lauantai 10. syyskuuta 2022

Nettovarallisuus osa 2

 Koska mulle ei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista, puhunpa taas nettovarallisuudesta. Mä olen kolme kuukautta sitten edes tajunnut että sellainenkin asia on ja kirjoitin siitä silloin.

Tänään päätin katsoa miten tilanne on edennyt. Nettovarallisuutta en laskenut, koska ei ole kuun loppu, mutta sen laskin että velkoja olen maksanut 3400 euroa kolmessa kuussa. Mun kahdeksan lainaa ja osamaksua on pudonnut neljään. Haave on että se numero neljä eli visa , loppuu kohta. 

Senkin selvitin että olen autolainaa lyhentänyt kahdessa vuodessa kaksi kuukautta ylimääräistä. Jos kiihdytän tahtia, niin auto on maksettu neljässä vuodessa ja sitten sen hiton jäännöserän kimppuun. (Tässä kohtaa mietin kateellisena autottomia. Niillähän on varmaan älyttömästi ylimääräistä rahaa, kun ei ole näitä kaikkia autoon liittyviä juttuja. No okei, en ole kateellinen, koska en pärjäisi ilman autoa. Piste. )

Mutta siis vau, 3400 e kolmessa kuussa, ihan itse. Hyvä minä. 

Toinen kiinnostava juttu, jonka selvitin, on ruokakulut. Ruoan hinta on noussut, joo, vanha juttu. Mutta kun katsoin mun ruokamenoja ajalta kun niitä reippaasti kirjasin, niin mun ruokamenot on laskeneet. Nykyään ne on n 150 e viikossa ja aiemmin yli 200 e. ELI ne omat valinnat vaikuttaa kyllä uskomattoman paljon. Valinnoilla tarkoitan lähinnä suunnittelua. Mistä tuli mieleen että voisin yrittää suunnitella tulevan viikon. 

Huomenna on itsetehtyjä burgereita, koska pakkasessa on burgerijauhelihaa. Mä en tiedä mikä ero jauhelihalla ja burgerijauhelihalla, mutta sellaista on koska halvalla sain. Kuopus lupasi pihvit paistaa.

Pakkasessa on myös kanapihvejä eli ehkä jotain nugetteja voisi viikonloppuna tehdä. Mutta valitettavasti maanantain ja viikonlopun välissä on monta päivää, joille en ole keksinyt ruokia. Pitäisiköhän tehdä se mitä fiksut tekee? Ne menee K-ruoka sovellukseen, kirjoittavat reseptikohtaan sanan jauheliha ja katsovat mitä ruokia siellä ehdotetaan. (Toki jauhelihan kirjoittaminen ei ole pakollista. Voi kokeilla myös sanaa kikherne.)

Kai se on ryhdyttävä sit näihin hommiin ja ennen sitä mentävä piiperön kanssa ulos. 

Ei kommentteja: