää se, että mä ihailen niitä jossain tai monissakin asioissa.

Tänään juuri mietin, etten ole pitkiin aikoihin tavannut ihmistä, joka kiinnostaisi mua erityisesti. Silmiin ei erotu piirrettä, joka olis mulle sellainen Vau-juttu. Tai sitten toki se voi olla molemminpuolista, että toinen katsoo mut heppoiseksi, eikä paljasta itsestään mitään kiinnostavaa.

Minähän en toki nykyään koe olevani millään tavalla kiinnostava, mutta ehkä mä taas sytyn omissakin silmissäni taas. 

Mutta hauskaa oli se, että muutama tunti pohdintani jälkeen törmäsin kaupan ovella Harkittuja herkkuja Emmaan. Oli aika hauska että tunnistettiin toisemme heti tokalla sekuntilla. Siinä on nainen, joka vaikuttaa hauskalta, älykkäältä ja luovalta ja muutenkin kiinnostavalta. Että universumi kiitos tästä tapaamisesta. 

Viikonloppukin oli ihanan vireä ja oli kivoja kohtaamisia. (mä muuten inhoan tuota teennäsitä kohtaamis-sanaa)

Perjantaina sain tavata yhden vanhimmista ystävistäni ja hänen kanssaan tosiaan päästään aina kiinni asiohin. Meistä myös karisee keski-ikä ja ollaan takanuoruudessa olevia teinejä.

Puhuin pitkän puhelun bestikseni kanssa ja sain taas ajattelemisen aihetta mm siitä, mitä asioita toivoisin mahdollisessa miehessä olevan. Jotenkin näin omaan päähäni eri tavalla. Eipä sillä että niitä miehiä olisi, mutta hyvä se on tietää omia ajatuksia suhteista. 

Ällistyttävästi vietin myös kolme iltapäivää poikien isän tai lähinnä hänen vaimonsa kanssa. Eka kertaa voin sanoa että meillä oli oikeasti jopa hauskaa. Eniten nauratti se, kun hän sanoi että mä olen niin puhelias jne että löytäisin miehen vaikka kadulta jos haluaisin. En tiedä mikä siinä oli niin hauskaa vai just se, että se on mun eksän nyksä. 

Että on tässä ollut paljon kivaa tässä elokuussa. 


keskiviikko 10. elokuuta 2022

Pieni hyvä elämä

 Mun piti kirjoittaa kaikki viikon hyvät jutut. Ja kirjoitankin. 

Ostin maanantaina HYVÄN kuntopyörän. Se kertoo matkat ja sykkeen ja kulutuksen ja siihen saa kaikki ohjelmiakin. Tähän mennessä olen vain tasaisesti polkenut tasolla kaksi n vartin kerrallaan. Se on mun tavoite. Tehdä jotain edes hieman. Ja jos olen tyytyväinen varttiin, niin niitä ehkä kertyy enempi.

Olen käynyt paljon metsässä pikkuisen kanssa. Eilen myös naapurin pikkaisen ja äitinsä kanssa. Sekin on kiva, mulla on kiva uusi naapuri. Ehdittiin jo pitää grillibileet ja juoda liikaa. Minäkin oksensin ekaa kertaa vuosiin. Oksensin monesti :) Lasketaan sekin nyt kivaksi jutuksi. 

Sitten luen hyvää uutta kirjaa. Meredith, yksin. Kirjoittanut Claire Alexander. Kirja on oikein hyvä romaani. Saanut hyviä vinkkejä kirjan terapeutilta. Esim jos on alakuloinen olo, niin kannattaa venytellä ja tekohaukotella. Juju on se, että haukoitteleminen keskeyttää kaikki ajatukset ja tunteet ja maadoittaa nykyhetkeen. 

Toi vinkki on huikea. Olen testannut ja toimii toivotusti. 

Positiivisia juttuja on myös se, että vieläkin olen jatkanut pukeutumista. Mulla on kivat vaatteet päällä vaikka olisin vain himassa. Eilen illalla hiukan nauratti olla naapurin kanssa hiekkalaatikolla kivassa pitkässä hameessa, kun toinen oli kotiverkkareissa. Mutta ei, en aio vielä luopua kivasta uudesta tavasta.

Sitä raivoraivausta vai raivausrientoa olen jatkanut hiitaaasti. Jonkun tavaran välillä poimin kierrätyskassiin. Enhän mä nyt voi sekä raivata että lisätä liikuntaa yhtä aikaa :D

Ainiin, tämä todellakin on pos juttu. Olen ollut käymättä kaupassa ja tehnyt ruokaa kotoa löytyvistä jutuista. Ihminen (minä) on ilmeisesti valtaosin sokea kaapin sisällölle ja siksi ravaa kaupassa. EIlen luulin ettei mulla ole mitään, mutta olikin aineet tonnikalasalaattiin, jota kutsuin kaverinkin syömään. Sitten tein vielä tonnikalanuudelisalaattiakin, jota syön tänäänkin. Sit löysin halloumia ja muistin että pakkasessa on uunijuureksia. Taas päivän ruoka. Piiperö saa makaronilaatikkoa ja pinaattilettuja. Poika syö vielä alkuviikon chili con carnea. Pakkasessa on nugetteja ja pitsaa vielä olemassa. Maitoa täytyy hakea, mutta vois mennä kauppaan euro kädessä, etten ostaisi muuta. 

Kuten huomaatte, elämäni on aika pientä, mutta tällä mennään. 

jk. Innostuin seävästi noista omista kivoista saavutuksista ja meinasin unohtaa sen toisen jutun. Kinttupolku Marika mainitsi blogitekstissään odottavansa että kesä alkaisi. Mulla on vähän sama fiilis. Olen jotenkin unohtanut elää tänä kesänä. Kreikassa oli huippumahtavaa ja lomalla oli ihana tavata bestistä Kuopiossa. Mutta mitä muuta mä olen tehnyt? En mitään. Mä en ole edes nauttinut suomen kesän valoisista öistä. En ole istunut iltaisin ulkona vaan sisällä verhojen takana. Mun kesä ja kesäämättä. 

Mun täytyy suunnitella ensi kesä erilaiseksi. Ja kuten rakas ystävä tänään puhelimessa sanoi, täytyy taas hieman heittäytyä ja kokea ja elää.

perjantai 5. elokuuta 2022

Tarjoushaukkana ja karsijana ja kärsijänä

 Mihin lienee heinäkuu taas katosi. Hyvin alkanut bloggaus keskeytyi ja ärsyttävästi mulla kyllä oli ajatuksia, mutta kun en kirjoittanut niitä tärkeään muistivihkooni, niin ne unohtui. Näemmä en myöskään enää osaa kirjoittaa lyhyttä lausetta :)

Tällä viikolla olen osallistunut raivaushaasteeseen. Itselleni tyypillisesti aloitin niin riuskasti, että nyt tahti hiipui. Mutta kolme muovikassia ja kaksi pahvilaatikkoa tavaraa ja vaatetta vein jo Fidalle. Huomenna vien osan pehmoleluista ja jos vaan jaksan, niin etsin muutakin. Eilen siivosin eteisen "helevtti-irti-lipastoa ja sehän siistiytyi ja tyheni kummasti. Varastoakin sain tyhjennettyä ja karsittua. Hipheihuraa. 

Vaatehuoneen laatikko nimeltä säästettävät, sai lähes kyyneliin. Siellä oli monet farkut, joihin en kyllä missään maailmassa enää tule mahtumaan. Pitäis laihtua ehkä kolme vaatekokoa. En edes sano onko se kiva juttu. 

