Vuoden viimeinen päivä

 Miksi oi miksi olen ajanut itseni tähän tilanteeseen? Mulla on tänään tapaaminen tai ehkä treffit. Vieraan ihmisen kanssa.

Tai no ei se enää niin vieras ole, kun ollaan kirjoiteltu ja soiteltu joku viikko. Ja kirjoiteltu siis niitä runoja (kaksi runoa), joista mainitsin aiemmin. 

Tänään tajusin että viimeksi olen käynyt treffeillä kesäkuussa 2016 ja mitä siitäkin tuli. Parisuhde ja ero. Että kannattaako nyt tälle tielle lähteä että johonkuhun tutustuu ja ehkä huomenna ei enää haluta muistaa et ollaan tunnettu ja sit mä taas katson vain telkkaria illat enkä puhu kenenkään kanssa puhelimessa. 

Siitä en haluis nyt luopua. Siitä puhelimessa puhumisesta. 

Ei mulla muuta.

Täti 52 lähtee isolle kirkolle. 

Joulu hiipii

 Kiitos kaikille, jotka kävivät ärähtämässä edellisen postauksen alla. Tiedän toki että olen oikein mainio tyyppi, mutta ihan aina en muista. (Ja edelleen se oikein minä on kyllä kateissa.) 

Vieläkin nolottaa edelliset jutut, mutta itseäni aina virkistää kuulla, että muutkin rämpivät epävarmuuden suossa joskus, joten mielellään annan muille tämän mielihyvän. 

Tänään tajusin, siis oikeasti vasta tänään, että neljän yön kuluttua on jouluaatto. Mä en tajua miten se on mahdollista. Vieläkään ei ole joulufiilis. EI ole siis epäjoulufiiliskään, mutta ei vain tunnu joululta. Lahjat on hankittu (kai), mutta paketointa en ole vielä pystynyt ajattelemaankaan. 

Kinkku on pakkasessa. Kuopuksen tekemä!!!! porkkanalaatikko on pakkasessa. Mutta kaikki muu on kaupassa. (Paitsi kahdeksan suklaarasiaa.)

Miniän kanssa ollaan ne jouluruokanirsot ja eilen mietittiin meidän syömisiä. Päädyttiin salaattiin, taas. Mutta koomista on se, etten nyt yhtään keksi asioita, joita salaattiin laitetaan. Ja koska nyt on kylmä, niin paleltaa miettiä kylmiä asioita. Ideoita lämpimään salaattiin? 

Sitten olisi ihana kehittää jonkunlainen herkkuplatteri, mutta ideat siihenkin on kortilla. Ne on niin houkuttelevia katsella, mutta kun pitää keksiä asioita, jotka kelpais kaikille... Ehkä ne platterit toimii parhaiten, jos on tosi iso porukka koolla. 

Jos olisi vaikka uudenvuodenjuhlat. Heti kun kirjoitin tuon mulle tuli vähän surullinen olo. Ei varmaan tarvitse kertoa että senkin juhlan vietän kahden taaperon kanssa. Mun elämä kuulostaa mun omiinkin korviin todella säälittävältä :D

No on tässä kivojakin juttuja ollut. Mä pakahdun ylpeydestä, kun mun esikoinen sai taas koulun päätökseen ja valmistui unelma-ammattiinsa huippuarvosanoin. Pienellä isolla porukalla juhlittiin täällä lauantaina. Eli laajennettu perhe, isovanhemmat ja kummit. Oli meitä aika monta. Ja iloinen puheensorina kuului koko ajan. 

Nyt mä alan googlailemaan hyviä ruokia. Saa jakaa vinkkejä silti.

Kaikenlaista

 Ystävän harvinainen kyläily eilen aiheutti minulle päivän mittaisen elämänilon hetken ja se muutti minut reippaaksi. Kuntopyöräilin kolme kertaa. Pyöräilu pätkissä tuntuu oikeasti todella kivalta, eli yritän saada sen ohjelmaan joka päivä. Siis pitkäänhän mä sitä jo ehdinkin tehdä, mutta tauko aiheutti tauon. Perus.

Ihmiskokeilu on sujunut yllättävän hyvin. Sekä eilen että tänään avasin instan vasta oltuani pari tuntia hereillä. Yleensähän selaan sitä aamiaisella varmaan tunnin. Illallakin onnistuin keskittymään telkkariin ja pidin puhelimen tarpeeksi kaukana kädestäni. Oppisiko tässä hiljalleen taas keskittymistä?

