Ikkunan edessä pöytä ja puu

 Koska tänään käänsin elämässäni uuden lehden, alan aktiivisesti listata elämäni hyviä juttuja. 

Aloitetaan vaikka tästä vakioistumapaikkani näkymästä. Tässä mä vietän "kaiken" aikani. 

Eilen mietin paria onnellisinta aikaa elämässäni. Aikaa jolloin olen ollut euforisen onnellinen ja voimieni tunnossa. Erojen jälkeen! Mä oon silloin ollut kovin onnellinen. Eilen siis tajusin että mikäänhän ei ole noista ajoista muuttunut. Vieläkin elän "yksin" ja saan päättää kaiken itse ja kaikki on mun! Että mihin se euforia osuus siis katoaa? Tyhmä kysymys. Eihän kukaan voi koskaan olla euforinen tai edes onnellinen. Ihminen haluaa koko ajan lisää ja uutta ja muuta. 

Eli kyllä se vastaus taitaa oikeasti olla se kiitollisuus(päiväkirja). Minähän ihailen esim Rouva Kepposta, joka huomaa kaikki kivat hetket elämässä. Usein ruoan 😊

Täytyy ottaa oppia. 

Mun hyvät hetket tällä viikolla on osin liittyneet ruokaan. Maanantaina miniä tuli tänne mustikkapiirakan kanssa. Eilen se tuli itsetehtyjen suklaakeksien kanssa. Hyvää seuraa ja herkkuja. 

Sit olen tällä viikolla tehnyt itselleni lempiruokaani croque monsieur-leipiä ja juonut niiden kanssa punaviiniä. Ihan supertäydellistä. 

Tänään olen puhunut pitkän puhelun bestiksen kanssa , lakannut kynnet punaisiksi, saanut aika supermahtavaa palautetta lapsen vanhemmalta, kahvitellut ystävän kanssa, ollut pitkään pihalla naapureiden kanssa juttelemassa. Niin ja kasa uusia lehtiä ja kirjoja odottamassa. 

Such a perfect day

Nyt on näin!

 "Moni arjen tuska johtuu kuitenkin siitä, että on jokin odotus, miten asioden pitäisi mennä."

Kyllä, todellakin. Mun elämän kuuluisi olla ihanan iloista ja seesteistä, mutta ei vain oo. "Mitä enemmän on luonnon, lemmikkien tai LASTEN armoilla, sitä vaikeampaa se on." No äläpä! Tänään ratkesin huutoitkuun, kun olin kirjoittanut pitkään eli ainakin tunnin yhtä raporttia, niin yksi välkkypää ipana ehti poistaa tekstin, kun olin toisen kanssa vessassa. 

Kyllä, olen ollut aktiivisen kypsä. Lohdukseni luen vanhasta Trendistä repäistyä juttua Uusi voimalauseesi: Nyt on näin. 

Kyll', nyt on näin. 

"Jokaisen on hyvä miettiä, millaisia odotuksia on elämästä. Jos suostuisi pienempään, olisiko iloisempi?

Tästä jutusta juttelin ystäväni (sen ainoan aina tyytyväisen) kanssa. Häntä kauhistutti ajatus ettei olisi tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on. Hänellä ei ole vuosiin ollut parisuhdetta ja lapset muuttivat kotoa ja on paljon yksin, mutta hän ei valita eikä "kärsi". Hirmu esikuvallista. Hänen mielestään olisi kauheaa esim itkeä kumppanin puutetta tai sitä, ettei ole montaakaan ystävää joiden kanssa tehdä jotain. (Mun onni. Siksi hän ainoana ystävänä käy mun luona monta kertaa viikossa.)

"Elämänilot ovat odottamattomia". Sekin on totta. Tänäänkin olin siis ensin huutoitkuraivonnut ja sitten lapset meni päiväunille ja miniä tuli kylään mustikkapiirakan kanssa. Meillä oli tosi kiva parituntinen. Kuopuskin liittyi seuraan ja sekin oli kivaa. Että onhan täällä. Kivaakin. On siis useinkin. Mun ilot on kyllä eniten noita oma poika/miniä iloja, mutta sehän ei ole huono.

Suuri ilo on myös ÄITI, joka on nyt pari kertaa vahtinut pikkumuksuja, että olen päässy jonnekin. Viikko sitten oli hassunhauskan neiti Sutkautuksen viisikymppiset, joihin pääsin muutamaksi tunniksi laadukkaaseen ja hauskaan seuraan. Hyvä naisseura virkistää isosti. 

Ja lauantaina pääsin katsomaan kuopuksen korismatsia uudessa joukkueessa. Ihan huippukivaa oli sekin. 

