Nolo vuodatus

 Puhutaanko rypemisestä? Väsymyksestä tai vitutuksesta ja pahasta mielestä? Minähän olen tätä tehnyt jo valitettavan pitkään, mikä ei hirveästi ilahduta itseä. Elämä on tuntunut kovin pieneltä ja sidotulta ja koska en tee mitään, tuntuu että sisäinen valo ja säihkyys katoaa. Minähän olen vuosia ollut ihan hyvällä itsetunnolla varustettu ja nähnyt itseni kivana tyyppinä. Se ajatus on ollut piilossa nyt tovin. 

Tiedän mä tähän syynkin. Noloa tunnustaa tällainen, kun nyt olen kuitenkin viisikymppinen, mutta mä en millään pääse yli siitä, että yksi ystäväni poisti minut elämästään. Niinkin tehokkaasti kuin että poisti minut somestaankin. Oikeasti en tiedä miksi. Vihjauksia kyllästymisestä kyllä oli. Jotenkin tuo nyt sitten on mennyt sisimpään kovin ikävällä tavalla. Tästähän on kyllä jo aikaa, enkä jatkuavasti mieti tätä, mutta usein huomaan että sisin tunne on hylkäämisen pelko. Mä vaan pelkään että kaikki ihmiset katoaa. 

Joo ei katoa. Tiedän.

Ja tiedän senkin, että monikin pitää minusta. 

Mutta pelkään silti. Tästä olen puhunut jo usein, mutta mä vaan oikeasti olen "tosi" yksinäinen. Ja sitten kun näen ihmisiä, "pelkään" olevani vain ikävystyttävä.

Nämä on niin naurettavia juttuja tällä tavalla kerrottuna, että itseäkin hävettää. 

Mutta juuri siksi mä kirjoitan. Mä en kestä ylipositiivisuutta tai teeskentelyä. Musta on kiva kun ihmiset jakaa epävarmuuksiaan tai pelkojaan ja murheitaan. Kyllä ne siten pienenee.

Kyllä mä täällä elvyn!

Ruokia yms

 Mulla on hirmu vähän asiaa, niin tällä kertaa laitan kuvia mun peruslounaasta. Kun vihdoin suippopaprika on järkevissä hinnoissa, niin viipaloin kokonaisen mun pinaattinuudelihässäkkään. Mausteena Pirkan parhaat valkosipulirouhe. 

Muuten on viime päivien ruoat ollu kanawokkia, bolognesea, pitsaa ja toki himonuudeleita. Ja kyllä, montaa ruokaa edelleenkin tehdään ja harvoin kaikki syö samaa. Tänään kanawokki kelpasi jokaiselle. 

Netflixistä katsoin jotain amerikkalaista taloudellisohjelmaa ja innostuin maksamaan visaa pois säästötilin rahoilla. Hirmu hyveellistä. Jää nähtäväksi tarviiko visaa sit kuitenkin lomalla vinguttaa. Mut jos yrittäisi taas pärjätä rahalla. Et tekee juttuja, joihin rahat riittää. Kreikan käyttörahat on hankittu ennakkoon. Et se murhe poissa. 

Mun uusin taloudellisinnostus koskee lähikaupan uutta juttua, hävikkileipäkassia. Viisi leipää viisi euroa. Voin sanoa että leivät on ihanan vaihtelevia ja tullut löydettyä uusia suosikkeja. Tuntuu että hirveästi säästää, kun ostaa noin halpaa leipää. Meillä kyllä ei oikeasti syödä leipää erityisen paljoa kuten useissa teiniperheissä. On päiviä jolloin leipää syö vain piiperöt. Mut silti, säästöä. 

Viikon paras on se, että kävin yksityisellä lääkärillä sanomassa että tarvitsen kortisonikuurin ja piikin. (Odotin taloudellista kriisiä, mutta lasku vain 120e. Sain kaupan päälle akupunktiotakin)  Mun reumajalka on ollut huonona KAUAN! Mä olin jo oikeasti tyytynyt kohtalooni ja ajatellut että tätä tää nyt on. 

No tänään jalka oli jo niin hyvä että kävin lasten kanssa metsässä kävelyllä. Eka kerta tänä vuonna. 

Pitäkää peukkuja et kuuri toimii ja oikeasti kohta tanssahtelen kevyesti ja voin ottaa jokusen juoksuaskeleenkin. Tai edes lopetan ontumisen. 

 Kiitos. 

Höpinää

 Täällä on ihmeen siistiä neliöihin nähden. 

Ei tänne nelihenkinen perhe mahtuisi. 

Kyllä tänne vielä mahtuu, mutta kun vauva täyttää vuoden, niin tulee ahdasta. 

Master bedroom ei ole valtava, mutta ihan ok silti. (Mun mielestä se oli mun alakerran kokoinen. )

Kyseessä 120 neliöiden talo. 

Amerikkalaiset. 

Päivän postaus koski siis Remppa vai muutto ohjelmaa. Mä aina ällistyn amerikkalaisten talojen kokoa. Mulla on 102 neliötä ja meitä ollut täällä seitsemän henkilöä ja vielä hengissä. 

Täytyy kyllä myöntää et nyt kun on enää minä ja kaksi poikaa ja pienet, niin tila tuntuu käyneen vähiin. 

Olen jatkuvasti sen ongelman äärellä, että haluan että keskimmäinen asuu täällä, mutta mä tarvitsen oman huoneen eli pojan pitää pian muuttaa. Sori siitä. 

Olen onnessani, että poika sai puhuttua itselleen tosi hyvän työharjoittelupaikan syyslukukaudeksi. Ihan haavepaikkaansa pääsi ja on eka harjoittelija siellä ikinä. Eli puhui itsensä sisään, näin mä sen näen. Oon haljeta ilosta. 

Koska harjoittelun aikana ei pysty käymään töissä muualla, pitää sit nostaa opintotuki ja laina loppuajaksi. Eli oikeasti siinä kohtaa yhtä hyvin muuttaisi omilleen. Nyyh ja kyynel.

Mulla ei ole nykyään muita puheenaiheita tai kiinnostuksenkohteita kuin lapset. Onneksi ne on kivoja aiheita eikä huolia. 

Alan huomata että olen loman tarpeessa. Onneksi loma on pian. 

 

Arkea

 Hirmuisen vähän tehnyt mitään mainittavaa, joten valokuvaanpa keittiötä. Tässä. Huomatkaa tuo pehmolehmä, jonka ostin itselleni kirpputorilta. 25 senttiä hinta. 

Osui silmään vanhoja postauksia ja huomaan että olen muuttunut oikeasti paljon taloudellisemmaksi kuin aiemmin. Mä ostelen tosi harvoin mitään. Eli en viikottain. Tänään kirpparille ajoi hoitolapsen vaatteiden puute. Oli jotenkin nautittavaa ostaa kivoja vaatteita muksulle, jolla ei ole ja joka oikeasti ilahtuu. "Mulle? Onko tämä minun?"

Vaikka mukamas ei ole tapahtunut mitään, niin oikeasti on ollut aika haipakkaa työmielessä. Näitä tyyppejä tulee ja menee hirveää vauhtia. Tästä syystä en ole edes muistanut kirjata menoja tai ruokia. Voisin yrittää tämän viikon ostokset ja ruoat kirjata hieman jälkikäteen . Sen muuten sanon että pakastimen pohja välillä häämöttää. Tuntuu että siellä on enää jäätelöitä. Et hyvin on ruokia pakastimesta kaivettu. Olen ylpeä. 

Lähdenpä perehtymään viikon ostoihin. 

Hirmuista onnea ja outoja hankintoja

Nyt on hyvä fiilis. Olen käynyt lasten (No aika aikuisten) kanssa ihania keskusteluja viikonloppuna. Ensin esikoinen ja miniä alkoivat pohtia, että jospa muuttaisikin tänne jonnekin mun lähelle. "Kun me kaikki vapaa-aika muutenkin täällä hengataan, niin yhtähyvin vois muuttaa tänne" sanoi miniäkin. Tää on sillai iso juttu hänelle, koska aiemmin ei voinut kuvitellakaan vaihtavansa kotikaupunkia. 

Sit puheeksi tuli poikien isän viivästynyt taloprojekti. Keskimmäinen totesi, että koska pikkuveljen tänne muuttaminen siis viivästyy, niin hän saa asua kotona pidempään. Kysyin että eikö hän oikeasti halua asua jo omillaan, olla rauhassa. Vastaus oli etttä ei ei ei missään tapauksessa. Et hän ei halua olla yksin. "Jos nyt tulee tylsää, tuun portaat alas ja näen SUT". Tämän hän sanoi painokkaasti ja kasvot loistaen. Olin että enkö mä oikeasti kyllästytä häntä jo ja enkö käy hermoon. Ja ei, ei ymmärtänyt miksi näin olisi. "Mulla on hyvä vanhempi." Esikoinenkin sit sanoi että aika hyvä tilanne, "oot aika onnekas, ei kaikilla ole noin". 

No aika ihanaa oikeasti. Olen aika liikuttunut. 

Muuten mun ärsyttävä valjuilu on jatkunut. Mä en jotenkaan yhtään saa kiinni sellaisesta "tosi hyvästä fiiliksestä." Alan jo kyllästyä itseeni. Kaipaan jotain, mutten tiedä mitä. 

Yritän kuitenkin pikkujuttuja. Tänäänkin ostin orvokkiamppelin, joka puun oksalla roikkuu ja näkyy mulle tähän keittiöön. Sit oon että "ooh, mä olen puutarhaihminen." Mä mietin myös että yrittäisin pihalle tehdä jotain. Tai yrittää kasvattaa jotain. Jos ei muuta niin salaattia. Jotain joka onnistuisi. Sit pukeutuisin mekkoon, laittaisin korin käsivarrelle ja menisin poimimaan kasveja omalta pihalta. Toki tarvitsen lierihatunkin, ei voi ilman lierihattua poimia mitään. 

Sitten päivän hullutus. Facekirpparilta noudin hyllyllisen lasikippoja (nyt varaston hyllyllä) ja tuollaisen tarjoiluvadin. Hulluus on se, että noi lasijutut ei todellakaan mahdu mun kotiin enkä edes tiedä mitä niillä teen. Tarjoiluvadin vien ehkä omaan huoneeseen ja laitan siihen koruja. Toki silmissäni näen ihanat pihajuhlat ja  vadissa macaronsseja. (en edes tykkää niistä)

 Yksi ajatus kipoille on täyttää ne herkuilla ja viedä tuliaisiksi ystäville. 

Tämmöistä

Ratkaisu kaikkeen

 Löysin ratkaisun vanhan naisen kiukkuihin. Ratkaisu on niin simppeli, että ihmetyttää. Se on TEKEMINEN. Se, että nostaa perseensä sohvalta, tekee pienen jumpan tai setvii kolme koneellista pyykkiä kaappeihin. Tekee mitä tahansa hommaa, jota yleensä lykkää. Hirmuisen paljon mieliala paranee. En ole nyt moneen päivään ärsyyntynyt mistään. 

Koska olen ollut aktiivisempi, olen jaksanut keittiössä olla fiksumpi. 

Sunnuntaina pojat teki kilosta kanaa kuorrutettuja pihvejä hamppareihin. Niitä on syöty sunnuntai ja maanantai. (Noin 12 euroa kana ja hampurilaissämpylät)

Tein kanacurryä, johon käytin Spice up kastikepussin. (4 euroa plus riisi) Sitä söi vain keskimmäinen kaksi päivää. Jauhelihakastiketta (4 euroa plus spagetti) tein piiperölle ja myös kuopus kävi eilen syömässä sitä. Itselleni olen tehnyt kanawokkia, jossa suosikkini Spice upeista, chili-inkivääri. Tätä söi kerran myös piiperö. Riitti kahdeksi päiväksi. Hinta n viisi euroa.

Lounaaksi olen syönyt munakkaita ja kasvismössöä nuudeleilla. Eli paprikaa ja pinaattia, valkosipulirouhetta ja fetaa. 

Koska se kanawokki on mun uusin suosikki, teen sitä myös tänään ja syön varmaan kolme päivää eli sittenhän on jo perjantai. Hinta ehkä 9 euroa, koska isompi satsi kuin aiemmin. 

Huomenna teen ison satsin itkukanaa, jota syö keskimmäinen ja piiperö varmaan ainakin kaksi päivää. Hinta ehkä kuusi euroa. 

Pakkasessa on pitsa lauantaille. Sunnuntaina pojat syö isällään pääsiäispäivällisen. Jos mut kutsutaan, en mene. 

Äkkipäätään laskin että ruokaruoat maksoi 46.50 ilman munakkaita ja kasvismössöjä. Aika su-la. 

Vaihdevuosikiukkua ja ikävystyttäviä ruokajuttuja

 Siis ihan käsittämätöntä tämä mun suunnittelematon ruokaelämä. Anteeksi kaikki että innostan teitä tämmöiseen, mutten yhtään osaa itse. 

Olen mä jotain rotia pitänyt, mutta jostain syystä olen myös rampannut kaupassa ihan joka välissä. Olemme siis syöneet bolognesea (keskimmäinen), makaronilaatikkoa (muut), tex mex-pataa (minä ja piiperö) ja tänään tein pippuripossu"pataa" riisin kera. Sen söi pojat yksin. Mä syön vieläkin tex mexiä ja piiperö makaronilaatikkoa. Et teoriassa vois luulla että kauppaan ei ole mennyt rahaa juuri yhtään. HAHAHAH!

Tänään ostin ensi viikolle kanaa jotain curryhässäkkää varten ja siihen maustekastikkeen. Keskimmäinen toivoo todella pitkästä aikaa myös itkukanaa. Siis sitä, jota syötiin joka viikko aiemmin, mutta sit tuli stoppi. On myös aineet chili con carneen, in case poika haluaa. Se kyllä on töissä ainakin kolme iltaa, mikä tarkoittaa, että syö siellä. (Kiva etu muuten tuolla Subissa, se saa syödä siellä)

Pakastimesta on syöty marjoja, koska olen tehnyt kaksi kertaa rahkaa. Kuopus on myös joka aamu tehnyt jonkun terveyssmoothien, johon käyttänyt marjoja ja rahkaa. 

Millonkohan puhuin niitä uunijuureksista? En nimittäin ole vieläkään tehnyt niitä. Johonkin tämä mun aika (ja moti) on taas kadonnut. 

