lauantai 23. lokakuuta 2021

Eilen taas hieman murisin

 Joskus asiat osuu jotenkin arkoihin paikkoihin. Enkä olisi minä, jollen siitä tietysti raportoisi. Kuulin eilen esikoiselta isänsä vaimon perustamasta insta-tilistä, jossa seurataan heidän taloprojektiaan. Ensimmäistä kertaa tämä taloprojekti tuntui musta pahalta. Tunne saattaa olla kateus. Siitä huolimatta etten millään ikinä haluaisi rakentaa taloa. Edes rakennuttaa. (jos mä en osaa edes valita seinien värejä, niin miten osaisin valita mitään suurta ja oikeaa?) Eniten kateutta aiheutti se, että eksäni vaimo osaa kirjoittaa. Ärsyttää. Voisko se nyt vaan pysyä lestissään ja olla tylsä ja väritön ? :) Mä en hyväksy hyvää kirjoittamista yhtään. 

Tähän talojuttuun kun yhdistää sen että tuorein eksä muuttaa siis yhteen tyttöystävänsä kanssa, niin murisin illan sisäisesti. Mä en kadehdi yhteenmuuttoa vieläkään enkä ole mustasukkainen edelleenkään. Ehkä mä vaan murisen sitä että muiden elämä etenee ja paranee ja minä vaan vätystän täällä kotona kuten aina. 

Loppuhuipennus tuli sit vielä sen yhden miehen johdosta. Hän laittoi viestin että syönkö riistaa. (hän kun siis metsästää) Hän voisi tulla mun luokse ja tehdä jotain riistaruokaa joku päivä. Kysyin pokkana moniko mun pojista saa olla kotona. Hän vastasi vain että " En kommentoi". Elikkä en siis saa riistaruokaa. Mulla on aina joku pojista täällä. Asia ei sureta mua. Mä vaan ärsyynnyn siitä että jos hän niin haluaa olla mun kaveri, niin kuinka paha olisi nähdä noita mun tyyppejä. 

Että rakentakaa te muut vaan taloja ja muuttakaa yhteen, mä en saa edes hirvipastaa :D

perjantai 22. lokakuuta 2021

Toscanasta ja eroista

 Muistelen tässä, että mun piti alkaa pukeutumaan kivoihin vaatteisiin ja olla romanttinen tyyppi Toscana-elämässä. Ihan ei ole onnistunut. Olen koko ajan trikoissa ja pehvan peittämässä poolossa. Kauppaan mennessä vedän päälle pitkän tikkitakin ja toivon ettei kukaan huomaa. 

MIetin että jos mä olisin yksi niistä, jotka koronan jälkeen aloittaa etätyöt ensi viikolla, niin pulassa olisin. Miten vaikeeta voi olla pukeutua ja vielä pukeutua kivasti? Loputtomasti en voi vedota siihenkään että olen tällainen läskipossu. Kyllä muutkin rehevämmät ihmiset pukeutuu kivasti. 

Olen muuten ylpeä. Jumppasin kotijumpan tänäänkin. Tästä on jo lähes tullut tapa, kun jo toinen kerta tällä viikolla. Sain ehkä uutta puhtia mun uudesta aktiivisuuskellosta, jonka sain eilen lahjaksi esikoiselta ja miniältä. Mulla on ollut melkein seitsemän vuotta aktiivisuusranneke, joka on kovin simppeli. Tää uusi kertoo sykkeen ja unenlaadun ja stressitasonkin askeleiden lisäksi. Tämä on myös kovin söpö. Kello tuo ehkä uutta intoa oman hyvinvoinnin metsästykseen. 

