torstai 30. tammikuuta 2014

Vihreä viikko

Terveisiä taas täältä omalta navalta! Ensimmäinen kehokuuri viikko ohi. Noudatin ohjeita pilkuntakasti ja selvisin kunnialla. Ei tullut edes kiusauksia, mikä on pieni ihme, ottaen huomioon, etten saanut sokeria missään muodossa, en kahvia, en suolaa... Suolan puute itseasiassa oli mulle vaikeinta. Ja on siis jatkossakin.

Mutta mutta,
painan 3,3 kiloa vähemmän kuin viime perjantaina ja 4,1 kiloa vähemmän kuin torstaina. Viime torstainahan pidin jo esikehokuuripäivän, jolloin pari vikaa ateriaa söin vain proteiineja.
(Hyvä vinkki siis, syökää silloin tällöin vaikka vaan kaksi ateriaa pelkällä protsulla, niin kevenee ja kutistuu)

Senttejä vyötäröstä lähti neljä ja lantiosta 2,5.  Kaikki siis viikon aikana!

Tänään koitti ihana uusi aika, kun saan syödä vihdoin niitä kasviksiakin. Illalla syödään PIHVIÄ ja salaattia. ON varmaan taivaallista ilman viinilasiakin.

Elämä ei pyöri enää pelkän ruokavalion ympärillä eli voi mun kanssa muustakin puhua :D

Liian karmea aamu (Ei pelkkää hihhiitä)

Oli sellainen aamu, etten lisää moisia tarvitse. Rakas poikani "kukkurainen lasikin on aivan tyhjä" sain aamulla kohtauksen. Sitkeästi makas vaan peiton alla katsomassa Putousta eikö tehnyt elettäkään pukeakseen, että saisin veljekset heitettyä kouluun, autolla. Kiltti äiti.
 Pukeminen eteni hitaasti, mutta huuto ja mölinä sitäkin nopeammin. Ihan pikkuhetkessä poika oli tilassa "mä vihaan mun elämää, kaikki on kamalaa, mä haluan kuolla, mä teen itsarin". Nokkelana äitinä heittäydyin lattialle ja aloin itkemään ääneen! Enkä lopettanut. Poika juoksee piiloon mököttään ja esikoinen (raukka) aloittaa lohduttelun ja sovittelun ja järjen puhumisen. Kukaan ei reagoi.
 Pikkuhiljaa etenimme autoon asti, jossa välillä painoin pääni rattiin ja vollasin, ja keskeytin siten myös autolla ajamisen. Oltiin vielä taloyhtiön alueella, kun keskimmäinen jo nyyhkien pyysi anteeksi ja otti kädestä kiinni.

Nyt kello on 10 ja mä olen ihan poikki! POIKKI!

Ei ole mitään hihhii-oloa. Taidan mennä nukkumaan! Tai jos peilailisin litteää vatsaani... Jompaa kumpaa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Yksiö eli olkkari

Mitä Marika pyytää, sitä Marika saa. Eli kuvia kodista.





Meiltä puuttuu kamalasti tauluja seiniltä. Etenkin vastamuuttanut makkari huutaa tauluja. Mä en tajua miksei mulla niitä ole, kun en muusta haaveile kuin kuvallisestä seinästä. Etsystä olen löytänyt ihania. Kunhan saan taas ostaa, niin ostan.

Inhorealistinen keittiö



Huomatkaa kärpäslätkä!

Tämä on haaste. Kuvatkaa Ällöt sotkunne :). Tai siis kuvatkaa tavallinen elämä. Paljastakaa itsenne. Ja ne joilla on aina uber siistiä, älkää osallistuko, koska haluan säilyttää hih-mielentilani. Tai ehkä saatte sittekin. Jos mä jotain oppisin.

Eilinen päivä!

Eilen oli kiva päivä.
Leon veli oli leikkimässä. Siis kaksi koiraa riehui ja paini pari tuntia.
Leon veljen omistaja on Koti asemalla blogin Henna, jolta sain uskomattoman kauniin tulppaanikimpun.

Sutkautus-Elisaa matkin (ihailun korkein muoto) ja kuvasin koruja ja kynsiäkin.
Vero modasta sain lahjaksi ihanan päiväkirjan. Ehkä siitä tulee mun painonpudotushihkumiskirja.
Minä en olisi minä, jos vaan kauniita kuvia kuvaisin. Tein sitten ruokaa. Ja sotkin.
 Ja koska pyydettiin vaatepostauksia, niin Pinterestistä löytämäni kuvan mukaan testasin vaateyhdistelmää. Onko se ihan NO NO vai NO vai hmmm....
Vastaan et NO!

Terveisiä vaan täältä ketoosin autuudesta. Musta on tullut varmaan tosi ärsyttävä tyyppi. Olen että Hiih! Etukäteen pelkäsin tätä valkoista viikkoa, tätä että syödään vain proteiineja, mutta nyt olen lähes kauhuissani et huomenna on vika päivä. Pe saan alkaa herkuttelemaan jo kasviksillakin. Nam!
 Painoa on 3,8 kiloa vähemmän kuin to aamuna. 4,8 kiloa vähemmän kuin tammikuun alussa.

