Välihöpinä

 Ensiksi positiivinen uutinen. Ihana ihana Drömhus on palannut 10 kauden tarinoilla. Mä en ole varsinaisesti mikään talo- tai remppaohjelmien suurkuluttaja, mutta tässä sarjassa on kyllä koukuttavia aineksia. Ilokseni Areenaan palasi myös neljä ensimmäistä kautta, joten saan katsoa alusta halutessani. 

Siinä positiiviset uutiset. 

Arki on ollut aika raskasta ja nyt päässä ja jäsenissä painaa se, ettei ole mitään taukoa elämässä. Kuin paljon ihminen voikaan haaveilla vaikka kahdesta vapaatunnista. (Tai viikosta) Mitään suunnitelmia vapaalle ei ole, jos siis sellainen olisi, mutta ehkä hiljaisuus riittäisi. 

Vaikka ei ole vapaata eikä aikaa tuhlata, niin jostain syystä budjetti kusee. Juuri laskin että kahdessa viikossa mennyt 660 e. Jos tavoite on 900 e kuukaudessa, niin huonosti sujuu. Hyvin sujuu kuitenkin se, että mulla on päiviä jolloin en käytä rahaa. Vieläkin kaivelen pakastimesta mahdollisimman paljon, koska en vaan halua mennä kauppaan. Nyt juuri mietin voisiko pannukakku olla ihan ok lounas lapsille huomenna. Niin, voiko? (Jäin miettimään liian pitkäksi aikaa ja jäi paistamatta)

Mä olen vieläkin ahkerasti tehnyt pilates-treeniä. Ei näy missään. Mutta en lannistu eli jatkan. Mä olen pari kuukautta ollut hämmästyttävän pilates-ahkera. Tästä asiasta edes voin olla ylpeä. 

Kesken kirjoittamisen kävin lastenhuoneessa kääntämässä lastenhuoneessa kirjahyllyn niin, ettei sen kautta pääse kiipeämään kerrossängyn yläsänkyyn. On se samperi noiden piiperöiden kanssa.

Ollut kiva lukea sekä Kinttupolkuja että Harkittuja herkkuja ja samaistua. Tuntuu että "kaikilla" on tarve muuttaa elämää muuttamatta sitä. Mä haluaisin räjäyttää elämäni, mutta puuttuu uskallus ja myös mahdollisuus. Eli olen vanki. Tiedän ettei tämä ole loppuelämän fiilis vaan menee ohi, mutta silti myönnän että ilo on kateissa. 

Asiasta kevyempään. Katsoin Selviytyjien ensimmäistä jaksoa. Olin päättelevinäni että kaikki naiset oli värjännyt kulmat hyvin mustiksi, että edes hetken heillä olisi näkyvät kulmakarvat. Näytti jotenkin hassulta. 

Tyylejä ja unelmia

 Silmiini osui Voice.fi saitin katumuotitärpit. Sitä vaan, että jos minä pukeutuisin näin, näyttäisin mielipuolelta. Onkohan se niin, että vain laihat voi nousta pukeutumisen yläpuolelle ja olla cooleja? 

Tai jotkut vaan voivat pukea päälleen mitä tahansa ja näyttää hyvältä. 

Mun viimepäivien staili on ollut leggarit, mekko, farkkutakki ja varvastossut. Etenkin takki ja varvastossut toimii 🤪

Puhuinko viimeisimmästä tori-ostoksestani? IT was big mistake. Liian pieni ja sit se oli SHEININ,  joka oli jäänyt ilmoittamatta. Yritän nyt myydä mekon tai sit saan takkiini 18 e. Opinko olemaan ostamatta sokkona? Voinko ostaa vain kirjoja, jotka ei petä koskaan? 

Viikon positiivisuus on kukkakaupan avajaisista voittamani kuivakukkakranssi. Heti pääsi olohuoneen  seinälle. Mulla oli seinällä ennenkin kranssi, mutta en voi enää katsoa sitä, koska saanut sen entiseltä ystävältä. Kyllä, juuri näin lapsellinen voin olla 😀

Vielä leffavinkki. Andra akten! Kerrassaan ihana ruotsalaiselokuva, jonka käsikirjoitus on suomalaisten naisten. Voimauttava elokuva. Teki mieli hankkia elämä. 

