maanantai 25. huhtikuuta 2022

Mielialanvaihteluita

Esimerkki mitä tapahtuu mun päässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä:

Päivä ja ilta oli ollut oikein mukavat. Jännityksellä kyllä odotin saako keskimmäinen ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Hän oli yllättäen hakenut mäkkäriin töihin ja päässyt haastatteluun ja oltiin todella toiveikkaita. Mä pidin päivänselvänä, että poika saa paikan, kun ekan kerran ikinä edes kiinnostui jostain työhön viittaavasta. Ja oli jopa innoissaan. Mikä kasvukertomus.
 No joka tapauksessa. Esikoinen ja miniä oli taas täällä ja meillä oli kivaa. Kuopus oli meidän seurassa ja sai apua koulujuttuihin ja paljon naurettiin ja höpistiin.

Sit tuli viesti että keskimmäinen ei saanut duunia. Mä masennuin heti ja oli fiilis että sydän särkyy pojan puolesta. Ylimitoitettua, tiedän, mutta kun hän niin olis ansainnut paikan. 
Sit aloin oikein rypemään ja heti kaikki mahdolliset ketutuksen hyökkäs mieleen. Alan kiukkuamaan ääneen: Miksi helvetissä meille piti osaa mopo, joka nyt on rikkinäisenä pihassa? Mulla ei ole varaa korjata sitä. Mä en kestä kun kaikki laskut kaatuu mun niskaan. Miksi auton korjauskin tänään maksoi lähes 200 euroa? Miksi hitossa meidän palkkis ei osaa maksaa palkkoja oikein ja ajallaan? Mä joudun taas antaan rahaa pojille, että ne voi mitään tehdä, kun ei kummallakaan ole tuloja. Miksi mä olen tänne kotiin ostanut näitäkin tyhmiä tavaroita, vaatteita, meikkejä? Täällä ne lojuu ja nekin olisi ennen ollut RAHAA. 
Miksi mä olen ainoa aikuinen talossa? Mä kuolen tähän stressiin, joka johtuu sodasta, inflaatiosta ja kaiken kallistumisesta jne. 
Miksi ystävän poika pääsi mäkkäriin töihin? Onko se nyt sitten paljonkin parempi ihminen kuin mun poika? En oikeastaan halua olla ystäväni kanssa tekemisissä, kun olen niin kateellinen tästä. Kyllä, tämäkin ajatus vilahti päässä.

Kävikö selväksi että hieman romahdin?

Mun arki on ollut oikein mukavaa, kivaa ja helppoa jo pitkään. Mutta näistä kohtauksista huomaa, että mun kokonaiskuormitus on kuitenkin aika isoa. Pienikin ikävä juttu saa mut tolaltaan joksikin aikaa, enjä suostu näkemään valopilkkuja. Sit mulle tulee siitä morkkis, koska parilla mun ystävällä on OIKEITA murheita ja olen tyhmä kermaperse kun valitan omia juttujani. 

Tekisi mieli blogata kivoja juttuja, kun niitä kuitenkin on, mutta johonkin se aika menee. Tai sitten jokainen ajatus tuntuu teennäiseltä tai tylsältä. 
Mä niin ikävöin entistä itseäni, joka sentään osasi pirskahdellakin. 


Jk. Tekisi mieli poistaa tuolta tuo kateusjuttu. Mutta en poista. Niin iski tiikeriäitiys, että kadehdin ystävän pojan työpaikkaa. 
Mutta se oli hetkellinen tunne. Vain tunne. 







.

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Damn toi pojan kesätyöpaikka, voikun löytyisi joku toinen.....
Valoa huhtikuun vikaan viikkoon <3

marikan polut kirjoitti...

no voihan grr.

Mulla kaikki nuorison jutut aiheuttaa suurimmat angstit,stressit, ahdistukset ja vaikka mitkä. Tiikeriäiti vissiin :)

Iloa vappuviikonloppuun!

Leonida kirjoitti...

Osaan kuvitella, mikä pettymys oli, ettei poika saanutkaan töitä. Ja mielestäni tosi upeaa, kypsää ja avointa pohdintaa niistä alhaisemmista tunteista, joita ihmisellä on. Harva kehtaa tunnustaa ketään kadehtivansa, edes hetkellisesti. Olet mahtava! <3

Toivoisin kyllä, ettet joutuisi kokemaan olevasi niin yksin vastuussa kaikesta. Kun sen tietää, että muutenkin jos lapsi ei ole onnellinen, ei voi äitikään olla. Eli sitä kantaa lasten murheita mukanaan, halusi tai ei. Jospa lasten isä voisi osallistua mopon korjaukseen tai auttaa siinä - tiedostan kyllä, ettei kaikki miehet vaan osaa "rassata mopoja", mutta jos.

Että ei ihme, että pienet vastoinkäymiset lannistaa hetkellisesti. Se on ihan ookoo.

P kirjoitti...

Leonida, olen huomannut että kun paljastaa alhaiset tunteensa ääneen, ne menee ohi eikä siitä seuraa mitään pahaa. Jos hamapaat irvessä pidättää tunteet itsellään, tulee myrkyllinen olo ja voi oikeasti tulla ilkeän kateelliseksi. Mutta olen siltä välttynyt.
EN mä ehkä niin yksin ole, kuin välillä luulen, mutta oman talouteni sisällä toki olen. Onneksi eksä on hyvä ihminen ja jaetaan kyllä kuluja. Onnekkaasti mopin kanssa kävi niin että mopopojat sai korjattua mopon ilman korjaamoa. Huraa mopoyhteisöt.

Marika, tiiikeriäitiys tosiaankin :)

Taru, nyt ei töitä löytynyt mutta ensi vuonna täytyy sitten aloittaa etsiminen jo ajoissa.

Leonida kirjoitti...

P, tuo on niin totta, että kun puhuu tunteet ääneen, sanoittaa ne, niiden valta hälvenee, ainakin jonkin verran.

Hyvä esimerkki on vaikka työhaastattelu, jota jännittää paljon. Ja jos tajuaa, että jännitys näkyy vastapuolellekin ja voi haitata omaa suoriutumista, aluksi onkin hyvä nostaa kissa pöydälle, että kylläpä nyt jännittää, kun tämä työpaikka on niin mielenkiintoinen ja ehdottomasti haluaisin sen. Se jo voi helpottaa sekä omaa että vastapuolen jännitystä. Ja kyllä, se vastapuoli on siinä myös jännittyneenä, koska jokainen haastattelija toki toivoo haastateltavan onnistuvan, koska epäonnistuminen on hyvin epämukavaa seurattavaa. ;)

Ihanaa, että tuo mopohomma luonnistui noin hienosti!