Eipä tässä muuta kuin että HIH kaikille!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Epäostoslakko

Ei näemmä riittänyt se, että Vero modassa sorruin shoppailemaan. Äsken pakon edessä selailin Zalandon pikkumustavalikoimaa. Sain kutsun kolmikymppisille, joissa on pukupakko. Ihanaa ihanaa, mutta vaatepaineita.  No olihan siellä mekkoja. Klikkailin niitä ostoskoriin ja sitten klikkailin niitä sieltä pois. Neljä mekkoa meni tilaukseen.
Kokemuksesta veikkaan, että kaikki menee palautukseen. Ostin riskillä pienempää kokoa kuin olisin normaalisti ostanut. Mekot voi siis olla liian pieniä tai muuten ei niin täydellisiä. Mutta entä jos kaikki sopii enkä osaa valita?

Nyt peräänkuulutan juhlia, joissa mekkoa sit saa käyttää!

Maailmankaikkeus, vastaa huutooni. JUHLAT! Ja anna parhaan pikkumustan olla täydellinen!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Vaatepostaus! Historiallinen!

Mikä ihme mua vaivaa? Tämä taitaa olla neljäs postaus tänään. Hmm...ketoosista saa virtaa ilmeisesti.

Jatkamme oma napa- linjaa vaatepostauksella. Kävin pikavisiitillä vero modassa "katsomassa". Katsominen epäonnistui kun mun rakas myyjä hyökkäs heti apuun. Se on mainio. "Minkä väriset farkut. Tässä on mustat ja tässä makeet siniset. Miltä näyttää? Tosi kivat! Ai aiot laihtua lisää, no ota noi mustat, ne ei löysty eikä muutu liian löysiksi sun laihtuessa. Hei oota, täällä on ihana neule, joka on sulle täydellinen. Sun on pakko sovittaa. NO niin, mitä mä sanoin, se on täydellinen sulle. Hei, oota vielä. Täällä on huivi, joka on täydellinen. Sovita.  Kato nyt miten se tuo sun silmät esiin. Ihana."
 Ja kas, vartissa olen sovituskopista kassalle siirtynyt. Kaikkien kamojen kanssa.

Kotimatkalla sopivasti radiosta kaikui taas hottihotimpihottis.




Ennen ja jälkeen. Koti ja minä.






No tässä olisi. Eteinen valkoisella seinällä ja nyt keltaisella. Keittiö keltaisella seinällä. Sama maali muuten molemmissa huoneissa, todellinen väri ehkä noiden keltaisten välistää. Rentukka.  Sit itsestä pari säälittävää selfietä :) Aah noloutta! Todellista epämukavuusaluetta.


Hotti hotimpi hottis

Mulla oli aamulla niin hyvä ja energinen ja laiha ja eteerinen olo, että puin tiukimmat farkut päälleni toppahousujen sijaan. Kekkaloin keittiössä hokemassa "vähäx olen laiha, kattokaa, mä olen niin kuuma että tää talo kohta syttyy palamaan". Mies ja esikko pyöritteli silmiään.
 MUTTA kun hetken kuluttua menin autoon, niin radiosta kuuluvat ekat sanat oli Hotti hotimpi hottis, Pauli Hanhiniemen laulamana. I rest my case!

Kuten huomaatte, olen edelleen oman napani ympärillä.

Selvisin äsken kunnialla parituntisesta kehityskeskustelusta kuitenkin. Osasin puhua työstä ja ajatuksista ja tunteista.
Sain kuulla, että mun erityinen vahvuus on ihmisten kanssa toimeen tuleminen. Niin onkin.
Sain myös ajattelemisen aihetta. Mistä tietää, että on aika lopettaa duunit. Mikä on itselle se merkki?  Tässä kun seuraa niitä, jotka kärvistelee omissa duuneissaan, olisi helppo sanoa et masennus on se merkki. Oikeasti pitäisi kyllä aiemmin huomata, mutta harva kai huomaa ennenkuin on liian myöhäistä.
 Mistä saisi ilon työhön, joka ei ilahduta?

Kauhean hyvä fiilis siis tosiaan. Lauantai meni nukkuessa. Olin superväsy ja superkylmissäni ja sillä hilkulla, että jätän tän ankean elämäntavan. Kaveri kävelylenkillä onneksi ylipuhui mut ja sunnuntaina heräsin into pinkeänä. Ilmeisesti saavutin ketoosin, koska olo todella hyvä. Sellainen pompsahteleva. (kiloja miinus 3)

Mun loma vaikuttaa jatkuvan, joten pitäisi keksiä jotain viihdytystä itselle näihin päiviin, jotka olen vain nysvännyt. Lounaat ja kahvilat pois laskuista...

Ihanaista viikkoa kaikille!