Siitä aasinsillalla päivän Prisma-reissuun. Teini bongas sieltä älyttömän määrän punaisen lapun lihoja. Soitin ystävälleni että haluiskohan hän lihaa halvalla ja sitten keräsin hänelle ison kassillisen ruokaa. Tuli muutaman kympin säästö ja onnellinen kaveri. Toki omaakin pakkasta täytin, mutta hieman hillitymmin.

(Tein 19-vuotiaalle kassler kimpaleen uunissa tänään. Mainitsemisen arvoista on se, että hän söi sen kerralla. Okei, kimpale oli pieni, mutta raakapaino 800 grammaa kuitenkin. Lisukkeeksi sai kyllä vain salaatin. Jotenkin olin kuvitellut lihan viikonlopun ruoaksi, mutta onhan perjantaikin viikonloppu.) 

Olen muuten ollut viikon yllättäjä tällä viikolla. Olen tehnyt poikien kanssa juttuja. Eilen mentiin Korson vanhalle asemalle kahville yhdessä ja tänään katsottiin päivällä elokuva Peruna. Joku päivä sitten katsoin keskimmäisen kanssa Top gunin. Nämä on mainitsemisen arvoisia juttuja, koska ei kyllä usein tehdä juuri mitään yhdessä. Kuulostaa karulta, mutta oikeasti kyllä ollaan aika tiiviisti yhdessä ja jutellaan paljon. Just sain taas kuulla ihmettelyä siitä, että kukaan mun pojista ei teininäkään ole lopettanut puhumista. Oviakin on paiskonut eniten ehkä minä. 

Jonain päivänä mulla oli joku itsesäälinyyhkyynelhetki. Sain taas huomata sen, että kun hetken vollottaa ja rypee, se tunne menee ohi. Jos hirveästi pinnistelee ja yrittää olla positiivinen on kovin hyödytöntä. Se tunne vain jää sisälle kalvamaan. Kyllä se tunteiden tunteminen on tehokkaampaan, kuten ystäväni on opettanut. 

Pätee myös siihen kateuteen. Jos pamauttaa ääneen kadehtivansa, niin olo kevenee. Salainen kateus tuhoaa. 

Että eipä tässä muuta. Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Projekti jos toinenkin

 Tällä viikolla aloitin jääkaapin ja pakastimen tyhjentämisen mallikkaasti. Torstaina oli taloustilin "lataamisen" aika, mutta päätin olla ryntäämättä kauppaan. Isot lapset oli ja on omilla teillään, joten tarvitsi ruokkia vain itseni ja pienet. Syötiin kaikkea mitä kaapista löytyi. Siitä olen järisyttävän ylpeä. En mennyt kauppaan yhenkään mieliteon takia.  Parissa päivässä kauppaan meni kuusi euroa. Lauantaina oli pakko mennä isolle kauppareissulle, kun tajusin että ensi viikko on kuitenkin edessä ja kaikki paikalla. 

Samalla kun tyhjensin kaappeja, päätin lopettaa TAAS herkkujen ostamisen. Tähän päätökseen/yritykseen liittyy sekä rahan säästö että jäätävän suuri paino. Tänään on neljäs päivä, kun en ole ostanut herkkuja. Kuulostaa vähältä, mutta on paljon. Eilen ostin laatikollisen mansikoita, joita syönyt vaniljakastikkeen kanssa. 

Olin myös ajatellut olla aika vähähiilarisella ruokavaliolla, mutta tänään on niin tylsä päivä, että tarvitsen lohturuokaa, joten teen taas himonuudeleita. 

Päivästä tekee tylsän jatkuva sade, se ettei kukaan soita ja kukaan ei vastaa mun viesteihin. Tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi ja totaalihylkiöksi. Näin viime yönä unta, jossa sattumalta kuulin kuinka mun sisko ja ystävät haukkuivat mua. Kuinka tylsä ihminen olen. Tiedän että tämä uni vaikuttaa päivään ja tiedän että uni on mun oma ajatus musta itsestäni. 

Hauska muuten miten mieli toimii. Olin aloittanut projektin että joka päivä puen jotain kivaa päälle ja jopa mietin asuja. Tänään mulla on päällä trikoot ja paita. En siis yhtään panostanut. Kynnet sentään lakkasin. 

Eilen juttelin ystäväni kanssa, joka tuli juuri parin viikon lomalta Kreikasta, sitä ennen hän oli reilun viikon Norjassa vaeltamassa. Hän kertoi olevansa todella alakuloinen, kun ei ole enää mitään odotettavaa. Hän (kin) potee tuskaa aiheesta "Onko elämässä muuta kuin työ, joka vie kaiken ajan ja jota vihaa". Ei, hän on ihan eri alalla kuin minä. :D

Osasin eläytyä. Mä kanssa tuskailen sen kanssa, kun ei ole mitään odotettavaa ja elämässä ei tosiaan ole paljon muuta kuin työ. (Hyvänä päivänä olen toki eri mieltä.)

Alun alkujaan olin suunnitellut kirjoittavani lähinnä siitä miten kiva on ollut pukeutua kivasti tai jopa hauskasti ja kuinka meikkaaminen kotipäivänäkin ilahduttaa. 

Niin ja siitä, kuinka hyvin mun viikko on alkanut talous ja keittiösaralla. 

Tämmöstä tää on.

jk. Minä kirjoitin jo toisen postauksen tänään!

Toinen epäonnistunut kokeilu

 Ei riittänyt, että kävin Valossa lannistumassa. Mun oli pakko käydä vielä Tinderissäkin. Sinne menin torstaiaamuna ja ensivaikutelma oli positiivinen. Valossa kaikki "tyrkyllä" olijat oli plus 50, mutta Tinderissä lähinnä plus 30, mikä hieman on outoa. Homma on siis se, että aikuiset miehet etsii nuorempia naisia ja nuoremmat miehet etsii puumia, ei tositarkoituksella. No, swaippailin menemään, mutta matcheja nolla. NOLLA! Se itseasiassa nauratti, hetken. Muutaman tunnin kuluttua matcheja oli yksi. Tässä kohtaa juttelin ystäväni kanssa, joka piti sitä yhtäkin hyvänä tuloksena, koska oli myöskin kuullut että tarjonta loppuu kun ikä on 50 jotain. Muistutin häntä menneisyydestäni, kun saatoin käydä treffeilla kolmesti viikossa ihan vaan koska Because I can.

Illalla matcheja oli kolme!!! Yksi mies alkoi kirjoittamaan ja ahdistuin heti. Siis oikeasti heti. Vastasin pari kertaa ja suljon puhelimen. Seuraavan kerran kurkistin Tinderiin eilen, kahden vuorokauden jälkeen siis.  Poistin sovelluksen. 

Mitä tästä kaikesta voi nyt päätellä? Ensinnäkin sen, etten halua suhdetta. Sen, että kaipaan jotain säpinää kuitenkin. 

Valitettavasti kaupan päälle sain faktatiedon. On paljon helpompi olla sinkku, kun kuvittelee että SITTEN JOSKUS kun haluan suhteen, niin senkun hankin sellaisen. Että onhan tuolla miehiä ja joskus ollut lähes jonoksi asti. Nyt viikossa on selvinnyt se, että EI, tuolla EI ole miehiä. 

No, onneksi mulla on kirjoja ja muutama ystävä. 

