Uusi marttaelämä

 Päätin taas aloittaa uuden hienon marttaelämän. Ostin kilon jauhelihaa tarjouksesta ja polleana tein makaronilaatikon ja lihapullia. Hymistelin että kyllä nyt on kunnon ruokaa moneksi päiväksi ja edullista ja järkevää että kyllä nyt kelpaa. 

Eilen illalla tajusin, että ne ruoat loppuu tänään. Tiistaina. Eli mä hoidin parin päivän safkat kunnialla ja edessä on satoja ja satoja päiviä edessä ja mun pitäisi keksiä ja ostaa ja tehdä ne sadat ja sadat ruoat. Hirmu lannistus iski. 

Mun oikeasti pitäisi ottaa tämä homma haltuun. Ennen kuin huomaankaan nimittäin kuopukseni muuttaa tänne kokoaikaisesti ja hän jos joku asuu jääkaapissa.  Niin, tosiaan, sain viikonloppuna kuulla että eksäni on vihdoin saanut myytyä talonsa ja muuttavat hornan kuuseen ja poika muuttaa mun luokse. Vaikka tämä juttu on ollut tiedossa ja onneksi ONNEKSI lykkääntynyt 1,5 vuodella, niin jotenkin tämä taas pamahti mun naamalle ärsyttävästi. 

Siis ongelmahan ei tietenkään ole se, että lapsi asuu mun kanssa. (paitsi se ruokajuttu), vaan se, että jos keskimmäinen vielä asuu kotona, niin menetän mun osa-aikahuoneen. Mun ihana makkari on sit vaan haave! (Puhumattakaan siitä, että eihän nuo pojat näe isäänsä sit about ikinä, että hv vaan.)

Toki voi käydä niin onnekkaasti, että keskimmäinen pääsee ammattikorkeaan (eilen oli videohaastattelu Joensuun amk:n kanssa) ja muuttaa pois, mutta sehän se maansuru sitten onkin. Jännä homma, että vaikka vanhin jo muutti pois kivutta, niin keskimmäistä en tahtoisi pois mun läheltä. Olen siis tajunnut että nää lähtee, nämä kaikki. Eli tietysti toivon kuitenkin että poika saisi opiskelupaikan. 

No asia kerrallaan, nyt mun pitää siis tämä ruokajuttu saada haltuun. 

jk. Lähes joka postauksessa aloittelen jotain proggista, mutta teenkö niitä loppuun? Kantaako ne ajatukset päivää pidemmälle? Tarvitsen ehkä diagnoosin. 

Onni, kiitollisuus, Ellen ja vaatehuonekriisi

 Tällä viikolla olen iloinnut kovasti uutista "Ellen Jokikunnas saa lapsen". Ystäväni oli junassa ollessaan lukenut aiheesta ja viestitti mulle itkeneensä ilosta. Ja ei, hänkään ei tunne Elleniä. 

Sanoin että kadehdin Ellenin ihanalta vaikuttavaa parisuhdetta, taloa sekä Italian taloa. (Ihanan ihana se heidän ohjelma, jossa remppaavat Italian rötisköä)

Sanoin kyllä heti perään, että mulla on kolme lasta eli olen kuitenkin voiton puolella ja oikein onnellinen. (Toisekseen en halua sitä parisuhdetta, kuin tuollai ulkoapäin ihailtuna.)

Ystäväni kirjoitti jotain osuvaa ja koskettavaa, että oikein pysähdyin miettimään onnesta hyristen. 

"Tiedätkö, sä olet mun ystävistä ehkä onnekkain: sulla on kolme upeaa poikaa (terveitä eikä hunningolla), hyvin palkattu työ, oma koti, paljon ystäviä, äiti elossa ja pystyy auttamaan, sisko, jonka kanssa väleissä (On mulla velikin, joka ihana. huom.) ja oma auto. 

Siis mullahan on hirveän paljon kaikkea upeaa. 

No kuitenkin, Elleniltä kadehdin sen kykyä tehdä unelmat todeksi ja sen ihania juttuja sen ihanassa kodissa. Ja remppataitoa.

Tänään tässä inspiroituneessa kateudessa karsin vessan laatikoista ja vaatehuoneesta muutaman tavaran. Ja muutamalla tarkoitan oikeasti muutamaa. Vielä muutama tuhat jäljellä. 

Haluatteko kuvan kriisistä?

Ainoa siisti kohta on nuo vaatteet henkarilla. Ongelma vain se, että käytän noista vaatteista ehkä kymmentä. 

Ongelma on myös tuo iso kasa vanhoja lukiokirjoja. Mihin mä ne vien? Roskiin? :(

 

Helvetin reidet

 Mun piti luoda itseni uudelleen ja keksiä niitä uusia asuja. 

Päätin aloittaa helposta ja laittaa päälleni kauluspaita ja harmaa college, joka "muiden" päällä näyttää jotenkin coolilta.

Tadaa, tää homma tosiaan kaatuu mun reisiin.

Yhden illan reisijumppa ei pelastanut. 

Mun mekkorakkauteen saattaa siis liittyä mun reidet yhtä lailla kuin ne mekot. 

Vaatemietintöjä

 Koska tämä on mun blogi, niin en taaskaan puhu ajankohtaisesta kauhunäytelmästä, joka tapahtui koulussa tänään. (En tiedä liittyykö tapaukseen kiusaamista, mutta sen sanon, että miksi miksi miksi kiusaamisille ei kukaan tunnu voivan tehdä mitään. Miksi aikuisen painokkaasti sanoma "Älä kiusaa", ei toimi. Miksi? )

Eli koska tämä on mun blogi, niin mietin että kukakohan mä haluaisin olla huomenna ja miten ilmentäisin sitä pukeutumisella? Mistä löytyisi joku luova nero, joka sanoisi että yhdistä nuo ja nuo vaatteet keskenään ja näytät mahtavalta tai coolilta tai hauskalta? Tuhannetta kertaa mietin, miten saada vaatehuone siistiksi ja kiinnostavaksi ja sellaiseksi, että kaikki vaatteet on kivoja. Yhdessä instatilissä aikuinen nainen näytti hauskoja tapoja yhdistää vaatteita, mutta ne kaikki kaatuu mun reisiin. Mun reidet ei sovi yhteenkään asukokonaisuuteen. (Syö samperi vähemmän Mignon-munia!)

Olen käynyt kahdesti vesijuoksemassa, mutta se ei hoitanut mun reisiä kuntoon. 

Muita tapahtumia:

-Sain eilen kuopukselta spontaanin halauksen, kun tein päivällä itsetehtyjä lohkoperunoita ja lihapullatkin pyöräytin itse. (700 grammaa jauhelihaa, syöjiä kolme, kaikki meni. Minä söin kolme lihapullaa. )

-Torstaina koko perhe juhli pääsiäistä. Esikoinen teki karitsaa ja onnistui todella hyvin. Kastike oli konjakkipippurikastike, itse tehty sekin siis. Miniä leipoi kakun, joka oli hyvin herkullinen ja suklaisa. Meillä oli tosi kiva ilta. 

