maanantai 30. syyskuuta 2019

Ruokaa, taloutta ja kriisinhallintaa

Maanantain kunniaksi ruokavinkit kehiin.

Tänään teen perheen suosikkiruokaa by mun äiti
 
Lidlin valkosipuli-yrtti maustettua kanaa paistetaan, laitetaan uunivuokaan ja päälle mustapekkakermaa. Tarjoillaan riisin kanssa. 
Helppoa ja nopeaa. 

Huomenna teen itse lihapullia, koska kuopus kyllästynyt murekkeeseen, vaikka samaa kamaa eri muodossa. 

Uutena testiin tulee broileri-nuudelipelti

Vehnänuudelit esikeitetään ja levitetään uunipellille. Joukkoon laitetaan broileripihvejä ja kirsikkatomaatteja. Kanan marinadi kaadetaan nuudelien päälle. 
Kun valmista, niin päälle murustetaan halutessa fetaa.

Tossa on kolme päivää vasta. Vielä puuttuu neljä ruokaa. 

Tekisi mieli taas sanoa, että haussa on hyvää ja edullista.

Hyvä aasinsilta talousasioihin. Aika usein mesetän virtuaalikaverini kanssa, jota en ole koskaan tavannut. Ollaan huomattu, et toiselle on helppo vuodattaa mitä tahansa juuri siksi,koska emme ole tavanneet.

Nyt tällä kaverilla on megalomaaninen talouskriisi, josta ei kehtaa kertoa kuulemma muille kuin mulle. Tuore miesystävä oli järkyttynyt kuoliaaksi, kun kuuli, ettei tyttöystävällä ole kuin muutama euro tilillä, kun palkkapäivää on kolme päivää, Hänen mielestä AIKUISELLA ei voi olla noin huono tilanne. Ahaa, eikö. Mä veikkaan että monellakin kolmen lapsen yh:lla on. 
 Se mikä kaverini mielestä on nyt nolompaa kuin mikään, on se että mies haluaa nähdä paperille kirjattuna tyttiksensä kassavirran. Menot ja tulot. Joo, ehkä vähän kiusallista. Vaikka ajatuksena on AUTTAA, niin ehkä vähän hhmmmhh....

Tämä pari on hieman miettinyt yhteen muuttoa, mutta kaveri pelkää, että se juttu haudataan näiden raha-asioiden vuoksi. Koska kuka nyt köyhän kanssa haluaisi olla. 

Että jos ei uudelle kierrokselle meneminen ole muutenkin hankalaa, niin hankalaa se voi olla myös raha-asioiden vuoksi. Niin lannistavaa. 
 Päätökseni olla yhdistämättä raha-asioita miehen kanssa on oikea!

Välillä ärsyttää olla yksin vastuussa, mutta hitto se on voimaannuttavaa. Enkä yhtään kestä olla tilivelvollinen kelleen. 

Yksi ystävä kävi viikonloppuna itkemässä täällä. Hän on ollut kovin stressaantunut ja nyt paljasti miksi. Kertoi että palkkapäivän tullessa hänellä on yleensä parikymppiä tilillä. Kohta loppuu toisesta lapsesta elatusmaksu ja hän ei tiedä miten pärjää ilman sitä rahaa. 
 Itse olen murehtinut näitä asioita jo vuosi sitten. Valvoin öitä miettimässä milloin joudun luopumaan asunnosta.
 Tänään soitin puhelun töihin ja sanoin, että taidan sittenkin ryhtyä virallisesti kahden lapsen hoitajaksi, enkä vain näin huvin vuoksi ota kahta. Se tarkoittaa palkan nousua. Lisää töitä, mutta lisää palkkaa. Vähemmän stressiä. 
Perheen kanssa asiasta on juteltu ja ratkaisu tuntuu oikealta. Jopa mun 12 v kuopus sanoi, että pääasiassa täällä on helpompaa, jos lapsia on kaksi. ( tai siis viisi. hahha)

Pitää varmaan juhlia muutoksen tuulien kunniaksi. 


tiistai 24. syyskuuta 2019

Innostus saa tulla jäädäkseen

Otsikon rivien välistä voi lukea, että tuo on toive ja samaan aikaan epäusko, että näin kävisi. Aiheena siis liikunta!!!

Eilen näin instassa lapsuudenystäväni treenikuvia ja videoita. Pakahduttavan upea ikätoveri tuo ystävä. Jopa esikoiseni totesi, että onpa hyvässä kunnossa ja hyvin sälinyt, että "mahtaa sua syödä". Hahhahha.

Kirjoittelin sitten kaverini kanssa pitkään treenaamisesta ja ajankäytöstä ja ruokailuista. Hän ei uskonut ettei mulla ole aikaa. Vähän ärsytti, koska MULLA EI OLE vapaata. Salille en enää viitsi jaksa ja ehdi ja ja ja. Helppohan kaverin on huudella on kun yksin elävä ja lapseton ja seli seli taas.
Hänkin treenaa kotona Hiittejä viikottain. Ja käy porrastreenaamassa salin lisäksi.
Porras! Meillähän on nykyään aika lähellä portaat!
 Viestitin vieressä asuvalle ystävälleni, että tänään mennä porrastreenaamaan, ei vastalauseita. Laitoin miehelle viestin, et voiko hän hoitaa muksua, että pääsen treenaamaan hetkeksi. Sain vastaukseksi että tietty. (hitsi tää kysyminen on turhaan niin vaikeaa)

Illalla sit käveltiin viisi minsaa portaille, kiivettiin portaat viidesti ylös, mikä kuulostaa joidenkin korvaan säälittävältä ja omaan korvaan uroteolta. Nää ei ole mitkään megaportaat, vain 100 porrasta, mutta ihan sama. Mä rehkin! En muistakaan monta vuotta siitä on, että viimeksi sydän hakannut viimeistä päivää ja puuskuttanut henkihieverissä.

Instasta katselin @ansaivon treenivideoita ja päätin, että otan ne vihdoin käyttöön. Mm kivoja porrastreeneja kotona tehtäväksi.

Kuulen teidän mumisevan siellä, että joo joo, monesko kerta tää on kun tällasia puhut. :D

Mutta oikeasti, mun on pakko saada itseni fyysisesti parempaan kuntoon. Jospa se pääkin seuraisi mukana.

torstai 19. syyskuuta 2019

Uusperheen haasteet ja dramaattiset käänteet

Lähipiirissä tapahtuu hurjaa kuohuntaa. "Alkuaikuinen" nuori kriiseilee, oireilee ja masentuu. Kaikkihan ei tietenkään johdu tai voi johtua uusperheestä, mutta iso syy kuitenkin se ilmeisesti on. Tämä nuori on elänyt lähes koko ikänsä uusperheessä. Äidillä on uuden miehen kanssa jo teini-ikäiset lapset, eli ei todellakaan tuore case. Nuori on tuntenut ulkopuolisuuden tunteita perheessä pitkään. Isäpuoli on mukava ja kohtelee hyvin, mutta nuori näkee miten isä ottaa syliin "omat lapset", mutta ei häntä. Näkee halailut ja läheisyyden, josta jää paitsi. Tämähän on ihan ymmärrettävää. En ole asiaa vain tajunnut edes ajatella tältä kantilta. Että lapsi tosiaan huomaa sen pienen eron. Ja silti olen eri mieltä yhden ystäväni kanssa, jonka mielestä isäpuolen on pakko istua hänen lastensa sängyn laidalla iltaisin yhtä kauan kuin omien lastensakin. Ja kuinka on halattava yhtä pitkään ja antaumuksella. Mä en usko tuohonkaan. Ei teennäisesti voi halata juuri tasan saman verran. Onhan se falskia.
 Mä työkseni halailen pikkulapsia kotonani, mutta myönnän, että omiani paljon sponttaanimmin ja rakastavammin. Voi olla ettei se näy kuin minulle, mutta eroa on.

Juttelin alkuaikuisen siskon kanssa pitkään ja hän avautui minulle näistä ja omista kipuiluistaan. Iski vyön alle kun tajusi  mitä lapsilleen tekee erotessaan ja pariutuessaan. Enkä sano tätä pahalla kuitenkaan. Kuten omalle lapselleni juuri sanoin, niin ei vanhemmat voi tehdä elämässään kaikkia päätöksiä juuri häneltä lupaa kysyen. Tässä tapauksessa se tarkoitti, että isänsä saa hankkia just niin monta lasta kuin haluaa, se ei teinille kuulu.

En vieläkään paheksu eroja ja pariutumisia. Ajattelen myös, että uusien perheiden myötä saattaa saada ihania uusia ihmisiä elämäänsä ja se ei ole huono se.
Mutta huh kuinka kevyesti näitä perheitä välillä kasataan. Ilman että tulee mieleen, että jollain perheessä voi olla ajatuksia...