Mutta hei, muuten on ollut ihan kivaa. Siis jossain määrin. Ystäväni nimittäin just eilen nauroi että onkohan tää mun hassu kiukku sellaista vaihdevuosikiukkua. Mä taas saan ärtymyskohtauksia tylsistä ihmisistä, tylsistä jutuista ja ikävystyttävistä somepäivityksistä (Ihan omistanikin) Mä haluan puhua vaan kivoja ja kiinnostavia asioita. En kestä mitään tyhmää. Onneksi on blogit, mun mielestä blogeissa kaikki asiat on kiinnostavia, toisin kuin jossain Facessa. 

(Ongelma on eniten se, että pidän itseäni ikävystyttävänä ja sit ehkä projisoin tätä muihin. Tai sit vaan toivon että joku puhuu jotain niin innostavaa, että mäkin sytyn liekkeihin. )

Huomenna alkaa Huhtikuu, huomenna alkaa myös pörssisähkö. Huomenna aloitan kevään ja innostun kaikesta niin että hirvittää. 

Ihanat tyypit ja pakuelämä

 Tiedättekö sen, kun on ollut ihan kamalaa, niin sen jälkeen kaikki tavallinenkin on tosi ihanaa. Jotain sellaista mun elämä on nyt. Ja siis kyseessä on vain viime viikon kauhea kaksipäiväinen työelämä. Sen jälkeen olen arvostanut tätä kovin tavallista aika paljon. No okei, olen mä kyllä ehtinyt marista elämän ikävystyttävyyttäkin. (Mikä sanahirviö toikin oli. Aattele ku olis äikän maikka, jonka pitäisi tuo sana jollekin viattomalle opettaa)

Mutta on siis ollut ihanaakin. Viime viikolla mun luona kävi yksi vanhimmista ystävistä pitkän tauon jälkeen. Juuri niitä ihmisiä joiden kanssa jutit jatkuu mihin jäätiin ja jonka kanssa puhutaan oikeita asioita. 

Muitakin kivoja tyyppejä on kyläillyt ihan normimalliin ohikulkeissaan, mitä arvostan aina.

Tänään oli superluksusta se, että Harkittujen herkkujen Emma kävi täällä. Lähtiessä hän nauroi että kaksi tuntia hurasti ja ehdittiin vasta pintaraapaisu käsitellä, mutta hänenkin kanssaan puhuttiin OIKEASTI. On niin mahtavaa tavata ihninen, jonka kanssa tuntuu että olisi tuntenut aina, mutta jonka kanssa on puhuttavaa paljon juuri siksi ettei ole tuntenut aina. 

Sen vuoksi kun jonkun kanssa oli näin mahtavaa heti ekalla tapaamisella, tuli fiilis että se on mahdollista vielä elämässä sekin, että jonkun miehen kanssa kävisi samalla tavalla. Että tapaisi jonkun jonka kanssa olisi tuo sama tuttuus. Et jos en täysin hautaa ajatusta, että mua varten on olemassa Elämänkumppani. 

Mistä tuli mieleen ohjelma Van life, eli se pakuelämä juttu. Kiehtova ajatus että asuis pakussa ja kiertelis maailmaa. Ongelma on vain se, että en halua seikkailla. Plus olen mukavuudenhaluinen. Suurin ällistys kuitenkin on se, että nuokin kaksi reissaa ja asuu siis kahden. Ne on aina kahdestaan. Luojan tähden mä en kestäis ollenkaan, että mä olisin jonkun kanssa koko ajan vain kahden. Et ei olisi ystävää jonka luokse livahtaa parantamaan maailmaa. Että olisi vain se kumppani. AU! Miten noi karavaanarityypit oikeasti on löytäneet ihmisen, jonka kanssa olla AINA? Siis oikeasti? Miten? Ajatelkaa jos mä löytäisin ihanan miehen joka haluaisi muuttaa mun kanssa autiolle saarelle. Joutuisin sanoon että bye bye ihana, en pysty olemaan sun kanssa.)

(Pieni ristiriita tää semipositiivisuus elämänkumppanin tapaamisesta, kun samaan aikaan ihmettelee miksi jotkut haluaa olla yhdessä)

Jk. Eikö se usein ole niin että kun vannoo ettei jotain tekisi ikinä ja sit tekee. Tässähän voi käydä niin että ensi vuonna muutan Kastoksen saarelle Kreikassa ja jämähdän sinne ja sieltä ei niin vaan poistutakaan ja saarella asuu joku kolkyt tyyppiä ja nekin vanhuksia, ettei välttis bestistä löytyis.)

Listauksia

 Viikon suunnitelman alku. Noin niinku ruokien suhteen.

Keskimmäinen syö edelleen tekemäänsä bolognesea. Montakohan päivää se on jo syönyt sitä? Neljä? Minä ja pikkunen syötiin sitä kerran, mutta hieman liian mausteista meille. Lue:suolaista.

NO mutta, hän siis syö sitä iltapäivällä ja illalla syökin töissä. Mulla alkaa poikaviikko sillai, että kuopus tulee äitiviikolle. Teen hälle ja mulle ja piiperölle tex mex-pataa. Padan hinnaksi tulee kuutisen euroa plus tortillachipsit. Tätä syömme kaksi päivää. 

Pakkasessa on pitsaa, pojat voi syödä joku päivä. 

Teen myös makaronilaatikon, koska aineksia on kotona. Hinta n. viisi euroa

Sitten se savukala, joka on pakkasessa. Mitä sen kanssa voi syödä? Kertokaa nyt joku. 

Olisi aineet myös kanawokkiin, mutta olen about ainoa, joka siitä tykkää. Ehkä teen sen vain mulle. (Hinta n 10 e)

Voisin haastaa itseni ja tehdä kerrankin jotain muuta kuin näitä samoja pöperöitä. Ajatelkaa jos tekisin vaikka lihapullia?! (Jauhelihaa olisi 700g. Saisin kasan pullia, hinta 7 e)

Pakastimen marjatilanne pitäisi kartoittaa ja tehdä rahkoja. Pakkasessa on myös porkkanalaatikko, jonka ostin että kuopus voi tehdä porkkanarieskoja, joita rakastamme. 

Sämpylöiden leipominenkin voisi taas olla ajankohtaista, koska hyvä ihminen, hyvä äiti, hyvä martta :D Jos olisis todella hyvä ihminen juuri NYT, niin tekisin samalla uunin lämmityksella sekä ne sämpylät että makaranilaatikon. 

Kyllä, olen todella ikävystyttävä tyyppi taas. 

Ainoa mikä mua itseäni pohdituttaa nyt, on se, että oikeasti mulla olisi jääkaapissa ja pakkasessa ruoat ihan koko viikolle, jos vain tahtoisin. Miksi IHMEESSÄ mä en koskaan sitten YRITÄ sitä TOSISSAAN?

Tosissani laskin muuten vuoden makeismenot, kun hokasin et ne näkyy sovelluksissa. Summa oli 800 euroa. Siis yksi Kreikan matka. Ystäväni kyllä lohdutti että kyllä se sama raha menisi korvikkeisiinkin. Totta, silloin kun hyveellisinä aikoina syön vadelmia kaiket illat, niin tuleehan se kalliimmaksi. Et rahan takia ei tartte karkista luopua. Mutta silti. 

Jk. Tein sämpylätaikinan!

Viikon ruokaostokset

 Olisihan se pitänyt arvata. Kun keksaisin haasteen , jossa kirjataan ylös ruokamenoja ja ruokia, niin rouva Kepponen tekee sen insinöörimäisen huolella. Respect. Katsokaa ja ihmetelkää.

