Näköalaton, mutta ripeä

Ystäväni kysyi tänään millainen päättäjä olen. Mietinkö, pohdinko asioita pitkään ja toimin sitten, vai teenkö päätökset nopeasti.
En osannut suoralta kädeltä edes vastata. Ensin sanoin, että ainakin suhteisiin lähden nopeasti, mutta suhteista pois TODELLA hitaasti ja mieluiten niin, etten itse joudu asiasta päättämään. (mukamas)

Asia  pyöri päässä koko päivän ja  yhtäkkiä tajusin, että olen salamannopea toimija, kunhan ensin vain keksin mitä haluan.
Olen huono keksimään mitä haluan, kuten olen voihkinut, en olen tekemisissä sisimpäni kanssa aktiivisesti. Olen aika näköalaton ja epävarma.
Mutta kun keksin mitä haluan, teen sen todella vikkelästi, niin että muita hirvittää.
 Olin 18v kun luin Hesarista ilmoituksen, jossa etsittiin au pairia. Soitin, sain paikan ja lähtöön taisi olla hädin tuskin kuukausi. Kerroin asiasta vanhemmilleni vasta kun olin paikan saanut. Outoa tässä oli se, että olin huono englannissa ja olin kaikin tavoin nössönynny.

Ykskaksyllättäin keksin, että haluan päästä ravintolakouluun. (virhe) Hain ja pääsin. En miettinyt miten aion pärjätä. Olin kuitenkin jo "aikuinen" ja omillani. Ja aina ollut töissä.

Opiskeluaikana opettaja sanoi, että olisi mahdollista lähteä vaihtoon Portugaliin. Lähdin.

Kuulin yhden vauvan kätkytkuolemasta. Tajusin, että on turha miettiä milloin on sopiva aika vauvalle. Heitin pillerit pois.(paljon aiottua aiemmin)

Tuli tilaisuus irtisanoutua töistä puhelinyhtiöstä. Lähdin.

Näin Kymmenen uutisissa jutun, jossa kerrottiin tarpeesta saada lisää kriisiperheitä lyhytaikaisille sijaislapsille. Soitin aamulla sosiaalivirastoon.

Nyt olen siinä vaiheessa, että sydämestäni toivon, että keksin mitä tehdä. Liittyy se sitten työhön, uuteen kotiin, uuteen elämään. Odotan, että se idea tulee, jotta voin toimia.
 Ehkä odotan, että minut haetaan kotoa.

Lastenvalvoja suosittaa

Koska mulla ei ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, niin linkitän opetusmielessä Momzillan loistokirjoituksen. Tässä hyvät vinkit kaikille avioeroaville. (joihin allekirjoittavakin lukeutuu tässä jossain kohtaa)

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja yllätys yllätys, epäjoulunainen eli minä, ei ole tehnyt mitään joulun eteen. MITÄÄN! Olisinko voinut edes jouluvaloja kaivaa esille jostain kaapin perukoilta NO en. Koska jouluvalot ei näytä  kivoilta, jos muuten on sotkuista. Täällä on liikaa tavaraa, joka pitäisi haihduttaa valojen tieltä. Mutta kun ei huvita.
Mua huvittaa vain kävely, kahvin juonti ja ystävät. Ja ihan pikkaisen kuntosali. Ja lukeminen. Lasten halailu. (viime yönä kävin nostamassa kuopuksen parvelta alas ja kannoin viereeni nukkumaan) Kana-avokadosalaatin syöminenkin on kivaa. Telkkarin katsominen kaverilla myös. Intuitiivinen kirjoittaminenkin, mutta hitto kun se on vaikeaa. Miksi en tavoita sisintääni? Missä se on? Entä jos se lomailee jossain eksoottisessa kohteessa ja hekottelee, et siellä se pääminä pinnallisena keikkuu ilman aavistustakaan oikeasta itsestä.

Intuitiivisesta kirjoittamisesta puheen ollen. Ystävä puhui viikonloppuna jostain vastaavasta kurssista jolle minutkin pakottaa. Kertoi ensimmäisestä tehtävästä. "Mitkä viisi asiaa on ensi vuonna toisin" tai "mitkä viisi asiaa teet ensi vuonna toisin".
Heti iski paniikki. Niin hieno tehtävä, mutta niin vaikea minulle, joka on näköalaton ja jolta puuttuu mielikuvitus ja tulevaisuudenusko. (ja jonka sisin on siellä maailmanympärysmatkalla juomassa drinkkejä)

Oikeesti. Voiko mun viisi asiaa, jotka teen toisin olla jotain:
1.Viikkaan vaatteet kuivausrummusta suoraan kaappeihin, enkä jätä kodinhoitohuoneeseen lojumaan
2. Juon aamulla lasin vettä ennen aamiaista
3.Maksan laskut illalla enkä aamulla
4.hmmmm
5.niin hmmm

Katsokaa nyt. Toivoton minä.

Mutta ihana!

Intuitiota etsimässä

Vuosi sitten marraskuussa, mun ajatukset oli synkkiä. Puheissani olin ajamassa sillankaiteeseen harva se viikko. Kaikki tuntui synkältä ja raskaalta.
Nyt huomasin, että marraskuuta on jäljellä alle viikko. Marraskuu vain hujahtanut ohi ilman draamaa.


Mitä mä olen tehnyt? Käynyt salilla, kävellyt, kahvitellut kavereiden kanssa, kävellyt kavereiden kanssa, lukenut, yrittänyt kirjoittaa intuitiivisesti. Tiedättekkö miten vaikeaa se on. Ei mun intuitio halua jutella tai avata itseään. Joko mussa on olemassa vain tietoinen ajattelu (no höps) tai sitten mun sisin ei halua paljastaa mua minulle itsellenikään. Se voihkii vain "et sä mua kuitenkaan tajua ja sit vaan pahoitat mieles jos paljastan sulle, millainen paskiainen sisimmiltäni olen".

Olen käynyt jokusen inspiroivan keskustelunkin.
Yksi tyyppi kertoi alkaneensa kehittää itseään henkisesti ja fyysisesti. Alkoi urheilemaan määrätietoisesti sekä lukemaan aivoja stimuloivaa kirjallisuutta.
Mun aivoja stimuloi lähinnä naistenlehdet tällä hetkellä ja siitä ei hyvää seuraa. Pää täynnä parisuhteenhoitovinkkejä, jotka saa ärtymään.

Mä päätin inspiroitua tässä kohtaa lähinnä siitä fyysisestä kehittymisestä. Käyn salilla vaikken vieläkään innostu siitä. Teen tosissani sen mitä teen.
(Mutta totuus on, et edelleenkin käy niin et jos joku kaveri pyytää kahville, niin menen salin kustannuksella. Eilenkin luin facesta, että sisko on kotona. Paiskasin salikassin nurkkaan ja ajoin siskolle. Olishan se tylsää olla fyysisesti fitnessbabe, mutta yksinäinen.
Mut hei, kyllä mä siellä salillakin käyn. KYLLÄ!)

Yllärijuhlat ja muu elämä

Mihin tämä viikko katosi? Mitä ihmettä mä olen tehnyt? Ei voi tietää.

Viime lauantaina olin onnellinen. Rakas Kuopion ystäväni ja Sutkautus-Elisa järkkkäsivät  mulle yllätyssyntärit!!! Voitteko kuvitella? Mitään niin ihmeellistä mulle ei ole ikinä  tehty. Nähty vaivaa etenkin sen eteen, että keksivät ketkä ovat mun ystäviä, joita paikalle kutsua. Kiehtovaa erityisesti se, että järjstäjätkään eivät toisiaan entuudestaan tunne.

Jännittyneenä lähdin Helsinkiin ravintolaan, yhtään arvaamatta, keitä paikalle tulee.
 Amarillossa istuin tovin itsekseni, ennenkuin ensimmäinen saapui. Lopulta meitä oli paikalla kolme kaveria ja mun rakas sisko. Etenkin sisko oli ihana ylläri, en olisi arvannut että lapsenvahti järjstyy.
Suureksi surukseni yksikään läheisimmistä ystävistäni ei päässyt paikalle, eivät edes nämä juhlat järjestäneet kaksi. Mutta ajatus on tärkein! Olen superhappy!

Syötiin, juotiin ja naurettiin.
Siinä ne tärkeimmät!

Aamulla olin ihan hyvissä voimissa ja pääsin kaverini kanssa tunnin kävelylenkille jo kello 11. Kuinka hämmästyttävää se on?

Muuten tämä viikko on ollut outo. Olen vähän sisäisesti poikki, itkeskelen vähän väliä, ilman syytä. Telkkariohjelmat sen yleensä laukaisevat. Jostain tulee mieleen jotain ja kyyneleet tulvahtaa silmiin.

Eilen meinasi itkettää se, että wifi yhteys katkesi.  Pojille se oli erityisen suuri draaman aihe, Tänä aamuna sitä murehdittiin erityisen kovasti, mutta juuri ennen pahimman draamakuninkaan kouluun lähtöä netti palasi. Voi sitä iloa! Kannattaa kokeilla!
Mitä sitä ennen teki, ennen nettiä? Oliko ehkä jopa elämä?

Kuntosali ei ole minua kovin kovaa huudellut. Toissapäivänä olin salilla ja tänäänkin aion mennä. Toivon, että viikonloppunakin saan potkittua itseni treeneihin. Huomatkaa, into ei ole vielä herännyt. Ihan puhdas velvollisuus vielä!
Voisko siellä salilla olla edes komeita miehiä, joista ottaa mallia? (Ei, minä en katsele komeita miehiä, minä vain mallia otan, uskokaa pois)
Tai please, edes Antti Tuisku. Sitten kyllä kiipeilisin hymyhuulin porraskoneessa ja lauleskelisin kuiskaillen "peto on irti".

Nyt on irti vaan vanha nainen, se laiska vätystelijä.

Linjassa itseni kanssa

Eilinen oli yllättävän myrskyisä päivä.

Mä niin osaan tehdä kärpäsestä härkäsen, eli synttäreistä trombin. Miksi mä saan itseni lietsottua synkkyyteen ja kurjuuteen niin vaivattomasti?

Miksi eilen "kaikki" tuntui niin vaikealta ja kurjalta? Miksi riitelin lasten kanssa?

Monta kysymystä. Ensi  kuun aikana saan toivottavasti vastauksen näihin kysymyksiin.

 Sain illalla uskomattoman lahjan rakkaalta Kuopioon muuttaneelta ystävältä. "Kirjekurssin".

Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaaste

• ohjaa Sinua kohti tasapainoa ja syvempää ymmärrystä itsestäsi
• auttaa vähentämään sisäisiä ristiriitoja
• tuottaa oivalluksia ja itsetuntemusta
• antaa tietoa intuitiivisesta kirjoittamisesta henkisen kasvun välineenä ja
• opettaa tekemään kirjoittamisesta tavan, jota voit toteuttaa joko päivittäin tai tarpeen mukaan.

Hurjan kiinnostava aihe. Ja pelottava.

Mä mielelläni vähentäisin sisäisiä ristiriitoja, Haluan myös kirjoittamisesta tavan ja osin se on varmaan lahjan antajan ajatuskin.

Niin kiehtovaa,

Ensi viikosta alkaen kuuden viikon ajan, saan aiheita kolmen päivän välein, Aika paljon kirjoitettavaa ja ajateltavaa.

Jännittää!

Pokkanainen 45 vuotta

"Kuolinvuoteellas huutaa voit, minä elän!"

Mun laulu!


Niin oon päivänsankari, että!

Aamu oli upea!
Junnu soitti mulle oman sävellyksensä.
Perheeltä sain Lisa Marklundin sekä Anna Perhon uusimmat

Sutkautuksia- Elisalla kävin aamukahvilla, aamukikatuksella ja aamuitkulla. Toki me myös reippaana käveltiin auringonpaisteessa.

Maailma paikoillaan!

Selätään marrasmasennus!

Mulla on ollut jääkaapin ovessa vuoden vanhan Sport-lehden ohje asennetarkastuksesta! Viikossa olisi tarkoitus löytää itsestä optimisti.

Nyt treenataan yhdessä. Hop!

Maanantai:

Vaihda näkökulmaa!
Jos haluat muutosta johonkin, kirkasta ensin päämääräsi. Päätä, että marraskuusta tulee vuotesi kohokohta,
Osta keltaiset kumisaappaat ja sähäkimmät treenivaatteet.
Järjestä valonjuhlat ystävillesi.

