Rento vanhemmuus-hyvä vai paha? Ja vähän tb-juttuja

Noniin, piilevä salainen masennuselämä (tilaustyö) meni ohi. Näin siinä käy, että kaikki kurja loppuu tai vähenee kun avaa suunsa tai tässä tapauksessa näppäimistönsä.

Silläkin voi olla asian kanssa tekemistä, että mä vieläkin NUKUN hyvin. (Käyttääkö muut aktiivisuusmittaria vain seuratakseen uniaan, ei liikkumisiaan. Mua kiinnostaa vain se.)
Sekin auttaa, kun kyläilee rakkaalla siskolla ja juttelee kunnolla pitkästä aikaa. Molemmat oltiin keveitä ja iloisia kyläilyn jälkeen, koska selvitettiin kaikki "ongelmat" ja huolet. Alkaen lasten opiskeluista ja päättyen Jemenin tilanteeseen.

Sitten kun kaikkialta kuulee juttui tyhmistä ihmisistä ja etenkin pahoista ikävistä ihmisistä, niin taas muistaa, että kaikki on hyvin ja ei ole kiva olla kermapersevalittaja. (Vaikka sekin on välillä kivaa ja tervehdyttävää ja aiheuttaa sopivaa vertaistukikeskustelua)

Eilen kuulin pönttöpää exästä, jolle tuntuu omat lapset olevan vain velvollisuus, ei ilo. Esikoiselle sanoin, että on se luojan lykky, että hällä on kiva ihana isä ja äiti. Esikoinen oli samaa mieltä. Sanoi, että kaveritkin puhuu kuin kivat rennot vanhemmat hällä on. Mä uteliaistuin heti, et mitä rentoa meissä on nuorten mielestä. "No se kun ei oo esim kotiintuloaikoja liiemmin". Kysyin et kai tiedät että meillä ei HYVÄLLä ole kotiintuloaikoja eikä siksi, että ollaan huonoja välinpitämättömiä vanhempia. Kyllä se tiesi. Tietää, että tämä on luottamusjuttu. Tiedän ettei ole pahoilla teillä, niin siksi saa olla vapaampi.

Itseasiassa joku vuosi sitten mä enemmänkin huolestuin siitä, et teini on aina himassa ja patistelin sitä olemaan nuoriso. Sit kun poissaolot lisääntyi, olin lähinnä huojentunut siitä, ja kyselin hämmentyneenä että jokosätulit, jos ovi kävi klo 22. Naurunaama!

Tänään on se kiva sijaisperherekrypäivä, jonne meen jutteleen. Esikoinen ja sen frendi tulee hoitamaan taaperoa. Yllätyin siitä, että poikapuolinen kaverikin haluaa tulla. Heistä molemmista taapero on hauska tyyppi! Miettikää, vapaaehtoista lapsenhoitoa!!
Esikoinen tekee myös ruoan heille ja ostin joulutorttuaineksetkin, koska niitäkin tykkää tehdä. Näin on kasvatettu poika, joka selviää lastenhoidosta ja ruoanlaitosta yhtä aikaa.
Yleensä pidän näitä hyviä juttuja tuurilla saaduiksi, mutta nyt taidan ottaa osan kiitoksista omaan piikkiin. Jos sallitte?

Tuleva miniä voi ehkä olla aika kiitollinen. Hymiö!

Huh. Aika creepyä. Löysin vanhoja luonnoksia täältä. Vanhoja, vuosien takaa.

esim 1. Joulukuu/2013

Tänään olen kateellinen "kaikkien" muiden ihanista siisteistä kauniista kodeista, "kaikkien" muiden herkullisista ja luovista päivällisistä, "kaikkien" muiden pikkujouluista ja mistäs vielä. Jotain varmaan tulee mieleen kun oikein kaivan.

Mun elämä on ihanaa (on on), mutta arkista ja sotkuista ja jauhelihakastikkeista. Huoh!