-Luin Eeva Kolun blogista kiinnostavan ajatuksen rahasta turvana. Sen että milloin kokee että säästöjä on tarpeeksi kaiken varalta. Eeva oli ensin säästänyt kuukauden menoja vastaavan summan ja olikin sitten ett Iik ei riitä. Nyt on kuukauden kuukauden rahat säästetty eikä vieläkään ole turvallinen olo. 

Samaistuin. Minäkin olin ajatellut että jos on kolme tonnia puskurissa (Ja ei, se ei vastaa mun puolen vuoden menoja :D ), niin sit olen fine. Nyt olen jo sitä mieltä että vähintään neljä tonnia pitää olla. Veikkaan että sekään ei sitten riitä. Turvan tunne tuleekin ehkä jostain muusta. 

Kolun blogista poimittu: MORGAN HOUSEL KIRJOITTAA kirjassaan Rahan psykologia, että yksi tärkeimmistä taloustaidoista ei ole osakepoiminta tai budjetointi, vaan psykologinen kyky olla jatkuvasti siirtämättä maaliviivaa. Toisin sanoen kyky ajatella, että tämä riittää, nyt voin olla tyytyväinen.

-Kun etsin tuota sitaattia, löysin Kolun postauksen kapselivaatekaapista ja iski pieni inspis. Se iski SIKSI, kun Kolukin oli alkujaan karsinut kaapistaan pois kaikki liian pienet vaatteet. Sitten kun oli kaappi tyhjentynyt hän alkoi miettimään mitä sinne tarvitsisi. 

Mä itseasiassa en vieläkään oikein haluaisi ostella mitään uutta. (just ostin leopardimekon) vaan haluaisin keksiä uusia tapoja käyttää vanhoja. 

Eli huomenna haluan siis olla joku kiinnostava hahmo, mutta koska huomenna on taas kylmää ja lumista ja kauheaa, niin ei ole helppoa. Toisekseen kun mä olen kotona vain  piiperön kanssa, niin mitä väliä mikä hahmo mä olen? Jännittävin asia mitä huomenna teen, on se että vien piiperön mäkkiin. 

#omenaviipale ja taloustietoa

Nauratti kuinka pienen pieni juttu mun keittiössä sai suuren suuren kohun aikaiseksi. Joku aika sitten mulla oli sosiaalityöntekijöitä kylässä ja kun kahvipöytään katoin myös kipon, jossa oli ohuita omenaviipaleita, suut loksahti auki. "Voiko noita noinkin viipaloida? Vitsi miten hyvin noi maistuu lapsille. Minäkin alan tehdä noin." 

Seuraavalla viikolla toinen sosiaalityöntekijä kertoi että hänen lapsensa haluaa nyt joka päivä syödä omenaviipaleita. Toinenkin sossu oli kertonut mikä suksee viipaleet on olleet. 

Eilen törmäsin yhteen sosiaalityöntekijään, joka kertoi miten innoissaan heillä lapset syö nyt omenaa. 

Ja siis, kyseessä tosiaan ohuet omenaviipaleet. :D Gourmetkeittiöstä päivää!

Omenoista talousmenoihin.

Ystäväni, joka viime viikolla kertoi että pitää pärjätä kaksi viikkoa satasella, viestitti viikkotilanteen. Hänellä on vielä 60 euroa jäljellä. Pakastinta tyhjennetty urakalla ja itsekin myönsi ettei heidän ruokavalionsa kovin ankealta kuulosta. Sisäfilettä, Hanna G sokerilohta, pitsaa, lihamureketta. 

Ryntäsin pakastimelle ja otin kassler pihvit sulamaan pojalle, joka syö niitä kaksi päivää. Jääkaapissa on kilo kanapihvejä, joista teen ehkä ensi viikolla sekä nugetteja, että itkukanaa tai marry me kanaa tai jotain muuta. Siinä olisi kolmen päivän ruoat. Tonnikalaa on monta purkkia, joten pastakastiketta tiedossa. Pakastimessa on myös jotain guajillo kanasuikaleita ja ehkä niistä joku pasta tai wokki tai joku tortillakääröhässäkkä. 

Taloustilillä 311 e viikoksi, eli oikeasti rahaa pitäisi jäädä reilusti vaikka joudun myös tankkaamaan. (jos ystävä siis selviää tuolla kuudellakympillä, mulla on tosiaan megaluksustilanne, enkä siis muuta ole väittänytkään.)

Mun tämän hetkinen suuri haave on, että kun olen matkarahan säästänyt ja puskurissa tarpeeksi rahaa (mikä on tarpeeksi?) alan laittamaan rahastoon reilusti enemmän kuin nyt plus lyhennän sitä asuntolainaa enemmän, kuin mun uusi maksuohjelma käskee. Edes molempiin satanen kuussa enemmän on ihan realistista. Varsinkin jos pääsiäinen menee ohi ja Mignon-munat loppuu kaupasta, enkä voi enää ostaa niitä. (Itsekuri, missä olet? Vai olenko edes yrittänyt etsiä?)

Kuopukseni juuri äsken sanoi että hän haluaa työn, josta maksetaan paljon ja hän haluaa olla rikas ja elää "hyvin", eikä ikinä joutua stressaamaan rahasta.

Yritin selittää, että vähempikin raha riittää, koska usein hyvätuloiset esim asuu liian kalliisti ja ne hyvät tulot valuu siihen asumiseen. (en jatkanut siihen, mitä sit tapahtuu kun ne hyvätuloiset eroaa ja toinen lunastaa toisen ulos talosta ja sitten elää kauniissa kodissa , mutta kaikki rahat menee siihen asuntolainaan.)

Olen vahvasti alkanut uskoa sanontaan Ei ne isot tulot vaan pienet menot. Tänään taas katsoin @kolmiokuudelle videoita, joissa kahdella kympillä ostaa perheelle monen päivän ruokia. Ne on ällistyttäviä, mutta silti realistisia vinkkejä. 

Voisinkin haastaa itseni siten, että katson mitä mun viikon ruoat maksaa. Hirveä vaiva kyllä laskea, mutta kiinnostaa. Saattaa olla et Mignon munat maksaa mun ruokia enemmän ja se fakta voisi pysäyttää mun karsean himon. 

Hei hei, kuitit ja laskin esiin. 

Parisuhdetraumat

 Vaihteeksi taas parisuhdetraumahöpinää.  Vaihdoin juuri kuulumisia yhden tutun kanssa, joka oli juuri muuttanut avoliittoon. Uusperheeseen. Mulle jymähti kivi vatsaan ja juuri ja juuri sain onniteltua onnellista. Oikeasti mun sisin huusi että ootteko hulluja, miksi haluatte pilata elämänne et onnee vaan matkaan. 

Vähän järkytyin itsekin, kuinka lähes vihamielisesti suhtaudun uusperhejuttuihin, vaikka se nyt omalla kohdalla ei ollutkaan mikään ongelma. Osin ehkä tutun "ihana jakaa arki jonkun kanssa" särähti kyyniseen mieleeni. Jos miehellä lapset on isoja ja asuvat omillaan ja naisella on kolme varhaisteiniä/teiniä, niin onnea ja iloa siihen arjen jakamiseen. Miten ajattelit että mies ottaa sun hommia itselleen?

Toinen kyyninen ystäväni puhui tästä myös. Hänestä miehet on koodattu sysäämään hommat naisen niskoille ja se näkyy parhaiten näissä "sun lapset".jutuissa. Että kuinka se mies osaa ottaa paikkansa joukossa ja kuinka se ihan oikeasti kykenee olemaan "avuksi". Nojoo, jos vaikka hoitais kauppa ja ruokajutut. 

Samassa keskustelussa puhuttiin että vaikka olemme joustavia, niin loppupeleissä ehkä aika joustamattomia. Jos on vuosia hoitanut omat ja lasten asiat itse, niin vaikea alkaa niitä tapoja muuttamaan, että mies voi kyllä saada nenilleen, jos yrittää siinä jotain omaa säätää. 

(ja kun on ne kasvatuserot välillä ystävyyssuhteissakin keskustelussa. Esim mä oikesti olen aika löperö ja lellivä ja välillä mua katsotaan vähän silmiä pyöritellen, et taas annan periksi jossain. Ystävyyssuhteessa nämä naurattaa, mutta parisuhteessa EI todellakaan.)

Kävikö selväksi että noi hommat ei siis kiinnosta mua enää :D

Kaikenlaista

 Joskus on kiva katsoa elämäänsä ulkopuolisen silmin. Viikon sisään olen kuullut että mun elämä vaikuttaa tasapainoiselta, on ihmeellistä, että mulla on lähes aina kukkia pöydällä, olen ällistyttävän joustava työasioissa ja taas senkin kuulin että olen Jumalan lahja. 

Lisäksi tänään mun sosiaaliohjaajat kävi kylässä ja yllä olevien lisäksi kuulin että olen pelastanut jonkun kollegan elämän. Olen kuulemma joskus hehkuttanut hormonien käyttöä ja kuinka unet parani ja nyt tää kollega oli mun innoittamana hankkinut hormonit ja elämä hymyilee. Nämä mun ohjaajat kyseli lisää ja totesivat ajavansa saman tien gynelle itsekin 😀

Eli aika hyvä viikko käynnissä. 

Viikonloppuna mulla oli vapaa viikonloppu. Kävin ystävällä, kahdessa poikien pelissä, toisella ystävällä ja katsonut viisi jaksoa Muodin huipulla ohjelmaa. 

Hirmu ihmeellisiä juttuja en selvästikään kaipaa. (Tuon mä sanon joka välissä, mutta aina mä silti sitä hämmästelen. )

Sadanstuhannes kunnianhimoinen Syö pakastimesta-viikko alkanut. Eilen syötiin sunnuntaina tehtyä bolognesea, tänään kylmäsvulohipastaa. Pahoin pelkään että viikon muutkin ruoat on pastavoittoisia, mutta ruoka kuin ruoka. 

Olisi aineita myös lihapataan ja kilo kanapihvejä esim nugeteiksi, mutta ehkä säästän ensi viikkoon , kun kaikki koolla eli kuopuksella äitiviikko. 

Lihapadasta tuli mieleen ystävä, jolla kävin viikonloppuna. Hänellä on todella huono rahatilanne ja pitää selvitä satasella kaksi viikkoa. Selitti että onneksi pakastimessa on kilo sisäfilettä, jonka ostanut alesta. " Pitää syödä pihvejä pari kertaa viikossa." Samaan aikaan hän teki parsapastaa. Nauroin että hänen köyhäilynsä ei minua nyt oikein vakuuta. 

Mä olen syönyt JOKA päivä kasvisnuudelifetahässäkkää. Mä en vaan kyllästy. Ja kun kyllästyn, niin keksin jonkun muun jota syön joka päivä. Mun lounaskin on joka päivä munakas ja kaksi juustoriisikakkua. Mä oon varmaan kulinaristien kauhu. 

Söin muuten ystävälläni elämäni ensimmäisen kasvispitsan. Oli ihan hyvää, en valita, mutta konseptina en vain tajua kasvispitsaa. Pitsa on mättöruoka. Kasvikset ei ole. Eli toi on joku todella hämäävä ruoka. Jos saisin krapulapäivänä tuollaisen, itkisin. (En juo koskaan niin että tulee krapula eipä sillä. )

Tuhlaavaisuusblogi

 Nyt loppui. Mä en enää jaksa nillittää kaupassa, enkä yhtään aio elää säästäväisesti, koska tuhoontuomittua kaikki kuitenkin. 

Koska ihan sama että jos jossain kohtaa yrittää säästää, koska toisaalla menee kaikki rahat joka tapauksessa. (keskimmäisen autokoulu ei mene putkeen. Lisätunnit ja inssi 450 e, uudet tunnit ja inssi 290e. Toivottavasti jää tuohon, koska rahat loppuu)

Aion siis elää siten, että kun raha liikkuu, niin virrat kuljettaa sitä ees taas ja takaisin mulle. 

Mutta huomasin kyllä juuri, etten ole tänä vuonna ostanut yhtäkään vaatetta itselleni enkä usko ostaneeni yhtäkään sisustustavaraakaan. Pari kirjaa kyllä, mutta mulla on lahjakortti, niin sitähän ei lasketa.

Kirjoista puheenollen, Suomalaisessa kirjakaupassa on nykyään systeemi, että jos kuukaudessa palauttaa kirjan, saa vitosen lahjakortin. Pidin ajatusta ylityhmänä. Miksi mä ostaisin kirjan ja palauttaisin sen pikkukorvauksella. Et jospa kirjasto olisi fiksumpi juttu. Nyt vaan kävi niin, että ostin mielipuolisen huonon chick lit kirjan, jota en kestänyt katsoa kodissani, joten palautin sen ja sain sen vitosen. 

Kallis oppiläksy. Ei saa ostaa random sontaa. (Ystävykset rakasti suklaata ja söi sitä koko ajan ja jokainen murhe lääkittiin suklaalla. "Oi ei, miehesi teki itsemurhan, ota pala suklaata suuhun, niin olo helpottuu.")

