Toukokuu

 En ole tehnyt mitään, enkä ole tainnut useinkaan ajatella suuria. 

Luettelenpa siis menoja, joita kerääntynyt tällä "säästä rahaa"-kaudella. 

-Auton huolto 260 e

- Kesärenkaat 450e

- Alusvaatteira 276 e (Tämä oli pakko ostos)

- Pihakalusteet 240e (ex tempore ostos)

- Aurinkovarjo ja jalka 88 e

Semmoinen toukokuu. 

Mun loma alkaa parin päivän kuluttua ja toivon sen olevan hauska, rento, iloisen yllättävä ja sosiaalinen. Toivon että yllätän itseni ja teen jotain poikkeuksellista. Mieluusti e tempore. 

Lisäksi mä toivon, että oikeasti osaisin kirjoittaa, olla kiinnostava ja hauska ja lisäksi olisi hyvä olle asiaa. Toivomukseen sisältyy säännöllinen kirjoittaminen. 

jk. Mun muinainen hoitolapseni au pair-vuodelta tulee kesällä Suomeen ja toivoo että näemme. Vähänkö hauskaa. 

Kaksi lausetta

 Katsoin taas suosikkisarjaani Eroja ja avioeroja ja kirjoitin ylös yhden lauseen. Tai kaksi.

"Olen kyllästynyt menneeseen. Haluan vähän nykyisyyttä." Tämä oli kontekstissa ettei jaksa enää vatvoa ja marista menneitä vaan olla nyt, tässä. Se osui minuun syvälle, koska etenkin eilen olin varsin äksy ja nimenomaan marisin. Vihdoin myös eksäni soitti ja kertoi muuttopäivän. Nasevasti sanoin että kiva kun vihdoin kerrot mullekin milloin pilaat mun elämän. Paljon muutakin sanoin 😀

On kyllä ristiriitaista valittaa siitä että kuopus muuttaa kokonaan mun luokse. Kun ottaa huomioon, että olen lapseni hankkinut sillä mentaliteetilla, että elän heidän kanssaan. Niin että eihän se nyt oikeasti siihen liity tää känkkäily. 

Sen lisäksi että oli tällaista kiukuttelua, kävin myös piristävää keskustelua yhden menneisyyden spesiaalin tyypin kanssa, joka sanoi että olen upea ja villi. Muistin että vaikka olen nykyään tylsä vässykkä, niin mun sisällä elää oikeasti se upea ja villi myös. Päätin alkaa elää sen mukaan. Tänään puin päälle uuden leopardimekon, vaikka on vain tavallinen kotipäivä. Punaista huulipunaakin laitoin lähikauppareissulle. 

Nyt mun pitäisi pitää kiinni tästä mun uudelleenherännesta identiteetistä Willinä. 

Loppuun vielä alkuviikon hyvät teot. Siivosin kuivatavarakaapit. Palautin kaksi tilaamaani vaatetta. Silkkaa säästöä. Jätin myös ostamatta pari juttua kirpparilta, vaikka olin jo kärryyn ottanut. Kuinka monta sisustusvilttiä ihminen tarvitsee ja eikö mun ollut tarkoitus karsia? Eli hyveellinen ostamattajättäminen. 

Ruoaksi tällä viikolla ollut uudenlaista carbonaraa uunissa. (Uudenlainen=käytin parmesania juustona ja fusillipastaa eikä spagettia) Tein eilen myös hyvin onnistunutta Marry me chickeniä. Nyt pitää pakastimesta metsästää kolmen päivän ruoat. Mitäköhän upea ja villi keksisi?

 

Toukokuun alku

 Rehellisesti sanottuna mun elämä on joko ihan samperin tylsää tai sit aika ajoin, jopa usein, tunnen oloni oikein onnelliseksi. Saman päivän sisällä nämä voivat vaihdella montakin kertaa. 

Jotain mun piti tuosta sanoa lisää, mutta ajatus katosi. 

