lauantai 23. lokakuuta 2021

Eilen taas hieman murisin

 Joskus asiat osuu jotenkin arkoihin paikkoihin. Enkä olisi minä, jollen siitä tietysti raportoisi. Kuulin eilen esikoiselta isänsä vaimon perustamasta insta-tilistä, jossa seurataan heidän taloprojektiaan. Ensimmäistä kertaa tämä taloprojekti tuntui musta pahalta. Tunne saattaa olla kateus. Siitä huolimatta etten millään ikinä haluaisi rakentaa taloa. Edes rakennuttaa. (jos mä en osaa edes valita seinien värejä, niin miten osaisin valita mitään suurta ja oikeaa?) Eniten kateutta aiheutti se, että eksäni vaimo osaa kirjoittaa. Ärsyttää. Voisko se nyt vaan pysyä lestissään ja olla tylsä ja väritön ? :) Mä en hyväksy hyvää kirjoittamista yhtään. 

Tähän talojuttuun kun yhdistää sen että tuorein eksä muuttaa siis yhteen tyttöystävänsä kanssa, niin murisin illan sisäisesti. Mä en kadehdi yhteenmuuttoa vieläkään enkä ole mustasukkainen edelleenkään. Ehkä mä vaan murisen sitä että muiden elämä etenee ja paranee ja minä vaan vätystän täällä kotona kuten aina. 

Loppuhuipennus tuli sit vielä sen yhden miehen johdosta. Hän laittoi viestin että syönkö riistaa. (hän kun siis metsästää) Hän voisi tulla mun luokse ja tehdä jotain riistaruokaa joku päivä. Kysyin pokkana moniko mun pojista saa olla kotona. Hän vastasi vain että " En kommentoi". Elikkä en siis saa riistaruokaa. Mulla on aina joku pojista täällä. Asia ei sureta mua. Mä vaan ärsyynnyn siitä että jos hän niin haluaa olla mun kaveri, niin kuinka paha olisi nähdä noita mun tyyppejä. 

Että rakentakaa te muut vaan taloja ja muuttakaa yhteen, mä en saa edes hirvipastaa :D

perjantai 22. lokakuuta 2021

Toscanasta ja eroista

 Muistelen tässä, että mun piti alkaa pukeutumaan kivoihin vaatteisiin ja olla romanttinen tyyppi Toscana-elämässä. Ihan ei ole onnistunut. Olen koko ajan trikoissa ja pehvan peittämässä poolossa. Kauppaan mennessä vedän päälle pitkän tikkitakin ja toivon ettei kukaan huomaa. 

MIetin että jos mä olisin yksi niistä, jotka koronan jälkeen aloittaa etätyöt ensi viikolla, niin pulassa olisin. Miten vaikeeta voi olla pukeutua ja vielä pukeutua kivasti? Loputtomasti en voi vedota siihenkään että olen tällainen läskipossu. Kyllä muutkin rehevämmät ihmiset pukeutuu kivasti. 

Olen muuten ylpeä. Jumppasin kotijumpan tänäänkin. Tästä on jo lähes tullut tapa, kun jo toinen kerta tällä viikolla. Sain ehkä uutta puhtia mun uudesta aktiivisuuskellosta, jonka sain eilen lahjaksi esikoiselta ja miniältä. Mulla on ollut melkein seitsemän vuotta aktiivisuusranneke, joka on kovin simppeli. Tää uusi kertoo sykkeen ja unenlaadun ja stressitasonkin askeleiden lisäksi. Tämä on myös kovin söpö. Kello tuo ehkä uutta intoa oman hyvinvoinnin metsästykseen. 

Metsästyksestä puheenollen. Mulle soitti tänään se yksi mieshenkilö, jonka olen maininnut. Minähän TAAS yks päivä suututin sen, kuten olen tehnyt viimeiset 23 vuotta säännöllisesti. Hän oli kutsunut itsensä mun luokse kylään, joka se jo aiheutti ahdistusta. Sellainen Yyh, en halua ketään mun kotiin. Hän sit aamupäivällä laittoi viestin et monelta on sauna ja mä jäädyin täysin. EI EI EI, mun luokse ei tulla saunaan. Siis haloo, haluanko mä istua jonkun tyypin kanssa alastomana jossain huoneessa? En. Joten päätin sitten perua koko tapaamisen. Tänään hän sit muina miehinä soitti ja vuodatti avioerokäänteitä ja haukkui tulevaa ex-vaimoaan. Hän on just siinä vaiheessa, että Ihanaa kohta olla yksin ja ihanaa etten ole tilivelvollinen kenellekään jne. Eli nää samat kuin mulla. JA tietenkään hän ei aio sitoutua kehenkään ja ei usko tapaavansa ketään, joka saisi hullaantumaan hirveästi. Teki mieli hieman nälviä, että kiva kuulla. 

Hetkeä aiemmin olin jutellut eksäni kanssa. Hän se sijaan sitoutuu ja on muuttamassa yhteen uusimman kanssa. Voin sanoa että ei kyllä käy kateeksi. Hän taas aloittaa uusperhe-elämän, johon kuuluu kolme poikaa. Alakouluikäisiä kaiken lisäksi. Mä niin en pysty kuvittelemaan että pystyisin siihen itse. Ainakaan enää. Se että mulla on aina pieniä lapsia talossa on eri asia kuin se, että asuisin jonkun kanssa, joka vasta kasvattelee niitä lapsosiaan. Huuh. 

Mun isoin lapsonen on muuten ihan omaa luokkaansa poikana. Eilen kertoi, että viikonloppuna ottaa mukaansa pienet pikkuveljensä (1 ja 4 v) ja ajaa heidän kanssaan mummolaan kylään. "On kiva nähdä veljiäkin taas." Hän yritti houkutella mukaansa keskimmäisen, joka ilmoitti että jos pikkuset tulee, hän ei tule. Hän inhoaa niitä ja ne on pilanneet hänen elämänsä. Mua oikeasti surettaa se kuin vihamielisesti hän suhtautuu veljiinsä. Ei ole käynyt toisessa kodissa kertaakaan tänne muuton jälkeen eli puoleen vuoteen. Yritän koko ajan puhua että nekin kasvaa ja kehittyy ja on sääli jos ei ole minkäänlaista suhdetta nuorimpiin. Hän on sitä mieltä et hänellä on tarpeeksi veljiä yhdessä iso ja pikkuveljessä.

Eli ei se uusperheys aina niin herkkua ole. Lapset, isotkin, voi reagoida aika vahvasti uusiin sisaruksiin. Mulle myös sanottiin aika suoraan että ilman eroa ei olisi tullut näitä uusia muksuja. Että ero on hieman elämää pilannut. (Syyllisyys)

Mutta onneksi mulla ja pojilla on asiat kuitenkin pääosin oikein hyvin. 

Hyvää viikonloppua.



torstai 21. lokakuuta 2021

Olet mitä syöt

 Katsoin eilen Olet mitä syöt -sarjan uusimman jakson, jossa oli näyttelijä Minna Kivelä. Alkuun sanon että oi mikä väripillerikoti hänellä oli. Ihania värejä ja tavaroita ja taidetta. Ehkä liikaa kaikkea ja kaikki tasot täynnä, mutta niin ihanan näköistä. Valitettavasti omassa kodissa se olis sotkua, jollain toisella vain ja ainoastaan ihanan kodikasta. 

Sain kuitenkin tästä jaksosta sen viimeisen herätyksen, mistä olin jo eilen puhunut ja tämä vaan sinetöi kaiken. Tässä ollaan jo siinä iässä, että mitä vaan voi tikittää sisällä tietämättä. Jotenkin hirvitti että Kivelällä oli sekä rasvamaksa että kakkostyypin diabetes. Se mikä sai ilahtumaan, on se, että tosiaan vain se kymmenen prossaa painosta pois vie suurimmat murheet pois. Mulla ei mun tietääkseni ole mitään näistä, varsinkaan rasvamaksaa, mutta silti. 

Eilen kävin kolmatta kertaa tällä viikolla vesijuoksemassa. Onneksi tänään on työpäivä, niin saan pakollisen tauon. Sain nimittäin niskasäryn. Kyllä mä hieman palelen hallissa ja se hajottaa niskan, vaikka muuten tekisikin hyvää. 

Viikon ruoat on olleet herkullisia ja terveellisiä ja yllättäin ollut suklaatta. Toi eilinen ohjelma vei mun viimeisetkin suklaahimot pois. Ajatelkaa jos alkaisinkin vain pelätä suklaata. Olispa mahtavaa. 


keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Hyviäkin aikoja


 Koska olen nyt kovasti marissut tai ollut inhorealistinen, niin voisin vaihteeksi olla iloinen.

Eilinen oli hyvä päivä. Oli vapaata, sain hengailla ja lukea. Tein kotitreenin. Eka kerta!

Ystävä kävi kylässä ja toi ihanan ennakkosyntymäpäivälahjan mun Toscana-seinälle ripustettavaksi.


Esikoinen ja miniä tuli yllätysvisiitille. Meillä oli oikein mukavaa. Jaksan ällistyä siitä miten ihania ne on. 

Menin taas vesijuoksemaan, toista päivää putkeen. Mulle tuli hirmuisen hyvä ja urheilullinen olo. Kotimatkalla puhuin pitkään vanhimman ystäväni kanssa puhelimessa. Siitäkin jäi hyvä mieli.

Iltaohjelmassa Ensitreffit alttarilla EIKÄ karkkia ollenkaan.

Tämä päivä on ollut myös vapaa, mutta nyt se tuottaa jo hieman levotonta oloa. Liika vapaa on liikaa vapaata.

Mutta paras oivallus iski tänään. Jos tekee sellaista ruokaa, josta hirmuisesti tykkää, saattaa herkkuhimot jäädä vähemmäksi. 

Tein lemppariani tonnikala-nuudelisalaattia. Ostin uunijuureksia ja parsakaalia ja teen niitä lisukkeeksi kanalle. Noita molempia ruokia rakastan. Jos myös opettelisin syömään tarpeeksi, koska se oikeasti on mulle vaikeaa. Että jos pikkuhiljaa saisin taas itseni terveellisemmälle linjalle.

Mä nimittäin oikeasti olen hieman säikähtäneenä miettinyt terveysasioita. Suosikkiohjelmassani Hurjassa painonpudotuksessa tyypeiltä löytyy kaiken näköisiä salaisia vaivoja. Se nyt ei sinänsä yllätä, mutta nyt mun hyvä ystäväkin sai kolesterolilääkkeet, koska arvot koholla eivätkä ole laskeneet ruokavaliolla. Samainen ystävä sai myös lähetteen sokerirasitustestiin, koska paastosokerit koholla. Hälle on jo pari vuotta sitten sanottu diabetesriskistä, mikä kauhistuttaa mua, koska hän on mua hoikempi eikä ole mun kaltainen herkkupersekään. 

Aloin sitten miettimään millainen pommi mun sisällä voi tikittää. Lähden siitä ettei mikään , koska minähän olen terve, jonka ainoa vaiva on nivelreuma, joka ei ole mun vanhuustauti. Ystäväni oli ihan vapaaehtoisesti mennyt tällaisiin verikokeisiin, josta saa nämä salaiset tiedot. MÄ EN AIO mennä, enkä ainakaan ennenkuin olen laihtunut kymmenen prosenttia. Minä olen sellainen suomalainen mies, joka ei kyllä mene lääkäriin. :D



maanantai 18. lokakuuta 2021

Saako ikinä hellittää?

 Mä en osaa yhtään enää elää hetkessä. Mä mietin koko ajan paljonko mulla on rahaa tilillä seuraavan tilipäivän koittaessa. (Vielä 2,5 viikkoa aikaa sinne) Että kuinka paljon pystyn siirtämään rahaa säästötilille, kun kerrankin olen pysynyt budjetissa ja jäänyt plussallekin. 

Kyllä, mä mietin rahaa koko ajan. 

Tästä tulee mieleen vanha muisto mun superhypersiivouspäivästä. Olin onnellinen kuinka käsittämättömän siistiä kotona oli ja sitten yhtäkkiä tajusin ettei se siisteys pysy. Että se kertasiivous ei riitä. Että se huikea siisteys kestään vain hetken. Olin todella lannistunut.

Samaa fiilistä koen juuri nyt. Mä todellakin olen ymmärtänyt, että vaikka nyt ( ehkä kaksi viikkoa)  olen ollut käyttämättä rahaa holtittomasti ja olen osannut olla fiksu, niin se ei riitä. Se yksi kerta. Yksi kuukausi. Tätä on vaan jatkettava ja jatkettava. Ikinä saa enää hellittää. 

Mutta voiko taloudellisuus olla elämän sisältö etenkin nyt, kun ei ole muuta?

Olen alkanut tulla lähinnä vain vihaiseksi siitä, että kaiken saan kantaa yksin. Siis talousvastuun. Olen hirmu äkäinen. Miten mä en oikeasti ennen vanhaan tajunnut, kuin tympeetä useimmilla "yksinhuoltajilla" on? Anteeksi. 

Mutta jotain positiivistakin. Mun ystävä halusi eilen tulla meille raivaamaan mun keittiönkaapit. Se oli seurassa älyttömän kivaa ja vihdoin kaapit on järjestyksessä. Paitsi että ruokakaapit on liian täynnä. Mistä se kertoo? Siitä ettei meillä näköjään syödä ruokaa kaapeista. Nytkin tulevan viikon chili con carne ainekset on pöydällä, koska ne ei mahdu kaappiin. 

Toinen positiivinen asia on mun "kultaseinä". Kinttupolut-Marika eilen kommentoi instassa, että mun seinä on hieman Toscanamainen. Vihdoin siis Toscanaa jossain muodossa. 




Saisinko vinkkejä johonkin positiiviseen kiitos?

perjantai 15. lokakuuta 2021

Yhtäkkiä kaikki muuttuu

 Huomenna kuopus lähtee rippileirille.

Tänään keskimmäinen sai tiedon, että pääsee ammattikoulun medialinjalle. Koulu alkaa heti syysloman jälkeen. Veikkaan että opinnot tuntuvat mukavalta kahden tuskaisen lukiovuoden jälkeen.

Huomenna esikoinen ja tyttöystävänsä lähtee meidän suvun mökille mökkitalkoisiin. Noin vaan ilman mua, aikuisena.

Miten kummassa tää tapahtui?

Niin ja se, kun tältä keskimmäiseltä kyselin joululahjatoiveita, niin kyllä ne toiveet oli kattiloita ja paistinpannuja, jos alkuvuodesta muuttaisi omilleen.  Siis MILLOIN tämä tapahtui? Tämä muutos.

Mun elämässä sen sijaan ei tapahdu isoja asioita. Lähinnä rahastressiä, mutta kyllä, vaikuttaa siltä että ekaa kertaa näinä aikoina, mun budjetti pysyy. Toki tota ei pitäisi kirjoittaa, koska sit kuitenkin jotain. Toki tätä budjettikautta on vielä kolme viikkoa jäljellä, mutta aika optimistisena tuijottelen menoja. 

Kesällähän ryhdyin rahastosäästäjäksi, Olen sen suhteen hieman rasittava. Joka ilta pakko tarkistaa tuliko plussaa vai miinusta. Saattaa olla että sijoittaminen olisi mulle liian stressaavaa, jos vahdin näin tarkkaan noita pikkusummiakin.

