Ihme kyynelehtimistä

 Se fiilis, kun alkaa kyynelehtiä juuri sen ystävän edessä, joka ei itse harrasta tunnemyrskyjä. Ääh. Mutta tavallaan teki ihan hyvää. Tosiaan kahvittelun lomassa puuskahdin, että inhoan kauheasti mun elämää ja sitten tuli kyynel. Mutta kuten tunnemyrskyvapaa kaveri sanoi, niin olo helpottuu kun sanoo asioita ääneen. Monin tavoin olemme samassa junassa. Kumpikaan ei oikein tiedä mitä haluaa ja millä sitä elämää parantaisi. Etenkään minä en tiedä mikä olisi se oikea tapa. 

Kokeilin sitten baby stepsiä eli siivosin jääkaapista kaiken vähänkään vanhaan viittaavan. Joululta jäänyt jotain sälää ja roskiin vaan. Ihanan paljon tyhjempi kaappi. 

Huomenna otan jonkun laatikon ja teen saman. Turha sälä huitsin nevadaan. Jos se onkin oikotie onneen. Luopuu turhasta pikku hiljaa ja katsoo sitten mitä tapahtuu. Mutta siis pikku hiljaa. En ennenkään ole revitellyt, niin en nytkään. Ajatus kyllä siitä, että yhdeltä istumalta luopuisi ihan kaikesta turhasta kiehtoo. Mutta siihen tarvitsisi jonkun seuralaisen viereen istumaan. Voisiko perustaa karsimisringin ja vuorotellen kävdä jokaisella uhrilla? 

Esimerkkinä karsimisongelmista on esim yhdet lastenhuoneen verhot, jotka olen ostanut n 15 vuotta sitten. Miksi en saa heitettyä niitä kierrätykseen? Mikä tunneside niihin on?

(Tiedän että tästä karsimisesta olen haaveillut aika kauan, mutta ihan oikeasti, voisinko jo tehdä sen?)

Viikon plussa: olen ruoat pääosin tehnyt jääkaapin ja pakastimen sisällöstä. 

Nyt käänsin uuden iloisemman lehden, koska näemmä kyynel kevensi mieltä. Tänään teen pilatesta VIHDOIN ja vasta sen jälkeen parkkeeraan telkun eteen. Huomenna tulen leveilemään tänne kuinka monta tavaraa sain heivattua pihalle. 

Welcome back

 Otsikossa toivotin itseni tervetulleeksi blogiini. Mä en ole lokakuun jälkeen kirjoittanut tai lukenut blogeja. On ollut jotenkin kauhean mälsä syksy. Ensin oli syyskuun vesivahinko, joka aiheitti ihan hirveää paniikkia. Sellaista "apua kuka maksaa, joudunko evakkoon, miten selviän kaikesta." Kun alkupaniikki häipyi saadessani teidon, että valtaosin taloyhtiö korjaa, rauhoituin. Sitten alkoikin odottelu, että joku tekisi jotain. Vasta joulukuussa alkoi remontti ja parissa viikossa se oli ohi, juuri jouluksi. Kaksi ja puoli kuukautta oltiin ilman toista vessaa ja toista makuuhuonetta eli taas pääsin hoitolasten huoneen lattialle nukkumaan. 

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. (Tästä kyllä taas suuri kiitos myös äidille ja siskolle, jotka innoissaan hankki materiaalit makkariin ja vessaan.)

Syksy oli myös todella työntäyteinen ilman lomaa ja elämä tuntui jotenkin ankealta. Kun vajoan ankeuteen, aina unohdan että jotakuinkin joka päivä näen ystäviä ja kuitenkin nauran ja sen sellaista. 

Marraskuussa alkoi sitten työstressi. Koska ei ollut hoitolapsia, alkoi ahdistamaan taas ihan tosissaan. Kuusi viikkoa olin ilman töitä ja se ei ollut hauskaa. Ja kun ei ole töitä, musta tulee flegu ja lähinnä lojun sohvalla. Ärsyttävää on myös se, että kerrankin olisi vapaata, mutta ei todellakaan rahaa tehdä sillä vapaalla mitään. Ja mun vapaus on myös puhelimen kanssa naimisissaoloa kuitenkin, että kovin kauas ei voi karata. Olin siis sohvalla, 

Mun fleguiluun liitty vahvasti myös se, että lakkaan tekemästä ruokaa. Kaikki ruokaan liittyvä ärsyttää. (Paitsi se mun oma iltaruoka. Tietysti.) Tämä ruoanlaitto lakko, joka mulla on myös loma aikoina on myös siitä hyödyllinen, että teini on alkanut huolehtia omista ruoistaan enempi. Hän ja tyttis siis. Ne syö kana tai tonnikalasalaattia plus nugetteja ja pakastepitsaa. Pari kertaa tehneet tik tok ruokaa Turkkilaista pastaa, joka on kyllä hyvää, 

Jos jotain hyvää haluaa syksyn paniikista löytää, niin sen, että alkoipa taas talousasiat kiinnostaa entistä enemmän. Mietin, jos olisi tammikuun ostoslakossa kokonaan. Ikäänkuin nyt muutenkaan olisin aikoihin ollut shoppailija.  Mutta paniikin aikana katselin tavaroita täällä ja voihkin että TUONKIN olen ostanut. Miksi? Haluan eroon kaikesta turhasta ostelusta. 

Olen ostanut kaksi hyvää asiaa eli vaatetta. Kaikon ihanat siistit housut ja track pantsit. Ensimmäiset housut ikinä, jotka istuu mun päällä suht hyvin. Laatu todellakin kohdillaan ja hintaa niin reilusti, että joka välissä ei voi ostaa lisää, mutta ehdottomasti valmis maksamaan laadusta. Tämä uusi minä. 

Tämä uusi minä alkoi myös pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa vuoden vaihteessa. Pitää oikeasti keskittyä elämän hyviin asioihin. Olen ollut kyllä kovin ankea. 

Mutta täältä mä nousen. 

Oman elämän päähenkilö

 Pidin ystävälleni "puhuttelun" tässä yhtenä päivänä. Vähän vastaavia olen saanut itsekin yhdeltä toiselta ystävältä, eli laitoin opetukset kiertämään. 

Ystäväni on yksinelävä, lapset maailmalla ja hän voisi siis elää jo omaa elämäänsä ja panostaa itseensä vihdoinkin. Mutta ei, hän ei vaan tee oman itsensä eteen tai hyväksi yhtään mitään. Kuten hänelle nauroinkin, niin se ettei käy kauneushoitoloissa tai edes kampaajalla, ei ole synti. Ei se ole pakollista. mutta voisiko hän edes ostaa itselleen ruokaa, jota haluaisi syödä. Ystäväni inhoaa kaupassa käymistä ja pystyy oikeasti syömään kaapit ja jääkaapin niin tyhjäksi, että jäljellä on vain valo. Itselle päivän paras hetki on se, kun talo on hiljaa ja teen itselleni oman ihanan ruoan. Mä todellakaan en pysty enää syömään koko perheen makaronilaatikkoja, mä haluan oman pyhän ruokani hiljaisuudessa. 

Mua siis alkoi surettamaan ja oudosti ärsyttämään, että ystävä syö kaurapuuroa ja omenoita, jos ei muuta löydy. Voisiko oikeasti ilahduttaa itseään ja olla oman elämänsä prinsessa? Kaveri jäi miettimään asiaa ihan tosissaan. Vähän hätkähtikin sitä, että tosiaan toimii noin, Hän hankkii kaappiin vaikka mitä hyvää, jos nuoriso tulee kylään, mutta itseään ei huomioi. 

Hän ei myöskään ikinä osta vaatteita, koska aina pitää laihtua se kymmenen kiloa, joka ei ikinä lähde. Minusta ihmisellä saa olla vaatteita myös siinä koossa, jossa on. No, paraskin sanoja. Mulla ei ole hyviä sopivia vaatteita, mutta se johtuu eniten siitä, ettei mun kokoiselle tehdä vaatteita. Tai mun malliselle, kuten olen ennenkin valittanut. 

No, kunhan tästä syksyn stressaavasta ajasta selviän, yritän keksiä juttuja, joilla ilahdutan itseäni arjessa. Ja ehkä jopa yritän etsiä muutaman kivan vaatteen. 

Universumin opetukset

 Menen suoraan asiaan, koska turha aina täällä valitella, kuinka en taaskaan ole blogannut säännöllisesti vaikka piti. 

Olen usein ystäväni kanssa ihmetellyt suhdetta rahaan. Kuinka me molemmat mietimme rahaa pelon kautta. Siis että siihen suhtautuu aina jotenkin huolestuneesti. Universumi päätti sitten näyttää, että se mihin keskittyy, sitä saa. Sain siis huolia. 

Autoa kolaroitu sekä omasta että toisen toimesta. Auto peltikorjaamolla, mulla laina-auto, josta siis maksan päivävuokraa. Arvio omavastuineen viitisen sataa.

Kotoa löytyi vesivahinko. Pojan huoneen kamat muutti mun huoneeseen, joka siis hieman täynnä. Kuivurit huutaa pojan huoneessa. Lattia osin purettu, seinää purettu, vessan lattia poissa. TAlo yhtiön vakuutus korvaa suurelta osin, mutta pinta pitää mun tai mun vakuutuksen maksaa. Vielä en tiedä kuluja. Ahistaa. Tekee mieli perua joulu ja kaikki muukin. 

