perjantai 31. maaliskuuta 2023

Vaihdevuosikiukkua ja ikävystyttäviä ruokajuttuja

 Siis ihan käsittämätöntä tämä mun suunnittelematon ruokaelämä. Anteeksi kaikki että innostan teitä tämmöiseen, mutten yhtään osaa itse. 

Olen mä jotain rotia pitänyt, mutta jostain syystä olen myös rampannut kaupassa ihan joka välissä. Olemme siis syöneet bolognesea (keskimmäinen), makaronilaatikkoa (muut), tex mex-pataa (minä ja piiperö) ja tänään tein pippuripossu"pataa" riisin kera. Sen söi pojat yksin. Mä syön vieläkin tex mexiä ja piiperö makaronilaatikkoa. Et teoriassa vois luulla että kauppaan ei ole mennyt rahaa juuri yhtään. HAHAHAH!

Tänään ostin ensi viikolle kanaa jotain curryhässäkkää varten ja siihen maustekastikkeen. Keskimmäinen toivoo todella pitkästä aikaa myös itkukanaa. Siis sitä, jota syötiin joka viikko aiemmin, mutta sit tuli stoppi. On myös aineet chili con carneen, in case poika haluaa. Se kyllä on töissä ainakin kolme iltaa, mikä tarkoittaa, että syö siellä. (Kiva etu muuten tuolla Subissa, se saa syödä siellä)

Pakastimesta on syöty marjoja, koska olen tehnyt kaksi kertaa rahkaa. Kuopus on myös joka aamu tehnyt jonkun terveyssmoothien, johon käyttänyt marjoja ja rahkaa. 

Millonkohan puhuin niitä uunijuureksista? En nimittäin ole vieläkään tehnyt niitä. Johonkin tämä mun aika (ja moti) on taas kadonnut. 

Mutta hei, muuten on ollut ihan kivaa. Siis jossain määrin. Ystäväni nimittäin just eilen nauroi että onkohan tää mun hassu kiukku sellaista vaihdevuosikiukkua. Mä taas saan ärtymyskohtauksia tylsistä ihmisistä, tylsistä jutuista ja ikävystyttävistä somepäivityksistä (Ihan omistanikin) Mä haluan puhua vaan kivoja ja kiinnostavia asioita. En kestä mitään tyhmää. Onneksi on blogit, mun mielestä blogeissa kaikki asiat on kiinnostavia, toisin kuin jossain Facessa. 

(Ongelma on eniten se, että pidän itseäni ikävystyttävänä ja sit ehkä projisoin tätä muihin. Tai sit vaan toivon että joku puhuu jotain niin innostavaa, että mäkin sytyn liekkeihin. )

Huomenna alkaa Huhtikuu, huomenna alkaa myös pörssisähkö. Huomenna aloitan kevään ja innostun kaikesta niin että hirvittää. 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Ihanat tyypit ja pakuelämä

 Tiedättekö sen, kun on ollut ihan kamalaa, niin sen jälkeen kaikki tavallinenkin on tosi ihanaa. Jotain sellaista mun elämä on nyt. Ja siis kyseessä on vain viime viikon kauhea kaksipäiväinen työelämä. Sen jälkeen olen arvostanut tätä kovin tavallista aika paljon. No okei, olen mä kyllä ehtinyt marista elämän ikävystyttävyyttäkin. (Mikä sanahirviö toikin oli. Aattele ku olis äikän maikka, jonka pitäisi tuo sana jollekin viattomalle opettaa)

Mutta on siis ollut ihanaakin. Viime viikolla mun luona kävi yksi vanhimmista ystävistä pitkän tauon jälkeen. Juuri niitä ihmisiä joiden kanssa jutit jatkuu mihin jäätiin ja jonka kanssa puhutaan oikeita asioita. 

Muitakin kivoja tyyppejä on kyläillyt ihan normimalliin ohikulkeissaan, mitä arvostan aina.

Tänään oli superluksusta se, että Harkittujen herkkujen Emma kävi täällä. Lähtiessä hän nauroi että kaksi tuntia hurasti ja ehdittiin vasta pintaraapaisu käsitellä, mutta hänenkin kanssaan puhuttiin OIKEASTI. On niin mahtavaa tavata ihninen, jonka kanssa tuntuu että olisi tuntenut aina, mutta jonka kanssa on puhuttavaa paljon juuri siksi ettei ole tuntenut aina. 