Esim 2. Kesäkuu/2014

Ilmeisesti sairastan taisteluväsymystä. Viikko on ollut suurelta osin raskas. Ei fyysisesti, mutta henkisesti. Aika matelee, tuntuu tylsältä, aamulla makaan sängyssä ja lasken kuinka monta tuntia iltaan.

 Illalla lasken minuutteja iltarauhaan ja viinilasilliseen.

Toinen lomaviikko ei siis ollut niin ihana kuin ensimmäinen. Ensimmäinenkin oli sikäli raskas, että mies oli koko viikon poissa. Tälläkin viikolla mies on ollut yhden illan kotona. YHDEN! Oli haaveissa tavata ystävä kaupungissa ja eilen olisi ollut Elisan synttärisyömingit. Mutta pääsinkö minnekään? No en.

Arvatkaa onko ihanaa, kun mies vihdoin aloittaa loman ja aloittaa Suomessa asumisen. Naurettavan liikkuvainen tuo siippani kyllä on. Tulee huomenna kotiin, juo kahvia ja heti sen jälkeen haluaa, et mennään mökille yhdeksi yöksi. Yhdeksi.  Sitten tullaankin kotiin pesemään pyykkiä ja pakkaamaan kamoja. Jos mä saisin päättää, niin en ehkä haluais pakata ja reissata ja en jälkeen pakata ja reissata. Mut minkäs teet, mulla on vierivä kivi miehenä.

Ja vitsi mulla olis ikävystyttävää jos mun mies olis "perusmies", joka käy töissä ja viettää kaikki illat kotona. Oikeesti en kestäis.

 Tällä viikolla kaikki vapaahetket olen juossut kylillä. Tehnyt pikavisiittejä kavereille puhumassa pikana kaikki tärkeät jutut. (mun kavereilla kaikilla on nyt tärkeitä juttuja, mulla ei niinkään) Pikavisiiteillä vastaan lukuisiin puheluihin: saat mennä kaverille, et saa  ottaa keksiä, ei ole mun ongelma jos sulla ei ole tekemistä...

Sitä vaan, että ei mun elämässä paljon mikään muutu :D

Salainen masennuselämä

Ihana anonyymi pyysi multa Salainen masennuselämä aiheista blogia. Väitän etten ole masentunut, mutta olen kyllä niin tuulella käyvä, että oksat pois.
 Tämäkin aamu alkoi hyvin, mutta sitten iski "kateus" muiden elämästä ja etenkin muiden aktiivisesta elämästä. Ystäväni on uuden suhteen myötä tullut todella meneväksi ja kaikkiin paikkoihin rientäväksi ja se jotenkin iski taas sydämeen. Siihen sitten (mun mielestä) alentuva kysymys "mitä sä aiot tehdä tällä viikolla", niin meinas itku päästä. Kun enhän mä "ikinä" tee mitään. Tuntuu, että kohta karkotan ihmiset luotani tällä jumiutumisella ja tylsyydellä. Mies IHAN varmasti kärsii, kun ei koskaan mennä minnekään ja tehdä mitään ja sitten mua ahdistaa se.
Joka välissä mies vannoo rakkauttaan ja mun ihanuutta, mutta sekin tuntuu falskilta, koska olen niin nuivaa seuraa suurimman osan ajasta.
Eilen naurettiin katketakseen, kun katsottiin Ylen sarjaa Syyllinen, missä Jessica Bielin esittämä nainen yhtäkkiä puukottaa hengiltä vieraan miehen.
Hekoteltiin ettei ole kaukaa haettua et mä pimahan noin. Poliisi sit kysyy mieheltä, että mitä tapahtui, miksi P puukotti viattoman olennon. Mies sanoo: "kannattaa ehkä kytkeä aktiiviranneke tietokoneeseen ja katsoa paljon se on nukkunut ja sitten kännykässä on se Snore lab-ohjelma, siitä näkee paljonko rouva on kuorsannut ja kuinka levottomasti nukkunut".

