Vertailusta

 Tässä on taas ollut kaikkea ja silti ei mitään. Olen miettinyt mun blogin missiota ja sehän on inhorealismi. Tässä viime ajat olen vaan ollut lähinnä stressaantunut ja huolissani taloudesta ja etenkin sähköstä. En ole täällä sitten viitsinyt koko ajan valitella, mutta en osaa hihkua mitään ilosanomaakaan. 

Tänään asiat meni parempaan suuntaan eli sain lisää töitä. Uskallan taas hetken hengittää rennosti. Mutta ei, en uskalla lähteä shoppaamaan yhtään mitään koska tulevaisuus. 

Jännästi stressistä tulee motivaatio näihin talousjuttuihin, jotka aiemminkin oli pinnalla.  Vähän yli saattanut mennä välillä. Viikonloppuna ostettiin eväitä pojalle koristurnaukseen. Jotain siinä kitisin, että "minä ostan isäviikolla laadi daa." Yhtäkkiä hokasin että kyseessä oli n 15 euron ostokset. Että tähän on tultu, jos noin pikkuraha saa stressaamaan. Samalla syyllä en mennyt vesijuoksemaan viikonloppuna, vaikka olin vapaa. Kun eihän nyt voi maksaa 6,80 jostain pulikoinnista. Tänään vähän harmittelen, koska nyt loppui vapaat tähän kuin seinään. Et jos jouluna pari päivää on vapaata seuraavan kerran :) Mutta en valita. Stressi on pahempaa, kuin kiinni olo. 

Pakko tuo sähköjuttu kuitenkin vielä kertoa. Ystäväni tuosta naapurista joutuu tekemään uuden sähkösopparin. Hinta 7 kertaistuu! Talven sähkölaskut tulee olemaan vähintään 700 e kuussa, jos tulee kylmä. Että jku syy mulle on siihen, että yritän säästää ensi vuotta varten. 

Olen myös täällä oivaltanut taas muita asioita. Liikaa hokenut sitä "mulla ei ole elämää"-mantraa ja alkanut uskoa siihen. Sitten tajusin, että minähän vain vertaan elämääni muiden elämään, jotka elävät eri tavalla, vauhdikkaammin. Että se vertailu on typerää, koska ennen ennenkään elänyt juuri sen kummemmin. Aina mä olen kotona viihtynyt enkä jatkuvasti pörrännyt eri menoissa. 

Liittyykö tämä ei ole elämää-juttu eniten sitten siihen, etten deittaile? Ehkä niin, mikä sekin on tyhmää, koska en sitäkään halua. Eli ehkä mä vertaan itseäni ja elämääni siihen vuoden 2015-2016 tyyppiin, joka oli ehkä hieman liiankin vauhdikas. Ehkä salaa pilkkaan itseäni itselleni, tästä uudesta nössöminusta. Ja vieraammille tekisi mieli huutaa että "mun sisällä elää villiminä, trust me."

Ystävyys, liikunta ja ruoka.

Hyveellinen uusi viikko on alkanut. Mä olen aamulla pyöräillyt puoli tuntia. Ihan enkka mun kuntopyörähistoriassa, tässä viikon vanhassa. Eikä siinä kaikki, aion pyöräillä illallakin, koska se on se mun virallinen toiminta-aika. 

Sen lisäksi olen viikonloppuna ja tänään tehnyt tärkeitä täsmäostoksia ruokakauppaan. 

Tänään ja huomenna yksi syö viikonloppuna tehtyä taassitäsamaachiliconcarnea. Me muut syödään lasagnea. Tämän lisäksi minä ja keskimmäinen syötiin lounaaksi tonnikalasalaattia.

Mustikoita otin sulamaan. Kuopus saa tehdä rahkaa tai jotain. Treenikausi todellakin alkoi. 

Sitten on ainekset pekoni-kanapastaan, jauhelihakastikkeeseen tai makaronilaatikkoon. Hätävarapakastepitsoja sai cittarista neljä kympillä, joten niitä joku syö joskus. Pakastimessa on aineita erilaisiaan liharuokiin. Siis filelankku, kasslerpihvejä. Mulle toki myös himonuudeleita tiedossa.

Näillä selviää tämän viikon. And beyond. 

Itseasiassa kuopus lähtee kaverin kanssa reissuun viikonlopuksi, joten voisin olla kiva ja maksaa keskimmäisen syömään ulos. Se olkoon ainoa höveli teko tähän viikkoon. 

Mutta muihin asioihin.

Luin tänään romaania missä päähenkilö pohtii näin: Kaipasin sitä ahnasta uteliaisuutta ihmisiä kohtaan, sitä innostuksen kipinää, kun oivaltaa että itsellä ja toisella on jotakin yhteistä, tai ihailua, kun on nähnyt piilevän lahjakkuuden tai hienon ominaisuuden ilmestyvän.