Viime postauksen marttailu on joltain osin mennyt ihan hyvin. Olen tehnyt ruokaa. Olen käynyt kaupassa yllättävän vähän. Enimmäkseen keskimmäinen käy autolla kaupassa ja mä täsmätilaan jotain puuttuvaa ja paras puoli on se, että mun heräteostokset jää pois. (Pieni ongelma taas sen suhteen, että ostan pakkaseen tarjouslihoja, mutta sit unohdan ne sinne tai en keksi mitä tehdä.)

Pari päivää sitten tuntui,

 että saatan kirkua, jos en pääse kotoa pois. Pyysin keskimmäisen lastenvahdiksi, ajoin kauppaan. Ostin muutaman kukan ja yhden kirjan. Palasin kotiin oltuani pois reilu puoli tuntia. Teki hyvää. 

Pari päivää aiemmin pääsin vesijumppaan, mikä oli tosi kivaa. Hetkellisesti tunsin ihan oikeaa liikunnan iloa. Olisi oikeasti mahtavaa, jos saisin tällaisia liikkumisjuttuja säännöllisesti elämään. Tällä viikolla saatan päästä kahdesti, mutta jos liikaa innostun, niin ne toki peruuntuu. Eli hillitysti vain odottelen. 

Hillitysti muuten odottelen vieläkin poikien isältä sitä infoa milloin he muuttavat ja kuopus laskeutuu tänne. Koska tiedän että he muuttavat kesäkuun lopussa, niin olisi kiva että se mulle kerrottais virallisesti. Kun nyt siis info pojalta. Poikien isän äiti on poikien kanssa aiheesta jutellut ja hän on nyreissään tästä muutosta. Keskimmäisen sanoin: "mummin mielestä iskä tekee mulkkumaisesti." 

No, mun voitto, mun voitto. Vitsailin kyllä kuopukselle, että mitäköhän siitä tulee kun asutaan kokoaikaisesti yhdessä. Et paljonkohan me riidellään? Me nimittäin kilahdellaan toisillemme useasti, mutta sovitaan kyllä samantien. Hekoteltiin molemmat tulevaa :D

Instassa oli muuten tosi hyvä video aiheesta vaatekaapin raivaus. Oli pakko tallentaa se. (Kyllä, tämä raivaus on ikuinen aihe, sori siitä. Etenkin sori minä, joka ei ihan saa tätä tehtyä LOPPUUN)

Kuusi kysymystä itselle, kun tarkastelee vaatteitaan.  !. Ostaisitko tämän uudestaan 2. Oletko käyttänyt viimeiseen vuoteen 3. Tunnetko itsesi hyväksi tämä vaate päällä 4. Voiko sitä käyttää muiden vaatteidesi kanssa 5. Mahtuuko se 6. Onko se hyvässä kunnossa

Sitä vaan että omituisen paljon omistan vaatteita, jotka ei oikein käy minkään kanssa. HIRMUISEN paljon omistan vaatteita, joita en ole käyttänyt ainakaan vuoteen. Ja ei, en kyllä ostaisi kaikkia vaatteitani uudestaan

Mitä aion tehdä asialle? 

(Minähän karsin jo aika monta vaattetta, mutta tuolla ylläolevalla keinolla jos tekisin vielä, niin kyllä tulisi tyhjää ja siistiä.)

Uusi marttaelämä

 Päätin taas aloittaa uuden hienon marttaelämän. Ostin kilon jauhelihaa tarjouksesta ja polleana tein makaronilaatikon ja lihapullia. Hymistelin että kyllä nyt on kunnon ruokaa moneksi päiväksi ja edullista ja järkevää että kyllä nyt kelpaa. 

Eilen illalla tajusin, että ne ruoat loppuu tänään. Tiistaina. Eli mä hoidin parin päivän safkat kunnialla ja edessä on satoja ja satoja päiviä edessä ja mun pitäisi keksiä ja ostaa ja tehdä ne sadat ja sadat ruoat. Hirmu lannistus iski. 

Mun oikeasti pitäisi ottaa tämä homma haltuun. Ennen kuin huomaankaan nimittäin kuopukseni muuttaa tänne kokoaikaisesti ja hän jos joku asuu jääkaapissa.  Niin, tosiaan, sain viikonloppuna kuulla että eksäni on vihdoin saanut myytyä talonsa ja muuttavat hornan kuuseen ja poika muuttaa mun luokse. Vaikka tämä juttu on ollut tiedossa ja onneksi ONNEKSI lykkääntynyt 1,5 vuodella, niin jotenkin tämä taas pamahti mun naamalle ärsyttävästi. 

