Nolo vuodatus

 Puhutaanko rypemisestä? Väsymyksestä tai vitutuksesta ja pahasta mielestä? Minähän olen tätä tehnyt jo valitettavan pitkään, mikä ei hirveästi ilahduta itseä. Elämä on tuntunut kovin pieneltä ja sidotulta ja koska en tee mitään, tuntuu että sisäinen valo ja säihkyys katoaa. Minähän olen vuosia ollut ihan hyvällä itsetunnolla varustettu ja nähnyt itseni kivana tyyppinä. Se ajatus on ollut piilossa nyt tovin. 

Tiedän mä tähän syynkin. Noloa tunnustaa tällainen, kun nyt olen kuitenkin viisikymppinen, mutta mä en millään pääse yli siitä, että yksi ystäväni poisti minut elämästään. Niinkin tehokkaasti kuin että poisti minut somestaankin. Oikeasti en tiedä miksi. Vihjauksia kyllästymisestä kyllä oli. Jotenkin tuo nyt sitten on mennyt sisimpään kovin ikävällä tavalla. Tästähän on kyllä jo aikaa, enkä jatkuavasti mieti tätä, mutta usein huomaan että sisin tunne on hylkäämisen pelko. Mä vaan pelkään että kaikki ihmiset katoaa. 

Joo ei katoa. Tiedän.

Ja tiedän senkin, että monikin pitää minusta. 

Mutta pelkään silti. Tästä olen puhunut jo usein, mutta mä vaan oikeasti olen "tosi" yksinäinen. Ja sitten kun näen ihmisiä, "pelkään" olevani vain ikävystyttävä.

Nämä on niin naurettavia juttuja tällä tavalla kerrottuna, että itseäkin hävettää. 

Mutta juuri siksi mä kirjoitan. Mä en kestä ylipositiivisuutta tai teeskentelyä. Musta on kiva kun ihmiset jakaa epävarmuuksiaan tai pelkojaan ja murheitaan. Kyllä ne siten pienenee.

Kyllä mä täällä elvyn!

Ruokia yms

 Mulla on hirmu vähän asiaa, niin tällä kertaa laitan kuvia mun peruslounaasta. Kun vihdoin suippopaprika on järkevissä hinnoissa, niin viipaloin kokonaisen mun pinaattinuudelihässäkkään. Mausteena Pirkan parhaat valkosipulirouhe. 

Muuten on viime päivien ruoat ollu kanawokkia, bolognesea, pitsaa ja toki himonuudeleita. Ja kyllä, montaa ruokaa edelleenkin tehdään ja harvoin kaikki syö samaa. Tänään kanawokki kelpasi jokaiselle. 

Netflixistä katsoin jotain amerikkalaista taloudellisohjelmaa ja innostuin maksamaan visaa pois säästötilin rahoilla. Hirmu hyveellistä. Jää nähtäväksi tarviiko visaa sit kuitenkin lomalla vinguttaa. Mut jos yrittäisi taas pärjätä rahalla. Et tekee juttuja, joihin rahat riittää. Kreikan käyttörahat on hankittu ennakkoon. Et se murhe poissa. 

Mun uusin taloudellisinnostus koskee lähikaupan uutta juttua, hävikkileipäkassia. Viisi leipää viisi euroa. Voin sanoa että leivät on ihanan vaihtelevia ja tullut löydettyä uusia suosikkeja. Tuntuu että hirveästi säästää, kun ostaa noin halpaa leipää. Meillä kyllä ei oikeasti syödä leipää erityisen paljoa kuten useissa teiniperheissä. On päiviä jolloin leipää syö vain piiperöt. Mut silti, säästöä. 

Viikon paras on se, että kävin yksityisellä lääkärillä sanomassa että tarvitsen kortisonikuurin ja piikin. (Odotin taloudellista kriisiä, mutta lasku vain 120e. Sain kaupan päälle akupunktiotakin)  Mun reumajalka on ollut huonona KAUAN! Mä olin jo oikeasti tyytynyt kohtalooni ja ajatellut että tätä tää nyt on. 

No tänään jalka oli jo niin hyvä että kävin lasten kanssa metsässä kävelyllä. Eka kerta tänä vuonna. 

Pitäkää peukkuja et kuuri toimii ja oikeasti kohta tanssahtelen kevyesti ja voin ottaa jokusen juoksuaskeleenkin. Tai edes lopetan ontumisen. 

 Kiitos. 

Höpinää

 Täällä on ihmeen siistiä neliöihin nähden. 

Ei tänne nelihenkinen perhe mahtuisi. 

Kyllä tänne vielä mahtuu, mutta kun vauva täyttää vuoden, niin tulee ahdasta. 

Master bedroom ei ole valtava, mutta ihan ok silti. (Mun mielestä se oli mun alakerran kokoinen. )

Kyseessä 120 neliöiden talo. 

Amerikkalaiset. 

Päivän postaus koski siis Remppa vai muutto ohjelmaa. Mä aina ällistyn amerikkalaisten talojen kokoa. Mulla on 102 neliötä ja meitä ollut täällä seitsemän henkilöä ja vielä hengissä. 

Täytyy kyllä myöntää et nyt kun on enää minä ja kaksi poikaa ja pienet, niin tila tuntuu käyneen vähiin. 

Olen jatkuvasti sen ongelman äärellä, että haluan että keskimmäinen asuu täällä, mutta mä tarvitsen oman huoneen eli pojan pitää pian muuttaa. Sori siitä. 

Olen onnessani, että poika sai puhuttua itselleen tosi hyvän työharjoittelupaikan syyslukukaudeksi. Ihan haavepaikkaansa pääsi ja on eka harjoittelija siellä ikinä. Eli puhui itsensä sisään, näin mä sen näen. Oon haljeta ilosta. 

Koska harjoittelun aikana ei pysty käymään töissä muualla, pitää sit nostaa opintotuki ja laina loppuajaksi. Eli oikeasti siinä kohtaa yhtä hyvin muuttaisi omilleen. Nyyh ja kyynel.

Mulla ei ole nykyään muita puheenaiheita tai kiinnostuksenkohteita kuin lapset. Onneksi ne on kivoja aiheita eikä huolia. 

Alan huomata että olen loman tarpeessa. Onneksi loma on pian. 

 

Arkea

 Hirmuisen vähän tehnyt mitään mainittavaa, joten valokuvaanpa keittiötä. Tässä. Huomatkaa tuo pehmolehmä, jonka ostin itselleni kirpputorilta. 25 senttiä hinta. 

Osui silmään vanhoja postauksia ja huomaan että olen muuttunut oikeasti paljon taloudellisemmaksi kuin aiemmin. Mä ostelen tosi harvoin mitään. Eli en viikottain. Tänään kirpparille ajoi hoitolapsen vaatteiden puute. Oli jotenkin nautittavaa ostaa kivoja vaatteita muksulle, jolla ei ole ja joka oikeasti ilahtuu. "Mulle? Onko tämä minun?"

Vaikka mukamas ei ole tapahtunut mitään, niin oikeasti on ollut aika haipakkaa työmielessä. Näitä tyyppejä tulee ja menee hirveää vauhtia. Tästä syystä en ole edes muistanut kirjata menoja tai ruokia. Voisin yrittää tämän viikon ostokset ja ruoat kirjata hieman jälkikäteen . Sen muuten sanon että pakastimen pohja välillä häämöttää. Tuntuu että siellä on enää jäätelöitä. Et hyvin on ruokia pakastimesta kaivettu. Olen ylpeä. 

Lähdenpä perehtymään viikon ostoihin.