Tää tyyppi asuu meillä! Kevin becomes a teenager - BBC comedy

torstai 23. tammikuuta 2014

Oma napa

Luin aamiaispöydässä Glorista horoskoopin. "Pyörit oman napasi ympärillä". No niin pyörin. Ihan kirjaimellisesti. Ajatukset vain ja ainoastaan siinä mitä mä syön ja monta minuuttuia juomiseen ja toiseen juomiseen. Kyllä tähän varmaan rutiini tulee.
 Mutta oli hieman outoa nousta puoli seiska ja olla keittämättä kahvia. Ja istua lasten seurana aamiaisella, kun en itse syönyt. Kun sitten kaikki lapset sain heitettyä tahoilleen oli aikaa omalle aamiaiselle.
Kylmää teetä, johon sekoitettu energia-aineenvaihdunnan kiihdyttäjää, jossa rutkasti b-vitamiineja ja ceetä ja foolihappoa ja ja. Vartti sen jälkeen söin kaksi kylmää keittettyä kanamunaa (ei enää ikinä, ennemmin paistettuna) ja vartti sen jälkeen lasi vettä ja lasi "jauhevettä", jossa sinkkiä, kalsiumia, kromia, magnesiumia...

Sekunttikellon kanssa saa kulkea, että syö ja juo oikeaan aikaan.

Teitä ei varmaan tippaakaan kiinnosta, mutta mähän sanoin, mä pyörin oman napani ympärillä.

Hyvään saumaan tippui sähköpostiin kehityskeskustelurunko. Pitäisi miettiä vastauksia maanantaihin mennessä. Mutta kun ei päässä ole muita kuin ruoka ajatuksia, ja koska olen lomalla, niin työasiatkaan ei ole mielessä.
-Työn hyvät ja huinot puolet? (hmm)
-Mikä auttaa jaksamaan? (hmm)
-Mitä valmiuksia meiksi haluavilla pitäisi olla? (No pitää tulla ihmisten kanssa toimeen)

Kauhea lista kysymyksiä, joihin tänään ei ole vastauksia.

Pakko hieman leijua. Eilen pidin vahingossa esikehokuuripäivän. Söin liian vähän ja join pari lasia jauheita. Aamulla painoin kilon vähemmän kuin eilen.

Ei, ei mun elämä oikeasti pyöri vain painon ja ulkonäön ympärillä. On mulla muutakin elämää ja jokunen muu ajatus.

Mä kerron kun muistan mitkä ne oli.

Nyt se alkaa! Kehokuuri! (Paljon mä olen jo laihtunut?)

Ihan kauhean jännää! Mä aloitan mun Fit line kehokuurin jo huomenna! Nyt on into ja motivaatio päällä, joten paras aloittaa heti eikä maanantaina. Ajatelkaa. 28 päivää ilman herkkuja ja ilman lauantaiviiniä!

Treenaan jo huomista varten. Söin iltaruoaksi pelkän kanafileen maustettuna valkosipulirouheella. Oli hyvää.

Sain houkuteltua mukaan yhden toisenkin ystävän, meitä on nyt kolme. (yksi houkutteli mut, minä toisen)
 Mä aloitan huomenna, toinen lauantaina ja kolmas keskiviikkona. En tajua miksi olen niin innoissani ja täpinöissäni. Olen vain.
 Testasin tänään myös kuuriin kuuluvat lisäravinnejuomat. Hyvän makuisia. Yhden tarkoitus on rentouttaa. Toimi liiankin hyvin. Join aamupäivällä lasin ja menin tunnissa päikkäreille. Iltajuomana varmaan täydellinen. Yksi juomista on supervirkistävä ja kohta saamani aminohappokapselit taas kiinteyttää. En kadota lihaksia, niitäkään, joita mulla ei ole.
Voi intoa!

Raportoin heti huomenna millaista on syödä kananmunaa, kanaa ja kalaa. Ainoastaan. Eikä aamukahvia. Eikä päivä. Eikä iltapäivä...

Entä jos ä laihdun viidessä päivässä neljä kiloa, kuten ystävä, joka tähän mut innosti. Neljä kiloa! Neljä! Ei kestä ihminen jännitystä.

Tänään otettiin ennen kuviakin. Ehkä jo viikon päästä kuvat näyttää toiselta. Iih!

Tajusin että tähän on nyt hyvä sauma. Olen "lomalla" ja saan ekalla viikolla nukkua, jos väsyttää. Tokalla viikolla olen jo energinen, kun alkaa se normaalimpi syöminen. Ja kuulemma tosi energiseksi tuleekin. Täpinää!

TÄMÄ ONNISTUU!

jk kauheeta valmistelua tää vaatii. Pitää keittää kananmunat aamuksi ja teekin jääkaappiin jäähtymään. Aamulla saa syödä ja juoda vaan kylmää. (siis missä se aamukahvi on)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kehokuuria kohti

Terveisiä kana ja papulautasen ääreltä. Kohta kyllä muuttuu  ääni kellossa eli ruoka lautasella. Olen aikeissa aloittaa Fit linen kehokuurin. Siitä en jaksa (osaa) selittää sen kummempaa, kuin et sillä saadaan keho tasapainoon. (Tai jotain. Mähän sanoin etten osaa selittää) On siinä sitten sekin puoli, että sillä laihtuu.
 Haasteena on ensimmäinen viikko, valkoinen viikko, joka jännittää etukäteen. Päivässä syödään kyllä neljä tai viisi ateriaa, mutta ne ateriat koostuu vain (valkoisista) proteiineista. Eli pelkkää kanaa ja munaa ja kalkkunaa... Ei mitään muuta. Tokalla viikolla saa syödä sitten kasviksia ja marjojakin. Se ei jännitä, niinhän mä olen nyt syönyt viikkoja. Toinen jännityksen aihe on kahvittomuus ja suolattomuus.
 Mutta aion ryhtyä. Ihmiset on saaneet sillä vaikka mitä ihmeitä aikaan. Minä haluan hyväkuntoiseksi. (Höps, laihaksihan. Mua niin houkuttaa ihmisten miinus neljä kiloa viikossa-kokemukset)

Pitäkää peukkuja.