Sen vuoksi kun jonkun kanssa oli näin mahtavaa heti ekalla tapaamisella, tuli fiilis että se on mahdollista vielä elämässä sekin, että jonkun miehen kanssa kävisi samalla tavalla. Että tapaisi jonkun jonka kanssa olisi tuo sama tuttuus. Et jos en täysin hautaa ajatusta, että mua varten on olemassa Elämänkumppani. 

Mistä tuli mieleen ohjelma Van life, eli se pakuelämä juttu. Kiehtova ajatus että asuis pakussa ja kiertelis maailmaa. Ongelma on vain se, että en halua seikkailla. Plus olen mukavuudenhaluinen. Suurin ällistys kuitenkin on se, että nuokin kaksi reissaa ja asuu siis kahden. Ne on aina kahdestaan. Luojan tähden mä en kestäis ollenkaan, että mä olisin jonkun kanssa koko ajan vain kahden. Et ei olisi ystävää jonka luokse livahtaa parantamaan maailmaa. Että olisi vain se kumppani. AU! Miten noi karavaanarityypit oikeasti on löytäneet ihmisen, jonka kanssa olla AINA? Siis oikeasti? Miten? Ajatelkaa jos mä löytäisin ihanan miehen joka haluaisi muuttaa mun kanssa autiolle saarelle. Joutuisin sanoon että bye bye ihana, en pysty olemaan sun kanssa.)

(Pieni ristiriita tää semipositiivisuus elämänkumppanin tapaamisesta, kun samaan aikaan ihmettelee miksi jotkut haluaa olla yhdessä)

Jk. Eikö se usein ole niin että kun vannoo ettei jotain tekisi ikinä ja sit tekee. Tässähän voi käydä niin että ensi vuonna muutan Kastoksen saarelle Kreikassa ja jämähdän sinne ja sieltä ei niin vaan poistutakaan ja saarella asuu joku kolkyt tyyppiä ja nekin vanhuksia, ettei välttis bestistä löytyis.)

maanantai 27. maaliskuuta 2023

Listauksia

 Viikon suunnitelman alku. Noin niinku ruokien suhteen.

Keskimmäinen syö edelleen tekemäänsä bolognesea. Montakohan päivää se on jo syönyt sitä? Neljä? Minä ja pikkunen syötiin sitä kerran, mutta hieman liian mausteista meille. Lue:suolaista.

NO mutta, hän siis syö sitä iltapäivällä ja illalla syökin töissä. Mulla alkaa poikaviikko sillai, että kuopus tulee äitiviikolle. Teen hälle ja mulle ja piiperölle tex mex-pataa. Padan hinnaksi tulee kuutisen euroa plus tortillachipsit. Tätä syömme kaksi päivää. 

Pakkasessa on pitsaa, pojat voi syödä joku päivä. 

Teen myös makaronilaatikon, koska aineksia on kotona. Hinta n. viisi euroa

Sitten se savukala, joka on pakkasessa. Mitä sen kanssa voi syödä? Kertokaa nyt joku. 

Olisi aineet myös kanawokkiin, mutta olen about ainoa, joka siitä tykkää. Ehkä teen sen vain mulle. (Hinta n 10 e)

Voisin haastaa itseni ja tehdä kerrankin jotain muuta kuin näitä samoja pöperöitä. Ajatelkaa jos tekisin vaikka lihapullia?! (Jauhelihaa olisi 700g. Saisin kasan pullia, hinta 7 e)

Pakastimen marjatilanne pitäisi kartoittaa ja tehdä rahkoja. Pakkasessa on myös porkkanalaatikko, jonka ostin että kuopus voi tehdä porkkanarieskoja, joita rakastamme. 

Sämpylöiden leipominenkin voisi taas olla ajankohtaista, koska hyvä ihminen, hyvä äiti, hyvä martta :D Jos olisis todella hyvä ihminen juuri NYT, niin tekisin samalla uunin lämmityksella sekä ne sämpylät että makaranilaatikon. 

Kyllä, olen todella ikävystyttävä tyyppi taas. 

Ainoa mikä mua itseäni pohdituttaa nyt, on se, että oikeasti mulla olisi jääkaapissa ja pakkasessa ruoat ihan koko viikolle, jos vain tahtoisin. Miksi IHMEESSÄ mä en koskaan sitten YRITÄ sitä TOSISSAAN?