Metsästyksestä puheenollen. Mulle soitti tänään se yksi mieshenkilö, jonka olen maininnut. Minähän TAAS yks päivä suututin sen, kuten olen tehnyt viimeiset 23 vuotta säännöllisesti. Hän oli kutsunut itsensä mun luokse kylään, joka se jo aiheutti ahdistusta. Sellainen Yyh, en halua ketään mun kotiin. Hän sit aamupäivällä laittoi viestin et monelta on sauna ja mä jäädyin täysin. EI EI EI, mun luokse ei tulla saunaan. Siis haloo, haluanko mä istua jonkun tyypin kanssa alastomana jossain huoneessa? En. Joten päätin sitten perua koko tapaamisen. Tänään hän sit muina miehinä soitti ja vuodatti avioerokäänteitä ja haukkui tulevaa ex-vaimoaan. Hän on just siinä vaiheessa, että Ihanaa kohta olla yksin ja ihanaa etten ole tilivelvollinen kenellekään jne. Eli nää samat kuin mulla. JA tietenkään hän ei aio sitoutua kehenkään ja ei usko tapaavansa ketään, joka saisi hullaantumaan hirveästi. Teki mieli hieman nälviä, että kiva kuulla. 

Hetkeä aiemmin olin jutellut eksäni kanssa. Hän se sijaan sitoutuu ja on muuttamassa yhteen uusimman kanssa. Voin sanoa että ei kyllä käy kateeksi. Hän taas aloittaa uusperhe-elämän, johon kuuluu kolme poikaa. Alakouluikäisiä kaiken lisäksi. Mä niin en pysty kuvittelemaan että pystyisin siihen itse. Ainakaan enää. Se että mulla on aina pieniä lapsia talossa on eri asia kuin se, että asuisin jonkun kanssa, joka vasta kasvattelee niitä lapsosiaan. Huuh. 

Mun isoin lapsonen on muuten ihan omaa luokkaansa poikana. Eilen kertoi, että viikonloppuna ottaa mukaansa pienet pikkuveljensä (1 ja 4 v) ja ajaa heidän kanssaan mummolaan kylään. "On kiva nähdä veljiäkin taas." Hän yritti houkutella mukaansa keskimmäisen, joka ilmoitti että jos pikkuset tulee, hän ei tule. Hän inhoaa niitä ja ne on pilanneet hänen elämänsä. Mua oikeasti surettaa se kuin vihamielisesti hän suhtautuu veljiinsä. Ei ole käynyt toisessa kodissa kertaakaan tänne muuton jälkeen eli puoleen vuoteen. Yritän koko ajan puhua että nekin kasvaa ja kehittyy ja on sääli jos ei ole minkäänlaista suhdetta nuorimpiin. Hän on sitä mieltä et hänellä on tarpeeksi veljiä yhdessä iso ja pikkuveljessä.

Eli ei se uusperheys aina niin herkkua ole. Lapset, isotkin, voi reagoida aika vahvasti uusiin sisaruksiin. Mulle myös sanottiin aika suoraan että ilman eroa ei olisi tullut näitä uusia muksuja. Että ero on hieman elämää pilannut. (Syyllisyys)

Mutta onneksi mulla ja pojilla on asiat kuitenkin pääosin oikein hyvin. 

Hyvää viikonloppua.



torstai 21. lokakuuta 2021

Olet mitä syöt

 Katsoin eilen Olet mitä syöt -sarjan uusimman jakson, jossa oli näyttelijä Minna Kivelä. Alkuun sanon että oi mikä väripillerikoti hänellä oli. Ihania värejä ja tavaroita ja taidetta. Ehkä liikaa kaikkea ja kaikki tasot täynnä, mutta niin ihanan näköistä. Valitettavasti omassa kodissa se olis sotkua, jollain toisella vain ja ainoastaan ihanan kodikasta. 

Sain kuitenkin tästä jaksosta sen viimeisen herätyksen, mistä olin jo eilen puhunut ja tämä vaan sinetöi kaiken. Tässä ollaan jo siinä iässä, että mitä vaan voi tikittää sisällä tietämättä. Jotenkin hirvitti että Kivelällä oli sekä rasvamaksa että kakkostyypin diabetes. Se mikä sai ilahtumaan, on se, että tosiaan vain se kymmenen prossaa painosta pois vie suurimmat murheet pois. Mulla ei mun tietääkseni ole mitään näistä, varsinkaan rasvamaksaa, mutta silti. 