Porukkaa varmaan naurattaa tämä mun edes takaisin venkslaus. Tiedän että vaikutan jo hiukan kummalliselta :D

jk. Tämä postaus on nyt vakava vinkki alle 50 v sinkkunaisille. TEILLÄ alkaa olla kiire. Sorry. 


jk. Tiedän että tämä tilanne koskee sovelluksia, ei välttämättä In real life-tilanteita. 


keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Viisikymppisten markkinat

 Tekee mieli kirjoittaa, mutta en keksi muuta kuin maristavaa. Hoen että kaikki on hyvin, kaikki on hyvin, mutta lähinnä tylsää. Olo on kuin syyskuussa. Että kaikki ohi ja pimeys edessä. Viisaana naisena tiedän, että tämä nyt on taas niitä nopeasti ohimeneviä fiiliksiä.

Mutta kerronpa, että toissailtana jossain mielenhäiriössä kirjauduin Valo-sovellukseen. Se oli virhe. Big mistake. Se kokemus lannisti niin täysin, etten saata toipua siitä koskaan. Näkisitte millaisia miehiä on tarjolla, kun ikä alkaa vitosella. Vaikka kuinka haluaisin uskoa sisäiseen kauneuteen, niin en silti pysty sulkemaan silmiäni ulkoiselta habitukselta.

Olin Valossa 22-23. Aamu yhdeksältä poistin sovelluksen. End of story. 

Positiivista on se, ihan oikeasti, että vaikka tulevaisuudennäkymät miesrintamalla on surkeat, niin mua ei kaduta mun erot. Et jos en enää halunnut olla suhteessa, niin en halua vieläkään. Että niin paljoa ei tosiaankaan tulevaisuus pelota, että haikailisin johonkin jota on ollut, mutta josta on halunnut päästä eroon. 

Toisekseen mä en vieläkään kaipaa kumppania. Tämä mielenhäiriö liittyi itseasiassa siihen, että mun isot pojat on monta päivää poissa, talo "tyhjä" jokusen päivän. Jotenkin lapsellisesti ajattelin että voisin jonkun kutsua kahville. Lopputuloksen tiedätte. 

Tiedän että kuulostan kovin ristiriitaiselta näitten juttujeni kanssa. Että nyyh, olen yksin, mutta yäk en halua mitään ja haluan jotain, mutta en kuitenkaan. 

Jk. Sirpa Selänne kertoo haastattelussa että ovat Teemun kanssa vieläkn hulluna toisiinsa 33 vuoden jälkeen. Joopa. (Kateellisen epäuskoa. Mä kykenen olemaan hulluna tasan kaksi vuotta. )

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Enneunien rykelmä

 Mä en ole koskaan ollut mikään enneuni-ihminen, mutta nyt kyllä ihmetyttää. Viikon sisään nähnyt ne kaksi muuttounta ja viime yönä näin ihan varmaan merkityksellisen unen. Menin kylään jonkun vieraan naisen luokse, joka oli juuri muuttanut kotiinsa päätellen siitä, että kämppä oli aika tyhjä ja hieman sotkuinen sellaisella muuttotavalla. Nainen oli isosti raskaana ja minä halasin häntä (outoa) ja sanoin hänen näyttävän äiti maalta. (Mä en puhu tollaisia) Kysyin laskettua aikaa, joka oli 13.8. Mun oli ihan pakko merkata päivä kalenteriin. 

Äsken googlailin unien merkityksiä.

Muutto: Olet ehkä jollain tasolla tyytymätön itseesi. Tiedät muuton välttämättömyyden alitajuisesti. Vuokralle muutto kuvastaa että haluaisit hetkellisesti olla vapaa velvoitteista.

Raskausuniin liittyy usein syvä ja tiedostamaton tarve suureen muutokseen. Uusi alku, muutos tai luomisprosessi. 

Päivämäärä: Jos näet unessa selkeän päivämäärän, kirjaa se ylös: sillä on suuri merkitys.

Että aika jännä juttu. Kolme unta samaan aiheeseen liittyen. Jään kiinnostuneena seuraamaan mitä tapahtuu. Huom, mä olen niitä, jotka odottaa että asiat tupsahtaa eteen ilman vaivannäköä :D






lauantai 9. heinäkuuta 2022

Muutokset, ikä ja Mazzarella

 Se on kuulkaas niin, että mun elämänmuutos enneunet ennustikin eksäni muutoksia. Tänään kuulin hänen ryhtyvän yrittäjäksi. Yllättävän alan yrittäjäksi vielä kaiken lisäksi. Pitäisikö tästä ottaa opiksi, jos 50 plus aikuinen repäisee? Turvallisuushakuisena ihmisenä ihailen muiden muutoksia. 

Tein minäkin pienen muutoksen. Jo kolmena päivänä olen tehnyt pienen tabata-treenin. Minähän joskus innostuin siitä, mutta yhtäkkiä se unohtui noustakseen mieleen tällä viikolla. Toki tiedän ettei päivittäinen 4 minuutin tabata tee mitään, mutta on se alku.

Monen viisikymppisen kanssa on tullut juteltua, että about THE synttärinä alkoi krempat. Jokaiselle jotakin. Mä en ole kyllä saanut mitään uusia, tietääkseni, mutta se nivelreuman aiheuttama jalkavaiva on kyllä tuhonnut mua. Mä olen aivan rapakuntoinen ja sille pitäisi tehdä jotain.

Viime ajat olen lukenut Merete Mazzarellan kirjoja ja kirjoitustaidon lisäksi ihailen hänen ja miehensä elämäntapavalintoja. He kävelevät joka päivä pitkän lenkin yhdessä ja molemmat kuntopyöräilevät puoli tuntia päivässä. Jos 7-kymppiset ovat noin reippaita, niin miksen minä. Jos en reipastu NYT, niin etenkään kahdenkymmenen vuoden kuluttua en tee sitä vaikka haluaisin. 

Jos Maarit Hurmerintakin pyöräilee tunnin joka päivä halusi tai ei, niin mikä mun selitys on? (Tahdonvoiman puute. )

Vaikea kuvitella että vuonna 2016 mulla oli personal trainer! Minähän treenasin aika kovasti silloin ja maksoin siitä paljon! Jos mä nyt palkkaisin pt:n, niin saisinko treenattua kotona? En tiedä, on rehellinen vastaus. 

Mazzarellasta vielä. Musta on ihana lukea hänen ja miehensä suhteesta. He menivät naimisiin kun Mazzarella oli 67-vuotias. He ovat hurjan onnellisia ja hoitavat terveyttään, että heille tulisi mahdollisimman paljon yhteisiä vuosia. Mietin paljon voisiko noin käydä vielä mullekin. Osaisinko vanhempana arvostaa parisuhdetta enemmän kuin aiemmin?

EN tiedä. 



perjantai 8. heinäkuuta 2022

Työpohdintoja

 Tapasin entistä kollegaani. Hän teki samaa kuin minä, eli oli töissä lasten parissa 24/7, yhteensä 13 vuotta. Mulla tulee tuo sama täyteen tulevana syksynä. Niin outo ajatus etten voi ajatella.

Tämä kaverini on nyt noin vuoden tehnyt keikkaa päiväkodissa. Hän ei halua pidempiä sijaisuuksia, ainoastaan satunnaisia päiviä eri paikoissa. Yksi päiväkodin johtaja oli kysynyt onko kaverini pienen lapsen vanhempi tai opiskelija, että miksi ei ota vastaan pidempiä pätkiä. Kaveri vastasi juuri kuten arvasinkin: "Olen ollut vuosia kiinni työssä, jossa omia vapaapäiviään ei tiedä, eikä elämää voi suunnitella juurikaan. En halua olla työpaikan vanki, haluan olla vapaa. "

Minua tietysti kiinnosti kuinka sinkkukaveri on ottanut ilon irti uudesta vapaudestaan. Lohdutti ettei oikeastaan mitenkään. Kun on päivän töissä, ei illalla oikein riitä virta. Toinen mikä oli kuulemma yllättänyt on se, että koti on sotkuisempi, vaikka on päivän poissa kotoa. Ennen ehti tehdä kotihommia päivän mittaan, nyt ne odottaa iltaisin, eikä enää jaksa ja viitsi. Varmaan jonkunlaista alkushokkiakin vielä mukana. Kaverini kun on oikein reipas ja liikkuva ja aika nuorikin vielä. Mutta jos HÄN on iltaisin poikki, niin kuinka poikki minä olisin työpäivän jälkeen.