Hhehehhe! Olen muuten nukkunut nyt viikon hyvin. Kukaan ei ole siis lähelläni vaaravyöhykkeellä.

Sitten mua ärsyttää se, että tunnen itseni kaikkien äidiksi. Tuntuu että pidän kaikista huolta.

Ärsyttää olla kateellinen.

Ärsyttää kun ystävä katsoo vähän säälien, kun puhutaan miehen perjantaisista pikkujouluista, jotka osuu mun vapaapäivälle. Hehkutan että saan olla päivän yksin.

Mä tykkään mun työstä ja nykyisestä taaperosta ehdottomasti, mutta sitten kun tajuan että ajoittain olen elämässäni vankina, niin ahdistaa.

Ja kuitenkin useimmiten olen ihan tyytis. Ehkä se on ne hetket on lähtee vertaamaan elämää muiden elämiin.
Entä jos mun elämä meneekin hukkaan? Entä jos mun "hyvät" vuodet vaan valuu tässä ohi? Kuolinvuoteella voin sanoa, että olenpas hoitanut montaa lasta. Huraa!

Olen liian vanha enää mihinkään muuhun. Mihinkään kiinnostavaan.
Vai olenko?


Jk. Moni sinkku on sanonut mulle useasti "Sulla on sentään mies". Kysyn: "Mitä sitten"? Mies ei ole elämän sisältö. Oma elämä on! Mies saattaa tuoda myös mukanaan stressiä ainakin mun kaltaiselle miellyttäjälle :D
Jos eläisin yksin, niin varmaan kaipaisin rakkautta, mutta nyt kun sitä on, kysyn että mitä välii.

Jk2. Löysin kiinnostavan dokkarin (sarjan) Netflixistä. Yksi mies, kolme vaimoa. Aloin miettimään, että mulle ehkä sopis olla yksi kolmesta vaimosta. Ja tämä ei ole vitsi. Mulle saattais riittää mies joka kolmas päivä. Ja pieni kilpailu sopis mulle. Olisin se vaimo, joka jaksaa meikata ja lakata kynsiä. Ja joka hemmottelee ruoalla. Ehkä!

Kaiken maailman kiellot

Huomenta te kaikki!

Tänään haluan puhua siitä, että kaikki maailmassa tuntuu olevan kiellettyä. Lihan syönti, broilerin syönti, viljojen syönti, raskaana ollessa minkä tahansa syönti.  Lentäminen, autoilu, lasten harrastamattomuus, lasten liikaharrastaminen.  Uusin kielto on se KYNTTILÖIDEN polttaminen. Hirveesti tulee kaikkea myrkkyä ja kaikilla kohta syöpä. Tämä on ollut tiedossa nyt ehkä viikon ja jo nyt keskustelupalstoilla paheksutaan sitä ja tätä ihmistä, jotka kehtaavat polttaa kynttilöitä vaikka talossa on vauva. Mitä trendikkäät blogityypit nyt tekee, kun ei voi postata kuvia palavista kynttilöistä?
Mikä on seuraava paheksuntaa aiheuttava normijuttu?

Nyt on ihana maanantai ja hyvä maanantaimieli. Kyllä, mä vieläkin tykkään maanantaipäivistä. Uus viikko ja noin. Tämä on vielä pojattoman viikon alku, mikä tarkoittaa hyvin vähäistä autoilua minnekään. Saisko aikaiseksi vaikka joulusiivouksen? Tai siis siivouksen ylipäätään. Sellaisen kunnollisen. (En saa tehtyä, tiedän jo. Kunhan yritin tehdä vaikutuksen)

Viikon ohjelmassa se sijaisperheiden rekry, jonne menen puhumaan ja.... Ei kun siinä ne olikin ne ohjelmat. Kuulostaakohan mun elämä super tylsältä vai kadehdittavan rauhalliselta? ( Hirmu rauhalliselta 2-vuotiaan kanssa :D)
Torstaina ja perjantaina mulla olisi vapaapäivät. Nyt jännittää saanko mentyä vesijuoksemaan viikkojen tauon jälkeen.