Hyvin kuitenkin motivoi ostamattomuuteen ja siihen pakastimen tyhjentämiseen. Paitsi että myös täytän sitä koko ajan, kun lähikaupassa osuus silmiin miinus 50 prosenttia tarroja. Mutta oikeasti pakastimessa on ainakin kahden viikon ruoat. 

Harmi vaan että vihaan ruoan laittoa sydämen pohjasta. Kun teen ruokaa, olisi viisainta olla puhumatta mulle, koska ärsyynnyn mistä vain. Miksi en voi olla superonnellinen keittiönhengetär?

Tänään kyllä ylitän itseni. Otin eilen pakkasesta sulamaan sekä jauhelihaa että lohta. Lounaaksi jauhelihakastiketta , lohi ja lohkoperunat illalla. Molempia jää huomiselle eli alkuviikko pelastettu. 

Taas mietin mistä muut ihmiset saa kaiken energian ja innostuksen mihinkään. Multa se puuttuu tällä hetkellä täysin. Tai ei täysin, joka ilta ilahdun, kun avaan telkkarin :D

Rahahöpinää

 Vihdoinkin oli palkkapäivä. Mun tavoitehan oli se, että 315 e olisi riittänyt 13 päivän ruokiin ja bensoihin. No ihan en onnistunut. Mutta melkein. Mun taloustaidoilla 69 euron ylitys oli huikea suoritus. Yleensä mun kunnianhimoiset haaveet karahtaa yli monella sadalla :D

Apteekkiin meni sitten heti 84 euroa. Apteekkari kertoi että mun hormonilääkitysresepti vanhenee kahden viikon kuluttua, että "hae vaikka ensi viikolla uusi satsi, jollet saa nopeasti uusittua reseptiä. " Loistava vinkki. Se reseptin uusiminen kun tarkoittaa, että pitää mennä gynelle tsekkaukseen ja sehän maksaa muutaman satasen. Muutaman satasen maksaa myös mun tulevat talvirenkaat ja auton huolto. Sit ystäväni mainitsi että ilmalämpöpumppu olisi varmaan hyvä joskus huoltaa ja nyyhkin, että ei mulla ole koko ajan näitä muutamasatasia.  

Mutta muuten, mä olen ollut hirmu fiksu kaupassa, enkä ole ostellut turhia ja aika lailla osannut kurkistaa myös pakastimeen.

 Että kyllä, suunta on kaikesta huolimatta poitiivinen . 

Tänään musta tuli taas sijoittajaguru, kun törmäsin Nordnet mainokseen. Kun avaa siellä tilin, saa rahastoon lahjaksi 20 euroa. Tämän kunniaksi sijoitin itse jopa kympin. Nyt mulla on siis kolmessa eri paikassa rahastot. Kyllä nyt on rikas tulevaisuus edessä. 😀 

Taisin viimeksi kirjoittaa kuinka hienon viikkoruokalistan keksin ja kehittelin uusia ruokiakin viikkoon. Olin voimieni tunnossa ja uusi ihmisyys kolkutteli. 

 Hetken harha. Lauantaina kävin viikkoruokaostoksilla lasittunein katsein ja poimin iänikuisia juttuja kärryyn. Ei yllätyksiä. Lasku 126e. 

Mutta kyllä, ostin taas viikon ruoat. Olen lakannut käymästä kaupassa joka välissä. 

Sovitaan että olen kehittynyt ihmisenä. 

 

Ruokia ja oivalluksia

 Hyvin edistyy viime postauksen haaste. Kävin perjantaina kaupassa ostoslistan kanssa ja olin keksinyt uusia ruokia. Kauppaan meni 127 e. Tänään jouduin hakemaan muutamia loppuneita pikkujuttuja ja heräteostona kukkakimppu motivoimaan siivoamaan keittiön pöytä ja sisustuslehti motivoimaan muuten vain. 

Sunnuntaina tein Lyonin kanaa ja sitä on vielä tänäänkin jäljellä kahdelle ihmiselle. Juuri nyt teen itselleni himonuudeleita, jotka riittää ainakin kahdeksi kerraksi. Viikon muut suunnitelmat on joku rouskuva nuudelisalaatti, joka ei kyllä rousku, koska en laita härkistä vaan kanaa. Sitten teen halloumi-pinaatti-uunimunakasta. Lihapullia voin tehdä myös ja carbonaraa. Todennäköisesti teinillä on pitsapäivä myös viikonloppuna. Eli tällä viikolla tarvitsee ostaa ehkä vain leipää ja se pakastepitsa. 

