Argh. Mitä ihmettä tämä taas on? Mä haluan kirjoittaa joka päivä edes vähän, mutta taas mennyt viikko ainakin. Alan kallistua siihen, että mä kirjoitan vain, jos on kökköfiilis tai jotain draamaa. Jos on tasaisen mukavaa, niin runosuoni ei syki.
Sitäpaitsi olen kiinnostavimmillani synkeänä. :D
Takana on hyvä pääsiäinen. Perjantaina mentiin veljen tyttöystävän kotiin yökylään. Iltapäivällä jo korkattiin skumppa ja siitä pikkuhiljaa päästiin grilliherkkujen pariin. Tältä tyttöystävältä sain ihanan idiksen, jonka jo eilen toteutin. Osta pasitovalmis ciabatta, leikkaa kahtia. Levitä päälle pestoa, tomaattiviipaleita ja viipaloitua mozzarellaa. Käytä uunissa kunnes juusto sulaa. NAM!
Eilen tätä syötiin esikoisen tekemän Gazpachon kera. Luksusta!
(Olenko kertonut tämän jutun pikkuveljen tyttöystävästä? Maailma on niin pieni, että veli löysi baarista mun miehen ex-vaimon isosiskon!!! Se oli nytkin koomista, kun istuttiin iltaa ja nää kaks kyselee mitä sille ja sille kuuluu ja entä ootteko jo käyny sillä ja tällä sukulaisella. Me broidin kaa pyöritellään päätä, että onpas noilla paljon yhteistä menneisyyttä :D)
No, kun lähdettiin veljeltä, niin pomittiin kyytiin miehen ystävä lapsuudesta asti. Hän tuli meille yökylään. Ollaan tavattu aiemmin kai vain kaksi kertaa, mutta ollaan ihan sielunveljiä tai siskoja jo nyt. Läpsitään vähän väliä yläfemmoja, kun koko ajan löytyy yhteisiä juttuja. (Asia ei aiheuta draamaa, koska hän on homo. Ja hiton hyvä tyyppi.) Odotetaan innolla Kreikan reissua, koska hän lähtee meidän kanssa viikoksi. Veikkaan et maataan uima-altaalla höpöttämässä PALJON.
Kun nämä kaksi ihanaa päivää oli juhlittu, niin aloitin sunnuntaiaamuna päivystyksen. Työjuttu siis. Jo yöllä soi puhelin ja sain ihanan pikkumukelon hoiviini. Niin vallattoman ihana kaksivuotias, että sydän sulaa. Ihan aina en näin ihastu johonkuhun heti. Mutta tähän kyllä!
Hirmu hyvällä fiiliksellä alkanut siis vapun odotus. Ikäänkuin vappua odottaisin. Mutta tulee meille kaveripariskunta ja yksi "yksinäinen" nainen. Haaveillaan vapputinderistä, josta löytäis lisää kivaa porukkaa, ei pariskuntamielessä, vaan ihan kaverimielessä. The more the merrier.
Kohta bestikseni ihana aviomies tulee hakemaan mun auton ja asentaa siihen sen apupolkimen ja illalla päästään esikoisen kanssa ajalemaan ekaa kertaa. Pelottaa, jännittää ja innostuttaa.
jk. Tiedätte mun "ihastuksen" Laura Frimaniin. Nyt mä olen vähän pettynyt ja ärsyyntynyt kyllä. Se eros kaksi minsaa sitten ja nyt jo sillä on kaunis uusi mies ja elämä on iih ja aah. Ärsyttävää. Olisin halunnut seurata sinkkuelämän dramaattisia käänteitä. Ja mitä syvällistä se oppii itsenäisestä ja "yksinäisestä" elämästä jne.
Höh ja pöh. JA siitä hiton Kalastajan naisesta ja sen uudesta onnesta en voi edes puhua. Mä en tajua mikä näissä "voi kun kaikki on ihanaa ja on kuin oltais aina oltu yhdessä ja koskaan emme riitele"-jutuista palaa käämi. Joo, olen itsekin hirmu äkkiä pariutunut ja muuttanut yhteen, mutta en kyllä koko ajan hehkuta kaiken ihanuutta. Enemmänkin ääneen kipuillut aihetta "kuin mä muutin yhteen vaikkei pitänyt"?
torstai 25. huhtikuuta 2019
sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Sitoutumisesta ja rakkaudesta. Uusperhehöpinää.
