Sivistynyt avioero

Nyt alkaa kurssi siitä, miten erotaan sivistyneesti ja kauniisti. Ilman riitaa ja draamaa.

Eilen iltamyöhällä meillä allekirjoitettiin avioeropaperit! Ei kuulunut rummunpärinää  tai mitään. Vähän kyyneleitä, hieman naurua, mutta eritoten rauhallista keskustelua.

Päätös erosta on tehty jo kesällä, mutta päätimme olla hötkyilemättä, ei ollut kiire minnekään. Pitkään oli helpottunut ja hyväntuulinen olo.

Loppuvuodesta tunnelma muuttui aika jäätäväksi. Tai ehkä ennemminkin hiljaiseksi ja puhumattomaksi. Minä en osaa puhua,siksi olin hiljaa. Miehen syytä puhumattomuuteen en kysynyt.

Itseasiassa  eilisestä keskustelusta jäi parhaiten mieleen miehen tokaisu "meillä on tän jälkeen varrmaan taas tosi kivaa yhdessä".

Aamiaisella meillä hymyiltiin ja jutusteltiin!

On taas se sama helpottunut olo kuin kesällä oli. Ei tarvitse vatvoa eikä mököttää. Parasta on se, ettei tarvitse pelätä, että riidellään tai taistellaan.

Kaksi asiaa olen tiennyt miehestäni aina.  Hänestä tulee hyvä  isä ja meistä tulee ystäviä jos erotaan.

Stay tuned! 

Tämä oli vasta kurssin ensimmäinen päivä. Alkupuhe.

Päivän puuhat:

syö aamiainen, vie  koululainen, mene salille, vie kaksikoululaista, vie avioeropaperit.

Käy kakkukahvilla! 

Terkkuja avokadopastalle

Kuinka onnekasta on kuulla syövänsä liian vähän. Siis oikeesti. Jokanaisen taivas.

Tänään kävin taas salilla aamulla INTOHIMOISESTI ja treenin jälkeen soitin peeteelleni tarkistuttaakseni ruokavalioni. Peetee totes et syön liian vähän ja liian vähän sekä protskua että hiilaria. "JA et mur, et saa käydä puntarilla, koska sun ei kuulu laihtua ja mur, se et laihtunut kilon viikossa on iso mur."
Musiikkia korvilleni.

Alan siis syömään. Mikäs sen kivempaa, kuin lisätä syömistä aamuun ja iltaan?
(Kohta olen avokadopastanainen, joka  syö jaksaakseen treenata ja treenaa jotta saa syödä. APUA)

Mitäs muuta? Elämä on sekä hauskaa että hirmuista sontaa. Kiehtovaa tasapainoilua sanoisin. Kunhan asiat selkiää hieman, niin kerron kyl mikä on paskaa.
Nyt lasken kiitollisuudenkohteitani ja koen olevani plussalla. Joka päivä olen nähnyt ystäviä ja joka päivä olen treenannut. Kampaajalla käynyt.

Huomenna on laatuaikaa. Menen Sutkautus Elisan kanssa katsomaan stand uppia. Jos  Elisa lukee tätä, niin olispa kiva kun tekis meille pikku iltaruoan ennen kun mennään :D
Mulla on ihanaa ihanaa, vapaailta!

Päivän treenaan ja lakkailen kynsiä. Illalla ajan Elisalle (syömään) ja siitä suuntaamme katsomaan Ilari Johanssonia.
Olen ennenkin nähnyt kyseisen herran showta livenä ja mua naurattaa eniten sen tapa sanoa VITTU. En tiedämikä siinä naurattaa, mutta joku. Sana sopii intohimoiseen elämään. Tai henkiselle teinille.

Nyt lähden ajelemaan muutamaksi tunniksi ja pohtimaan millä tankkaan itseäni sopivin välein. Ihanaa miettiä ruokaa. Terkkuja avokadopastalle.