Tosissani laskin muuten vuoden makeismenot, kun hokasin et ne näkyy sovelluksissa. Summa oli 800 euroa. Siis yksi Kreikan matka. Ystäväni kyllä lohdutti että kyllä se sama raha menisi korvikkeisiinkin. Totta, silloin kun hyveellisinä aikoina syön vadelmia kaiket illat, niin tuleehan se kalliimmaksi. Et rahan takia ei tartte karkista luopua. Mutta silti. 


Jk. Tein sämpylätaikinan!




perjantai 24. maaliskuuta 2023

Viikon ruokaostokset

 Olisihan se pitänyt arvata. Kun keksaisin haasteen , jossa kirjataan ylös ruokamenoja ja ruokia, niin rouva Kepponen tekee sen insinöörimäisen huolella. Respect. Katsokaa ja ihmetelkää.

Mulla on ollut ihan HC poikkeusviikko, joten ei ole nyt parasta A-luokkaa mun ruoat eikä niiden tarkkailut. Mutta on käynyt taas kovin selväksi, että varsinainen ruoka ei ole se menoeristä suurin. Meillä on tällä viikolla syöty kylmäsavulohipastaa (lohi tuli pakkasesta), jauhelihakastiketta ja perunamuusia, jauhelihakastiketta ja spagettia, perunamuusia ja pinaattilettuja. Näistä se jauhelihakin tuli pakkasesta. Eilen keskimmäinen teki bolognesea, joka on ihan eri ruoka kuin mun jauhelihakastike. Et jos mun peruskastike maksaa 4 e, niin tähän bologneseen on mennyt "jo" 7 euroa ennenkuin on lisätty porkkana, sipuli, valkosipuli. No mutta se ruoka riittää vähintään huomiselle lounaallekin. Eli yli kahden päivän ruoka. 

Kaupasta on hankittu maitoa paljon, pinaattilettuja, jauhelihaa, nuudeleita, juustoa, kinkkua, turkkilaista jugua, appelsiineja, banskuja, kolmea eri leipää, kolmia keksejä (?), brietä, pari oivariinipakettia, karjalanpiirakoita iso pussi, makaronia. 

Näihin mennyt 76 euroa. Mutta kun siis huomioi, että kaksi eri ruokaa on löytynyt pakkasesta, niin kyllä suurin raha menee osastoon "muu". 

Tosiaan kun on ollut se hc-viikko, niin mun omat syömiset on olleet paistettua kananmunaa, karjalanpiirakoita. Yksi kasvisnuudelihässäkkä. Karkkia en ole ostanut enkä syönyt. Ostetut keksit on vierasvara. 

Eli siis 76 e mennyt, edessä pe, la ja su. 


jk. Kepponen siis oli saanut selville että vuoden aikana ruokaan mennyt n 15 000 e. Mä katsoin omat lukuni. Prismaan 4083 , pelkkä ruoka. K.kauppoihin 3390 e. Lidliin ehkä 700e. eli n 8200 e vuodessa. Kuukaudessa vajaa 700 e. Perhekoko vaihtelee kolmen ja viiden välillä. Mä en enää osaa sanoa onko tää edes paha. Ei varmaankaan. Mutta jos tuolta karsisi huonot einekset ja liiat makeiset, niin tilanne olisi parempi, etenkin terveellisyysnäkökulmasta katsottuna. 

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Hei me listataan



 Ei siitä montaa päivää ole kun sanoin ystäväni haastaneen minut pudottamaan ruokakuluja 20 prosenttia. Tota noin, saanko aloittaa sen ensi viikolla vasta? Huomasin juuri, että olen jo tällä viikolla käyttänyt 200 e, enkä tavoite 160 euroa. Joo, en edes halua katsoa kuiteista että mitähän hittoa. Selitys ei ehkä ole viherkasvi, jonka tänään ostin Lidlistä, koska ihastuin ruukkuun. 

Meillä tosiaan syöty siis carbonaraa, jauhelihakastiketta, kaksi perhesalaattia, munia munia munia. Tänään ostin kilon kanapihvejä ja teemme nugetteja niistä. Kainosti ilmaisin toiveeni, että niitä riittäisi huomisellekin. 

Villiinnyin myös ostamaan suippopaprikaa säälliseen hintaan ja taas pinaattia. Ben and Jerryjä kolme kympillä. 