Pieni tuhlaavaisuus on sekin huippuidea, jonka toteutan huomenna. Vien lapset lapsiparkkiin ja menen vesijuoksemaan. Hinta on kymppi bensaan ja ainakin 7 euroa uintimaksua, mutta palkkana oma aika ja liikunta ekaa kertaa vuosiin. Tämän saman teen kahtena seuraavana viikkonakin ja siihen se loppuukin. Lapsiparkki päättyy. Mutta hei, kolme kertaa omaa aikaa ja liikuntaa. Jostain  se on iloittava. 

Viikonloppuna mulla on ensimmäinen viikonloppuvapaa tänä vuonna. Mulla ei ollut suunnitelmia vapaille ja nyt näyttää siltä, että se menee pojan koriksen parissa, mikä ei todellakaan ole se mun ideaalitilanne. Siis vaikka tykkäänkin käydä peleissä, niin en olisi toivonut että mun lauantai-ilta menee siihen. 

Aiheesta kirjoitti juuri ystäväni facessa. Hänellä menee kaikki viikonloput lasten koripallojuttuihin eikä edes muista milloin olisi ollut viikonloppu vain itselle. Hän mietti millaista elämä on sitten joskus ilman tätä. Hän pelkää, että elämä on sitten tyhjää ja hän tuntisi itsensä turhaksi. Jotenkin pystyin samaistumaan tuohon. Pelkoon ja turhuuteen. Mutta muiden elämää seuranneena tiedän, että tyhjä tila täyttää itsensä. 

Mä olen viime aikoina ollut kiireen lisäksi aika flegu. Taas harmittanut etten ole kirjoittanut tänne mun tuhansia ajatuksia, jotka ei liity säästämiseen. 

Ainiin, varasin Kreikan matkan. Lähden ystävän kanssa juhlimaan hänen viisikymppisiään. 

Asuntolainajuttu

 Nyt on kuulkaas todella vakavaa rahapohdintaa. Mulla oli palaveri Nordean kanssa ja sehän meni todella loistavasti. Mutta hämmentävästi. Mun marginaali tippui 0,45 prosenttia. Nice. (Toki maksaa 250e) Mutta sitten todella yllättävästi virkailija ehdotti, että voi pidentää mun laina-aikaa. Lopputuloksena on se, että mun kuukausierä laski muutamalla kympillä, eikä noussut pelkäämälläni parillasadalla. Mutta sitten se mutta, nythän mun laina tosiaan lyhenee hitaammin, oikeasti hitaammin. Kysyin onko nyt paras ajatus se, että samalla säästäisin esim rahastoihin rahaa. Kyllä, oli vastaus. "Ihmiset elää ihan liian tiukilla ja maksaa lainaa hirveää vauhtia, mutta sitten jos tapahtuu jotain yllättävää, ei ole mitään rahaa mitä irrottaa käyttöön."

Mua alkoi kuitenkin hieman stressata tämä päätös, joten ajatuksena on, että maksan lainaa aina enemmän pois jos talous sallii, plus siirrän rahastoon isompia summia. Nythän mulla työtilanne oikeasti on sellainen, että jää rahaa laskujen jälkeen. Mutta sit on kiva, että jos rahaa on vähemmän, niin mun lainakulut on sopivan hillityt. 

Hommahan on se, että rahaa menee liikaa koko ajan. Hiihtolomalla pelkästään ruokaan meni 300 euroa eikä edes syöty ulkona. Mut vaan syödään perikatoon. Mun kuopus pystyy samana päivänä syömään sekä jättikokoisen Rustica pitsan, että 400 grammaa kanaa. Jotenkin vaikuttavaa. 

Sit tänään pidin kuittisulkeisia ja huomasin että yhtenä kauppapäivänä pelkästään herkkuihin meni 26 euroa. Hiukan järkyttää, että neljännes ruokamenoista on karkkia jne. 

Nauraako kaikki, kun julistan, että tällä viikolla syödään jääkaapista ja pakastimesta? Ei mitään kauppareissuja. :D

Random-juttuja ja treffirapo

 -Olen tehnyt lihapataa reilusta kahdesta kilosta lihaa. Näemmä riittää kolmeksi päiväksi. 

-Olen saanut puhelun Nordealta, jossa kertoivat korkokaton päättyneen ja kysyivät haluanko palaverin , jossa sumplittais näitä lainoja ja korkoja. (Kyllä kiitos)

-Olen välillä niin pitkästynyt että pelkään kirkuvani. 

- Olen myös hirmu kiitollinen arjestani ja monesta läheisestä. T'änään ilahdutti, kun miniä lähetti instastoorin, jossa joku mimmi kirjoitti haaveilevansa et voisi estää anoppinsa instassa. Miniä kirjoitti, että hän ei halua. :D

-Tänään yllätin itseni ja silitin monen monta vaatetta. Oli pakko keksiä yläkerrassa jotain hommaa, että lapset pysyisi lastenhuoneesa leikkimässä, joten raahasin silityskamat lastenhuoneen viereen. Tuli katsottua omia vaatteita uusin silmin, kun ne oli rypyttömiä. Taas kuvittelen keksiväni uusia asuja. 

-Niin ne treffit. Ne oli oikein hauskat. Tai siis sellaiset helpot ja puheliaat ja nauravaiset. Inarin mies sitkeästi elää mielikuvassa että olen jotenkin ihmeellinen. Hän teki sen hyvin selväksi moneen kertaan. Ravintolassa kertoi tarjoilijalle, että olemme toisilla treffeillä kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Mä nauroin et hän haluaa meistä parin vain päästäkseen lehteen kertomaan meidän tarinaa. Kuinka rakkaus löytyi näin monen vuosikymmenen jälkeen. Mutta nyt siis ei ole vieläkään tällaisia tunteita mulla, mutta siis kivaa oli. 

-Mignon munat on saapuneet kauppaan mun silmien eteen. Turmio. Vasta neljän pakkaus syöy :O

Viimehetken tunnelmat

 Puhutaanko taas mun viime aikojen suosikkiaiheesta eli siitä, kuin vähän mä haluan mennä "treffeille"? Parin tunnin kuluttua mun pitäisi istua junassa ja jotenkin olla innoissani tai edes "mielissäni". Olen kohta vuorokauden ollut perumassa, koska mua nyt vaan uuvuttaa. Yritän muistaa, että viime kerralla oli sama fiilis ja mullahan oli tosi hauskaa peräti kahdeksan tuntia. Että mikä mua negistyttää?

Pohdin asiaa pitkään ja huolella. Vastaus on se, että mun työ vie multa kaiken, omat ihanat lapset täyttää lopun, ystävät saa jotain ja sit ajatus jostain suhteesta on vain liikaa ylimääräistä työtä. Olen tästä varmaan vuosien aikana ennenkin maininnut useastikin ehkä, että jos mun pitää jonkun miehen kanssa kirjoitella iltaisin, niin koen et se on mun ajasta pois. 

Eli miehet ja suhteet on mulle vähän työhön verrattavissa oleva asia. 

Sitten on se pieni osa minua, joka pohtii yksinäistä loppuelämää. 

JOO tiedän, näitä samoja jauhan jatkuvasti, mutta omapa on päiväkirjani :D

Jk. Pääsenpä hetkeksi pois kotoa (Kiitos äidin) ja saanpa ehkä hyvää ruokaa ja pari lasia viiniä. 

Alisuoriutuja keittiössä

 Kun olen tässä pitkään ollut vahingossa semiterveellisellä ruokavaliolla, niin menen näköjään helposti tolaltani, jos ruokahommat menee sekaisin. Olen rakastanut yksinäisiä iltahetkiäni, kun olen syönyt kasvisnuudelifetahässäkkääni valehtelematta joka ilta. Mä odotan sitä hetkeä, että talo on hiljaa, tv on auki ja mulla herkkuruokaa edessä. Ja ehkä viinilasi.  Tänään olen hirmu nälkäinen ja ihan kuulkaa pikkukakkosaikaan teen tätä omaa ruokaani. Ja ketuttaa. Et miten mä voin nauttia ruoan ruokana, pikkukakkonen taustalla ja mitä kummaa mä sit illalla syön? 

Sama kriisi oli viime viikolla. Poikain kanssa syötiin mäkkiruokaa ja sehän täyttää niin, etten halunnut edes iltapalaa ja mitä se nyt sit on. Telkkari ja minä, yksin. 

Mun syömiset on kyllä taas omaa luokkaansa. Joka päivä aamulla kaksi ruisleipää pähkinävoilla, lounaaksi munakas ja kaksi juustoriisikakkua. (Tykkään plus laiskuus) Sit saatan vasta illalla syödä sen mun ruoan ja olen jo sairaan nälkäinen yllätys yllätys. 

JOs olen leiponut pullaa, syön ehkä kaksi. Jos nuoriso tulee kylään ja tuo berliininmunkin, syön puolikkaan. Jos kotona on salmiakkia, napsin niitä välillä. Tällai voi siis elää näemmä viikkoja. 

Laiska, alisuoriutuja, mutta myös ihminen, joka tykkää jostain ruoasta pitkään ja syö sitä koko ajan, ja sit vaihtaa jossain kohtaa. 

Mutta onhan toi nyt halpaakin. Etenkin viime viikolla kun löysin hävikkikorista suippopaprikoita. Neljä kpl maksoi 42 senttiä. 

Se olikin mun ainoa panostus taloudellisuuteen. Mä elän koko ajan jossain poikkeustilassa, enkä pääse kunnolla kauppaan ja sit lähetän pojan lähikauppaan ja sehän aina maksaa. 

Sen lisäksi keskimmäinen poika päätti vihdoin jatkaa keskenjäänyt autokoulua ja sehän se rahaa vasta viekin. Siis hienoa että hoitaa homman loppuun, kun siihen on rahaa palanut, mutta tuleehan sieltä vielä satasien laskuja.

Eli aina on jotain. 

Tänään toisaalla puhuttin taas karsimisesta. Että tyynesti pitäisi luopua turhasta tavarasta ja vaatteesta. Sit luin Kotivinkistä naisesta, joka on luopunut about kaikesta ja hällä on 550 tavaraa. Kiehtovinta on se, että hänellä on viisi samanlaista pooloa, joita käyttää. Ainoastaan. Miettikää tämän helppoutta ja järisyttävää tylsyyttäkin. (Varaa huudella. Itsellä mustat trikoot ja huppari aika lailla aina päällä. )

Anyway, kurkistin taas vaatehuoneeseen, että jospa karsin. Ahdistuin heti, koska onhan se nyt vaikeaa. Suljin oven. Mietin toiste. 

Ranskalaisin viivoin

 Tällä viikolla olen ajatellut:

-Ihanaa, että Pekka Saurilla on ihana parisuhde 28 vuotta nuoremman naisen kanssa ja ovat onnellisia, mutta oikeasti miettikää, jos mulla olisi nyt 81-vuotias mies! Olematta ikärasisti, joka olen, niin sanonpa vaan että ei toimi. Ihan varmasti suhde voi olla oikein hyvä, kun ollaan "nuoria ja elinvoimaisia", mutta sit kun toinen on nuori ja toinen vanhus, niin oi ei. Tiedän kyllä, että kuka vaan voi sairastua ja nuori voi  olla huonossa kunnossa tai sairas, mutta silti. 

Mietin asiaa jo joku hetki sitten Bio-isäni kautta, joka on 79 ja vaimonsa 61. Onhan heidän elämässään aikamoinen epäsuhta, vaikka isäni ei ole mikään vanhus vanhus ollenkaan. Nyt kyllä vakavasti sairas ja huonoja uutisia odotellaan. 

-Elämä on lahja palasi tänään mieleen, kun ystäväni kertoi läheisestään, joka oli saanut aivoverenvuodon ollessaan yksin kotona etätöissä. Hän on todella huonona ja ennuste aika lohduton. Tyyppi on mun ikäinen mies, joka on todella aktiivinen ja urheilullinen ja vaikka "toipuisi", tuskin voi enää mitään tehdä. Jotenkin järkytti taas tämä elämän arvaamattomuus. Yritän pitää huolta itsestäni ja nauttia joka päivästä. 

-Tänään osaankin nauttia, koska olen toipunut noroviruksesta, joka kaatoi koko poppoon. Oli kyllä aikamoinen kokemus ja nyt on ihan jee-olo, kun juon ensimmäistä kahvikupillista  maanantain jälkeen. 

-Viime yönä päätin etten ota töistä kahden vuorokauden vapaata tavatakseni pohjoisen miehen. Mun vilpitön yksi syy on se, etten halua siirtää hoitolastani toiseen perheeseen heppoisin perustein. Ja anteeksi nyt vaan, nuo "epätreffit" olisi heppoinen syy. Tajusin etten oikeasti vain ole kiinnostunut ja sillä selvä. Jo, on imartelevaa, että joku tykkää, mutta se ei riitä syyksi itse innostua. Ehdottomasti hyvä tyyppi, jossa ei ole mitään vikaa, joka olisi tökännyt silmään. Tämä on epäsuosittu aikuinen mielipide, mutta mulle kelpaa vain salamarakastuminen. Tiedän ettei olisi varaa olla näin hankala, mutta olen vain. Kadun sitten myöhemmin. (Toki jos äiti tulee lapsenvahdiksi , niin toki mä meen treffeille, eipä sillä.)

-Tiedän että alan kuulostaa vähä höhlältä. 

-Norovirus on ihana laihdutuskuuri. Tai siis kamala, mutta tehokas. 

Kivaa norotonta viikkoa kaikille!