Antakaas vinkkejä mitä kivaa tehdä tällä viikolla.

Ruoasta, rahasta ja arjesta

Heti alkuun on pakko jakaa yllättävä ruokavinkki. Ystäväpariskunta kävi kylässä ja pariskuntamies teki keksimäänsä uunilohta. Fileeseen viiltoja ja osaan viilloista valkosipulia ja osaan Supersalmiakkia. Ältsin hyvää!!! Kokeilkaa ja kommentoikaa. Mä jaan takuuvarmat kehut ruoan keksijälle itselleen.

Ruokavinkki tältä viikolta. Esikoisen uusi suosikki. Marinoitua kanaa ja paistettuja vihanneksia ja couscousia. Oli hyvää. Helppoa.
Muut pöperöt olleet lihapullia ja muusia, jauhelihakastiketta spagetilla (jotakuinkin viikottain) ja muistisairaana en näemmä yhtä ruokaa muista edes. Eikun muistankin, Tikka masalaa basmatiriisin kera. Kuopus söi mannapuuroa sen sijaan.

Tänään pakastimen tyhjennystä eli ranuja ja nakkeja ja lihapullia.

Huomenna ehkä pitsapäivä, kun esikoinenkin yöpyy tyttiksellä, eikä ole vaatimassa kunnon ruokaa.

Säästövinkki. Lidlistä ostin kuusi pullo Siti-kolaa pojille viikonlopuksi. Maksoi alle 5e. Kyllä, joka viikonloppu menee limua vähän tai paljon.

Puhuttiin kaverin kanssa eri koulukunnista liittyen lasten kotitöihin ja viikkorahoihin. Todettiin, että koulukunnat tuskin kohtaa tai toisiaan ymmärtää ikinä.
Joissakin perheissä kotityöt kuuluu kaikille ja niistä ei makseta. Rahaa annetaan tarpeen mukaan. Meillä pojat saa kympin viikossa plus ostan lauantaikarkit erikseen. Eikä siis mene omista rahoista. Pojat hoitaa menonsa näillä rahoilla. Eli ostavat limua ja karkkia paitsi esikoinen, joka tekee muutakin. Kuopus saa välillä säästöpuuskia ja todellakin säästää kaikki rahansa. Nyt aikoo kuulemma aloittaa tuon homman taas. Hyvä niin.
 Kokeista maksan kannustusrahaa, koska se on kivaa :) Keskimmäinen on petrannut koulussa ja saan syytää koko ajan rahaa onnistumisista. Sekin on kivaa!
 Toki meillä ollaan aika höveleitä, myönnän, mutta nää tavat aloitettiin aikana, jolloin en ollut köyhä tai kipeä. Nyt jos aloittais, niin summat olis kyllä pienempiä.

Tämä kotityökeskustelu sai alkunsa siitä, kun eilen juttelin toisen kaverin kanssa puhelimessa ja hän sanoi juuri imuroivansa ja pesevänsä vessat. Totesin, että onneksi on poikaviikko, niin pojat tekee noi hommat ja mun ei tarvitse. Kaveri totesi, että "mulla ei ole tota mahdollisuutta". En osannut sanoa mitään. Kaverin lapset on 13 ja 17 ja kaveri ei saa niitä siivoamaan ikinä! Meillä homma on sidottu viikkorahaan, jota ei tipu ilman hommaa. Asia ei tuota ongelmia. Siivoavat ilman riitaa tai eri sanomisia yleensä.
Taaperoa hoitavat välillä jonkun tovin. Siitä en maksa.

Tässä nämä perjantain tärkeimmät!
 Muksaa viikonloppua kaikille!