Eilen kävin kolmatta kertaa tällä viikolla vesijuoksemassa. Onneksi tänään on työpäivä, niin saan pakollisen tauon. Sain nimittäin niskasäryn. Kyllä mä hieman palelen hallissa ja se hajottaa niskan, vaikka muuten tekisikin hyvää. 

Viikon ruoat on olleet herkullisia ja terveellisiä ja yllättäin ollut suklaatta. Toi eilinen ohjelma vei mun viimeisetkin suklaahimot pois. Ajatelkaa jos alkaisinkin vain pelätä suklaata. Olispa mahtavaa. 


keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Hyviäkin aikoja


 Koska olen nyt kovasti marissut tai ollut inhorealistinen, niin voisin vaihteeksi olla iloinen.

Eilinen oli hyvä päivä. Oli vapaata, sain hengailla ja lukea. Tein kotitreenin. Eka kerta!

Ystävä kävi kylässä ja toi ihanan ennakkosyntymäpäivälahjan mun Toscana-seinälle ripustettavaksi.


Esikoinen ja miniä tuli yllätysvisiitille. Meillä oli oikein mukavaa. Jaksan ällistyä siitä miten ihania ne on. 

Menin taas vesijuoksemaan, toista päivää putkeen. Mulle tuli hirmuisen hyvä ja urheilullinen olo. Kotimatkalla puhuin pitkään vanhimman ystäväni kanssa puhelimessa. Siitäkin jäi hyvä mieli.

Iltaohjelmassa Ensitreffit alttarilla EIKÄ karkkia ollenkaan.

Tämä päivä on ollut myös vapaa, mutta nyt se tuottaa jo hieman levotonta oloa. Liika vapaa on liikaa vapaata.

Mutta paras oivallus iski tänään. Jos tekee sellaista ruokaa, josta hirmuisesti tykkää, saattaa herkkuhimot jäädä vähemmäksi. 

Tein lemppariani tonnikala-nuudelisalaattia. Ostin uunijuureksia ja parsakaalia ja teen niitä lisukkeeksi kanalle. Noita molempia ruokia rakastan. Jos myös opettelisin syömään tarpeeksi, koska se oikeasti on mulle vaikeaa. Että jos pikkuhiljaa saisin taas itseni terveellisemmälle linjalle.

Mä nimittäin oikeasti olen hieman säikähtäneenä miettinyt terveysasioita. Suosikkiohjelmassani Hurjassa painonpudotuksessa tyypeiltä löytyy kaiken näköisiä salaisia vaivoja. Se nyt ei sinänsä yllätä, mutta nyt mun hyvä ystäväkin sai kolesterolilääkkeet, koska arvot koholla eivätkä ole laskeneet ruokavaliolla. Samainen ystävä sai myös lähetteen sokerirasitustestiin, koska paastosokerit koholla. Hälle on jo pari vuotta sitten sanottu diabetesriskistä, mikä kauhistuttaa mua, koska hän on mua hoikempi eikä ole mun kaltainen herkkupersekään. 

Aloin sitten miettimään millainen pommi mun sisällä voi tikittää. Lähden siitä ettei mikään , koska minähän olen terve, jonka ainoa vaiva on nivelreuma, joka ei ole mun vanhuustauti. Ystäväni oli ihan vapaaehtoisesti mennyt tällaisiin verikokeisiin, josta saa nämä salaiset tiedot. MÄ EN AIO mennä, enkä ainakaan ennenkuin olen laihtunut kymmenen prosenttia. Minä olen sellainen suomalainen mies, joka ei kyllä mene lääkäriin. :D



maanantai 18. lokakuuta 2021

Saako ikinä hellittää?

 Mä en osaa yhtään enää elää hetkessä. Mä mietin koko ajan paljonko mulla on rahaa tilillä seuraavan tilipäivän koittaessa. (Vielä 2,5 viikkoa aikaa sinne) Että kuinka paljon pystyn siirtämään rahaa säästötilille, kun kerrankin olen pysynyt budjetissa ja jäänyt plussallekin. 