Mun päämäärä on lopettaa vätystely ja ryhtyä omaksi idolikseni. Tehokas työpimu, pullanleipoja, kodin feng shuin parantaja, ystävien tuki ja piristys!
(Päämäärä kaksi on saada ihanat käsivarret!)

Tänään opin taas vaiheeksi sen, että ihminen itse kykenee vaikuttamaan mielialaansa hyvässä ja pahassa.
Ihan vaan aikani kuluksi  aloin marisemaan kaikesta. Inhosin elämääni ja kaikkea.
Menin itseeni. Kaipaan huomiota ja sitä, että mun olemassa olosta tehdään numero. Kyllä, säälittävää.

Psyykkasin itseäni hieman. Menin salille. KYLLÄ. Ei se autuaaksi tehnyt, mutta kävinpä kuitenkin. Toivon, että hurahdan. Haluan olla vahva ja timmi. Haluan ajatella muutakin kuin tylsyyttä. Ajattelen siis treenausta.
Hienot treenitrikootkin jo hankin. Mustat, tiukat, pinkki vauhtiraita sivussa. Jännnintä on se, ettei mua ahdista olla ihmisten ilmoilla siten. Mä olen se, joka ennen käyttä salilla löysiä verkkareita ja isoa t-paitaa!!!!

Burpee on saatanasta!

Nonnis, tekosyyt sikseen ja toimintaa.

Olen voittanut uudelle kuntosalille kahden viikon tutustumisjakson. Eilen kävin paikkaan tutustumassa ja tokikin mulle jäsenyyttä yritettiin myydä. Keksin sata syytä, miksen ehdi ja pysty ja kykene, mutta kaikki syyt sai kumottua.
Mullahan tosiaan on tää kauhea 45v edessä. Ja pyhä päätös aloittaa treenaaminen ennen sitä ja sen jälkeenkin...

Eilen ex tempore menin sitten testaamaan Crossfit demo tuntia. Olen salaa haaveillut, että hurahtaisin  siihen, mutta en todellakaan. En! Oli mulla hauskaa eilen kyllä, mutta luojan tähden olin lopussa aivan sippi. Lopussa piti minuutti lankuttaa putkeen, mutta kykenin siihen ehkä kymmenen sekunnin pätkissä. Olin totaaliloppu.
Pahinta  kaikessa oli burpee, yleisliike suoraan helvetistä.

Tänään hyydyttää ja kolottaa, mutta aika miellyttävällä tavalla. Aurinkokin paistaa, joten vähän mietin kokeilisko juoksua tai edes kävelylenkkiä NYT.

Sit mulla on vakava ongelma. Luen kaikkia treenijuttuja ja kaikissa sanotaan, että pitää syödä tarpeeksi, yli oman kulutuksen, jos haluaa lihaksia hankkia.
EN OSAA syödä liikaa, enkä ehkä edes tarpeeksi, pahoin pelkään. Ellen sitten herkkuja saa vetää. Mä olen nyt parisen vuotta syönyt pääsääntöisesti järkevästi ja aika monipuolisesti ja pitänyt kiloni poissa, mutta en ole varma miten lisätä syömistä tolkullisesti.

Pienet ongelmat!

Huomaatteko, tää lähtee selvästi treeniblogin suuntaan. Ehhehe!

Huomenna on mukavaa. Lähden serkkuni vauvan ristiäisiin. Ihana nähdä sukua, jota vähemmän näkee, ihana nähdä vauva, ihana poistua kotoa. Hitto mä olen kyllästynyt kotiin!

Sovitin pikkumustaani, jonka hankin ennen viime joulua. Tiekste, se on ehkä hippasen liian iso.

Iso oli myös eilinen treenivarustukseni. Ostin joku vuosi sitten "ihanat" treenihousut. Miksi niitä sanotaan, trikoita joiden lahkeet levenee? En muista!
Mutta kriisi! Ne oli mulle hieman liian löysät, aikanaan soivan kireät. Suurempi kriisi oli se, et kaikki muut treenaa tiukoissa trikoissa ja topeissa. Mulla oli väärän mallisten trikoiden lisäksi vielä tekninen paita, joka tavallista t-paita mallia. Olin kuin eri planeetalta. Joltain juntilta mummoplaneetalta!
Eikä siinä vielä kaikki. Mulla ei ole treenikenkiä, joten lainasin esikoisen vanhoja kenkkiä. Valkoiset, varrelliset, kauheat. Mä niin tarvitsen sirot mustat (pinkit) kengät ja ihania urheiluvaatteita Olen varma, että juoksumatolla juokseminen sujuu kevyesti ihanissa kamoissa. Pitäisköhän mennä kaupoille NYT!

Uusinta

Luin vanhoja postauksia.
Laitan tämän uudestaan, koska ystäväni tarvitsee tsemppausta ja lopussa on "viisaus", joka minua itseäni auttaa. Välillä.

MIkään ei ole pysyvää

Eilen koin huippuhetken. Kävin hyvin nuorekkaassa vaatekaupassa hiplailemassa vaatteita. Katselin yhden rekin vaatteita, kun myyjä kysyi hämmentyneenä ett minkä kokoisia vaatteita sä yleensä käytät. "Noi vaatteet tossa on isoja kokoja. koot alkaa neljäkakkosesta". Lähes tirskuen hypähtelin pois sanoen et ehken sit ole niin iso.
Juu ei, en ole hoikka edelleenkään, mutta ilmeisesti eka ajatus musta ei ole. et meepäs tonne very big is very fat-osastolle.

Mitä olen viime ajat tehnyt. No ylläri pylläri. Lähinnä kävellyt yksin tai kaverin kanssa tai koiran kanssa. Edelleen näen ystäviäni. Iltaisin katson Greyn anatomiaa.
Eilen kävin äippälomalla olevalla kollegalla, toisen kaverin kanssa pitkällä lenkillä ja illaksi sain kaverin kahden poikansa kanssa kylään.  Ruokapöydässä taas kahdeksan tyyppiä. Parasta tuollainen!

Viime perjantaina vietin saunailtaa siskon kanssa. Oltiin hysteerisen hyvällä tuulella. Tanssittiin siskon keittiössä jo 16.30 alkaen. Pompittiin kädet korkealla ja hengästyttiin.
 Meidän paras tanssibiisi oli Antti Tuiskun Peto on irti!!! Ensin vihasin sitä, mutta nyt niin rakastan.
Ajoittain kesken pomppimisen sanoin "ainiin, olen 44-vuotias" ja jatkoin hyppimistä.

Mussa on joku hämärä nuorekkuuspuuska menossa. Lapsettaa ihan kauheasti.

Tänään olen hieman sateen lannistama. Yritin olla reipas ja sadevaatteissa lenkittää koiraa. Kymmenen minuuttia riitti.  Mieluummin juon kahvia lämpimässä ja luen lehtiä. En ole edes sänkyä tainnut vielä pedata ja eihän se enää edes kannata, tähän aikaan.

Huomenna on vapppuaatto. Menen junnun kanssa kaverille kemuihin. Menen autolla, olen hillitysti ja ajoissa kotiin. Isommat pojat on kotona ja tekevät itse pitsaa. Mies on vaihteeksi ulkoisilla mailla.
Viikonloppuna varmaankin taas kävelen, Hyvässä lykyssä laihdutan.

Elämä on parasta aikaa!

Vaikka muistaa, että loppuvuodesta ajoittain haikailin sillankaiteeseen ajamisesta, kun oli elämä niin perseestä. (sorry) Tänään juuri ystävää kannustin sanomalla "syksyn fiilis meni ohi, tämä hyvä fiiliskin menee ohi, tulee uusi tunnetila joka sekin menee ohi". Eli kyllä, fiilis ja tilanteet vaihtelee, mikään ei ole pysyvää.

Peppu ylös

Tekosyyt sikseen ja peppu ylös penkistä!
Luin uusinta Sport-lehteä. Siellä oli minisun mainoksen kylkiäisenä kahvakuulatreenin ohjeet.
Näytti niin sopivalta mulle, että ihan ihan kohta vaihdan trikoot jalkaan, laitan musan soimaan ja aloitan kahvakuulauksen.
Sitten suihku ja kynsien lakkaus. Voisi olla hyvä aamupäivä tällainen.
Iltapäivällä työmenoa ja illalla kotikutsut, joissa pääsen intialaiseen päähierontaan ja juttelemaan entisten työkavereiden kanssa.
Eilen juuri muistelin, että siitä on kymmenen vuotta, kun menin hoitovapaiden jälkeen töihin. Aluksi kauhealla innolla, hetken kuluttua ahdistuneena.
Se ahdistus, mikä vaivasi koko ajan. Tuntui etten osaa, ehdi, jaksa hoitaa töitäni. Olin aika onneton koko ajan.
Tammikuussa jo irtisanouduin, maaliskuun lopussa jäin kotiin.
Tässä sitä ollaan.

jk. Radio temppuili, musa ei soinut, mutta mä tein treenin!!!

Viimetippa ja kauheaa marinaa

Minähän olen koko syksyn ollut aloittamassa kuntosalilla käymistä. Niin olin innoissani aamupäivävapaista ja mahdollisuudesta urheiluun.
Silmissä siinsi timmi kroppa. (No ei, en usko et ikinä timmiytyisin)
Eniten mielessä painoi se fakta, että  jos haluaa muuttua, niin treeni pitää aloittaa ennen kuin täyttää 45 vuotta.
Alkusyksystä voitin kahden viikon kuntosalikokeilun salille, joka juuri avautui. TORSTAINA menen tutustumaan saliin ja  aloitan sen kahden viikon treenin. Maanantaina täytän 45v. Enkö ole siis ihan aikataulussa?

Synttäreistä tuli mieleen leipominen. Esikoinen kysyi yksi päivä, et missä se sun arvonnassa voittamasi leiivontakirja on. Mietin hetken, et mitä hittoa. Sitten muistin että rakkaan Rouva Kepposen blogi arvonnassa voitin sellaisen ennen viime joulua. Joku Kepposka luo uraa niin kiivaasti, ettei vieläkään ole sitä ehtinyt lähettää :D
Saan lohtua siitä, et muutkin on hajamielisiä ja sellaisia...

Mä poden taas ikävystymistä ja pystyynkuolemista. Ja rahastressiä ja arkiruokastressiä ja kuolenko pystyyn- murhetta.
Ja sitä aikaansaamattomuutta tietysti. Viikonloppuna sanoin siskolle, että ensi viikolla teeskentelen olevani joku muu, joku tehokas. Aahhahah! Olen minä, vieläkin. Elämäni hukkaanheittäjä, hurjan traaginen ja ikävystyttävä hahmo.

Alkoipas marina sujua! Sain hermoromahduksen kun luin Anna Perhon haastattelua, jossa kertoi aikatauluttavansa kaiken.  Jopa sen, missä  kohtaa päivää on ne minuutit, kun ei tarvitse tehdä mitään.
Miten jotkut koko  ajan jaksaa uurastaa? Miten ne edes  keksii mitä tehdä?
Miten ihmiset kestää ylipäätään elämänsä ja sen ikävystyttävyyden? Olisko mun elämä kivempaa, jos koko ajan muurahaisena puuhailisin?

Heräsin traagisena! Huomaatteko?
Anteeksi!

jk. Ehkä mulla on vaan annoskateus. Esikoinen söi valtavan englantilaisen aamiaisen. Mä sain vaan leivän juustolla. (Tämäkin, miksi  mä en anna itseni syödä munapekoniaamiaisia, MIKSI)

Hih ja ping

Noniin, viikon hih ja ping-katsauksen aika.
Oon ollut karseassa flunssassa, mut mieli väkisinkin hyvä. Kehokuuria takana kolme viikkoa, painoa tippunut neljä kiloa, senttejä miinustunut ältsisti.
Ostin itselleni Espritin slimit farkut, tuumakoko 29!!!!
Luojan tähden.
Ihannepainon ylärajaan on matkaa 1,6 kiloa. Juu ei, en ole laiha vieläkään, mutta kyllä kiitos, pienin ikinä.
Ihanaa on se, etten himoitse mitään. En mieti et ensi keskiviikkona ostan suklaalevyn tai kaksi. Lähinnä aattelen, et jee, kohta saan kanasalaattia avokadolla ja suolapähkinöillä syödä.
Viinilasikin olis kiva.

Eikö ole aika hyvä tapa aloittaa 45-vuotiaan elämä? Joka alkaa 2,5 viikon kuluttua!
Nyt on sellainenkin olo, et kun nenä ei enää vuoda, niin minä kirmaan ulkona kuin metsäkauris ja juoksen vaikka viisi kilsaa heti alkuun.