Iloista ja kateudesta

Tavoite: kirjoittaa joka päivä

Tänään on virkeä ja hyvä fiilis, kun taas kolmatta päivää nukkunut hyvin. (Kyllä, kohta kerron ehkä vatsan toiminnasta näiden unien lisäksi ja leikin vauva-aikaa)
Olen aamulla taaperoinut, siivonnut keittiötä, keittänyt kattilallisen puuroa, meikannut vähän, vienyt lukiolaisen ja miehen kohteisiinsa, käynyt kaupassa ja kello on vasta 9.30!
 Ei kauaakaan, niin taapero nukkuu ja pääsen suosikkihommiini. Eli Olet mitä syöt, jumppa ja lounas. Kirja ja kynsien lakkaus.
Paikoin elämä mega boring ja paikoin lähes luksusta.

Päivän kateus tai oksennusällötys, valitkaa.
 Mun entinen työkaveri on superlälly ja nyt kun se on pariutunut onnellisesti niin se on niin ÄRSYTTÄVÄ, että vähän väliä laitan sen piiloon facesta. "Rakas laittoi tällaista ruokaa". "Rakkaan kanssa kävelyllä". "Leivoin rakkaalle." Kaikki tietysti runsaiden kuvien kera.

No nyt tuore rouva on tehnyt miehelleen joulukalenterin. 24 paperikääröä kauniisti sidottuna. Yllä teksti: 24 syytä miksi rakastan sinua.

Oikeasti! Yök ja kääk. Olen ilkeä ja ikävä ja ehkä sit kateellinen (en ole), mutta yök.
Ehkä mä sittenkin alan kannattaa viisautta "kellä onni on, sen kätkeköön". Tai jos edes kultainen keskitie.

Ihanasta tinderöitsijäystävästänikin on tullut hieman siirappinen julkisesti, mikä naurattaa sillai iloisesti. Hän on onnellisesti pariutunut ja ne  niin koko ajan tekee kaikkea yhdessä. Nyt hankkivat museokortitkin yhdessä. Ah ja oh!
Mulla omn ristiriitainen ja lapsellinen suhde museokortteihin. Sellainen "mitä te oikein esitätte"? :D Tiedän muutaman lukijan omaavan sellaisen ja oikeasti rakastavan museoita ja se on ihanaa. Muissa tapauksissa ajattelen kuten yllä.
Myönnän, olen ihan teini näissä jutuissa. Antakaa anteeksi.

Ehkä toi museokorttijuttu osuu mua hieman nyt arkaan paikkaan. Se oikein tökkää mua siihen kohtaan, joka sanoo että ME emme tee yhdessä mitään, eikä ole montaa asiaa jotka edes kiinnostais.
Kauhea myöntää.

Mulle riittää, että katsotaan telkkaria yhdessä ja välillä kutsutaan ystäviä käymään. Mä en tartte kävelyitä ja museoita ja ravintoloita, mutta silti mä näemmä kadehdin sellaisia.

Luulin muuten jo olevani kateusvapaa, mutta näköjään se joskus nousee pintaan.

Ainiin, olin taas eksällä kylässä ja nyt mä kadehdin ydinperheyttäkin. Että oliko muuta? :D

Ärsyttävää, ihan hyvällä mielellä aloitin kirjoittamaan ja nyt vellon kateusjutuissa. Pöh ja höh! Nyt reipas iloinen asenne omassa ihanassa elämässä. Joka on ihanaa! Etenkin mun lapset on joka ikinen päivä ihanampia ja ihmeellisempiä, että en osaa oikein muuta toivoa. Miten ne onkin niin kivoja tyyppejä?

Kivaa torstaita!

Pienten suurten ilojen lista

Koska elämähän on ihanaa, niin listaan muutaman kivan jutskan.

1. Taapero nukkuu pitkät päikkärit, jolloin ehdin katsoa Olet mitä syöt ja jumpata samalla. Kuntopyörää, kyykkyhyppyä, keppijumppaa ja lankkua.
Ehdin myös lakata kynnet, lukea blogeja ja juoda kahvia.
Tätä kirjoittaessani taapero nukkuu vieläkin.

