keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Varpaankynnet lakkaamalla lomamoodiin

 Aloin odottaa lomaa. Lakkasin varpaankynnet ja heti tuli fiilis, että mitä tahansa hauskaa voi tapahtua. 

Tapahtumia on ollut, muttei niin hauskoja. Koira on ollut pari viikkoa outo. Oli jotenkin vaisu. Joi ja pissas paljon. Lauantaina pojat käytti koiran eläinlääkärissä (ihana kun voi delegoida aikuisille lapsille juttuja) ja koira sai diabetes diagnoosin. Hankin lääkkeet apteekista ja maanantaina mentiin eläinlääkäriin piikitysoppiin. Nyt koira on saanut pari päivää insuliinia ja on oma itsensä. Kontrollikäyntejä on alkuun, mutta toivottavasti lääketasapaino löytyy nopeasti ja elämä voi jatkua huoletta. 

Hirmu hauskaa muuten maksaa eläinlääkäri ja lääkekuluja, kun on tässä muutenkin murehtinut rahajuttuja. Thank god mun työtilanne parani samaan aikaan ja nyt uskallan lomailla suunnittelemani neljä viikkoa. Kyllä nämä asiat selviää.

Mulla oli myös pankkineuvottelu, kun tarvitsen rahaa kattoremppaan. Oli superihana yllätys, kun pankkitäti sanoi, että juujuu, saat rahaa ja voidaan asuntolainan takaajatkin vapauttaa. Mun vanhemmat oli takaamassa jotain osaa mun asuntolainasta, mutta jo nyt, neljän vuoden jälkeen ne vapautettiin. Siitä tuli sellainen aikuinen, iloinen pärjääjä olo. Pankin mielestä mun raha-asiat on hyvällä tolalla. 

Siitä riemusta päätin ryhtyä rahastosäästäjäksikin. Pakko se on yrittää laittaa rahaa oikeasti talteen eikä hauduttaa säästötilillä korkoa kasvamatta. (Aikuinen olo 2)

Intoilin tästä esikoiselle, joka siltä istumalta alkoi itsekin rahastosäästäjäksi! Oon kyllä aika ylpeä 19-vuotiaastani. Sata kertaa fiksumpi kuin minä ikinä!

18-vuotiaani ilmoitti äsken, että jää mun luokse asumaan, eikä enää palaa isän kotiin. Asia selvä. Hän irtisanoutuu toisesta kodista, muttei isästään. Isänsä vie pojat perjantaina syömään ja on siis laatuaika-ilta. (Minä hurraan sitä ettei tartte ostaa kotiin ruokaa)

Lauantaina junnun päättäjäisten jälkeen hyppäämme autoon ja ajamme mökille. Kolme naista ja 7 lasta ja nuorta plus koira. Siellä toivottavasti humpsahdan täydelliseen lomamoodiin ja osaan lomailla loput kolme viikkoa! :)

torstai 27. toukokuuta 2021

Loma-angsti

 Mä olen aiheuttanut kaveripiirissäni lähes pahennusta, kun hieman angstaan niinkin kivasta asiasta kuin kesälomasta. Mua on häirinnyt se, kun ei ole oikein suunnitelmia eikä oikein ketään kenen kanssa tehdä* jotain. Eilen sit tajusin mikä tässä on tää ongelma. Mä olen viime vuosina tottunut siihen, että mulla on PLAN. Mökkeilyä viikko ja kaksi Kreikassa. Silkkaa nautintoa eikä yhtään himassa lönsimistä. Minä kun olen aina kotona, niin en vaan kestä lomailla täällä. Aiemmassa elämässäkin mä useimmiten lomailin vain sen ajan kun oli tekemistä, eli en ole montaakaan pitkää lomaa pitänyt. (Mä en saa loma-ajalta palkkaa, joten lomailu ei kannata)

Nyt aion urheasti lomailla neljä viikkoa ja yritän keksiä spontaaneja seikkailuja ja nähdä niitä ystäviä, joita arjessa en ehdi nähdä. Suunnitteilla on myös parin blogitutun tapaaminen. Lisää saa ahdotella :). Mun lomahan on hyvinkin ovella. Ensi viikolla viimeistään lauantaina on H-hetki. Silloin starttaan mökille äidin, siskon ja nuorisokatraan kanssa. 

*Ystäväni välillä kyselee koenko itseni yksinäiseksi. Se vaihtelee. En pääasiassa ole, kyllä mun elämässä on ihmisiä. En osaa myöskään kaivata ketään aikuista tänne kotiin haahuilemaan. Ja silti kuitenkin on sellainen "yksin maailmassa" fiilis välillä. Tai ehkä ennemminkin sellainen Olenko aina yksin maailmassa? (Tuskin)

Eilen heitin eksäni töihin ja höpötettiin parikyt minuuttia samassa autossa, kuten ennen vanhaan. Ei tullut ikävä vanhoja hyviä aikoja. Vaikka olikin ihan mukavaa, eipä sillä. 

Voi siis päätellä, että mun ajatukset vaihtelee. 

jk. Kulupäiväkirjan mukaan kahdeksan viikon keskiarvo ruokalaskuihin on 150e. Aika huikeaa. Musta saldo on hyvä. Mutta selvästi kulujen kirjaaminen auttaa. Alussa nimittäin kauppaan meni enemmän. Nyt olen fiksumpi ja mikä parasta, olen opetellut tyhjentämään pakastinta. Nytkin otin lounasta sulamaan pakkasesta hoitolapselle, kun ennen olisin rynnännyt kauppaan jos jääkapissa ei ollut mitään soveliasta. 

maanantai 17. toukokuuta 2021

Kulupäiväkirjan salaisuudet eli kauhut

Eilisen selviytymistaistelupostauksen jälkeen onkin aika avata mun Menopäiväkirjaa. 

 Mä olen nyt kahdeksan viikkoa kirjannut ylös kaikki menoni. Siitä olen hirmu ylpeä että lopulta uskalsin katsoa faktoja silmiin ja lopettanut itselleni huijaamisen. Yleensähän lopetan nämä ylöskirjaamiset n kolmessa päivässä, kun alkaa ahdistaa. Nyt ahdistaa jos en kirjaa. 

Kahdeksan viikon keskiarvo on 368 e. Sen verran menee ruokaan, bensaan ja muuhun. Näissä muissa on mm. kiuas, öljyn vaihto ja kampaaja. Ja kirpparilöydöt, jotka toki hyödyllisiä, koska esim vaatteita pojille. Ja mun uus olkkarinpöytä. 

No kuitenkin, mun haavebudjetissa mulla sais mennä 200-250 e viikossa. Ei mene. Kerran mennyt 219e.

Kuukauden kiinteät kulut mulla on n 2200 e eli sen kun lisää tohon ylempään summaan, niin mullahan menee viikossa rahaa 918e !!!! Tässä kohtaa mietin että mitä vittua! Ja sit mietin, että ajattele kun jakais nämä kulut jonkun kanssa. 

Olin miettnyt että hankkisin pihakaluston ja varjon terassille. En muuten hanki. Enkä hanki kesäkukkiakaan. 


sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Itsenäinen, riippumaton tai pelkuri

 Ollut liikaa vapaa-aikaa viime aikoina ja olen vahingossa oivaltanut itsestäni asioita. Luin lehdestä naisista, jotka teki Aarrekartan ja tilas itselleen miehen. Siihen juttuun itseasiassa palaan myöhemmin, nyt vaan sanon että siitä se mun oivallusten tonava heräsi.

Mä en osaa kuvitella itselleni kumppania, jonka kanssa jakaisin elämän ja johon turvaisin. Aina kun mä mietin tulevaisuutta, joko neutraalisti tai stressaten, mä näen itseni yksin. Kun mietin missä asun tai miten asun, kun lapset ovat muuttaneet kotoa, näen itseni pienituloisena liian kalliissa kodissa, yksin. Mä tajusin, että mulle ei ole tullut mieleenkään, että joskus jakaisin kulut jonkun kanssa. Etten olekaan aina maksamassa kaikkea yksin. Se oli ällistyttävä tajuaminen. Minähän valvoin jo pari vuotta sitten aamuöisin stressaamassa kuinka pärjään kun lapsilisät loppuu jne ja mihin mä sitten muutan. Miestä hieman loukkas, kun mä en ajatellut häntä ollenkaan näissä suunnitelmissani. Nyt vasta tajusin etten osaa liittää ketään näihin "pärjäämissuunnitelmiin". (huom pärjäämissuunnitelma, ei tulevaisuudensuunnitelma. Hmmm)

Poikkeus on se aika kun oli ydinperhe. Kyllä mä silloin osasin miettiä tulevaa ja nähdä siellä kaksi aikuista. Mutta se taito loppui siihen.

Mä eron myötä varmaan solahdin pärjäämismoodiin, jota en saanut poikkaistua. Mä en osaa, halua, pysty luottamaan kehenkään näissä "turvaamisasioissa." (ja taas turvaamisasia, ei siis tulevaisuus. Mikä hitto mua vaivaa?)

Tänään osui instassa silmiin idolini Laura Frimanin onnellinen päivitys, jossa hehkutti kuinka huikean paketin he ovat kasanneet vain kahdessa vuodessa. Taas tajusin miten mahtavaa olis olla ihminen, joka USKALTAISI jonkun kanssa tehdä tuon kaiken. Perustaa uusperheen ja ostaa mökin ja jotenkin ELÄÄ yhdessä. Minähän luulin löytäneeni loppuelämän kumppanin, mutta en sitten osannutkaan ELÄÄ yhdessä vaan jotenkin elin rinnakkain yksilönä. En osaa selittää itsellenikään.