Tänään tankkasin, jäljellä 89 e ja siis 9 päivää jäljellä haastetta. Eiköhän se raha riitä jos laitetaan riittämään. 

Ensi kuukausi on ensimmäinen kokonainen, jolloin taloudesta yksi poissa. Minkä verran se näkyy ruokalaskuissa? 

Päivän henkilökohtainen ilouutinen on vaaka. Tai siis paino. Mulla ei ole viikkoihin ollut pattereita vaa'ssa, mutta nyt on. Painoin melkein 4 kiloa vähemmän kuin aiemmin. Ystäväni kysyi minkä muutoksen uskon olevan syynä. Okei, herkkuja vähentänyt joo, mutta musta tuntuu että oleellisinta on uusi oivallukseni "syö jos on nälkä". Mulla on paha tapa lykätä syömistä. Et en vaikka kuudelta syö, kun "kohta kello on kahdeksan ja teen päivällisen silloin". Nyt mä syön vaikka jugurtin ja sillä pärjään omaan ruoka-aikaani. Kuulostaa tosi naurettavalta tämä mun uusi sääntö, kun senhän nyt kuuluisi olla ihan normaalia että syö jos on nälkä. Mut ei vaan ole. 

Olisi kiva käydä koko ikänsä normaalipainoisena olleen päässä katsomassa miten simppeliä niiden elämä on syömisten suhteen. 

Ja jos muiden päässä pääsisi enemmänkin käymään, niin sekin kiinnostaisi millaista olisi olla ihminen, joka ei koko ajan arvostele itseään tai ole mielestään riittämätön jne. Just eilen yksi ystäväni selosti riitaansa teinin kanssa ja mainitsi että hänestä laiskuus on pahinta mitä voi olla. Nauroin että menen komeroon itkemään, koska oikeasti olen todella laiska. Hän kuittasi asian sanomalla Höpö höpö. Mutta oikeasti, mä olen hirveän laiska. Mä voin loputtomasti makoilla. Mä ihmettelen ihmisiä, jotka koko ajan puuhaa. Toki haluaisin olla kuten he, mutta en vain ole. Olen varma että puuhaajilla on vähemmän tylsää, mutta silti mä lojun kauheasti. 

Mutta tänään olen siis käynyt piiperön kanssa metsässä kävelyllä, siivonnut keittiön pöydän, tehnyt ruokaa. Siis ihan tarpeeksi puoleen päivään mennessä. (Hahahha)

Mitä hittoa nyt taas-talouspostaus

 Olen ollut monta kuukautta pois blogimaailmasta (ja itken verta saamattomuuden vuoksi, mutta nyt palaan tänne talouskatsauksella nimeltään

MITÄ helvettiä nyt taas?

Olin maksanut visan pois keväällä. Hyvä minä. Jostain syystä olen kesän aikana päätynyt käyttämään kolmea (KOLMEA) Visaa ja tänään tuijotin laskuja tyrmistyneenä. Seuraavasta palkasta maksan kaksi kokonaan pois ja yhdestä sen minimin. Ja kas, laskuja tälle kuulle tuli 700 euroa. Hyvä minä, hyvin toimittu. 

Se kuinka päädyin käyttämään kolmea visaa on joku todella outo ajatuskulku. En halua että Päävisan saldo kasvaa suuren suureksi, joten maksan tän jutun yhdellä visalla ja maksan kerralla pois ja koska nää puutarhakalusteet on K-Raudasta, niin maksan ne K-Visalla niin saan enemmän plussaa, mutta kas kun välillä pojat käy mun kortilla kaupassa, niin oho, saldo on kasvanut. Ja näin siis pääsin tähän iloiseen 700 euron kk maksuun. 

Koska tässä on ollut nyt jäätävästi ylimääräisiä menoja, niin TAAS haaveena on saada taloustilin 315 euroa riittämään 13 päivän ruokiin ja bensoihin. Montakohan kertaa olen tällaista yrittänyt ja epäonnistunut? Mutta saanko yrittää taas?

Kunhan olen kirjoittanut tämän, lähden etsimään reseptileikkeistäni herkullisia ruokia, joilla ruokin pienentyneen perheeni edullisesti mutta laadukkaasti. 

Jk. Nyt mulla on OMA huone, koska poika lähti opiskelemaan ja muutti pois viisi yötä sitten. Jos menisin oman huoneen oman pöydän ääreen ja alkaisin taas supertuotteliaaksi bloggajaksi. (Tätäkin olen usein uhonnut. Se yleensä kaatuu siihen, että koen olevani tylsä, jolla ei ole asiaa, mutta aion muuttua tässäkin. Mä niin alan uudeksi minäksi. )

jk2. Noloa, mun edellinen postaus koski samaa asiaa kuin ylläoleva jk. Olen säälittävä.