Nää ei nyt kyllä selitä 200 euron laskua. Eikä sekään että ostin pakastecroissantteja kaksi pussia ja pojalle pelmenejä, koska toivoi. (kalliita) Oli pakko vilkaista kuitteja. Olin ostanut paljon suihkusaippuaa pojille plus miljoona hammastahnaa. Nämä ei ole ruokaa, mutta aina ruokalaskuissa näitä tällaisiakin on. 

Elikkä kyllä se vain niin on, että ne satunnaiset (jokapäiväiset) heräteostot nostaa laskut pilviin. Jos olisin yhtä laiska/tiukka kuin ystäväni, joka oikeasti menee kauppaan vasta kun jääkaapissa on vain valo, niin tuo 20 prosentin pudotus olisi mahdollinen. 

Ja niin, jos tekisin pojille keittoja yms ruoaksi. 

Aloitan siis ensi viikolla UUDEN ELÄMÄN. 

Mitä useampi olisi mukana, sen hauskempaa. Tulee erilaisia näkökulmiakin. Esim Marika Kinttupolku tekee ruokaa vain kahdelle aikuiselle, Taru- Sutkautus tekee aika paljon kasvisruokaa, Emma Harkkittuja herkkuja tekee ihan erilaisia ruokia kuin minä ja kovin kasvispainotteisesti. Ja sit meidän rakas herkkuperhe eli Kepposet. He jotka elävät syödäkseen hyvin. 

Hirmu monipuolisia listauksia tiedossa. 


torstai 16. maaliskuuta 2023

Jos saisit säilyttää vain viisi kirjaa, mitkä ne olisivat?

  Minut haastettiin kirjahyllyhaasteeseen. Neiti Sutkautus haluaa tietää, mitkä viisi kirjaa on ja pysyy mun hyllyssä.

Hirveän vaikea kysymys. 

Ensiksi mainitsen Merete Mazzarellan kirjan Juhlista kotiin. Itseasiassa kirja ei ole mun hyllyssä, vaan äidin, mutta sehän on lähes sama asia. 

Tyttären päiväkirja hänen äitinsä viimeistä ajoista. Kirja hyvästä elämästä ja hyvästä kuolemasta

Merete Mazzarella aloitti päiväkirjansa, kun sai tietää, että hänen äitinsä sairastaa syöpää. Annamarie Schreck eli vain kolme kuukautta sairauden toteamisen jälkeen.

Päiväkirjan riveillä lukija kohtaa iäkkään, sisukkaan potilaan mutta myös nuoren tanskalaisen lehtinaisen, josta tuli sotavuosina suomalaisen diplomaatin vaimo ja kahden lapsen äiti. Annamarie Schreck on voimakas, valoisa ihminen, jonka persoonallinen säteilyvoima vetää puoleensa mitä erilaisimpia ihmisiä. Hänelle elämä on juhla ja kuolema seikkailu, jota hän uskaltaa katsoa suoraan silmiin – toisin kuin ne ammattinsa puolesta kuoleman kanssa tekemisiin joutuvat, joita kirjoittaja tapaa Meilahden sairaalassa.

Hirmu ihana ja kaunis kirja. Olisin halunnut tuntea Mereten äidin. Kuulosti kiehtovalta ja lämpimältä naiselta. 

Toinen ikisuosikkini on Chicklitiä. India Knightin kirja Elämäni tarjottimella 

Tämä on riemukas ja vauhdikas tarina vähän päälle kolmekymppisestä Clarasta. Rouvalla on kaunis koti, kaksi ihanaa - no, ainakin joskus - pikkulasta, komea ja huomaavainen aviomies, läheinen - usein tosin iilimatomainen - äiti, muutama hyvä ystäväkin ja mielenkiintoinen työ naistenlehden toimittajana. India Knightin sankaritar muistuttaa hyvin paljon kirjailijaa itseään: tämäkin on lontoolainen toimittaja (mm. Sunday Timesin kolumnisti), kahden pikkupojan äiti ja rehevä kaunotar. "Häpeämätöntä naisenergiaa!"

Mä olen ostanut ton kirjan vuonna 2003 ja siitä lähtien lukenut sen vuosittain. Sille on  kaksi jatkokirjaakin, mutta vain englanninkielisenä, mutta nekin olen lukenut useasti. Haluan Claran elämän tai jotain hänestä. 