Mulla on ollut ihan HC poikkeusviikko, joten ei ole nyt parasta A-luokkaa mun ruoat eikä niiden tarkkailut. Mutta on käynyt taas kovin selväksi, että varsinainen ruoka ei ole se menoeristä suurin. Meillä on tällä viikolla syöty kylmäsavulohipastaa (lohi tuli pakkasesta), jauhelihakastiketta ja perunamuusia, jauhelihakastiketta ja spagettia, perunamuusia ja pinaattilettuja. Näistä se jauhelihakin tuli pakkasesta. Eilen keskimmäinen teki bolognesea, joka on ihan eri ruoka kuin mun jauhelihakastike. Et jos mun peruskastike maksaa 4 e, niin tähän bologneseen on mennyt "jo" 7 euroa ennenkuin on lisätty porkkana, sipuli, valkosipuli. No mutta se ruoka riittää vähintään huomiselle lounaallekin. Eli yli kahden päivän ruoka. 

Kaupasta on hankittu maitoa paljon, pinaattilettuja, jauhelihaa, nuudeleita, juustoa, kinkkua, turkkilaista jugua, appelsiineja, banskuja, kolmea eri leipää, kolmia keksejä (?), brietä, pari oivariinipakettia, karjalanpiirakoita iso pussi, makaronia. 

Näihin mennyt 76 euroa. Mutta kun siis huomioi, että kaksi eri ruokaa on löytynyt pakkasesta, niin kyllä suurin raha menee osastoon "muu". 

Tosiaan kun on ollut se hc-viikko, niin mun omat syömiset on olleet paistettua kananmunaa, karjalanpiirakoita. Yksi kasvisnuudelihässäkkä. Karkkia en ole ostanut enkä syönyt. Ostetut keksit on vierasvara. 

Eli siis 76 e mennyt, edessä pe, la ja su. 

jk. Kepponen siis oli saanut selville että vuoden aikana ruokaan mennyt n 15 000 e. Mä katsoin omat lukuni. Prismaan 4083 , pelkkä ruoka. K.kauppoihin 3390 e. Lidliin ehkä 700e. eli n 8200 e vuodessa. Kuukaudessa vajaa 700 e. Perhekoko vaihtelee kolmen ja viiden välillä. Mä en enää osaa sanoa onko tää edes paha. Ei varmaankaan. Mutta jos tuolta karsisi huonot einekset ja liiat makeiset, niin tilanne olisi parempi, etenkin terveellisyysnäkökulmasta katsottuna. 

Hei me listataan

 Ei siitä montaa päivää ole kun sanoin ystäväni haastaneen minut pudottamaan ruokakuluja 20 prosenttia. Tota noin, saanko aloittaa sen ensi viikolla vasta? Huomasin juuri, että olen jo tällä viikolla käyttänyt 200 e, enkä tavoite 160 euroa. Joo, en edes halua katsoa kuiteista että mitähän hittoa. Selitys ei ehkä ole viherkasvi, jonka tänään ostin Lidlistä, koska ihastuin ruukkuun. 

Meillä tosiaan syöty siis carbonaraa, jauhelihakastiketta, kaksi perhesalaattia, munia munia munia. Tänään ostin kilon kanapihvejä ja teemme nugetteja niistä. Kainosti ilmaisin toiveeni, että niitä riittäisi huomisellekin. 

Villiinnyin myös ostamaan suippopaprikaa säälliseen hintaan ja taas pinaattia. Ben and Jerryjä kolme kympillä. 

Nää ei nyt kyllä selitä 200 euron laskua. Eikä sekään että ostin pakastecroissantteja kaksi pussia ja pojalle pelmenejä, koska toivoi. (kalliita) Oli pakko vilkaista kuitteja. Olin ostanut paljon suihkusaippuaa pojille plus miljoona hammastahnaa. Nämä ei ole ruokaa, mutta aina ruokalaskuissa näitä tällaisiakin on. 

Elikkä kyllä se vain niin on, että ne satunnaiset (jokapäiväiset) heräteostot nostaa laskut pilviin. Jos olisin yhtä laiska/tiukka kuin ystäväni, joka oikeasti menee kauppaan vasta kun jääkaapissa on vain valo, niin tuo 20 prosentin pudotus olisi mahdollinen. 

Ja niin, jos tekisin pojille keittoja yms ruoaksi. 

Aloitan siis ensi viikolla UUDEN ELÄMÄN. 

Mitä useampi olisi mukana, sen hauskempaa. Tulee erilaisia näkökulmiakin. Esim Marika Kinttupolku tekee ruokaa vain kahdelle aikuiselle, Taru- Sutkautus tekee aika paljon kasvisruokaa, Emma Harkkittuja herkkuja tekee ihan erilaisia ruokia kuin minä ja kovin kasvispainotteisesti. Ja sit meidän rakas herkkuperhe eli Kepposet. He jotka elävät syödäkseen hyvin. 

Hirmu monipuolisia listauksia tiedossa. 

Jos saisit säilyttää vain viisi kirjaa, mitkä ne olisivat?

  Minut haastettiin kirjahyllyhaasteeseen. Neiti Sutkautus haluaa tietää, mitkä viisi kirjaa on ja pysyy mun hyllyssä.

Hirveän vaikea kysymys. 

Ensiksi mainitsen Merete Mazzarellan kirjan Juhlista kotiin. Itseasiassa kirja ei ole mun hyllyssä, vaan äidin, mutta sehän on lähes sama asia. 

Tyttären päiväkirja hänen äitinsä viimeistä ajoista. Kirja hyvästä elämästä ja hyvästä kuolemasta

Merete Mazzarella aloitti päiväkirjansa, kun sai tietää, että hänen äitinsä sairastaa syöpää. Annamarie Schreck eli vain kolme kuukautta sairauden toteamisen jälkeen.

Päiväkirjan riveillä lukija kohtaa iäkkään, sisukkaan potilaan mutta myös nuoren tanskalaisen lehtinaisen, josta tuli sotavuosina suomalaisen diplomaatin vaimo ja kahden lapsen äiti. Annamarie Schreck on voimakas, valoisa ihminen, jonka persoonallinen säteilyvoima vetää puoleensa mitä erilaisimpia ihmisiä. Hänelle elämä on juhla ja kuolema seikkailu, jota hän uskaltaa katsoa suoraan silmiin – toisin kuin ne ammattinsa puolesta kuoleman kanssa tekemisiin joutuvat, joita kirjoittaja tapaa Meilahden sairaalassa.

Hirmu ihana ja kaunis kirja. Olisin halunnut tuntea Mereten äidin. Kuulosti kiehtovalta ja lämpimältä naiselta. 

Toinen ikisuosikkini on Chicklitiä. India Knightin kirja Elämäni tarjottimella 

Tämä on riemukas ja vauhdikas tarina vähän päälle kolmekymppisestä Clarasta. Rouvalla on kaunis koti, kaksi ihanaa - no, ainakin joskus - pikkulasta, komea ja huomaavainen aviomies, läheinen - usein tosin iilimatomainen - äiti, muutama hyvä ystäväkin ja mielenkiintoinen työ naistenlehden toimittajana. India Knightin sankaritar muistuttaa hyvin paljon kirjailijaa itseään: tämäkin on lontoolainen toimittaja (mm. Sunday Timesin kolumnisti), kahden pikkupojan äiti ja rehevä kaunotar. "Häpeämätöntä naisenergiaa!"