Istuttiin eilen terassilla viinilasi kädessä ja puhuttiin miehen kanssa rakkaudesta ja sitoutumisesta ja muista pikkujutuista. Mies puhui niin viisaita, että sain ahaa-elämyksen.
Valitettavasti en osaa siteerata suoraan, mutta jotenkin näin se meni: ihminen voi rakastua lähes kehen tahansa, mutta ihminen on tavallaan helposti vaihdettavissa toiseen. Mutta jos sä sitoudut siihen ihmiseen ja koko sen elämään, niin suhteesta tulee tärkeämpi ja parempi. Sellainen, josta ei niin vain lähdetä.
Puhuttiin siitä, miten me todellakin olemme ottaneet toistemme elämät ja ihmiset itsellemmekin tärkeiksi. Olen paljon puhunut siitä, kuinka tämän talouden lapset ja aikuinen tulevat juttuun ja ovat kanssakulkijoita. Olen puhunut siitäkin, kuinka tärkeitä miehen lapsista on tullut mulle. Ja tänä viikonloppuna kiintymys vain kasvoi.
Olin vanhimman tyttären kanssa Anssi Kelan keikalla, mutta ennen sitä notkuin tytön työpaikalla, josta lähdettiin syömään. Juteltiin yhdessä todella avoimesti. Mä mm. kerroin elämäni noloja kokemuksia. Naurettiin vedet silmissä ja tyttö sanoi, että jos hän koskaan mokailee, niin saa voimaa mun pahemmista kommelluksista.
Tytär esitteli keikalla mulle tyypin, jota tapailee. Tälle kundille oli etukäteen kertonut lähtevänsä puol-äidin kanssa liikenteeseen. Heppu oli että ööh ja ahaa, outoa, millainen se on? Tytär oli kertonut, että kun tavataan, me istutaan terassilla juomassa viiniä, polttamassa tupakkaa ja puhumassa paskaa. "Se on mun tyttökaveri".
Kyynel!
Mutta olipas meillä ilta. Koska meillä on sellainen hullunkurinen perhe, niin se vaan laajeni taas. Keikalle tuli tytön veli avovaimoineen, nämä kaksi muuta mun läheistä. Bonuksena mukana oli heidän äitinsä, eli miehen eksä. Mua on peloteltu tällä legendaarisella hahmolla, mutta turhaan. Nainen oli mukava ja meillä juttu kulki. Hän jopa tarjos mulle skumppaa, mikä on jo suurta. Eikös? (Ja Rva avoimesti kertoi, että hänelle tuli juuri kolmas avioero)
Ennen keikalle lähtöä meillä juhlittiin keskimmäistä ja talo oli puolillaan taas eksiä ja nyksiä ja muuta sukua. Tässähän ei ole mitään uutta, mutta nyt kävi kauhia kuhina, kun arvailtiin onko mun eksän nyksä raskaana. Hirmusti siltä näytti ajoittain, mitä saattoi pahentaa teltta, johon oli pukeutunut. Osa porukasta vannoi raskauden nimeen, mutta mä sanoin, että lihominenkin on vaihtoehto :D
Eilen mies kysyi multa, että "kuin et ole maininnut että x on raskaana. Kyllä mä sairaanhoitajana raskauden tunnistan".
Että uutisia odotellessa ellei tämä nyt ole sitten uutisankka ja väärä hälytys. (Nyt mun kyllä pitäis päästä kummiksi)
Hyppelen tässä nyt aiheesta toiseen taas. Lähinnä haluan sanoa, että tästä suhteesta ei pystyis noin vaan hyppäämään pois, koska elämät on jo sekoittuneet keskenään ja tulis hirmu suurelle laumalle mielipahaa, jos erottais. En ollut aiemmin edes tajunnut asiaa, että vaikka ei ole ydinperhettä enää, niin voi olla ns tilivelvollinen muillekin ihmisille kuin itselleen. Ydinperheen ero vaikutti poikiin, mutta tämä ero vaikuttaisi yhteensä kuuteen lapseen. Ja lukuisiin muihin ihmisiin.