(Viikkoon en ole syönyt karkkia tai juonut viiniä.  Uskomatonta asketismia. Oudointa on se, et olen unohtanut kaivata karkkia)

Intohimoinen elämä (sisältää rumia sanoja)

Rakas ystävä viestitti siitä, et haluaisi elää intohimoisemmin eikä vain tylsistyä. Heti aloin miettiä mitä se voisi olla.
Aamulla heräisi ping vaan, innoissaan siitä että pääsee aamiaiselle. Intohimon kiilto silmissä tähyilisi jääkaappia, että mitä herkkua tänään söisi. Vonkuville lapsille sanoisi, että kehittäkää omat intohimon aamiaisenne, minä nyt keskityn itseeni.

Aamiaisen jälkeen kevyt meikki, mutta punaista huulipunaa vaikka matka on vain salille. (HAhahah, mun intohimoelämään mahtuu kuntosali aamuihin)

Salilla tunnen ekstaattista mielihyvää rehkiessäni uuden saliohjelmni parissa. Näen kuinka kädet muokkaantuu sellaisiksi, että kesällä saan lähes or.. katsoessani itseäni.

Kotiin tanssahtelen syömään treeniä tukevaa välipalaa. Jugurttia ja granolaa.
 Kirjoitan muutaman leikkisän viestin ystäville.

Iltapäivällä karjun intohimoisesti pojille, jotka VITTU tappelevat xbox vuoroista ja vittu tota peliä ei ole enää huomenna, kun vittu täällä vaan tapellaan.

Kas näin. Intohimoinen elämä sujui hyvin kunnes kello löi 14.

Uusi yritys.
Leikin lempileikkiäni kirjailijaa ja punaiset kynnet näppiksellä napsahdellen kirjoitan pakahduttavan kiinnostavaa postausta. (ei tämä)
Välillä vastailen hilpeästi ystävien viesteihin.

Kohta suunnittelen herkullista ruokaa rakkaalle perheelleni. Carbonara on intohimoinen ruoka, mikäli uskon avokadopastanaista ja hänen tuoretta aviomiestään.
(voi vittu taas. Oletteko lukeneet niiden parisuhdehaastattelun. Meinasin kivittää lehden. "Syömme jotta jaksamme treenata ja treenaamme jotta tulisi nälkä. Arki on ihanaa. Treenataan yhdessä, tehdään töitä yhdessä, käydään ulkona syömässä yhdessä. Ihanaa, uusioperhekin kukoistaa ja ihanaa eksänkin kanssa olemme ystäviä.)

Ruoan jälkeen tanssahtelen autolle kuskaamaan lasta breakdance-treeneihin ja hymisen punaisin huulin ees taas ajamisen autuutta.

Illan huipennus on Greyn anatomia. Sitä katson kateellisena, koska ne koko  ajan kiehnää (paneskelee) taukotilassa. Mun intohimoiseen uuteen elämään kyllä kuuluis tuollainen työpaikkaetu!!!!


Nonni, hyvä alku, karu keskikohta.

Anteeksi alatyylinen puhe. Mut se on merkki intohimoisesta asenteesta.

Unstoppable (Kirjoitinkohan mä edes oikein)

Mitä mulle tapahtui? Mitään päätöksiä en tehnyt, mitään en luvannut, mutta nyt hurahdin.  Kuntosaliin nimittäin. Olen kohta menossa viidettä  kertaa tällä viikolla salille. VIIDETTÄ! Eikä tässä  se pahin. Äsken kirjoittelin rakkaan ystäväni  ja peeteeni kanssa treeneistä. Kirjoitin lauseen "pitäisi oppia syömään niin, että tukisi treeniä".  MITÄ? Koskaan en ole mitään vastaavaa suustani päästänyt.
Jos joisin viiniä aamuisin, niin nyt kyllä joisin.
Niin sekin, minähän päätin olla jollain tipattomallakin vielä.

Keskityn siis omaan napaani ja hauikseeni!

