perjantai 3. helmikuuta 2023

Tinder on perseestä ja muita sattumuksia

 Mielialanvaihteluista päivää. 

On taas mielialat heitelleet. Välillä olen ihan iloinen ja positiivinen, välillä vihaan elämää, sitten vihaan ihmisiä ja sitten vihaan omaa negistelyä. Jopa mun teini kysyi olenko vihainen ja katkera. Olen. Se että mistä olen katkera, ei ole valjennut itsellenikään. HYMIÖ. 

Viime viikolla tuore eronnut ystäväni meni Tinderiin ja viettää siellä elämänsä kevättä. Ihania miehiä kuulemma on paljon. 

Mielenhäiriössä TAAS menin sinne itsekin ja jopa ensimmäistä kertaa ikinä, maksoin 20 e koko palvelusta. VIRHE! Homma on se, etten tykkää kenestäkään ja sitten vihaan jokaista harvaa matchiani. Jokainen matchi aloittaa kysymällä nappaisko seksihommat, kiinnostaisiko petipuuhat. Juu ei kiinnosta, kiitos kysymästä.

Maksoin sen 20 e siitä ilosta, että näen kaikki tykkääjät ja niistä voisin sitten valita suit sait sukkelaan. Tuhannesta tykkääjästä en tykännyt yhdestäkään. 

Voisiko tästä tykkäämättömyydestä päätellä sen, että olen meganirso vai ihan vaan sen, etten nyt jaksa edes yrittää kiinnostua kenestäkään? Turha sitäpaitsi kiinnostua, koska mulla ei vieläkään ole sitä vapaa-aikaa. Etenkään nyt. Mulla on luksustilanne (jostain kulmasta katsottuna) eli yksi lapsi lähti talosta ja kaksi sain tilalle. Huraa talousmielessä, mutta toki se vei mun vapaat pois. Ne teoreettiset vapaat siis. 

Mä poistin Tinderin viiden päivän jälkeen.  Kallis viisi päivää mielenpahoittamisesta. 

Viime viikonloppu joka oli vapaa, oli oikein ihana. Näin ystävää, käytiin pitkällä lounaalla. Esikoinen ja miniä tuli meidän seuraksi kahville ja meillä oli tosi kivaa tällai aikuisporukalla.

Tultiin nuorison kanssa meille pelaamaan Bezzerwizzer-peliä ja meillä oli mielettömän hauskaa. Mahtavaa oli sekin, että keskimmäinenkin tuli pelaamaan mukaan. Syötiin tortilloja ja pelattiin monta tuntia.

Seuraavana päivänä näin monta tuntia toista ystävää ja keksittiin yhdessä kaikkia hauskoja säästökeinoja. Käytiin mm kahvilla Nesteellä, koska oli ilmaiskahvikuponki. Hitsi me naurettiin siellä papparaisten keskellä kahvitellessa. 

Viikonloppu oli niin kiva, että muistin että oikeasti mulle riittää perhe ja ystävät. 

Sitten erityistä kiitollisuutta olen taas tuntenut siitä, kuin fiksu ja mahtrava mun keskimmäisestä on tullut. Tälläkin viikolla hän on kahdesti vaihtanut pyörän renkaan (joo näitä sattumuksia riitti) ja reippaana käynyt koulussa ja töissä ja HURAA, eilen sai hygieniapassinkin vihdoin. Toka yritys onnistui! 

Tämä pyöränkorjausjuttu on erityisen iso juttu, koska kuopuksen pyörän kumi hajos viime viikolla ja hän on isäänsä pyytänyt hoitamaan homman. MUTTA KAS, ei ole tapahtunut tätä ihmettä, mikö tarkoittaa sitä, että olen samperi kuskannut kuopusta kouluun autolla koko viikon. Että on se nyt saatana, ettei yksi aikuinen saa kahden aikuisen taloudessa tätä hoidettua. Tästä sain megakilarit, jotka johti siihen lapsen toteamukseen mun katkeruudesta. 

Taas kierrokset kasvaa. :D Mä vaan välillä vähän stressaan sitä, että mä saan hoitaa näitä juttuja yksin ja aina rahdata taaperoita mukana, koska multa puuttuu se toinen, joka vois auttaa. 

Että joo, valivali.