Olikin hauska näitä pohdiskella eilen kun istuin pari tuntia poikien isän pihalla. Lapset leikki ja me kolme aikuista höpistiin iloisesti. Mä siinä jutellessa pohdin että mikä niiden salaisuus on. Miks ne tuntuu tyytyväisiltä yhdessä vaikka elämä aikamoista härdelliä? Kateelliseksi en kyllä tullut yhtään. EN vaikka istuinkin omalla vanhalla pihalla. 

Illalla nukahtaessani listasin elämäni kolme parasta saavutusta

1. Mun pojat, jotka on superkivoja ja jotka viihtyy mun kanssa. Ja joista mun ystävätkin tykkää. 

2. Se että opetin esikoisen ajamaan autoa

3. Mun kummipoika, joka on ihana ja johon mulla on jo ihan oikea ihmissuhde. Mulla oli tän pikkuhepun (1,4 kk )ihan älyttömän hauskaa eilen siellä eksän pihalla. Se jo oikeasti hakee mut apuun, haluaa syliin, haluaa että roikotan sitä ylösalaisin. Jos satuttaa, niin saan lohduttaa vaikka äitikin olisi paikalla. Eli saavutus on se, että eksän lapsi voi olla mulle tärkeä!

tiistai 4. toukokuuta 2021

Silkkaa tylsyyttä

 Vitsailin tänään kaverille koronarokotuksen jälkeen, että ansaitsisin jonkun terveyspatsaan torille, koska en ole koronavuotena sairastanut ollenkaan. (okei, elokuussa pari päivää nuhaa, mutta en päässyt edes testiin)

Mutta hei, tämä on tuuripeliä selvästikin. Tunnen ihmisiä, jotka elää todella terveellisesti, mutta sairastelevat. Mä en elä todellakaan kunnon elämää, mutta olen pääosin terve. Eli seuraavan kerran kun somessa joku paasaa sitä, ettei ikinä sairasta, koska liikkuu säännöllisesti, syö terveellisesti ja lappaa kaiken maailman vitamiineja ja gojimarjoja napaansa, niin muistakaa mut. Mut, joka ei tee mitään noista :D

Täällä on elämä kovin tapahtumatonta. Vappuna esikoinen tyttiksineen oli täällä yötä ja siinä se mun seuraelämä sitten olikin. Parin kuukauden euforian jälkeen tipahdin tällaiseen "mulle ei tapahdu mitään ja mulla on tylsää ja kuolen yksin"-fiilikseen. Kaikki on ihan hyvin, mutta mulla on tylsää. Kaikki kirjatkin on tylsiä. Vappuna jopa siivosin ja kaivoin pöytäliinaan esiin ja silitin sen. Koska tylsää. 

Eilen mun työlapset lähti pois ja mulla on "vapaata". Kuuluis nauttia varmaankin. Mutta kun on tylsää. Suurin tekijä mun mielialalle on mun kovin oikkuileva jalka. Kun jalkaa särkee ja on vaikea liikkua, tulee vanha ja raihnainen olo. Mä olen tän jalan kanssa odotellut pääsyä reumapolille, mutta just sain hylkykirjeen. Mikä tarkoittaa, että pitää yrittää saada aika terkkarille, mutta se on niin samperin vaikeaa, etten jaksa yrittää. Tarvitsisin assistentin. 

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Unelmista

 Aiemmassa postauksessa puhuin unelmoinnin vaikeudesta. Rouva Kepponen kysyi todella hyvän kysymyksen. Että mikä ihme siinä on niin vaikeaa?

Sitä olen tässä miettinyt. Toki mulla on pikkuhaaveita ja niitä toteutuukin tasaiseen. Ainakin koen niin. Mutta sellaiset Aarrekartta unelmat on mulle vaikeita, koska olen niin lannistavan realisti. Usein törmään kysymykseen "Mitä tekisit jollei olisi mitään rajoitteita?" ja siihenkään en pysty vastaamaan, koska en osaa olla ottamatta huomioon rajoitteita. (Naurua)

Aarrekarttahaaveilun esimerkki: haluaisin ihanan, houkuttelevan oleskelutilan terassille. Sellainen missä on seinät ja katto ja verhoja ja mattoja ja valoja ja lämmittimiä ja pehmeitä tyynyjä ja kynttilät palais ja jostain ilmestyisi itsepaahdettuja manteleita ja muita pikku naposteltavia. 