Mä olen ostanut ton kirjan vuonna 2003 ja siitä lähtien lukenut sen vuosittain. Sille on  kaksi jatkokirjaakin, mutta vain englanninkielisenä, mutta nekin olen lukenut useasti. Haluan Claran elämän tai jotain hänestä. 

En voi jättää valitsematta Agatha Christien elämänkertaa. Mä ostin sen kolme vuotta sitten divarista (tai äiti sen tilasi sieltä) enkä ole lukenut sitä vieläkään, mutta lapsena ja teininä luin sen monen monta kertaa. En osaa sanoa mikä siinä oli niin mahtavaa, mutta joku. Haluan olla Agatha. 

Ja sitten iski tenkkapoo. Haluan säilyttää Mia Kankimäen kirjan Naisia, joita ajattelen öisin. Joudun tunnustamaan etten ole edes lukenut sitä kokonaan vieläkään, mutta se on ihana. Ihanan siitä tekee se Mia itse. Sen rehelliset puheet omasta elämästä. Hirmu inspiroiva ihminen. 

Innolla aina odotan Lisa Jewelin ja Clare Mc intoshin "dekkareita". Että voinko mainita ne yhtenä kirjana? Voin, koska tämä on mun blogi ja mun vastaus. 

Ainiin ja Mhairi McFarlanen kirjat on mahtavia. Uudemmat parempia kuin vanhemmat eli ei enää niin chicklitiä kuin aiemmin. 

Ainiin vielä yksi ikisuosikki. Rosamunde Pilcherin Simpukankerääjät. Jossain sanottiin että kirjassa on tunteita ja elämännälkää. Tämä kirja ja Pilcherin muut on jotenkin ihania ja vanhanaikaisia, vaikka ovat muka "tätä aikaa". On hauskaa, kun kirjassa on matkapuhelimia ja tietokoneita, mutta mies ostaa vaatteita herrainvaatehtimosta. 

Kirjan päähenkilö tässä ja muissa on aina kiinnostava vanhempi nainen ja kirjan nuoret on aina jotenkin tosi kypsiä ja vanhanaikaisia, mutta niin ihania. 

Simpukankerääjistä on on lause "Vain tylsillä ihmisillä on tylsää", joka aiheuttaa mulle hirmuisen tuskan häpeän. Miksi mulla on tylsää? Miksen olen kiinnostava ja työteliäs nainen?

Yksi huomio vielä tän kirjoista. Monen vuoden jälkeen luin häneltä kirjan Talvipäivänseisaus. Kirjassa pääsee jotenkin niin toiseen maailmaan ja tunnelmaan, etten ole malttanut pitää taukoa ja lukea uusinta Annaa, Trendiä, Kodin kuvalehteä eli mahtavaa, nekin mua vielä odottaa. 

Hirmu hankala tällainen valintahomma. Hankalammaksi tekee sen, että en ole tyyppiä "Sadan vuoden yksinäisyys ja joku Sartren opus sytytti sydämeni palamaan." Eli kyllä, nolostelen sitä, että luen kevyempää kirjallisuutta. 

Jokapäiväinen leipämme

 Osuin eilen ilmeisesti suoraan suomalaisen naisen sydämeen puheillani järkyttävän kalliista suippopaprikasta. Mä en ehkä ole toipunut asiasta vieläkään. 

Toinen mistä en tule toipumaan on teinipoikien ruokahalu. Olin eilen ostanut punalaputettuna kana-tacosalaatteja pojille, koska ne niistä tykkää. Ostin perhekokoisina eli mun mielestä suurina. Teini söi salaatin, jonka jälkeen spagettia ja jauhelihakastiketta ja lähti treeneihin. Sitä vaan sanon, että aika kallista. Isompi poika oli syönyt yhden perhesalaatin ennen kuin lähti töihin. Sitä vaan, että noi salaatit maksoi yhteensä 10 e ja sehän on siis sama summa kuin ison hepun viikon chili con carne. (Kiinnostaako ketään kuin on mahdollista, että se poika syö joka toinen viikko edelleenkin tota ruokaa joka päivä?)

Koska kaikki on niin kallista, niin olen aloittanut ruokkimaan itseäni superhalvasti. Mun lounas on kaksi paistettua kananmunaa ja kaksi riisikakkua. No okei, laiskuus tohon ajaa, mutta on se onneksi halpaakin. Jää rahaa herkkuihin :D

Eilen kirjoitin siitä, että olisi ihana lukea ihmisten jokapäiväisistä ruoista ja ostoksista. Ainakin Harkittuja herrkuja-Emma innostui aiheesta. Kokeillaanko? Voidaan kilpailla kellä on mahtavinta ja kellä ankeinta. 

Tänään nää ruoat on ollut siis kananmunia ja riisikakkuja. Taapero syönyt eilistä spagettia. Illalla carbonaraa. Huomennakin on carbonaraa ja varmaan myös niitä munia. Niin ja tonnikalamössöä ruisleivällä on mun iltaruoka. Kyllä, laiskuus ja alisuoriutuminen, mutta mä myös rakastan sitä. 

Iloista keskiviikkoa!

Aina paniikki jostain

En ole hintatietoisin maailmassa, mutta jotakuinkin loukkaavana ja hirveänä koin suippopaprikan hinnan tänään. Siis 4.20 euroa pari paprikaa. Ekaa kertaa ikinä en ostanut niitä. En mä siitä niin paljon tykkää. 

Tänään oli kotiäidin hurvittelupäivä. Naapurin äitiyslomalaisen kanssa käytiin yhdessä ruokaostoksilla. On kivaa että mulla on uusi kaveri ja erityisen kivaa käydä jonkun kanssa kaupassa. Musta on älyttömän kiinostavaa nähdä mitä muut ostaa kaupasta. Tänään oli ihanaa ällistyä siitä, kuinka kallista maitoa jotkut ostaa. 

Jos joku perustais blogin tai instatilin, jossa esittelinsi kaiken mitä ostaa kaupasta ja kuvaisi jokaisen ateriansa, niin olisin ihan ykkösfanina lukemassa. 

On tässä muutakin kivaa olliut viime viikkoina. Toissaviikolla Vastustamattomat Keksiäkäiset  tuli mun luokse kylään. Alunalkujaanhan tarkoitus oli nähdä Helsingissä , mutta mun työ estää moiset huikentelevat tekemiset. Ilahduttavasti keksiäkäiset sitten tarjoutuivat tulemaan tänne. (Ikävästi Neiti Sutkautus sairastui eikä päässyt säkenöimään) Tilattiin pitsaa ja puhuttiin ja puhuttiin. Kuten Kinttupolku sanoi, on jotenkin kivempaa ja rennompaa olla jonkun kotona, kuin ravintolassa. Tästä olen ollut samaa mieltä pitkään. Mun mielestä parhaat keskustelut tapahtuu yleensä kotioloissa. Mieluiten keittiön pöydän äärellä. Oma koti tai toisen koti, koti kuitenkin. 

Asiasta paprikaan. Eilen laskin paljonko on mennyt keskimäärin ruokaan kuukaudessa. (viidessä viikossa) Summa oli kauhea 200 e. Ystäväni haastoi minut tiputtamaan summan 20 prosentilla. Hirveä duuni. 

Tänään laskin koko alkuvuoden keskimääräisen summan. Se olikin vain 175 e. Eli mitä on tapahtunut viimeisen kuun aikana? Miksi ihmeessä on mennyt paljon enemmän? Onko meillä syöty pelkästään jotain tosi kallista? Vai onko KAIKKI hinnat salaa nousseet noin paljon kuin paprika?