S-kauppojen bonuksetkin olen alkanut laittaa rahastoon suoraan. Eli säästän kahteen pankkiin. Jotenkin ilahduttaa kerryttää niitä bonuksia, kun näkee kuin ne alkaa kasvaa korkoa. Tänäänkin olen yhdeksän senttiä plussalla :D

Tässä talousinnossani sanoin keskimmäiselle aamulla, että  hän voisi alkaa maksaa puhelinlaskunsa itse. Että kun muutat omillesi, niin sulla on laskuja ja itse ne pitää hoitaa. Kiltisti hän siirsi mun tilille rahan laskuun. Näin sitä siis pikku hiljaa kasvatetaan heppua itsenäiseksi ja raha-asioita ymmärtäväksi. Lupasin opettaa miten laskuja maksetaan. Kun eihän hän ole ikinä laskuja vielä maksanut. Pieni. 

Tämä päivä on ollut ihmeellisen täynnä kaikkea. 


tiistai 12. lokakuuta 2021

DIY Toscanan auringon alla-elämä

 Alkutilanne:

Olet lähes varaton, koska karmea exä sain sulta paljon rahaa erossa. Sinkkumatkalla ihastut rötisköön ja ostat sen viimeisillä pennosillasi.

No mä en ollut varoissani, vaikka mua ei kukaan ryöstänytkään erossa. Muutin vuokralle asuntoon, jonka sittemmin ostin. Tämä kyllä on aika rötiskö. 

Mä en ole vielä löytänyt erikoisia puolalaisia kämppää remontoimaan. (menneisyydessä olin kuoliaaksi ihastunut kyllä yhteen puolaiseen.)

NO mutta miten nyt sitten leikkiä onnistuneesti Toscanaa? Aloita aamu vähintään kolmella kahvikupillisella. Sytytä aamiaispöytään kynttilä. Suunnittele pöytäliinan silittämistä.

Pue päälle jotain rentoa ja jopa semi-seksikästä. Yritä löytää huivi, jonka solmit huolettomasti päähäsi. Nyt näytät siltä, että hetkellä millä hyvänsä voisit tarttua maalitelaan. 

Ota läppäri syliisi ja kirjoita rennosti jotain, josta saattaa tulla huippuromaani. 

Avaa jääkaappi ja maistele sieltä juustopalasia ja mitä muuta sieltä nyt löytyykään. Tekaise joku rento välimerellinen pasta ja kutsu perhe tai ystävät tai ne mahdolliset puolalaiset syömään. Puhukaan yleviä. Esim Tinder, kirjat, seksi on hyviä aiheita. 

Vaeltele kodissasi ja siirtele tavaroita huolettomasti sinne tänne. Mihin vain kosketkin, muuttuu ihanaksi asetelmaksi, joka ei muistutakaan epämääräistä kasaa.

Käy vaatteesi läpi. Luovu kaikesta tylsästä. Päällä pitää olla jotain todella ihanaa ja romanttista tai persoonallista, koska kun lähdet ulos, tapaat kuitenkin miehen, johon ihastut silmittömästi.  Toki se mies on varattu tai sarjahurmaaja. Ensiksi mainittu on toki hyvä, koska se aviomies saattaa olla oma aviomies, joka iloisesti yllättyy kun keimailet hälle ihanassa mekossasi. 

Kaikissa mahdollisissa väleissä muista sytytellä kynttilöitä ja välillä kirjoittaa sitä romaaniasi.

Jos ei löydy puolalaisia remppamiehiä, niin saatat olla yhtä onnekas kuin minä, jonka äiti haluaa tulla maalaamaan seiniä. Muista tarjota äidillekin jotain hyvää ruokaa. Puhu kirjoista. 

jatkuu...




maanantai 11. lokakuuta 2021

Taas monta mielentilaa

Kello ei ole edes puolipäivä ja olen ehtinyt ajatella:

1. Onpas taloudellinen olo. Nyt mun suunnitelmat kuukaudelle on niin loistavat, että en vain pärjää, vaan saan myös säästöön.

2. Olenpa mä yksinäinen. Olen niin yksinäinen, etten ehkä vastaa edes puhelimeen tällä viikolla, niin siitäs saa kaikki, jotka yrittää edes puhua mulle.

3. Olenpas mä todella onnekas, kun mun lapset on niin ällistyttävän kivoja ja kunnollisia.

4. Miks mä olen näin kamala läski? En ikinä enää poistu kotoa.

5. Taidanpa alkaa käyttää mekkoja, niin on laitetumpi olo ja mekot on kivoja kun ne ei purista. JA niin, jos vihdoinkin keksisin hauskoja vaateyhdistelmiä oman kaapin vaatteista.

6. Nyyh kyynel, mulla ei ole rahaa. Mitään kivaa en voi tehdä kun ei ole rahaa. (Tämä lähes tippa silmässä ääneen sanottuna poikien isälle, joka kävi ovella.)

7. Hei nytpäs mä järjestän kaikki mun kosmetiikkatuotteet kivasti ja alan käyttää rasvoja järjsestyksessä pois. 

8. Pari vapaapäivää alkaa taas. Mitäs tekis? Ainiin, en mitään. 

9. Kylläpäs mun ruokajutut on tälle viikolle hyvin mietitty. Onneksi eilistä butter chickeniä (pojan kanssa tehtiin yhdessä alusta alkaen!!!) on jäljellä vielä tälle päivälle. Tästä viikosta niin tulee ennätysviikko kuinka vähän voikaan mennä rahaa ruokaan. 

10. Mä olen menettänyt elämän iloni täysin.

11. Kyllä se taas jostain löytyy. 

torstai 7. lokakuuta 2021

Kaikennäköistä taas.

 Tänään nauroin olevani suomalaisuuden ytimessä. Kaupunkiin avattiin uusi Lidl ja ystäväni kanssa oltiin jonottamassa 6.55. Mä olin luvannut lähteä sinne, jos nukun yöni hyvin ja jos herään itsestään ajoissa. Kaikki meni putkeen ja olen siten onnekas lahjakassin omistaja. (en ämpärin)

Pakko kertoa mun oudot kriiseilyt miesten saralta. Maanantaina tämä yksi mies laittoi viestin, että milloin voidaan nähdä. Vastasin että tiistaina tai keskiviikkona olen vapaa istumaan jossain. Hän vastasi että "Istua? Missä?". Olin että voi vittu sentään, kun on vaikeeta ja jätin vastaamatta. Eilen hän sitten vasta lähetti mulle hämmentyneen kysymysmerkin. Mun teki mieli pitää palopuhe aiheesta Istua jossain tarkoittaa esim kahvillä käymistä ja jollei tajua, niin hällä tulee olemaan vaikeaa sinkkumarkkinoilla. 

Ja kyllä, niin tulee mullakin olemaan hankalaa jos ryhdyn näin kärttyiseksi. Ilmoitin kuitenkin, että nyt en tiedä milloin olen vapaa jne ja hän jotenkin pahoitti mielensä/ärsyyntyi. 

Tuli taas todistetuksi, että mun työ ei sovi ihmisille. 

Eilen muuten havahduin siihen, että joku vuosi sitten olin ajatellut, että sitten kun enää yksi lapsi asuu kotona, voin harkita tämän työn lopettamista. Niin havahduin siis siihen, että enpäs voikaan. Vaikka vaihtaisin pienempään asuntoon, niin nekin on aika kalliita ja mun tuleva palkka mahdollisissa muissa hommissa on niin pieni, että olis kyllä supertiukkaa silloinkin. Ehkä mä siis voin harkita asiaa uusiksi sitten, kun kukaan ei asu kotona ja voin muuttaa pikkiriikkiseen kaksioon. Paitsi et sit olen niin vanha, että ehkä mua ei kukaan huoli minnekään enää. No ei, tottakai huolii. 

Sitten mietin myös sitä, että tämä työ suojelee mua yksinäisyydeltä. Kun olen valtaosin niin kiinni kuin olen, en ehdi tajuta sitä, että mulla on aika vähän ketään kenen kanssa tehdä mitään. Kaikilla muillahan on omat perheet ja kumppanit ja puuhansa. 

Olen myös ajatellut sitä, että mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä reissuun. Mä en ehkä jaksa enää ajatella matkustamista kaverin kanssa, jonka kanssa pitäisi viettää päivän jokainen hetki yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä mitään, ainoastaan musta. Se oikeasti on niin, etten halua viettää jokaista vapaahetkeä jonkun kanssa. Mä tarvitsen sen oman ajan. Mun kirja-ajan siis.  

Nuo "yksinäisyys" ajatukset ei ole mitään kriisejä, ne on vain realistisia havaintoja ilman erityistä tunnetilaa. 

Eli kyllä, mä olen taas ajatellut :)

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Numeroita ja miesjuttuja

 Ensin mun suurin ylpeydenaihe. Olen käynyt syyskuussa kymmenen kertaa vesijuoksemassa. Kuuden viikon aikana 16 kertaa. Mun henkilökohtainen ennätykseni. Nyt pitäisi käydä vielä tänään ja alkuviikko, koska keskiviikkona alan päivystämään ja viikkoon en tee mitään, jonne en voi mennä puhelin kädessä.

Talousnumero: Syyskuu meni ihan perseelleen. (Tässä oli pitkä lätinä, mutta olinkin lätissyt sen jo edellisessä postauksessa.)

Sit kiinnostavampaan numerofaktaan. Tällä viikolla mut sai ylipuhuttua kahville mies, jonka olen tuntenut viidellä vuosikymmenellä. Hän sen näppärästi oivalsi. Ollaan siis tunnettu teineistä ja siksi hän on mulle edelleen POIKA, eikä mies yhtään. 

Me ollaan oltu pääosin kavereita, mutta oli meillä jonkinlainen tapailusuhde kun olin joku 27v. Siitä asti hän on kuitenkin pitänyt muhun yhteyttä vuosittain. Ja yrittänyt miljoona kertaa nähdä mut, mutta mä lähinnä äksyilen hälle, koska se nyt vaan osaa ärsyttää mua lukuisin tavoin.

Nyt kuitenkin nähtiin, ja olin että whaat, meillähän oli kivaa. Siis oikeasti mukavaa eikä yhtään ärsyttävää. Hän sit viestitteli mulle heti illalla ja seuraavana päivänä ja toivoi että nähdään uudestaan. Imartelevaa toki. Mä sit kuitenkin jäädyin taas vaihteeksi. Ensinnäkin, mitä se niinku ajaa takaa. Ei ainakaan mitään romanttista.  Toisekseen ei mulla vieläkään ole kenellekään mitään annettavaa eikä puhuttavaa. Ja kyllä, teen asiasta hieman liian ison. 

Itseasiassa hälle olin maininnut pari viikkoa sitten, että en voi mennä Tinderiin, koska en osaa treffailla enää. Hän sanoi että hänen kanssaan voin harjoitella. Mut miten harjoitellaan jonkun kanssa, joka on oikeasti tosi tuttu. (vaikka onkin viimeksi kuulemma nähty vuonna 2012)

Se on virallista. Musta on tullut todella säälittävä. 


Niin joo vielä. Se Laura Frimanin TAuko-kirja on todella hyvä, hauska, kiinnostava ja silmiä avaava. Ehkä siitä johtuen näin unta, jossa meillä oli tulipalo. Mun piti äkkiä pakata mukaan vaatteita ja juosta paloa pakoon. Ongelma oli se, että en osannut päättää mitkä vaatteet otan mukaan, koska ne oli tyhmiä, huonoja ja epäsopivia. Tuli oli jo lähellä ja mä vaan märehdin, että mitkä hitot mä täältä pelastan. Ajatelkaa, jos olisi vaatekaappi, jonka sisällön vois kaapata mukaansa hetkessä. 

Mä jauhan näistä vaatteista koko ajan. Kaikki muut on jo karsineet kaappinsa sillä aikaa, kun mä vaan marisen siitä. 

torstai 30. syyskuuta 2021

Epäjohdonmukainen taloudellisuus

 Ei ole mennyt syyskuu yhtään niin kun piti. Koko ajan on rahanmenoa. Mutta se mikä ilahduttaa on se, että mä käyn selkeästi harvemmin kaupassa kuin aiemmin. Edistys se on sekin.

Mutta eilen, kuun viimeisenä päivänä olin sitten aivan holtiton. Olin saanut lahjakortin maailman ihanimpaan kauneushoitolaan. Siellä lojuin puolitoista tuntia elämästäni nauttien. Vitsailin, mutta puhuin kyllä totta, että hoidon aikana yritin välillä ajatella negatiivisia, mutta en onnistunut. Ne tuntui ihan neutraaleilta ne entiset murheet. Niinku rahastressi! NO big deal. 

Tässä euforisessa stressaamattomassa tilassa ostin hoitolasta essen meikkivoiteen hintaan 66euroa. Se nauratti niin paljon, että päätin sitten ostaa kirjakaupasta pari haluamaani kirjaa samaan syssyyn. Et väliäkö millään. Ostin Sisko Savonlahden uusimman ja Laura Frimanin Tauko- kirjan. Mua kiinnostaa se vuoden vaateostoslakko tosi paljon. 

Onneksi nyt on lokakuun eka päivä. Voin taas aloittaa uuden hyveellisen elämän. Niinku talousmielessä. Uusi kuu on uusi puhdas lehti. (Ja hei, viime kuussa käytin kuitenkin vähemmän rahaa kuin edellisessä kuussa. En ole täydellinen epäonnistuja.)

Tästä hyvällä mielellä viikonlopunviettoon, hop. 

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Toscanan auringon alla-elämä

 Mä olen viime ajat marissut ja angstannut niin paljon, että mun lähimmät ystävät on kaikki hieman konahtaneet mulle. Sillai rakkaudellisesti.

Yksi viisas ystäväni lähti kind of sokkotreffeille ihan hurjan hornan kuuseen. Siis oikeasti satojen kilometrien päähän. Se sanoi, että siinä voi käydä hyvin ja olla positiivinen ylläri tai sit voi käydä huonosti ja olla tylsää, mutta mitä väliä. Kannattaa ottaa riskejä, niin voi tapahtua kivojakin juttuja. 

My thoughts exactly. Mutta sorry vaan, mä en pysty enkä kykene. Niin, Tinderissä yksi tyyppi kirjoitteli mulle ja oli oikein mukava ja fiksun oloinen. Asui vaan hieman kaukana eli n kahden tunnin ajon päässä. Hän sit kysyi olenko viikonloppuna vapaa. Mitä mä tein? Jäädyin täysin ja katosin Tinderistä sanaakaan sanomatta. 

Sit tähän syssyyn se yksi hyvä ystävä lähtee satojen kilsojen päähän ja pitää puhuttelun aiheesta "Älä sitten marise yksin olosta, jos et ole valmis poistumaan kotoa." (Ja kaiken kukkuraksi laittoi eilen viestiä kuinka ihanaa hänellä on ja kuinka todellakin oli pos yllätys)

Eilen sitten pidin itselleni puhuttelun ja minuun laskeutui rauha. Siivosin vähän, sytyttelin kynttilöitä, luin kirjaa ja siemailin viiniä. (Ensin vesijuoksin) Tämä on nyt mun elämää ja paras nauttia siitä tällaisenaan. 

