Nolo vuodatus

 Puhutaanko rypemisestä? Väsymyksestä tai vitutuksesta ja pahasta mielestä? Minähän olen tätä tehnyt jo valitettavan pitkään, mikä ei hirveästi ilahduta itseä. Elämä on tuntunut kovin pieneltä ja sidotulta ja koska en tee mitään, tuntuu että sisäinen valo ja säihkyys katoaa. Minähän olen vuosia ollut ihan hyvällä itsetunnolla varustettu ja nähnyt itseni kivana tyyppinä. Se ajatus on ollut piilossa nyt tovin. 

Tiedän mä tähän syynkin. Noloa tunnustaa tällainen, kun nyt olen kuitenkin viisikymppinen, mutta mä en millään pääse yli siitä, että yksi ystäväni poisti minut elämästään. Niinkin tehokkaasti kuin että poisti minut somestaankin. Oikeasti en tiedä miksi. Vihjauksia kyllästymisestä kyllä oli. Jotenkin tuo nyt sitten on mennyt sisimpään kovin ikävällä tavalla. Tästähän on kyllä jo aikaa, enkä jatkuavasti mieti tätä, mutta usein huomaan että sisin tunne on hylkäämisen pelko. Mä vaan pelkään että kaikki ihmiset katoaa. 

Joo ei katoa. Tiedän.

Ja tiedän senkin, että monikin pitää minusta. 

Mutta pelkään silti. Tästä olen puhunut jo usein, mutta mä vaan oikeasti olen "tosi" yksinäinen. Ja sitten kun näen ihmisiä, "pelkään" olevani vain ikävystyttävä.

Nämä on niin naurettavia juttuja tällä tavalla kerrottuna, että itseäkin hävettää. 

Mutta juuri siksi mä kirjoitan. Mä en kestä ylipositiivisuutta tai teeskentelyä. Musta on kiva kun ihmiset jakaa epävarmuuksiaan tai pelkojaan ja murheitaan. Kyllä ne siten pienenee.

Kyllä mä täällä elvyn!

Ruokia yms

 Mulla on hirmu vähän asiaa, niin tällä kertaa laitan kuvia mun peruslounaasta. Kun vihdoin suippopaprika on järkevissä hinnoissa, niin viipaloin kokonaisen mun pinaattinuudelihässäkkään. Mausteena Pirkan parhaat valkosipulirouhe. 

Muuten on viime päivien ruoat ollu kanawokkia, bolognesea, pitsaa ja toki himonuudeleita. Ja kyllä, montaa ruokaa edelleenkin tehdään ja harvoin kaikki syö samaa. Tänään kanawokki kelpasi jokaiselle. 

Netflixistä katsoin jotain amerikkalaista taloudellisohjelmaa ja innostuin maksamaan visaa pois säästötilin rahoilla. Hirmu hyveellistä. Jää nähtäväksi tarviiko visaa sit kuitenkin lomalla vinguttaa. Mut jos yrittäisi taas pärjätä rahalla. Et tekee juttuja, joihin rahat riittää. Kreikan käyttörahat on hankittu ennakkoon. Et se murhe poissa. 

Mun uusin taloudellisinnostus koskee lähikaupan uutta juttua, hävikkileipäkassia. Viisi leipää viisi euroa. Voin sanoa että leivät on ihanan vaihtelevia ja tullut löydettyä uusia suosikkeja. Tuntuu että hirveästi säästää, kun ostaa noin halpaa leipää. Meillä kyllä ei oikeasti syödä leipää erityisen paljoa kuten useissa teiniperheissä. On päiviä jolloin leipää syö vain piiperöt. Mut silti, säästöä. 

Viikon paras on se, että kävin yksityisellä lääkärillä sanomassa että tarvitsen kortisonikuurin ja piikin. (Odotin taloudellista kriisiä, mutta lasku vain 120e. Sain kaupan päälle akupunktiotakin)  Mun reumajalka on ollut huonona KAUAN! Mä olin jo oikeasti tyytynyt kohtalooni ja ajatellut että tätä tää nyt on. 