Uusi viikko, tyhjä lehti

Hirmu posina aloitan tämän viikon. Tämä on taas se viikko, jolloin en käytä rahaa juuri mihinkään. Tämä viikko on myös viikko, jolloin joka päivä on jotain ohjelmaa ja menoa, useimmiten työjuttuja, mutta silti kivaa. Aina kiva päästä pois kotoa. 

Viikon paras on huominen kampaaja. Minähän joku vuosi sitten aloin kasvattaa pidempää tukkaa, koska mulla ei olleu aikaa (ja rahaa) käydä kampaajalla kuuden viikon välein. Naurettavasti homma on mennyt siihen, että käyn leikkauksessa ja värissä neljän kuukauden välein. Noin kaksi kuukautta oon ihan kivan näköinen seminuori ja loput kaksi olen kulahtanut harmaantunut vanha nainen. 

Mutta siis huomisesta alkaen olen se upea ja säkenöivä. 

Koska olen tänään siis positiivinen, niin aamuun on kuulunut sekä terveellinen aamiainen, kyykyt ja kaurapuurolounas. Noi kyykyt on mun uusin matalan kynnyksen liikunta. Kyykkäilen välillä. Pilatestanko, joka pitkästä aikaa ilmestyi sohvan alta parin treenin ajaksi, on taas mennyt piiloon. Hirmu vaikea olla säännöllinen liikkuja, kun urheiluvälineet pakoilee mua. 

Mietin saanko ikinä itseäni muutettua ihmiseksi, joka tekisi jotain ja edes yrittäisi kehittyä jossain. (Hei, mun piti olla posi ja yhtäkkiä tuli tämmöinen nega-ajatus.)

Edelliseen liittyen oivalsin jotain. Mun kaikki ystävät on sellaisia, joita ihailen kovasti ja jopa kadehdin joitain puolia. Siis sillai ihailukadehdin. Oivalsin juuri, että about jokaisella heistä on elämässä jotain kurjia haasteita ja ikävää epämukavuutta. Eli se sanonta siitä, että ei kannata kadehtia ketään, kun ei voi tietää mitä heidän elämässä on, ON siis oikeasti totta.  (Ja siis edelleenkin tarkoitan kateudelle enempi ihailua, haluaisi itselleen ystävän hyviä ominaisuuksia tai taitoja. Hauska huomata etten kadehdi toisen kotia tai rahoja tai autoa tai edes parisuhdetta. Nää kateudet liittyy tosiaan vain ominaisuuksiin tai taitoihin.)

Epätaloudellisuus, miehet ja haaveet

 En mä olekaan talousnero. Seuratkaa jonkun muun vinkkejä. Lamaannuin kun laskin viime viikolla käyttäneeni 960 euroa ja siihen ei sisältynyt mitkään laskut. Oli joukossa auton huolto 240 e ja mun ihana Marc Jacobs laukku 120 e . Muuten on sälää liittyen siihen pikkuremppaan, yksi kahvilakäynti ja jotain muuta mitä en halua ajatella. 

Tämä viikko alkoi hyvin, mutta sitten iski kiire ja väsy ja sit yksi vatsatautilainen, niin olen rampannut kaupassa ja peräti kahtena päivänä oli pakastepitsapäivä. Mun ruokavalio on koostunut paahtoleivästä, karjalanpiirakoista ja pitsoista plus Fazerin salmiakkisuklaapatukoista eli mitä vit...?

Lopetin kulujen kirjaamisen keskiviikkona kun ahisti. Joudun ehkä kohta selaamaan netistä mitä on mennyt minnekin ja miksi. 

Mut hei, ei yhtään merkkilaukkua eikä kahvilakeikkaa. Autoonkin hankittu vain lasinpesunestettä. (Mitä ihmiset, joilla ei ole autoa, tekee rahoillaan?)

(Laskin sittenkin: 320 e)

Tänään juttelin ystävän kanssa, joka on vapaa ihminen ja käy aina välillä baareissa, joissa tutustuu ihmisiin. Olin että mä en yhtään halua käyd' baareissa, vaikka pääsisinkin. Sitten aloin miettiä. Moniko asioista joita sanon etten halua tehdä, on asioita joita en siis halua tehdä vai onko osa sellaisia, joita en vaan voi tehdä ja siksi sanon etten halua. 

(Jos voisin, kävisin cross fitissä sanon, mutta kävisinkö oikeasti jos pääsisin?)

Eli jos mun työ olisi erilainen, kävisinko jatkuvasti baareissa ja muissa riennoissa vai valitsisinko edelleen todella usein vain kotisohvan?

En muista kirjoitinko tästä jo tänne vai puhuinko vain, mutta vielä vuosi kaksi sitten mun satunnaisen vapaan lähetyessä olin että IIIK, mun on pakko mennä Tinderiin ja etsiä treffit, kun kerran on vapaata. Nyt en yhtään saa kiinni tästä ajatuksesta. Ihan vilpittömästi voin sanoa ettei vähempää voisi kiinnostaa random treffit. 

JA siitä huolimatta mulla on siis ne pohjoisen miehen treffit parin viikon kuluttua. Mä suoritan ihmiskoetta, olen huomannut. Minähän olen luonteeltani miellyttäjä. Pohjoisen miehelle olen ollut ystävällinen, mutta nuiva. Sen kanssa kirjoitellut viestit voisi olla isoäidin kirjoittamia lapsenlapselle. Eli yhtään en yritä olla mitään. Tavallaan harmittaa etten säkenöi ja säihky, kun oikeasti kuitenkin olen vallan mainio tyyppi. 

Vastakohtana on maailman suurin ihastukseni, joka minulle (taas) viestittelee. Hänen kanssaan olen hauska ja sanavalmis. Kerrassaan pakahduttavan hauska aika ajoin. 

Mutta kumpi on realistisempi versio minusta? Tai saako ihmisessä olla monta puolta ja kaikki yhtä oikeita? 

Oivalsin muuten jotain kiinnostavaa näihin miehiin liittyen. Kun olen oikeasti heittänyt hanskat tiskiin parisuhteiden ja miesten suhteen, niin eikö ole aika hassua että "kuvioissa" pyörii kaksi miestä? Saat sen mistä luovut? 

Ja ei, kummastakaan näistä ei ole tulossa parisuhdetta. Kunhan tuossa pyörivät. (Ei jaloissa, vaan viesteissä) Toinen ehkä vakavissaan, toinen vain salaisesti ihastuneena. Näitä yhdistää se, että ne molemmat asuu periferiassa. 

jk. Emmalla on loistava idea. Aletaan bloggaamaan ihan tosissaan!

Aina tulee jotain (Ja usein se on hyvää)

 Aina tulee jotain. 