Nyt on mun täydellinen tilaisuus elää sellainen Toscanan auringon alla-elämä. Ilman Toscanaa, mutta mistä sen tietää. 

Ehkä mä kutsun kattoremppamiehet* kaikki mun kotiin päivälliselle ja sit juodaan taas paljon viiniä ja joku kattoremppatyyppi rakastuu vaikka mun ystävän tyttäreen ja sit onkin ihanat kihlajaiset tiedossa. 


*Meillä on kattoremppa käynnissä. Lasku tulee kohta postissa, vajaa 14000e, joka onkin ihana lasku kaltaiselleni yksineläjälle, mutta haloo, mikäs on sen enempää Toscanan auringon alla leffaa kuin se.

Jk. Joo, mä alan elää tuota Toscana elämää. Siihen tarvitsee ainakin pöytäliinan, kynttilöitä ja ihania astioita. Ja maalia seiniin vihdoinkin. 


torstai 23. syyskuuta 2021

Käväisin Tinderissä

 Illalla päätin urheasti mennä Tinderiin. Ajattelin mennä epämukavuusalueelle ja järjestää itselleni treffit sen kunniaksi, että mulla on vapaa viikonloppu edessä. Olen tarpeeksi ollut kotona telkkarin edessä. 

Mutta mikä shokki. Se mitä olen kuullut, on totta. Kun täyttää 50v, niin tintsussa on jäljellä vaan säälittävät jämät ihmiskunnasta. Olipas ilkeästi sanottu. Mutta näin sen koin. Siellä oli 99 prosenttia miehistä säälittäviä tai vastenmielisiä. (ja varattuja tai pelkkää seksiä etsiviä.)  Siihen kun lisää sen, että olen tinderissä luokattoman nirso, niin oli muuten äkkiä pelattu koko sovellus läpi. Miehet loppui. Klikkasin satoja rukseja, ehkä 15 sydäntä. Matcheja mulla on seitsemän. Kukaan ei ole kirjoittanut mulle, enkä minä heille. Silloin aikaisemmin mä valtaosin aloitin kirjoittamisen, niin sain minimoitua ne tylsät "mitä sun perjantai-iltaan kuuluu?"-jutut. Ne on niin pitkästyttäviä. 

Nyt tuijotan niitä seitsemää tyyppiä ja mietin miksi mä kehenkään heistä haluaisin tutustua. 

Lopputulos: Vaikka en juuri nyt, vieläkään, kaipaa suhdetta, niin lannistuin siitä, että sellaista ei tule koskaan olemaankaan. Sit piti hieman kyynelehtiä.

Urheasti yritän nyt nauttia sit itsenäisestä elämästäni. Hehh. 

Se mikä myöskin järkytti, oli sen tajuaminen, että olen kuin olenkin hieman yksinäinen nykyään. Kyllä mä näen ihmisiä, mutta aika vähän. Ja ne näkemiset on yleensä hetken kahvitteluja. Sit se mikä järkytti myös, on se, että jos haluan lähteä matkoille, mulla ei ole matkakumppania. Mulla ei ole ketään, jonka kanssa haluan olla viikon yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä, vaan musta. 

Sorry, en ole kovinkaan pirtsakka tyyppi. Osaisinpa sen somemaailman epärehellisyyden ja vaan lirkuttelisin kuinka ihanaa kaikki on koko ajan. 

Älkääkä käsittäkö väärin. Valtaosan ajasta olen ihan hyväntuulinen ja "normaali". Sisäinen ahdistus vaan pääsi pintaan toviksi, kun tajusin realiteetit. Olen ollut siinä uskossa, että heti kun olen valmis, niin löydän ihanan miehen. Ehkei se ihan niin menekään. 

Nyt vinkki: Älkää erotko, jollei ole pakko. Ja jos olette alle 50v, niin äkkiä Tinderiin, kun siinä on vielä jotain järkeä :D 


keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Päätös pitänyt toistaiseksi

 Mullahan on tapana päättää vaikka mitä ja sitten "päättää" päätökseni. Viimeisin "päätös" oli mun ruokaremppa. Muutaman viikon rempan ansiosta hankin itselleni syömishäiriön. Tai sitten se johtui mun parin viikon takaisesta "dramaattisesta murheesta", aiheena Kuolen yksin ja yksinäisenä ja mitä väliä sillä on mitä syön ja paljonko painan, koska pysyn kaukana kaikista miehistä joka tapauksessa. 

Kyllä, te ette saa mun aivoituksista selvää, kun en minäkään saa. Miten mä voin henkeen ja vereen vastustaa suhteita ja kuitenkin murehtia, että kaukaisessa tulevaisuudessa olen rakkaudeton??? Olen täynnä rasittavia ristiriitoja. Ikävintä tässä on se, että mä ajattelen tätä koko ajan, vähintäänkin alitajunnassa. Voin kyllä miettiä muuta ja tehdä jotain kivaa, mutta kun tulee tauko, nää kurjuudet käy kimppuun. Blääh!

No mutta se kiva päätös, mikä on pitänyt, on se, että käyn vesijuoksemassa aina (lähes aina) kun vain mahdollista. Mä olen käynyt uimahallissa jo 14 kertaa! Uskomaton suoritus. Kävin maanantaina ja tiistaina, tänäänkin olisin ehtinyt, mutta koska pääsen viikonloppunakin, niin turha revitellä liikaa. Tämä kiivas vesijuoksutahti on myös ristiriidassa mun taloustavoitteiden kanssa. Se kun maksaa 6,30 kerta. Kunpa mun työhön kuuluisi jotkut liikuntasetelit. 

Mun kunnianhimoinen tavoite oli myös pärjätä viidellä sadalla kuussa. No en ole onnistunut. Mennyt vasta 900 euroa ja reilu viikko kuuta jäljellä. Jos hirmusti skarppaan, saan ruokakulut tiputettua hiukan alle 600 euroon. Ja sekin on liikaa. Mun kuuluisi pärjätä vähemmällä. 

Vinkit kehiin :)

jk. Mutta kehitys kehittyy. Nordea walletista katsonut ja mun ruokakulut ollut aiemmin useinkin 800e.


sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Muutot ja elämänmuutokset

 Tässä kesässä on käänteitä riittänyt, Ihan puskan takaa sain tiedon, että poikien isä vaimoineen rakentaa talon ja muuttavat ensi vuoden lopulla ihan kokonaan eri kaupunkiin. En tiedä missä järjestyksessä mun ajatukset kulki. Oliko se ensin että "Ahaa, kuopuskin siis muuttaa mun luokse kokonaan" vai oliko se sellainen kovin itkuinen "Otapa sinä vanhat lapset, niin me aloitamme ydinperhe-elämän toisessa kaupungissa." Molempia mietin paljon. Jälkimmäistä nyyhkin yhden viikonlopun.

Kun olin päässyt pahimman myrskyn yli, menin eksälleni haastamaan riitaa. Syyllistin oikein kunnolla, mutta hän fiksusti ei lähtenyt draamaan mukaan. Mutta se ei kyllä poista sitä faktaa, että kuopus alkaa nähdä isäänsä aika lailla vähemmän kuin nyt. 

No, ehdin haaveilemaan että ostaisin vanhan kotini. Sitten päädyimme tulokseen, että liisaan vanhan kotini ja myyn nykyisen.

Mutta yhtäkkiä alkoi ahdistamaan. EN halua muuttaa. En halua ja jaksa myydä tätä nykyistä. En halua yksin asua omakotitalossa. 

Se miksi tätä ylipäätään aloin miettimään, on se, että nyt pojat jakavat huoneen joka toinen viikko. Jatkossa siis koko ajan ja sehän ei ole mikään hirmu hyvä juttu. Etenkään kun molemmilla pojilla on pöytäkoneet.

Mutta viime viikon käänne muutti taas kaiken. Keskimmäinen poika, joka on angstannut lukiota big time, lopetti lukion. Hän ei ole syksyllä edes vielä aloittanut koulua, koska sairaslomalla. Me vanhemmat ollaan kesästä asti sanottu ettei kannata käydä lukiota henkensä kaupalla, että keksisi jotain muuta.

Viime viikolla hän tapasi lukion opon ja hän auttaa poikaa, että pääsee ammattikouluun tutustumaan pariin kiinnostavaan linjaan. Sitten täytetään jatkuvan haun lomake, ja sitten aikaisintaan marraskuussa alkaisi opinnot.

Minä aloin heti tämän jälkeen puhumaan siitä, että hänellä olisi sitten mahdollisuus muuttaa omilleen ihan kuten esikoinenkin teki. Pojan eka kommentti oli "eihän mulla ole edes mitään tavaroita ja enhän mä osaa tehdä ruokaa." Osaa hän, ainakin kahta. 

Eilen poika tuli sitten mulle sanomaan, että voisi muuttaa joskus joulun jälkeen omaan kotiin. 

No katsotaan kuin käy. Mulla on ristiriitainen olo taas. Musta on hienoa kun tyypit itsenäistyy, mutta haluaisin pitää nämä mulla aina. Mutta tämä ratkaisisi sen ongelman, kuinka me mahdutaan elämään kivasti yhdessä. Kohta olisi kaikilla oma huone. Huh.

Mutta kyllä, tunnetiloja on ollut!



torstai 9. syyskuuta 2021

Arjen jakaminen

 Luin Trendi-lehden pääkirjoituksen ja tajusin miksen ole koskaan tajunnut tätä "haluan jakaa arjen jonkun kanssa"-juttua. 

Pääkirjoittaja oli joskus nuorena sanonut ystävälleen, että parasta suhteessaan on arjen jakaminen ja ystävää oli naurattanut. Nyt aikuisena pääkirjoittaja osaa sanoittaa mikä siinä on hyvää. 

"Ikuisen perjantain odotteluun auttaa, kun saa jakaa arkensa ihanan ihmisen kanssa. On helpottavaa jos toinen ottaa vastuulleen osan arjen runsaasta ja epäkiinnostavasta metatyöstä. Esim pohtinut millä muistaa läheisiä juhlapäivinä. Tai tietää vastauksen kyllästyttävään kysymykseen : Mitä tänään syötäisiin."

Toi on se juttu missä olen mennyt vikaan. Lähtökohtaisesti sehän olen minä, joka tekee ja miettii kaiken. Okei, reiluuden nimissä poikieni isä kyllä teki paljonkin mitään, etenkin silloin kun pojat oli pieniä. Mutta vuosivuosivuosikausia se olen kyllä ollut minä.

Ketään en voi tästä syyttää. Paitsi tietysti itseäni. Mä olen itse itseni tehnyt marttyyripomoksi. 

Eli tässä taas yksi syy miksi yksin eläminen on mulle helppoa. Eipä ole mikään muuttunut. 

Olen asunut tän vuoden yksin enkä ole kertaakaan vielä kaivannut sitä, että kotona olisi joku joka kysyisi miten päivä meni.

Näen itseni ennemminkin kysymässä kuinka sulla meni, haluatko kahvia, milloin haluat syödä, tekisinkö sulle iltapalaa, laitanko saunan päälle?

Olen kyllä osannut olla yksinäinenkin ja ärsyyntynyt somen parisuhdelätinöistä. Taas sorruin siihen, että luulen, että muilla on koko ajan ihanaa :)

Tyytyväisin mä olen siihen, että tiedostan etten kaipaa mitään tai siis ketään enkä yhtään haikaile treffailua. Lähinnä ällistyneensä mietin että kuusi vuotta sitten saatoin maksaa lapsenvahdille että pääsisin jonkun random tyypin kaa treffeille. Nyt olen kauhuissani kun mietin että MAKSAISIN siitä. Huh!


keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Liikuntapuuska ja uskomaton taloudellisuus

Ällistyttävät muutokset ihmisyydessä

1. Mä olen käynyt vesijuoksemassa kymmenen kertaa muutama viime viikon aikana. Uskomaton suoritus. Mä tein päätöksen, että aina kun on mahdollista, menen vesijuoksemaan. Sit kävi huonosti ja olen ehtinyt useammin kuin luulin. 
Ja sehän johtuu siis siitä, että mulla ei ole työlapsia niin paljon kuin haluaisin.
Josta päästäänkin taloudellisuuteen.
Nyt mä olen oikeassa pakkonakkitilanteessa, eli en saa käyttää rahaa. Haastoin itseni yrittämään selviämään palkkapäivään sillä rahalla, joka laskujen jälkeen palkasta jäi. Eli noin viidellä sadalla kuukausi. Sen verran saisi mennä ruokaan ja bensaan ja muuhun. Vaikka budjetti on tiukka, käyn silti siellä uimahallissa. Itseni hoito on pakkonakki sekin. 

Jos mä onnistun tässä tiukassa taloudenpidossa ilman että vingutan visaa*, niin joudun pitämään itselleni vakavan puhuttelun aiheesta "miksi normaalielämässä hassaat rahaa aivan liikaa ja arvaapa paljon olis säästössä, jos olisit oikeasti osannut olla tiukempi, etkä vaan jauhannut asiasta." 

Eilen mun taloudellisuuskohtaus koki huippunsa. Mä olin kaksi kuukautta sitten ostanut Ikeasta uuden nojatuolin, koska vanha vetelee viimeisiään. Sille oli ostaja, joka lopulta teki sitten oharit. Eli tää uusi nojatuoli on ollut valtavassa laatikossa tilaa viemässä KAKSI kuukautta. Eilen ystäväni halusi Ikeaan ja päätin palauttaa nojauolin samalla. Mä tarvitsen ne 249 euroa NYT. Ystäväni totesi, että saahan uuden nojatuolin helposti samasta paikasta, kun rahaa on. Niin.
Mutta tämä ällistyttävyys on tämä. Kierrettiin Ikea, en ostanut MITÄÄN. Käytiin Rustassa, enkä sieltäkään ostanut mitään. Tällaista ei ole sattunut ikinä. Eli ostoskierroksen saldo oli plus 249e. 

*Eilen tajusin, että ihan kaikki menneisyyden vuodet olen elänyt tyylillä "ei ole rahaa mut ei haittaa, onneksi on visa". Nyt kun alkuvuodesta maksoin visat pois, en ole niitä halunnut käyttää. Poikkeuksena toinen kortti, jolla on ollut pakko maksaa koiran kuluja, jotka kasvoi diabeteksen myötä. Tämä oli ennalta päätetty juttu. Mutta muuten en ole visaan koskenut. Ajatuskin ahdistaa. En kaipaa lisää kuukausilaskuja.

Eli 50-vuotiaana mä koin tällaisen ahaa-elämyksen. Huraa!


keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Päätin palata takaisin

 En kyllä päättänyt olla täältä poissakaan, mutta elämä jotenkin vei.

Kesäkuun olin lomalla. Jotenkin paras loma ikinä. Olin suuren osan ajasta euforisen onnellinen ja en tänne (tyhmää kyllä) osannut tulla hihkumaan kuinka ihanaa kaikki on. Nyt harmittaa etten kirjoittanut, koska en enää muista miksi oli niin ihanaa ja miltä se oikein tuntui.

Heinäkuussa olin valtaosan ajasta vapaa yös, mutta se alkoi jo tuntua "työltä" ja vähän tylsältä. Ja sekös harmittaa, että tylsistyy vaikka on vapaalla ja elämä on ihanaa.