Kaikki on elämässä mahdollista, muistakaa se.

Sekin et kohta saan papakokeen tulokset ja mul on vaikka syöpä alkanut.

Eli tänään pitää iloita!

Hottikset yök en syömässä

Rakkaat kanssa-hottikset. Alkakaas kehitellä ideoita Yök en syö-dokumenttia varten.

Eilen kävin hämmentävimmän keskustelun ever. Olin tälle dokkarihepulle näyttänyt blogipostauksen Hottiksista keittiössä. Ihan vaan naurattamismielessä.

Se heppu kirjoitti: Se ruokaohjelmaideo oli helvetin hyvä.

Olin että what? Sehän oli vaan tyhmää läppää.

Heppu: Ne on monesti parhaita
Olisko sulla kavereita halukkaina siihen mukaan. Ja onko teillä ideoita, mitä puhutte niistä kirjoista tai ylipäänsä?

Mä  nauroin, ettää meitähän on lauma tätä ideoimassa,  ja suuri osa vielä aikas älykköjä. (en minä)

Dokkariheppu: Pitää sitten kuvata pois kuleksimasta

Minä: läpällähä me tota vaan

Heppu:No läpällä läpällä, mutta kunnolla.
Se vois olla osa isompaa kokonaisuutta.

Ketkä kaikki on innolla mukana???
Ideoimassa.

jk. Hauskin tässä on se, et se ei tiennyt et ehdittiin jo kaavailla tätä dokkarin aiheeksi. Se keksi sen itse!

Löytö! Minä!

Mut on kuulkaas niin löydetty. NIIN NIIN löydetty!

Tutustuin yhteen nuoreen heppuun, joka opiskelee dokumentin tekoa  ja jonkun verran juteltu mm.dokumentin aiheista.
Tyypille paljastin itse bloggaavani ja kauhean kinuamisen jälkeen suostuin antamaan näytteen tasottomista jutuistani.

Laitoin tämän:

IDEA:
Mä tajusin tänään, että mun on kirjoitettava best seller, josta tehdään leffa, tv-sarja, näytelmä ja tietysti jenkkeihin tehdä oma versio kaikista näistä ja sitten saan elellä lopun elämääni rauhassa. 
 Kotona raapustelen joitakin rivejä kun siltä tuntuu, leivon pullaa kotiin palaaville lapsille ja heti jos joku korottaa ääntään, mä lähden kävelylle. Päätellen viime päivien menosta, mä kävelen paljon ja usein. 

Best seller kertoisi naisesta, joka alun alkujaan oli hauska ja iloinen, mutta josta aikojen saatossa tulee tylsä kuivimus, joka laskee päänsä pöydälle ja sanoo "en jaksa". (Tän naisen tosi kuvitteellinen esikuva tänään olis voinu itseltään ja lapsiltaan kysyä "Miksi olen muuttunut tällaiseksi" ja sen naisen kuvitteellinen aviomies olis sanonut painokkaasti "niinpä".)

Mutta koska se nainen on pohjimmiltaan fiksu ja tosi syvällinen pinnallisen kuorensa alla, hän tajuaa olevansa hyväosainen ja pilalle hemmoteltu ja pyrkii paremmaksi ihmiseksi. Saa huikean ajatuksen, jolla parantaa omansa ja kaikkien lähimmäistensä elämän, saa nobelin ja oscarin ja ruusuja...
Tai jotain. Jotain se nainen keksii. Huikean kiehtovia tapahtumia, oivalluksia ja tietysti kasvua ihmisenä luvassa. Lopussa se nainen kuolee, ja siitä kirjoitetaan niin liikuttava negrologi lehteen, että se nainen sen lukiessaan olisi voinut sanoa "olin minä sittenkin aikamoinen". 

VASTAUS:
Tossahan vois olla ideaa.Tehdään Bukowskimainen novelli tuosta ja sitten myös käsis, josta dokumentti, mikä olis oikeasti käsikirjoitettu elokuva.


Niin, mitäs sanotte. Sain nyt ohjeen kehittää perslihaksia ja  istua kirjoittamassa. Kärsivällisyyttäkin voi kuulemma kehittää.

jk. Voiskohan Hottiksien keitttiöshown ideoinnista tehdä dokumentin?

Pinnallinen hyvinvointi

Hottikset keittiössä on nyt ajatuksissani hieman taka-alalla, koska olen taas sillä  Kehokuurilla, josta ennenkin kohkasin. Kyllästyin siihen, että herkuttelen liikaa ja juon viiniä liikaa. Liian usein siis, ei määrällisesti liikaa.
Halusin katkaista huonon elämän ja virkistyä. Nyt on kuudes päivä menossa ja kaikki on more than perfect. Olo virkeä ja kevyt ja tavoitefarkut solahtaa jalkaan.
Kolmen viikon kuluttua pääsenkin kuulkaas housukaupoille uusia ostamaan. Koska olen niin pieni sitten.
Et Bile-Dani, täältä tullaan. Näytän mihin läskiperseestä on. Buahhahahah! Se oli vitsi.

Viikonloppu oli hieman urheilullisempi kuin viime aikoina. Lauantaina käveltiin kaverin kanssa puolitoista tuntia ja eilen toisen kaverin kanssa  illalla tunnin lenkki.
Olo onnellistui. Rakastan kävellä ystävien kanssa. Juttu kulkee aina paremmin polulla. Etenkin kun lapset ei keskeytä.

Ihanne elämässä lenksaisin aamulla tunnin jonkun kanssa, päivällä tekisin nelisen tuntia töitä ja illalla lenksaisin taas tunnin.
Tarvitseeko elämässä  sen suurempia tavoitteita?

Sutkautus-Elisa kertoo olevansa uuden kynnyksellä. Että kohta tulee jotain, joku oivallus.
Mulla on sama olo.  IHAN IHAN kohta mä keksin jotain tai mut löydetään. Joku ovelle kolkuttaa ja sanoo tarvitsevansa juuri minun ylivertaista persoonaani, tai hänen elämänsä/firmansa kaatuu.
Onko se joku teistä? Kuka tarvitsee mua ja mihin? Paljonko siitä maksetaan? Elänkö mä sillä? VAi alanko freelancer miksi vain?
Joku musta nyt on tultava.Vaikka toki nykyinenkin miellyttää. Olosuhteet ei niinkään. Jos totta puhutaan.
 Inspiraatiota hain yhdeltä vanhalta tutulta, jonka luona saunoin pari viikkoa sitten. Hän opiskeli oppisopimuksella tässä joku aika sitten itselleen uuden ammatin. Kiinnosti kuulla millaista se on. Olisiko minusta siihen? Kunhan nyt keksis mikä musta pitää tulla.
 (Kirjailija! Keksin jo kirjalle nimenkin:  Nainen, joka halusi olla jouluaatto)

Keskityn tässä löytämistä odotellessani hyvinvointiin. Ensin tähän pinnalliseen, sitten henkiseen.

Ja laskuri tikittää. Tasan viisi viikkoa  siihen, kun täytän 45v.  Miksi mä  luulen, että  se on SE juttu, mikä muuttaa kaiken.
Mitäköhän mä saan lahjaksi? (En mitään. Mutta universumi vois lähettää  jotain)

Keski-ikäinen nainen rokkaa

Mä olen todella paljon miettinyt meidän Hottikset keittiössä -ohjelmaa. Voidaanko me kaikki olla  yhtä aikaa keittiössä, vai pitääkö meidät jakaa eri viikoille? Voitaisiinko kuitenkin olla yhdessä kaikki. Jos Marika kokkaa, kun osaa, Rouva Kepponen leipoo mokkapaloja vieressä, Elisa istuu pöydällä ja me muut makoillaan vaikka pöydän alla. Se ratkaisisi senkin ongelman, joka uusimmalla jäsenellämme on, pituuden siis.
Mutta olen miettinyt pitäisikö meillä  käydä ajankohtaisia vieraita? Millaisia vieraita? Ehkä vain karismaattisia miehiä. Miinus H. Harkimo.

Hei, kokkiohjelmista tuli mieleen. Olin perjantaina lähes ulkomailla.Ystäväni jos toisenkin kanssa käytiin Viiskulmassa, Woaah! Oli jännä fiilis istuskella, kun ohi käveli toinen toistaan kauniimpia ja coolimpia ihmisiä. NYT vasta tiedän, miltä hipsterit näyttää.
Olimme Old Skifferissä ja selvästi valinta oli in, koska  sisään asteli rouva avokadopasta, uuden hoitonsa/kihlattunsa kanssa.
Olen nyreissäni koska avokadopasta ei hymyillyt minulle aurinkoisesti, olenhan häntä sentään hieman kehunut blogissani. (mitä välii et blogi on anonyymi ja tuskin hänen lukulistallaan)

Old skifferin listalla oli aika erikoinen salaatti.Luultavasti sitä voisimme ohjelmassa syödä pöydän alla.  Salaatin nimi oli Bloody mary ja siinä oli salaattia, tomaattia, simpukkamehua ja vodkaa.
Sanaton!

Näin tärkeitä olen miettinyt.

Loppuun kevennys kaiken tämän asiapainotteisuuden jälkeen.
Nuori komea foreigner (kyllä ulkomaalainen) totesi minulle "you look very hot". Totesin vain, että "so I've been told".
Vapise Bile-Dani. Keski-ikäinen nainen kuulkaan rokkaa!

Hottikset keittiössä

Minä se jaksan olla urheilu-optimisti. Tänä aamuna laitoin juokstrikoot jalkaan heti aamusta. Ihan hurjan paljon todennäköisempää liikuttaa pebaansa  trikoissa, kuin farkuissa,
Vaikka ei se vaatteista aina ole kiinni. Eilen katselin telkkaria kylpytakissa ja samalla kyyykkäilin ja punnersin.

Huomaatteko, yritän nousta flegmaattisuudesta?

Eilen olin kampaajalla aamulla. Mun kampaajan kanssa juteltiin tietysti Hottiksista. Tietysti eniten puhuttiin Bile-Danista, jolle  peräänkuuluttaisin kyllä hieman nöyryyyttä, btw.
Mutta hieman kykenin ymmärtämään pojan ajatusmaailmaa. Itsevarmuus on paras avu. Hekottelin kampaajalle, että teoriassa  mäkin kyllä saisin "kenet" vaan, jos haluaisin, jos  vaan päättäisin.
Vedet silmissä pärskittiin, kun kuviteltiin kakkoskautta, jossa olisi 45v minä jakelemassa  viisauksia aiheesta. Bile-Pinkki 45v.
Perheelle kerroin asiasta illalla ja ne kuulemma pesis kätensä musta, jos Hottikseksi ryhtyisin. Outoja, rajoittavat vanhan äidin elämää.

Kinttupolku -Marika  lämpeni tälle aiheelle, koska haluaa ehdotttomasti mukaan. Vai oliko se niin, ettei todellakaan haluaisi. :D

Mä haaveilen että nostetaan naftaliinista ohjelmaformaattimme "Yök en syö", jonka uusin nimi on joku "kuka tätä paskaa söisi".
Voisiko yhdistää tän koko perheen ruokaohjelman ja Keski-ikäiset Hottikset. Elävästi muistan, miten aikanaan  idea oli, että Elisa  istuskelee babydoll päällään pöydällä ja kaikki miehet kuolaa ruutujen ääressä.
Mun piti puhua ja selostaa eli juontaa ja Marikan piti hoitaa työosuus.
Edelleen pidän kiinni näistä rooleista. Nyt Marikan rooli vain kasvaa ja hän pilkkomisen lomassa selostaa kuinka  "naama on kuosissa ja kaikissa  vaatteissa näytän hyvältä".
Minäkään en tyydy enää vain selostajan rooliin, vaan haluan kaivaa artisokkia purkista ja imeskellä öljyisiä sormiani  eroottisesti.

Koska emme ole vain pinnallisia hömppiä, niin pilkkomisen lomassa tietysti keskustellaan kirjallisuudesta. Lähes kaikki teistä mukanaolijoista on kirjafriikkejä...
Ketkä tulee mukaan ja mikä on teidän vahvuus! Ilmoittautumisia vastaanotetaan!

Instajulkkis

Minuuttini julkkiksena- olo.
Äsken osui silmäni Sutkautus-Elisan Instaan. Siellä oli kuvassa ihanan ihana Korsin veska kuvatekstinä "Kenelle tää sopisi".
Kolme ihmistä kommentoinut, että P:lle.