Mutta posia kohti mennään. Nytkin olen tässä ihan rauhassa saanut kirjoittaa, eikä taaperot olen häiriköineet vaan leikkineet kivasti yhdessä. Tämän takia mä tykkään kahdesta lapsesta, enkä yhdestä. 

tiistai 24. tammikuuta 2023

Elämä jatkuu

 Joku ihana anonyymi minua kävi jo huhuilemassa ja kysymässä olenko kunnossa. Täällähän minä. 

Pikainen analyysi kirjoittamattomuuden syistä

1. Jos olen todella BLÄÄH, niin en halua kirjoittaa ja valittaa. En myöskään osaa pinnisteltyä positiivisuutta. Sotii mun realismia vastaan. 

2. Laiskuus

3. Viikon tappoflunssa. 

Piti oikein lukea mitä olen viimeksi kirjoittanut. Nauratti kovin. Noi mun haasteet kosahti juuri niinkuin epäilinkin. En jaksanut karsia. 

Satasen haaste oli aivan liian epärealistinen, mutta jotain hyvää kuitenkin. Olen taas kiltisti jaksanut kirjata ylös menoja. Olen vältellyt turhia ja onnistunutkin. Menot on pysyneet säällisinä. Jos ne pysyy tällaisina, että kulutan n 200 e viikossa, niin kuukaudessa kulutus pienentyy 200-300 e. Vielä pitäisi jaksaa siis tsempata. Lopun elämääkö?

Se muuten ärsyttää, että vaikka kuinka karttelis ostamista, niin joka kuu tulee kuitenkin ylimääräistä pakollista. Esim eilen pyörän pumppuja ja valoja pyörään. En halua ostaa mitään noin ikävää, mutta pakko. 

Kuukauden miinus on se, että se kiva puhelinsuhde päättyi alkuunsa. Kyllä se välimatka ja aikataulut tuo haasteita, ihan niinkuin olin hälle tolkuttanut. Pari päivää hieman harmitti, koska tosiaan olin jo tottunut juttelemaan kivalle tyypille. Nyt en enää edes muista miltä kiva tuntuu :D

Tämä case kuitenkin todisti että voin jatkaa sohvalla istumista itsekseni. Kyllä joku mut täältä sit löytää ehkä joskus. 

Kuukauden toinen miinus on neljä kiloa. Mun paino tippui flunssassa neljä kiloa viikon aikana. Tästä on hyvä jatkaa järkevää syömistä ja suklaatonta elämää. Miettikää, en ole syönyt suklaata viikkoon. Jos jatkan samaa rataa, saatan voida shoppailla uusia vaatteita omasta kaapistani. 

Se jos joku oli pos ajatus!

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Haasteista ja ruoasta

Uuden vuoden haasteet etenevät vaihtelevasti. Olen karsinut kaksi tavaraa. Vasta 28 tavaraa puuttuu so far. Mä en jaksa miettiä minkä taas pitäisi lähteä ja vaikka lähtisi, niin se ei näy missään kuitenkaan. Lannistus.

Satasen viikko on hyvässä käynnissä. Rahaa mennyt vasta reilu 60 euroa ja siitäkin puolet bensaan, joka ei kuulu tähän satasen viikkoon.

Ruokaa on tälle päivälle valmiina. Huomisen ja perjantain ruoka on pakastimessa. Ja ehkä jopa lauantain. Et hei, aika hyvin sujuu. (Tämän sanottuani ryntään kuitenkin kauppaan ostamaan hummeria ja kaviaaria)

Mä olen itse syönyt lähinnä munakkaita ja suklaata. Miten oikeasti olla ilman, kun kaapit pursuaa konvehteja? Saanko syödä avatut loppuun ja sitten pidättäytyä? Mutta onneksi edes syön niitä kevyitä munakkaita.

Keksin tässä kirjoittaessani jämäruokapäivän. Jos laittais kaapista eteen kaiken mitä siellä on ja pakastimessa karjalanpiirakoita ja sipulirenkaita ja mitä muuta sieltä löytyykään. Voisiko sitä kutsua oikeaksi ateriaksi? Todennäköisesti kyllä. 

Pakastimesta tuli mieleen marjat. Ostan usein kaupasta vadelmia, pakaste. Syön niitä rahkassa tai raejuuston kanssa. Kuopus tekee smoothieita. Tällä viikolla käytiin ostamassa k-kaupasta satsi, koska 20 prossaa alennusta. Mutta kauhistus kauhistus hirvitys. Vadelmapussi maksoi 3.99, alennuksen kanssa 3,09. IHAN hetki sitten ne maksoi ehkä 1,89 pussi. Ja usein tarjouksessa 1,59. Nyt niiden hinta on niin järkyttävä, että mun kannattaa syödä raejuuton kanssa suklaata, joka on paljon halvempaa. Ratkaisu ihmiskunnalle: voisiko suklaalevy maksaa edes 5 euroa?


maanantai 2. tammikuuta 2023

Uuden vuoden haasteita

 Instassa osui silmiin monen monta kiinnostavaa haastetta, joista nyt kerron teille, et jos joku haluaa haastaa itseään.