Tästä iloinen hyppäys euriborin päivutyspäivään. Mun lyhennys väheni 50 e ja kk erä nousi 30 e (MITÄ?) vaikka mulla on korkokatto prosentissa. Et jos nämä korot on ensivuonna tätä neljää about, niin onpa kiva maksella asuntolainaa tai lähinnä maksella korkoja. 

 Mua ihan oikeasti alkaa hiukan ahdistamaan. Kun sähköpaniikista selvisin, niin sitten alkaa euriborpaniikki. :D

Siskohan Kreikan matkaa varatessa sanoi, että Mennään nyt, koska tämähän voi olla meidän viimeinen tilaisuus lähteä yhdessä. Voin sanoa  että totta puhui. Se todellakin voi olla niin, että jatkossa mä vain makselen laskuja ja teen töitä. 

Huom, se matkustaminen ei ole mulle maailman tärkein juttu, mutta olisi kiva saada päättää mitä tekee rahoilla muuta kuin maksaa elämisestä. 

Jk. Joku vinkki millä saisin taas kirjoitettua joka päivä.

Jk. Viikon ruoat on jauhelihakastike, carbonara, uunijuureksia teen, kanaakin on jossain muodossa. Loput on miettimättä. Jos keksisi jotain kunnianhimoista ja uutta. 

Syyllisyydestä

Olen kehittänyt itselleni syyllisen olon. Kävi niin ihanasti, että siskon kanssa päädyttiin taas varaamaan Kreikan matka. Tämä oikeasti tuli ihan puskista, koska en ajatellut että niin onnekkaasti voisi käydä. 

No mutta sitten mulle tuli morkkis. Mä kärsin syyllisestä olosta. Miksi muka mulla on olisi oikeus matkaan? (Miksi muuten ei olisi?)  Miten tekopyhää valitella rahan puutetta koko ajan ja tosta noin vaan varata matka? (No tää on ihan jo toinen tarina. Mä siis vaan varasin matkan ja sydämen pohjasta toivon että töitä riittää ja palkkaa tulee ja että mä voin maksaa matkan enkä vinguttaa visaa.)

Sitten mä tunnen syyllisyyttä siitä, että MINÄ menen matkoille, vaikka kaikilla ystävilläni ei ole siihen mahdollisuutta. (Moni mun ystävistä matkustaa PALJON ja yhtään en pidä sitä epäreiluna mua kohtaan.)

Ainiin on mulla syyllinen olo siitäkin, että pojille puhun että rahaa pitää säästää ja säästää ja sit varaan matkan ITSELLENI. 

Tämän syyllisyyden vuoksi kävin lasteni kanssa tilaamassa heille passit, käytin yhden parturissa ja vein heidät kahville. Kaikki samana päivänä, että varmasti meni rahaa sikana, niin että huomaan. 

Kahvilasta tuli mieleen. Yksi ystäväni matkustaa ihan älyttömän paljon ja just sanoi että koska hän ei käy kahviloissa ja ravintoloissa, niin on mahdollista käyttää rahaa matkoihin. Mua nauratti hieman, koska saa kyllä istua ravintolassa kolmesti päivässä, että pääsis lähellekään matkarahoja. Toisin sanoen, hyväosaiset ei aina oikeasti tajua omaa hyväosaisuuttaan. 

En minäkään aina muista, että mun asiat on aika hyvin ja että pystyn mahdollistamaan asioita itselleni ja pojille. 

Eli esim vingun ja kitisen siitä, että kuopus haluaa kevarikortin ja että se on aika hiton kallis, mutta mulla kuitenkin (ehkä) on mahdollista mahdollistaa sekin. 

Pitäisi muistaa. 

Mutta joo, tässä nauranut että onneksi olen syksystä asti opetellut säästämistä, niin nythän se jo sujuu. Että osaan (ehkä) tinkiä tekemisistäni että saisin rahaa säästettyä siihen matkaan. Mä olen kuulkaas monta kertaa ollut jo nettikaupassa klikkaamassa jotain, mutta perääntynyt ennen kassaa. 

Säästämisestä tuli mieleen budjetointi. Just joku viisas sanoi että budjetointi on helppoa, mutta jos ei tee pohjatyötä ja selvitä menojaan, niin budjetti kyllä aina kusee. Olin että AHAA, siitäkö se johtuukin. Mä nimittäin olen ikuisuuden jo hokenut sitä että mulla saisi mennä ruokaan ja bensaan n 200 e viikossa. About ikinä en siinä onnistu. Viikkotasolla joskus, mutta keskiarvolla en. Eli olisiko vika siinä, että mä vaan sitkeästi arvioin menoni alakanttiin ja sitten petyn. Et jos mä suosilla laskisin vaatimuksiani, saattaisin onnistua. JA tässä törmään taas hyväosaisuuteen. Mulla on ilmeisesti mahdollista ylittää budjetti. Kaikilla ei ole. Yksikin ystäväni ruokkii perheensä kolmellahuntilla kuussa PAKON edestä, eikä vain huvin vuoksi. Hänen mielestään meidän jääkaappi on todella täysi siinä kohtaa kun itse katson että olisko täällä mitään syötävää. 

Kaikki on suhteellista. 

Näkökulman muutos

Ystäväni oli illalla kylässä. Ensin vain kahviteltiin, mutta sitten aloimme miettimään seinien maalausta (mun kotona) ja sitten kaveri keksi, että voisin muuttaa keskimmäisen mun makkariin ja itse ottaa hänen huoneensa, joka on VALTAVA. Siinä huoneessa asui aiemmin kaikki kolme poikaa. En kyllä tässä kohtaa tajua miten se oli mahdollista. Etenkään nyt, kun se huone tosiaan on yksin hänen ja minä ja kuopus asutaan mun makkarissa vuoroviikoin. :D

Alettiin sitten miettiä sitä järkyttävää tetris leikkiä, jonka tämä muutto aiheuttaisi. Että miten tyhjentää mun huoneesta iso jenkkisänky ja kuinka saada kamat kuskattua edes takaisin, kun välissä on pieni aula ja portaikko. 

Sitten se huoneen kunnostus... Seinillä on kiinnitettynä kaappeja, jotka pitää irrottaa. Seinät paklata ja hioa ja pohjamaalata ja maalata ja sit mulla onkin jo burn out pelkästä ajatuksesta. 

Mutta tulisi siistiä ainakin hetkeksi ja tavarat karsittua taas. Siitä sitten keskimmäisen helppo lähteä omilleen, kun kaikki kerran jo muutettu. 

Mutta tämä oli nyt sivupolulle hyppäys.

Tein meille päivällistä ja siinä syödessä ystäväni sanoi, että täällä mun luona on ihanan eloisaa hälinää, että kun hän menee kotiin, siellä on täysin hiljaista ja tyhjää. 

Jäin miettimään, että olen kyllä sittenkin todella onnekas, koska mun elämä on täyttä ja elämänmakuista. Että mä en ihannoi sitä aikaa vielä yhtään, että elän yksin ja saan tehdä mitä haluan. (Toki jos saisin vuoden kokeilla sitä elämää, en ehkä pystyisi palaamaan enää tähän. Kesäloman jälkeen olen aina ihan positiivisella fiiliksellä aloittanut työt. Se on ehkä paras mittari omalla kohdalla. Et sit jos ahistaa, pitää miettiä muuta. )

Jossain lehtijutussa ikäiseni nainen, yksinelävä sanoi että käy teatterissa, konserteissa ja elokuvissa monta kertaa viikossa. Ensin olin että OOH, kateus, mutta sitten muistin että mä en vain ole sellainen. En mä jaksais eli viitsisi niin paljoa käydä riennoissa. 