Tällä viikolla iki-ihanat sisko ja äiti tuli mun luokse maalaamaan seiniä. Minähän olin kirpparilta bongannut kesällä ilmaisia maaleja, jotka mun kotiin sopii ja täällä ne sitten odotti tuota tehokaksikkoa. Nyt on maalattu alakerran aula, yläaula ja portaikon korkeat seinät. Täällä on valoisaa ja puhdasta. Koska mutsi sitten tietty vielä siivosi täällä, niin nyt en sit itsekään ole muuta tehnyt kuin ylläpitänyt siisteyttä. 

Koska täällä rempattiin, niin toki piti käyttää hieman rahaa juttuihin. Lisää kenkähyllyjä ja tietty uusi maljakko, koska miksi ei. 

Auto kävi huollossa ja uusintakatsastuksessa ja taas meni rahaa.

Eli aina tulee jotain. 

Ruokahuolto on kyllä pysynyt järkevänä ja maltillisena. Eilen tein taas linssicurryä ja en osaa edes kuvailla, kuinka hyveellinen ja terve olo tulee, kun syö kunnollista kasvisruokaa. 

Tänään pitäisi mennä kauppaan tekemään viikon ruokaostokset ja toki tässä kohtaa pää lyö tyhjää, että mitä hittoa sitä tekisi ruoaksi. Mun pitäisi saada aikaiseksi kirjata ylös 30 suosikkiruokaa ja niitä sitten kierrättää, kuten vuosia sitten tein. 

Olen edelleen rikki, enkä ole syönyt herkkuja käytännössä yhtään. Joo, eilen söin muutaman rivin suklaata, mutta sitä ei voi laskea mukaan, koska en syönyt suklaalevyllistä. Toivon että tämä vahingossa alkanut elämäntapamuutos jatkuu ja jatkuu ja musta tulee virkeä viehko tyyppi. 

Mä olen aika hyvällä tuulella kyllä!

Ja koska siis hyviä asioita tapahtuu, niin tää laukku on semmoinen. Kirppisostos. Laukku joka huusi mua niin kovaa, että unohdin olla taloudellinen. 

Viikon talousteot :D

 Viikon talousnero teot:

-On jo keskiviikko, enkä ole käynyt kaupassa. Okei, eilen kävin ostamassa puuttuvan sipulin ja valkosipulin, mutta koska maksoin ne muutamalla palautuspullolla, niin sitä ei lasketa, koska rahaa ei kulunut. 

-Tiistaina ja keskiviikkona olen syönyt lounaaksi puuroa. Halpaa ja ihmeellisen hyvää. 

-Eilen tein vegaanista linssicurryä keskimmäisen kanssa. Hän, minä ja miniä syötiin ja tykättiin paljon. Miniä sanoi että on ennakkoluuloinen kasvisruokaa kohtaa ja yllättyi iloisesti. Ruokaa on vielä ainakin tälle päivälle. 

Koin todellakin valaistumisen hyvän ja halvan ruoan suhteen. Linssit oli hyviä ja jollei vaadittavia mausteita laske mukaan, niin hinnaksi tuli ehkä kolme euroa. Seuraavat intialaiset pöperöt onkin edullisia, koska nyt on jeeraa, korianteria ja garam masalaa ikuisuudeksi. 

Valaistuin siitäkin, että tuollaiset kasvishässäkät tosiaan voi olla herkullisia. 

-Semmoinenkin talousteko, että päätin ottaa rahastosta rahaa ulos ja maksaa lopun visan veke kokonaan. Vapautuu satanen kuussa ja kohta sitä tarvitaan.

-Irtisanoin Book beatin (Oli tarjous neljä kk kympin. Kuuntelin yhden kirjan :D ) ja Ruutu plussan. 

Kun ynnää yhteen visan satasen, ruutuplussa 18 e, entisen inttipojan avustus 15 e (Maksoin intin ajan rahastoonsa ton minimin) ja puskuriin menevän 50 e, niin kuukausimenothan pienenee 183 euroa. 

Jos saan ruokamenot kuriin näillä keinoilla, joita tässä nyt harjoittelen, niin ehkä nekin tippuu edes 100 e kuussa. Sitten onkin jo koossa summa, jolla asuntolainan korot ehkä nousee. 

-Karkkia en ole tällä viikolla syönyt kuin ehkä kolme konvehtia. Jos herkkuhimo iskee, niin kotona on kolme laatikkoa suklaata jäljellä, ei tarvitse ostaa tässä kuussa ainakaan. Toki olisi mahtavaa jos tämä (hetkellinen?) makeanhimo olisi laantunut ihan oikeasti enkä ikinä enää olisi megalomaaninen herkkuperse.

Huomio: On hiemu paljon hauskempaa leikkiä tällaista taloudellista pihistelijää, kun ei ole oikeasti hirveässä pulassa. Et on huolta, mutta ei ole in deep shit. 

Tiedostan tuon. 

Vuoden ensimmäinen viikko

 Viikko kulunut tästä vuodesta. 

-Yrittämyt olla taloudellinen. Sulattanut pakastimen ja inventoinut sisällön. Ruokaa on yli viikoksi ihan heittämällä. Silti ostin kaupasta pakollisia juttuja myös, mutta ensi viikolla ei saa mennä kauppaan ennen viikonloppua ellei joku tärkeä lopu. 

-Keskimmäisen kanssa aiotaan kokeilla linssicurryä eli tämähän on lähes vegaanihaasteruoka. Tai siis on. Piti ostaa kauheasti kaikkia mausteita, joita ei kaapissa ennestään ollut. #rahanmeno

-Karkin syöminen vähenee ja vähenee. Kuten aina joulun jälkeen. Painoa lähtenyt reilu kilo. 

-Pörssisähköhelvetti. Oli The perjantai!! Katsoin sovelluksesta, että viiden päivän sähköt on maksaneet 150 e. Pikkusen kiinnostelee paljonko on sitten kuukauden lasku. Toivon että alle 400 e. (Yritä tässä sitten samperi säästää)

-Ostin Koti ja keittiö-lehden ihan vain koska kannessa luki Uusi alku. Enteilee aarrekartan tekoa. Mitä uudella alulla tarkoitan, on vielä mysteeri.

-Auto ei mennyt katsastuksesta läpi pikkuvian vuoksi. Oma korjaajani sanoi korjaavansa pian, ei maksa paljoa ja hän vielä käyttää katsastuksessakin mun puolesta. (Mutta yritä tässä sitten säästää osa 2)

-Taloustilillä on vielä 70 euroa ja pitää tankata. Palkka perjantaina. Aion selvitä. (Ekaa kertaa ikinä)

-Pohjoisen mies kutsuu mua viesteissään muruksi nykyään. En muruttele takaisin. Ihailen hänen sinnikkyyttään pitää mua elämänsä naisena, vaikka en ole yhtään antanut vastakaikua. 