En tiedä miksi se niin ilahdutti. Sekö, että kolme tuntee mut alun alkujaan blogista ja nyt tuntee mut jo noin hyvin.
Rakkaus huokuu soluistani juuri nyt. Ajatelkaa, on some kuin paska tahansa, täältä voi silti tehdä myös löytöjä! Ihania hauskoja kiinnostavia ihmisiä.

Jk. Laukku oli pinkki, kuis muutenkaan

Ole aina p...n näköinen

Se on kuulkaas joskus hyvä, että lapset vähän sairastaa flunssaa. Jos Sutkautus-Elisan lapsi ei olisi kipeä, en nyt aamulla pääsisi sinne kävelylle ja kahville.  Emme henkisen kaksoseni kanssa ole nähneet pariin kuukauteen ja selvästi minä tarvitsen tyylineuvoja ja Elisa neuvoa siihen, ettei banaanilaatikoihin pidä pukeutua.


Minä olen näköjään ollut kateissa. Mulla joko on paljon sanottavaa tai sitten ei yhtään mitään. Kadehtien vain luen muiden blogien kiinnostavia juttuja ja huokailen "pystyisinpä samaan".

Elämä ollut aikamoista aaltoa. En ole kauhean onnellinen tai seesteinen ollut. Hetkittäin toki hysteerisen hyväntuulinen.
Olen pakkomielteenomaisesti tavannut ystäviä, joita en ole aikoihin nähnyt. Kun tilaisuus tullut, olen paennut kotoa. Leffaan, syömään, kahville.
Kotona olen pakon edessä paljon, koen ahdistusta, jos en pääse välillä pois.
 Ärsyttänyt että saadakseen taukoa, pitää poistua kotoota.
Ja toisaalta, nyt kun aamupäivisin saan olla yksin kotona, olen ahdistunut siitä ettei ole MITÄÄN.

Kuulostaa toivottomalta, eikös vaan.

NO, ei elämä pelkkää kurjuutta ole. Viime päivät  olleet, joku kumma synkkämielisyys vaivannut.

Mutta sehän lähtee sillä, kun Elisan luokse hurautan. Lenkki ja kahvi ja  syvällisen pinnalliset puheenaiheet...

Loppuun siteeraus uudesta suosikkikirjastani Pariisitar, missä ja milloin vain.

"Ole aina pantavan näköinen. Kun menet leipomoon sunnuntaiaamuna, ostamaan tupakkaa keskellä yötä tai kun odotat lapsia koulun edessä. Eihän sitä koskaan tiedä."

Näin seitsemän viikkoa vaille 45-vuotiaalle toi on hyvä tavoite!

Jatkaako vaiko eikö jatkaa

Bloggaamista siis?
Jatkanko? Vastatkaa :D

Mä kaipaan kirjoittamista todella paljon, mutta en enää osaa. En kirjoittaa, enkä sanoa mitään. Mun täytyy syntyä uudestaan. Bloggaajana.

Kesä on ollut luokattoman huono. Kurjaa mälsää, mutta myös mukavaa ja leppoisaa, paikoitellen todella hauskaa.
Kaikki on vaikeaa, mutta päällisinpuolin ihan helppoa ja kepeää.
 Olen nauranut paljon, mutta myös itkenyt.

Huomenna alkaa arki ja mun on synnyttävä uudestaan. Opeteltava menemään nukkumaan ajoissa, opeteltava heräämään seiskalta.
On aloitettava urheilu uudestaan, pidettävä huolta itsestä.

Pitää myös siivota ja tehdä kiertävä ruokalista.

Ennenkaikkea pitäisi nauraa!

Loma on lomittu

Mun loma on lähes lomittu. Tajusin sen äsken, kun luin muiden "jee loma alkaa"-juttuja.
 Mullahan on ollut äärettömä leppoisa kevät, loma alkoi siis leppoisan jakson jälkeen. Tämä loma ei ole poikennut arjesta juurikaan.
Olen nähnyt ystäviä, lukenut, ollut. Kävellyt toki. En ole LOMAILLUT! Olen ollut.

Viime perjantaina oli lomaisin päivä lomasta. Menin Sutkautus-Elisalle yökylään! Syötiin hyvin, juotiin tosi hyvin, mentiin Helsingin yöelämään! Yöllä palattiin, syötiin yöpalaa.
Aamulla hetkku croissant aamiainen ja sittenkin ajoinkin uutena naisena kotiin! TOI oli LOMA!

Nyt alkaa juhannus muille, tavallinen viikonloppu mulle. En sano angstaavani juhlapyhiä, mutta ei ole kaukana siitä.
Alkaa siis viikonloppu! Onneksi saan olla sisällä, onneksi en ole mökillä tai pakotettuna ulos.
Onneksi on pari ystävää kulmilla, joita näen. Ehkä pistämme pystyyn juhlattoman juhannuksen!

Maanantaina talo täyttyy hoitolapsella ja lomituslapsella. Alkaa siis työtyö! Jopa hyvällä fiiliksellä.

Ihanaa kesän juhlaa kaikille. Jospa olis joku tunti, kun ei sada!

Vanha koira ei opi jne.

Just kun luulin, että kykenen muuttumaan, niin en kyllä. Ihan olen vätystelyä jatkanut. Siis oikeesti, kun avaan minkä tahansa kaapin, vaikka vaan poikien vaatekaapin, lannistun täysin. Niin paljon vaatetta, niin paljon kaikkea. Vähintään puolet varmaan pieniä, turhia, käyttämättömiä. Uuvun kun katson, uuvun kun mietin, että ne turhakkeet pitäisi jonnekin kadottaa. Olkoot!
 Feng shui pielessä.

Onneksi olen kivojakin asioita tehnyt. Kävellyt ja nähnyt kavereita. Lukenut. Tarvitseeko elämään juuri muuta?
Olen aika tylsä tyyppi oikeastaan.

Ton kun menin kirjoittamaan, tuli lannistunut olo.

Pakko mennä meikkaamaan ja lenkille, Tehdä jotain. Tämä on pysäytettävä.

Juoksee kovaa vauhtia...

Epävätystelijä

Minähän olen useinkin kirjoittanut siitä, et jos joskus tekisin jotain enkä vaan vätystelisi, niin saattaisin olla tyytyväisempi. Tänään testasin teoriaa ja kas, se toimi.

Aamulla olin ensin maani myynyt ja masentunut ja supersynkkä, koska odottamani Kuopion reissu peruuntui, Vihasin maailmaa ja elämää.
 Muutaman tunnin maristuani päätin mennä ostamaan jääkaappiin ja pakastimeen uudet kahvat. Jääkaapin kahva hajos varmaan VUOSI sitten ja pakastimen eilen. Olen kyllä tiennyt mistä niitä kahvoja saa, "mut kun niihin menee rahaa". No meni, mutta alle viisikymppiä kuitenkin. Et oikeesti, haloo. Kuin laiska ja pihi ihminen voi olla? Nyt keittiö tuntuu uudelta uusien kahvojen kanssa.

Seuraavaksi kysyin esikoiselta siivottaisko autotalli. Meillä on iso autotallivarasto, joka on ollut kaauoksessa täynnä kaatopaikkarojua. Lastattiin autoon kaksi pyörää, kaksi toimistotuolia, kaksi pihatuolia ja jalkalamppu ja mentiin kaatikselle. Kesto noin tunti koko keikkaan. TUNTI!

Sen jälkeen kannettiin puutarhapöytä ja tuolit terassille (nyt vasta) ja lakaisin tallin. Niin on supersiistiä ja tilavaa. Voisin seista pihalla tuijottamassa koko ajan.

Huomasin olevani lähes flowssa enkä ainakaan yhtään synkkä enää.
Mitä opin?  Siivoaminen todella voi auttaa.

Entä jos huomenna teen saman kodin muulle irtaimistolle? Entä jos feng shui paranee ja mieli kirkastuu? Olisko paha?

Snadia inspistä sain käydessäni kaverin luona kahvilla. Tää kaveri on vielä siivousangstisempi kuin minä. Paljon paljon angstisempi. Talo on iso, tavaraa todella paljon, neljä lasta, koira ja kaksi kissaa. Imuria käytetään n. kerran kuussa...
Nyt heillä on talo myynnissä ja näyttö joka toinen viikko. Vie kuulemma kahdelta ihmiseltä n. neljä tuntia näyttökuntoon. Näyttöjen välillä ei siivota mitään.
Aloin miettiä, et entä jos pitäis aina kotinsa siinä kunnossa, et edes asuntonäyttö ei ahdistais. Kun nyt ajatus näytöstä tai herranen aika, muutosta, saa kyyneleet silmiin uupumuksesta.

Jos alan reippaaksi. Lainaan siskoltani murto-osan hänen siivousgeeneistään. (Tai sit ne kaikki on vaan hällä ja pikkuveljellä)

Siivous-aarrekartta!

Jep jep, loppuloman raivaan kotia ja odotan ensi perjantaita, kun pääsen hieman ihmistenilmoille. (jossa rehellisyyden nimissä olen käynyt viime aikoina enemmän kuin viimeisessa kymmenessa vuodessa)

Huraa, suunnitelma

"Helmi" menneisyydestä

Luin äsken paria luonnosta, mitä olen joskus kirjoittanut, mutta jättänyt julkaisematta. Mun on nyt lähes vuoden jälkeen laitettava yksi näistä deletoiduista tänne. Jotenkin nauratti. En tiedä miksi.

SYYSKUU
Mä olen kyllä kyseenalainen äiti. Eilen ruokapöydässä (paikalla vain isot pojat ja mies) jotain juteltiin. Joku sanoi jotain, johon mun oli pakko sanoa uusi suosikkilauseeni, siihen asti käyttämätön, Fuck my dick. Sit mua itseäni nauratti kauheesti.
Siis millaista kieltä äidiltä?

Eilen oli outo päivä. Aamiaiselle luin kiinnostavaa meiliä parisuhdejutuista. Jostain syystä fiilis tarttui ja ilmoitin aamiaispöydässä ääneen: "Jos mulla olisi tyttäriä, sanoisin että älkää menkö naimisiin, pelkkää pettymystä pettymyksen perään". Jouduin sit hieman perumaan puheitani. :) Mutta näemmä ärtymys miessukupuoleen voi tarttua.

Aamupäivällä istuin lounaalla yhdellä ystävällä ja siellä tulin maininneeksi, että mulla ei ole stressiä eikä huolia eikä kriisiä. Melkein jo huolestuttiin siitä.
 Juuri ja juuri kotiin pääsin, kun jo kehittelin ongelmia ja ketutuksen aiheita. Veropalautuksen muuttuminen veromätkyksi vielä pahensi tilannetta.
Alkoi valitusvyöry: Inhoan syksyä, inhoan talvea, inhoan viikonloppuja, inhoan säbäturnauksia, inhoan laihduttamista, inhoan kaikkea terveellistä....

Ei ollut tulla loppua!

Tänään olen taas se kriisitön tyytyväinen tyyppi!
Ja mikäs on ollessa. Juon aamukahvia rauhassa ja silti ehdin keittiön siivota ennenkuin kaveri tulee kylään. Sitten onkin päiväuni ja pilatesaika. Ja lapset palaa koulusta aika. Olen tarpeellinen henkilö aika.
Bonuksena on mies töissä illan-aika, joka tarkoitaa Greyn anatomia maratonia.

Samaisesta syyskuusta löysin postauksen, jossa on idea jolle en ole tehnyt mitään, koska olen unohtanut. Ja koska olen laiska. NYT tälle on tehtävä jotain. Tolle todella kuvitteelliselle naiselle ja sen tosi kuvitteellisille ystäville on tapahtunut niin paljon kuvitteellisia asioita, että niistä sais jo trilogian.

IDEA:
Mä tajusin tänään, että mun on kirjoitettava best seller, josta tehdään leffa, tv-sarja, näytelmä ja tietysti jenkkeihin tehdä oma versio kaikista näistä ja sitten saan elellä lopun elämääni rauhassa. 
 Kotona raapustelen joitakin rivejä kun siltä tuntuu, leivon pullaa kotiin palaaville lapsille ja heti jos joku korottaa ääntään, mä lähden kävelylle. Päätellen viime päivien menosta, mä kävelen paljon ja usein. 

Best seller kertoisi naisesta, joka alun alkujaan oli hauska ja iloinen, mutta josta aikojen saatossa tulee tylsä kuivimus, joka laskee päänsä pöydälle ja sanoo "en jaksa". (Tän naisen tosi kuvitteellinen esikuva tänään olis voinu itseltään ja lapsiltaan kysyä "Miksi olen muuttunut tällaiseksi" ja sen naisen kuvitteellinen aviomies olis sanonut painokkaasti "niinpä".)