Mä olen instassa kirjoitellut yhden miehen kanssa viikon. Alkuun puhuttiin karjalanpiirakoista, munavoista ja kahvista ja keksittiin runoja näiden ympärille. Miksi? EN tiedä, mutta se oli aika kivaa itseasiassa. Sittemmin ollaan tutustuttu paremmin ja jopa tiedetään toisistamme jotain. 

Sitten se taas iski muhun. Mun omat ajatukset. Mitä pointtia tässäkään kirjoittelussa on ja jos se oikeasti tuntisi mut, niin ei kirjoittaisi kyllä enää mitään. Muita ikävämpiä ajatuksiakin oli, mutta jätän tän nyt tähän :D 

Ennen vanhaan musta oli hauska höpistä randomien kanssa, mutta nyt se tuntuu oikeasti ihan turhalta, kun tiedän että oikeassa elämässä olisin ihan pettymys. Tajuan kyllä, että mun ajatukset minusta itsestäni ei ole kovinkaan positiivisia. Itseasiassa nolottaa edes kertoa näitä, mutta koska inhorealismi on mun juttu, niin kerronpa kuitenkin. 

Tsiisus, oikeasti mun pitäisi deletoida kaikki postaukset ikinä :/

jk. Onneksi se tyyppi asuu Turussa, niin että vaikka hän mielellään veisi minut kahville tai kävelylle, niin asiaa ei tarvitse toteuttaa. 

jk. Mä välillä haaveilen Turkuun muuttamisesta. Tuntisin sieltä ainakin kolme ihmistä, eli en ehkä olisi edes yksinäinen. 

Ihmiskoe ja puhetta vapaudesta

 Se ihmiskoe kesti tosi kauan, eli ei kestänyt. Heräsin aamuviideltä murehtimaan sitä, että kun poistin sovelluksen, niin miten mä kirjaudun sinne uudestaan, kun en muista salasanaani. Sitten muistin myös sen, että olen kirjeenvaihdossa parin ihmisen kanssa, et on vähän tylyä häpiyä noin vaan. 

MUTTA, olen ollut kovin hillitty ja hallittu. Mä vastasin pariin  saamaani viestiin, mutta en ole selaillut. Toki olen miljoona kertaa ottanut puhelimen käteen, mutta koska insta ei ole enää etusivulla, niin muistan etten saa mennä sinne. Jo aika monta tuntia tämä on toiminut. 

Eilisillan instatta käytin näihin asioihin: Kuntopyöräilin, luin Merete Mazzarellan kirjaa kirjoittamisesta, luin hauskaa "self help kirjaa", josta sain taas innostusta elämän hallintaan. Ja elämällä ja hallinnalla tarkoitan tietysti rahaa. 

Mietin mihin alan työntää sen rahan piiloon, joka aiemmin meni keskimmäisen viikkorahaan. Nythän hän saa palkkaa, joten äitipalvelut loppui. Vielä eilen maksoin parturin ja puhelinlaskun, mutta en enää ikinä milloinkaan koskaan. Näistä pitäisi jotakuinkin satanen piilottaa talteen. 

Eilen mietin sitä, että haluan rahaa säästöön, että voin ostaa itseni vapaaksi. Sit tässä self help-kirjassa kirjailija oli juurikin tehnyt sen. Alkoi säästää rahaa, että voi irtisanoutua ja ryhtyä freelanceriksi ja muuttaa Karibialle. No, mun haave ei ole sama, enkä edes tiedä mikä se on. No mutta tää mimmi palasteli säästämisen pieneksi palaksi. Vuodessa säästi rahat kolmen kuukauden menoihin. Pieninä palasina tarkoitti sitä, että jakoi sen ison summan 365:llä ka joka päivä laittoi vaadittavan summan talteen.  Tässä kohtaa mulla hieman meni moti. Mun pitäisi säästää 28 euroa päivässä saadakseni vuodessa oikea summa kasaan. Ja vaikka säästäisi kaksi vuotta, niin 14 euroa päivässäkin on ehkä aika paljon. Eli hirmu kauan kestää päästä vapaaksi :D Mutta jos ei yritä mitään, ei onnistukaan missään. 