Kauheat paineet :D Mutta tämä oli myös mahtava havahtuminen. Kauniskin ajatus.
Jk. Sit blaa blaa, persut lähes voitti, voi kauhu. Elämme maassa, jossa Teuvo Hakkarainen pääsi uudestaan eduskuntaan.
Valitettavasti en osaa siteerata suoraan, mutta jotenkin näin se meni: ihminen voi rakastua lähes kehen tahansa, mutta ihminen on tavallaan helposti vaihdettavissa toiseen. Mutta jos sä sitoudut siihen ihmiseen ja koko sen elämään, niin suhteesta tulee tärkeämpi ja parempi. Sellainen, josta ei niin vain lähdetä.
Puhuttiin siitä, miten me todellakin olemme ottaneet toistemme elämät ja ihmiset itsellemmekin tärkeiksi. Olen paljon puhunut siitä, kuinka tämän talouden lapset ja aikuinen tulevat juttuun ja ovat kanssakulkijoita. Olen puhunut siitäkin, kuinka tärkeitä miehen lapsista on tullut mulle. Ja tänä viikonloppuna kiintymys vain kasvoi.
Olin vanhimman tyttären kanssa Anssi Kelan keikalla, mutta ennen sitä notkuin tytön työpaikalla, josta lähdettiin syömään. Juteltiin yhdessä todella avoimesti. Mä mm. kerroin elämäni noloja kokemuksia. Naurettiin vedet silmissä ja tyttö sanoi, että jos hän koskaan mokailee, niin saa voimaa mun pahemmista kommelluksista.
Tytär esitteli keikalla mulle tyypin, jota tapailee. Tälle kundille oli etukäteen kertonut lähtevänsä puol-äidin kanssa liikenteeseen. Heppu oli että ööh ja ahaa, outoa, millainen se on? Tytär oli kertonut, että kun tavataan, me istutaan terassilla juomassa viiniä, polttamassa tupakkaa ja puhumassa paskaa. "Se on mun tyttökaveri".
Kyynel!
Mutta olipas meillä ilta. Koska meillä on sellainen hullunkurinen perhe, niin se vaan laajeni taas. Keikalle tuli tytön veli avovaimoineen, nämä kaksi muuta mun läheistä. Bonuksena mukana oli heidän äitinsä, eli miehen eksä. Mua on peloteltu tällä legendaarisella hahmolla, mutta turhaan. Nainen oli mukava ja meillä juttu kulki. Hän jopa tarjos mulle skumppaa, mikä on jo suurta. Eikös? (Ja Rva avoimesti kertoi, että hänelle tuli juuri kolmas avioero)
Ennen keikalle lähtöä meillä juhlittiin keskimmäistä ja talo oli puolillaan taas eksiä ja nyksiä ja muuta sukua. Tässähän ei ole mitään uutta, mutta nyt kävi kauhia kuhina, kun arvailtiin onko mun eksän nyksä raskaana. Hirmusti siltä näytti ajoittain, mitä saattoi pahentaa teltta, johon oli pukeutunut. Osa porukasta vannoi raskauden nimeen, mutta mä sanoin, että lihominenkin on vaihtoehto :D
Eilen mies kysyi multa, että "kuin et ole maininnut että x on raskaana. Kyllä mä sairaanhoitajana raskauden tunnistan".
Että uutisia odotellessa ellei tämä nyt ole sitten uutisankka ja väärä hälytys. (Nyt mun kyllä pitäis päästä kummiksi)
Hyppelen tässä nyt aiheesta toiseen taas. Lähinnä haluan sanoa, että tästä suhteesta ei pystyis noin vaan hyppäämään pois, koska elämät on jo sekoittuneet keskenään ja tulis hirmu suurelle laumalle mielipahaa, jos erottais. En ollut aiemmin edes tajunnut asiaa, että vaikka ei ole ydinperhettä enää, niin voi olla ns tilivelvollinen muillekin ihmisille kuin itselleen. Ydinperheen ero vaikutti poikiin, mutta tämä ero vaikuttaisi yhteensä kuuteen lapseen. Ja lukuisiin muihin ihmisiin.