Tiedän että laihikset ei sovi mulle, mutta tän aion kokeilla. (ja tämä siis ei oikeasti ole laihis vaan kehokuuri) Ihmiset saa sillä nivelkipuja pois sun muuta. Mulla olisi yksi reumasormi, joka sais kokea ihmeparantumisen. (Ja jokunen sentti lantiolla, jotka sais kadota)  Kiinnostaa myös megavirkeys, mikä tosta seuraa kunhan ekasta viikosta pääsee eroon. Haluan olla virkeä ja aikaansaava, enkä tämä haahuilija, joka vaeltaaa kahvipöydästä toiseen. (jota myös maailmanparantamiseksi kutsutaan)

Eilenkin olin pöyristyttävän väsynyt. Iltakävelyn jälkeen menin saunaan ja jo siellä haukottelin aitounisesti. Kympiltä nukkumaan. Mut heräsinpä pitkästä aikaa ennen kellonsoittoa.

Nyt vaan arvon siis enää sitä, milloin aloitan tuon uuden elämän. Kaveri aloittaa lauantaina, mutta en kai minä voi mun lauantain herkkupäivää uhrata, vielä. Jos maanantaina aloittais kun mies lähtee reissuun ja kun se tulee kotiin, voin kainosti hymyillen sanoa, "ups, housut putos". (ja tää ei ollu vin vink- juttu)

tiistai 21. tammikuuta 2014

vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä

Tein netissä pyörivän persoonallisuustestin. Hämmentävän oikea tulos.

"Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.

Etenkin tuo vika lause.  Ja sekin että työksi sopisi kriisiapu. Hhehe!

Naurattanut on keskimmäinen rakas poikani. Se kielenkäyttö on ajoittain täysin mahdotonta, mutta eilen se nauratti. Se illalla sanoi isälleen (meille kaikille) että "musta on kurjaa kun sä olet paljon poissa, mutta kun sä olet kotona sä vitutat mua". Se sanoi sen sen verran naureskellen, että me ei saatu hepulia, vaan enemmän naurettiin. 

Tänään samainen heppu katsoi netistä Deep purplen uutta videota. Yhtäkkiä videolla kekkaloi alusasuinen tankotanssija. Poika katsoi hämmentyneenä alaspäin ja peitti silmät kädellään. Lopulta peitti isänkin silmät. "Mä menen mun huoneeseen. Sayonara!"  (Mä reagoin lähes samalla tavalla)

maanantai 20. tammikuuta 2014

Neljä kuusikymmentä!

Hei ja terveisiä uudesta viikosta. Vielä on vaatteet väärän huoneen kaapissa. Olen jo aika monta päivää esikoiselle luvannut, että "ihan kohta mä siirrän mun vaatteet sun huoneesta pois". Mut kun mä en jaksa.  Mä odotan puuskaa ja kohtausta. Jotain joka motivoi mut raatamaan moukkamaisesti ikävystyttävien vaatteiden parissa.
Vaikka vaatteet on ikävystyttäviä, niin olenkos vähän taitava pidättäytyjä, kun en ole uusiakaan ostanut. Tämä uustaloudellisuus pakahduttaa mun sydäntä ja saa itsetyytyväisyyden valtaan. Tänään palauttelin pulloja Lidliin ja hekottelin RoopeAnkkamaisesti, että "4,60e! Tällä mä ruokin lapseni ainakin yhden päivän tällä viikolla. Kiäh kiäh!" (sellaista ovelaa pihiä naurua oli tuo)

Mulle tulee niin mieleen mun nuoruuden suosikkikirjat, joiden nimiä en millään muista. Niissä rikkaat perheet teki kammottavia konkursseja ja sit perheen tyttäret opetteli tekeään uusia mekkoja vanhoja kääntämällä ja minä aloin haaveilemaan pahasta perikadosta, jotta saisin opetella samoja taitoja. (Sisäoppilaitokseenkin mä haikailin pääseväni)

Kohta mä alan mä alan leipomaan tonneittain pullaa ja näkkäriä ja mysliä ja ties vaikka mitä mentorini Kinttupolku-marikan malliin. Ja ehkä myös kääntämään t-paitoja nurin ja askartelemaan niistä vaikka häämekkoja tai jotain.

Alan olla hurmioituneessa tilassa.  Mieskin tulee illalla kotiin ja löytää maanisesti pennejä laskevan naisen, joka on rakkaudella vääntänyt terveellistä (kinkkurulla) ja halpaa (punainen hintalapputuote) ruokaa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että itse syön kanaa ja papuja. (Hain anopin meille lauantaina kylään. Arvaatteko mitä tarjosin sille?)
Nyt tajuan miksi se tänään alkava Safkaa ohjelma sytyttää mut jo ennalta. Niiden mainoksessa niillä on jonkun ruoan lisäkkeenä vihreät pavut!!!