En voi jättää valitsematta Agatha Christien elämänkertaa. Mä ostin sen kolme vuotta sitten divarista (tai äiti sen tilasi sieltä) enkä ole lukenut sitä vieläkään, mutta lapsena ja teininä luin sen monen monta kertaa. En osaa sanoa mikä siinä oli niin mahtavaa, mutta joku. Haluan olla Agatha. 

Ja sitten iski tenkkapoo. Haluan säilyttää Mia Kankimäen kirjan Naisia, joita ajattelen öisin. Joudun tunnustamaan etten ole edes lukenut sitä kokonaan vieläkään, mutta se on ihana. Ihanan siitä tekee se Mia itse. Sen rehelliset puheet omasta elämästä. Hirmu inspiroiva ihminen. 

Innolla aina odotan Lisa Jewelin ja Clare Mc intoshin "dekkareita". Että voinko mainita ne yhtenä kirjana? Voin, koska tämä on mun blogi ja mun vastaus. 

Ainiin ja Mhairi McFarlanen kirjat on mahtavia. Uudemmat parempia kuin vanhemmat eli ei enää niin chicklitiä kuin aiemmin. 

Ainiin vielä yksi ikisuosikki. Rosamunde Pilcherin Simpukankerääjät. Jossain sanottiin että kirjassa on tunteita ja elämännälkää. Tämä kirja ja Pilcherin muut on jotenkin ihania ja vanhanaikaisia, vaikka ovat muka "tätä aikaa". On hauskaa, kun kirjassa on matkapuhelimia ja tietokoneita, mutta mies ostaa vaatteita herrainvaatehtimosta. 

Kirjan päähenkilö tässä ja muissa on aina kiinnostava vanhempi nainen ja kirjan nuoret on aina jotenkin tosi kypsiä ja vanhanaikaisia, mutta niin ihania. 

Simpukankerääjistä on on lause "Vain tylsillä ihmisillä on tylsää", joka aiheuttaa mulle hirmuisen tuskan häpeän. Miksi mulla on tylsää? Miksen olen kiinnostava ja työteliäs nainen?

Yksi huomio vielä tän kirjoista. Monen vuoden jälkeen luin häneltä kirjan Talvipäivänseisaus. Kirjassa pääsee jotenkin niin toiseen maailmaan ja tunnelmaan, etten ole malttanut pitää taukoa ja lukea uusinta Annaa, Trendiä, Kodin kuvalehteä eli mahtavaa, nekin mua vielä odottaa. 


Hirmu hankala tällainen valintahomma. Hankalammaksi tekee sen, että en ole tyyppiä "Sadan vuoden yksinäisyys ja joku Sartren opus sytytti sydämeni palamaan." Eli kyllä, nolostelen sitä, että luen kevyempää kirjallisuutta. 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Jokapäiväinen leipämme

 Osuin eilen ilmeisesti suoraan suomalaisen naisen sydämeen puheillani järkyttävän kalliista suippopaprikasta. Mä en ehkä ole toipunut asiasta vieläkään. 

Toinen mistä en tule toipumaan on teinipoikien ruokahalu. Olin eilen ostanut punalaputettuna kana-tacosalaatteja pojille, koska ne niistä tykkää. Ostin perhekokoisina eli mun mielestä suurina. Teini söi salaatin, jonka jälkeen spagettia ja jauhelihakastiketta ja lähti treeneihin. Sitä vaan sanon, että aika kallista. Isompi poika oli syönyt yhden perhesalaatin ennen kuin lähti töihin. Sitä vaan, että noi salaatit maksoi yhteensä 10 e ja sehän on siis sama summa kuin ison hepun viikon chili con carne. (Kiinnostaako ketään kuin on mahdollista, että se poika syö joka toinen viikko edelleenkin tota ruokaa joka päivä?)

Koska kaikki on niin kallista, niin olen aloittanut ruokkimaan itseäni superhalvasti. Mun lounas on kaksi paistettua kananmunaa ja kaksi riisikakkua. No okei, laiskuus tohon ajaa, mutta on se onneksi halpaakin. Jää rahaa herkkuihin :D

Eilen kirjoitin siitä, että olisi ihana lukea ihmisten jokapäiväisistä ruoista ja ostoksista. Ainakin Harkittuja herrkuja-Emma innostui aiheesta. Kokeillaanko? Voidaan kilpailla kellä on mahtavinta ja kellä ankeinta. 