2. Ammatillinen itsetunto.
Oon säälittävän ylpeä, että mun mielipiteitä kysellään ja kuullaan. Näissä hommissa se ei ole itsestäänselvää.

3. Mun paino on pysynyt lähes siellä, minne se putosi elämäntapamuutosjutskan aikana. Huraahuutoja! (Ystäväni, joka tähän yllytti, on saanut suurimman osan takaisin, kun se nyt ei vaan muista ettei tää ollut kuuri vaan muutos. Syönhän minäkin suklaata esim. nyt, mutta perusperiaatteet jääneet elämään)
Toki tässä pitäisi pinnistellä lisää ja pudottaa enemmän, mutta olen iloinen tästä pysyvyydestäkin.

4. Tänään ilmestyy Anna, Me naiset ja Kodin kuvalehti

5. Löysin Fidalta eilen mustan kevytuntsikan. Olisin kaivannut väriä elämään, mutta onhan mulla huiveja!

6. Kuvassa oleva Timangikynä @korsonasemanpuoti puodista. N. 2e. Tekee elämän ylelliseksi.
Essencen kynsilakat mutta eritoten tämä Plump power, joka kynsissä tunnen itseni hyvin dramaattiseksi ja pariisilaiseksi. Sopii erityisen hyvin mun uuden talvimekon kanssa. Ah, talvimekko.

7. Ah niin, se talvimekko ja neuletakki! Aah!

8. Muistikirjainnostus, jonka rakas Marika muhun istutti.

Ärsyttävää draamaa

Kyllä voi aikuisen ihmisen elämässä olla naurettavaa "draamaa". Olen huvittunut tai huvittuneen ärtynyt.

Muistatteko kuinka Queen-leffassa kerroin itkeneeni kuin vesiputous? No, ystäväni, joka vahti taaperoa leffan ajan oli tästä huolestunut. Siis itkettyneestä ulkonäöstä. Hän oli viestinyt bestikselleni, että mikäköhän mulla on, kun olin itkenyt ja sitten vielä nukuin koko viikonlopun. Että nyt on kyllä joku vialla. Bestistä ärsyttää tällainen urkkiminen ja oli vain sanonut, että leffa liikutti mua ja sitten olin tullut kipeäksi ja siksi nukuin.
Bestikseni kertoi tämän minulle toissapäivänä. Eilen tämä toinen ystävä kertoi olevansa menossa leffaan katsomaan Queen-leffan. Viestillä kehuin leffan ja sanoin sen koskettaneen ja siksi itkin "kun olit kuulemma ollut huolissasi". Ystävä myönsi huolestuneensa, mutta "ok, hyvä jos olet kunnossa". MUTTA oli sitten hermostunut bestikselleni, koska oli kertonut minulle, että tää toinen on huolissaan.
Kysymys: Miksi hän suuttui että toinen paljasti asian? Mitä pahaa siinä on? Että huolissaan kyselee.

Mun asioista saa puhua ihan kaikessa rauhassa, mutta tää meni nyt vähän oudoksi ja ärsyttäväksi. Vielä kun ottaa huomioon, että olemme hyviä ystäviä ja jutellaan paljon, niin miksi ei voi suoraan kysyä onko kaikki ok.

Olenhan mä ollut välillä "surkea" ja synkkä, mutta se nyt on vaan mua. Kun tylsistyn niin "masennun". Ja haloo, marraskuu. Ja näistä juttelen kyllä kavereiden kanssa. Ei mulla ole mitään salamyhkäistä masennuselämää. Olen kuin avoin kirja!

Bestistä harmittaa, että kertoi toisen kaverin viestistä, mutta kun ei siinä ollut mitään pahaa, niin miksei olisi kertonut. Mua harmittaa, että kerroin kaverille bestikseni kertoneen. Ihme draamaa pikkujutusta. Olen hälle nyt jankuttamalla jankuttanut viestitse, että kaikki on hyvin ja kukaan ei ole vihainen kelleen jne. mutta hän on nyt hieman vetäytynyt. Huoh!
 Lähinnä mua naurattaa kyllä.