Näiden plus ja miinuspuolien lisäksi hän tietysti kaipaa parempaa palkkaa. Päiväkodissa palkka on luokattoman surkea. 

Summa summarum, kaverin kuulumiset ei saaneet minua haaveilemaan erilaisesta työstä. Olen ihan tyytyväinen näin.* Tarvitsen KUNNON syyn vaihtaa elämäntapaa. Esimerkiksi kumppani, jolla olisi asunto Kreikassa, jonne haluaisi viedä minua usein. (Kumppani-sana siksi, että kyseessä voisi olla ihan ystävä tai vaikka oma rakas sisko.) Ja niin, tarvitsisin sen lottovoitonkin toki, että olisi varaa olla poissa Suomesta. Eilen voitin jo femman. Hyvä alku. 

*Tyytyväinen ja tyytyväinen. Monin tavoin kuoliaaksi tylsistynyt. Paitsi esim tänään puhkun intoa monistakin jutuista. Mm. kirjoittamisesta ja minitreeneistä ja vanhojen lehtien selaamisesta ja Viaplay sarjasta Made in Oslo. Niin ja oman tyylin etsimisestä. Taas. Mahtipontisesti olen tällä viikolla pukeutunut joka päivä eri asuun, eikä yksikään asu ole ollut trikoot ja tunika. OMG. 


torstai 7. heinäkuuta 2022

Kauppapäivä ajatuksella ja budjettihöpinää

 Aika uskomatonta. Mä olin tänään ensimmäistä kertaa isosti kauppareissulla, vaikka olen ollut arjessa kaiketi kolmisen viikkoa jo. Olen tehnyt kauppaan pieniä täsmäiskuja ja tyhjentänyt pakastinta ällistyttävällä tavalla. 

Tänään ostin tonnikalaa, josta teen tonnikalapastaa tai vuokaa sekä tonnikalanuudelisalaattia. Ostin pastakastiketta sekä pastaan että lasagneen. Eli lasagneakin tiedossa. Keskimmäinen halusi TAAS chili con carneen aineet. (Kyllä, JOKA viikko hän syö sitä.)

Itseä varten ostin kaalia ja pinaattia himonuudeleita varten. Turhaan ivaan tuota chili con carnea, kun itse syön himonuudeleita kolmisen päivää viikossa. 

Ostin myös pakastepitsat ja eineshamppareita.

Pakkasessa on naudanlihasuikaleita, joista teen lihapataa. Kanapihvejäkin olisi kilo, jos pojat haluaa tehdä nugetteja. Pakkasessa on myös valmisnugetteja. 

Tossa on jokaiselle jotakin ja osin kaikille samaa aika moneksi päiväksi. 

Taloustili on tyhjä. Optimistinahan olin ajatellut että 900 euroa kuussa riittää ruokaan ja bensaan. Tämän hetken saldo on 970 euroa. Toivon että menee max 100 e enää ja oikeasti ei tarvitse mennä lähellekään sitä ellen joudu tankkaamaan. Jos menee se satanen, niin olen ylittänyt optimismibudjetin 170 eurolla. Elikkä, jos nostan taloustilin saldoksi 1100e, niin pysyn aina budjetissa eikös? 

Sitä vaan aloin miettimään että mitä hittoa? Mulla menee bensaan lähemmäs 300 e kuussa, niin miten ihmeen paljon olen muka ostanut ruokaa? Toisekseen jos bensaan menee 300 euroa kuussa, niin kyllä sen 600 euroa pitäisi riittää ruokaan. Mikä siinä muka on niin vaikeaa?

Hitto, taas täytyy aloittaa pitämään kirjaa menoista, että mysteeri selviää. Lopetin ennen lomaa ja sitten se ei vaan ole alkanut uudestaan. 

Taas syy hankkia ihanan kaunis muistikirja :)






keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Mihin makuuhuonetta tarvitaan?

 Toissayönä näin unta, että kävin katsomassa kivaa vuokrakämppää, jossa oli tulavat huoneet. Viime yönä löysin kivan vuokrakämpän, jonka päädyin vuokraamaan. Hetken kuluttua jouduin paniikkiin, kun tajusin etten ollut vielä myynyt kotiani enkä todellakaan pysty maksamaan kaksia asumiskuluja.

Minähän olen tavallaan haaveillut muuttamisesta. (Koska Neiti Sutkautuskin) Lähinnä mun haave liittyy alhaisempiin asumiskuluihin. Ehkä myös jonkunlaiseen vapaudenkaipuuseen. Tai vastuuttomuuden. Suurena motivaattorina on myös Uusi alku, jota muutto edustaisi. Järjellä tiedän ettei muutto sinänsä kyllä muuttaisi mitään. Samanlaisia mun päivät varmaankin olisi. Mutta silti, elämässä muuttuisi JOKU. 

Salaa toivon, että mun unet on jotain enneunia. Että joku kohta soittaa mulle ja sanoo haluavansa ostaa mun kodin. Sitten annan kohtalon päättää minne muutan. 

Unessa mulla oli kolmio ja asuin ihan tyytyväisenä itse olohuoneessa. Saattaa johtua siitä, että nyt helteellä olen nukkunut sohvalla, koska meidän alakerrassa on ilmastointi. Mä itseasiassa voisin hyvinkin asua olkkarissa, koska mihin mä tarvitsen mitään yksityisyyttä? Mä olen tätä huone asiaa pohtinut loputtomiin ja oikeasti tajunnut etten tarvitse omaa huonetta, koska en käytä sitä mihinkään. Turhaan instassa ihailen ihania makkareita, koska vaikka mulla sellainen on, en ole siellä. 

Eli näin saisinkin ne asumiskulut alas. Muuttaisin vain pienempään kotiin. 


sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Nettovarallisuus

 Hirmu moni seuraamani taloustili kertoi instassa nettovarallisuuslaskelmistaan. Oli luppo aikaa ja päätin listata kaikki omaisuuteni ja ihan kaikki velkani. Hirveä lista tuli etenkin jälkimmäisiä. Pari puhelinta, auto, asunto, visat. Kirjauduin miljoonaan sovellukseen, että sain selville paljonko mitäkin lainaa on jäljelltä. Kolmen yhteislasku oli reilu 200 yhteensä ja päätin tilata loppulaskut ja tadaa, kuukaudessa vapautuu 26 euroa lyhennyksiä.

Mutta siitä nettovarallisuudesta. Kun sen laskee parikin kertaa vuodessa käy selväksi että lainat kyllä pienenee ja omaisuus kasvaa, vaikka tuntuisi ettei mikään muutu. Aika inspiroivaa. Inspiroivaa on sekin, että kun nuo sälälaskut ja ihan pian myös visa, niin mun lainaluettelossa on vain koti ja auto. Hirmu positiivista. 

Kuten huomaatte, pikkuhiljaa voi ihminen järkevöityä vanhoilla päivilläänkin :D

Olen nyt pari viikkoa ollut töissä taas ja järkyttyneenä lomalla palaneesta rahasta, motivoitunut kotijärkevyyteen. Olen kerrankin sisulla tyhjentänyt pakkasta. Sieltä löytyi valmiita ruokia, joita tyytyväisenä syöty. Löysin myös vajaita kanapaketteja ja itse olen syönyt pitkästä aikaa vanhaa suosikkiani kanaa pavuilla. 