Päivän positiivinen: nuorimmilla on tänään poikkeuspäivä=koulupäivä. Voitte arvata sen aiheuttavan tuskaa. Junnu aamiaisella vaan itki ja kiukutteli ja kiroili. "Elämä on pilalla".Normi-negistelijä keskimmäinen sanoi coolisti "munkin elämä on pilalla, mutta päätin muuttaa asennettani".
Mikä sille tuli???

Mut kun tunnin aamulla kuuntelin kiukkua ja raivoa, niin ketutti raskaasti alati työmatkoilla oleva lasten isä. Et missä se on silloin, kun kaikki vonkuu? Ja miksi  ne vonkujat vonkuu vaan mulle?

Kiitos te muutamat hypähtelijät, jotka haluatte mun kirjoittavan!!! Mua motivoi se, et tiedän jonkun kaipaavan mua.
Kaipaus on varmaankin lyhytkestoista, jos alan puhua ylä ja alataljoista ja hauiskäännöistä!

Haluaisin puhua jostain oikeasta.

Ei päätöksiä

Tapani mukaan en ole tehnyt uuden vuoden päätöksiä. Pikkiriikkisiä toiveita olen esittänyt. Lähinnä koskee talouden järkeistämistä eli ruokalistasuunnittelua ja kauppalaskun pienentymistä. Kaikkien laskujen pienentämistä. Etenkin alkolaskujen :D
En vanno ryhtyväni tipattomalle, mutta arkisin ei saa lasiakaan enää juoda. Toki elämän laatu tämän myötä laskee (???), mutta ehkä otan tilalle jotain muuta. Kirjoittelen vaikka teille tänne,

Tänään olen vahingossa viettänyt päivän, joka kuuluu monien uuden vuoden lupauksiin. Salilla päässyt testaamaan Fustraa, lounaaksi syönyt munakkaan ja viisi mantelia, käynyt kaupassa ostamassa viikon ruoat,  ostanut laihdutusliitelehden (!!!), ostanut granolaa*, ollut junnun kanssa puhelimessa kärsivällinen (et mene st1:lle syömään, et mene et mene ET MENE)

*hössön hössön granola, sanovat lehdet. Pakko sitä nyt sitten on testata.

Koska olen ruokavalioni suhteen joustava, en syönyt päivällisellä manteleita vaan esikoisen valmistamaa kanapastaa (hunaja-chili marinoitu, oudon hyvä) tuorepastalla.
 Mä olen älyttömän onnekas, kun tuo 14 v kysyy usein saako hän tehdä ruokaa.
Viime aikoina olen ollut onnekas myös siinä, et keskimmäinen tyhjentää vapaaehtoisesti kauppakasseja.(Pienistä asioista ilahtuminen on tärkeää)

Uusin ilahtumisen aihe on tuo Fustra jota pääsin ilmatteeksi testaamaan. Jumankekka, miten tehokas laji.  Jos minulla olisi ylimääräinen 840 e, niin sijoittaisin sen kymmeneen tuntiin.  Löytyi lihaksia tuntemattomista paikoista ja löytyi myös lihasjumeja paikoista, joissa en tiennyt jumeja olevan. Luultavasti olen jumimöykky!

Ilahtunut olen siitä, että salikin vihdoin alkoi kiinnostaa. Reilun kuukauden kävin vastentahtoisesti, nyt innolla ja motivoituneena.

Mitäs muuta tässä on tapahtunut? JOulu oli paska, loma oli  paska, jotakuinkin moni asia on paskaa. Hyvää on myös paljon. IHANIA ystäviä on paljon, olen nähnyt paljon ystäviä, juonut kahvia ja juonut viiniä, kävellyt ja jutellut.
Että ehkei kaikki ole viemäristä.

Jospa sen lupauksen tekisin, että  yritän kirjoittaa tänne päivittäin. Jospa vaikka leikin, että kaikki  riemastuu ja pomppii innosta.

Hypähteleekö kukaan?