Tässä lähipiirikuohunnassa käynee niin, että alkuaikuinen muuttaa toviksi meille. Siis tännehän mahtuu vaikka kuinka moni. Buahha.
Ilman muuta olen valmis auttamaan ja tukemaan, mutta myönnän, että mielessä kävi sekin, että voi kirosana, enkö mä koskaan saa olla kotona rauhassa ja yksin. (Hoivavietti ja rakkaus voittaa. Mutta kuka hoitaisi mua)


perjantai 13. syyskuuta 2019

Perusnuoriso

Joskus pitää olla kyllä iloinen ja onnellinen, ettei oma jälkikasvu ole perustyyppejä. Viestittelin keskimmäisen kanssa ja kyselin aikooko nähdä ketään viikonloppuna. Poika vastas että ei, koska "kaikki muut aikoo juoda kaljaa siellä ja siellä", et hän on sit kotona ja pelaa ja nukkuu. Sanoin olevani iloinen, ettei häntä dokaaminen kiinnosta. Mut pitääkö olla huolissaan, että lukiolainen EI juo?
Toivon, että hän löytäisi kavereita, joita nähdä, että olisi muitakin, jotka ei juo.
(samainen poika alkuviikosta kyseli viestitse lupaa lähteä koulusta, koska päänsärky. Puhuin puhelimessa enkä heti vastannut ja olin saanut jo monta tivausta. Oon niin liikkuttunut siitäkin ettei hän vain lähde koulusta. Noin vaan. Kun tarttee luvan. Kuin monen teini ei ole ikinä lintsannut kysyn vaan.)

Eilen nauratti kaverin varhaisteini. Poika on seiskalla ja koulu lakannut maistumasta jo tovi sitten. Poika oli jo päässyt kasvatuskeskuseluun, josta kaveri sai kirjallisen selostuksen wilman kautta. "Aion menestyä skeittaajana tai bändin jäsenenä.". Mitäpä siihen lisättävää.

Eilen keksittiin kutsua meidän entinen naapuri meille viikonloppuna yökylään ja bilettämään. Oltiin niin intona ajatuksesta, että lupasin jopa hakea hänet (tunnin ajo) et vain saadaan hänet meille,
Ja sit aamulla mulle soitettiin töistä, että olisinko valmis päivystämään viikonlopun. Siitä sain rahaa, jota tartten, mutta nyt oli pakko laittaa oma elämä ja parisuhde edelle. Tod. näk ensi viikolla olisi uusi mahis tienaamiseen. Mutta hieman joudun tekemään itseni kanssa töitä, etten hepulois. Mutta intuitiolla jos vastasin EI, niin kuunneltavahan sitä on.

Mut sanoin rahalle ei. Huhhuh.
Saat sen mistä luovut?





torstai 12. syyskuuta 2019

Aika mones yritys

pitää itsestään huolta. Mä sitkeästi yritän taas lisätä liikkumista elämään. Koska vapaa-aikaa ei ole, niin kaikki on tehtävä kotona ja pikkuipanan ehdoilla.
Tänään kun sade lakkasi, käytiin metsässä polkujuoksemassa. No, ei me oikeasti kilsoja juost, mutta pätkissä kuitenkin aika paljon.
Aamupäivällä katselin Suurinta pudottajaa ja tein samalla tuolilta nousuja niin, että etureidet huutaa.
Välillä käyn hulahulaamassa sillä trendikkäällä hulavanteella.

Että baby steps on syksyn sanapari.

Luin ärsyttävää juttua kävelyllä laihduttamisesta. Jos haluaa laihtua puoli kiloa viikossa, niin askelia pitää tulla 10000 päivässä. Haloo, jos sen haluaa toteutuvan, entisen elämän olisi pitänyt olla makaamista. Eli eikö asia ole niin, että pitäisi kävellä 10000 askelta päivässä ENEMMÄN kuin ennen?

Mä olen nyt kuukauden pysynyt samassa kauheassa painossa. Ja kun ottaa huomioon, että syön aika terveellisesti, niin on tää nyt epää.
Seuraava testin paikka olis varmaan syödä muutaman tunnin välein ja omasta mielestä liikaa. Että auttaisko se?

Mua niin harmittaa jauhaa näitä samoja juttuja vuodesta toiseen.

jk. Ruokavinkki. Vai olinko jo maininnut helpon hyvän ja nopean ruoan? Marinoitija kanasuikaleita, viherpippuri koskenlaskijajuustoa ja kermaa. Lisukkeeksi pasta tai riisi.
HYVÄÄ!