TUO! Mä olen ihminen joka "ihastuu" ystäviinsä lähes ensisilmäyksellä ja mun ystäviä yhdistää se, että mä ihailen niitä jossain tai monissakin asioissa.

Tänään juuri mietin, etten ole pitkiin aikoihin tavannut ihmistä, joka kiinnostaisi mua erityisesti. Silmiin ei erotu piirrettä, joka olis mulle sellainen Vau-juttu. Tai sitten toki se voi olla molemminpuolista, että toinen katsoo mut heppoiseksi, eikä paljasta itsestään mitään kiinnostavaa.

Minähän en toki nykyään koe olevani millään tavalla kiinnostava, mutta ehkä mä taas sytyn omissakin silmissäni taas. 

Mutta hauskaa oli se, että muutama tunti pohdintani jälkeen törmäsin kaupan ovella Harkittuja herkkuja Emmaan. Oli aika hauska että tunnistettiin toisemme heti tokalla sekuntilla. Siinä on nainen, joka vaikuttaa hauskalta, älykkäältä ja luovalta ja muutenkin kiinnostavalta. Että universumi kiitos tästä tapaamisesta. 

Viikonloppukin oli ihanan vireä ja oli kivoja kohtaamisia. (mä muuten inhoan tuota teennäsitä kohtaamis-sanaa)

Perjantaina sain tavata yhden vanhimmista ystävistäni ja hänen kanssaan tosiaan päästään aina kiinni asiohin. Meistä myös karisee keski-ikä ja ollaan takanuoruudessa olevia teinejä.

Puhuin pitkän puhelun bestikseni kanssa ja sain taas ajattelemisen aihetta mm siitä, mitä asioita toivoisin mahdollisessa miehessä olevan. Jotenkin näin omaan päähäni eri tavalla. Eipä sillä että niitä miehiä olisi, mutta hyvä se on tietää omia ajatuksia suhteista. 

Ällistyttävästi vietin myös kolme iltapäivää poikien isän tai lähinnä hänen vaimonsa kanssa. Eka kertaa voin sanoa että meillä oli oikeasti jopa hauskaa. Eniten nauratti se, kun hän sanoi että mä olen niin puhelias jne että löytäisin miehen vaikka kadulta jos haluaisin. En tiedä mikä siinä oli niin hauskaa vai just se, että se on mun eksän nyksä. 

Että on tässä ollut paljon kivaa tässä elokuussa. 

Pieni hyvä elämä

 Mun piti kirjoittaa kaikki viikon hyvät jutut. Ja kirjoitankin. 

Ostin maanantaina HYVÄN kuntopyörän. Se kertoo matkat ja sykkeen ja kulutuksen ja siihen saa kaikki ohjelmiakin. Tähän mennessä olen vain tasaisesti polkenut tasolla kaksi n vartin kerrallaan. Se on mun tavoite. Tehdä jotain edes hieman. Ja jos olen tyytyväinen varttiin, niin niitä ehkä kertyy enempi.

Olen käynyt paljon metsässä pikkuisen kanssa. Eilen myös naapurin pikkaisen ja äitinsä kanssa. Sekin on kiva, mulla on kiva uusi naapuri. Ehdittiin jo pitää grillibileet ja juoda liikaa. Minäkin oksensin ekaa kertaa vuosiin. Oksensin monesti :) Lasketaan sekin nyt kivaksi jutuksi. 

Sitten luen hyvää uutta kirjaa. Meredith, yksin. Kirjoittanut Claire Alexander. Kirja on oikein hyvä romaani. Saanut hyviä vinkkejä kirjan terapeutilta. Esim jos on alakuloinen olo, niin kannattaa venytellä ja tekohaukotella. Juju on se, että haukoitteleminen keskeyttää kaikki ajatukset ja tunteet ja maadoittaa nykyhetkeen. 

Toi vinkki on huikea. Olen testannut ja toimii toivotusti. 

Positiivisia juttuja on myös se, että vieläkin olen jatkanut pukeutumista. Mulla on kivat vaatteet päällä vaikka olisin vain himassa. Eilen illalla hiukan nauratti olla naapurin kanssa hiekkalaatikolla kivassa pitkässä hameessa, kun toinen oli kotiverkkareissa. Mutta ei, en aio vielä luopua kivasta uudesta tavasta.

Sitä raivoraivausta vai raivausrientoa olen jatkanut hiitaaasti. Jonkun tavaran välillä poimin kierrätyskassiin. Enhän mä nyt voi sekä raivata että lisätä liikuntaa yhtä aikaa :D

Ainiin, tämä todellakin on pos juttu. Olen ollut käymättä kaupassa ja tehnyt ruokaa kotoa löytyvistä jutuista. Ihminen (minä) on ilmeisesti valtaosin sokea kaapin sisällölle ja siksi ravaa kaupassa. EIlen luulin ettei mulla ole mitään, mutta olikin aineet tonnikalasalaattiin, jota kutsuin kaverinkin syömään. Sitten tein vielä tonnikalanuudelisalaattiakin, jota syön tänäänkin. Sit löysin halloumia ja muistin että pakkasessa on uunijuureksia. Taas päivän ruoka. Piiperö saa makaronilaatikkoa ja pinaattilettuja. Poika syö vielä alkuviikon chili con carnea. Pakkasessa on nugetteja ja pitsaa vielä olemassa. Maitoa täytyy hakea, mutta vois mennä kauppaan euro kädessä, etten ostaisi muuta. 