Mun taloudellisuuden edessä on junnu, joka juuri tuli kotiin. Se syö eskarin jälkeen kaapista kaiken minkä löytää. Onneksi enimmäkseen halpaa Rainbow-kiisseliä. Ja ei en tee itse. Joku raja! Ja toisekseen, junnu suosii valmisruokia tai sitten ystäväni tekemää (terveys)pannukakkua. Hmm. Ei olla kyllä pitkään aikaan saatu.

Nyt mä tulin kyllä puuskan valtaan. Jos sittenkin siivoisin ne kaapit ja myisin ylimääräiset nettikirppiksellä ja taas ruokkisin perhettäni jollain kolme-euroisilla. Ja säästetyillä euroillahan viisihenkinen tekee vaikka kesälomamatkan. Vaikka ööh, Suomenlinnaan.

Lomamatkasta tuli mieleen keskimmäinen, joka viikonloppuna valitteli Barcelonan lomasta. Kun siellä piti kauhistus sentään, asua kerrostalossa. Ihan kamalaa oli kerrostalossa kuunnella muiden tappelua. Ja siis kerrostalossa! Ei omakotitalossa. Hän haluaa Tanskaan, jossa sentään asuttiin omakotitalossa ja jossa oli oma piha. Herranen aika, kaupunkiloma ja kerrostalo. Mitä kidutusta.
Samainen heppu valitteli eilen myös sitä, et isi ei tee hänen kanssa kahdestaan mitään. Aina vaan esikon tai junnun kanssa. Sanoin et "sun kanssa olisi helpompi tehdä jotain, jos sä olisit jostain tekemisestä kiinnostunut". Mut kun sitä kiinnostaa vaan tietokone. Esikon kanssa käydään lentokonemuseossa, junnun kanssa uimassa tai fillaroimassa. Nykyään mies ja keskimmäinen käy pitkillä koiralenkeillä yhdessä. Mut tosiaan, sen kanssa pitäis olla kahden, mut kun ei mikään nappaa...

Jk. Haaste! Kuinka paljon safkaa sais sillä neljällä kuudellakymmenellä jos oikein tsemppais? Jos ei kaurapuurolinjalle lähtis. Ihan kiinnostuksesta vaan aihetta kohtaan. Kuinka luovia te olette? Herätkää maanantaihaasteeseen!

torstai 16. tammikuuta 2014

Elämänmuutos

Tää olis nyt lomalla. Eilen kahvittelin kaverilla, tänään kävin hammaslääkärillä ja huomenna menen kampaajalle. Näinkö lomalla kuuluu olla?
 Eilen kaveri innoissaan selosti mulle Kaisa Jaakkolan kirjasta, jossa puhutaan naisten hormoneista ja ruokavaliosta ja ja ja... Se oli lukenut kirjaa ja kirjoittanut aina sivuun ketä ne teidot koski, mua vai häntä. Selvisi miksi lihon sieltä mistä lihon ja selittyi sekin, miksi nyt yhtäkkiä laihdun. Hurjan kiinnostavaa tietoa.
 Kuulemma yksi suurimpia syitä laihtumiseen on se, että jätin se jokailtaisen alkoholilasin (kaksi) pois. Ja hiilarit on mulle aika myrkkyä, ja ne multa on jäänyt pois melkein kokonaan, vaikka en siis karppaa, yhtään. Rasittavin fakta oli se, että mulla ei ole testosteronia melkein yhtään (sen näkee monesta seikasta) ja ainoa tapa jolla sitä saa, on voimailu. Kävelylenkit ei auta siihen yhtään. Ja ilman sitä testosteronia, mun ongelmakohdat pysyy mun ongelmakohtina.

Vuosien prosessi edessä. Mutta onneksi muutan elämäntapaani, enkä laihduta.

Eilen oli ensimmäinen kerta pariin viikkoon, kun sain ponnistella, etten menisi illalla kaupan kautta kotiin. Siis suklaata kantaen. Tajusin sen johtuvan liian kevyestä ruokailusta, liian pitkästä ruokavälistä ja siitä, että oli jo myöhäinen ilta ja olin väsynyt. Näköjään se riittävä syöminen saa mässäilynhimon lähes katoamaan.
 Mutta ah, vadelmat vaniljakastikkeella korvas kyllä kaiken, ja Unden the dome.

Tuleva viikonloppu hieman "jännittää". Mies on matkoilla viikonlopunkin ja mun eka ajatus on: "syödään pitsaa ja muuta helppoa". Mut ups, ei. Mulle se pitsa ei sovi YHTÄÄN. Mun uudelle taloudellisuudellekaan se ei sovi. Mieluummin käytän pitsarahat vaikka siihen, et vien pojat leffaan. Jotain arvoja oltava elämässä :D

Kepponen pyyteli kuvia uusista seinistä. Kohta niitä saadaan. Ennen ja jälkeen kuvia. Hieman malttamattomana odotan remontin jatkumista. Tosiaankin nyt kun pari seinää maalattu, tuntuu ettei hetkeäkään enää kestä kulahtaneita seiniä.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

"Köyhäilyn" jalo taito

Kyllä, kicksejä näemmö voi saada siitä, kun ostaa kymmenen euron lahjakortilla parille päivälle ruokaa. Siinä on ihanaa se kahden päivän ruoka ja se, että on ilmainen lahjakortti. Pienestä voi taas ilahtua.