Kyllä, mä mietin rahaa koko ajan. 

Tästä tulee mieleen vanha muisto mun superhypersiivouspäivästä. Olin onnellinen kuinka käsittämättömän siistiä kotona oli ja sitten yhtäkkiä tajusin ettei se siisteys pysy. Että se kertasiivous ei riitä. Että se huikea siisteys kestään vain hetken. Olin todella lannistunut.

Samaa fiilistä koen juuri nyt. Mä todellakin olen ymmärtänyt, että vaikka nyt ( ehkä kaksi viikkoa)  olen ollut käyttämättä rahaa holtittomasti ja olen osannut olla fiksu, niin se ei riitä. Se yksi kerta. Yksi kuukausi. Tätä on vaan jatkettava ja jatkettava. Ikinä saa enää hellittää. 

Mutta voiko taloudellisuus olla elämän sisältö etenkin nyt, kun ei ole muuta?

Olen alkanut tulla lähinnä vain vihaiseksi siitä, että kaiken saan kantaa yksin. Siis talousvastuun. Olen hirmu äkäinen. Miten mä en oikeasti ennen vanhaan tajunnut, kuin tympeetä useimmilla "yksinhuoltajilla" on? Anteeksi. 

Mutta jotain positiivistakin. Mun ystävä halusi eilen tulla meille raivaamaan mun keittiönkaapit. Se oli seurassa älyttömän kivaa ja vihdoin kaapit on järjestyksessä. Paitsi että ruokakaapit on liian täynnä. Mistä se kertoo? Siitä ettei meillä näköjään syödä ruokaa kaapeista. Nytkin tulevan viikon chili con carne ainekset on pöydällä, koska ne ei mahdu kaappiin. 

Toinen positiivinen asia on mun "kultaseinä". Kinttupolut-Marika eilen kommentoi instassa, että mun seinä on hieman Toscanamainen. Vihdoin siis Toscanaa jossain muodossa. 




Saisinko vinkkejä johonkin positiiviseen kiitos?

perjantai 15. lokakuuta 2021

Yhtäkkiä kaikki muuttuu

 Huomenna kuopus lähtee rippileirille.

Tänään keskimmäinen sai tiedon, että pääsee ammattikoulun medialinjalle. Koulu alkaa heti syysloman jälkeen. Veikkaan että opinnot tuntuvat mukavalta kahden tuskaisen lukiovuoden jälkeen.

Huomenna esikoinen ja tyttöystävänsä lähtee meidän suvun mökille mökkitalkoisiin. Noin vaan ilman mua, aikuisena.

Miten kummassa tää tapahtui?

Niin ja se, kun tältä keskimmäiseltä kyselin joululahjatoiveita, niin kyllä ne toiveet oli kattiloita ja paistinpannuja, jos alkuvuodesta muuttaisi omilleen.  Siis MILLOIN tämä tapahtui? Tämä muutos.

Mun elämässä sen sijaan ei tapahdu isoja asioita. Lähinnä rahastressiä, mutta kyllä, vaikuttaa siltä että ekaa kertaa näinä aikoina, mun budjetti pysyy. Toki tota ei pitäisi kirjoittaa, koska sit kuitenkin jotain. Toki tätä budjettikautta on vielä kolme viikkoa jäljellä, mutta aika optimistisena tuijottelen menoja. 

Kesällähän ryhdyin rahastosäästäjäksi, Olen sen suhteen hieman rasittava. Joka ilta pakko tarkistaa tuliko plussaa vai miinusta. Saattaa olla että sijoittaminen olisi mulle liian stressaavaa, jos vahdin näin tarkkaan noita pikkusummiakin.