Elokuussa olen tosiaankin laskeutunut arkeen ja hieman hukassa, että mites se sit sujuukaan. Arki.

Myös monen kuukauden euforia aiheesta "ihanaa elää yksin ja olla itsenäinen ja blaablaa" on alkanut karista. Olen tajunnut, että nyt sit olen yksin ja tällä mennään. Yhtään en kyllä kaipaa uuttaa ihmissuhdetta, mutta itselleni tyypilliseen tapaan osaan jo märehtiä, että entä jos en enää osaakaan tai ei ole ketän, josta kiinnostua jne. Naurettavaa.

Kesällä muuten en käynyt ravintoloissa enkä terasseilla tai missään ihmistenilmoilla, joissa olisi vaarana tavata MIEHIÄ :D Kaukana on siis ne kuuden vuoden takaiset ajat kun harrastuksena oli deittailu. Nyt se on niin last season koko juttu. Yyh!

Eli siihen asti kunnes noi jutut alkaa kiinnosteleen, niin taidanpa taas vaikka postailla taloudellisuuspostauksia :D

Hurraa, kuulen teidän huutavan. 


Nyt yritän tulla joka päivä tänne kirjoittamaan, niin pysyn itsekin kärryillä omasta elämästäni.


keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Varpaankynnet lakkaamalla lomamoodiin

 Aloin odottaa lomaa. Lakkasin varpaankynnet ja heti tuli fiilis, että mitä tahansa hauskaa voi tapahtua. 

Tapahtumia on ollut, muttei niin hauskoja. Koira on ollut pari viikkoa outo. Oli jotenkin vaisu. Joi ja pissas paljon. Lauantaina pojat käytti koiran eläinlääkärissä (ihana kun voi delegoida aikuisille lapsille juttuja) ja koira sai diabetes diagnoosin. Hankin lääkkeet apteekista ja maanantaina mentiin eläinlääkäriin piikitysoppiin. Nyt koira on saanut pari päivää insuliinia ja on oma itsensä. Kontrollikäyntejä on alkuun, mutta toivottavasti lääketasapaino löytyy nopeasti ja elämä voi jatkua huoletta. 

Hirmu hauskaa muuten maksaa eläinlääkäri ja lääkekuluja, kun on tässä muutenkin murehtinut rahajuttuja. Thank god mun työtilanne parani samaan aikaan ja nyt uskallan lomailla suunnittelemani neljä viikkoa. Kyllä nämä asiat selviää.

Mulla oli myös pankkineuvottelu, kun tarvitsen rahaa kattoremppaan. Oli superihana yllätys, kun pankkitäti sanoi, että juujuu, saat rahaa ja voidaan asuntolainan takaajatkin vapauttaa. Mun vanhemmat oli takaamassa jotain osaa mun asuntolainasta, mutta jo nyt, neljän vuoden jälkeen ne vapautettiin. Siitä tuli sellainen aikuinen, iloinen pärjääjä olo. Pankin mielestä mun raha-asiat on hyvällä tolalla. 

Siitä riemusta päätin ryhtyä rahastosäästäjäksikin. Pakko se on yrittää laittaa rahaa oikeasti talteen eikä hauduttaa säästötilillä korkoa kasvamatta. (Aikuinen olo 2)

Intoilin tästä esikoiselle, joka siltä istumalta alkoi itsekin rahastosäästäjäksi! Oon kyllä aika ylpeä 19-vuotiaastani. Sata kertaa fiksumpi kuin minä ikinä!

18-vuotiaani ilmoitti äsken, että jää mun luokse asumaan, eikä enää palaa isän kotiin. Asia selvä. Hän irtisanoutuu toisesta kodista, muttei isästään. Isänsä vie pojat perjantaina syömään ja on siis laatuaika-ilta. (Minä hurraan sitä ettei tartte ostaa kotiin ruokaa)

Lauantaina junnun päättäjäisten jälkeen hyppäämme autoon ja ajamme mökille. Kolme naista ja 7 lasta ja nuorta plus koira. Siellä toivottavasti humpsahdan täydelliseen lomamoodiin ja osaan lomailla loput kolme viikkoa! :)

torstai 27. toukokuuta 2021

Loma-angsti

 Mä olen aiheuttanut kaveripiirissäni lähes pahennusta, kun hieman angstaan niinkin kivasta asiasta kuin kesälomasta. Mua on häirinnyt se, kun ei ole oikein suunnitelmia eikä oikein ketään kenen kanssa tehdä* jotain. Eilen sit tajusin mikä tässä on tää ongelma. Mä olen viime vuosina tottunut siihen, että mulla on PLAN. Mökkeilyä viikko ja kaksi Kreikassa. Silkkaa nautintoa eikä yhtään himassa lönsimistä. Minä kun olen aina kotona, niin en vaan kestä lomailla täällä. Aiemmassa elämässäkin mä useimmiten lomailin vain sen ajan kun oli tekemistä, eli en ole montaakaan pitkää lomaa pitänyt. (Mä en saa loma-ajalta palkkaa, joten lomailu ei kannata)

Nyt aion urheasti lomailla neljä viikkoa ja yritän keksiä spontaaneja seikkailuja ja nähdä niitä ystäviä, joita arjessa en ehdi nähdä. Suunnitteilla on myös parin blogitutun tapaaminen. Lisää saa ahdotella :). Mun lomahan on hyvinkin ovella. Ensi viikolla viimeistään lauantaina on H-hetki. Silloin starttaan mökille äidin, siskon ja nuorisokatraan kanssa. 

*Ystäväni välillä kyselee koenko itseni yksinäiseksi. Se vaihtelee. En pääasiassa ole, kyllä mun elämässä on ihmisiä. En osaa myöskään kaivata ketään aikuista tänne kotiin haahuilemaan. Ja silti kuitenkin on sellainen "yksin maailmassa" fiilis välillä. Tai ehkä ennemminkin sellainen Olenko aina yksin maailmassa? (Tuskin)

Eilen heitin eksäni töihin ja höpötettiin parikyt minuuttia samassa autossa, kuten ennen vanhaan. Ei tullut ikävä vanhoja hyviä aikoja. Vaikka olikin ihan mukavaa, eipä sillä. 

Voi siis päätellä, että mun ajatukset vaihtelee. 

jk. Kulupäiväkirjan mukaan kahdeksan viikon keskiarvo ruokalaskuihin on 150e. Aika huikeaa. Musta saldo on hyvä. Mutta selvästi kulujen kirjaaminen auttaa. Alussa nimittäin kauppaan meni enemmän. Nyt olen fiksumpi ja mikä parasta, olen opetellut tyhjentämään pakastinta. Nytkin otin lounasta sulamaan pakkasesta hoitolapselle, kun ennen olisin rynnännyt kauppaan jos jääkapissa ei ollut mitään soveliasta. 

maanantai 17. toukokuuta 2021

Kulupäiväkirjan salaisuudet eli kauhut

Eilisen selviytymistaistelupostauksen jälkeen onkin aika avata mun Menopäiväkirjaa. 

 Mä olen nyt kahdeksan viikkoa kirjannut ylös kaikki menoni. Siitä olen hirmu ylpeä että lopulta uskalsin katsoa faktoja silmiin ja lopettanut itselleni huijaamisen. Yleensähän lopetan nämä ylöskirjaamiset n kolmessa päivässä, kun alkaa ahdistaa. Nyt ahdistaa jos en kirjaa. 

Kahdeksan viikon keskiarvo on 368 e. Sen verran menee ruokaan, bensaan ja muuhun. Näissä muissa on mm. kiuas, öljyn vaihto ja kampaaja. Ja kirpparilöydöt, jotka toki hyödyllisiä, koska esim vaatteita pojille. Ja mun uus olkkarinpöytä. 

No kuitenkin, mun haavebudjetissa mulla sais mennä 200-250 e viikossa. Ei mene. Kerran mennyt 219e.

Kuukauden kiinteät kulut mulla on n 2200 e eli sen kun lisää tohon ylempään summaan, niin mullahan menee viikossa rahaa 918e !!!! Tässä kohtaa mietin että mitä vittua! Ja sit mietin, että ajattele kun jakais nämä kulut jonkun kanssa. 

Olin miettnyt että hankkisin pihakaluston ja varjon terassille. En muuten hanki. Enkä hanki kesäkukkiakaan. 


sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Itsenäinen, riippumaton tai pelkuri

 Ollut liikaa vapaa-aikaa viime aikoina ja olen vahingossa oivaltanut itsestäni asioita. Luin lehdestä naisista, jotka teki Aarrekartan ja tilas itselleen miehen. Siihen juttuun itseasiassa palaan myöhemmin, nyt vaan sanon että siitä se mun oivallusten tonava heräsi.

Mä en osaa kuvitella itselleni kumppania, jonka kanssa jakaisin elämän ja johon turvaisin. Aina kun mä mietin tulevaisuutta, joko neutraalisti tai stressaten, mä näen itseni yksin. Kun mietin missä asun tai miten asun, kun lapset ovat muuttaneet kotoa, näen itseni pienituloisena liian kalliissa kodissa, yksin. Mä tajusin, että mulle ei ole tullut mieleenkään, että joskus jakaisin kulut jonkun kanssa. Etten olekaan aina maksamassa kaikkea yksin. Se oli ällistyttävä tajuaminen. Minähän valvoin jo pari vuotta sitten aamuöisin stressaamassa kuinka pärjään kun lapsilisät loppuu jne ja mihin mä sitten muutan. Miestä hieman loukkas, kun mä en ajatellut häntä ollenkaan näissä suunnitelmissani. Nyt vasta tajusin etten osaa liittää ketään näihin "pärjäämissuunnitelmiin". (huom pärjäämissuunnitelma, ei tulevaisuudensuunnitelma. Hmmm)

Poikkeus on se aika kun oli ydinperhe. Kyllä mä silloin osasin miettiä tulevaa ja nähdä siellä kaksi aikuista. Mutta se taito loppui siihen.

Mä eron myötä varmaan solahdin pärjäämismoodiin, jota en saanut poikkaistua. Mä en osaa, halua, pysty luottamaan kehenkään näissä "turvaamisasioissa." (ja taas turvaamisasia, ei siis tulevaisuus. Mikä hitto mua vaivaa?)

Tänään osui instassa silmiin idolini Laura Frimanin onnellinen päivitys, jossa hehkutti kuinka huikean paketin he ovat kasanneet vain kahdessa vuodessa. Taas tajusin miten mahtavaa olis olla ihminen, joka USKALTAISI jonkun kanssa tehdä tuon kaiken. Perustaa uusperheen ja ostaa mökin ja jotenkin ELÄÄ yhdessä. Minähän luulin löytäneeni loppuelämän kumppanin, mutta en sitten osannutkaan ELÄÄ yhdessä vaan jotenkin elin rinnakkain yksilönä. En osaa selittää itsellenikään.

Olikin hauska näitä pohdiskella eilen kun istuin pari tuntia poikien isän pihalla. Lapset leikki ja me kolme aikuista höpistiin iloisesti. Mä siinä jutellessa pohdin että mikä niiden salaisuus on. Miks ne tuntuu tyytyväisiltä yhdessä vaikka elämä aikamoista härdelliä? Kateelliseksi en kyllä tullut yhtään. EN vaikka istuinkin omalla vanhalla pihalla. 

Illalla nukahtaessani listasin elämäni kolme parasta saavutusta

1. Mun pojat, jotka on superkivoja ja jotka viihtyy mun kanssa. Ja joista mun ystävätkin tykkää. 

2. Se että opetin esikoisen ajamaan autoa

3. Mun kummipoika, joka on ihana ja johon mulla on jo ihan oikea ihmissuhde. Mulla oli tän pikkuhepun (1,4 kk )ihan älyttömän hauskaa eilen siellä eksän pihalla. Se jo oikeasti hakee mut apuun, haluaa syliin, haluaa että roikotan sitä ylösalaisin. Jos satuttaa, niin saan lohduttaa vaikka äitikin olisi paikalla. Eli saavutus on se, että eksän lapsi voi olla mulle tärkeä!

tiistai 4. toukokuuta 2021

Silkkaa tylsyyttä

 Vitsailin tänään kaverille koronarokotuksen jälkeen, että ansaitsisin jonkun terveyspatsaan torille, koska en ole koronavuotena sairastanut ollenkaan. (okei, elokuussa pari päivää nuhaa, mutta en päässyt edes testiin)

Mutta hei, tämä on tuuripeliä selvästikin. Tunnen ihmisiä, jotka elää todella terveellisesti, mutta sairastelevat. Mä en elä todellakaan kunnon elämää, mutta olen pääosin terve. Eli seuraavan kerran kun somessa joku paasaa sitä, ettei ikinä sairasta, koska liikkuu säännöllisesti, syö terveellisesti ja lappaa kaiken maailman vitamiineja ja gojimarjoja napaansa, niin muistakaa mut. Mut, joka ei tee mitään noista :D

Täällä on elämä kovin tapahtumatonta. Vappuna esikoinen tyttiksineen oli täällä yötä ja siinä se mun seuraelämä sitten olikin. Parin kuukauden euforian jälkeen tipahdin tällaiseen "mulle ei tapahdu mitään ja mulla on tylsää ja kuolen yksin"-fiilikseen. Kaikki on ihan hyvin, mutta mulla on tylsää. Kaikki kirjatkin on tylsiä. Vappuna jopa siivosin ja kaivoin pöytäliinaan esiin ja silitin sen. Koska tylsää. 

Eilen mun työlapset lähti pois ja mulla on "vapaata". Kuuluis nauttia varmaankin. Mutta kun on tylsää. Suurin tekijä mun mielialalle on mun kovin oikkuileva jalka. Kun jalkaa särkee ja on vaikea liikkua, tulee vanha ja raihnainen olo. Mä olen tän jalan kanssa odotellut pääsyä reumapolille, mutta just sain hylkykirjeen. Mikä tarkoittaa, että pitää yrittää saada aika terkkarille, mutta se on niin samperin vaikeaa, etten jaksa yrittää. Tarvitsisin assistentin. 

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Unelmista

 Aiemmassa postauksessa puhuin unelmoinnin vaikeudesta. Rouva Kepponen kysyi todella hyvän kysymyksen. Että mikä ihme siinä on niin vaikeaa?

Sitä olen tässä miettinyt. Toki mulla on pikkuhaaveita ja niitä toteutuukin tasaiseen. Ainakin koen niin. Mutta sellaiset Aarrekartta unelmat on mulle vaikeita, koska olen niin lannistavan realisti. Usein törmään kysymykseen "Mitä tekisit jollei olisi mitään rajoitteita?" ja siihenkään en pysty vastaamaan, koska en osaa olla ottamatta huomioon rajoitteita. (Naurua)

Aarrekarttahaaveilun esimerkki: haluaisin ihanan, houkuttelevan oleskelutilan terassille. Sellainen missä on seinät ja katto ja verhoja ja mattoja ja valoja ja lämmittimiä ja pehmeitä tyynyjä ja kynttilät palais ja jostain ilmestyisi itsepaahdettuja manteleita ja muita pikku naposteltavia. 