Iso ilo on Beth Morreyn kirja Delphine Jonesin tuhat pientä unelmaa. Tää on näitä suloisia ajatuksia herättäviä "chick litejä" joissa joku elää pientä elämää ja sitten elämä alkaakin laajeta joka suuntaan. JA thank god kaiken keskiössä ei ole joku rakkaustarina. Enemmänkin elämänrohkeuden löytäminen. 

Kirjassa päähenkilön yksi haave jotenkin kosketti. Että olisipa oma koti ja pöytä ikkunan edessä ja ikkunan edessä puu. Mietin että olenpa onnekas kun mulla tuokin on. Yritänpä muistaa olla onnellinen pöydästä, ikkunasta ja puusta. Ja toki äidistä. 

Pakko motivoi

 Pakko on paras motivaattori. Niinkin kiinnostavassa asiassa kuin ruoan laitto. Tänään piti käyttää kilo jauhelihaa ja ahdisti.  Mut sit keksin tehdä tacoja illaksi, koska oli aineita kaapissa, makrulaatikko piiperöille moneksi päiväksi ja sit lopun paistoin pojan chili Con carnea varten. Eli hirmu monta ruokaa. 

 Päivällä meinasin hakea "pikaruokaa" eli pinaattilettuja kaupasta, mut sitten hyveellisenä tyhjensin kuitenkin pakastinta ja paistoin kalapuikkoja pienille. Tällä viikolla kauppapolitiikka ollut hirmu maltillinen, koska olen sitoutunut pakastimeen. 

Budjettikausi päättyi eilen ja laskin että ruoka ja bensa vienyt 1250e. Eli ei ei ei, ei näin. 1100 on maksimi mun haaveissa. 

Sunnuntaina täytyy suunnitella tuleva viikko pakastimen aarteiden ympärille, koska IHAN OIKEASTI tää rahankäyttö on saatava kuriin. 

(Tässä yhteydessä en mainitse siis Aarrelabelin mekkoa, jonka ostin tarjouksesta enkä Noshin mekkoa, joka on Tori-löytö)

Olen päättänyt talvenkin käyttää mekkoja ihan koko ajan. 

Tää viikko on muilta osin ollut väsyttävä. Piiperöt väsyttää, mutta toki on hyviäkin hetkiä ollut. Niskasärky vei pari päivää voimia ihan kunnolla ja eilen menin nukkumaan jo yhdeksältä. Mut parasta on se, et mä saan mennä nukkumaan milloin haluan. 

Lopputulema: kaikki on hyvin 

Onnenviikko

 Eilen osui silmään Facebookin paikallisessa roskalavaryhmässä ilmoitus, jossa annettiin pois uusia maaleja. Olin vikkelä ja sain ne. Näillä maaleilla saan maalattua kaiken, mikä on vielä maalaamatta eli kaikki. Meillä on eteinen ja portaikko ja yläaula sillai jännästi yhteydessä toisiinsa, että ne pitää maalata samalla värillä. Korkeintaan eteisen yhden seinän kanssa voi irrotella. Ennestäänkin nämä seinät oli tyyliä cappuccino tai jotain, mutta nyt tulee tämä.

Tätä väriä on parikymmentä litraa, eli riittää kyllä.

Kahta muuta väriä on pienemmät pöntöt ja täytyy vain päättää kummalla värillä maalaan lastenhuoneen. Toisen laitan kiertoon. 

Oman pojan huoneen maalin ostan kaupasta, koska näistä kumpikaan ei toimi. 

Säästöä tuli siis vähintään 300 euroa. Ei huono yhtään. Se, milloin maalaaminen tapahtuu on ihan sivuseikka. :D

Katselin taas Husdrömiä ja siellä sanottiin kiehtovasti, että kun unelma on toteutettu, mitä hyvää siitä seuraa. (Vai seuraako?)

Olin jo aiemmin jatkanut omaan unelma(n puute) pohdintaani. Kun en edes saa kiinni onko mahdolliset unelmat omia, vai "lehdistä opittuja". Jos esim näen ihanan vaaleanpunaisen puutalon kauniilla puutarhalla, olen heti että ooh aah, minäkin haluan. Mutta enhän mä halua, paitsi jos pakettiin sisältyy huoleton asuminen vailla ikuisia remonttimurheita ja enhän mä edes ole puutarhaihminen.

Sitten kun näkee ihania kaukomatkajuttuja, niin muistan senkin, etten halua matkustaa kauas, kun en edes kestä lentomatkustamista. Eli Kreikka it is forever. 