S-kauppojen bonuksetkin olen alkanut laittaa rahastoon suoraan. Eli säästän kahteen pankkiin. Jotenkin ilahduttaa kerryttää niitä bonuksia, kun näkee kuin ne alkaa kasvaa korkoa. Tänäänkin olen yhdeksän senttiä plussalla :D

Tässä talousinnossani sanoin keskimmäiselle aamulla, että  hän voisi alkaa maksaa puhelinlaskunsa itse. Että kun muutat omillesi, niin sulla on laskuja ja itse ne pitää hoitaa. Kiltisti hän siirsi mun tilille rahan laskuun. Näin sitä siis pikku hiljaa kasvatetaan heppua itsenäiseksi ja raha-asioita ymmärtäväksi. Lupasin opettaa miten laskuja maksetaan. Kun eihän hän ole ikinä laskuja vielä maksanut. Pieni. 

Tämä päivä on ollut ihmeellisen täynnä kaikkea. 


tiistai 12. lokakuuta 2021

DIY Toscanan auringon alla-elämä

 Alkutilanne:

Olet lähes varaton, koska karmea exä sain sulta paljon rahaa erossa. Sinkkumatkalla ihastut rötisköön ja ostat sen viimeisillä pennosillasi.

No mä en ollut varoissani, vaikka mua ei kukaan ryöstänytkään erossa. Muutin vuokralle asuntoon, jonka sittemmin ostin. Tämä kyllä on aika rötiskö. 

Mä en ole vielä löytänyt erikoisia puolalaisia kämppää remontoimaan. (menneisyydessä olin kuoliaaksi ihastunut kyllä yhteen puolaiseen.)

NO mutta miten nyt sitten leikkiä onnistuneesti Toscanaa? Aloita aamu vähintään kolmella kahvikupillisella. Sytytä aamiaispöytään kynttilä. Suunnittele pöytäliinan silittämistä.

Pue päälle jotain rentoa ja jopa semi-seksikästä. Yritä löytää huivi, jonka solmit huolettomasti päähäsi. Nyt näytät siltä, että hetkellä millä hyvänsä voisit tarttua maalitelaan. 

Ota läppäri syliisi ja kirjoita rennosti jotain, josta saattaa tulla huippuromaani. 

Avaa jääkaappi ja maistele sieltä juustopalasia ja mitä muuta sieltä nyt löytyykään. Tekaise joku rento välimerellinen pasta ja kutsu perhe tai ystävät tai ne mahdolliset puolalaiset syömään. Puhukaan yleviä. Esim Tinder, kirjat, seksi on hyviä aiheita. 

Vaeltele kodissasi ja siirtele tavaroita huolettomasti sinne tänne. Mihin vain kosketkin, muuttuu ihanaksi asetelmaksi, joka ei muistutakaan epämääräistä kasaa.

Käy vaatteesi läpi. Luovu kaikesta tylsästä. Päällä pitää olla jotain todella ihanaa ja romanttista tai persoonallista, koska kun lähdet ulos, tapaat kuitenkin miehen, johon ihastut silmittömästi.  Toki se mies on varattu tai sarjahurmaaja. Ensiksi mainittu on toki hyvä, koska se aviomies saattaa olla oma aviomies, joka iloisesti yllättyy kun keimailet hälle ihanassa mekossasi. 

Kaikissa mahdollisissa väleissä muista sytytellä kynttilöitä ja välillä kirjoittaa sitä romaaniasi.

Jos ei löydy puolalaisia remppamiehiä, niin saatat olla yhtä onnekas kuin minä, jonka äiti haluaa tulla maalaamaan seiniä. Muista tarjota äidillekin jotain hyvää ruokaa. Puhu kirjoista. 

jatkuu...




maanantai 11. lokakuuta 2021

Taas monta mielentilaa

Kello ei ole edes puolipäivä ja olen ehtinyt ajatella:

1. Onpas taloudellinen olo. Nyt mun suunnitelmat kuukaudelle on niin loistavat, että en vain pärjää, vaan saan myös säästöön.

2. Olenpa mä yksinäinen. Olen niin yksinäinen, etten ehkä vastaa edes puhelimeen tällä viikolla, niin siitäs saa kaikki, jotka yrittää edes puhua mulle.

