Mikrosäästämisestä

 Koska mua nykyään lähinnä kiinnostaa vain se talous ja säästäminen, niin vaihteeksi intoilen rahastosäästämisestä. Tai tässä tapauksessa mikrosäästämisestä. S-kaupan bonukset on menneet syksystä asti suoraan rahastoon ja nyt kuukauden ajan rahastoon on mennyt myös euro jokaiselta kortinkäyttökerralta. 

Koska aloitin sen uuden taloustilijutun, jossa laitan ruoka ja bensarahat s-tilille, niin olen pyrkinyt keskittämään ostot Prismaan ja tankkauskin usein abc:ltä, jollei hinta ole aivan utopistinen. Jos mulla menisi ruokaan ja bensaan 700 euroa kuussa, niin saisin bonusta 28 e kuussa. Jos käytän korttia realistisen viisi kertaa viikossa, se on 20 e kuussa. Eli 48 euroa kertaa 12 kuukautta on yhteensä 576 euroa.  Ilmaista rahaa. Rahaa jota ei ole tingitty jostain muusta. 

Verrokkina mun virallinen rahasto Nordeassa, jonne menee 60 euroa kuussa. Sehän ei ole kuin 144 euroa enemmän kuin tuo mokrosäästäminen rahastoon. Tämän virallisen rahaston eteen sentään joudun tekemään jotain. 

Tässä kohtaa lähinnä harmittelen sitä miksen aloittanut aiemmin. Mutta tällä myöhäiselläkin aloittamisella olen varmistanut, että vuoden lopussa mulla on rahastoissa yli kaksituhatta euroa. (Siis miksi en aloittanut aiemmin?)

Maanantaina on palkkapäivä ja taloustilin ensimmäinen uudelleen täyttöpäivä. Viimeksihän laitoin tilille 900 euroa. Vielä loppuviikoksi on jäljellä 149 euroa, mikä ihmetyttää etenkin siksi, että ostin vaatteita ja kirjoja 80 eurolla sinä harhautumispäivänä. Tällä viikolla pitää vielä tankata ja tehdä isohko kauppareissu lauantaina. Itseasiassa ei olisi pakko, mutta lauantaina mulla on vain yksi hoitolapsi, niin silloin on mentävä kun voi. Nuo kaksi vie nimittäin ilon kaupassa käymisestä :) Tavallaan hyväkin. Esimerkiksi nyt tekisi mieli ostaa jotain hyvää, mutta en todellakaan lähde sinne kauppaan. Raha jota ei ole käytetty, on säästetty. (Kalori jota ei ole syöty, on kulutettu? Ai ei vai?)

jk. Viiden viikon keskiarvo, paljonko mennyt ruokaan. 134 euroa. Kiinnostavin huomio on se, että nämä kaksi viikkoa, kun mulla on ollut raskasta, on nostaneet ruokakulut ylös. Aiemmin n 100 e, nyt n 150 e

Kadonnut: usko ja toivo

 Mä olen oikeasti todella pettynyt kaikkeen. Viimeisin pettymys tai lannistuskohtaus on tämä:

Perjantaina päädyin juttelemaan instagramissa todella mukavan miehen kanssa. Tuntikausiksi riitti höpinää ja oli todella hauskaa. Ehdin kaverilleni sanoa että onko oikeasti mahdollista, että jonkun tyypin haluaisin jopa tavata. Eka kerta vuosiin. Ja sitten se tapahtui...

"Millainen sä olet seksuaalisesti". 

Voi vittu sanon. Eikö kukaan nykymaailmassa voi olla olematta tollanen pönttö heti kärkeen. Voisko hitto vie ihmiset tutustua toisiinsa?

No mutta se keskustelu päättyi sitten siihen. Eli ei, maailmassa ei ole ihmistä jonka tahdon tavata. 

Seuraava lannistuskohtaus iski, kun luin tuttavani tapaamisesta ystävänsä kanssa. "Aina kun mä aamulla herään, mun sisälle syttyy valo". Kyllä, hän oikeasti on noin valoisa ja positiivinen ja onnellinen ja kaunis ihminen. Mä pidän hänestä niin, etten edes pysty kadehtimaan. 

Mutta jäin miettimään mihin mun valo on kadonnut. Vielä sitkeästi tutut jaksaa sanoa että "Olet aina niin iloinen ja pirteä", mutta sorry vaan. En mä taida olla. En tiedä mitä on tapahtunut ja minne olen kadonnut, mutta odottelen kovasti, että tulee aika kun olen että Jee uusi päivä! Rehellisyyden nimissä kyllä mun päälliosa pääosin on ihan ok. Ihan jaksan hymyillä ja jutella ipanoille ja hoitaa hommani asiallisesti. Mutta sisäinen olo on blääh. 

Vaikka otsikossa sanonkin että usko on kadonnut, niin kyllä mä oikeasti luotan että herään vielä henkiin. Sen löytymiseen saakka keskityn vaikka mun taloudellisjuttuihin. (Pikku repsahdus kyllä tuli eilen. Ostin kaksi kirjaa ja trikoot ja aluspaidan sitä ajatellen, että käytän joskus mekkoa. Eilen käytin. Ainakin tunnin. Huvin vuoksi. )

jk. Päivän posi. Kaivoin esiin mun kunnon kuulokkeet. Kuuntelen musiikkia, niin en kuule lasten mekkalaa täydellä teholla. 