Kauheat paineet :D Mutta tämä oli myös mahtava havahtuminen. Kauniskin ajatus.
Jk. Sit blaa blaa, persut lähes voitti, voi kauhu. Elämme maassa, jossa Teuvo Hakkarainen pääsi uudestaan eduskuntaan.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2019
Talousjutskaa, mitäs muutakaan
Sain Neiti Sutkautukselta kirjan Elämä ja vie sinä vikiset (Pitäisikö asialle tehdä jotain)
Kirja tempaisi mukaansa alussa, mutta sitten iski vastahanka. Vika ei ole kirjan, vaan mun oman mielen joka taistelee vastaan.
Kirjassa opetetaan hauskasti tavoitteiden asettamista ja kuinka hommat pilkotaan pieniin osiin, että tavoitteista tulee saavutettavia. Hirmu simppeliä ja kiinnostavaa. Mutta se vastahanka...
Kirjailija itse, Sarah Knight, vihasi työtään ja halusi ryhtyä freelanceriksi. Laski, että tarvitsisi kolmen kuukauden rahat tilille säästöön, että pääsisi alkuun. Tässä kohtaa se mun vastahanka iski. Hän laski että vuodessa saa säästettyä ne kolmen kuun rahat. Jakoi summan 365:llä ja joka päivä siirsi vaadittavan summan tilille. Ensin se kuulosti hyvältä, mutta kun laskin, että mun pitäisi säästää 18e päivässä, niin johan pompsahti. 18x30 euroa on iso raha. Jos mulla olisi se, niin ei tarttis säästää ylipäätään.
Mutta toki jokaisella on omat tavoitteensa ja aikataulunsa.
Ja voi tietty ajatella myös., että jos kevätinnossani en olisi ostanut narsisseja ja Fidalta ruukkuja, olisin säästänyt kympin. Ja maalausinnossani ostin samaiselta Fidalta puutuolin, jotta saisin kalkkimaalata jotain. Senkin jos olisin jättänyt ostamatta, olisi säästynyt toinen kymppi. Eli eilen olisi säästynyt 20e vaaditun 18 euron sijaan...
Kirjassa on muitakin vinkkejä, mutta mua kiehtoi eniten noi rahajutut. Esim. se, että jokaisen ostoksen kohdalla voi tosiaan miettiä ONKO ihan PAKKO saada tämä. Että niistä pikkiriikkisistä jutuista säästyy iso penni.
Etenkin toi taulukko, missä säästetään euro päivässä kiehtoi mua. Tosiaan, euro päivässä on iso raha kun olen 65. Ja asun Kreikassa kirjoittamassa kirjaa aiheesta "vain eurolla päivässä kohti unelmia". Oikeasti mun kirjan nimi on paljon säpäkämpi, mutta vielä mietinnässä 😀
Kirja tempaisi mukaansa alussa, mutta sitten iski vastahanka. Vika ei ole kirjan, vaan mun oman mielen joka taistelee vastaan.
Kirjassa opetetaan hauskasti tavoitteiden asettamista ja kuinka hommat pilkotaan pieniin osiin, että tavoitteista tulee saavutettavia. Hirmu simppeliä ja kiinnostavaa. Mutta se vastahanka...
Kirjailija itse, Sarah Knight, vihasi työtään ja halusi ryhtyä freelanceriksi. Laski, että tarvitsisi kolmen kuukauden rahat tilille säästöön, että pääsisi alkuun. Tässä kohtaa se mun vastahanka iski. Hän laski että vuodessa saa säästettyä ne kolmen kuun rahat. Jakoi summan 365:llä ja joka päivä siirsi vaadittavan summan tilille. Ensin se kuulosti hyvältä, mutta kun laskin, että mun pitäisi säästää 18e päivässä, niin johan pompsahti. 18x30 euroa on iso raha. Jos mulla olisi se, niin ei tarttis säästää ylipäätään.