Mutta koska se nainen on pohjimmiltaan fiksu ja tosi syvällinen pinnallisen kuorensa alla, hän tajuaa olevansa hyväosainen ja pilalle hemmoteltu ja pyrkii paremmaksi ihmiseksi. Saa huikean ajatuksen, jolla parantaa omansa ja kaikkien lähimmäistensä elämän, saa nobelin ja oscarin ja ruusuja...
Tai jotain. Jotain se nainen keksii. Huikean kiehtovia tapahtumia, oivalluksia ja tietysti kasvua ihmisenä luvassa. Lopussa se nainen kuolee, ja siitä kirjoitetaan niin liikuttava negrologi lehteen, että se nainen sen lukiessaan olisi voinut sanoa "olin minä sittenkin aikamoinen". 

Lomahko

Kesäloma sitten alkoi, enkä vielä ole ehtinyt ahdistumaan. Hymiö.

Maanantai alkoi hyvin. Junnu lähti ensimmäiselle kesäleirilleen heti aamusta. Alkoi siis kahden yön pikkulapsivapaa. Voiko niin sanoa?
Heti aamusta sitten lähdin ystäväni kanssa Jumboon katselemaan löytyykö mitään, mitä haluaisi. Rahaa ei kyllä ole, mutta ainahan vähän jotain voisi...
Isoille pojille etsin ja löysin t-paitoja, kun ne raukat on hyvin hyvin vaatteettomia. Itselleni en löytänyt mitään. No okei, yhden huivin. Pinkin. Halpa keikka siis.
Ihmeen paljon askelia saa tallattua ostoskeksuksessa. Lähes päivän tavoitteen verran. Voi siis hankkia tiukan peban shoppailemalla???

Lauantaina oli luksusilta, kun pääsin vanhimman ystäväni kanssa baarikierrokselle. Me entiset bilehileet ollaan viimeksi oltu ulkona kuusi vuotta sitten. Kyllä me vielä osattiin! Nimittäin nauraa ja jutella ja lisää nauraa.
Nuorenin taas vuosia.

Huomenna on edessä taas keikka Jumboon. Keskimmäinen haluaa viettäää kaverisynttärit leffassa ja Hesburgerissa. Äiti kuskaa....
Onneksi pääsen siskolle kylään, niin ei tarvitse monta tuntia taas pörrätä kaupoissa.

Viikonlopuksi järjestyi ihanaa yllätysohjelmaa. Lähden junnun kanssa ystävän luokse Kuopioon. Lapset leikkii ja äidit höpöttää ja kävelee.
Tämä Kuopion kaveri on  se mun entinen "pt", jonka kanssa ppäivittäin nähtiin ja treenattiin ja käveltiin ja kahviteltiin. Tasan vuoden olemme olleet erossa ja vieläkään en ole tottunut. Tyhjempää on elämä. NIIN!

Mutta kuten huomaatte, niin paljon puuhaa, niin ei ehdi angstaamaan.  Aiheita kyllä olisi. Mutta ei, en lähde sille tielle. Olen positiivinen ja iloinen ja säkenöivä. Piste!

Tarvitseville myös lääke, älkää unohtako!

So what?

Hiukan onnekas mä olen, tajusin juuri.
 Normaaliin tapaani kärsin sotkusta tai lähinnä siitä, etten jaksa ja viitsi siivota. Äsken oivalsin jotain suurta. MITÄ VÄLII? Mulla ei ole ketäään "äitiä", joka voisi tulla mulle mesoamaan sotkusta. Mä olen se äiti, joka saa siitä valittaa, kukaan ei voi valittaa mulle. Yritän kuvitella tilanteen, et mies tulisi kotiin ja kommentois hiekkaa ja koirankarvoja. En näe sellaista. Etttä hhahahahhah, mä saan elää pellossa ja kukaan ei voi mua määrätä. Siitäs sai!

Tänään olin uppiniskainen ja hieman omahyväinen.
 Rakas ystäväni kertoi eilen olevansa uupumussairaslomalla. Ehdotin tulevani kylään. Ystävä sanoi, että on poikki ja zombie, eikä jaksa mitään tai ketään, haluaa vaan olla.
Aamulla tulin siihen tulokseen, ettei uupumukseen ja sen sellaiseen ei auta yksinäinen märehtiminen. Piste.
Hyppäsin autoon ja menin soittamaan ystiksen ovikelloa, yllärinä. Riskin ottaen.
 Pääsin sisään ja sain kahvia. Puhuttiin ja naurettiin.

Päätelmä: minä olen lääke. Minua ei kannata uhmata. Minä tulen ja piristän vaikka väkisin.

Uhmakasta ja ehkä yli-itsevarmaa.

Minä olen!!!!

Universumi-hihhuli

Ajattelin ryhtyä jälleen Universumi-hihhuliksi. Miksiköhän pidän universumi-ajatuksia hihhulointina, koska fakta on. Universumi antaa, kun pyydetään. Hyviä asioita tapahtuu, kun vaan antaa tapahtua eikä ole uskomatta siihen.
Parhaiten osasin tämän luonnostani reilu kaksikymppisenä. Silloin aina ystävän kanssa naurettiin, miten helppoa elämä oli. Kun halusin kodin, sai kodin. Kun halusin työn, sai työn. Kun halusi, että on hauskaa, oli hauskaa.
Toki mä osasin nuorenakin olla epätoivoisen dramaattinen ja vaipua murheen alhoon ja olla varma, että koskaan ei ikinä mitään. Ei mitään, eikä ainakaan mitään hyvää.
Mutta pos. voitti ja hyvää saanut.

Viime aikoina olen harrastanut rypemistä liikaa. Tuntunut, ettei kaikki ole niin kuin kuuluisi olla. Ansaitsen parempaa.

Eilen nukkumaan mennessä luin äidin roskalavalöytöä. "Toteuta sydämesi toiveet". Palasin ruotuun. Hyviä asioita tapahtuu ja ne ei elämästä lopu.

Kirjan opetus:

1.sääntö

Lähde matkaan vailla huolia. Kaikki tapahtuu oikein ajoitettuna ja lempeästi.

2.sääntö

 Ota vastuu unelmastasi. Elämäntilanteesta riippumattta voit aina muuttaa kaiken paremmaksi ellet ole juuttunut siihen, kuinka pahalta tänään näyttää.

3. sääntö

 Älä intoudu hallitsemaan

Pettymyksen välttäminen tarkoittaa viime kädessä elämän itsensä välttämistä, koska pettymys on opettaja, joka kertoo milloin olemme poikenneet tieltämme ja milloin pitää ottaa uusi suunta.

Sitten se ohje, mihin nukahdin on tämä:

Puhdista pöydät. Tee lahjoituksia. Kierrätä. Tee tilaa niin, että uusi energia ja elämänvoima voivat virrata elämääsi.

Mä olen varma, et jos raivaisin kaiken turhan kaapeista ja kaikkialta, niin olisin levollisempi ja mun elämään tosiaan mahtuisi jotain uutta.

Mä vaan pelkään kaappien raivausta. Mietin mihin turhat kamat. Jaksanko mennä kirpparille? En jaksa. ELI jospa vaan annan kamat pois ja saan tilaa hengittää. Ja kun antaa, niin saa...

 

Paras ohje oli tämä:

Ole avoin niin, että maailmankaikkeus voi hämmästyttää sinua vielä paremmilla tuloksilla kuin mitä olet pyytänyt. Pyydä aina "tätä tai vielä parempaa"

 

Noniin, virallisesti olen siis hihhuli juuri nyt.

 

Tänään oli tarkoitus aloittaa se kaappien raivaus, mutta toki hauskanpito voitti. Käytiin ystävän kanssa pitkällä kävelyllä auringonpaisteessa, juotiin kahvia, käytiin kirpputorilla. Hämmästyttävät neljä tuntia meni tässä touhussa.

 

Mutta onhan tässä näitä päiviä jäljellä. Ja toki tätäkin päivää vaikka kuinka paljon.

 

 

 

Kadonnut: elämä

Ihan oikeesti, täällä taas herännyt kermapersevinkuiitamarttyyrisurkearuikuttaja eli kpvimtsr tai joku.

Kaikki on hyvin, mutta en osaa olla enkä elää. En keksi mitään, en pysty mihinkään. En tajua miten kuuluis olla ja kuinka se tehdään.
Perhe on kiva, lapset on kivoja ja kilttejä, mutta en tiedä miten perheenä eletään.
Kaikki on jotain itsenäisiä  yksilöitä, jotka joskus täällä kohtaa.

Mä olen täystyöllistetty tavallaan, mutta aika vapaa ja tylsistynyt.

Sen lisäksi olen taantunut jossain määrin teiniksi, eli mua vastaan ei kukaan voi edes kapinoida, koska oon yhtä höhlä kuin teinitkin. Tai ne on vähemmän teinejä kuin minä.
Tänään just siskon kanssa puhuttiin, et olin paljon vanhempi, kun lapset oli pieniä. Nyt olen joko taantunut tai sitten vain palannut omaksi itsekseni. Epäkypsäksi olennoksi.

Mä haluan olla perheellinen, mutta haluaisin kyllä olla vapaakin. Kauhea tunnustus.

Tässä mielentilassa vaivun ärsyttävään fiilikseen: ei mua haittaa vaikka kuolisin, elämässä ei ole enää mitään odotettavaa.

Mulla on ollut kuitenkin takana kiva viikko ja kiva päivä, mitä mä oikein marisen.

Oon tällä viikolla nähnyt montaa kaveria. Parhaimpana kaikesta näin vanhinta ystävääni aivan liian pitkän tauon jälkeen, Oli taas hauska huomata kuinka mekin taannutaan hetkessä niiksi kaksikymppisiksi, jotka aina kikatti tuntikausia kaikelle.
Tänään oli about jokaviikkoiseen tapaani siskolla kahvittelemassa ja sekin aina piristää. Silti tässä vingun mukatylsää elämää.

Taas palaan vanhaan teemaani "olen parhaimmillani pienten lasten äitinä". Silloin aina tiesi mitä tehdä ja kun päivä päättyi, oli happy, kun sai hetken rauhaa, Elämässä oli rytmit ja säännöt ja lopussa kiitos seisoi.
Nyt ei lopussa seiso mikään. Etenkin nää viikonloput.... Päivät vaan jatkuu ja jatkuu ja kukaan ei mene nukkumaan ennen mua.

No this too shall pass, myös.

Huomenna varmaan nauran jollekin taas ja etenkin tälle vuodatukselle.

Kyllä on asiat hyvin

Tämä menee taas pelkäksi kiitollisuuksien kirjoittamiseksi.

 Aamulla vein kuopuksen kouluun ja sain autossa viestin Sutkautus-Elisalta, että hän on oman lapsensa kanssa kotona.  Kävin äkkiä kotona syömässä ja ajoin Elisalle aamukahville. Sain pari tuntia aikaa nauttia hassunhauskan naisen kanssa maailman paremmaksi puhumisesta ja toki litran kahvia juotavakseni.

Iloisena ajoin kotiin lounaalle, varasin ex tempore ajan kampaajalleni ja uudistuin.

 Kotona nappasin koiran ja lähdin lenkille, jossa törmäsin ystävääni, joten sain hyvää lenkkiseuraakin.

Kotona tein lihapullia esikoisen kanssa ja sain junnulta palautetta, että itsetehdyt on pahoja.  Einesten pilaama ipana.

Illalla tuli taas yksi ystävä poikineen kylään. Höpistiin ummet ja lammet ja käytiin vielä reippaalla kävelylläkin.

Voiko enää paremmin mennä? Niin sekin vielä, eilen pidin tiukan kurinpalautuspäivän ja tänään painoin 1,6 kiloa vähemmän kuin eilen.  1,6 kg!!!!

Yksi miinus: kun päivät aika usein on näin mahtavia, niin voitte uskoa että peruspäivät aiheuttaa kamalaa negistelyä.

Täytyy huomiseksikin keksiä kivaa tekemistä! Suursiivous???

jk. Vaatii aina miettimistä, kun käy muotikoordinaattori-Elisalla, etttä mitä laittaa päälle.  Vastaus: raitapaita, säpäkkä kaulakoru ja punainen huulipuna!

MIkään ei ole pysyvää

Eilen koin huippuhetken. Kävin hyvin nuorekkaassa vaatekaupassa hiplailemassa vaatteita. Katselin yhden rekin vaatteita, kun myyjä kysyi hämmentyneenä ett minkä kokoisia vaatteita sä yleensä käytät. "Noi vaatteet tossa on isoja kokoja. koot alkaa neljäkakkosesta". Lähes tirskuen hypähtelin pois sanoen et ehken sit ole niin iso.
Juu ei, en ole hoikka edelleenkään, mutta ilmeisesti eka ajatus musta ei ole. et meepäs tonne very big is very fat-osastolle.