Tänään sanoin "alkuaikuiselle" että voisiko hän käydä kaupassa ja ostaa mitä haluaa viikonlopun syödä. Hän osti TAAS aineet chili con carneen. Teki taas niin ison satsin että riittää maanantaiksikin. Hinta 9e. Eli kyllä, oikea ruoka on halpaa. 

Olin muuten hälle ja veljelleen jättänyt käteistä mun loman ajaksi. Kahdestaan olivat viikon ja kaksi viikkoa alkuaikuinen itsekseen. Sanoin että saavat syödä mitä haluavat, mutta jos tekevät kunnon ruokaa, niin jää enemmän käteistä jaettavaksi, kuin jos söisivät mäkissä tms. Eilen poika paljasti että hänelle oli jäänyt satanen kolmesta viikosta. Hän oli tehnyt ruokaa itse, paitsi kahdesti tilannut pitsan. 

Tämä oli siis todella hyvä talouskoulu. Mä itse en olisi nuorena läpäissyt testiä. 

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Lame?

 Olen täälläkin saattanut mainita haaveilevani tatuoinnista, jossa lukee LAME. Leim. Sen oli ajatus olla hauska läppä, enhän mä nimittäin ole yhtään lame. Juuri viime viikolla vaan havahduin siihen faktaan että olenpas. Minähän olen nykyään kovin tylsä, oikea ikävystyttävä keski-ikäinen. Ystäväni iloisesti ehdotti tatskaa "Most lame". Hahahhaha!

Yritän muistella että Kreikassa siskon kanssa meidän super A-luokan matkalla, A super plus plus ja deluxe, olin oikein hauska tyyppi. Etenkin jos osui kaksikymppisten seuraan, niin taannuin taas omaksi itsekseni, eli villiksi ja villitsijäksi ja yllytyshulluksi. Jossain mittakaavassa. Ilahduttava juttu oli se, että kakskymppiset siskokset tyrmistyi kun kuuli meidän iät. He olivat vilpittömän ällistyneitä ja toinen puuskahti että Kunpa olisimme tuollaisia kun olemme vanhoja. (VANHOJA)

Joka tapauksessa, pitääkö mun siis olla aina siskon kanssa lomalla, että olisin oma kiva itseni? Ja viettää aikaa nuorten kanssa? (Kyllä)

Ystäväni kysyi multa just että minkä ikäiseksi miellän itseni. Vastasin empimättä 27V. Myöhemmin mietin asiaa ja saatoin muuttaa mieltäni. En osaa sanoa mikä ikä on lähinnä totuutta. Ehkä 44v. Silloin mulla oli hauskaa, mutta olin myös sinut itseni kanssa ja voimieni tunnossa. Silloin myös koin pärjääväni ihan missä vain ja miten vain.

Mutta se 27. Tajusin mikä siinä iässä on se juttu. Mun miesmaku on jäänyt samalle tasolle kuin silloin. Silloin olin vikaa kertaa sinkku ja jotenkin mun pää jäi sinne. Muistan naimisissa ollessa nauraneeni, että jos tulisi ero, niin olisin ihan pulassa jos pitäis ikäisiäni katsella. 

Mä olen onnekas. Muahan lähestyy vain sen ikäiset. No okei, 31-vuotiaat. Valitettavasti vain jakelen pakkeja, koska olen tässä nuivassa vaiheessa menossa. Viimeisin heppu ystävällisesti sanoi että jos ikinä vaan kaipaan seuraa, niin laita viesti. (Jos sen teen, tulette kyllä kuulemaan.)

Onnekas 2, vaikka en halua nähdä ketään, niin tarjokkaita siis vielä olisi. (Törpösti sanottu. Toki mä tiedän mikä juttu tää nuori vs vanhempi on. Se ei silti poissulje sitä, että nuoremmat on usein paljon hauskempaa seuraa.)

Mutta mun elämä on vain niin lame, että pari päivää sitten kävin eksäni (ja pikkulasten) kanssa jätskillä. Illalla menin samalla kombolla poikien isälle leikkiin. Eli lapset leikki ja me yritettiin juoda kahvia. (Olin itseasiassa eksäni vaimolle laittanut viestin että seuraa vailla ja hän vastas että mies on lasten kaa himassa, mene sinne vaan. Huomaatteko, mua ei pidetä minään uhkana? Loukkaavaa :D )

Huomasin juuri että mulla oli taas kahden kuukauden blogitauko. Nauratti että mietin tänään tasan samoja asioita kuin edellisessä postauksessa eli tavaroiden karsimista, vaatekaapin setvimistä, vaatteiden silittämistä. Voisko joku haave oikeasti toteutua?

Mutta hei, pitkästä aikaa joku tuntuu tosi kivalta eli tämä kirjoittaminen. I am back!!!

Niin tylsää, mä näen vain eksiä. 


lauantai 7. toukokuuta 2022

Lets karsitaan taas

 Olen vaihteeksi taas inspiroitunut karsimisesta. Kun neiti Sutkautus karsii, Arkitaivas karsii, kaikki tyylikkäät ja fiksut ihmiset karsii, niin sitten minäkin. 

Erityisen innostuksen sain Anna Perhon hyvin vanhasta kirjasta, jossa myöskin puhuttiin vaatteiden karsimisesta. Palaan siis vanhaan lempiaiheeseeni Olisipa kaapissa vain sellaista vaatteita, joita tekee mieli käyttää ja joihin mahtuu. Kun sekin on tyylivinkki, että pitää käyttää sopivia vaatteita. Harmi vaan ettei vieläkään tehdä mulle sopivia. Sama vanha laulu. 

Mä haluaisin olla nainen, jolla on sopivia farkkuja, ihania valkoisia t-paitoja ja huiveja eri väreissä. Nyt olen nainen jolla on ahtaat Mollyt, paljon huiveja ja se siitä. 

Mun salainen haave vaatteisiin liittyen on se, että jaksaisin alkaa silittää paitoja sinne kaappiin. Mielellään esimerkiksi niin, että ensin polkisin kuntopyörää* tunnin ja sitten silittäisin muutaman paidan, menisin suihkuun ja vasta sitten katsoisin telkkaria. Aamulla olisin sitten ah niin sileissä paidoissa ja kivoissa sopivissa farkuissa huini kaulassa valmiina seikkailuhin. Mun tapauksesssa hiekkalaatikolle tai Prismaan. 

(Tällä viikolla olen käynyt Lidlissä, Prismassa, äidillä ja Motonetissä ja Fidalle vein laatikollisen kamaa, koska olin jo hieman ehtinyt karsia.)

*Mulla ei ole kuntopyörää, mulla ei ole Maarit Hurmerinnan sisua polkea tuntia joka päivä. Mun hoitolapset menee nukkumaan n 19.30, jonka jälkeen istun katsomaan telkkaria. Sitäkin jaksan ehkä kaksi tuntia ja menen nukkumaan. 

Karsimista mietin eniten siitä näkökulmasta, että olisi kiva kun kotona olisi vain säilytettävää tavaraa. Että jos tulisi vaikka muutto, niin sen kun vain pakkais kaikki tavarat hupis vaan, kun kaikki olisi omilla paikoillaan ja ihan jokainen olisi tarpeellinen. Tässä kohtaa tilanne on aika kaukainen. Vaikka voisi toki pahempikin olla. 

Vieläkään en ole muuttamassa, mutta jos muuttaisin, niin se tapahtuisi reilun vuoden kuluttua aikaisintaan. Toivon että universumi osoittaisi minulle sopivan kokoisen kodin säälliseen hintaan ja sitten se sama universumi heittäis eteen jonkun joka haluaisi mun kodin. 