Realismiversio: Kauheen kalliiksi tulis hankkia niitä sohvia ja pöytiä ja katoksia ja koska mä siellä muka viettäisin aikaa ja kuitenkin aina satais tai tuulis ja kukaan kaverikaan ei ikinä kuitenkaan ehdi tulla mun ihanalle patiolle skumpalle :D

Sitten muistutan itseäni siitä, että toivoin saavani uuden rottinkikaluston terassille ja hetikohta veljeltä sellaisen sain. Että miksi muka en saisi oleskelukeidastakin ja kuinka kallista se muka on. 

Aarrekarttahaaveilu osa kaksi: Olisipa kiva viettää kaikki talvet jossain lämpimässä maassa.

Realismi: Mitä mä siellä lämpimässä maassa sitten tekisin kun perhe ja ystävät on Suomessa ja arki on samaa kaikkialla ja suihkut on muualla paskoja ja mistä mä saisin suomenkielistä luettavaa säännöllisesti. (Toi vika on tärkein)

Tollasia keloja mun päässä pyörii kun aktiivisesti yritän haaveilla. Oikeastihan ajattelen että mun elämä on monintavoin kovin hyvää ja ehkä sen salaisuus on se, että pääasiallisesti uskon, että hyviä asioita tapahtuu. Ja etenkin hauskoja. Kyllä mä useimmiten ajattelen, että huomenna voi tapahtua mitä tahansa hauskaa. Monena päivänä toki myös pitkästyn mutta...

Asiasta toiseen. Ystäväni tänään kertoi kaveristaan, joka on eronnut toista vuotta sitten, eikä ole vieläkään mennyt Tinderiin tai muuhun sovellukseen. Pohdittiin miksi se nykyaikana on jotenkin päivänselvää, että niin tehdään. Autoa ajaessani yhtäkkiä oivalsin mikä siinä hämmästytti mua eniten. Se, että eronnut ei mennyt "tarkistamaan markkina-arvoaan". Kauheeta. Niin moni varmaan tekee enkä yhtään ihmettele. Ja sitten ihailen ihmistä, joka ilmeisesti arvostaa itseään niin paljon, ettei tarvitse sovelluksista hakea tykkäyksiä. How cool!

Mä ilmeisesti tarkistin sen "arvoni" jo aikanaan, koska ihan tyytyväisenä istun sohvalla ilman kännykän swaippailua sinne tänne. Ajatuskin rasittaa. Mun Aarrekarttatoive on se, että sitten joskus, tosiaankin joskus, kun olen valmis mihinkään, niin tapaan the miehen vaikka jonkun kaverin kautta. Sillai vanhanaikaisesti. Olispa virkistävää. 




perjantai 23. huhtikuuta 2021

Taloushössäystä

 Mua ei vieläkään kiinnosta juuri muu, kuin oma kirjanpitoni. Mä olen vihdoin ylittänyt lopettamiskynnyksen, enkä ahdistu jokaisesta kirjauksesta. Itseasiassa tämä menee "ortoreksian" puolelle tää touhu. En millään raaskis käyttää rahaa. Nytkin tekisi mieli ostaa viinipullo vapaan viikonlopun kunniaksi, mutta enhän mä nyt kymppiä voi hössätä. Voin sanoa, että aiemmin se ostos ei olis heilauttanut mua mihinkään suuntaan. Siksi ehkä elinkin yli varojeni. 

Tän viikon paras onnistuminen on se, että kirppisryhmän kautta löysin hyvän ilmaisen pyykinkuivaustelineen. Olin päättänyt vähentää kuivausrummun käyttöä, koska sähkölaskut, mutta ei ollut telinettä, enkä raaskinut (remakkaa naurua) ostaa sitä. Laitoin sit ilmoituksen, että haluan telineen. Ja sain. Säästöä parikymppiä. 

Sanokaan suoraan vaan, että musta on tullut ärsyttävä. 

Mutta kun olin toivonut innostuksenkohdetta, niin eihän tämä nyt pahimmasta päästä ole. Jotkut kutoo, jotkut opettelee talousjuttuja. 

Nyt sataa taivaalta räntää, mutta mun ajatukset on jo lomassa. Kolme viikkoa tätä "työtä" jäljellä, sit muutama viikkoa sen odottelua, että tuleeko töitä ja sit onkin loma! Alan kallistua siihen, että pidän lomaa neljä viikkoa. Kahdelle ekalle on ohjelmaa, jälkimmäisille viikoille ei. Jospa olisin superspontaani ja vähintään menisin Turkuun. :D Mutta kerrankin voisin kokeilla Go with the flow'ta ja tehdä mitä vaan. Kun ei ole ketään jota on pakko huomioida. Okei, saattaa olla että teinejä, mutta nekin pärjää keskenään vallan mainiosti, että voin kyllä liihotella menemään. 

(Jestas tota räntäsadetta. Ei ole kyllä liihottelu olo)


Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Uusi ennätys

 Palatte halusta tietää kuinka mun viime viikko meni niinku talousmielessä. Kyllä siitä taisi uusi ennätys tulla. Viikon menot 219 e, joista ruoan osuus 95 e!!!  Jos en olisi tilannut uusia mittatilausleggareita, jotka päällä elän koko ajan, summa olisi ollut alhaisempi. Mutta hei, ruokaan alle satsku ja nälkää ei nähty eikä jääty herkuittakaan. 

Tällä viikolla kokeilen vielä alentaa menoja. En esim tilaa uusia housuja. Juuri nyt uunissa on spagettivuoka. (pohjalla pastakastike, päällä "vanhaa" keiettyä spagettia, uunibroiskua revittynä, mozzarellaa ja juustoraastetta. Riittänee pariksi päiväksi. Sitten on kanakormaa päiväksi tai kahdeksi ja texmex-hässäkkää. Neljän tai viiden päivän ruoka siis. Kauppaan mennyt 35e tänään. 

Nämä jutut on mun suurimpia kiinnostuksenkohteita nykyään. Haluaisin intoilla pihatöistä ja kukista ja liikunnasta ja mistäs muusta, mutta ei lähe. Liikunta on paskan jalan takia jäissä. Vähän tehnyt pilatesta sentään eikä käsitreeni ole jäissä, vähän unohtunut kyllä. Mutta innosta ei ole kyse.

Luin eilen metrin vanhoja lehtiä Aarrekarttasilmällä, mutta sain repästyä niistä kolme sivua. Unelmoiminen vaikeaa vieläkin.

Viikonloppuna kävin eksällä moikkaamassa nuorisoa eli ex-lapsipuoliani. Oli kiva nähdä ja huomata et kukaan ei ole hylännyt ketään. Että eiköhän me nähdä jatkossakin. 

Nyt jatkan lehtien lukemista :)



tiistai 13. huhtikuuta 2021

Oikeasti täydellinen taloudellisuuspostaus

 Tai siis mulle tämä ainakin oli täydellinen upea ainutlaatuinen oivallus. Muille ehkä täysin peruskauraa. Mut leikitään ettei näin ole.

Tässä kuvaus täydellisestä kauppareissusta. Ensiksikin tein ostoslistan, johon yritin oikeasti miettiä monen päivän ruoat. Listalla myös maidot, leivät, leikkele, juusto ja kasviksia. 

Poikien toive butter chicken. Purkkikamaa, kaksi purkkia, ei erityisen halpaa eikä kallista. 700 g kanasuikaleita. Jauhelihaa hampparipihvejä varten, osa pakkaseen asti.

Tonnikalavuokaa varten pastakastike. Ostin ekaa kertaa kaupan omaa merkkiä, enkä sitä mitä aina. Säästöä euro tai vähän yli. Toinenkin purkki toista vuokaa varten. Säästöä samainen euro. 

Toinen hoitolapsistani syö Nutellaa. Ostinkin halpismerkkiä. Säästöä 1.50 e. Juustoa samainen lapsia syö sikana. Ostin pitkästä aikaa juustokimpaleen viipalejuuston sijaan. Tulee säästöä! En laskenut paljon. Lisäksi cheddaria hamppareihin, juustoraastetta vuokaruokiin, mozzarellapallo vuokaruokiin myös. 

Ostin valkosipulin. Hinta 19 senttiä. Yleensä ostan verkkopussissa joka maksaa reilun euron ja päädyn heittämään sen vanhentuneena roskiin. Säästöä taas euro. 

Ällistyttävin omalla itselle oli spagetti. Halpisspagetti maksoi 39 senttiä kilon paketti. Seuraava halpismerkki olis maksanut 1.25 e. Yleensä ostamani olis maksanut kaiketi 1.50. 

Näillä muutamalla muutoksella säästin kuutisen euroa vähintään, juuston kanssa enemmän. 

Mä yleensä nappaan kärryyn vanhoja tuttuja sen enempiä miettimättä. Voi olla etten enää ikinä. Tämä oli niin silmiä avaavaa.

Mun ainakin viiden päivän ruoat ja nää muut jutut tuli maksamaan 51,90 e. 

En edes uskalla ajatella, että mitä JOS nämä oikeasti riittäisi loppuviikoksi. (jää suu auki tuijottamaan tyhjyyteen)

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Taloudellisuuspostaus, vaikka kuinka mones

 Huikea onnistuminen. En mennyt kauppaan maanantaina. Päätin, että sitä mitä ei ole, sitä ei tarvita. Pakastimesta otin sulamaan lihapataa, jota riitti päivälliseksi. Otin sulamaan myös nakkipaketin. Päätin paistaa ne illalla eilen keitettyjen puikulaperunoiden kaveriksi. Pyttipannu siis tulossa. Pakastimesta löytyi makaronilaatikkokin, josta saa pikkupiiperö lounasta. 

Pakastimessa on lisäksi kahdenlaisia parempia nugetteja, puolitoista pussia ranskalaisia. Hirveästi pinaattia. Mitä kummaa teen sillä? Toki on marjoja ja sieniäkin. Ainiin, paketti kanaa. Uunikasviksia. Kyllä me aika pitkälle päästään tolla sälällä. Kun menen kauppaan, ostan vain kaikkea järkevää. Kun nyt keksisi sen järkevän. Vaihteeksi taas toivottiin butter chickeniä. Onko noloa syödä sitä 2-3 kertaa kuussa? Se on kyllä sillai kiitollinen ruoka, että sitä syö kaikki ja riittää kahdeksi päiväksi. 

Siskon vinkkaama tacomaustettu makrulaatikko vois olla kiva testata. Sit joku vanhasta keitetystä spagetista tehtävä vuoka, jossa pastakastiketta, kanaa ja mozzarellaa kuulosti myös hyvältä. Pitää varmaan keittää spagettia valmiiksi, koska tossa nimenomaan oli ideana tehdä spagetista kääröjä. 

Lähes luovuuskohtaus iski. 

Ja niin se tonnikalavuoka , jossa pastakastiketta ja paljon valkosipulia uppos myös kaikkiin muihin paitsi uusimpaan aikuiseeni. Ihassama. Teen silti. 

Noniin, paljonkohan noi ruoat maksaa? Menen kohta kauppaan ja kerron. 



sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Epätoivoa ja ilon pilkahduksia

 Ensin valopilkut kuitenkin.

1. Mun keskimmäinen täytti 18 ja eilen pidettiin perheen kanssa pikkujuhlat. Juhlissa oli mun vanhemmat, sisarukset ja siskon teinit. Eli vain porukkaa, jota olemme muutenkin nähneet. Ei riskejä. Oli ihanaa kokoontua yhteen edes pikkuisen. Introvertti poikani totesi illalla että kivaa oli. (vaikka hän viettikin suurimman osan aikaansa serkun kanssa koneen äärellä :D)

2. Junnu on hakenut kesätöitä laittamalla ilmoituksen kaupunkimme Faceryhmään. Ekan työnsä hän teki eilen. Pesi yhden kaksion ikkunat ja parvekelasit. 

Hän myös sai ryhmän kautta vinkin ottaa yhteyttä torikauppiaaseen, joka palkkaa nuoria kesätöihin. Vinkin antanut sanoi puhuvansa pojasta tämän yrittäjän kanssa. Perjantaina poika soitti itse tälle yrittäjälle ja oikeasti vaikuttaa siltä, että hän saattaa saada paikan. Asiaan palataan tällä viikolla. Olisi se aika huikeaa, jos mun 14v sais oikean kesätyön. Myös tää tyyppi, jolle poika kävi ikkunoita pesemässä, oli sanonut että hänellä voi olla viikottain jotain hommaa. Hänellä kun on autoliike, jossa tarvitaan välillä apuria pesemään autoja tai liikettä. 

Vuoden kuluttua poika saattaa pystyä ostamaan mopon ihan omilla rahoilla!

Viikonloppuna ehdin myös vaipua synkkyyteen ihan kyyneliin asti. Mä tajusin, että kaikki mitä teen elämässä, mistä haaveilen, liittyy siihen, että mun PITÄÄ pystyä elättämään mun perhe. Mulla ei tavallaan ole vapaata tahtoa eikä mahdollisuuksia muutoksiin. Mä vaan elätän mun perhettä ja nyt iski se ahdistus, että teen sen yksin. Et kukaan ei turvaa mun selustaa. Ja ei, en kaipaa parisuhdetta, siihen tää ei liity. * Tuli vaan sellainen yksinäisyys ja tavallaan turvaton olo. Ja sit vaan vitutti, että en voi tehdä muuta kuin elättää elättää elättää. 

Tän kriisin huipennus oli sit eilen, kun laskin yhteen viikon menot. Saldo oli 568 euroa!!!! Joo, ostin kiukaan ja oli synttärit, joiden kakut pelkästään maksoi 80e , mutta silti. Mun rahat ei riitä!

Toinen ahistus maksimus liittyy lomaan. Jos mun työtilanne on yhtään huono toukokuussa, se tarkoittaa, että en voi pitää lomaa enempää kuin kaksi viikkoa suunnitellun neljän sijaan. Eli mä en saa lomailla, mä saan vaan elättää mun perhettä. 

Mutta pääosin luotan että kaikki sujuu hyvin. Kyllä mä pärjään ja useimmiten saan iloa siitä, että pärjään. Osaispa sulkea nämä negisajatukset, kun ne tulee häiritsemään. 


*Katsoin eilen Sinkkuelämää leffaa nollatakseni päätäni. Leffassa Samantha erosi siitä ihanasta nuoresta komeasta miehestään. Samantha sanoi että, "löydät vielä naisen joka haluaa olla suhteessa". Mä en ollut tiennytkään, että edes hieman olen Samanthan hengenheimolainen. 

jk. Saanko TAAS sanoa, että tällä viikolla mä en todellakaan käytä rahaa. Mä vaan niin tyhjennän pakastinta. Kuulenko naurua? 

(Ihanaa muuten. Muinaisen Sitruunaa ja Vaniljaa?? blogin JOnna instaviestissään sanoi rakastavansa mun talous ja tuokapostauksia. Että mun talousjutut on parempia kuin OIKEAT "hienot jutskat". Olen kovin otettu. Aion ryhtyä kehujen arvoiseksi. Menen siis pakastimelle nyt. (ja mietin jospa itse joisin vain ateriankorvikejuomia, joita mulla on. Laihtuisin ja säästäisin rahaa :D)

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Talouskriisi tai kädettömyys

 Taas ollut kohtalokas viikko talousrintamalla. Juuri sellainen, että yleensä olen tässä kohtaa lopettanut menojen ylöskirjaamisen. Viikko alkoi toiveikkaana, mutta sitten tapahtui jotain. Piti ostaa uusi tietokoneen johto. Auton öljynvaihto. Pääsiäismunia. Liikaa limua koska poikkeusviikko. Loppusaldo 505 euroa. Vaikka erittelin menot, niin silti en tajua mitä hittoa tapahtui.