Mitä olen viime ajat tehnyt. No ylläri pylläri. Lähinnä kävellyt yksin tai kaverin kanssa tai koiran kanssa. Edelleen näen ystäviäni. Iltaisin katson Greyn anatomiaa.
Eilen kävin äippälomalla olevalla kollegalla, toisen kaverin kanssa pitkällä lenkillä ja illaksi sain kaverin kahden poikansa kanssa kylään.  Ruokapöydässä taas kahdeksan tyyppiä. Parasta tuollainen!

Viime perjantaina vietin saunailtaa siskon kanssa. Oltiin hysteerisen hyvällä tuulella. Tanssittiin siskon keittiössä jo 16.30 alkaen. Pompittiin kädet korkealla ja hengästyttiin.
 Meidän paras tanssibiisi oli Antti Tuiskun Peto on irti!!! Ensin vihasin sitä, mutta nyt niin rakastan.
Ajoittain kesken pomppimisen sanoin "ainiin, olen 44-vuotias" ja jatkoin hyppimistä.

Mussa on joku hämärä nuorekkuuspuuska menossa. Lapsettaa ihan kauheasti.

Tänään olen hieman sateen lannistama. Yritin olla reipas ja sadevaatteissa lenkittää koiraa. Kymmenen minuuttia riitti.  Mieluummin juon kahvia lämpimässä ja luen lehtiä. En ole edes sänkyä tainnut vielä pedata ja eihän se enää edes kannata, tähän aikaan.

Huomenna on vapppuaatto. Menen junnun kanssa kaverille kemuihin. Menen autolla, olen hillitysti ja ajoissa kotiin. Isommat pojat on kotona ja tekevät itse pitsaa. Mies on vaihteeksi ulkoisilla mailla.
Viikonloppuna varmaankin taas kävelen, Hyvässä lykyssä laihdutan.

Elämä on parasta aikaa!

Vaika muistaa, että loppuvuodesta ajoittain haikailin sillankaiteeseen ajamisesta, kun oli elämä niin perseestä. (sorry) Tänään juuri ystävää kannustin sanomalla "syksyn fiilis meni ohi, tämä hyvä fiiliskin menee ohi, tulee uusi tunnetila joka sekin menee ohi". Eli kyllä, fiilis ja tilanteet vaihtelee, mikään ei ole pysyvää.

Leppoisaa

Niin on leppoisa elämä, ettei edes kirjoittamista ole.
 Eilenkin esimerkiksi kävin aamukahdeksalta ystävän kanssa kävelyllä. Sitten söin aamiaista ja luin lehtiä.
Toinen ystävä tuli aamupäivällä teelle ja juoruilemaan.
Hain pojat koulusta, kävin koiran kanssa lenkillä.
Ystävä tuli meidän pihalle kyläilemään koiransa kanssa.  Meidän iso rontti ja ystävän Jack russell riehui innoissaan ja me höpistiin.
Kuuntelin Youtubesta ihania  biisejä.
Iltapäivällä  tuli taas toinen ystävä käymään ja  parannettiin maailmaa lisää.
Puhuin kahden ystäväni kanssa  pitkät puhelut.
Ruokin lapsia, omia ja niiden kavereita.
Katsoin surkean Nanny diaries elokuvan illalla. Nukuin hyvin.

Tarvitseeko edes sanoa, että kevät ja elämä on ihanaa aikaa.

Mitä niiden päässä liikkuu?

Miksi oi miksi Cate Blanchett adoptoi kolmen pojan jälkeen tyttövauvan? Cate ja hassunnäköinen siippansa on 45 ja 49v. Niiden pojat on jo isoja. Miksi ne aloittaa alusta?
Mä en missään tapauksessa aloittais enää ikinä mitään.

Millainenkohan Caten mies on, luonteeltaan, kun ulkoisesti hassu menninkäinen?
Ihanaa kyllä, että superkauniilla on lievästi sanoen persoonallisen näköinen mies. Musta hurjan kauniit pariskunnat on jotenkin epäilyttäviä. Ja tylsiä. Tulee olo, että ne on katsoneet "kas yhtäläisen kaunis ihminen, ton mä otan, se on hyvä asuste". Musta  mun kaveri sanoi aikanaan hyvin. Hän ei halua itseään kauniimpaa kumppania. Hän haluaa olla se kauniimpi osapuoli.
 Kyllä tiedän myös sen, että ulkonäkö ei ole  se ratkaisevin asia suhteessa, vaan ehkä se tekijä x. Mikään muu ei selitä sitä, miten erilaisia kumppaneita ihmiset valitsee, kun mistä ovat haaveilleet.

Mitä pyörii huippumalli Elle McPhersonin päässä, kun 51-vuotiaana yrittää lasta uuden miehensä kanssa. Okei, kaunis ja nuorennäköinen, kyllä, mutta onko unohtunut se fakta, että munasolut ei ehkä ole yhtä nuorekkaat kuin kantajansa.
 Mä kyllä lankeaisin omassa elämässäni samaan lankaan. Olen ihan varma, että raskautuisin halutessani hops vaan, jos haluaisin, ihan vaan siksi kun olen niin tyttömäinen, Mitää välii, et olen 44v ja mut on steriloitukin. Kyllä mä vauvoja saisin, ihan noin vaan. Ku mulla on niin kivaa kynsilakkaakin ja kaikkea. Tsip tsirp!

Viikon kuumin uutinen on se, että Egotripin Mikki Kauste on eronnut ja vapaata riistaa. Eilen äidin ja siskon kanssa asiasta keskusteltiin vakavasti. Minä ja äiti halutaan Mikki. Esikoiseltakin kysyin, sopisko hälle, et hankin isäpuolen lapsilleni. Mietin mys kauhuissani, että sit mulla olis kuusi lasta! Siskon mielestä menin hieman asioiden edelle.
Nooh, kai mä sitten oman miehen yritän pitää kuitenkin.  En mä muusikon kanssa olis, en edes Mikin.

Adhd lääkettä en ole vielä sittenkän testannut omakohtaisesti. Mikään päivä ei mun mielestä sopinut siihen, että mahdollisesti olisin tosi äkäinen tai tosi itkuinen. Olen siis ollut leppoisa ja semi-flegmaattinen itseni.

Lapsen kahden viikon testiaika sen sijaan on ohi. Kyllä siitä jotain apua oli. Eilen annoin napin ihan vaan testin vuoksi, että huomaavatko vanhemmat ja sisarukset mitään eroa kun nähdään päivällisellä. Testi oli sokkotesti. En kertonut kelleen mitään, kysyin vain päivällisen jälkeen huomasko kukaan mitään erilaista.
Kaikkien  mielestä poika oli rauhallisempi, puhelias, mutta ei äänekäs. Valitti kun piti istua pöydässä pitkään, mutta istui, rauhallisesti. Äiti sanoi että poikaan saa ihan eri lailla kontaktin kuin yleensä, että poika katsoo silmiin ja kuuntelee.
Vähän ennen lähtöä poika "kuuroutui". Katsoin kelloa ja nauroin, että lääkkeen vaikutus loppui puoli h aiemmin.
Tänään en antanut lääkettä ja poika selkeästi rasittavampi.

Olen ollut hyväntuulinen, mutta pääsiäisen kunniksi lietsoin itseni taas angstiin, Sama vanha "täälläkö mun vaan pitää käkkiä ilman kivaa seuraa". Lapset maisemissa, mies reissussa. Kaikki kaveritkin on jossain. YYKKSIIINN!
En saa tehtyä mitään järkevää. Kaupassa kävin, lasta kuskasin. Kello on 14.00. Voisko koiraa ulkoiluttaa vaikka. Ja ööh, lukea?
Miksi en tällaisina hetkinä kykene ryhdistäytymään ja vaikka siivoa kaappeja?

Hei, ihan huippuhetki pakko mainita eiliseltä illalta. Kaikki kolme poikaa lähti illalla yhdeksän aikaan (kyllä, mä päästän jopa ekaluokkalaisen ulos siihen aikaan, jos tilanne niin vaatii) läheiseen leikkipuistoon pelaan keinupolttista.
Sisälle tultua kaikki kolme poikaa muistivat vanhan leikkinsä vuosien takaa ja leikkivät sitä. Leikki on oudohko. Ensin otetaan kaikki lautapelit, monopolit sun muut, ja jaetaan rahat ja kapistukset, ja sitten kaikki vetäytyvät poteroihinsa ja käyvät toistensa luona ostoksilla. Outo outo leikki, kun en tajua mitä ne myy ja ostaa. Huumeita? :D
Mutta liikutus, 8-13 vuotiaat, yhdessä, sovussa. (Ne leikki tota aikanaan, kun junnu oli 3v ja muut oli 7 ja 8v)

Täydellisen naisen adhd

Montakohan vuotta siitä on kun Täydellisten naisten eka jakso tuli?  Kauhean monta. No siitä asti olen haaveillut adhd lääkkeen testauksesta. Yhdessä jaksossahan se yksi neljän lapsen äiti testasi poikansa lääketttä ja pikkuhetkessä  sai tehtyä kotiin suursiivouksen, hops vaan.

Noh, kohta saan testata tehoaako lääke minuun.  Mun rakas keskimmäinen aloittaa ensi viikolla  testaamaan kyseistä  lääkettä ja heti aion pölli itselleni  yhden napin. En jaksa odottaa.

Kaverin poika syö samaista lääkettä ja heille psykiatri sanoi, että lääkettä voi testata. Jos yhtään on adhd-taipumusta, niin lääke tehoaa.  Kaverin mies kokeili ja sai tehtyä yhden työpäivän aikana parin päivän työt. Ystävänikin testasi mutta sai aikaan vai itkua, Kyyneleet valui suuren osan päivää.
Mä toivon saavani ennemmin se tehokkuuspuuskan. Mulla kun on keskitttymisongelmia....

Jaksatteko oottaa ensi viikkoon, että saatte tietää kuin kävi?

Ensitreffit alttarilla

Katsoin äsken, Ensitreffit alttarilla, mitä heille nyt kuuluu, jakson. Kyynelhdin sen lähes alusta loppuun. Ehkä keskikohdasta loppuun. Joku siinä  koskettti ihan kauhean paljon. Hämmästelin sitä, miten aidon oloisia kaikki pariskunnat oli.  Miten osasivatkin. Ihastuneena kuuntelin parisuhdeasiantuntijoiden ajatuksia. Ne pitäisi katsoa ja kuunnella uudestaan.
Olen aina tiennyt vaikeuteni suhteissa. Tänään sen sanoitti yksi asiantuntija. Jos ei pysty puhumaan kaikista tunteistaan/ajatuksistaan, etääntyy kumppanistaan.
Kyllä, ihan varmaan totta.  Kuusitoista  vuotta olen tätä asiaa harrjoitellut ja vieläkään en osaa. Mun elämää hallitseva mukavuudenhalu hallitsee mun suhdettakin. Haluan vaan että on mukavaa, en kaipaa haasteita. En halua puhua mistään ikävästä. Pitkän aikaa jaksan niin, mutta sitten esim. tää helvetin pms laukaisee hirviön ja musta tulee piilovittuilija. Ihan omaa syytäni.

Ei, en ryve missään parisuhdekriisissä kuitenkaan. On vaan omassa päässä ajatuksia, joita en osaa sanoittaa. Ja sanomattomina ne kasvaa.

Noh, mies lähti nyt viikon reissuun. Jospa sinä aikana kehitttyisin ihmisenä ja vaimona ja opettelisin avautumisen jaloja taitoja.

Huomenna mulla ja miehellä  on vuosipäivä. 16 vuotta miehen ekasta meilistä mulle. Jotenkin tämä päivä on mulle aina yhtä rakas. Edelleen tunnistan meilissä (joka on mun päässä, ei valitettavasti enää paperilla) sen miehen, jonka kanssa elän. Edelleen seison valintani takana. Sano tämän vuosittain, eikä tämä vuosi ole poikkeus.

Itseäni haluaisin muuttaa, en miestäni.  Ja eikö se jo ole aika poikkeuksellista? Usein naiset haluaa muuttaa nimenomaan miehiään. Minä  haluan vaan muuttua itse.