Siis ongelmahan ei tietenkään ole se, että lapsi asuu mun kanssa. (paitsi se ruokajuttu), vaan se, että jos keskimmäinen vielä asuu kotona, niin menetän mun osa-aikahuoneen. Mun ihana makkari on sit vaan haave! (Puhumattakaan siitä, että eihän nuo pojat näe isäänsä sit about ikinä, että hv vaan.)

Toki voi käydä niin onnekkaasti, että keskimmäinen pääsee ammattikorkeaan (eilen oli videohaastattelu Joensuun amk:n kanssa) ja muuttaa pois, mutta sehän se maansuru sitten onkin. Jännä homma, että vaikka vanhin jo muutti pois kivutta, niin keskimmäistä en tahtoisi pois mun läheltä. Olen siis tajunnut että nää lähtee, nämä kaikki. Eli tietysti toivon kuitenkin että poika saisi opiskelupaikan. 

No asia kerrallaan, nyt mun pitää siis tämä ruokajuttu saada haltuun. 

jk. Lähes joka postauksessa aloittelen jotain proggista, mutta teenkö niitä loppuun? Kantaako ne ajatukset päivää pidemmälle? Tarvitsen ehkä diagnoosin. 

Onni, kiitollisuus, Ellen ja vaatehuonekriisi

 Tällä viikolla olen iloinnut kovasti uutista "Ellen Jokikunnas saa lapsen". Ystäväni oli junassa ollessaan lukenut aiheesta ja viestitti mulle itkeneensä ilosta. Ja ei, hänkään ei tunne Elleniä. 

Sanoin että kadehdin Ellenin ihanalta vaikuttavaa parisuhdetta, taloa sekä Italian taloa. (Ihanan ihana se heidän ohjelma, jossa remppaavat Italian rötisköä)

Sanoin kyllä heti perään, että mulla on kolme lasta eli olen kuitenkin voiton puolella ja oikein onnellinen. (Toisekseen en halua sitä parisuhdetta, kuin tuollai ulkoapäin ihailtuna.)

Ystäväni kirjoitti jotain osuvaa ja koskettavaa, että oikein pysähdyin miettimään onnesta hyristen. 

"Tiedätkö, sä olet mun ystävistä ehkä onnekkain: sulla on kolme upeaa poikaa (terveitä eikä hunningolla), hyvin palkattu työ, oma koti, paljon ystäviä, äiti elossa ja pystyy auttamaan, sisko, jonka kanssa väleissä (On mulla velikin, joka ihana. huom.) ja oma auto. 

Siis mullahan on hirveän paljon kaikkea upeaa. 

No kuitenkin, Elleniltä kadehdin sen kykyä tehdä unelmat todeksi ja sen ihania juttuja sen ihanassa kodissa. Ja remppataitoa.

Tänään tässä inspiroituneessa kateudessa karsin vessan laatikoista ja vaatehuoneesta muutaman tavaran. Ja muutamalla tarkoitan oikeasti muutamaa. Vielä muutama tuhat jäljellä. 

Haluatteko kuvan kriisistä?

Ainoa siisti kohta on nuo vaatteet henkarilla. Ongelma vain se, että käytän noista vaatteista ehkä kymmentä. 

Ongelma on myös tuo iso kasa vanhoja lukiokirjoja. Mihin mä ne vien? Roskiin? :(

 

Helvetin reidet

 Mun piti luoda itseni uudelleen ja keksiä niitä uusia asuja. 

Päätin aloittaa helposta ja laittaa päälleni kauluspaita ja harmaa college, joka "muiden" päällä näyttää jotenkin coolilta.

Tadaa, tää homma tosiaan kaatuu mun reisiin.

Yhden illan reisijumppa ei pelastanut. 

Mun mekkorakkauteen saattaa siis liittyä mun reidet yhtä lailla kuin ne mekot. 