No tänään jalka oli jo niin hyvä että kävin lasten kanssa metsässä kävelyllä. Eka kerta tänä vuonna. 

Pitäkää peukkuja et kuuri toimii ja oikeasti kohta tanssahtelen kevyesti ja voin ottaa jokusen juoksuaskeleenkin. Tai edes lopetan ontumisen. 

 Kiitos. 

Höpinää

 Täällä on ihmeen siistiä neliöihin nähden. 

Ei tänne nelihenkinen perhe mahtuisi. 

Kyllä tänne vielä mahtuu, mutta kun vauva täyttää vuoden, niin tulee ahdasta. 

Master bedroom ei ole valtava, mutta ihan ok silti. (Mun mielestä se oli mun alakerran kokoinen. )

Kyseessä 120 neliöiden talo. 

Amerikkalaiset. 

Päivän postaus koski siis Remppa vai muutto ohjelmaa. Mä aina ällistyn amerikkalaisten talojen kokoa. Mulla on 102 neliötä ja meitä ollut täällä seitsemän henkilöä ja vielä hengissä. 

Täytyy kyllä myöntää et nyt kun on enää minä ja kaksi poikaa ja pienet, niin tila tuntuu käyneen vähiin. 

Olen jatkuvasti sen ongelman äärellä, että haluan että keskimmäinen asuu täällä, mutta mä tarvitsen oman huoneen eli pojan pitää pian muuttaa. Sori siitä. 

Olen onnessani, että poika sai puhuttua itselleen tosi hyvän työharjoittelupaikan syyslukukaudeksi. Ihan haavepaikkaansa pääsi ja on eka harjoittelija siellä ikinä. Eli puhui itsensä sisään, näin mä sen näen. Oon haljeta ilosta. 

Koska harjoittelun aikana ei pysty käymään töissä muualla, pitää sit nostaa opintotuki ja laina loppuajaksi. Eli oikeasti siinä kohtaa yhtä hyvin muuttaisi omilleen. Nyyh ja kyynel.

Mulla ei ole nykyään muita puheenaiheita tai kiinnostuksenkohteita kuin lapset. Onneksi ne on kivoja aiheita eikä huolia. 

Alan huomata että olen loman tarpeessa. Onneksi loma on pian. 

 

Arkea

 Hirmuisen vähän tehnyt mitään mainittavaa, joten valokuvaanpa keittiötä. Tässä. Huomatkaa tuo pehmolehmä, jonka ostin itselleni kirpputorilta. 25 senttiä hinta. 

Osui silmään vanhoja postauksia ja huomaan että olen muuttunut oikeasti paljon taloudellisemmaksi kuin aiemmin. Mä ostelen tosi harvoin mitään. Eli en viikottain. Tänään kirpparille ajoi hoitolapsen vaatteiden puute. Oli jotenkin nautittavaa ostaa kivoja vaatteita muksulle, jolla ei ole ja joka oikeasti ilahtuu. "Mulle? Onko tämä minun?"

Vaikka mukamas ei ole tapahtunut mitään, niin oikeasti on ollut aika haipakkaa työmielessä. Näitä tyyppejä tulee ja menee hirveää vauhtia. Tästä syystä en ole edes muistanut kirjata menoja tai ruokia. Voisin yrittää tämän viikon ostokset ja ruoat kirjata hieman jälkikäteen . Sen muuten sanon että pakastimen pohja välillä häämöttää. Tuntuu että siellä on enää jäätelöitä. Et hyvin on ruokia pakastimesta kaivettu. Olen ylpeä. 

Lähdenpä perehtymään viikon ostoihin. 