Mutta toki jokaisella on omat tavoitteensa ja aikataulunsa.
Ja voi tietty ajatella myös., että jos kevätinnossani en olisi ostanut narsisseja ja Fidalta ruukkuja, olisin säästänyt kympin. Ja maalausinnossani ostin samaiselta Fidalta puutuolin, jotta saisin kalkkimaalata jotain. Senkin jos olisin jättänyt ostamatta, olisi säästynyt toinen kymppi. Eli eilen olisi säästynyt 20e vaaditun 18 euron sijaan...
Kirjassa on muitakin vinkkejä, mutta mua kiehtoi eniten noi rahajutut. Esim. se, että jokaisen ostoksen kohdalla voi tosiaan miettiä ONKO ihan PAKKO saada tämä. Että niistä pikkiriikkisistä jutuista säästyy iso penni.
Etenkin toi taulukko, missä säästetään euro päivässä kiehtoi mua. Tosiaan, euro päivässä on iso raha kun olen 65. Ja asun Kreikassa kirjoittamassa kirjaa aiheesta "vain eurolla päivässä kohti unelmia". Oikeasti mun kirjan nimi on paljon säpäkämpi, mutta vielä mietinnässä 😀
maanantai 1. huhtikuuta 2019
Kotitöiden opettamisesta ja muita ajatuksia
Menen suoraan asiaan. Tässä yhtenä päivänä ystäväni poti angstia siitä, kun hänen lapsensa (13 ja 17) ei osaa tehdä kotitöitä. Oli sanonut vanhemmalle pojalleen, että ennen kuin hän muuttaa kotoa on opeteltava mm pesukoneen käyttö. Poika oli et EI vielä, asun ainakin kaksi vuotta vielä kotona.
Mutta niin, ystävällä oli huono omatunto, ettei lapsensa tee kotona mitään, toisin kun mun pojat. Esikoisenhan vois lykätä maailmalle, koska osaa siivota, pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa. Keskimmäisen kanssa on vielä opeteltavaa ja junnu seuraa siinä perässä sitten. Mutta kaikki sentään osaa imuroida ja pestä vessat. Vähintään. Niin ja saunan pesu sujuu malliikkaasti myös.
Muistan joku aika sitten lukeneeni sijaiskodissa asuneessa tytöstä, joka opetteli kotitöitä viimeiset kaksi lastenkotivuotta. Viikkohommiin kuului ruoan laittoa, omat pyykit piti pestä ja sitten ne yleiset kotityöt.
Aloin itsekin miettimään, että pitäisikö ihan ydinperhelasten saada samat opit ennen maailmalle lähtöä.
Eniten kyllä mietin, että miten noille lapsille opettaisi rahan käyttöä ja osaisi opettaa sen, mihin kaikeen sen kuuluisi riittää.
Sain hepulit viikonloppuna, kun junnu lampsi varmaan kolme kertaa päivässä kauppaan ostamaan erikoislimuja ja kaiken kukkuraksi eilen tilasi itselleen pitsan sillä aikaa kun kissa, eli minä, oli poissa. Hitto mua ärsytti.
Noita rahajuttuja puitiin viikonloppuna muutenkin. Miehen tyttäret oli iltaa istumassa meillä lauantaina. Oli ihan luksusta, kun kaikki muksut oli paikalla. Syötiin tortilloja ja juotiin skumppaa. Välillä kävin terassilla supisemassa salaisuuksia vanhemman tyttären kanssa. Poikajuttuja jne.
Niin ne rahajutut.. Mehän mennään tyttöjen kanssa sinne Kreikkaan viikoksi. Mies maksoi matkan, mutta käyttörahat saavat hoitaa itse. Vanhempi vähän valitteli huonoa rahatilannettaan ja mies napautti, että jospa olisit kuukauden poissa baareista, niin olis käyttörahat siinä. :D
Koomista oli sitten se, et tytöt lähti taksilla stadiin täältä "maalta". Nuorin maksoi! Oli tyttöjen eka oikea baari-ilta sen jälkeen, kun nuorin täyttänyt 18 vuotta. Söpöö oli se, että olisivat ottaneet mun esikoisen mukaan, mutta vielä 8 kk siihen täysi-ikäisyyteen.