Edellinen viikko oli 250e ja siitäkin pitäisi tiputtaa 50 e alas. Kuten näette, ei ole kovinkaan helppoa. 

Tän viikon haaste on ostaa ihan hirmu vähän mitään, mutta koska keskimmäinen täyttää 18 vuotta, pitää tilata ravintolasta jotain hyvää ruokaa, kun  ei kerran voi mennä ulos syömään. Ja olen luvannut antaa satasen lahjaksi. Tällä matikalla saisin kuluttaa tällä viikolla ruokaan ja bensaan siis viisikymppiä. Hervotonta naurua.

Tämän lisäksi kiuas on ehkä rikki. Eilen keskimmäinen saunoi ja sanoi ettei sauna olen kovinkaan lämmin ja kun kiukaalle heittää vettä, se lähinnä solahtaa läpi vaan, eikä tule höyryä. Totta, näin oli. Ahistus.

Meillä saunotaan jotakuinkin joka päivä ja elämä saunattomana olisi karua. Mutta uusi kiuas asennuksineen veisi aika hitosti rahaa. Jos sen hankin, joudun lyhentämään kesälomaani. Olin jo sanonut töihin, että laittavat minulle neljän viikon loman kesäkuuhun, mutta lyhennän sitä loppupäästä, jos taloustilanne ei salli lomailua.  Pitäkää peukkuja, että saan lomani. (Jolla ei ole mitään tekemistä nyyh ja kyynel. Paitsi toki se perinteinen kesälomanalkumökkeilylastenkanssa)

Mut ihanaa, on maanantai ja huomenna alkaa oikea arki. Mä olen jo kyllästynyt tähän pyhään. 

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Pyhät ja Aarrekartta

 Alisuorittanut pääsiäisen kuten aina. En osaa tehdä pyhästä juhlaa. Arjesta juhla sujuu paremmin. Riudun somessa kateudesta kun KAIKKI muut on kokoontuneet perheen kanssa yhteen. Eikä siinä kaikki, vaan se, että on pääsiäisruokaa ja ja KAIKILLA on se ihana Kinderkakkukin. Niin ja upea kattaus!

No mutta oli mullakin kivaa. Perjantaina sisko teineineen oli meillä koko päivän ja syötiin äidin tekemää (Meidän äidin, ei Saarioisen)  mielettömän hyvää lihapataa. Oli mahtava päivä kun minä sain höpistä koko päivän siskon kanssa ja serkut sai laatuaikaa yhdessä. 

Olisi ollut mahdollisuus ihanaan yhteisruokailuun, mutta teinit söi omissa sopissaan omassa rauhassaan että se siitä. 

Perjantaihin mahtui veljen ja tulevan vaimonsa kyläily, kun toivat mulle vanhan polyrottinkikalustonsa. Olen onneni kukkukoilla, kun terassilla on taas kalusteet, joilla voi istua ja nauttia keväästä. Aina talvisin haaveilen aamiaisesta terassilla, mutten koskaan toteuta sitä. Jospa tänä vuonna. (Terdelle ei paista aamuaurinko kylläkään)




Perinteiseen kärsimättömään tapaani mietin, milloin mun käsitreeni näkyy mun alleissa. Olen nyt reilun viikon tehnyt käsitreeniä. Että tulos? Huhuu!

Voiko nää pyhät muuten jo loppua. Nautin arjesta enemmän, kun ne ei aiheuta tällaisia paineita ihmiselle. 

Mistä tuli mieleen, että olen kuukausia haaveillut Aarrekartan tekemisestä. Arvatkaas mihin se kaatuu? En uskalla haaveilla mistään, koska ne KUITENKIN toteutuu ja mitä jos haaveilenkin väärästä asiasta ja sit sen saadessani olen et NOOUUU, ei tätä.

Esimerkiksi entä jos vahingossa mun kartassa olisi joku kuva, jonka universumi tulkitsee miehen tai rakkauden kaipuuksi. Ei, en halua sellaista yhtään. Just eilen näin facessa yhden puoltutun kuvan ja fiilistelyn aiheesta miesystävän kanssa viiden tunnin risteilyllä. Mun kurkkua alkoi heti kuristaa, kun mietin että joutuisin jonkun kanssa laivalle ja siellä sit pitäis viihtyä ja seurustella ja olla jotenkin innostunut. Ei onnistu.

Mitkä olisi sopivia hillittyjä lähitulevaisuuden haaveita, joita voi toivoa, ilman että tänne lähetetään mies?

Kuvia tapateista ja sisustustyynyistä ehkä? Lenkkitossuista? 

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Iloiset jutut

 Pakko aloittaa hauskimmalla iloisella jutulla. Yöllä heräsin johonkin ja kurkkasin aikaa kännykästä. Huomasin saapuneen instaviestin. Viestissä luki "Heii, sie oot söpöliini". Perässä hymiöitä. Erikoista tässä oli se, että viesti oli oikealta ihmiseltä, eikä varsinkaan ulkomaalaiselta sotilaalta tai lääkäriltä. HAUSKAA tässä oli se, että viestin lähettäjä oli profiilinsa kertomana 25-vuotias. Mulla menee siis kovin hyvin :D (Tämä innoitti taas lotraamaan seerumien ja ja rasvojen kanssa, koska haluan jatkossakin olla söpöliini)


Muu iloinen juttu on se, että esikoinen soitti eilen. Kertoi saaneensa tukun kutsuja työhaastatteluihin, mikä on supermahtavaa. 

Sit puhuttiin tulevasta liikkumiskiellosta. Sanoin etten aio hyväksyä sitä, ettei muka nähdä toisiamme ennen toukokuun puol väliä. Esikoinen ei suostu siihen myöskään ja tyttöystävä vieressä kommentoi, että ei kyllä onnistu. Sniif, ne haluaa nähdä mua. (Sadannen kerran sanon, että kotoa muuton jälkeen en nähnyt vanhempiani puoleen vuoteen, koska en malttanut poistua kotoa. Olinpa kamala ihminen.)

Aion siis jatkossa ajaa hakemaan heidän tänne ja rikon räikeästi lakia. Ilmiantakaa mut, tai mieluiten älkää. 

Kotona asuvan nuoren kanssa sujuu hyvin. Ei me kyllä hirveästi täälläkään törmäillä, mutta kun kohdataan, jutellaan hyväntuulisesti.

Eilen olin kylässä poikien toisessa kodissa. Siellä kuulin, että nuorin teini on ollut hyväntuulinen, koska ei tarvitse empatiseerata isompaa teiniä ja olla "koko ajan" pahalla tuulella. Keskimmäinen ei ole syönyt perheen kanssa keittiössä* ja sen takia kuopuskaan ei ole, mutta nyt on keittiössä päivällisellä pölisemässä. Kerroin tästä esikoiselle ja sekin sanoi että keskimmäinen on aina pahalla tuulella toisessa kodissaan. Eli kyllä, tänne muutto oli hyvä päätös. Toki on surullista, että tilanne on tuollainen. Mut saan olla iloinen että täällä on erilaista. 

*Tästä tunnen morkkista. Me syötiin pitkään yhdessä päivällinen ja ilman kännyköitä. Sit mulla oli joku meluisa sotkeva taapero talossa ja keskimmäinen sai luvan syödä huoneessaan (se ei oikeasti kestä tollasta) ja nyt tilanne on livahtanut sellaiseksi, että teinit syö yleensä omissa huoneissaan. Mun on pakko muuttaa päivällinen taas perheen yhteiseksi hetkeksi, kun kuopus palaa tänne. Kun ei ole muita aikoja, jolloin syödään yhtä aikaa, kun kaikilla eri aikataulut. Esim keskimmäinen syö iltapalan, kun mä jo nukun. 


torstai 25. maaliskuuta 2021

Vihdoinkin sain puuskan

 Tätä oli kyllä odotettu. Puuskaa siis.

Ensiksi eilen päätin kokeilla pystynkö pitämään käsipainoja käsissäni. Kuukausiin en ole voinut pitää oikeastaan edes kauppakassia. Tai vesikannua. Siis oikeastaan mitään.

Nyt painot pysyi käsissä, mutta ote vielä heikko. Siitä huolimatta tein pikkutreenin hauiksille ja alleille. Huomenna uudestaan. Aion OIKEASTI tehdä pikkutreenin joka toinen päivä. Ei poikkeuksia. Tästä innostuneena osallistuin kyykkyhaasteeseen ja aloin tehdä kyykkyjä. Testasin lankkuakin. Lankutin kolmesti. 

Mutta tämä ei ollut se puuska vaan... Mun ystävä oli päätynyt ostamaan itselleen siivoamisen verkkokurssin. Kurssi on puolen vuoden mittainen ja siinä on monta osiota. Kurssiin kuuluu verkkomatskua ja webinaareja yms ja yms. Kurssi ei ole konmarittamista, mutta toki siellä käydään kamoja läpi ja tarkoituksena löytää paikka kaikelle.

Innostuin valtavasti kun kuuntelin ystäväni innostusta. Siltä istumalta työnsin jätesäkkeihin kuopuksen pieniksi jääneet vaatteet ja vein Fidalle. Nää vaatteet on ollu mun murhe pitkään. "Voi kun on hyviä vaatteita ja olispa kiva saada näistä hieman rahaa ja päläpälä". Totesin että nyt saa mennä kiertoon, rahasta viis.

Omasta vaatehuoneesta löytyi kasa vaatteita, joista en tiennyt käytänkö vaiko enkö. Päätin että en, ja pistin jätesäkkiin.

Illalla kävin läpi kylppärin kaapit ja meikkipussit. Lähti muuten roskiin aikas paljon kaikkea.

Tänään siivosin eteisen sälähyllyn. Sekin tyhjeni. 

Kaivoin esiin käsilaukut ja tyhjensin nekin ja heitin kamaa pois. Yllättäin löytyi kadonneita kyniä ja huulipunia, mutta myös hirveästi roskaa.

Nyt en tiedä mitä tekisin.

Ihailin kyllä tyhjentyvää jääkaappia ja päätin pestä sen, ennenkuin menen kauppaan ostamaan viikon täydennykset. 

Eli aika hyvä viikko!

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Ruokapähkäilyjä

 Mulla on ollut moraalinen krapula meidän syömisistä. Mä en ihan oikeasti jaksa tehdä kahta lämmintä ateriaa päivässä, joten koululaisten lounas on ollut eineksiä nämä viikot. En mä paheksu eineksiä, nehän on pelastanut maailman korona-aikana mm., mutta se, että annan poikien syödä joka päivä hamppareita ja senttipitsoja, korpeaa.

Kuopuksen kanssa sunnuntaina juteltiin ruoka-asioista ja päätettiin tehdä muutos asiaan. Kuopus ehdotti, että maanantaisin kokoonnumme palaveriin ja suunnitellaan viikon ruoat lounaineen kaikkineen. Olen tässä viime aikoina ollut onnellinen, että päivällinen on riittänyt kahdeksi päiväksi. Nyt täytyy miettiä asia uusiksi eli päivällinen on seuraavan päivän lounas myös. Muille varmaan peruskauraa, mutta mulle tää on nyt lähes ihan uutta :D

Ystäväni kanssa juteltiin tänään näitä ja sain lohtua. Hän on kuulemma koko vuoden syöttänyt perheelle vain ja ainoastaan eineksiä, koska ei vaan jaksa ja pysty. No kuitenkin, ystäväni ehdotti, että nyt kun tää mun lähes aikuinen täällä elelee, niin voisin vastuuttaa häntä hieman. Poika sais rahaa, menis kauppaan, ostais ruokaa ja tekis sen. Ostais siis muuta kuin pitsoja. Tai chili con carne aineksia. Eli miettis mitä haluaa syödä ja opettelis tekemään. Kohtahan sekin kuitenkin omilleen muuttaa. Lähivuosina ainakin. Kyllä, tämä me toteutetaan. 

Kuopukseni tuntien hänkin haluaa tehdä saman ja mikäs sen hauskempaa. 

jk. Moni mun kaveri instaan usein laittaa ihania ruokia mitä heillä  tehdään arkenakin ja tulee kyllä kateus siitä luovuudesta mitä muut käyttää. Etenkin sen suhteen et valmistavat kalaa!!! Suurta ihailua. 

jk. Tänään tein ison satsin Rainbowx grillikasviksia. Ne on ihania sekä kanan, että fetan kanssa. Ja munakkaan täytteenä. Tiedän mitä syön seuraavat päivät siis. 

jk. Nettishoppailu loppui. Päädyin palauttamaan kaiken mitä tilasin paitsi käsilaukkuni. Silkkaa säästöä.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Elämänmuutos once again

 Meillä oli eilen perhepalaveri mun luona. Poikien isän perhe ja me. Keskimmäinen ei oikein viihdy toisessa kodissaan ja viikonloppuisin huokailee raskaasti, kun maanantain vaihtopäivä lähenee. Eilen sit ystäväni vinkistä TAAS puhuin pojalle, josko hän jäis toistaiseksi mun luo ja tapais isäänsä sit muualla. Ollaan tätä mahdollisuutta tarjottu aiemminkin, mutta se on aina kaatunut siihen että isän luona on oma huone, täällä ei. Nyt sit vihdoin tajus, et onhan hänellä täälläkin oma huone. Joka toinen viikko, kuten ennenkin. 

Soitin eksälle ja kutsuin jutteleen. He tuli koko sakki, koska koskeehan asia heitäkin.

Hirmu hyvässä hengessä sovittiin, että kevätlukukauden loppuun mennään näin ja sit katsotaan uudestaan. Mä jankutin että kukaan ei ole vihainen tai loukkaantunut ja hänelle toivotaan parempaa oloa ja tän suunitelman voi purkaa milloin vain. "Äitipuoli" sanoi ettei pojan huone katoa minnekään, eli se odottaa kyllä eikä mene muuhun käyttöön.

Mutta uskomattomista kaikesta on se, kuin mahtava eksä mulla on. Vaikka poika täyttää ensi kuussa 18 vuotta, niin eksä jatkaa nyt sit elareiden maksamista mulle ja isoimmat menot jaetaan puokkiin kuten aiemminkin. Siis how cool is that? Sen kun ei tarttis maksaa mulle euroakaan, kun poika sen 18. Hiton hyvin valinnut lasteni isän jos saan sanoa. 

Vaikka mulle on tärkeintä lapsen hyvinvointi, niin ei tää mulle läpihuutojuttu ole. Olen viidessä vuodessa tottunut että joka toinen viikko mun ruoan laitto on helpompaa, ruokalaskut pienempiä, iltarauha on RAUHA jne. Nyt pitää nää miettiä uusiksi. 

Sit nauratin eksää ja vaimoaan sanomalla että vaikka en kaipaa mitään miesjuttuja ja säätöä, niin nyt en voi säätää mitään, kun talo aina täynnä. Painotin kyllä sitä, etten halua mitään säätöjä, mutta periaatteen vuoksi marisen :D Vertasin sitä siihen, etten yleensäkään käy baareissa, mutta nyt kun ei voi mennä baariin, se loukkaa ja suututtaa :)

Tänään mä sit tiedän millaista on elää kun talossa vain yksi teini. 

torstai 11. maaliskuuta 2021

I give up

 Mä lopetan tän elämänmuutoksen. 🤪

Joo, en käy ostamassa kaupasta ruokaa, kun kotonakin on. Uuu taloudellista. 

Mut sit vahingossa löysin Lumin laukun outletista. Pakko oli tilata. Siis pakko. 


Tajuatte varmaan. 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Ei vieläkään helppoa

 Ostamattomuus nimittäin. Eilen tajusin sen miksi somevaikuttajille maksetaan. Silmiin osui Stockan mainos, johon oli valittu Enni Koistisen suosikkivaatteita. Enni on varsinainen persoona somen perusteella ja sillä on tyyli! Ja sen tekee mahtavaksi se, ettei hän ole mikään hintelä mallimittainen nainen. Eli ihailua siitä, että pukeutuu rohkeasti ja persoonallisesti. (jos ette tiedä, niin google ja insta ja ja)

No joka tapauksessa, katsoin läpi ne hänen suosikkinsa ja mitä hittoa, tilasin mekon ja kengät. Toivon et ne olis hyvät, mutta mun taloudelle tekis hyvää se, että ne ei olis. Taas ollaan jännän äärellä. 

Eilen mä olin vihdoin lääkärillä reumasormien takia. Turhaa olin jännittänyt, oli hyvä ja kiva lääkäri. Viimeksi kun olen käynyt reuman takia terveyskeskuksessa (vuonna 2014) sain osakseni ärtynyt mäkätystä. Nyt mua ei syyllistetty mistään.  Sain neljän viikon kortisonikuurin ja yhden peruslääkkeen. Esitin toiveen, ettei aloittaisi mitään solumyrkkylääkitystä tässä kohtaa. (koronan takia en halua joutua riskiryhmään lääkityksen takia)

Iloa sain labratuloksista. Niiden perusteella olen huipputerve, miinus se reuma. Sain myös kehuja notkeudestani, kun tosta noin vain sain kädet lattiaan. Olin että mitä, eiks se oo normaalia. Lääkäri sanoi että aika moni on tönkkö. Eli cool, mä olen notkea ja terve 50v. 

Vahva luotto että kohta olen normaali taas. Optimistisena ajattelen, että sitten kahvakuulailen täällä kaiket päivät. 

(Ostolakko on muuten sama juttu kuin laihdutuskuuri. Jos kieltää kaiken, niin sortuu aika suurella todennäköisyydellä. Jospa teenkin "vain"elämäntapamuutoksen. Saan ostaa jotain TÄRKEÄÄ, mutten turhakkeita huvin vuoksi. Et ei haahuilua kirpparilla ja ostamista siksi, kun halvalla saa. Eli hmm, jospa karkitkin ostais vaan täyteen hintaan eikä koskaan tarjouksesta ihan vaan siksi kun nyt olis 5 suklaalevyä 9 eurolla, niin onhan se nyt kannattavaa.)

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Uusinta vuodelta 2014

 Vahingossa osui silmään oma vanha postaus. Jotenkin huvittavaa, että olen vieläkin samaa mieltä kaikesta sanomastani. 

Mutta muistikirja!!  Mä niin aloitan taas muistikirjatouhun ja merkkaan ylös ajatukseni, vaikka sitten päätyisinkin miettimään että mitä kummaa ajattelinkaan. 


Minna Canth oli kauppias ja seitsemän lapsen äiti

Lehtiä lukiessa osuu silmiin joskus (usein) jotain inspiroivaa. Jotain mistä haluan kirjoittaa. Useimmiten en pääse silloin koneelle ja unohdan koko jutun. Olen alkanut kirjoittaan muistikirjaan ylös sen inspiraation tuoneen lauseen. Eilen avasin kirjan ja luin ensimmäisen: Minna Canth oli kauppias ja seitsemän lapsen äiti.
Niin? Mitä mä tästä olen ajatellut? Voisinko hieman täsmentää?

Toinen lause: onnellisuus on ikävystyttävää.
Ton lauseen mä muistan itse ajatelleeni, enkä lukenut sitä siis mistään. Tämä tuli mieleen jostain. Ajatuskulku meni jotenkin näin että toisten ihmisten (ja omankin) jokapäiväisestä onnesta lukeminen on ikävystyttävää. Paljon kiinnostavampaa on joku hieman särmikkäämpi. En tarkoita kurjuutta tai epäonnea kuitenkaan. Elämää isolla eellä, ja onni nyt ei sellaista vain ole. Luettuna siis, elettynä toki.

Tosta pääsenkin eiliseen ajatukseen: ikinä en kykenis kirjoittaan face statukseen "I love my family", "Mun lapset on parhaita", "Mulla on niiin ihana mies ja niin ihanat lapset" and so on. Kyllä, voin ajatella noin, mutta en vaan kykene mitään tuollaista kirjoittamaan. Joku siinä tökkää. Mulla on muutama tuttu, joilta toi on vakiokamaa, vähintään kerran viikossa tulee sydämiä ja perhe ja mies. Se menee mun mielestä epäuskottavan puolelle. Ketä yrität vakuuttaa?
Inhottavan kyyninen olen, anteeksi.
 Mä uskon rakkauteen ja kaikkeen, mutta se julkinen vakuuttelu saa vaan epäileväksi.

Mutta I love my family anyway :D

Sit kateudesta. Kaverini kertoi taas kuinka ahisti olla kotona lasten kanssa, kun mies oli matkoilla. Kaverilla on tylsät illat ilman miestä, ei osaa nukkua ilman miestä, mikään ei ole kivaa.
Sanoin vilpittömästi kadehtivani häntä. Musta olis ihanaa riutua kun mies on poissa, mutta ei, en riudu. Okei, kauhean kiva etten, koska sen verran usein olen yksin.
 Mietin riuduinko koskaan. Ehkä alussa? En tiedä. Mä niin paljon tykkään olla iltoja yksin ettei tosiaan. Eilenkin oli taas yksinäinen Teho-osasto maraton. Ihanaa.

Ostamattomuuden vaikeus

 Ei ole tehty ostamattomuutta helpoksi. Luin uutta Kotivinkkiä ja sieltä meikkijuttuja. Tuli hirveä hinku saada uusi poskipuna ja Catricen nude huulipuna. EN mene kauppaan.

Sisustusjuttuja katsellessa tuli mieleen, että vois olla kiva mennä kirpparille, Fidaan ja kierrätyskeskukseen. Nouuuu. En mene.

Mutta sit Supernanny puhui mekoista. Olin et aaaa, niin, mä en löydä housuja, ryhdynpä mekkoihmiseksi. Tilasin Ellokselta pari mekkoa. Mut tyypillisesti siinä käynee niin, että ei ne ole hyviä mulle kuitenkaan ja palautan ne. Ja jos en palauta, niin oikeasti tarvitsen vaatteita, joita käyttää trikoiden sijaan. 

Syön kolmatta päivää putkeen muinaista suosikkiruokaani kanan sisäfilettä ja vihreitä papuja. Pavut loppui. En aio mennä kauppaan, syön muuta. Koska onhan se ihan eri juttu ostaa papuja a noin 0.70 senttiä, kuin tilata kaksi mekkoa 70 eurolla. Onhan? Koska pavut voin korvata muulla, mutta mekkoja en. 

Loma alkoi ja loppui jne

 Tervetuloa talouskatsaukseen.

Olen vihdoinkin ratkaissut, millä saa hoidettua talouden kuntoon. Ei vaan käy kaupassa! Tänään käytin esikoiseni kaupassa heti aamusta ja jäin itse autoon istumaan Prisman parkkihalliin. Jos olisin mennyt mukaan, niin jotain olisin kuitenkin ostanut ja mä ihan oikeasti en tarvitse mitään. Kaapit täynnä. Sehän normaalisti ei ole ostamisen este, kuten tiedämme.

Sain työpuhelun myös. Multa kysyttiin stressanko kun ei nyt ole töitä eli olen lapseton. Sanoin etten stressaa. Ja se on totta. Ei tää tilanne ikuisuuksia kestä kuitenkaan. Tavallaan myös mukava lomailla loman jälkeen. 

Niin se loma! Mulla oli ihana hiihtoloma.

Maanantaina menin Helsinkiin hotelli Presidenttiin yöksi. Ihan vain huvin vuoksi. Muutaman tunnin istuskelin itsekseni, mutta illalla menin ystävän kanssa syömään pitkän kaavan mukaan. Ruoka oli loistavaa, seura myös ja oli niin ihana mennä vain hissillä "kotiin". 

Alunperin "puoltyttären" piti tulla mun luo yökylään, mutta sairastui. Olin salaisen helpottunut, koska oli kiire mennä kotiin olemaan yksin. Ennenkuin pääsin yksinäisyyteen, menin ystävän luo hävikkilounaalle. (ystävä oli leiponut rieskaa ja paistanut kauramaidosta lettuja) 

Keskiviikkona mentiin samaisen ystävän perheen kanssa ravintolaan syömään , koska hällä oli synttärit. 

Torstaina esikoinen avovaimoineen tuli mun luo yökylään ja mentiin taas ravintolaan syömään. Olin esikoiselta saanut aikanaan syndelahjaksi "lahjakortin" yhetisruokailuun ravintolassa ja mä käytin sen nyt, kun tilaisuus oli. Oli tosi kiva ilta.

Kotona saunottiin, juotiin skumppaa ja katsottiin Temppareita. Kyllä, nuorison takia aloin katsomaan sitä, vaikka vannonut etten ikinä!!!

Perjantaina nämä isot ja mun kuopus hypättiin autoon ja ajettiin Kuopioon kylpylään. Me syntiset. Kuopio valikoitui mun bestiksen takia, joka asuu siellä. Nähtiin heti  kylpylällä ja otin hänen teininsä mukaan, niin pääsivät rieukkuun mun kuopuksen kanssa. Ihana katsoa kuinka ystävyys kantaa tuonkin ikäisillä. Jatkavat mihin jäivät, vaikka nähneet ehkä vuosi sitten.

Kylpylän jälkeen mentiin ravintolaan syömään omalla porukalla ja sit iskikin uni isosti.

Aamulla herätys, aamiainen, kylpylä. Kylpylästä suoraan pikkuteinit ja minä hypättiin ystävän autoon ja mentiin kaupunkiin. Teinit lähti omiin hommiinsa ja minä ystävän kanssa sain vihdoin olla kahden, nenätysten. Käytiin sekä kahvilla että lounaalla ja puhuttiin tauotta.

Tän jälkeen haettiin pikkuteinien kamat kotoota ja mentiinkin taas kylpylään. Kylpylästä ystävän kotiin syömään ja iltaa istumaan.

Kyllä, meillä oli ihana minuuttiaikataulu koko reissun. 

Matka kotiin oli raskas, niinkuin aina ja lojuin koko illan ihanassa rauhassa yksin!

Maanantaina alkoi poikaviikko ja sekin meni että hups vaan.

Nyt on pojaton viikko ja siis mun taloudellinen menestystarinaviikko. :D

Ja nyt vannon ja vakuutan, että alan kirjoittaan tänne joka päivä. Kuten viisas Marika sanoi, on tää yhtä puuroo muuten vaan tää aika. 

Iloista viikkoa!

torstai 18. helmikuuta 2021

Koska mä voin

 Mun mottohan oli viime eron jälkeen Because I can, niin otinpa sen taas käyttöön. Olen VOINUT ihan urakalla viime päivinä. 

Ekaks oli telkun osto joku aika sitten. Koska halusin uuden ja isomman, niin sit piti ostaa.

Sängyn tilasin muutama viikko sitten, koska halusin ja koska mä voin.

Tänään menin Funky ladyyn ja ostin superhyperihanat Marlie Dekkersin keltaiset rintaliivit. Ja kun mainitsin, että bikinitkin tarvitsisin, niin myyjä sanoi takahuoneessa laatikossa olevan biksut "just sulle". Ja jumankekka ne oli. Väri oli oranssia ja pinkkiä ja ne kimalteli!!! 

Menin kassalle, myyjä sanoi hinnan ja mä aloin kikattaa. Kikatin ihan hervottomana. Myyjä totes että hyvä että naurattaa. Ja sit naurettiin lisää.

Nyt olen siis elänyt kuin viimeistä päivää ja voinen asettua hieman hillitymmälle linjalle.

Paitsi että ainiin, mä meen hotellilomalle Helsinkiin maanantaina. Ihan vaan huviks ja koska mä voin. Saattaa olla, että ostan kolmioleivän ruoaksi huoneeseen, kun en enää raaski syödä ravintolassa. (Ja just avasin Carunan sähkönsiirtolaskun. 360e!!! Perunko hotellilomankin?)

Olen tainnut nyt todistaa itselleni, että pärjään.

Mulla muuten alkoi loma tänään. Pää toimii hitaalla ja tajusin sen vasta äsken. Kaupasta ostin yhden siiderin loman kunniaksi. Wuhuu. 

Lauantaina meillä on illanistujaiset mun katraan ja ystävän katraan kanssa. Muksut ja me äidit ollaan tunnettu 13 vuotta ja ollaan tavallaan toistemme lasten varaäitejä. Joskus aloitettiin tapa, että teinit teki ruokaa ja sit syötiin yhdessä. Nyt päätettiin tilata pitsat, koska kahdeksalle hengelle on yllättävän vaikeeta tehdä esim tortilloja. Tai siis helppo tehdä, mutta mihinkään pannuun ei mahdu se määrä lihaa, jonka nää nuoret syö :D Päätettiin mennä helpoimman kautta. Jälkkärin saa ehkä nuoriso tehdä itse. On muuten aika liikuttavaa. Nää tosiaan oli 4 ja 6v kun tutustuivat, isoimmat siis ja nyt vanhin on jo 20 ja nuorinkin lähes 14v. Ihanaa että vielä istutaan samassa pöydässä!




torstai 11. helmikuuta 2021

Vapaa-aikaa ja kevään merkit

 Mä olen pitkään hukkunut "työhön" ja moneen hoppuun, mutta tällä viikolla olen ollut hyvinkin vapaa. Tätähän mä olen kaivannut, mutta osaanko nauttia? Joo ja ei. Olen tapani mukaan vähän hukassa sen kanssa, mitä kuuluu tehdä, kun ei ole pakkohommia. En siis ole tehnyt mitään.

Lakannut kynnet, kerran.

Lukenut kirjan.

Kahvitellut ystävän kanssa, lounastanut toisen kanssa. Tänään kakkukahveilen kolmannen kanssa. 

Sängystä en ole meinannut päästä ylös. Herään luontaisasti kuuden aikaan pirteänä. En vaan saa itseäni nousemaan. Tällä viikolla lojunut vuoteessa 1,5 h ennen nousua. Tänään tein enkat ja lojuin kolme tuntia. Mä en lue, en selaa somea, mä vaan lojun. Onneksi koira lopulta päätti, että on aika nousta. Nyt on kohta puolipäivä ja olen vielä kylpytakissa. EHKÄ kohta puen ja käyn metsässä koiran kanssa. Kuopuksen lupasin hakea koulusta ja viedä toiseen kotiinsa. 