 Onneksi ensi viikolla on somenaisten kokoontuminen ja askartelemme aarrekartat, johon tämänkin haaveen voin upottaa. 


Huomenna on Äitienpäivä, joka omalla kohdalla hieman lässähti. Kuopus on pelireissulla, miniä on koronassa, joten esikoista en päästä meille. Juhlahumun järjestäminen jää keskimmäisen harteille eli not gonna happen. Sain siltä punaviinipullon jo ennakkoon :D

Onnellinen äiti olen silti. Super onnekas. 



maanantai 25. huhtikuuta 2022

Mielialanvaihteluita

Esimerkki mitä tapahtuu mun päässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä:

Päivä ja ilta oli ollut oikein mukavat. Jännityksellä kyllä odotin saako keskimmäinen ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Hän oli yllättäen hakenut mäkkäriin töihin ja päässyt haastatteluun ja oltiin todella toiveikkaita. Mä pidin päivänselvänä, että poika saa paikan, kun ekan kerran ikinä edes kiinnostui jostain työhön viittaavasta. Ja oli jopa innoissaan. Mikä kasvukertomus.
 No joka tapauksessa. Esikoinen ja miniä oli taas täällä ja meillä oli kivaa. Kuopus oli meidän seurassa ja sai apua koulujuttuihin ja paljon naurettiin ja höpistiin.

Sit tuli viesti että keskimmäinen ei saanut duunia. Mä masennuin heti ja oli fiilis että sydän särkyy pojan puolesta. Ylimitoitettua, tiedän, mutta kun hän niin olis ansainnut paikan. 
Sit aloin oikein rypemään ja heti kaikki mahdolliset ketutuksen hyökkäs mieleen. Alan kiukkuamaan ääneen: Miksi helvetissä meille piti osaa mopo, joka nyt on rikkinäisenä pihassa? Mulla ei ole varaa korjata sitä. Mä en kestä kun kaikki laskut kaatuu mun niskaan. Miksi auton korjauskin tänään maksoi lähes 200 euroa? Miksi hitossa meidän palkkis ei osaa maksaa palkkoja oikein ja ajallaan? Mä joudun taas antaan rahaa pojille, että ne voi mitään tehdä, kun ei kummallakaan ole tuloja. Miksi mä olen tänne kotiin ostanut näitäkin tyhmiä tavaroita, vaatteita, meikkejä? Täällä ne lojuu ja nekin olisi ennen ollut RAHAA. 
Miksi mä olen ainoa aikuinen talossa? Mä kuolen tähän stressiin, joka johtuu sodasta, inflaatiosta ja kaiken kallistumisesta jne. 
Miksi ystävän poika pääsi mäkkäriin töihin? Onko se nyt sitten paljonkin parempi ihminen kuin mun poika? En oikeastaan halua olla ystäväni kanssa tekemisissä, kun olen niin kateellinen tästä. Kyllä, tämäkin ajatus vilahti päässä.

Kävikö selväksi että hieman romahdin?

Mun arki on ollut oikein mukavaa, kivaa ja helppoa jo pitkään. Mutta näistä kohtauksista huomaa, että mun kokonaiskuormitus on kuitenkin aika isoa. Pienikin ikävä juttu saa mut tolaltaan joksikin aikaa, enjä suostu näkemään valopilkkuja. Sit mulle tulee siitä morkkis, koska parilla mun ystävällä on OIKEITA murheita ja olen tyhmä kermaperse kun valitan omia juttujani. 

Tekisi mieli blogata kivoja juttuja, kun niitä kuitenkin on, mutta johonkin se aika menee. Tai sitten jokainen ajatus tuntuu teennäiseltä tai tylsältä. 
Mä niin ikävöin entistä itseäni, joka sentään osasi pirskahdellakin. 


Jk. Tekisi mieli poistaa tuolta tuo kateusjuttu. Mutta en poista. Niin iski tiikeriäitiys, että kadehdin ystävän pojan työpaikkaa. 
Mutta se oli hetkellinen tunne. Vain tunne. 







.

torstai 31. maaliskuuta 2022

Eläkkeistä ja muista

 Mulla on ollut pari päivää hirveä hinku käyttää rahaa ja ostaa jotain. Eilen himoitsin erityisen paljon 8 kilon kahvakuulaa. En mennyt kauppaan. Tänään halusin ostaa ihan mitä vaan, edes ruokaa, mutta en ostanut. Mitä tein sen sijaan? Vein pullot kauppaan ja sain kuusi euroa. Sitten vein säästöpossun sisällön talletusautomaattiin ja tilille napsahti 45 euroa. Nyt hymisen onnessani. 

Ihan kuin ihaninta maailmassa olisi siis säästäminen. 

Paras olisi säästääkin. Kävin kurkkaamassa tämän hetkisen eläketilanteen. Mun eläke on naurettava, vitsi kerrassaan. Nauratti lähes arvio, että jos tienaan sen minkä nyt ja teen töitä 70 vuotiaaksi, luitte oikein, niin mun eläke on 2400e. Että 18 vuotta saan tässä painaa aika kovaa vielä. Onneksi olen äitini tytär ja mun äitihän on jaksavampi ja nuorempi kuin minä, että kyllä, sosiaalitoimi saa katsoa mua vielä aika kauan.

Toinen vaihtoehto on säästää niin paljon kuin ikinä kykenen ja sijoittaa joka lantti. Harmi vaan että olen tämän ikäinen, että mun kuuluisi sijoittaa n tonni kuussa että se hyödyttäis. Nyt sijoitan n 120 euroa kuussa. 

Jatkan siis uutta elämäntapaani johon kuuluu mahdollisimman vähäinen rahan käyttö. Mun mahdollisimman vähäinen ei kyllä ole kamalan vähäistä, että ei tarvitse ihailla suuresti. 

Se missä tällä hetkellä säästän varmaan eniten, on oma ruoka. Olen syönyt kaalinuudelihässäkkää tai himonuudeleita kohta kaksi viikkoa. Kaali ja nuudeli ei paljoa maksa. Mun ruokiin menee varmaan helposti alle 20 e viikossa. Pitääkin itseasiassa laskea ensi viikolla tarkka summa ihan uteliasuudesta. No, poikienkin ruoat on tällä viikolla ollut halpoja. Kuopus syönyt pari päivää tuorepastaa pestolla ja raejuustolla, keskimmäinen chili con carnea. Joku muukin ruoka ollut mutten muista mikä.Loppuviikko syödään pakkaseen hankittuja ruokia, mutta valitettavasti ne on "roskaruokaa", joita ei ole tarkoitettu peräkkän syötäviksi. Eli nugetteja ja ranuja, pitsaa, tacopyttipannua. Se miksi tällä mennään, on se, että menin  mukaan #satasenviikko haasteeseen. Jos syödään pakkasestakin ruokaa, niin jäädään alle sataseen, mikä on aika huippua. 


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Positiivinen postaus. Finally!

 Olen monta kertaa meinannut poistaa edellisen negistelypostauksen. Lähinnä siksi että nolottaa oma traagisuus. Mutta surkeus ja traagisuus on elämää sekin.  Eilen yksi kovin vahva ystäväni laittoi viestiä että istuu kaupan pihalla autossa itkemässä. Soitin sitten hänelle ja molemminpuolisen vuodatuksen jälkeen ystävänikin nauroi. Että jakamalla olo paranee. 