Hieno loppuhuipennus oli vanhemman tyttären toive, et lähden hänen kanssa stadiin Anssi Kelan keikalle parin viikon kuluttua. "Meille tulee niin hauskaa. Käydään syömässä ja juomassa pohjia ja mä meikkaan sut."
Meille tulee hauskaa!
jk. Me naisten seuraavassa numerossa Kalastajan vaimo uuden miehensä kanssa puhuu aikuisena rakastumisesta. Musta se vaimo vois puhua bloginsa nimestä. Eikö haittaa olla kalastajan vaimo edelleen? Voisko olla kalastajasta eronnut vaimo? Jonkun random tyypin vaimo?
Mutta niin, ystävällä oli huono omatunto, ettei lapsensa tee kotona mitään, toisin kun mun pojat. Esikoisenhan vois lykätä maailmalle, koska osaa siivota, pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa. Keskimmäisen kanssa on vielä opeteltavaa ja junnu seuraa siinä perässä sitten. Mutta kaikki sentään osaa imuroida ja pestä vessat. Vähintään. Niin ja saunan pesu sujuu malliikkaasti myös.
Muistan joku aika sitten lukeneeni sijaiskodissa asuneessa tytöstä, joka opetteli kotitöitä viimeiset kaksi lastenkotivuotta. Viikkohommiin kuului ruoan laittoa, omat pyykit piti pestä ja sitten ne yleiset kotityöt.
Aloin itsekin miettimään, että pitäisikö ihan ydinperhelasten saada samat opit ennen maailmalle lähtöä.
Eniten kyllä mietin, että miten noille lapsille opettaisi rahan käyttöä ja osaisi opettaa sen, mihin kaikeen sen kuuluisi riittää.
Sain hepulit viikonloppuna, kun junnu lampsi varmaan kolme kertaa päivässä kauppaan ostamaan erikoislimuja ja kaiken kukkuraksi eilen tilasi itselleen pitsan sillä aikaa kun kissa, eli minä, oli poissa. Hitto mua ärsytti.
Noita rahajuttuja puitiin viikonloppuna muutenkin. Miehen tyttäret oli iltaa istumassa meillä lauantaina. Oli ihan luksusta, kun kaikki muksut oli paikalla. Syötiin tortilloja ja juotiin skumppaa. Välillä kävin terassilla supisemassa salaisuuksia vanhemman tyttären kanssa. Poikajuttuja jne.
Niin ne rahajutut.. Mehän mennään tyttöjen kanssa sinne Kreikkaan viikoksi. Mies maksoi matkan, mutta käyttörahat saavat hoitaa itse. Vanhempi vähän valitteli huonoa rahatilannettaan ja mies napautti, että jospa olisit kuukauden poissa baareista, niin olis käyttörahat siinä. :D
Koomista oli sitten se, et tytöt lähti taksilla stadiin täältä "maalta". Nuorin maksoi! Oli tyttöjen eka oikea baari-ilta sen jälkeen, kun nuorin täyttänyt 18 vuotta. Söpöö oli se, että olisivat ottaneet mun esikoisen mukaan, mutta vielä 8 kk siihen täysi-ikäisyyteen.
Hieno loppuhuipennus oli vanhemman tyttären toive, et lähden hänen kanssa stadiin Anssi Kelan keikalle parin viikon kuluttua. "Meille tulee niin hauskaa. Käydään syömässä ja juomassa pohjia ja mä meikkaan sut."
Meille tulee hauskaa!
jk. Me naisten seuraavassa numerossa Kalastajan vaimo uuden miehensä kanssa puhuu aikuisena rakastumisesta. Musta se vaimo vois puhua bloginsa nimestä. Eikö haittaa olla kalastajan vaimo edelleen? Voisko olla kalastajasta eronnut vaimo? Jonkun random tyypin vaimo?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)