Uunifetapastan muunnos. Tomaattien kanssa ei paahdakaan uunissa fetaa vaan sinihomejuustoa. En ole vielä testannut, mutta se on vain ajan kysymys.

Tänään syödään Horneteja ja salaattia.

Eipä tässä muuta !

tiistai 10. syyskuuta 2019

Vahdevuodet ja muut epämiellyttävät puheenaiheet

Ikäraja 18 vuotta. Saattaa sisältää kirosanoja.

"On kuin olisi murrosikäinen ja mukana kaikki koettu katkeruus."  Huh. Kiva ohjelma aamukahvilla katsottavaksi.
Olin tallentanut ohjelman vaihdevuosista. Mua siis oikeasti nolottaa edes kertoa tämä. Mä en millään vaan hyväksy, että mä olen jo tässä. EN vaan hyväksy. Oikeasti en halua puhua aiheesta tai mieluiten edes ajatella. Puhun korkeintaan lainausmerkein, jos on pakko. Mä en vaan hitto (vittu) vie voi olla näin vanha ja elämä on ohi ja mitään ei ole edessä ja ihan varmasti olen elänyt täysin väärin ja tekisin kaiken uusiksi jos voisin, mutta en tietenkään voi. Enkä edes tiedä mitä tekisin toisin.

Mutta ihan varpisti olen katkera vaikka mistä.

Eilen mutsi oli soittanut ex-anopilleni. Mä luulen että mutsi on kuin mä: saadaan pahanilkistä nautintoa anopin marinoista. En tiedä miksi.
No, ex-anoppi oli kuulemma vouhkannut antaumuksella siitä, miten sotkuista eksän kotona on. Ja siellä siis on todella todella sotkuista ja likaista. Eksän nyksä ei kuulemma siivoa, hän vain pesee pyykit. Miehen tehtävä on siivota. Lopputulos on huikea! Mulla on aiheesta hieman paha mieli. Mun lapset kuitenkin elää siellä. Sit pääsen tästä siihen katkeruuteen. Miksiköhän mä en tehnyt aikanaan samaa lakkoa?

Ex-anoppi myös vieläkin suree meidän avioeroa. Sen murheen ymmärrän paremmin, mutta oikeasti, miksi mä haluisin taas kotiorjaksi. (Itse mä itseni sellaiseksi tein, eipä sillä)

Ystäväni kanssa puhuttiin hieman näistä katkeruuksista sun muista. Me ollaan molemmat samanlaisia. Me halutaan että ympärillä muut voi hyvin, mutta se käy yleensä itsen kustannuksella. Mä niin yritän miellyttää kaikkia ja haluan että kaikilla on kivaa ja en enää tiedä mikä musta on kivaa tai ansaitsenko mä edes kivaa. No, hieman liioiteltuna tuo, mutta vähän siihen suuntaan kuitenkin.

Huuhh!

Koska tunteet ailahtelee, niin tokikaan huomenna en ehkä allekirjoita puoliakaan kirjoittamastani :D

Itseasiassa jo tänään iltapäivällä kun olen käynyt kampaajalla uusiutumassa, saatan olla eri mieltä kaikesta.
( koska eihän tätä mieltä voi olla, ettei läheisille vain tule epämukava olo)

Kun eilen puhuttiin ystävän kanssa näitä syvällisiä, niin tulin sanoneeksi, että mun prioriteeteissa korkeimmalla on se, että saan elätettyä perheeni. Ja sen elättäminen käy päivä päivältä kalliimmaksi. Sen vuoksi, joudun tekemään enemmän töitä, mikä väsyttää mua ja toki käy parisuhteelle hieman haastavaksi. Kun ei ole vapaata aikaa ja iltaisin väsyttää. Mutta hei, mitä väliä miten suhteille käy, koska hei, mun pitää elättää mun perhe! Saatana!


torstai 5. syyskuuta 2019

Somelakko? Onko se mahdollista?

Jäin hieman järkyttyneenä eilen miettimään nykyistä someaikaa. Ystäväni lähtee kylpylään miesystävänsä kanssa vuorokaudeksi. He päättivät yrittää sometaukoa reissussa, että vain tärkeisiin puheluihin vastataan, mutta muuten ei pyöritä somessa. Sanoin, että eiköhän se nyt onnistu helpostikin. Yksi vuorokausi.
 Vähän myöhemmin tajusin, että sehän olisi kauhean vaikeaa. En mä osaa enää olla kenellekään läsnä niin, etten puhelinta räpläisi päivään. Seurassa yritän olla koko ajan hiplaamatta puhelinta, mutta ei ole helppoa sekään. Puhelut sentään jätän pääasiassa vastaamatta, jos olen seurassa. Lapsille toki ja työpuhelut, mutta en kaveripuheluihin, jos olen toisen ystävän seurassa.