Päivän valivalit

Ennen maailmassa hiusten värjääminen oli paljon hauskempaa. Nyt se on tylsää, kun pitää vahdata jokaista harmaata hiusta, että saa ne piiloon. Vanhuus sucks!

Mulla on perhanan moinen pms, joka saa mut kohta potkimaan ja kivittämään ihmisiä. Siis oikeesti. Yleensä pms kestää mulla päivän, nyt jo kuudettta päivää. Mies oli jo valmis viikonloppuna  ottamaan musta eron, kun olin niin äkäinen.
(Joku anonyymi joskus linkkas mulle jutun, jossa  kerrottiin et pms on aika, joka näyttää mitkä asiat elämässä on vialla, jotka muuten pystyy työntämään taka-alalle. Tänään allekirjoitan tuon jutun. Olen ollut pitkään happy, mutta nyt jokainen huono asia elämässä on pinnalla big time. Vaikka ne harmaat hiukset.)

Vilona ketutti myös se, että en päässyt Sutkautus Elisan kanssa baariin.  Pohdin miksi haluan edes sinne baariin, et mikä kumma tää uusi biletysvaihe oikein on. Vuosikymmenen tauon jälkeen.  Vastaus on se, et siellä mä tunnen itseni nuoreksi, jolla on vielä elämä edessä. Kotona en aina saa samaa fiilistä.
Kodin kuvalehden toimituksen jäsenet vastas kysymykseen "Mistä tietää olevansa keski-iässä". Yksi  vastas et siitä et perjantaina on kiva olla vaan kotona, eikä luule et elämä on jossain muualla. No en sit ole  keski-ikäinen. Mun elämä nimenomaan ON SIELLÄ MUUALLA! Sad but true!

Sit superhyper vituksen aiheutti miehen puhelu aiheesta "lähden viikoksi työmatkalle". Mikä suomeksi tarkoittaa sitä, että tulevanakaan lauantaina en pääse baariin. (EI, mun mielessä EI  pyöri mikään muu)

Sit en tajua miksi en laihdu lisää. Muutamassa viikossa lähti muutama kilo ja pääsin siirtymään tuumaan pienempiin farkkuihin.  Siihen sit jämähdin. Ja hitsi, mä KÄVELEN. Teen lankkua. Syön fiksusti. Mikä jumittaa.
(Pitäis muuten kaivaa reilun vuoden takainen juttu täältä blogista. Muistan hihkuneeni kun melkein mahduin 32 tuuman farkkuihin. Haaveilin koosta 32. Mun uusimmat Lindex farkut on kokoa 30.JA mun Esprit farkutkin on samaa kokoa ollut viime  kesästä, mut ne on tosi venyvät ja nykyään liian isot siis)

Jotain hyvää. Iloisesti hekottelenn tässä kun kuuntelen samalla keskimmäisen skypetystä jonkun ulkomaalaisen kanssa. Murunen puhuu tosi sujuvaa ja selkokielistä englantia. Tosta noin vaan. Sujuvasti ja takeltelematta. )

Nyt jatkamaan hiusten värjäystä.  Niin olen kohta pirtsakka punapää! Ja hehkun!

Urheilullinen ja sees

Vielä ei ole kukaan kommentoinut mun hyväkuntoisuutta ja  urheilullista ulkonäköä.. Paljonko mun pitää oikein liikkua, että joku jotain sanois?
Mä oikeasti käyn kävelyllä vähintään kolmesti päivässä ja Polar loop kertoo askeleiksi 16000-20000. Enkö mä jo  säteile maratonkuntoa kilometrien päähän?
 Lankkuakin harrastan. Mun entinen 40 sekan ponnistelu ohitettu jo kirkkaasti. Lankutan jo 80  sekkaa tosta noin vain. Bikini fitness here I come! (As if)

Elämä on ollut hyvin iisiä monin tavoin.  Iisiyttä ei vähennä edes se, et mies on ollut ennätyspaljon poissa viimeiset viisi viikkoa? Jos  se ei ole reissussa, niin sit päivä- ja yötöissä. Käy kotona iltaisin hetken näyttäytymässä ja kuskaamassa lapsia  harrastuksiin ja katoaa taas.
Ei se ole haittannut. Oikeasti ollut helppoa.

Tämän johdosta keskimmäinen kyllä heitti niin hyvän läpän viikonloppuna, et vieläkn vatsaan sattuu nauraminen.
Poika sanoi "kun sä käyt niin paljon siellä venäjällä, niin onkohan sulla siellä toinen perhe". Minä ja pojat naurettiin vedet silmissä, mies ei ihan yhtä kovaa. Iloisena lapset sit pohti monta lasta isällä siellä on ja ehkä nekin on poikia ja onkohan ne vastakohtia heille. Mua  kiinnosti millainen se  vaimo on. Junnu sanoi "sekin on sun vastakohta, se on sellainen joka huutaa todella paljon".
Mikä siis tarkoittaa, että  mä en huuda. Tähän on tultu.  Musta on tullut hiljainen ja sees!!!!

Hyvä viikko

"Miten sä olet nykyään noin hyväkuntoinen ja hoikka"? "Mä olen ajoittain niin ikävystynyt että karkotan tylsyyttä kävelyllä".
Tällaista kuvitteellista vuoropuhelua kävin päässäni viikonloppuna.

Mulla on luksusongelma.  Juuri se ongelma, josta vuosia sitten osasin vain haaveilla.  Mulla on vapaa-aikaa! Mua ei tarvita juuri ollenkaan. En osaa olla kotona tarpeettomana, mutta en osaa eli viitsi myöskään siivota ja raataa ja kuinka paljon edes minä jaksan lukea.
Tähän kaikkeen auttaa kävely!

Lauantaina esikoisen treeneissä kuuntelin yhden äidin lenkkijuttuja, menin kotiin ja lähdin lenkille. Kävely on tehnyt tehtävänsä. Ainakaan puoleen vuoteen en ole juossut ja nyt juoksin pari kilsaa ja enemmänkin olisi mennyt, mutta jalkaa särki.
Lenkin jälkeen istuin kotona reilun tunnin, pitkästyin ja lähdin kävelylle. Illalla menin kävelylle kaverin kanssa. Tällaista mulla on nykyään.

Sunnuntaina oli kikatuspäivä. Ensin aamulla  katsotttiin miehen kanssa Kätevää emäntää ja nauretttiin.  Sitten luin Anna Perhon Pientä säätöä ja nauroin taas.
 Mm. näille. Lapsissa on hyvää: Ei tarvitse miettiä menisikö baariin vai hot joogaan, kun ei pääse kumpaankaan.

Tupakanpoltto jää pois, koska et halua olla lapsillesi huono esimerkki.

Lapset ovat rasittavia koska: Et saa juoda, polttaa tai pitää hauskaa. Se on suotu lapsettomille snkuille jotka saavat nukkua kolmeen ja sirottaa ekstaasia aamiaismuroihinsa.

Jokaista asiaa joutuu perustelemaan uuvuksiin asti. NO EHKÄ VEDÄN RÖÖKIÄ, KOSKA SE ON HAUSKAA, SAATANA.  (Jostain syyystä tää on mun suosikki)

Kyllä, mulla on nuoren kapinallisen luonto.

Ja hahahhaa, mä meen baariin TAAS tulevana lauantaina laadukkaassa Sutkautus -seurassa. Paljastan sen täällä eukäteen, koska Elisa raukka ei viime kertaista baarireissua kehdannut jakaa blogissaan, ettette te vain luule meidän asuvan ravintoloissa. (Sorry Elisa)
Kyllä, me nyt vaan halutaan siemailla skumppa tai kaksi ihmisten ilmoilla.  Näin se on.

Mitäs muuta kertoisi? Junnun omituisesta yöstä. Se nukkui ja heräs ja nukkui ja vaelteli ja höpisi omiaa. Lopulta otin sen mun viereen ja siellä se unissaan mumisi rukoilleensa jeesukselta, ettei näkis pahoja unia. "Mutta Linnunradan käsikirjassa liftareille aina sanotaan että ÄLÄ HÄTÄILE." Ja sit se  tilttas. Jeesus ja Linnunradan käsikirja???

Nyt kun olen taas ilmaissut olevani olemassa, voinkin mennä kävelylle ja sen jälkeen uhrautuen siivota. Entinen hoitolapsi tulee kylään ja ehkä pitäisi esittää normimammaa ja puunata edes vähän.

Murkkuja ja muita

Yhdessä naisseurassa kerran juteltiin, onko meidän lapsilla, yläasteikäisillä pojilla, tyttöystäviä. Yksi äideistä ilmaisi vahvana mielipiteenään, et jos tän ikäisellä on, niin äidissä on jotain vikaa.
Me muut oltiin kysymysmerkkeinä. "Jos äiti halailee ja antaa läheisyyttä, niin sitä ei vielä tarvitse hakea muualta, ennenkuin on siihen tarpeeksi  kypsä".
  Jotenkin toi kuulosti  ihan uudelta ajatukselta, mutta aika järkevältä. No okei, helppo sanoa, kun toi seiskaluokkalainen on äidin sylivauva, joka ei ole vielä ees murkku :)
Mä niin tykkään siitä, kun se mutkattomasti halailee ja pahan mielen iskiessä tulee syliin kippuraan tai kainaloon makaileen. Iso sydän!!!

Noi eilen kerrotut viidesluokkalaisen jutut naurattaa vielä tänäänkin. Se on tosiaan lapsi, jota  ei tytöt vois vähempää kiinnostaa, se vaan toistelee kaverinsa juttuja noista hyvännäköisistä muijista.
Kaverilta saanut myös kondomi infoa, mitä junnulle jakoi. "Kondomi laitetaan dikkiin, jos ei halua saada vauvoja".  (Kiva yrittää pitää pokkaansa näissä keskusteluissa.)

Eilen oli huippuilta. Näin yhden alkumetrien kotiäitiystävän. Oltiin monta vuotta tosi läheisiä, mutta sitten muutot ja työt erkaannutti. Eilen sit nähtiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. JA kas, jatkettiin siitä mihin jäätiin, niinkuin parhaissa suhteissa aina  käy. Mun suosikkikohta oli kun nähtiin. "VITTU sä et ole vanhentunut päivääkään VITTU" karjaisi ystävä.
 Turhamaisena ihmisenä ilahduin tietysti.

Tänään mulla päättyy neljän viikon "loma" ja saan taas jatketta katraalleni. Kivaa ja jännää samaan aikaan.
Olen nauttinut vapaasta ja pään nollauksesta, mutta onhan se hyvä, että joku roti tähän arkeen saadaan.....

Pinkki is back

Tämä on se viikko, kun rakastan poikiani ihan hurjan paljon.

Eilen käytin poikiani Hesburgerissa syömässä. Viidenluokkalainen aloitti lennokkaat jutut tytöistä.  Kysyin onko se ihastunut kehenkään. "No en todellakaan ole. Yäk. Sitäpaitsi meidän koulun tytöt on ihan peikkoja,  Pitäis mennä johonkin toiseen kouluun, missä on paremmannäköisiä muijia."
 Esikoinenkaan ei ole ihastunut vielä, mutta muisteli tokan luokan tyttöystäväänsä.
Junnu hekottelee vieressä et eiiköö tosiaan meidän koulussa ole hyvännäköisiä muijia.

Paras puolituntinen koskaan, tässä seurassa.

Mulla on ollut elämässä hiljaiseloa blogistaniassa. En tajua mihin olen aikani käyttänyt.  Työt loppui neljä viikkoa sitten. Muistattehan, että oli ihan rikki poikki? Sen jälkeen olen kävellyt paljon, tosi paljon, laihduttanut, nähnyt ystäviä  joka päivä, levännyt. lukenut, kuunnellut musiikkia.
 Ollut aika ihanaa!

Nyt haluan aloittaa iloisen pulputtavan bloggailun, koska kevät tulee, te olette ihania siellä ja minä haluan jälleen löytää sisäisen ääneni.

jk. Pinkin pitäisi olla nyt tosiaan back, mutta kaupassa yksikään pinkki vaate ei ole kolahtanut. Olen kulkenut toisessa suosikissani, harmaassa. Aika tylsää.