Vieläkään en tiedä mikä olisi mun ihanne. 

jk. Olen parina päivänä lukenut vanhoja lehtiä. Melkein jokaisessa lehdessä on haastattelu ihmisestä, joka on sairastunut  tai loukkaantunut vakavasti . Jokaisessa haastattelussa sanotaan että ihan tavallinen arki oli sittenkin parasta, tavallinen tiistai on hieno päivä. Yritän taas muistaa sen. 

Viiksiä ja pahoja kysymyksiä

 Päivän huomiot. Mä en kestä sitä, että viikset on ehkä muodissa. Niin paljon pelkkiä viiksiä on näkynyt tänään telkkarissa. Se yksi laivamainos, sit Muodin huipulla ja mikä järkyttävintä, toinen Bacheloreista on viiksekäs. Ja voi itku, Kuumaa-bändin (UMK) yksi heppu. Ei pysty ymmärtämään tahi kestämään. 

Muodin huipulla oli kiinnostava, mutta taas joudun miettimään miksi lähes kaikkien suunnittelijoiden täytyy olla todella erikoisia. Sit mietin mistä löytäisi itselle rohkeuden pukeutua yllättävästi ja jopa oudosti. Mulle kyllä riittäisi se, että osaisin käyttää värejä villisti. Tai että osaisin yhdistellä vaatteita. Kelpaisi sekin, että pukisi vaatteet ylleen, jotkut muut kuin trikoot ja neule. 

Kaipaisin ruokainspistäkin kylään. Huhuu! 

Päivän taloushuomio: Taas kun lopetin ruokasuunnittelun ja kaupassakäynnin järkevöittämisen, laskut kasvoivat. Mun pitää istua tänään alas ja tosissaan miettiä taas, niin loppuu tämä kaupassa ramppaaminen ja tyhmien ruokien ostaminen. 

Voisinko alkaa leipomaan taas?

Laskin kuukauden talousmenot. Vuoden alusta mulla on mennyt ruokaan, bensaan ja muuhun (eli pyöräjuttuihin) 249e viikossa. Parempaan päin menossa mutta kaukana 200 eurosta.

Tämä viikko on ollut taloustuhoviikko. Pojan pyörän korjaaminen maksoi 210e. Kannustan poikiani tuolle alalle. Veljesten pyörä ja lentokonekorjaamo voisi olla oikein hyvä idea. 

Viikon paras oli se, että rouva Arkitaivas kävi mun luona kylässä. Oli huippukivaa jutella paljon ja oikeita asioita. Huomaa kyllä , että rouva on coach. Hän kyseli niin vaikeita ja kiinnostavia, että pahimmillaan tuli itku silmään ja hauskimmillaan sanoin että Ole hiljaa ja mene kotiisi mua kiusaamasta. 

Oikeasti kinkkisiä kysmyksiä on mm  Miksi haluat olla pidetty? 

Mutta sain kyllä hienoja vinkkejäkin. Pitää alkaa kirjata ylös omia toiveitaan. Miettiä millainen on nyt ja mitä asioita haluaa elämäänsä. (Ja mitä jaksaa)

Tinder on perseestä ja muita sattumuksia

 Mielialanvaihteluista päivää. 

On taas mielialat heitelleet. Välillä olen ihan iloinen ja positiivinen, välillä vihaan elämää, sitten vihaan ihmisiä ja sitten vihaan omaa negistelyä. Jopa mun teini kysyi olenko vihainen ja katkera. Olen. Se että mistä olen katkera, ei ole valjennut itsellenikään. HYMIÖ. 

Viime viikolla tuore eronnut ystäväni meni Tinderiin ja viettää siellä elämänsä kevättä. Ihania miehiä kuulemma on paljon. 

Mielenhäiriössä TAAS menin sinne itsekin ja jopa ensimmäistä kertaa ikinä, maksoin 20 e koko palvelusta. VIRHE! Homma on se, etten tykkää kenestäkään ja sitten vihaan jokaista harvaa matchiani. Jokainen matchi aloittaa kysymällä nappaisko seksihommat, kiinnostaisiko petipuuhat. Juu ei kiinnosta, kiitos kysymästä.

Maksoin sen 20 e siitä ilosta, että näen kaikki tykkääjät ja niistä voisin sitten valita suit sait sukkelaan. Tuhannesta tykkääjästä en tykännyt yhdestäkään. 

Voisiko tästä tykkäämättömyydestä päätellä sen, että olen meganirso vai ihan vaan sen, etten nyt jaksa edes yrittää kiinnostua kenestäkään? Turha sitäpaitsi kiinnostua, koska mulla ei vieläkään ole sitä vapaa-aikaa. Etenkään nyt. Mulla on luksustilanne (jostain kulmasta katsottuna) eli yksi lapsi lähti talosta ja kaksi sain tilalle. Huraa talousmielessä, mutta toki se vei mun vapaat pois. Ne teoreettiset vapaat siis. 

Mä poistin Tinderin viiden päivän jälkeen.  Kallis viisi päivää mielenpahoittamisesta. 

Viime viikonloppu joka oli vapaa, oli oikein ihana. Näin ystävää, käytiin pitkällä lounaalla. Esikoinen ja miniä tuli meidän seuraksi kahville ja meillä oli tosi kivaa tällai aikuisporukalla.

Tultiin nuorison kanssa meille pelaamaan Bezzerwizzer-peliä ja meillä oli mielettömän hauskaa. Mahtavaa oli sekin, että keskimmäinenkin tuli pelaamaan mukaan. Syötiin tortilloja ja pelattiin monta tuntia.

Seuraavana päivänä näin monta tuntia toista ystävää ja keksittiin yhdessä kaikkia hauskoja säästökeinoja. Käytiin mm kahvilla Nesteellä, koska oli ilmaiskahvikuponki. Hitsi me naurettiin siellä papparaisten keskellä kahvitellessa. 

Viikonloppu oli niin kiva, että muistin että oikeasti mulle riittää perhe ja ystävät. 

Sitten erityistä kiitollisuutta olen taas tuntenut siitä, kuin fiksu ja mahtrava mun keskimmäisestä on tullut. Tälläkin viikolla hän on kahdesti vaihtanut pyörän renkaan (joo näitä sattumuksia riitti) ja reippaana käynyt koulussa ja töissä ja HURAA, eilen sai hygieniapassinkin vihdoin. Toka yritys onnistui! 

Tämä pyöränkorjausjuttu on erityisen iso juttu, koska kuopuksen pyörän kumi hajos viime viikolla ja hän on isäänsä pyytänyt hoitamaan homman. MUTTA KAS, ei ole tapahtunut tätä ihmettä, mikö tarkoittaa sitä, että olen samperi kuskannut kuopusta kouluun autolla koko viikon. Että on se nyt saatana, ettei yksi aikuinen saa kahden aikuisen taloudessa tätä hoidettua. Tästä sain megakilarit, jotka johti siihen lapsen toteamukseen mun katkeruudesta. 

Taas kierrokset kasvaa. :D Mä vaan välillä vähän stressaan sitä, että mä saan hoitaa näitä juttuja yksin ja aina rahdata taaperoita mukana, koska multa puuttuu se toinen, joka vois auttaa. 