3. Olenpas mä todella onnekas, kun mun lapset on niin ällistyttävän kivoja ja kunnollisia.

4. Miks mä olen näin kamala läski? En ikinä enää poistu kotoa.

5. Taidanpa alkaa käyttää mekkoja, niin on laitetumpi olo ja mekot on kivoja kun ne ei purista. JA niin, jos vihdoinkin keksisin hauskoja vaateyhdistelmiä oman kaapin vaatteista.

6. Nyyh kyynel, mulla ei ole rahaa. Mitään kivaa en voi tehdä kun ei ole rahaa. (Tämä lähes tippa silmässä ääneen sanottuna poikien isälle, joka kävi ovella.)

7. Hei nytpäs mä järjestän kaikki mun kosmetiikkatuotteet kivasti ja alan käyttää rasvoja järjsestyksessä pois. 

8. Pari vapaapäivää alkaa taas. Mitäs tekis? Ainiin, en mitään. 

9. Kylläpäs mun ruokajutut on tälle viikolle hyvin mietitty. Onneksi eilistä butter chickeniä (pojan kanssa tehtiin yhdessä alusta alkaen!!!) on jäljellä vielä tälle päivälle. Tästä viikosta niin tulee ennätysviikko kuinka vähän voikaan mennä rahaa ruokaan. 

10. Mä olen menettänyt elämän iloni täysin.

11. Kyllä se taas jostain löytyy. 

torstai 7. lokakuuta 2021

Kaikennäköistä taas.

 Tänään nauroin olevani suomalaisuuden ytimessä. Kaupunkiin avattiin uusi Lidl ja ystäväni kanssa oltiin jonottamassa 6.55. Mä olin luvannut lähteä sinne, jos nukun yöni hyvin ja jos herään itsestään ajoissa. Kaikki meni putkeen ja olen siten onnekas lahjakassin omistaja. (en ämpärin)

Pakko kertoa mun oudot kriiseilyt miesten saralta. Maanantaina tämä yksi mies laittoi viestin, että milloin voidaan nähdä. Vastasin että tiistaina tai keskiviikkona olen vapaa istumaan jossain. Hän vastasi että "Istua? Missä?". Olin että voi vittu sentään, kun on vaikeeta ja jätin vastaamatta. Eilen hän sitten vasta lähetti mulle hämmentyneen kysymysmerkin. Mun teki mieli pitää palopuhe aiheesta Istua jossain tarkoittaa esim kahvillä käymistä ja jollei tajua, niin hällä tulee olemaan vaikeaa sinkkumarkkinoilla. 

Ja kyllä, niin tulee mullakin olemaan hankalaa jos ryhdyn näin kärttyiseksi. Ilmoitin kuitenkin, että nyt en tiedä milloin olen vapaa jne ja hän jotenkin pahoitti mielensä/ärsyyntyi. 

Tuli taas todistetuksi, että mun työ ei sovi ihmisille. 

Eilen muuten havahduin siihen, että joku vuosi sitten olin ajatellut, että sitten kun enää yksi lapsi asuu kotona, voin harkita tämän työn lopettamista. Niin havahduin siis siihen, että enpäs voikaan. Vaikka vaihtaisin pienempään asuntoon, niin nekin on aika kalliita ja mun tuleva palkka mahdollisissa muissa hommissa on niin pieni, että olis kyllä supertiukkaa silloinkin. Ehkä mä siis voin harkita asiaa uusiksi sitten, kun kukaan ei asu kotona ja voin muuttaa pikkiriikkiseen kaksioon. Paitsi et sit olen niin vanha, että ehkä mua ei kukaan huoli minnekään enää. No ei, tottakai huolii. 

Sitten mietin myös sitä, että tämä työ suojelee mua yksinäisyydeltä. Kun olen valtaosin niin kiinni kuin olen, en ehdi tajuta sitä, että mulla on aika vähän ketään kenen kanssa tehdä mitään. Kaikilla muillahan on omat perheet ja kumppanit ja puuhansa. 