Mietin, että jos olisin miehen kanssa reissussa, enkä saisi kenenkään kanssa viestiä tai somea selata, niin saattaisin ahdistua. Että mitä kummaa tässä kuuluu koko ajan puhua tai tehdä. Ahistus! Olla läsnä!!??

Mua on alkanut ärsyttää se, että kaikki nettitoiminta on nykyään puhelimessa. Ennen muinoin rakastin aamulla avata läppärin; lukea blogeja ja lehtiä kahvia juodessa. Nykyään avaan tietokoneen satunnaisesti. Lähinnä silloin kun bloggaan. Siksi välillä saattaa mennä päiviä, etten lue blogeja, koska en tykkää lukea niitä puhelimesta.

Eli mun alkuperäinen mututuntuma oli oikea. EN Tykkää hiplailupuhelimista.
 Oppisko taas olemaan, jos olisikin vain vanhanaikainen kännykkä ilman erityistä älyä?
(Ei, mä tartten kännykän navigaattoria harva se päivä)


keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Remppa, ei muutto.

Heipä hei ja terveisiä kovin uusiutuneesta kodista. Viime viikolla ystis kävi täällä monena päivänä huiskimassa muutaman tunnin ja kylläpäs sai aikaan. Mun tehtävä oli vaan kantaa tavaraa ja tehdä kanasalaattia ja munakasta.
Poikien suuren suuri ja epäkäytännöllinen huone muokattiin uusiksi. Nyt yhdellä pojalla on tavallaan oma yksiö, kahdelle pojalle omat kirjoituspäydät (lue : pelipöytä) ja seinille hankittu  kaappeja (Ystävän neuvo: säilytystila seinälle, ei lattialle) ja seiniä maalattukin. Kaapit ja maalit tuo nokkela nainen löysi Torista ilmaiseksi. 
Vähän päivittelin poikien huoneen kaappimäärää, heillä kun ei mun luona juuri ole tavaraa. Vastaus oli se, että koska mun vaatehuone joutuu muokkauksen uhriksi myös, niin osa siellä olevista kamoista tulee poikien makkariin. Vaatehuoneen lakanat sain sinne jo siirtää. . 
 Mä en tarkkaan tiedä mitä ystävä suunnittelee, mutta puhuu walk in closetista MULLE ja jotenkin oudosti sinne tulee mun oma tilakin. En tiedä miten, mutta näin mulle kerrottiin. 

Mun hoitolasten huoneesta on jo otettu mitat, eli kohta sekin lienee parempi versio itsestään. 

Eteinenhän oli se varsinainen muutoskohde, joka taitaa jäädä viimeiseksi. Paitsi et muuttuihan sekin vähän. Tai siis paljon!





Niin kaikkien muutosten keskellä sain viime viikolla vihdoin töitäkin. Eli yhtenä iltana tuli lapsi taloon. Piiperö sopeutui hyvin siihen, et koko ajan joku täällä poras tai nakutteli. 

Toissa yönä tuli mies kotiin reissusta. Harmi, kun olin nukkumassa, koska jäi näkemättä ällistys, minkä muuttunut koti aiheutti. Oli kyllä olkkarissa potkinut jalkaa nojatuoliin, joka oli "väärässä" paikassa. Mutta siitäs sai, kantsiiko lähteä yksin reissuun. Koskaan ei tiedä mitä kotona sillä aikaa tapahtuu.

Viime viikko oli niin hauska ja haipakkainen, et nyt tämä KAIPAAMANI normi työarki tuntuu megatylsältä.
 Teen kaikkeni etten vajoa epämääräiseen slakuloon.
 Asiaa ei auta, et poikien kanssa typeriä yhteenottoja, jotka vie kaikki voimat. Eilen olin taas sitä mieltä, et heippa, muuttakaa isän luo. En osaa olla äiti näemmä.
 Tänään onneks uusi päivä ja äitiys sujuu hyvällä mielellä.

Tää on tätä!

Nyt kun on leikitty Remppaa vai muuttoa, niin olisko seuraava ohjelma Say yes to the dress ?