Vaatemietintöjä

 Koska tämä on mun blogi, niin en taaskaan puhu ajankohtaisesta kauhunäytelmästä, joka tapahtui koulussa tänään. (En tiedä liittyykö tapaukseen kiusaamista, mutta sen sanon, että miksi miksi miksi kiusaamisille ei kukaan tunnu voivan tehdä mitään. Miksi aikuisen painokkaasti sanoma "Älä kiusaa", ei toimi. Miksi? )

Eli koska tämä on mun blogi, niin mietin että kukakohan mä haluaisin olla huomenna ja miten ilmentäisin sitä pukeutumisella? Mistä löytyisi joku luova nero, joka sanoisi että yhdistä nuo ja nuo vaatteet keskenään ja näytät mahtavalta tai coolilta tai hauskalta? Tuhannetta kertaa mietin, miten saada vaatehuone siistiksi ja kiinnostavaksi ja sellaiseksi, että kaikki vaatteet on kivoja. Yhdessä instatilissä aikuinen nainen näytti hauskoja tapoja yhdistää vaatteita, mutta ne kaikki kaatuu mun reisiin. Mun reidet ei sovi yhteenkään asukokonaisuuteen. (Syö samperi vähemmän Mignon-munia!)

Olen käynyt kahdesti vesijuoksemassa, mutta se ei hoitanut mun reisiä kuntoon. 

Muita tapahtumia:

-Sain eilen kuopukselta spontaanin halauksen, kun tein päivällä itsetehtyjä lohkoperunoita ja lihapullatkin pyöräytin itse. (700 grammaa jauhelihaa, syöjiä kolme, kaikki meni. Minä söin kolme lihapullaa. )

-Torstaina koko perhe juhli pääsiäistä. Esikoinen teki karitsaa ja onnistui todella hyvin. Kastike oli konjakkipippurikastike, itse tehty sekin siis. Miniä leipoi kakun, joka oli hyvin herkullinen ja suklaisa. Meillä oli tosi kiva ilta. 

-Luin Eeva Kolun blogista kiinnostavan ajatuksen rahasta turvana. Sen että milloin kokee että säästöjä on tarpeeksi kaiken varalta. Eeva oli ensin säästänyt kuukauden menoja vastaavan summan ja olikin sitten ett Iik ei riitä. Nyt on kuukauden kuukauden rahat säästetty eikä vieläkään ole turvallinen olo. 

Samaistuin. Minäkin olin ajatellut että jos on kolme tonnia puskurissa (Ja ei, se ei vastaa mun puolen vuoden menoja :D ), niin sit olen fine. Nyt olen jo sitä mieltä että vähintään neljä tonnia pitää olla. Veikkaan että sekään ei sitten riitä. Turvan tunne tuleekin ehkä jostain muusta. 

Kolun blogista poimittu: MORGAN HOUSEL KIRJOITTAA kirjassaan Rahan psykologia, että yksi tärkeimmistä taloustaidoista ei ole osakepoiminta tai budjetointi, vaan psykologinen kyky olla jatkuvasti siirtämättä maaliviivaa. Toisin sanoen kyky ajatella, että tämä riittää, nyt voin olla tyytyväinen.

-Kun etsin tuota sitaattia, löysin Kolun postauksen kapselivaatekaapista ja iski pieni inspis. Se iski SIKSI, kun Kolukin oli alkujaan karsinut kaapistaan pois kaikki liian pienet vaatteet. Sitten kun oli kaappi tyhjentynyt hän alkoi miettimään mitä sinne tarvitsisi. 

Mä itseasiassa en vieläkään oikein haluaisi ostella mitään uutta. (just ostin leopardimekon) vaan haluaisin keksiä uusia tapoja käyttää vanhoja. 

Eli huomenna haluan siis olla joku kiinnostava hahmo, mutta koska huomenna on taas kylmää ja lumista ja kauheaa, niin ei ole helppoa. Toisekseen kun mä olen kotona vain  piiperön kanssa, niin mitä väliä mikä hahmo mä olen? Jännittävin asia mitä huomenna teen, on se että vien piiperön mäkkiin.