Olen myös ajatellut sitä, että mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä reissuun. Mä en ehkä jaksa enää ajatella matkustamista kaverin kanssa, jonka kanssa pitäisi viettää päivän jokainen hetki yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä mitään, ainoastaan musta. Se oikeasti on niin, etten halua viettää jokaista vapaahetkeä jonkun kanssa. Mä tarvitsen sen oman ajan. Mun kirja-ajan siis.  

Nuo "yksinäisyys" ajatukset ei ole mitään kriisejä, ne on vain realistisia havaintoja ilman erityistä tunnetilaa. 

Eli kyllä, mä olen taas ajatellut :)

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Numeroita ja miesjuttuja

 Ensin mun suurin ylpeydenaihe. Olen käynyt syyskuussa kymmenen kertaa vesijuoksemassa. Kuuden viikon aikana 16 kertaa. Mun henkilökohtainen ennätykseni. Nyt pitäisi käydä vielä tänään ja alkuviikko, koska keskiviikkona alan päivystämään ja viikkoon en tee mitään, jonne en voi mennä puhelin kädessä.

Talousnumero: Syyskuu meni ihan perseelleen. (Tässä oli pitkä lätinä, mutta olinkin lätissyt sen jo edellisessä postauksessa.)

Sit kiinnostavampaan numerofaktaan. Tällä viikolla mut sai ylipuhuttua kahville mies, jonka olen tuntenut viidellä vuosikymmenellä. Hän sen näppärästi oivalsi. Ollaan siis tunnettu teineistä ja siksi hän on mulle edelleen POIKA, eikä mies yhtään. 

Me ollaan oltu pääosin kavereita, mutta oli meillä jonkinlainen tapailusuhde kun olin joku 27v. Siitä asti hän on kuitenkin pitänyt muhun yhteyttä vuosittain. Ja yrittänyt miljoona kertaa nähdä mut, mutta mä lähinnä äksyilen hälle, koska se nyt vaan osaa ärsyttää mua lukuisin tavoin.

Nyt kuitenkin nähtiin, ja olin että whaat, meillähän oli kivaa. Siis oikeasti mukavaa eikä yhtään ärsyttävää. Hän sit viestitteli mulle heti illalla ja seuraavana päivänä ja toivoi että nähdään uudestaan. Imartelevaa toki. Mä sit kuitenkin jäädyin taas vaihteeksi. Ensinnäkin, mitä se niinku ajaa takaa. Ei ainakaan mitään romanttista.  Toisekseen ei mulla vieläkään ole kenellekään mitään annettavaa eikä puhuttavaa. Ja kyllä, teen asiasta hieman liian ison. 

Itseasiassa hälle olin maininnut pari viikkoa sitten, että en voi mennä Tinderiin, koska en osaa treffailla enää. Hän sanoi että hänen kanssaan voin harjoitella. Mut miten harjoitellaan jonkun kanssa, joka on oikeasti tosi tuttu. (vaikka onkin viimeksi kuulemma nähty vuonna 2012)

Se on virallista. Musta on tullut todella säälittävä. 


Niin joo vielä. Se Laura Frimanin TAuko-kirja on todella hyvä, hauska, kiinnostava ja silmiä avaava. Ehkä siitä johtuen näin unta, jossa meillä oli tulipalo. Mun piti äkkiä pakata mukaan vaatteita ja juosta paloa pakoon. Ongelma oli se, että en osannut päättää mitkä vaatteet otan mukaan, koska ne oli tyhmiä, huonoja ja epäsopivia. Tuli oli jo lähellä ja mä vaan märehdin, että mitkä hitot mä täältä pelastan. Ajatelkaa, jos olisi vaatekaappi, jonka sisällön vois kaapata mukaansa hetkessä. 

Mä jauhan näistä vaatteista koko ajan. Kaikki muut on jo karsineet kaappinsa sillä aikaa, kun mä vaan marisen siitä.