Ilahduin kyllä siitäkin, että koiran leikkaus eilen maksoi rutkasti vähemmän, kuin oli etukäteen kerrottu. Kassalla sitä hehkutin innoissani ja laskuttaja mietti syitä miksi se oli halvempi. Huomasi hetken kuluttua, että lääkäri oli laskuttanut yhden operaation vaikka kaksi tehtiin. Mä ehdin jo kirota sitä, että ääneen tuuletin, olisin vain ollut hiljaa. Lopulta nainen päätti että menköön sillä , millä meni. Säästin siis 160e!!!

Sillä aikaa kun koira oli lekurilla, mun kaveri kävi meillä maalaamassa. Tuulikaappi ja keittiö sai keltaiset seinät. Olen aivan innoissani ja onnessani ja lumoissani. Kevät tuli kotiin! Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi maalataan eteisen seinät, keskimmäisen tapetti vaihdetaan ja onhan tätä kulahtanutta seinää vähän joka paikassa. Alunperinhän ajatuksena oli rempata tuo koiran syömä kodinhoitohuone, mutta ehkä ensin kaikki mikä näkyy. Kukaan ei näe kodinhoitohuonetta. Mä en siellä vietä aikaa :) Ja sen kyllä huomaa.

Kanan ja papujen syönti jatkuu. Mä olen  niidenkin lumoissa. Herkkulakossa oleminenkin on hämmästyttävän helppoa. Kahvakuulaa olen heilutellut joka päivä. Lankkuakin teen päivittäin (lepopvä kerran viikossa). Eilen hetken ajattelin lannistuneena, että lankussa en jaksa vieläkään olla kauempaa kuin 40 sekuntia. Sitten muistin, että vajaa kaksi viikkoa sitten jaksoin 18 sekuntia. Kyllä mä siis kehityn. Hitaasti mutta varmasti.

Nyt mulla alkoi pieni lomanen. Pituudesta en tiedä, siksi pitää lomailla kuin viimeistä päivää. Tää on kyllä tämä tyypillinen: "olispa vapaa, saispa olla yksin hetken" ja nyt olen, enkä tiedä mitä tekisin. Ulkona on niin kylmä, ettei lenkkeily huvita, koirakin on pönttö päässä eikä ihan lenkkikunnossa sekään. Salikortin irtisanoin, mutta se on vielä kuusi viikkoa voimassa. Siellä vois käydä... (kolme pistettä kuvastaa haluttomuutta salille menoon)
Osa vaatteista on edelleen väärien huoneiden kaapeissa, mutta sekään ei nappaa. Mä en tykkää käydä omia vaatteitani läpi. Paitsi ehkä kuukauden kuluttua, kun viimeisetkin on ihan sopivia.

Onpas taas laimeaa pölinää. Mulla on ollut kiva viikko ja paikoin olen ihan liekeissä (joo liekeissä) ja pursun ideoita, mutta täällä se ei näy.
Mutta olen heräämässä talviunilta!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Jee aurinko jee kakku!

Jee, mä keksin konkreettisen tavoitteen lähiviikoille. Muistatteko kun mä jäin lähtemättömästi Vero Modan myyjän mieleen, kun seisoin farkut puolireidessä hihkumassa "nää melkein mahtuu mulle"? Minä muistan. Ja aion solahtaa niihin farkkuihin ihan ihan kohta.
Kun solahdan, saatte nauttia selfiestäni täällä. Halusitte tai ette. Ystävä kertoi kuulleensa luotettavalta taholta että mikään ei ole säälittävämpää kuin keski-ikäisten naisten peilin kautta ottamat selfiet. Hah, en välitä, mä aion nyt aloittaa sen homman ihan tosi mielellä. Teen siitä ehkä uran! Nousussa kuulemma olisi bikiniselfie. Voitte arvata, että sitä ei tule tapahtumaan tällä kanavalla. Ikinä!

En tiedä mistä johtuu energiapuuska, mikä juuri nyt kutittaa vatsaa. Vai siitä mun terveellisestä, herkullisesta ruokavaliosta, jolla en teitä ehkä myöskään vaivaa? Vai siitä faktasta, että olen laihtunut muutamassa päivässä puolitoista kiloa?
Ruokavaliosta sen verran, että tärkein sääntö on se, että kaiken mitä syön on oltava mun mielestä oikeasti hyvää. Nih!
Mistä tuli mieleen, että eka ruokaohjelma mitä odotan, on se Safkaa, joka kohta alkaa ihan kohta. Olen ennenkin täällä sanonut siitä, et se avokadopastatytsy on ihana kun intoilee ruoasta ja syömisestä niin paljon. Et "ihanaa, joka päivä saa syödä monta kertaa. Kun joka ilta syö perheensä kanssa yhdessä hyvää  ruokaa niin ei päivä voi olla huono". Mä haluaisin olla tollanen myös! Jee aurinko, jee kakku, jee avokadopasta, jee leipä!
Kun minä olen enemmän sitä "yökensyö"-koulukuntaa. Iso huokaus.