Mutta jee! Mä olen kolme yötä nyt nukkunut HYVIN. Ällistyttävän ihanaa ja mieltä piristävää. Viime ajat olen nukkunut n 4h yössä ja kerran viikossa hyvin. Tämä kolme yötä tuntuu upealta. JA mieli siis kirkas ja hyvä. Olen koko ajan sanonut että unettomuuden takia olen synkkä, ja taisin olla oikeassa. Olen nimittäin epäsynkkä. Olen jopa kuntopyöräillyt kahtena päivänä enkä ole nukkunut päikkäreitäkään.

Elämä voittaa!

Tarot

Tänään mulla oli se jännä ja kiinnostava puhelu. Synttärilahjaksi saamani Tarot-korttien luku. Tää lukija on reilu 70v varsin skarppi rouva.
Puhelun alussa tuli kylmiä väreitä, kun rouva sanoi että "sulla on tosi monta miestä talossa, kolme poikaa". Juu on. Sit sanoi että kyllä näitä miehiä on neljä, mutta tää neljäs ei ole poikien isä. Niin ei olekaan.
Nainen oli pitkään hiljaa ja sanoi että tää on nyt kyllä tosi outoa, en tajua. Että täällä näkyy että kunta tai kaupunki on isossa roolissa sun elämässä, mutta sä olet kotiäiti. Ja miten täällä näitä lapsia tuntuis olevan välillä enemmän kuin noi sun kolme poikaa.
 Kysyin että oikeastiko näet ton korteista.
En vastannut asioihin juuta enkä jaata ja nainen jatkoi eteenpäin. Myöhemmin palas tähän aiheeseen ja silloin kerroin, kuinka oikeaan osui. Ennen kun kerroin, rouva vielä ihmetteli, että täällä vaihtuu välillä lapset, mutta et sä mikään perhepäivähoitaja ole.

Kysyi myös onko kahdella pojalla neljän vuoden ikäero. (On) Sanoi että vanhimmalle on tulossa joku iso juhla, et olisko vaikka tanssiaiset. (joo vanhojen tanssit)

Kysyi olenko alkuvuodesta pyrkimässä johonkin, koska näkyy kovaa kiirettä. Tultiin siihen tulokseen, että ehkä mun työ saa tän härdellin aikaan.

Sanoi, että mun pojat on viikko viikko systeemillä mulla, kun näkyy että mulla on välillä rauhallisempaa aikaa ja hieman normaalia enemmän omaa aikaa. (hyvinkin totta)

Sanoi korttien kertovan etten tätä työtä tee loppuelämää, mutta että muutos ajankohtainen kun kaksi pojista on maailmalla, eli menee 5-6 vuotta vielä. Ja huom, ei oltu puhuttu mun poikien iästä.
Näkyi että miehen kanssa muutetaan, mutta sekin on ajankohtaista kun pojat lähteneet kotoa. Siis ne kaksi.
Mun uusi ala on jotain muuta kuin lasten hoitoa ja hän näki että menisin vielä opiskelemaan. Mä en sitä näe, mutta saahan tää muhia mun päässä toki.

Sitä se vielä sanoi, että vaikka kuinka miettisin mitä teen tulevaisuudessa, niin en välttis keksi mitään. Että pitäisi olla ajattelematta ja antaa ajatusten vain muhia. Että asia tuodaan kyllä eteen kun sen aika on.

Miehestä näki, että ollaan tavattu netissä ja että sille joku paikka on tosi tärkeä ja rakas, joku muu kuin missä asuu. No se on TOTTA!
Sanoi, että ollaan oltu yli vuosi yhdessä, mutta että suhde on vielä alkava/kehittyvä suhde.
Näki myös, että mies kestää tosi hyvin tämän perheen paineet, koska "onhan teillä aikamoinen kombo tolla laumalla."