Toisekseen, kuka sanoi että mun pitää vapautua vuodessa tai kahdessa? Etenkään kun en vieläkään tiedä mitä tarkoitan tällä vapaudella. Että mikä on se mun ihanne, mihin pyrin. 

Kauhean paljon pitää ihmisen miettiä. 

Ihmiskoe

 Juttelin ystäväni kanssa vartti sitten puhelimessa. Puhuttiin puhelinriippuvuudesta ja siitä, mitä tehtiin aikana ennen älypuhelimia sun muita. Etenkin mietin poikien pikkulapsiaikaa, kun ei ollut älypuhelinta eikä edes tietokonetta himassa. Että miten hitossa mä olen päiväni saanut kulumaan. Toki lapset saa aikaa kulumaan kummasti. Mä mm luin niille aina aika paljon. Mutta millä mä viihdytin itseäni? (Lukemalla)

Ystäväni keksi sitten ihmiskokeen. Että insta pois. Katsotaan mitä tulee tilalle. Viikon testistä puhuttiin, mutta jos edes kolme päivää :) Sen jälkeen voisin opetella sen tavan, että kun katson telkkaria, mun puhelin olisi todella kaukana musta. Mä inhoan sitä, että kesken tv:n katsomisen alan yhtäkkiä selata puhelinta. Mä haluan oppia keskittymään uudestaan. Mä haluan myös löytää elämän somen ulkopuolelta. Jos someajan käyttäisi siihen että lähettäisi viestejä niille ystäville, jotka löytyvät omasta puhelinluettelosta. Ja siivoaisi vaatekaappeja. NAURUA.

Mä voin oppia uusia tapoja olla olemassa. Kovat on toiveet kolmeen päivään. Uusi minä ja uusi elämä. 

Torstai

 Väliaikaraportti: Olen ostanut tällä viikolla vain Oivariinia, leipää ja pikakahvia. Niin ja bensaa. Pakastimesta on syöty kanaa, Hornetteja ja marjoja. Huomenna pitäisi taas kaivella arkkua ja keksiä syötävää. 

Horneteista pääsenkin esikoiseen. Sillä oli lokakuussa testipäivä Tikkakoskella, koska haluaa armeijaan ilmavoimiin. Testattiin fysiikkaa ja psykologiset testit oli varsin mittavat. Mutta näin vain heppu sai tietää pääsevänsä sisään. Parin viikon päästä esikoinen valmistuu lentokonemekaanikoksi ja heti tammikuussa menee inttiin mekanikoimaan. Poika on siitä jännä tapaus, että saa näemmä kaiken mitä haluaa. Eniten ihailen sitä, että hän tietää mitä haluaa. Käsi pystyyn, kuin moni meistä tietää vieläkään omia unelmiaan. Etenkään ammattimielessä. 

Kohta kaksi viikkoa olen ollut järkyttävän ylpeä keskimmäisestä, joka on siinä ekassa duunissaan Subissa. Se on kyllä todella todella hyvin jaksanut ja viitsinyt käydä töissä. Ottanut ex tempore vuorojakin kovin joustavasti. Äitini sanoin: On se hyvä että tekee muutakin kuin pelaa tai makaa sängyssä. 

Totta.

Mä olen tällä viikolla marissut, lukenut, toiminut supernannynä taaperolle, kuntopyöräillyt ja katsonut telkkaria. Niin ja tehnyt itselleni täihoidon. Saanut hermarin ja itkupotkuraivarit. Liittyy edelliseen. 

Olen mä tehnyt jouluakin vähän. Ja pessyt pyykkiä loputtomasti. Liittyy edelliseen. 

Tänään katsoin suosikkiohjelmaani Kaaosta kesyttämässä ja taas tuli into mennä vaatehuoneeseen järjestämään vaatteet viivasuoraan järjestykseen ja ehkä väreittäin jopa. Siis ihan mitä vaan joka saisi vaatehuoneen näyttämään todella toimivalta jollaiseksi se pari vuotta sitten tehtiinkin. 

JA kuinka monetta kertaa taas haaveilen että käyttäisin sieltä niitä vaatteita. Siis ei vain pesukoneesta -narulle ja päälle - tyylillä. 

Hirmusti ajatuksia :D