Realismiversio: Kauheen kalliiksi tulis hankkia niitä sohvia ja pöytiä ja katoksia ja koska mä siellä muka viettäisin aikaa ja kuitenkin aina satais tai tuulis ja kukaan kaverikaan ei ikinä kuitenkaan ehdi tulla mun ihanalle patiolle skumpalle :D

Sitten muistutan itseäni siitä, että toivoin saavani uuden rottinkikaluston terassille ja hetikohta veljeltä sellaisen sain. Että miksi muka en saisi oleskelukeidastakin ja kuinka kallista se muka on. 

Aarrekarttahaaveilu osa kaksi: Olisipa kiva viettää kaikki talvet jossain lämpimässä maassa.

Realismi: Mitä mä siellä lämpimässä maassa sitten tekisin kun perhe ja ystävät on Suomessa ja arki on samaa kaikkialla ja suihkut on muualla paskoja ja mistä mä saisin suomenkielistä luettavaa säännöllisesti. (Toi vika on tärkein)

Tollasia keloja mun päässä pyörii kun aktiivisesti yritän haaveilla. Oikeastihan ajattelen että mun elämä on monintavoin kovin hyvää ja ehkä sen salaisuus on se, että pääasiallisesti uskon, että hyviä asioita tapahtuu. Ja etenkin hauskoja. Kyllä mä useimmiten ajattelen, että huomenna voi tapahtua mitä tahansa hauskaa. Monena päivänä toki myös pitkästyn mutta...

Asiasta toiseen. Ystäväni tänään kertoi kaveristaan, joka on eronnut toista vuotta sitten, eikä ole vieläkään mennyt Tinderiin tai muuhun sovellukseen. Pohdittiin miksi se nykyaikana on jotenkin päivänselvää, että niin tehdään. Autoa ajaessani yhtäkkiä oivalsin mikä siinä hämmästytti mua eniten. Se, että eronnut ei mennyt "tarkistamaan markkina-arvoaan". Kauheeta. Niin moni varmaan tekee enkä yhtään ihmettele. Ja sitten ihailen ihmistä, joka ilmeisesti arvostaa itseään niin paljon, ettei tarvitse sovelluksista hakea tykkäyksiä. How cool!

Mä ilmeisesti tarkistin sen "arvoni" jo aikanaan, koska ihan tyytyväisenä istun sohvalla ilman kännykän swaippailua sinne tänne. Ajatuskin rasittaa. Mun Aarrekarttatoive on se, että sitten joskus, tosiaankin joskus, kun olen valmis mihinkään, niin tapaan the miehen vaikka jonkun kaverin kautta. Sillai vanhanaikaisesti. Olispa virkistävää. 




perjantai 23. huhtikuuta 2021

Taloushössäystä

 Mua ei vieläkään kiinnosta juuri muu, kuin oma kirjanpitoni. Mä olen vihdoin ylittänyt lopettamiskynnyksen, enkä ahdistu jokaisesta kirjauksesta. Itseasiassa tämä menee "ortoreksian" puolelle tää touhu. En millään raaskis käyttää rahaa. Nytkin tekisi mieli ostaa viinipullo vapaan viikonlopun kunniaksi, mutta enhän mä nyt kymppiä voi hössätä. Voin sanoa, että aiemmin se ostos ei olis heilauttanut mua mihinkään suuntaan. Siksi ehkä elinkin yli varojeni. 

Tän viikon paras onnistuminen on se, että kirppisryhmän kautta löysin hyvän ilmaisen pyykinkuivaustelineen. Olin päättänyt vähentää kuivausrummun käyttöä, koska sähkölaskut, mutta ei ollut telinettä, enkä raaskinut (remakkaa naurua) ostaa sitä. Laitoin sit ilmoituksen, että haluan telineen. Ja sain. Säästöä parikymppiä. 

Sanokaan suoraan vaan, että musta on tullut ärsyttävä. 

Mutta kun olin toivonut innostuksenkohdetta, niin eihän tämä nyt pahimmasta päästä ole. Jotkut kutoo, jotkut opettelee talousjuttuja. 

Nyt sataa taivaalta räntää, mutta mun ajatukset on jo lomassa. Kolme viikkoa tätä "työtä" jäljellä, sit muutama viikkoa sen odottelua, että tuleeko töitä ja sit onkin loma! Alan kallistua siihen, että pidän lomaa neljä viikkoa. Kahdelle ekalle on ohjelmaa, jälkimmäisille viikoille ei. Jospa olisin superspontaani ja vähintään menisin Turkuun. :D Mutta kerrankin voisin kokeilla Go with the flow'ta ja tehdä mitä vaan. Kun ei ole ketään jota on pakko huomioida. Okei, saattaa olla että teinejä, mutta nekin pärjää keskenään vallan mainiosti, että voin kyllä liihotella menemään. 

(Jestas tota räntäsadetta. Ei ole kyllä liihottelu olo)


Hyvää viikonloppua kaikille!