Perjantaina keksin, että voinkin pitää rippijuhlat omassa kodissa ja stressi laski heti. Mun ei tarvi raahata astioita tai mitään minnekään, koska olen kotona. On kivempi emännöidä omassa kodissa eikä vanhassa kodissa. Saan juoda skumppaa, koska en ole autolla. Mun ei tarvitse murehtia kuin kauhea sotku eksällä on (koska olisi) ja mun äiti tarjoutui tuleen tänne siivoamaan. NO todellakin tervetuloa vaan äiti :) Näin helposti kaikki järjestyi.

Sitten mulla oli vaatestressi. Se meni ohi tunti sitten. Sovitin läpi kaikki mekot ja etenkin juhlamekot. Mä mahduin niihin sittenkin. Huraa potenssiin kymmenen. Nyt sit vaan valitsen laitanko sinisen mekon, joka oli keskimmäisenkin rippijuhlissa vai mustan hulmuvaatteen, jonka ostin viime kesänä mutten ole vielä edes käyttänyt. Todennäköisesti laitan sen mustan. Kysymys: Olisinko uber cool vai uber nolo jos laittaisin mekon kanssa mun upouudet VALKOISET Adidas tennarit? Joo joo, en laita. Mut kesällä viiletän vain ja ainoastaan tuossa asussa. En jaksa odottaa. 

Kaipaatteko taloustiedotusta? Kävin äsken kaupassa. Nyt on aineet kylmäsavulohipastaan, johonkin tonnikalaruokaan, lasagnetteen, butter chickeniin, sitten on joku uusi taco pyttipannu, jota pitää testata. Lisäksi vihanneksia ja uunijuureksia ja nuudeleita jne. (ja pakastepitsat kahdelle) Kauppaan meni vain 82 euroa. Ensi viikko pitäisi noilla safkoilla mennä. Yllätyksekseni kuopus sai mut suostumaan siihen, että maanantaina tilataan pitsat, koska maanantai. 

Toissaviikolla mulla meni jumalattoman paljon rahaa ja tämän viikon olen ollut sitten erityisen taloudellinen. Rahaa käytin vain neljänä päivänä, mikä on ällistyttävää. Tämän johdosta tein henkilökohtaisen ennätyksen! Rahaa meni vain 150 euroa. Ostin ainoastaan ruokaa ja bensaa, en muuta. 

Olin liian itsetyytyväinen. Heti tänään nimittäin ostin kaksi puseroa mun lempikesähameen seuraksi. Mutta hei, se oli tarve. Ehkä hieman etukäteen ostettu, mutta johan se kevät kolkuttaa ovella. 

Mutta olen ostaessani vaatteita pitänyt kiinni mun talouspäätöksestä. Saan ostaa vain jos mulla on rahaa. Luotolla en saa ostaa. Eikä muuten kannatakaan. Sain juuri tiedon s-pankilta, että heidän korkoprosenttinsa nousee 9.50% sta 11,95% iin. Aikamoinen korotus.

Korotuksista puheenollen. Instassa @rahabalanssi_jennamattila puhui siitä, kuinka nyt ihan kaikki hinnat nousee. Sähkö, bensa, ruoka. Hän sanoi että kannattaa laskea kahden kuun menot noilta osin yhteen, jakaa kahdella ja kertoa 1,4 :llä ja katsoa kestääkö talous. (Voin kertoa että summa pyörii satasissa, ei kympeissä) Ja lateli tietysti vinkkejä, millä saada menoja pienemmäksi. Tietenkin ruokakaupasta kaikki alkaa. 


Onko kaikki nyt aivan intona laskemassa omia kulujaan?

torstai 10. maaliskuuta 2022

En ole masentunut mutta...

Mihin keskittyy, se lisääntyy on taas todistettu todeksi. Mä olen liikaa vitsaillut siitä, ettei mulla ole elämää ja liikaa puhunut siitä, että olen aika yksinäinen. Ei mulla ole juuri muuta elämää kuin työ ja ystävät käyneet vähiin. Tai ainakin niiden tapaamiset. Nyt huomaan, että se saa fiiliksen aika alakuloiseksi. Ei sillai päällenäkyvän alakuloiseksi, mutta kyllä se on se sisin tunne. Tänään autossa mua alkoi itkettämään kun kuuntelin Ukraina-uutisia. Tajusin että nuo sotauutisten aiheuttamat ahdistukset lisättynä yksinäisyydenfiiliksiin hieman kuormittavat oloa. Ja se itku tuli siitä, kun tajusin ettei mulla ole oikein vastapainoa näille kurjuuksille. Mä olen lasten kanssa kotona yksin. Piste.

Mä luen paljon, mikä on kivaa, mutta olen yksin. Sit kaikki kivat jutut tuntuu koko ajan peruuntuvan, edelleen. Mä todellakaan en jaksa enää edes yrittää miettiä mitään kivaa juttua, koska se peruuntuu kuitenkin.

Parin viikon kuluttua on kuopuksen rippijuhlat. Sen pitäisi tuottaa iloa, mutta lähinnä kyllä stressaan. 

1. Ne pitää järjestää. Stressi.

2. Ne järkätään eksällä. Stressi. 

3. Kuka sairastuu vai ei kukaan? Stressi.

4. Kuinka samperin kauan nekin juhlat kestää? Stressi. (Eli kuin kauan joudun olemaan vieraana niiden luona ja olla kuitenkin emäntä ja sit siellä on ne kaksi melusaastettakin.)

5. Mulla on vapaaviikonloppu juhlien takia, mutta ehdinkö, jaksanko tehdä mitään muuta kuin nuo juhlta? Stressi. 

6. Mitä mä laitan päälle ja mahdunko mihinkään? Stressi. 

7. Paljonko menee rahaa? Stressi.

Ja siis toi raha. On se vaan todella tyhmää, että tarpeeksi kauan kun stressaa rahasta, niin se jää päälle vaikka ei enää tarvitsisi. Juuri nyt mun rahatilanne on oikein hyvä (kiitos työ), mutta vihaan käyttää rahaa ja itkettää tankatessa. Sen lisäksi mun työ on tällä hetkellä taksikuskin hommaa ja laskin just että päivän ajot vie multa reilu 20 e. SIIS päivän ajot!! No okei, ei joka päivä, mutta liian usein. 

Sit mua ärsyttää se, että olen oikein onnekas kermaperse, että kehtaankin marista. 

Mutta yksi plussa. Olen jo kolme päivää käynyt kaupassa ostamatta karkkia. 












keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Tunne tunteesi ja muita ajatuksia

 Mun ystävä aina sanoo mulle noin. Että tunne tunteesi, älä kiellä niitä. Helmikuussa tunsin monen monta tunnetta. Olen alkanut miettimään, että mun tarve olla suhteellisen positiivinen ja olla olematta VIHAINEN, on aika huono homma sekin.

Olen helmikuussa ollut uupunut, vihainen, pettynyt, katkera, surullinen, tylsistynyt ja mitäs muita tunteita sitä onkaan.  Nämä tunteet on tulleet mun uniinkin nyt viime päivinä. Olen unissa riidoissa ja katkera ja surkea. Jotain työtä mä selvästi teen menneiden kanssa?? Ilmeisesti se auttaa, koska nyt viikon olen ollut ihan seesteinen jo. Okei, se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että pitkästä aikaa mun työ on kivaa :) Tai ei ole raskasta! 

Pienesti tunsin kyllä katkeruutta eilen. Kuopus ei päässyt treeneihin, koska ystäväni, jonka kanssa jaetaan kuskaukset oli reissussa. Treenit loppuu siihen aikaan kun mun pienet menee nukkumaan. Se että olen yh kävi taas todella selväksi. Poikien isä oli kipeä, eikä voinut auttaa.  Se katkeruus johtuu siitä, että kun eksä muuttaa hornaan, niin tästä tulee mun arkea. Että poika ei pääse treeneihin, jollei saa kyytiä joltakulta. Tämä voi tuntua pikkujutulta, mutta ei vaan ole. Tämä on aihe, joka välillä valvottaa mua öisin. 