Sit kello onkin jo kolme ja vois hakea sitä kakkua kaupasta. 

jk. Kevään merkit. Viikon sisään muhun on ottanut yhteyttä kaksi tyyppiä, jotka olen Tinderissä tavannut VUOSIA sitten. Hiukan outoa sikäli, että ne tosiaan on vuosien ja vuosien takaisia tuttuja. Vähemmän oudoksi sen tekee se, että molempien kanssa kirjoittelin ummet ja lammet kuukausia ja tavallaan ystävystyttiin.

Mutta kuin ne yhtäkkiä mut muisti? En ole missään julistanut olevani uudessa elämäntilanteessa. Vastaus on siis kevät. 

jk 2. En aio tavata kumpaakaan, koska en tahdo. 









.


keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Mun!


 Mun itselle vallattu makkari saattaa huutaen julistaa olevansa naisen huone. 

Sängyn pääty lähtee pois, tulee uusi sänky ja päätyseinäkin muuttuu tumman harmaaksi tässä jossain kohtaa. 

Mutta väri jää. Itsenäisyyskin jää ♥️

Tänään kävin eksällä aamukahvilla. Mun dvd oli hällä ja sen sukkia mulla. Tehtiin vaihtarit. 

Maanantaina olin aamukahvilla eksän nyksällä ja toki se eksäkin oli paikalla.

Mun sosiaalinen elämä koostuu eksistä. 

maanantai 8. helmikuuta 2021

Ilo pitkästä ilosta

 Luuleeko kaikki että mä märehdin täällä? No en kyllä. Viikko on ollut vuoden paras. Ehkä mä vain olen ihminen, jolle erot sopii :D

Mä oon hieman siirrellyt tavaroita eli valloittanut kodin itselleni. Olen nauttinut siitä, että voin jättää pöydän sotkuiseksi, koska omapa on pöytäni ja mua ei haittaa tavarakaaos. 

Olen myös tosta noin vaan käynyt tilaamassa itselleni uuden sängyn. Meinasin ostaan 120 senttisen, mutta päädyin 140 senttiseen. Periaatteesta en ostanut täysleveetä, koska olen sinkku, vapaaherratar ja mitä muita sanoja nyt onkaan kuvaamaan itsellistä naista. No itsellinen!

Sänkyostos oli älyttömän voimaannuttava kokemus. Testasin sänkyjä ja ilmoitin myyjälle, että otan tämän. Myyjäpoika kysyi miten haluan maksaa. Heilautin kättä ylös alas, kuvitteellinen kortti kädessäni, ja sanoin että "näin vaan tsiuh tsiuh". Ja tämä on se asia mistä olen ylpein. Mä ostin sängyn tsiuh tsiuh, enkä siis visalla tai muulla osamaksulla. Mä todellakin aion karsia elämästäni osamaksut minimiin. Mä olen aina huijannut itseäni osamaksuilla alkaen nuoruuden Ellos-tilistä. Mikään ostos ei tuntunut pahalta, kun osti luotolla. Kun sehän maksaa vaan pari kymppiä kuussa. Kyllähän me kaikki tiedämme ettei se ole totta. Tai siis mä luulin niin, nyt vasta tajuan kuinka olen itseäni huijannut.

Vastedes ostan asiat tsiuh tsiuh, kun mulla on rahaa. Jos ei ole, niin sitten säästän.

Voimaantunut fiilis tuli myös siitä, että varasin itselleni ja kuopukselle kylpyläreissun hiihtolomalle. Esikoinen tyttöystävineen lähtee mukaan, koska JEE, ne vaan lähtee. Mun bestis asuu kaukana, ja päätimme lähteä häntä tapaamaan ja keksittiin sit tää kylpylä. Nyt voi yhdistää monta hyvää juttua. Ystävän, perheen ja reissun. 

Keskimmäisen jätän kotiin koiravahdiksi, mutta hän ei pahastunur. Jätän rahaa, että voi käydä ulkona syömässä ja poikahan nauttii kun saa talon itselleen. Että win-win. 

En osaa sanoa miksi olen niin euforisen onnellinen nyt. En millään muotoa kärsinyt entisessä elämässäni ja todellakaan mies ei tehnyt mitään sellaista, että mun kuuluis nyt olla onnessani yksin. Ehkä me tehtiin eroa niin kauan, että mä käsittelin sen jo, ja nyt vaan tykkään olla yksin. Ei tartte ketään huomioida!!! Olen paljon jutellut ystävien kanssa ja tajunnut, että mä huomioin ja palvelen ja äiteilen liikaan ja tapan oman fiilikseni sillä.

Nytkin kun jutellaan miehen kanssa puhelimessa niin kyselen onko se syönyt tarpeeksi ja hössön hössön. Idiootti minä. 

Tällä viikolla olen pojaton ja työlapsikin suuren aikaa poissa. Aion viettää kaurapuuroviikon, koska nää mun voimaantumisostokset tyhjäs tilin. (No aion syödä kyllä kanasalaattia Atrian vuolukanasta ja tietysti munakkaita. Ostin myös vitosella omppu/appelsiiniämpärin, että syödään sitten vitskuja)

Huomisiltana kun olen täällä ihan ypönä, niin nähdään jatkuuko euforia. (jatkuu)


torstai 28. tammikuuta 2021

Erokirjahylly


 Jotain surullista on kirjahyllyssä, josta toinen on vienyt juttunsa pois ja sit se toinen on hätäisesti laittanut tilalle jotain.

Mut sit se jäljellejäänyt toinen on kuitenkin iloinen, että kohta se saa täyttää tyhjät hyllyt omilla rakkailla kirjoillaan.

Ku tää toinen, tää jäljellejäänyt, on tajunnut rakastavansa enemmän kirjoja ja omaa tilaa  kuin mitään muuta. 


(No joo, jäljellejäänyt rakastaa kyllä poikiaan eniten maailmassa, mutta tajusitte ehkä  pointin.)


perjantai 22. tammikuuta 2021

Huhhuh

 Mulla piti olla tänään kauan kaivattu vapaapäivä. No ei sit ollutkaan. Hain itselleni uuden hoitolapsen. Nyt mulla on talossa 2 ja 3-vuotiaat muksut. (No so far so good, hyvin sujuu)

Mun oli tarkoitus käydä teinien kanssa kaupassa viikonloppulimu yms ostoksilla, mutta se muuttuikin muotoon "nyt on ostettava viikon safkat, kun on apukäsiä, koska yksin en voi näiden kanssa käydä kaupassa ehkä ikinä."

Ja kyllä mä ostinkin. Kolme pakettia jauhelihaa (liioittelua), kaksi nakkipakettia, lasagneaineita, kasviksia, hedelmiä, jugurtteja, maitoa litroittain, nugetteja, pakastekasviksia, pastoja, herkkuja ja limua. Meni 120 euroa. Mutta satavarmasti ei tartte ens viikolla mennä hakeen mitään. 

JA niin, ei todellakaan mene rahaakaan, koska en mee kirppareille tai minnekään näiden pikkusten kaa. 

(Miten mä ennen kävin missään, silloin kun omat oli pieniä?)

Mutta tiedänpä taas mitä tulevat päivät teen :D

torstai 21. tammikuuta 2021

Ruokabudjeteista

 Ystäväni kyseli eilen edullisia ruokavinkkejä Facessa. Sai paljon vastauksia ja kaikki sai ajattelemisen aihetta.

Mulla on poikaviikko ja tapani mukaan teen poikien suosikkiruokia. Nolottaa taas luetellakin. Makrulaatikkoa, jauhelihakastike, butter chicken ja kanawokki nuudeleilla. Nämä riittää viideksi päiväksi. Hinnaksi laskin 28e. Mutta mutta, siihen kun lisää leivät, juustot, kinkut ja kalkkunat ja mahdolliset rahkat, niin summahan nousee.

Maanantaina ostin nämä kaikki, meni 69 euroa. Eli ruokaruoka halpaa, muu sälä nostaa hinnan. Mutta joo, ei ole summa vielä paha. Pakkasessa on kilo kebabbia, joista tänään teen pitaleipiä. Ranuja lisäkkeenä. Herkkutorstai.

Pakkasessa on wingsejä iso kasa, ranuja lisää kaupasta, niin pojille viikonlopun herkkuruoka.

Eli ohh ja wau, viikon kauppalasku on aika hillitty. 

Harmi, että muut ostot ollu villejä. Ostin lauantaina uuden telkkarin. Ihan Because I can hengessä. Asian vaikuttavuutta lisää se, että ostin sen ilman luottokorttia.

Samaisena päivänä ystävä oli menossa Ikeaan. Selasin minuutin mattoja netissä ja pyysin ystävää tuomaan mulle tummanvihreän maton olkkariin. 

Olen siis pistänyt rahaa menemään, mutta hei, en mä joka viikko osta telkkaria tai mattoakaan.


Koska Me naisten Viikko kukkarossa juttu on yks mun suosikkeja niin laskenpa tässä paljon mulla on mennyt kauppaan viikossa. Tänään nimittäin on mun laskentaviikon vika päivä ja USKOMATONTA kyllä, tänään en ole käynyt kaupassa. Enkä käy. 


Tsiisus, oliko pakko laskea? Kokonaissumma oli 832 euroa. Poikkeusostoksia telkkari ja vaatteita pojille kahdellasadalla. Mutta huikeaaaaaaa. Ruokaan mennyt vain 118 e. 

Tosta ei voi kyllä pistää paljoa paremmaksi. Tai joku voi, mutten ehkä minä.

(Verrokkina. Viikko 1, ruokaan 164 e, viikko 2, ruokaan 194e)


Budjeteista vielä sen verran, että olin optimistisena laskenut että mulla sais mennä viikossa n 200 e ruokaan ja bensaan. Voin sanoa, että juuei, en ole onnistunut. Olis vaan alettava onnistua, koska oikeasti meille tulee kattoremppa ja mun pitäis ottaa lainaa sitä varten n. 12000e. Ja se kuuluis sit maksaa poiskin. 

Sovitaanko etten nyt ostele mitään isoja juttuja huvin vuoksi?

torstai 14. tammikuuta 2021

Laihduttamattomuuden hyödyt

 Se taisi olla elokuu, kun lopetin laihduttamisen tai sen ajattelun tai sen puutteesta kärsimisen. Sehän sai alkunsa kaverin "elämäntapamuutoksesta", joka mun silmiin oli joku natsismin muoto. "Söin juhlissa pelkkää porkkanaa". 

Viikottain olen käynyt punnitsemassa itseni ja paino pysynyt prikulleen samana. Paitsi joulun tienoilla paino alkoi pudota. Tämä klassinen joulutarina: suklaata on niin paljon, ettei enää huvita syödä. Syön n neljä konvehtia viikossa. Miettikää!

Pari päivää sitten ostin suffelupuffilevyn, koska UUTUUS. Söin yhden rivin. Mä olen tolaltani. 

Viime viikolla olin kipeä ja tajusin, että osaan sittenkin syödä intuitiivisesti kehoni tarpeita kuunnellen. Mun keho halusi kaurapuuroa joka päivä. Se ei halunnut kahvia vaan teetä. Se halusi appelsiinimehua. Se ei halunnut karkkia.

Kun kipeys meni ohi, keho halusi sipsejä. Hillitysti, ei ahmien. Oli varmaan suolan puutos edellisen viikon kevyestä syömisestä johtuen. 

Mutta siis, koska en laihduta ja syön mitä haluan, laihduin joulun tienoilla ja jälkeen kolme kiloa. Tämä elämäntapamuuttuja ystävä lihoi joulukuussa lähes neljä kiloa, kun hieman hölläsi "elämäntapamuutostaan". 

Eli johtopäätös: kaikki rajoittaminen on pahasta. Jatkan siis valitsemallani linjalla.

Aamulla muuten väsäsin valmiiksi eilen vinkkaamani nuudeliporkkanasalaatin. Maistoin tehdessäni hieman. Ihan ok, mutta tajunta ei räjähtänyt. Veikkaan etteä kun lisään ne cashew-pähkinät niin maku paranee. Raporttia pukkaa kyllä.

Tajusin kyllä senkin, että se on kovin hiilarinen ruoka vailla protskua. Pitääköhän tehdä munakas kylkeen? 

Ostin aineet myös niihin kikhernetahnaleipiin. Pakko varmaan kutsua joku syömään, että olisi pointtia tehdä iso satsi. Äsken soitin lounaalle naapurikadun etätyöystävän, mutta hän oli kiinni palavereissa. Eli lounasseurana kirja :) 

tiistai 12. tammikuuta 2021

Lounasinfluesseri

 



Kaikki tuskailee sen kanssa, et mitä tänään syötäisiin ja jotkut tuskailee, et mitä lehtorille evääksi 🤪

Uudessa Kilot veks-lehdessä oli muutama resepti, jotka saa kuolan valumaan.

Näitä testaan heti, kun pääsen ruokakauppaan ostoksille.

(Nythän aloitin uuden loistokauden menojen seuraamisessa. Saattaa olla että ostan aineet vasta kun kaapit syöty tyhjäksi entisistä ja sit mun tilikirja ja pankkitili kiittää. )

Onnellisuuspuuska

 Sunnuntaina muhun iski rauha ja onni. Ei tapahtunut mitään erityistä. Näin siskoa, luin hyviä ruokaohjeita, katsoin leffan. Yhtäkkiä tajusin että keveys ja onni laskeutui päälleni. Ettäs tiedätte.

Onnea lisää se, kuin älyttömän kivoja mun teinit on olleet. Ei ne ennenkään ollu kauheita, mutta nyt ne on superkivoja ja auttavaisia.

Esimerkkejä. Huusin yläkertaan, että tartten vähän jelppiä. KAKSI poikaa ryntää alas ja kysyy, et mitä apua.

Illalla kysyin kuopukselta voisko se viedä roskat. Vastas, että joo ja vei. Samantien. Vei roskat samantien.

Pojat myös kantaa kassit autosta ja laittaa kamat jääkaappiin pyytämättä. 

Kehun niitä vuolaasti ja ne ihmettelee että miksi, kun ne on pikkujuttuja. Kerroin että ne pikkujutut on oikeasti todella suuria juttuja.

Pakahdun rakkauteen.

Samaan aikaan toisaalla se elokuussa kotoa muuttanut esikoinen muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa uuteen kotiin. Muutto tapahtui ilman mun apua. Ne vaan muutti että huis. Olen niin kovin ylpeä heistä. Pakahdun rakkauteen.

Joku viikko sitten mainitsin lukeneeni siitä, että pariskuntien kannattais puhua raha-asioista ennen kuin lapsia on syntynyt ja käytännöt vakiintuneet (epäreiluiksi). Et voisko he miettiä hankkivansa yhteisen taloustilin, josta maksetaan vuokra ja sähkö ja ruoat. Nää hoiti homman about siltä istumalta ja ovat todenneet jutun hyväksi. Nyt ei tuu kriisiä kuka kävi kaupassa ja kuka maksoi ja miksi aina minä ja miksi taas ostit meikkejä tai elektroniikkaa. Kun on taloustili ja omat rahat, niin elämä selkeää. ( eikä siis ollut riitoja ennenkään, mutta tällä ne ennaltaehkäistään)

Taas pakahduin ylpeyteen ja rakkauteen!

Palaan muihin aiheisiin, kun on aikaa.