Kuuntelusuositus: Samuli Putron Älkää unohtako toisianne

Taas joku oivallus

 Tämä viikko on ollut raskas. Mä en tiennyt että lasten kanssa voi olla näin rasittavaa. (No olin kyllä ajoittain ihan rikki, kun pojat oli pieniä, mutta ne olikin omia ja olin kotiäiti. Ja niitä oli kolme.)

Koska viikko on ollut rankka, olen käynyt kaupassa ja ostanut ihan mitä sattuu. Jatkuvalla syötöllä kaikenlaista. Eilen sata pakastepitsaa Lidlistä. Neljä energiajuomaa palkaksi pojille jotka vahti lapsia, että pääsin kauppaan. Tänään satsi Ben&Jerry jäätelöä, koska tarjous. Minä ja pojat ollaan ne ansaittu. Ehdottomasti olen ostanut kunnollisia oikeitakin juttuja, mutta paljon eineksiä. Rahaa mennyt viikossa yhtä paljon kuin viime viikolla, vaikka nyt ei ollut 77euron katsastusta. Työajoa mulla on ollut todella runsaasti, joten olen tankannut paljon. Saman verran kuin viimeisenä kahtena viikkona yhteensä. 

Tämän kaiken jälkeen sain ahaa-elämyksen. Jos ihminen on poikki, se ei jaksa tehdä järkeviä valintoja ja päätyy käyttämään liikaa rahaa elämäänsä. Jos voimat on kohdillaan, niin kykenee miettimään enemmän järjellä. *

Tästä se @kolmiokuudella kin puhuu. Hän jaksaa tehdä kaikki ruoat alusta asti itse ja säästää satasia kuussa. Jos arki on kovaa ja kiireistä on panostus liikaa vaadittu. 

Varmaan tuo kaikki on muille ihan "Daa, etkö ollut tajunnut aiemmin", mutta mulle tää oli taas silmiä avaavaa. Tätä en olisi kyllä edes tajunnut, ellen olisi niin tarkasti pitänyt kirjaa menoista ja ruoista ja kaikesta.

Toinen mihin uupumus selvästi vaikuttaa, on oma ruokailu. Kotona tosiaan on lapsille ruokaa vaikka kuinka, mutta kun kaupassa yritin miettiä mitä itse haluaisin syödä, en keksinyt mitään. Yhtään mitään. Muistutin itseäni että pakkasessa on kanaa, että syö sitä, mutta en ole jaksanut hakea sitä sulamaan, joten tälle päivälle se kana ei ainakaan ole. Äsken söin lounaaksi turkkilaista jugurttia pähkinöillä. Munakkaan paistaminen tuntui liian uuvuttavalta. Säästän sen munakkaan vaikka illaksi. 

*Nyt mua ärsyttää kaikki talousneuvot, joita jaetaan köyhille ja työttömille. "Syö kauden juureksia ja tee kaikki ruoka itse ja mene yhdeksältä kauppaan ostamaan punaisen lapun tuotteita." Jne.

Et jos et hitto vie jaksa. Tai et tykkää kauden juureksista. Tai haluat nukkua yhdeksältä, etkä olla kaupassa. 

Jk. Kaupassa oli taas se ihana Ämpärillinen hedelmiä vitosella. Aloin jo lappaa niitä ämpäriin, mutta lopetin kesken. Ei meillä mene ämpärillistä appelsiineja ja omenoita. Roskiin päätyis kuitenkin osa. Ja mä en just nyt jaksa kuoria appelsiineja. Jättäkää mut ämpäritarjouksilta rauhaan. 

Viikon best of the best. Mun viikon rankkuudesta ja poikieni upeudesta kertoo tämä:

Kun pojat uskaltautuvat käymään alakerrassa, ne joka kerta halaa tai taputtaa selkään. "Tsemppiä äiti".

Se mihin kiinnittää huomionsa, lisääntyy

 Äsken tajusin, että kun on tarpeeksi raskasta tai ikävää, niin ei välttämättä edes huomaa parannusta tilanteessa. Mä aloitan aamuni "Voi helvetti, uusi päivä edessä"-fiiliksellä. Tuntuu että koko ajan tuijotan kelloa ja odotan minuuttien muuttuvan tunneiksi. Tässä äsken kuitenkin tajusin, että kas, tämä päivähän on mennyt ihan hyvin. Ei suuria draamoja eikä tolkutonta mekkalaa. 

Jos keskittyisin huomaamaan nämä hyvät jutut. En miettisi vain miten kamalaa eilen oli. 

Eilen yhden kaverin kanssa pidetiin valituskerho viestitellen. Hän aloitti kertomalla mitä kaikkea kauheaa hänen ystävälleen on sattunut, mutta jatkoi "Siitä huolimatta mua vituttaa reilun tonnin sähkölasku". Sovittiin että yritetään nähdä joku päivä ja sitten nauretaan taas kaikelle, kuten aina. 

Pohdittiin sitäkin kuinka yksinäisiä ollaan. Nyyh ja kyynel. Mä en tiedä mistä tämä tunne tulee, mutta tuntuu että mun elämästä on kadonnut ihmisiä ja kukaan ei enää pidä musta. Tästä aiheesta ei ole todistusaineistoa, todennäköisesti vain suren sitä miten vähän aikaa minulla on kenellekään. Ja että siksi kohta kukaan ei enää edes halua viettää kanssani aikaa.

Ehkä pitää ottaa postauksen otsikko taas käyttöön. Huomaan kaikki viestit ja puhelut, joita tälläkin viikolla olen vaihtanut ystävien kanssa.