Oli toi kyllä hurjan kiinnostavaa ja välillä aika kylmiä väreitä nostattavaa.

Nyt annan siis ajatusten muhia ja rennosti elän elämää ja odottelen uutta.

Viikko sanoin

Taas on viikko mennyt ja mitä jäi käteen?

Koko alkuviikon synkistelin. Elämä oli tylsää, mälsää, ikävää jne. En ollut järin positiivinen. Ärsyttävintä siinä olossa oli se, ettei mikään ole huonosti. Kunhan vaan tuntui tyhjältä ja tylsältä.
 Keskiviikkona elämä parani huikeasti. Olin miehen antanut pitää autoa alkuviikon, mutta keskiviikkona olin taas vapaa nainen liikkumaan. Kävin kirpparilla ja tein hirmuisen määrän löytöjä, lähinnä pojille. Innoissani ajoin (kutsusta) poikien luokse isän kotiin uusia vaatteita esittelemään. Siinä sitten juteltiin taaperoiden leikkiessä. Siis mun taaperon ja eksän pojan. Mun ainoa leikkiseura!

Perjantaina oli kivaa sikäli, että pääsin päivällä vesijuoksemaan pitkän tauon jälkeen. Ei huvittanut ja ei olis kannattanut. Uimahallin jälkeen olo oli tosi kurja ja kylmä, enkä olisi jaksanut mitään.  Mutta jaksettava oli. Pääsin miehen kanssa katsomaan ihanan ihanaa Queen-leffaa. Mä tykkäsin elokuvasta tosi paljon. Puolivälistä eteenpäin itkin kauniisti ja paljon. Siinä oli niin kaunis biisi, jota suuri yleisö lauloi ja se sitten laukaisi itkuvirrat, jotka ei loppuneet. Eli ihana leffa!

Kotiin tultiin vasta puolenyön aikaan ja kiisin nukkumaan. Aamulla heräsin, lähetin taaperon matkaan ja aloin nukkumaan. Nukuin lähes koko päivän. Välillä hetken hereillä. Suunnitelmissa oli pieni skumppa ja ruokahetki kaverin kanssa ja kiva ilta miehen kanssa, mutta mikään ei toteutunut. Minä nukuin.
Sunnuntaina nukuin ja nukuin ja sitten katsoin varmaan kahdeksan tuntia telkkaria.

Tulipa levättyä. Se harvinainen vapaa viikonloppu. Lohdutan itseäni, et jos olisin sairastanut taaperon kanssa, niin en varmaan tänään olisi tolpillani.

Sain mä viime viikolla jotain aikaankin. Varaston sain raivattua ja vietyä rojua kaatopaikalle. Vaatekaapin siivosin, mutten saanut siitä kyllä minkäänlaista kiinnostavaa postausta aikaiseksi tyyliin "löysin itseni, tyylini ja nyt olen aina helposti upea".

Aaa niin, viikon sympaattisin kutsu tuli sosiaalityöntekijältä, joka järjestää Sijaisperheiden rekry-illan. Mut halutaan sinne haastateltavaksi. Olen otettu ja innoissani tietysti. Ihana päästä jonnekin tekemään jotain eli puhumaan.

Ehkä tässä jäätiin plussan puolelle kuitenkin tässä viikossa.

jk. Tämän päivän inspiraatio numero 1.  Olen saattanut mainita Laura Frimanin kolumnin Trendi-lehdestä, jossa puhui rahankäytöstään. Kuinka merkkaa ylös jokaisen käyttämänsä euron. Tänään Hesarissa kertoi metodinsa joka mykisti.
Mä haluan Laura Frimaniksi. Mä aion opetella Lauraksi. Vaihdan ehkä nimimerkkinikin L:ksi.
(mun piti viime viikolla käyttää 100e. Käytin 300. MIKÄ MUA VAIVAA?