Pullaa tekisi mieli mennä leipomaan, mutta ei kyllä uskalla juuri nyt. Voisilmäpulla! Sille ei voi sanoa yökensyö!



torstai 9. tammikuuta 2014

Energiseksi puuhaajaksi

Jostain syystä mä olen energisimmilläni silloin, kun mun kaveri tuo poikansa meille leikkimään mun hoitotytön kanssa. Nyt poika tuli meille ja NYT iski palo vihdoin jatkaa sitä huonejärjestyksen vaihdon aikaansaamaa urakkaa. Vaatteidenkin pitäisi vaihtaa huoneita. Kyllä, vieläkään en ole sitä tehnyt. Muistelen, että tavoite oli tehdä kaikki valmiiksi esikoisen synttäreihin mennessä, joulukuun puoliväliin siis, seuraava tavoite oli joulu. Nyt ollaan jo täällä asti ja vaatteet siellä missä ennenkin. Voiko aikaansaamattomampaa ihmistä olla?

Miksi vaatekaapit ja vaatteet saa mut uupumaan?

Mä toivon tänä vuonna muuttuvani energiseksi puuhaajaksi,, joka huolettomasti aina sanoo ettei jaksa istuskella telkkarin edessä, vaan haluaa koko ajan tehdä jotain. Haluan illalla huomata, että koko päivä mennyt hurahtamalla ohi ja hetkeäkään en ole istunut. (No emmä ihan oikeesti sitäkään halua. Jos clean house is a sign of wasted life, niin myös jatkuva puuhaaminen on merkki siitä, ettei ole ketään kenen kanssa istua alas ja jutella.)

Mutta nyt mulla ei ole ketään kenen kanssa jutella, niin voisinko lakata pitkästyttämästä teitä ja mennä niiden kaappien kimppuun?

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tämän se vaatii

Eilen mulla oli syömisten suhteen täydellinen päivä. Päivän pääateriat oli kanaa ja papuja ja kasvissosekeittoa. Herkkuiltapalana vadelmia ja kermavaahtoa. Ei viiniä, ei suklaata. Mutta tänään oli vaa'an lukema heilahtanut alaspäin. Hieman sekavassa mielentilassa mietin, että tämän se siis vaatii. Muutoksia muutoksia...
Yksis edellisen postauksen kommenteissa ystävällisesti sanoi, ettei mun tarvitse laihtua. Tarvitsee, mulla on tosi tosi paksut jalat. Kuvakulma hämäs mut pienemmäksi kuin olenkaan. Mutta toki, ihanahan mä olen silti :D

Illalla kävin puolen tunnin reippaalla lenkillä ystävän kanssa. Sen jälkeen kahvakuulalla pieni käsitreeni ja lankkua. Niin, otin vastaan lankkuhaasteen, kuukauden. Uah! Ekana päivänä jaksoin olla lankussa 20 sek, eilen 31. Oikeasti pitäis mennä jos 40 sekunnissa, mut en jaksa, en. Kohta jaksan.

Väsynyt olen ollut. Mutta tänne asti olen ollut aamuvirkku. Ajatelkaa, vasta juuri ennnen joululomaa heräsin ensimmäistä kertaa koko syksynä herätyskelloon. Joka aamu herännyt ennen sitä. Nyt sitten nukuttais yli sen seiskan. Tänään puoliunessa tein lapsille aamiaista (isot pojat haluaa pannullisen haudutettua teetä, ajatelkaa) ja vein ne kouluun ja eskariin. Tytön kanssa palasin kotiin koiralenkin jälkeen puoli yhdeksän, laitoin lastenohjelmat päälle ja sammuin sohvalle itse. Kymmeneltä havahduin kaverin kyläilytekstariin.
 No nyt on sit seurusteltu kaverilla ja syöty herkkulounas. Kanaa ja paistettuja herkkusieniä ja paprikaa turkkilaisella jugurtilla. Vatsa kiittää.

Kodin remppaakin mietimme. Mun yksi kaveri lupas tulla meille tekemään pintaremonttia. JEE! Päätettiin edetä pikkuhiljaa varojen mukaan. Kaveri lähettää jo kuvaviestejä, joissa kuvia meidän keittiöstä uusilla maalausideoilla.
Tänään päätin, että aloitetaan tuulikaapista. Eteisen seinät keltaisiksi, uudet naulakot (vanhat tuli juuri alas seinästä) ja tadaa, on puhdasta ja uutta. Eteisaulan yksi seinä on oranssi. Sen vois vaihtaa terrakotaksi? Muut seinät valkoisiksi, jonkun sävyisiksi. Siitä onkin sitten näkymä keittiöön, josta tulee keltainen. Verhot oranssiksi?

Onko monikin teistä valkoisen ystäviä? Huomaatteko että minä en? Paitsi muilla. Musta on ihana kyläillä muiden valkoisissa siisteissä kodeissa. Valkoiseen nimenomaan yhdistyy se siisteys, jota meillä ei ole. Naurattaa taas meidän valkoiset nojatuolit, jotka on kuraiset. KURAISET! Ehkä mun täytyy luovuttaa ja hankkia uudet päälliset, muut kuin valkoiset.