Hirmuista onnea ja outoja hankintoja

Nyt on hyvä fiilis. Olen käynyt lasten (No aika aikuisten) kanssa ihania keskusteluja viikonloppuna. Ensin esikoinen ja miniä alkoivat pohtia, että jospa muuttaisikin tänne jonnekin mun lähelle. "Kun me kaikki vapaa-aika muutenkin täällä hengataan, niin yhtähyvin vois muuttaa tänne" sanoi miniäkin. Tää on sillai iso juttu hänelle, koska aiemmin ei voinut kuvitellakaan vaihtavansa kotikaupunkia. 

Sit puheeksi tuli poikien isän viivästynyt taloprojekti. Keskimmäinen totesi, että koska pikkuveljen tänne muuttaminen siis viivästyy, niin hän saa asua kotona pidempään. Kysyin että eikö hän oikeasti halua asua jo omillaan, olla rauhassa. Vastaus oli etttä ei ei ei missään tapauksessa. Et hän ei halua olla yksin. "Jos nyt tulee tylsää, tuun portaat alas ja näen SUT". Tämän hän sanoi painokkaasti ja kasvot loistaen. Olin että enkö mä oikeasti kyllästytä häntä jo ja enkö käy hermoon. Ja ei, ei ymmärtänyt miksi näin olisi. "Mulla on hyvä vanhempi." Esikoinenkin sit sanoi että aika hyvä tilanne, "oot aika onnekas, ei kaikilla ole noin". 

No aika ihanaa oikeasti. Olen aika liikuttunut. 

Muuten mun ärsyttävä valjuilu on jatkunut. Mä en jotenkaan yhtään saa kiinni sellaisesta "tosi hyvästä fiiliksestä." Alan jo kyllästyä itseeni. Kaipaan jotain, mutten tiedä mitä. 

Yritän kuitenkin pikkujuttuja. Tänäänkin ostin orvokkiamppelin, joka puun oksalla roikkuu ja näkyy mulle tähän keittiöön. Sit oon että "ooh, mä olen puutarhaihminen." Mä mietin myös että yrittäisin pihalle tehdä jotain. Tai yrittää kasvattaa jotain. Jos ei muuta niin salaattia. Jotain joka onnistuisi. Sit pukeutuisin mekkoon, laittaisin korin käsivarrelle ja menisin poimimaan kasveja omalta pihalta. Toki tarvitsen lierihatunkin, ei voi ilman lierihattua poimia mitään. 

Sitten päivän hullutus. Facekirpparilta noudin hyllyllisen lasikippoja (nyt varaston hyllyllä) ja tuollaisen tarjoiluvadin. Hulluus on se, että noi lasijutut ei todellakaan mahdu mun kotiin enkä edes tiedä mitä niillä teen. Tarjoiluvadin vien ehkä omaan huoneeseen ja laitan siihen koruja. Toki silmissäni näen ihanat pihajuhlat ja  vadissa macaronsseja. (en edes tykkää niistä)

 Yksi ajatus kipoille on täyttää ne herkuilla ja viedä tuliaisiksi ystäville. 

Tämmöistä

Ratkaisu kaikkeen

 Löysin ratkaisun vanhan naisen kiukkuihin. Ratkaisu on niin simppeli, että ihmetyttää. Se on TEKEMINEN. Se, että nostaa perseensä sohvalta, tekee pienen jumpan tai setvii kolme koneellista pyykkiä kaappeihin. Tekee mitä tahansa hommaa, jota yleensä lykkää. Hirmuisen paljon mieliala paranee. En ole nyt moneen päivään ärsyyntynyt mistään. 

Koska olen ollut aktiivisempi, olen jaksanut keittiössä olla fiksumpi. 

Sunnuntaina pojat teki kilosta kanaa kuorrutettuja pihvejä hamppareihin. Niitä on syöty sunnuntai ja maanantai. (Noin 12 euroa kana ja hampurilaissämpylät)

Tein kanacurryä, johon käytin Spice up kastikepussin. (4 euroa plus riisi) Sitä söi vain keskimmäinen kaksi päivää. Jauhelihakastiketta (4 euroa plus spagetti) tein piiperölle ja myös kuopus kävi eilen syömässä sitä. Itselleni olen tehnyt kanawokkia, jossa suosikkini Spice upeista, chili-inkivääri. Tätä söi kerran myös piiperö. Riitti kahdeksi päiväksi. Hinta n viisi euroa.