Eilen tästä tuli snadi draama ja syyllistin itseäni ääneen. "Anteeksi että mulla on tällainen työ. Mä lopetan tän ja muutetaan yksiöön asumaan ja sit pääset treeneihin aina. Anteeksi myös siitä että olen niin paska parisuhteissa että eroan aina ja olen yksin kaiken kanssa. " 

Nauruksihan tuo muuttui. 

Tuloja ja menoja kirjaan kiltisti ylös, mutta voin sanoa että aikamoinen herpaantuminen on tapahtunut tuolla meno-osastolla. Mä en ostele mitään turhaa vieläkään, mutta kaikenlaisia ärsyttäviä ostoja ollut alkaen täishampoosta ja päättyen kalliseen pyöränlukkoon. (Se mitä en kadu, on kolme pokkaria Prismasta, kun oli tuplabonuspäivät.) Ruokien miettiminenkin on taas niin vaikeaa että siihenkin menee ehkä enemmän rahaa kuin haluaisin. 

Ainiin, mä tyhjensin viime viikolla arkkupakastimen. Roskiin meni muovikassillinen kamaa :( Hitto toi pohjaton kaivo imee sisäänsä tavaraa, joka vain katoaa. Taas löytyi miljoona pussia marjoja, etenkin vadelmia, joita aina ostan, kun en tiedä että niitä on jo. No mutta nyt tiedän mitä pakastimessa on ja aion pikapikaa käyttää sieltä mahdollisimman paljon kaikkea. Varsinkin mustikkarahkaa meillä syödään tulevaisuudessa paljon, 

Mun uusin herkkuruoka on muuten simppeli. Sitä ihanaa Pirkan valkosipulirouhetta chili-seesamiöljyssä ja suikaloitua valkokaalia kuullotetaan. Kun se on lähes valmista, heitän joukkoon nuudeleita. Ja sitten vain syömään. 

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Mikrosäästämisestä

 Koska mua nykyään lähinnä kiinnostaa vain se talous ja säästäminen, niin vaihteeksi intoilen rahastosäästämisestä. Tai tässä tapauksessa mikrosäästämisestä. S-kaupan bonukset on menneet syksystä asti suoraan rahastoon ja nyt kuukauden ajan rahastoon on mennyt myös euro jokaiselta kortinkäyttökerralta. 

Koska aloitin sen uuden taloustilijutun, jossa laitan ruoka ja bensarahat s-tilille, niin olen pyrkinyt keskittämään ostot Prismaan ja tankkauskin usein abc:ltä, jollei hinta ole aivan utopistinen. Jos mulla menisi ruokaan ja bensaan 700 euroa kuussa, niin saisin bonusta 28 e kuussa. Jos käytän korttia realistisen viisi kertaa viikossa, se on 20 e kuussa. Eli 48 euroa kertaa 12 kuukautta on yhteensä 576 euroa.  Ilmaista rahaa. Rahaa jota ei ole tingitty jostain muusta. 

Verrokkina mun virallinen rahasto Nordeassa, jonne menee 60 euroa kuussa. Sehän ei ole kuin 144 euroa enemmän kuin tuo mokrosäästäminen rahastoon. Tämän virallisen rahaston eteen sentään joudun tekemään jotain. 

Tässä kohtaa lähinnä harmittelen sitä miksen aloittanut aiemmin. Mutta tällä myöhäiselläkin aloittamisella olen varmistanut, että vuoden lopussa mulla on rahastoissa yli kaksituhatta euroa. (Siis miksi en aloittanut aiemmin?)

Maanantaina on palkkapäivä ja taloustilin ensimmäinen uudelleen täyttöpäivä. Viimeksihän laitoin tilille 900 euroa. Vielä loppuviikoksi on jäljellä 149 euroa, mikä ihmetyttää etenkin siksi, että ostin vaatteita ja kirjoja 80 eurolla sinä harhautumispäivänä. Tällä viikolla pitää vielä tankata ja tehdä isohko kauppareissu lauantaina. Itseasiassa ei olisi pakko, mutta lauantaina mulla on vain yksi hoitolapsi, niin silloin on mentävä kun voi. Nuo kaksi vie nimittäin ilon kaupassa käymisestä :) Tavallaan hyväkin. Esimerkiksi nyt tekisi mieli ostaa jotain hyvää, mutta en todellakaan lähde sinne kauppaan. Raha jota ei ole käytetty, on säästetty. (Kalori jota ei ole syöty, on kulutettu? Ai ei vai?)


jk. Viiden viikon keskiarvo, paljonko mennyt ruokaan. 134 euroa. Kiinnostavin huomio on se, että nämä kaksi viikkoa, kun mulla on ollut raskasta, on nostaneet ruokakulut ylös. Aiemmin n 100 e, nyt n 150 e

maanantai 7. helmikuuta 2022

Kadonnut: usko ja toivo

 Mä olen oikeasti todella pettynyt kaikkeen. Viimeisin pettymys tai lannistuskohtaus on tämä:

Perjantaina päädyin juttelemaan instagramissa todella mukavan miehen kanssa. Tuntikausiksi riitti höpinää ja oli todella hauskaa. Ehdin kaverilleni sanoa että onko oikeasti mahdollista, että jonkun tyypin haluaisin jopa tavata. Eka kerta vuosiin. Ja sitten se tapahtui...

"Millainen sä olet seksuaalisesti". 

Voi vittu sanon. Eikö kukaan nykymaailmassa voi olla olematta tollanen pönttö heti kärkeen. Voisko hitto vie ihmiset tutustua toisiinsa?

No mutta se keskustelu päättyi sitten siihen. Eli ei, maailmassa ei ole ihmistä jonka tahdon tavata. 

Seuraava lannistuskohtaus iski, kun luin tuttavani tapaamisesta ystävänsä kanssa. "Aina kun mä aamulla herään, mun sisälle syttyy valo". Kyllä, hän oikeasti on noin valoisa ja positiivinen ja onnellinen ja kaunis ihminen. Mä pidän hänestä niin, etten edes pysty kadehtimaan. 

Mutta jäin miettimään mihin mun valo on kadonnut. Vielä sitkeästi tutut jaksaa sanoa että "Olet aina niin iloinen ja pirteä", mutta sorry vaan. En mä taida olla. En tiedä mitä on tapahtunut ja minne olen kadonnut, mutta odottelen kovasti, että tulee aika kun olen että Jee uusi päivä! Rehellisyyden nimissä kyllä mun päälliosa pääosin on ihan ok. Ihan jaksan hymyillä ja jutella ipanoille ja hoitaa hommani asiallisesti. Mutta sisäinen olo on blääh. 

Vaikka otsikossa sanonkin että usko on kadonnut, niin kyllä mä oikeasti luotan että herään vielä henkiin. Sen löytymiseen saakka keskityn vaikka mun taloudellisjuttuihin. (Pikku repsahdus kyllä tuli eilen. Ostin kaksi kirjaa ja trikoot ja aluspaidan sitä ajatellen, että käytän joskus mekkoa. Eilen käytin. Ainakin tunnin. Huvin vuoksi. )

jk. Päivän posi. Kaivoin esiin mun kunnon kuulokkeet. Kuuntelen musiikkia, niin en kuule lasten mekkalaa täydellä teholla. 

Kuuntelusuositus: Samuli Putron Älkää unohtako toisianne