Täydellinen vaatekaappi

Mulla on ystävä, joka osaa ja tietää kaiken. Nyt se tietää kaiken onnelliseksi tekevästä vaatekaapista. Ystävän ystävä on reippaasti ylipainoinen ja oli valitellut sitä, ettei ole mitään päällepantavaa, vaikka hällä on monta kaapillista vaatteita. Tämä kaiken tietäjä sanoi, että kaapit kuuluu laittaa siihen kondikseen, ettei tule paha mieli kun sinne menee. Vaikka kaapissa olisi paljonkin kivoja vaatteita, niin naisella on silti paha mieli, jos kaapissa on epäsopivia eli epämahtuvia vaatteita. Ja paha mieli ei saa tulla.

 Hirmu helppo sanoa, että kaikki vaatteet pitää käydä läpi ja että vaatekaapissa saa olla vain vaatteita, joihin mahtuu ja joista pitää. 

Tietäjä ystäväni tilanne on se. Hän nimittäin osaa ommella loistavasti, niin hän suosikkivaatteistaan tekee kopioita. Hänellä on monen monen monta samaa paitaa, mutta eri väreissä ja kuoseissa. Ja aina tietysti oikeassa koossa ja etenkin omaa vartaloa imartelevassa mallissa. 

Eikö kuulosta kätevältä?

Sadatta kertaa mun pitäisi nyt siivota vaatehuone ja karsia kaikki "kyl mä joku päivä taas näihin mahdun"-vaaatteen joko pois tai varastoon, mutta pois silmistä mieltä pahoittamasta.

Ja jos kaapissa on paljon vaatteita roikkumassa tyhjän panttina, niin ulos vaan. Vaikka taas sinne varastoon. Kaappiin oikeasti saisi jäädä vain käytössä olevat vaatteet. Inspiroiva ajatus. Tulis paljon hyllytilaa. Käytän ehkä kymmenesosaa vaatteistani.

JA niin, kaikkitietävällä on sama metodi, jonka mä kehitin viisi vuotta sitten. Vaatekaupoilla se miettii, että käyttäiskö tätä vaatetta treffeillä. Jos vastaus on ei, niin sit sitä ei osteta. (Toki nyt kotivaatteita saa ostaa tarpeeseen, mutta ymmärsitte idean.)

Monelta mä aloitan tän puuskan? Just nyt ei ehdi. Näen lapsuudenystävää kohta. Sit onkin varmaan jo kiire lukea tai jotain. Mutta jo, mä teen sen. Otan ennen ja jälkeen kuvat varmasti. 

Haastan mukaan ainakin Kinttupolun Marikan ja Sutkautus-Tarun. Etenkin jälkimmäisellä taitaa olla vaatteita yhden kaupungin tarpeisiin. 

Kesän alku. Monia itkujen aiheita.

Millä ihmeellä mä saisin itseni joka päivä koneelle kirjoittamaan? Ei ihme, ettei musta koskaan tullut kirjailijaa. Menis 20 vuotta yhteen kirjaan.

On ollut hyvä kesä(n alku). 

Ensin sai esikoinen lakkinsa ja minä "pinssin". Esikoinen halasi ja kiitteli kannustuksesta ja tuesta ja huolenpidosta. Minä vollasin. Kerrottuani juttua kaikille, itkin lisää. 

Kakkua syötiin eksän kotona pienellä porukalla, jonka jälkeen startattiin mökille.

Mökillä oltiin reilu viikko. Meitä oli siellä aika lauma. Mun vanhemmat, sisko, minä ja mun pojat ja bonustytär, siskon kaksi lasta ja veljen poika ja bonuspoika ja heidän kaverinsa. Niin ja mun työlapsi. 14 henkilöä. Voitte kuvitella ruoan kulutusta. Esim itkukanaa tehtiin reilusta kahdesta kilosta kanaa. 

Loma oli ihana!

Loman jälkeen tuli huippu-uutinen, eli se, että esikoinen pääsi opiskelemaan juuri sinne, minne toivoikin. Hänestä tulee lentokoneasentaja. Koko ikänsä on ollut lentokonehullu ja nyt sit lukion jälkeen päätti siirtyä ammattikouluun. ( Sitä vaan tässä leijun, että yo-linjalle otettiin kuusi tyyppiä ja mun poika oli yksi niistä)

Olen ylpeä keskimmäisestäkin, joka kunnialla selvisi ekasta lukiovuodesta. Eikä edes rimaa hipoen paitsi omasta mielestään. Ylpeä siitäkin, että asui juhannuksen mun tutulla koiravahtina. Koira ja talo palautettiin moitteettomassa kunnossa ja sai toiveen tulla toistekin. Hieno 17-vuotias. Kauhen luotettava.

Kuopus yllätti todistuksellaan. Tyyppi käy koulua vasemmalla kädellä, mutta niin vaan oli alakoulun päättötodistuksen keskiarvo tasan 9. En ymmärrä moista.
Kuopus ilahduttaa (ja välillä uuvuttaa) samalla kultaisennoutajan pennun innolla ja energialla, joka on sisäsyntyistä. Hauskaa että heppu on 13-vuotiaana ihan samis kuin 6-vuotiaana. Iloinen ja puhelias, kiroilee kyllä enemmän.

Mun piti kirjoittaa tänään itseasiassa vaatekaappijuttua, mutta lipsahti muuhun. HUOMENNA mä kirjoitan vaatekaapista.
(Mä muuten viime yön nukuin vaatehuoneessa ekan kerran. Olipa ihana kokemus. Siellä oli pimeää ja viileää. Hyvä uni tuli!)