Että joo, valivali.

Mutta posia kohti mennään. Nytkin olen tässä ihan rauhassa saanut kirjoittaa, eikä taaperot olen häiriköineet vaan leikkineet kivasti yhdessä. Tämän takia mä tykkään kahdesta lapsesta, enkä yhdestä. 

Elämä jatkuu

 Joku ihana anonyymi minua kävi jo huhuilemassa ja kysymässä olenko kunnossa. Täällähän minä. 

Pikainen analyysi kirjoittamattomuuden syistä

1. Jos olen todella BLÄÄH, niin en halua kirjoittaa ja valittaa. En myöskään osaa pinnisteltyä positiivisuutta. Sotii mun realismia vastaan. 

2. Laiskuus

3. Viikon tappoflunssa. 

Piti oikein lukea mitä olen viimeksi kirjoittanut. Nauratti kovin. Noi mun haasteet kosahti juuri niinkuin epäilinkin. En jaksanut karsia. 

Satasen haaste oli aivan liian epärealistinen, mutta jotain hyvää kuitenkin. Olen taas kiltisti jaksanut kirjata ylös menoja. Olen vältellyt turhia ja onnistunutkin. Menot on pysyneet säällisinä. Jos ne pysyy tällaisina, että kulutan n 200 e viikossa, niin kuukaudessa kulutus pienentyy 200-300 e. Vielä pitäisi jaksaa siis tsempata. Lopun elämääkö?

Se muuten ärsyttää, että vaikka kuinka karttelis ostamista, niin joka kuu tulee kuitenkin ylimääräistä pakollista. Esim eilen pyörän pumppuja ja valoja pyörään. En halua ostaa mitään noin ikävää, mutta pakko. 

Kuukauden miinus on se, että se kiva puhelinsuhde päättyi alkuunsa. Kyllä se välimatka ja aikataulut tuo haasteita, ihan niinkuin olin hälle tolkuttanut. Pari päivää hieman harmitti, koska tosiaan olin jo tottunut juttelemaan kivalle tyypille. Nyt en enää edes muista miltä kiva tuntuu :D

Tämä case kuitenkin todisti että voin jatkaa sohvalla istumista itsekseni. Kyllä joku mut täältä sit löytää ehkä joskus. 

Kuukauden toinen miinus on neljä kiloa. Mun paino tippui flunssassa neljä kiloa viikon aikana. Tästä on hyvä jatkaa järkevää syömistä ja suklaatonta elämää. Miettikää, en ole syönyt suklaata viikkoon. Jos jatkan samaa rataa, saatan voida shoppailla uusia vaatteita omasta kaapistani. 

Se jos joku oli pos ajatus!

Haasteista ja ruoasta

Uuden vuoden haasteet etenevät vaihtelevasti. Olen karsinut kaksi tavaraa. Vasta 28 tavaraa puuttuu so far. Mä en jaksa miettiä minkä taas pitäisi lähteä ja vaikka lähtisi, niin se ei näy missään kuitenkaan. Lannistus.

Satasen viikko on hyvässä käynnissä. Rahaa mennyt vasta reilu 60 euroa ja siitäkin puolet bensaan, joka ei kuulu tähän satasen viikkoon.

Ruokaa on tälle päivälle valmiina. Huomisen ja perjantain ruoka on pakastimessa. Ja ehkä jopa lauantain. Et hei, aika hyvin sujuu. (Tämän sanottuani ryntään kuitenkin kauppaan ostamaan hummeria ja kaviaaria)

Mä olen itse syönyt lähinnä munakkaita ja suklaata. Miten oikeasti olla ilman, kun kaapit pursuaa konvehteja? Saanko syödä avatut loppuun ja sitten pidättäytyä? Mutta onneksi edes syön niitä kevyitä munakkaita.

Keksin tässä kirjoittaessani jämäruokapäivän. Jos laittais kaapista eteen kaiken mitä siellä on ja pakastimessa karjalanpiirakoita ja sipulirenkaita ja mitä muuta sieltä löytyykään. Voisiko sitä kutsua oikeaksi ateriaksi? Todennäköisesti kyllä. 

Pakastimesta tuli mieleen marjat. Ostan usein kaupasta vadelmia, pakaste. Syön niitä rahkassa tai raejuuston kanssa. Kuopus tekee smoothieita. Tällä viikolla käytiin ostamassa k-kaupasta satsi, koska 20 prossaa alennusta. Mutta kauhistus kauhistus hirvitys. Vadelmapussi maksoi 3.99, alennuksen kanssa 3,09. IHAN hetki sitten ne maksoi ehkä 1,89 pussi. Ja usein tarjouksessa 1,59. Nyt niiden hinta on niin järkyttävä, että mun kannattaa syödä raejuuton kanssa suklaata, joka on paljon halvempaa. Ratkaisu ihmiskunnalle: voisiko suklaalevy maksaa edes 5 euroa?

Uuden vuoden haasteita

 Instassa osui silmiin monen monta kiinnostavaa haastetta, joista nyt kerron teille, et jos joku haluaa haastaa itseään.

1. Laura Holmströmin viikon haaste, jossa karsitaan kymmenen tavaraa viikon ajan. Kuulostaa helpolta, mutta nyt on jo iltapäivä, enkä ole edes aloittanut. Mutta kiinnostelee. 

2.Kuukauden mittainen Satasen viikko-haaste. Veikkaan että sen voi vetää eri tyyleillä. Mä nimittäin en pysty satasella sekä ostamaan ruokaa ja bensaa. Realistisempi olisi tuo satasella ruokaa viikossa. Sekin vaatii niin paljon työtä ja etenkin ajatustyötä, mutta joo, kiinnostelee. 

3. Sit löytyi Säästä tuhat euroa vuodessa enemmän-haaste. Hirmu pitkäjänteistä touhua sellainen. Se olisi vajaa kolme euroa päivässä tai parikymppiä kuussa ENEMMÄN. Tässä haasteessa pitäisi siis kiinnittää huomiota päivittäiseen toimintaan ja sieltä karsia se säästö. Joo, kiinnostaa.

Mutta miettikää, jos mä täällä pidän montaa eri kirjanpitoa päällekkäin, että mikä on tämä hetki, mikä satasen viikko ja apua, kolme euroa pitäisi tänäänkin olla käyttämättä. Mulla toki on sitä luppoaikaa, että mitäs muutakaan mä täällä tekisin. 

Haasteista puheenollen. Ystävä haastoi eilen olemaan kuukauden ilman suklaata. Tuijotin häntä pitkään ja hän muutti haasteen viikon mittaiseksi. Jatkoin tuijotusta ja sanoin että jos suklaaton maanantai edes. Hitto vie, tässä lounaan jälkeen olen vetänyt konvehteja monen monta. Sinne meni sekin maanantai. 

Jk. Treffit oli hauskat. Koluttiin kahviloita ja aina kun yhteen tuli pilkku, siirryttiin seuraavaan. Kolmannen pilkun jälkeen lähdin kotiin, jossa olin ihan Tuhkimo 2.0:na eli kello 19.10. Olemme jatkaneet videopuheluiden soittamista. Vähän on mun pyhä iltarauha kärsinyt tästä, myönnän. Ihan joka päivä ei tarvitsis jutella, jos multa kysytään. Koska OMA AIKA. (Minä kiittämätön kakkiainen)