Kuten huomaatte, elämäni on aika pientä, mutta tällä mennään. 

jk. Innostuin seävästi noista omista kivoista saavutuksista ja meinasin unohtaa sen toisen jutun. Kinttupolku Marika mainitsi blogitekstissään odottavansa että kesä alkaisi. Mulla on vähän sama fiilis. Olen jotenkin unohtanut elää tänä kesänä. Kreikassa oli huippumahtavaa ja lomalla oli ihana tavata bestistä Kuopiossa. Mutta mitä muuta mä olen tehnyt? En mitään. Mä en ole edes nauttinut suomen kesän valoisista öistä. En ole istunut iltaisin ulkona vaan sisällä verhojen takana. Mun kesä ja kesäämättä. 

Mun täytyy suunnitella ensi kesä erilaiseksi. Ja kuten rakas ystävä tänään puhelimessa sanoi, täytyy taas hieman heittäytyä ja kokea ja elää.

Tarjoushaukkana ja karsijana ja kärsijänä

 Mihin lienee heinäkuu taas katosi. Hyvin alkanut bloggaus keskeytyi ja ärsyttävästi mulla kyllä oli ajatuksia, mutta kun en kirjoittanut niitä tärkeään muistivihkooni, niin ne unohtui. Näemmä en myöskään enää osaa kirjoittaa lyhyttä lausetta :)

Tällä viikolla olen osallistunut raivaushaasteeseen. Itselleni tyypillisesti aloitin niin riuskasti, että nyt tahti hiipui. Mutta kolme muovikassia ja kaksi pahvilaatikkoa tavaraa ja vaatetta vein jo Fidalle. Huomenna vien osan pehmoleluista ja jos vaan jaksan, niin etsin muutakin. Eilen siivosin eteisen "helevtti-irti-lipastoa ja sehän siistiytyi ja tyheni kummasti. Varastoakin sain tyhjennettyä ja karsittua. Hipheihuraa. 

Vaatehuoneen laatikko nimeltä säästettävät, sai lähes kyyneliin. Siellä oli monet farkut, joihin en kyllä missään maailmassa enää tule mahtumaan. Pitäis laihtua ehkä kolme vaatekokoa. En edes sano onko se kiva juttu. 

Siitä aasinsillalla päivän Prisma-reissuun. Teini bongas sieltä älyttömän määrän punaisen lapun lihoja. Soitin ystävälleni että haluiskohan hän lihaa halvalla ja sitten keräsin hänelle ison kassillisen ruokaa. Tuli muutaman kympin säästö ja onnellinen kaveri. Toki omaakin pakkasta täytin, mutta hieman hillitymmin.

(Tein 19-vuotiaalle kassler kimpaleen uunissa tänään. Mainitsemisen arvoista on se, että hän söi sen kerralla. Okei, kimpale oli pieni, mutta raakapaino 800 grammaa kuitenkin. Lisukkeeksi sai kyllä vain salaatin. Jotenkin olin kuvitellut lihan viikonlopun ruoaksi, mutta onhan perjantaikin viikonloppu.) 

Olen muuten ollut viikon yllättäjä tällä viikolla. Olen tehnyt poikien kanssa juttuja. Eilen mentiin Korson vanhalle asemalle kahville yhdessä ja tänään katsottiin päivällä elokuva Peruna. Joku päivä sitten katsoin keskimmäisen kanssa Top gunin. Nämä on mainitsemisen arvoisia juttuja, koska ei kyllä usein tehdä juuri mitään yhdessä. Kuulostaa karulta, mutta oikeasti kyllä ollaan aika tiiviisti yhdessä ja jutellaan paljon. Just sain taas kuulla ihmettelyä siitä, että kukaan mun pojista ei teininäkään ole lopettanut puhumista. Oviakin on paiskonut eniten ehkä minä. 

Jonain päivänä mulla oli joku itsesäälinyyhkyynelhetki. Sain taas huomata sen, että kun hetken vollottaa ja rypee, se tunne menee ohi. Jos hirveästi pinnistelee ja yrittää olla positiivinen on kovin hyödytöntä. Se tunne vain jää sisälle kalvamaan. Kyllä se tunteiden tunteminen on tehokkaampaan, kuten ystäväni on opettanut. 

Pätee myös siihen kateuteen. Jos pamauttaa ääneen kadehtivansa, niin olo kevenee. Salainen kateus tuhoaa. 

Että eipä tässä muuta. Hyvää viikonloppua!