Lounaaksi olen syönyt munakkaita ja kasvismössöä nuudeleilla. Eli paprikaa ja pinaattia, valkosipulirouhetta ja fetaa. 

Koska se kanawokki on mun uusin suosikki, teen sitä myös tänään ja syön varmaan kolme päivää eli sittenhän on jo perjantai. Hinta ehkä 9 euroa, koska isompi satsi kuin aiemmin. 

Huomenna teen ison satsin itkukanaa, jota syö keskimmäinen ja piiperö varmaan ainakin kaksi päivää. Hinta ehkä kuusi euroa. 

Pakkasessa on pitsa lauantaille. Sunnuntaina pojat syö isällään pääsiäispäivällisen. Jos mut kutsutaan, en mene. 

Äkkipäätään laskin että ruokaruoat maksoi 46.50 ilman munakkaita ja kasvismössöjä. Aika su-la. 

Vaihdevuosikiukkua ja ikävystyttäviä ruokajuttuja

 Siis ihan käsittämätöntä tämä mun suunnittelematon ruokaelämä. Anteeksi kaikki että innostan teitä tämmöiseen, mutten yhtään osaa itse. 

Olen mä jotain rotia pitänyt, mutta jostain syystä olen myös rampannut kaupassa ihan joka välissä. Olemme siis syöneet bolognesea (keskimmäinen), makaronilaatikkoa (muut), tex mex-pataa (minä ja piiperö) ja tänään tein pippuripossu"pataa" riisin kera. Sen söi pojat yksin. Mä syön vieläkin tex mexiä ja piiperö makaronilaatikkoa. Et teoriassa vois luulla että kauppaan ei ole mennyt rahaa juuri yhtään. HAHAHAH!

Tänään ostin ensi viikolle kanaa jotain curryhässäkkää varten ja siihen maustekastikkeen. Keskimmäinen toivoo todella pitkästä aikaa myös itkukanaa. Siis sitä, jota syötiin joka viikko aiemmin, mutta sit tuli stoppi. On myös aineet chili con carneen, in case poika haluaa. Se kyllä on töissä ainakin kolme iltaa, mikä tarkoittaa, että syö siellä. (Kiva etu muuten tuolla Subissa, se saa syödä siellä)

Pakastimesta on syöty marjoja, koska olen tehnyt kaksi kertaa rahkaa. Kuopus on myös joka aamu tehnyt jonkun terveyssmoothien, johon käyttänyt marjoja ja rahkaa. 

Millonkohan puhuin niitä uunijuureksista? En nimittäin ole vieläkään tehnyt niitä. Johonkin tämä mun aika (ja moti) on taas kadonnut. 

Mutta hei, muuten on ollut ihan kivaa. Siis jossain määrin. Ystäväni nimittäin just eilen nauroi että onkohan tää mun hassu kiukku sellaista vaihdevuosikiukkua. Mä taas saan ärtymyskohtauksia tylsistä ihmisistä, tylsistä jutuista ja ikävystyttävistä somepäivityksistä (Ihan omistanikin) Mä haluan puhua vaan kivoja ja kiinnostavia asioita. En kestä mitään tyhmää. Onneksi on blogit, mun mielestä blogeissa kaikki asiat on kiinnostavia, toisin kuin jossain Facessa. 

(Ongelma on eniten se, että pidän itseäni ikävystyttävänä ja sit ehkä projisoin tätä muihin. Tai sit vaan toivon että joku puhuu jotain niin innostavaa, että mäkin sytyn liekkeihin. )

Huomenna alkaa Huhtikuu, huomenna alkaa myös pörssisähkö. Huomenna aloitan kevään ja innostun kaikesta niin että hirvittää.