Olen mä tänään muutakin miettinyt. Jostain ilmestyi päähän muistikuva töissä käymisestä, siitä kuinka menin sinne innolla ja sanoin, että ihanaa olla duunissa ja enempää lapsia en tee. Maaliskuun vika päivä mulla tulee kahdeksan vuotta kotona oloa. Kahdeksan. Mua alkoi melkein itkettämään. Ei ehkä pelkästään hyvällä. Mihin tämä aika menee? Huomaanko mä ihan kohta, että junnu on 14 ja taas on se kahdeksan vuotta mennyt. Ja huraa, sitten olenkin jo 50 vuotta!
ZEN.......................

Ehkä parempi elää vain päivä kerrallaan ja maalailla seiniä keltaiseksi.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Melkein vaatepostaus

Olin niin pitkään haikaillut kuvassa olevaa lapsellista paljettikoirapaitaa, että alesta se oli ostettava. Ainoa lipsuminen mun ostoslakossa. Kauhea määrä lakkoja mulla muuten. Ostolakko, huutamislakko, herkutteluöverilakko, valituslakko... On varmasti myös koti siistiksi ja kuntoon-lakko, koska niin pahan näköistä meillä on. Laihdutuslehtiä lukemalla olen oppinut, että kun muutaman kilon laihtuu, niin tulee ylimääräsitä energiaa, jonka haluaa käyttää mm.kaappien siivoamiseen. Sitä odotellessa.
Sanoinko jo, että 4,1 kiloa pitäisi pudottaa hiihtolomaan mennessä?





torstai 2. tammikuuta 2014

Viisi prosenttia

Facebookasin tätini kanssa hänen tuoreesta lapsenlapsestaan. Täti mainitsi et tuore isä oli varsin väsy ja vaikutti shokissa olevalta. Sanoi "kyllä se siitä, kun saa muutaman yön nukkua kunnolla". Minä: "hahahahahhaha". Vastasyntynyt lapsi, kunnolla nukuttuja yöunia, anyone?

Jännä fiilis tuli kroppaan. Sen lähes tuntee vielä jäsenissään miltä se tuntui. Alku ensimmäisen lapsen kanssa.
 Mutsi sanoi eilen miettineensä hankkisko vielä yhden lapsen, jos pystyisi kelloa siirtämään. Ei hankkisi. Voin sanoa etten minäkään. Mä en jaksa enkä tahdo! Kolme on hyvä!

Tänään alkoi arki. Keskimmäinen meni nukkumaan itkien. Se lähti aamulla kouluun itkien ja huutaen ja kamoja paiskoen. Ihana ihana arki!
Mies soitteli Hong kongista. Sekin on aikaeron ja työtahdin takia ihan sekaisin. Tulin siihen tulokseen, että kuuntelen mieluummin huutavaa lasta, kuin kroppa väsymyksestä särkien teen töitä.

Eilen olin junnun ja entisten hoitolasten kanssa Hop lopissa ja sit vielä kyläilemässä. Junnu jäi sinne ex tempore yökylään. Jotenkin nauratti. Se, kelle jää ja se miten jännillä tavoilla ihmiset voi löytää kavereita.
 Lasten äiti laitoi illalla viestiä, että on saanut koko illan nauraa mun pojan jutuille. "Sulla on tosi kiva ja kohtelias lapsi". Hieman lämmittää sydäntä kuulla tuollaista.

Taktisesti lähden hakemaan poikaa kotiin vasta kun isot pojat tulee koulusta. Jää kiukuttelujen kuuleminen vähemmälle.
Tein yhden ainoan uuden vuoden lupauksen. Yritän olla huutamatta (liikaa). Täytyy olla paljon poissa, niin ei suututa niin helposti...

Yhden ystävän kanssa aloitettiin uusi terve elämä ja toisen kaverin kanssa tehtiin tarkempi suunnitelma. Miinus viisi prosenttia painosta pois hiihtolomaan mennessä. Koska mun ruokavalio on hämmentävän säällinen ( kanaa ja papuja) niin ainoa mihin pitää puuttua on se karkkien syömisen lopettaminen/vähentäminen. Liikuntaa saa lisätä, mutta ei ole edes pakko... Paitsi lankkuhaasteen otin vastaan tänään. Eka päivä 20 sekkaa lankussa jne. Juuri ja juuri jaksoin. Ja parin päivän päästä pitäis jaksaa jo 30 sekkaa. Jaksaa jaksaa...

Yksi tuttu/kaveri on laihtunut plus 20 kiloa viime vuonna, kävi laihdutusleikkauksessa. Nyt loppusyksystä se sai luvan ja käskyn aloittaa urheilun. Ja mitä tekee kaverin mies. Ilmoitti koko perheen City runiin, puolimaratonille. Jos joku entinen sohvaperuna, yli 120 kiloinen alunperin, aikoo treenata puolimaratonia varten, niin miksen minä edes vitoseen tähtäisi? Voisinko yrittää edes? Ja miksi multa puuttuu sisu edes haaveilla maratonista.

Yksi tuttu, aika reilunkokoinen, on aloittanut dieetin ja treenauksen. Tavoitteena miss bikini fitness-kisat. Samaan aikaan ihailen ja kauhistelen. Kuinka realistista on n. satakiloisen lähes nelikymppisen haaveilla kisalavasta? Mutta kuinka upeaa, että joku asettaa tavoitteita. Julkisesti vielä!
 Olen ehkä hieman sanaton.