Tänään nää ruoat on ollut siis kananmunia ja riisikakkuja. Taapero syönyt eilistä spagettia. Illalla carbonaraa. Huomennakin on carbonaraa ja varmaan myös niitä munia. Niin ja tonnikalamössöä ruisleivällä on mun iltaruoka. Kyllä, laiskuus ja alisuoriutuminen, mutta mä myös rakastan sitä. 

Iloista keskiviikkoa!



tiistai 14. maaliskuuta 2023

Aina paniikki jostain

En ole hintatietoisin maailmassa, mutta jotakuinkin loukkaavana ja hirveänä koin suippopaprikan hinnan tänään. Siis 4.20 euroa pari paprikaa. Ekaa kertaa ikinä en ostanut niitä. En mä siitä niin paljon tykkää. 

Tänään oli kotiäidin hurvittelupäivä. Naapurin äitiyslomalaisen kanssa käytiin yhdessä ruokaostoksilla. On kivaa että mulla on uusi kaveri ja erityisen kivaa käydä jonkun kanssa kaupassa. Musta on älyttömän kiinostavaa nähdä mitä muut ostaa kaupasta. Tänään oli ihanaa ällistyä siitä, kuinka kallista maitoa jotkut ostaa. 
Jos joku perustais blogin tai instatilin, jossa esittelinsi kaiken mitä ostaa kaupasta ja kuvaisi jokaisen ateriansa, niin olisin ihan ykkösfanina lukemassa. 

On tässä muutakin kivaa olliut viime viikkoina. Toissaviikolla Vastustamattomat Keksiäkäiset  tuli mun luokse kylään. Alunalkujaanhan tarkoitus oli nähdä Helsingissä , mutta mun työ estää moiset huikentelevat tekemiset. Ilahduttavasti keksiäkäiset sitten tarjoutuivat tulemaan tänne. (Ikävästi Neiti Sutkautus sairastui eikä päässyt säkenöimään) Tilattiin pitsaa ja puhuttiin ja puhuttiin. Kuten Kinttupolku sanoi, on jotenkin kivempaa ja rennompaa olla jonkun kotona, kuin ravintolassa. Tästä olen ollut samaa mieltä pitkään. Mun mielestä parhaat keskustelut tapahtuu yleensä kotioloissa. Mieluiten keittiön pöydän äärellä. Oma koti tai toisen koti, koti kuitenkin. 

Asiasta paprikaan. Eilen laskin paljonko on mennyt keskimäärin ruokaan kuukaudessa. (viidessä viikossa) Summa oli kauhea 200 e. Ystäväni haastoi minut tiputtamaan summan 20 prosentilla. Hirveä duuni. 
Tänään laskin koko alkuvuoden keskimääräisen summan. Se olikin vain 175 e. Eli mitä on tapahtunut viimeisen kuun aikana? Miksi ihmeessä on mennyt paljon enemmän? Onko meillä syöty pelkästään jotain tosi kallista? Vai onko KAIKKI hinnat salaa nousseet noin paljon kuin paprika?

Tästä iloinen hyppäys euriborin päivutyspäivään. Mun lyhennys väheni 50 e ja kk erä nousi 30 e (MITÄ?) vaikka mulla on korkokatto prosentissa. Et jos nämä korot on ensivuonna tätä neljää about, niin onpa kiva maksella asuntolainaa tai lähinnä maksella korkoja. 
 Mua ihan oikeasti alkaa hiukan ahdistamaan. Kun sähköpaniikista selvisin, niin sitten alkaa euriborpaniikki. :D

Siskohan Kreikan matkaa varatessa sanoi, että Mennään nyt, koska tämähän voi olla meidän viimeinen tilaisuus lähteä yhdessä. Voin sanoa  että totta puhui. Se todellakin voi olla niin, että jatkossa mä vain makselen laskuja ja teen töitä. 

Huom, se matkustaminen ei ole mulle maailman tärkein juttu, mutta olisi kiva saada päättää mitä tekee rahoilla muuta kuin maksaa elämisestä. 

Jk. Joku vinkki millä saisin taas kirjoitettua joka päivä.

Jk. Viikon ruoat on jauhelihakastike, carbonara, uunijuureksia teen, kanaakin on jossain muodossa. Loput on miettimättä. Jos keksisi jotain kunnianhimoista ja uutta.