-

Tunteita ja hörhöilyä

 Eilen juttelin ystäväni kanssa peloista. Hän sanoi, että aina ällistyy, jos joku hämmästyy vaikka vakavasta sairastumisestaan, koska hän itse pitää päivän selvänä että sairauksia tulee. Hän on kokenut elämässään vaikeita ja raskaita asioita ja kuulemma sisin tunne on aina kauhu. Että mitä tahansa voi sattua milloin tahansa. 

Minä puolestani olen ehkä hieman pumpulissa kasvanut, eikä ole tapahtunut isoja murheita. Ja juuri siksi minä välillä pelkään tulevaisuutta, koska JOSKUS ON MINUN VUORONI kokea jotain kamalan surullista. Mutta ehkä tosiaan en ihan hirveän aktiivisesti ole huolissani ja luulen että elämän läpi voi tanssahdella. Kuitenkin yritän muistaa olla kiitollinen tästä tavallisesta tylsästä elämästä. 

Uutta vuotta olin kutsuttu juhlimaan ystäväpariskunnan luokse. Siellä oli kolme pariskuntaa ja minä toisen itsenäisen ystäväväni kanssa, (Yritin kirjoittaa sinkku, mutta en koe itseäni sellaiseksi yhtään.) Kaksi ystävääni alkoivat sitten puhua minun luonteestani ikäänkuin en olisi ollut paikalla. Toinen sanoi että olen käsittämättömän anteeksiantava tyyppi, koska pystyn hengailemaan eksäni ja hänen vaimonsa kanssa. Toinen puhui siitä kuinka ei ole koskaan tavannut ihmistä, joka tulisi kaikkien kanssa toimeen kuten minä.  Oudointa oli, että hän puhui tästä kyyneleet silmissä. 

Mullekin melkein tuli tippa silmään. Tuntui ihanalta kuulla miten ystävät minut näkevät. (Toki siihen anteeksiantavaan luonteeseen liittyy tietynlainen lepsuus.)

Juhlissa oli myös yksi puolituttu nainen, joka alkoi kysellä minun elämästäni, että onko Tinder ladattu.

 Annoin taas kattavan selvityksen siitä, miksi minä en halua suhdetta ja miksei se ole minua varten. Tämä nainen sitten vakavasti sanoi ettei ihmistä ole luotu olemaan yksin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Siinä sitten piipitin, etten mä koe itseäni yksinäiseksi kun tupa on täynnä. Havahduin kyllä kunnolla miettimään sitä, että tämä tupa ei ole täynnä loputtomiin, että mitäs sitten. 

Juhlien jälkeen tämä puolituttu lähetti minulle viestin, että oli miettinyt meidän keskusteluja ja intuitiivisesti nostanut minulle enkelikortin. Mua viehättää tämän kaltainen hörhöys ja suhtauduin kiinnostuneesti asiaan. Hieman yllätti että kortti oli Avioliiton ja parisuhteiden suojelusenkeli. Mukana tuli pitkä selitys tälle ja hieman kyynelehtien luin sieltä "Hengitä ulos kaikki entisiin rakkaussuhteisiin liittyvät tuskalliset tunteet ja anna sydämen puhdistua vanhoista haavoista, jotta voisit nauttia onnellisesta nykyhetkestä (avioliitossa)

Hirmu koskettavaa jotenkin. 

En nyt ole hengitellyt sen enempiä, mutta yritän jotenkin puhdistaa sisimpäni ajatuksesta, että paskaa niistä suhteista kuitenkin seuraisi. JA ei, en ole kokenut mitään karmeaa sontaa suhteissa, mutta silti.

Että hirmu kiinnostavia pohdintoja vuoden alkuun. Olisiko vihdoin aika asettua tekemään aarrekarttaa?

Kunnianhimoiset taloudellissuunnitelmat

Aah, miten ihanaa oli korkata vuosi kirjaamalla ylös kaikki velat , mutta myös kaikkien tilien saldot. Kunnianhimoisia suunnitelmia TAAS siitä, kuinka talousneroksi tässä muutunkaan, ja kuinka TÄNÄ vuonna saan budjetin pysymään tavoitteessa. Ykköstavoite on se, että kuukausittainen 1100 e taloustilillä kerrankin riittäisi ruokiin ja bensoihin. Joka kerta lasken että on täysin realistista pärjätä tuolla summalla ilman kituuttamista ja joka kuukausi se raha ei riitä. Syynähän on vain ja ainoastaan laiskuus. Taas katsoin instasta Kolmiokuudelle- tyypin kauppareissua, joka kerralla osti viikon ruoat satasella. Ruoat oli wokkia ja tonnikalapastaa ja jotain muuta ja tietysti kaikki kasvikset ja välipalat. Että kuin se onnistuu ja osaa ja jaksaa ja viitsii. Tokikaan sen taloudessa ei kasva isoja miehiä, jotka syö paljon. Juuri itse tein lihapadan n kilosta lihaa. Sitä söi kaksi poikaa ja yksi tyttöystävä. Ja meni siis kerralla. Epärealistisesti olin näemmä kuvitellut sen riittävän kahteen ruokailuun. 

Mutta kunnianhimoinen vuoden eka viikko:

Keskimmäinen teki eilen butter chickeniä, joka on varmaan kolmen päivän ruoka, koska syöjiä on vain poika ja yksi piiperö. Minä syön tänään loput (eiliseltä jääneet) kanasuikaleet paistetun paprikan ja kesäkurpitsan kanssa. Veikkaan syöväni myös munakkaan. 

Kun butter chicken loppuu, teen hirmu hyvää tonnikalapastaa, jossa paljon valkosipulia. Kaikki tykkää. 

Jääkaaapissa on myös jauhelihaa, josta teen jotain. Pekoniakin on carbonaraa varten. 

Pakastimessa on ainakin kanawokkiainekset. Ja nugetteja ja kalapuikkoja ja kylmäsavulohta. Eilen ostin myös pussillisen eli viisi leipäpakettia hävikkileipää lähikaupasta. Riittävät pitkään. 

Eli tässähän on ainakin viikon ruoat helposti. Tämä on se kohta, jossa yleensä kämmään. Eli ostan kuitenkin jotain muutta, kun ei nämä kiinnosta. 

Taloustilillä on 210 euroa ja palkkapäivään puolitoista viikkoa. Aion onnistua. (Huom, kerran pitää myös tankata tänä aikana. )

Se mikä eniten motivoi yrittämään, on se kauhea tajuaminen, että helmikuussa nousee vihdoin asuntolainankorot ja maaliskuussa saan viimeisen lapsilisän. Peruskulutuksesta pitäisi karsia lähemmäs 400 euroa. Järjellä tiedän ettei se kyllä ole mahdollista. Vai onko?

Mutta siis jotenkin innostuneena mietin tätä ja näitä. Ainakin tänään olen innostunut :D