1. Laura Holmströmin viikon haaste, jossa karsitaan kymmenen tavaraa viikon ajan. Kuulostaa helpolta, mutta nyt on jo iltapäivä, enkä ole edes aloittanut. Mutta kiinnostelee. 

2.Kuukauden mittainen Satasen viikko-haaste. Veikkaan että sen voi vetää eri tyyleillä. Mä nimittäin en pysty satasella sekä ostamaan ruokaa ja bensaa. Realistisempi olisi tuo satasella ruokaa viikossa. Sekin vaatii niin paljon työtä ja etenkin ajatustyötä, mutta joo, kiinnostelee. 

3. Sit löytyi Säästä tuhat euroa vuodessa enemmän-haaste. Hirmu pitkäjänteistä touhua sellainen. Se olisi vajaa kolme euroa päivässä tai parikymppiä kuussa ENEMMÄN. Tässä haasteessa pitäisi siis kiinnittää huomiota päivittäiseen toimintaan ja sieltä karsia se säästö. Joo, kiinnostaa.

Mutta miettikää, jos mä täällä pidän montaa eri kirjanpitoa päällekkäin, että mikä on tämä hetki, mikä satasen viikko ja apua, kolme euroa pitäisi tänäänkin olla käyttämättä. Mulla toki on sitä luppoaikaa, että mitäs muutakaan mä täällä tekisin. 

Haasteista puheenollen. Ystävä haastoi eilen olemaan kuukauden ilman suklaata. Tuijotin häntä pitkään ja hän muutti haasteen viikon mittaiseksi. Jatkoin tuijotusta ja sanoin että jos suklaaton maanantai edes. Hitto vie, tässä lounaan jälkeen olen vetänyt konvehteja monen monta. Sinne meni sekin maanantai. 

Jk. Treffit oli hauskat. Koluttiin kahviloita ja aina kun yhteen tuli pilkku, siirryttiin seuraavaan. Kolmannen pilkun jälkeen lähdin kotiin, jossa olin ihan Tuhkimo 2.0:na eli kello 19.10. Olemme jatkaneet videopuheluiden soittamista. Vähän on mun pyhä iltarauha kärsinyt tästä, myönnän. Ihan joka päivä ei tarvitsis jutella, jos multa kysytään. Koska OMA AIKA. (Minä kiittämätön kakkiainen)


lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuoden viimeinen päivä

 Miksi oi miksi olen ajanut itseni tähän tilanteeseen? Mulla on tänään tapaaminen tai ehkä treffit. Vieraan ihmisen kanssa.

Tai no ei se enää niin vieras ole, kun ollaan kirjoiteltu ja soiteltu joku viikko. Ja kirjoiteltu siis niitä runoja (kaksi runoa), joista mainitsin aiemmin. 

Tänään tajusin että viimeksi olen käynyt treffeillä kesäkuussa 2016 ja mitä siitäkin tuli. Parisuhde ja ero. Että kannattaako nyt tälle tielle lähteä että johonkuhun tutustuu ja ehkä huomenna ei enää haluta muistaa et ollaan tunnettu ja sit mä taas katson vain telkkaria illat enkä puhu kenenkään kanssa puhelimessa. 

Siitä en haluis nyt luopua. Siitä puhelimessa puhumisesta. 

Ei mulla muuta.

Täti 52 lähtee isolle kirkolle. 

tiistai 20. joulukuuta 2022

Joulu hiipii

 Kiitos kaikille, jotka kävivät ärähtämässä edellisen postauksen alla. Tiedän toki että olen oikein mainio tyyppi, mutta ihan aina en muista. (Ja edelleen se oikein minä on kyllä kateissa.) 

Vieläkin nolottaa edelliset jutut, mutta itseäni aina virkistää kuulla, että muutkin rämpivät epävarmuuden suossa joskus, joten mielellään annan muille tämän mielihyvän. 