Matkustamisesta muuten vielä tämäkin oivallus. Minä en jaksa/viitsi katsella nähtävyyksiä ja loputtomasti kierrellä katsomassa kaikkea. Mä haluan lomalla lomailla eli ottaa rennosti vailla pakkoja. Että mulle riittää se mikä on helposti näkösällä. 

Jotenkin ihanaa oivaltaa tämä itsestään, hyväksyä se ja olla häpeilemättä. 

Aiempina vuosina olin kaupunkilomailija, joka vähän halveksi aurinkolomia. Mutta niin ne ajat muuttuu. Varmaan tykkään nykyään kaikesta, mitä ennen karsastin. 

Muita säästöjuttuja on se, että eilen löytyi kaupasta punalapputuotteta kasapäin. Mulla on nyt hirveästi jauhelihaa, kanaa ja nakkeja. Eilen tein pad thaita, tänään ehkä jauhelihakastiketta. Olisi aineita myös tacoihin, mutta jos viikonloppuna sitten. Se että syödäänkö täällä nakkikastiketta vai nakkeja ja ranuja on sitten päättämättä. (Mä olen muuten hoitolapsivuosina tehnyt ainoastaan kerran nakkeja ja ranuja. Mä en tiedä mikä moraalikysymys siinä on esteenä. )

Kaapit on täynnä pastoja ja nuudeleita eli nyt olisi sitten näytön paikka jälleen kerran. Laskin äsken kuuden viikon ruokamenot yhteen. Keskiarvo 193 euroa. Miksi en saa laskettua niitä alemmas? Miksi mä ravaan kaupassa taas koko ajan? Koska oikeasti meidän kaapit pursuaa. 

Näin muuten facessa kuvan kierrätyskeskuksessa olevasta yöpöydästä, joka sopisi "mun" huoneeseen. Meinasin tuupata lapset autoon ja mennä hakemaan, kun "halvalla" saa. Mutta sitten päätinkin toisin. Jos mä panostan huoneen kalusteisiin vasta sitten, kun huone on kokonaan mun. 

Että tällainen maanantai. 

Haaveilua

 Ystävä kertoi äsken uusimman haaveensa. Haave liittyy Mount Everestiin. Mä taas naureskelin että mun haaveet on tyyliä hyvä kirja viltin alla lököillessä. 

Ystävä käski miettimään kunnon haaveen. Osuipa arkaan paikkaan. Jäin TAAS miettimään mikä on mun haaveiden este. 

1. Realismi 2. Pelko?

Mun haaveita estää se, että vain mietin miten pärjään ja pärjäämme. En voi haaveilla kuukaudesta Uuden-Seelannin lammasfarmilla, kun pitää miettiä saanko ensikin vuonna laskut maksettua. (Lammasfarmilla mä istuisin karitsat sylissä, se olis mun homma)

Ehkä mä haaveilen siitä että kerran viikossa pääsisin kotoa itseäni hoitamaan, oli se sitten uimahalli, kävely tai hieronta. 

Haaveilen siitä että rakastuisin ruoan laittoon ja rakastaisin hyviä terveellisiä ruokia. 

Haaveilen siitä, etten romahda jonain päivänä, kaadu lattialle itkemään enkä nouse ylös. 

Realistisin haave on se, että keskimmäinen löytää (alku)paikkansa elämässä, muuttaa omilleen ja mä saan oman huoneen itselleni. 

Puuskaus

 Lauantaina mulle tuli puuskaus. Voi olla että syynä on se ihana remontti makkarissa ja tauoton Drömhusin katsominen. 

Piiperöt leikki nätisti ja päätin alkaa lajitella heidän lelujaan oikeisiin laatikoihin. Samalla salaa karsin tavaroita kasseihin, jotka vien Fidaan. Oli mahtavaa, että lapsetkin innostui siivoamisesta ja yllätyin kuinka hyvin hekin tajuavat mikä lelu mihinkin kuuluu. 

Sitten säläkaapista karsin lasten dvd:t pois. Muutaman jätin, turhaan varmaan, koska kaikki ohjelmat katsotaan suoratoistona anyway. (eli taidanpa laittaa kaikki kiertoon)

Liinavaatekaapista kaivoin parit verhot, jotka silitin ja laitoin myyntiin. Toiset meni jo. Toiset vien Fidaan, jollei mene. 