Enemmän värii, mieluiten pinkkii

Vaatelaiska Ja EDIT

Oliskohan ihmisellä helpompaa, jos ei keskustelisi lastensa kanssa. Latelisi vain faktoja.
 Tänään juttelin 13 veen kanssa samalla, kun kuskasin kouluun. Jotain taas sanoin tyyliin: "jos hakisin muuhun työhön". Poika oli heti että ei, ei muita töitä, ole kotona. Sanoin mua hieman ahdistavan sen, että olen aina töissä. "Jos menisit muualle töihin, sä lähtisit aamulla aikaisin ja tulisit kotiin vasta viiden jälkeen, sit sulla ainakaan ei olisi vapaa-aikaa", Kysyin miksi mun pitää olla kotona. "Koska on kiva että kuskaat meitä kouluun, sulla on ihan ok palkka,  on kiva kun teet ajoissa ruokaa, on kivaa että olet kotona". Nauroin, et mun korviin se kuulostaa  siltä, että todellakin olen töissä kotona. Pojan loppukaneetti oli, että toivottavasti sun pohdinta on ihan teoreettista vaan.

Näin on äidiltä kädet sidottu. (Ja juu, kyllä mä ihan oikeasti itse päätän asioistani, enkä anna lasten päättää)

Musta on tullut vaatelaiska ja vaatenirso. Olen viikkokkausia käyttänyt jotakuinkin kahta vaatetta pelkästään. Sillei etä turvanneule pesuun, joku raitapaita päälle, turvaneule pesusta päälle, raitapaita pesuun jne. En yhtään jaksa miettiä vaatteita, mitä väliä ja silti ottaa päähän kulkea samoissa vaatteissa koko ajan.
Viime sunnuntaina päätin ryhdistäytyä ja mennä ostamaan vaatteita. Kävin Lindexillä ja Vero modassa. Kummassakaan ei ollut yhtäkäään vaatetta jonka haluaisin. YHTÄKÄÄN! En tajua miten se on mahdollista. Mun maku ei ole sofistikoitunut tai millään tavalla persoonallinen ja silti kaikki vaatteet oli tyhmiä.
Eilen oli siis turvaneulepäivä ja tänään raitapaita, mutta wuhuu, sen päällä harmaa neuletakki. (Sekin vielä, kuljen koko ajan harmaissa vaatteissa.)

Neiti Sutkautus vouhkas keltaisista vaatteista. Saattais tehdä terää, paitsi etttä mulle käy ainoastaan sinapinkeltainen ja se väri ei ole mun juttu.
Odottelen siis kauppoihin ilmestyväksi PINKKIÄ!

Tällä viikolla on tapahtunut yksi huikea juttu. Taistelevat metsot eli kaksi nuorimmaista, ovat jonkin asteisesti väleissä. Keskimmäinen tuli joku ilta sitten mun viereen istumaan ja ilmoitti et on toi joskus ihan hyvä tyyppi. Lähes itkin ilosta.
Seuraavana aamuna kerroin junnulle ja se hämmentyneesti totes että jopas jotakin, ei se sitä kyllä mulle koskaan myönnä. Illalla junnu meni keskimmäiselle kertomaan mitä oli kuullut ja KYLLÄ, isoveli sanoi pikkuveljelleen ääneen, et joo, ootsa joskus ihan ok.
 Itkettää aivan,

Mihin tässä vielä joudutaankaan. Ajatelkaa jos joskus vaikka kaikki yhdessä vietetään aikaa ilman, että kukaan ragee. Huhhuh!

Tänään nauratti kun ystävä luetteli listan mun hyviä puolia ja mainitsi että "osaa kellua ja juoda siideriä ja polttaa tupakkaa yhtä aikaa". KYLLÄ, mulla on sellainen taito.

Dream dream dream

Aloinpa tässä miettimään...
Pari päivää sitten viestittelin rakkaan ystäväni kanssa, joka on ottanut ison askeleen kohti unelmaa. Ja mikäs sen ihanampaa. Se, että keksii unelman, tavoittelee ja saavuttaa.
Ystäväni sanoi, ett nyt aletaan sitten miettiä mun haavetta ja askelta. "Sun oma aika tulee vielä".
Tätä sitten aloin miettiä. Onko kaikilla haave, onko  kaikki omassa unelmassaan, etenkin työn saralla. Voisiko olla niin, että aika usealla on "vaan ihan tavallinen elämä"?
 Mä pitkäään koin eläväni unelmaani. Tällä hetkellä en osaa sanoa, onko mikään osa-alue oikeasti enää unelmaa. Onko kaikki vain työtä ja arkea ja elämää pikku eellä.
 Mä haluan innostua, muttä mitä enemmän minä tai joku muu käskee minua innostumaan, sitä  kauemmas ajatus karkaa. Tyhjä pää.
Tässä mielentilassa olen näemmä hieman itkuherkkä. (No okei, väsymyksessä)
Illalla näin taas pikaisesti ystävääni, jonka elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Ihan parissa sekunnissa sain itseni kaihoisaksi, "kateelliseksi", riittämättömäksi ja hylätyksi. Nauroin erotessamme, että menen kotiin kyynelehtimään. En ole vielä ystävälle tunnustanut, että toteutin aikeeni. Mies oli lievästi sanoen hämmästynyt, kun sohvalla vuodatin kyyneliä sen jälkeen kun sisälle tulin. "Näit kaveria ja nyt itket, mitä kummaa." En kyennyt kertomaan syytä.
 Suurimman itkun aiheuttaa ystävän tuleva muutto. Deja vu. Viime tammikuussa aloin suremaan rakkaan rakkaan ystävän kesäistä muuttoa. TAAS suren sitä, kun ystävä muuttaa kesän korvilla.
On vaikea olla se joka jää.

No, semihyvin nukutun yön ja kiinnostavan ja hyvän aamupäivän jälkeen mieli on taas ihan normaali.
 Odotan iltapäivän postia ja sieltä saapuvaa naistenlehtipinkkaa. Minun unelmani saattaa löytyä lehtien sivuilta. Eikä olisi ensimmäinen kerta.

jk. Yksi unelma voisi olla Fustra. Meidän lähelle tulee kesällä uusi kuntokeskus, jonka valikoimissa fustra olisi. Juuri kuulin yhden kerran maksavan 80e. Josko siis ensimmäinen unelma onkin roima palkankorotus?

Uusi tv-formaatti (oikeudet pidätetty)

Olin suhtautunut hieman nuivasti Ensitreffit alttarilla ohjelmaan (lähes kaikki reality aiheuttaa mulle myötähäpeää), mutta kun jopa oma äiti sitä kehui, niin pakko se oli äsken netistä katsoa molemmat tulleet jaksot.
Muutama kyynel piti vuodattaa ja suuren osan aikaa hymyilytti. Ainoa myötähäpeä liittyi yhden morsmaikun kauhukulmakarvoihin.
Mutta joo, pakko se on uskoa, että noinkin voi kumppanin tavata. Kiinnostuneena seuraan käykö niin.

Mun suurin suosikki kyllä on se ohjelman terapeutti, Maart Kallio. Niin sympaattinen ja fiksu ja kaunis. Ihanne.

En muista leijuinko täällä kun su-ma yönä nukuin 12 tuntia. Maanantaina oin pirteä, terve ja vaivaton. Mutta niin helposti kuin sen olon sain, sen myös menetin.Viime yönä pikkutirppana valvotti mua ainakin kaksi tuntia. Lopputulos karsea hedari ja vastenmielisyys maailmaa kohtaan.
 Ellei tänään tulisi telkasta vanha suosikkini High fidelity, menisin nukkumaan ysiltä.

jk. mun tekisi mieleni ilmoittaa kaunis ja säkenöiva ystäväni tohon treffiohjelmaan, jos siitä tehtäis uusi kausi. (Mut eihän se silloin enää ole sinkku)

jk. Voisko tehdä ohjelman jossa pariskunnat "pakotetaan eroamaan  ja sit viiden viikon yksilö- ja pariterapian jälkeen terapeutit päättää, saako pari palata enäää yhteen.
Ohjelman nimi vois olla vaikka "Jahkailijat, ollako vai eikö olla"

Punainen lanka

Olen surukseni kadottanut blogini punaisen langan. En keksi kirjoitettavaa, enkä osaa kirjoittaa. Käytän bloggeria näemmä vain muiden juttujen lukemiseen.

On ollut kivaa ja on ollut kurjaa.
Suurimpia iloajani ikinä, oli ulkoilu Sutkautus-Elisan kanssa. Jo viikko sitten.
Sitä säkenöivien juttujen määrää, ei vaan voi käsittää.  Keskusteluseura suosikkejakin me tietysti oltiin. Koskaan en varmaan ole niin monien ihmisten kanssa juttelemalla jutellut yhden baari-illan aikana.
Viatonta ja hauskaa.

Mun suosikkijutun kuulin yhdeltä hauskalta naimisissaolevalta mieheltä. Kertoi vaimostaan ja en ihanuudesta, esitteli vaimon ja lasten kuviakin??? ja mainosti olevansa uskollinen. Hetkeä myöhemmin kertoi kuitenkin omaavansa sadan kilometrin säännön. "Se mikä tapahtuu Levillä, ei kuulu kenellekään". Hahaha! Mä olen aina tiennyt nää Levi-jutut.

Ulkoilun jälkeen olen sairastellut epämääräistä flunssaa. Ei kuumetta, ei nuhaa, ei yskääkään varsinaisesti. Ainoastaan ärsytysyskää parina yönä. Mutta miten poikki ja loppu olen ollut... LA iltana esim jaksoin juoda vain lasin viiniä ja syödä osan Pätkispussista. Ennenkuulumatonta. Koko lauantain makasin ja nukuin. Eilen menin esikoisen peliä katsomaan. Muuten makasin. Illalla menin sänkyyn klo 20. Aamulla Polar Loop kertoi minun nukkuneen 11 tuntia 5 minuuttia. Voitte uskoa etttä tänään olo on aika mainio, fyysisesti.

Mutta muuten ajatus kateissa.

Ylös suosta

Noniin, jo saa rypeminen riittää. Mitta tuli täyteen.
 Loppuvuosihan on ollut surkea, tylsä ja kurja. Tai näin olen itselleni uskotellut. Oikeasti mulla on ollut paljon kivaa ja runsaasti hauskaa. Mulla on ihania  ystäviä, joita näen paljon. Ja nauretaan todella paljon. Mun perhe on mainio, vaikka yhden jäsenen kanssa onkin tullut riideltyä liikaa.
 Mun työ on MUN TYÖ, vaikka en nyt ihan kympillä ole sitä rakastanut talven aikana.

Eilen oli uuden vuoden aatto ja mies jämähti työmatkalle. Mua ketutti ja lapsia harmitti. Mua harmitti se, et muutaman päivän yyhous venyykin viikkoon, se, etten pääse ystävän pieniin pippaloihin miehen kanssa tai edes yksin. Lapsia harmitti, ettei lähetetä raketteja. Isääkin ikävä.
 Tunnin välein ryvin itseäälissä ja hetkittäin ihan tyytyväisenä mietin, että skumppaa ja Greyn anatomiaa, mitäs sitä muuta tarvitseekaan.

 No ei tarvinnut muuta, Esikoinen oli yökylässä, kaksi nuorinta pelas Skylanderia harvinaisen sopuisti. Sain rauhassa olla minä.
Menin nukkumaan ennen puoltayötä. Aamulla heräsin pirteänä.

Kirkkaana on mielessä se, et mä olen jossain määrin nauttinut rypemisestä. Ettei tilanne ole ollut kovin huono, kunhan nyt marisin, kun sille tielle lähdin. Onneksi omasta valinnastani voin myös nostaa itseni ylös alhaisesta mielentilasta. Hop vaan!

Hop vaan, olen myös Sutkautus-Elisan kanssa lähdössä lauantaina Helsingin yöhön. Wuhuu. Hyvää ruokaa, säkenöivää seuraa tiedossa. (Hieman skumppaa)
 Eilen ostin itselleni Zarasta valkoisen ison löysän kauluspaidan. Olin juuri Trendistä lukenut sen olevan nyt Se vaate.
Okei, mä näytän siinä ehkä hieman rekkalesbolta tai muuten vaan en niin upealta, mutta ei se mitään. Musta tulee valkoisen kauluspaidan-nainen! Ja tietysti punaisen huulipunan nainen. Ja mustien kynsien nainen.  (tai punaisen tai sinisen tai vihreän)

Ennen lauantain koitosta puleeraan itseäni Elisan antamalla joululahjalla. Suklaanaamiolla,Victoria's secret vartalovoiteella...

Ja nyt kun siis päätin nostaa itseni  ylös, niin pitäisi yriittää tätäkin päivästä selvitä. Vielä kymmenen tuntia tirpppanan perässä juoksemista ilman apua ja ilman aikuista seuraa. Ihanaa ihanaa!

Loistavaa ja mukavan tapahtumarikasta Uutta vuotta kaikille teille, kärsivällisille mukanakulkijoille.