Tänään tajusin, siis oikeasti vasta tänään, että neljän yön kuluttua on jouluaatto. Mä en tajua miten se on mahdollista. Vieläkään ei ole joulufiilis. EI ole siis epäjoulufiiliskään, mutta ei vain tunnu joululta. Lahjat on hankittu (kai), mutta paketointa en ole vielä pystynyt ajattelemaankaan. 

Kinkku on pakkasessa. Kuopuksen tekemä!!!! porkkanalaatikko on pakkasessa. Mutta kaikki muu on kaupassa. (Paitsi kahdeksan suklaarasiaa.)

Miniän kanssa ollaan ne jouluruokanirsot ja eilen mietittiin meidän syömisiä. Päädyttiin salaattiin, taas. Mutta koomista on se, etten nyt yhtään keksi asioita, joita salaattiin laitetaan. Ja koska nyt on kylmä, niin paleltaa miettiä kylmiä asioita. Ideoita lämpimään salaattiin? 

Sitten olisi ihana kehittää jonkunlainen herkkuplatteri, mutta ideat siihenkin on kortilla. Ne on niin houkuttelevia katsella, mutta kun pitää keksiä asioita, jotka kelpais kaikille... Ehkä ne platterit toimii parhaiten, jos on tosi iso porukka koolla. 

Jos olisi vaikka uudenvuodenjuhlat. Heti kun kirjoitin tuon mulle tuli vähän surullinen olo. Ei varmaan tarvitse kertoa että senkin juhlan vietän kahden taaperon kanssa. Mun elämä kuulostaa mun omiinkin korviin todella säälittävältä :D

No on tässä kivojakin juttuja ollut. Mä pakahdun ylpeydestä, kun mun esikoinen sai taas koulun päätökseen ja valmistui unelma-ammattiinsa huippuarvosanoin. Pienellä isolla porukalla juhlittiin täällä lauantaina. Eli laajennettu perhe, isovanhemmat ja kummit. Oli meitä aika monta. Ja iloinen puheensorina kuului koko ajan. 

Nyt mä alan googlailemaan hyviä ruokia. Saa jakaa vinkkejä silti.


maanantai 12. joulukuuta 2022

Kaikenlaista

 Ystävän harvinainen kyläily eilen aiheutti minulle päivän mittaisen elämänilon hetken ja se muutti minut reippaaksi. Kuntopyöräilin kolme kertaa. Pyöräilu pätkissä tuntuu oikeasti todella kivalta, eli yritän saada sen ohjelmaan joka päivä. Siis pitkäänhän mä sitä jo ehdinkin tehdä, mutta tauko aiheutti tauon. Perus.

Ihmiskokeilu on sujunut yllättävän hyvin. Sekä eilen että tänään avasin instan vasta oltuani pari tuntia hereillä. Yleensähän selaan sitä aamiaisella varmaan tunnin. Illallakin onnistuin keskittymään telkkariin ja pidin puhelimen tarpeeksi kaukana kädestäni. Oppisiko tässä hiljalleen taas keskittymistä?

Mä olen instassa kirjoitellut yhden miehen kanssa viikon. Alkuun puhuttiin karjalanpiirakoista, munavoista ja kahvista ja keksittiin runoja näiden ympärille. Miksi? EN tiedä, mutta se oli aika kivaa itseasiassa. Sittemmin ollaan tutustuttu paremmin ja jopa tiedetään toisistamme jotain. 

Sitten se taas iski muhun. Mun omat ajatukset. Mitä pointtia tässäkään kirjoittelussa on ja jos se oikeasti tuntisi mut, niin ei kirjoittaisi kyllä enää mitään. Muita ikävämpiä ajatuksiakin oli, mutta jätän tän nyt tähän :D 

Ennen vanhaan musta oli hauska höpistä randomien kanssa, mutta nyt se tuntuu oikeasti ihan turhalta, kun tiedän että oikeassa elämässä olisin ihan pettymys. Tajuan kyllä, että mun ajatukset minusta itsestäni ei ole kovinkaan positiivisia. Itseasiassa nolottaa edes kertoa näitä, mutta koska inhorealismi on mun juttu, niin kerronpa kuitenkin. 

Tsiisus, oikeasti mun pitäisi deletoida kaikki postaukset ikinä :/

jk. Onneksi se tyyppi asuu Turussa, niin että vaikka hän mielellään veisi minut kahville tai kävelylle, niin asiaa ei tarvitse toteuttaa. 

jk. Mä välillä haaveilen Turkuun muuttamisesta. Tuntisin sieltä ainakin kolme ihmistä, eli en ehkä olisi edes yksinäinen.