Näin myös UK-version Kaaoksen kesyttäjistä. Siitähän se inspis eniten lähti itseasiassa. Eniten viehätti ja järkytti kohta, jossa perheen aikuisille sanottiin, että Nyt tehdään kapselivaatekaappi. Kaikki muut vaatteet kiertoon paitsi ihanat. Jotenkin villiä. Mutta voin sanoa, että vaatehuone näytti erilaiselta tuon siirron jälkeen. Ette varmaan ylläty kun mietin tätä taas oman vaatehuoneen kautta. Sadatta kertaa mietin uskaltaisinko tehdä saman. Ja etenkin: Uskaltaisinko laittaa sieltä pois vaatteet, joihin en mahdu riittävän hyvin? Mitä tapahtuisi vai ei mitään?

Tästä pääsen seuraavaan kiehtovaan pohdintaan. Paljonko ihminen tarvitsee tilaa?  Mun ystävä asuu miehineen mökillä ympäri vuoden ja kaupunkikoti on tyhjänä. Kaupunkikoti on 130 neliötä,  mökki on 25 neliötä, Aika kiehtovaa sanoisin. Ja inspiroivaa myös. Ihminen selvästi pärjää aika vähällä

Ihan zeninä ja pari vinkkiä

Viikon ehdottomasti paras on TÄMÄ HUONE! Rakas äiti ja rakas sisko ihan vaan iloisesti yllätti minut ja tuli remontoimaan mun (ja kuopuksen) makuuhuoneen. Huone on suuri ja ollut aikanaan kaikkien kolmen pojan makkari. Seinillä oli kaappeja, jotka ystäväni joku aika sitten ystävällisesti kävi irroittamassa. Sen jälkeen seinät olleet repaleiset :D 

Kahdessä päivässä nämä ihanat ja reippaat maalasi ja tapetoi huoneen. Nyt voisin vain istua siellä hymyilemässä. Mutta voinko? EN. Mun pitää vahtia lapsia.

Mun lukijoissa ei ole enää pikkulasten vanhempia uskoisin, mutta nyt tulisi loistava vinkki. Vinkki on: Älä noteeraa mitään. Sulje korvasi ja ehkä jopa silmäsi. Mulla on ollut aika raskas kuukausi ja olen ollut todella loppu. Remonttia tehdessä äiti ja siskokin lohdutteli mua, ettei ole ihme etten pysty ja jaksa tehdä mitään pakollista kummempaa, kun lapset todellakin vie mehut jo pelkällä metelillä. Yhtenä päivänä pimahdin niin, että lähes itsekin säikähdin. Koko kroppaa särki, kun olin niin raivona.

Mutta sitten päätin ryhtyä zeniksi. Mä en yritä saada lapsia olemaan hiljempaa tai juoksematta tai mitään. Puutun vain pakon edessä. Käytöstapoja vaadin. Asiat pyydetään nätisti ja huutamalla ei saa mitään kuten aina. Mutta lopetin jatkuvan komentamisen. Ihme tapahtui, jo toinen päivä täällä on kovin iisiä vaikkei ole edes ulos päästy. 

Mihin kaikkeen tätä uutta zeniä voisikaan käyttää? Toimisiko rahajuttuihin? Oon vaan että laalaa, kun tajusin, että kahdessa kuukaudessa kuopuksen harrastuksiin ja kevarikouluun on mennyt/menee rahaa 1500 euroa. Siis oikeasti. Mun osuus tosta on 750 e, mutta hei, kahdessa kuussa tommonen summa. 

Taas saan kiitellä itseäni siitä, että kuukaudesta toiseen laitan toiselle tilille ison summan, joilla kuittaan sähköt, vakuutukset, harrastukset. Ilman sitä olisin syvässä k...ssa. Olen saattanut tämän faktan kertoa sata kertaa, mutta jos nyt joku vielä ei ole tajunnut aloittaa samaa, niin hop hop, aloita tänään. 

Niin, menihän tohon remonttiinkin 350 euroa, että se taas siitä "kohta visa on maksettu"-jutusta. Mutta jos tuolla summalla saa ihanan huoneen, niin en valita. 

Urheasti kävin eilen pojan ja piiperöisten kanssa kaupassa. Vähän niinku henkeni kaupalla. Ostin kanan sisäfilettä pari pakettia, kanasuikaleita ison paketin, tonnikalaa, pastakastikkeita, butter chicken-purkkeja. Ainoa ruoka jonka tiedän on tuo viimeinen. Kunhan nyt ostelin. Kuopusviikko alkaa ja saattaa mennä kanafile jos toinenkin. Ehkä salaatissa. Mutta kauppaan en aio mennä viikkoon paitsi ehkä maitoa leipää hakemaan. Saa luvan riittää nämä. Taloustilillä on 120 e ja muka puolitoista viikkoa pitäisi selvitä. Katellaan.