Ja muistutti etenkin siitä, ettei kannata elää kenenkään (eli miehen) kautta. Seuraa omia unelmiasi! 

Viiden vaatteen vuosi ja pilates

 Havahduin siihen, että mä lähes pyhimysmäisesti olen ollut #viidenvaatteenvuosi aatteen alla. Tai päällä. 

Tänä vuonna olen ostanut uutena mustan poolon, Aarrelabelin hameen ja trikoot. (Näitä käyttänyt paljon, trikoisiin saanut jo reiänkin)

Käytettynä Noshin mekon ja Vimman trikoot (virheostos) Eilen ostin riskillä Torista mekon, ja toivon että se ei ollut virhe. 

Eli kolme vaatetta uutena ja ne vain lasketaan. 

Kummasti helpottaa ostohaluja se, että oon hirveä läski. Olen nyt viikkoja harrastanut pilatesta ja ekaa kertaa ikinä, se EI NÄY missään. Joo korsetti sisällä saattaa olla kunnossa, mutta olisin ilahtunut jos tässä kohtaa joku kohta olisi kutistunut. Mun kropassa on oikeasti joku vialla. Piste. 

Mutta vaikka olenkin pettynyt, niin pilatesta en ole jättänyt. Kyllä se hyvää tekee. Ja ajan kanssa näkynee ulospäinkin. Rouva Kepponen jossain sanoi ettei voi harrastaa tällaista, jossa pitää olla polvillaan. Voin kertoa että näiden viikkojen aikana on ollut yksi liike, jossa ollaan polvet maassa. Eli hyvin turvallinen laji viallisille ruuniinosille. Mulla jalkaterä ei tykkää kaikesta ja sellaiset jätän vain väliin. Mutta 95 prosenttia liikkeistä voi tehdä. 

Ja Kepposelle ja muille tiedoksi, että vuosia sitten mun  hajonnut selkä kuntoutui kahdessa viikossa pilateksen avulla. Tai kahdessa viikossa mun kivun takia köyry asento suoristui suoraksi, niin että salilla työntekijä kysyi ihmeissään että Mitä sulle on tapahtunut. Eli pilates korsettitreeni auttaa pitämään selän kunnossa. 

(Vakuutin itsenikin

 , miksi kannattaa jatkaa)

Saatan olla nero

Revin taas lehdistä kuvia, jotka inspiroi. (aarrekartta in the making) Olen myös karsinut tavaraa ja kiikuttanut Fidalle samoin tein. Neljä kassia lähti, ja missään ei silti ole tyhjää koloa. Tänään luin Me naisista sadannen jutun kapselikaapista ja TAAS alkoi houkuttaa se juttu, jota en edes viitsi sanoa ääneen. No kuiskaan: siivota vaatehuone ja karsia supertyhjäksi. (Ja ajatelkaa, jos vain veisin vaatteet Fidaan, enkä piilottais odottamaan laihtumista)  Mullahan on semmoinen ongelma, kuin keskimmäisen tavaravuoret, jotka täyttää kaappeja, joihin ei sitten mahdu mun tavarat siististi. Keskimmäisen tavarat on "kapiot", joihin kuuluu astioita ja kattiloita ja riisikeitin ja peitto ja tyyny ja ja ja. Ihan julmetusti kamaa toisin sanoen. Jos karsisin vaatehuoneen minimiin, saisin nuo kapiot sinne ja kapiokaappiin kiikuttaisin esim talvitakit eli epäkausivaatteet. Nyt kaikki vaatteet on eteisen naulakossa saastuttamassa mun silmiä.

Seuraava aihe. Tämä ruokasuunnittelu, joka viime viikolla oli ihan hyvä, on tällä viikolla paljon hankalampi. Ensinnäkin ravaa kaupassa joka päivä. Lähikaupassa kaiken lisäksi, joka siis kalliimpi. Tänään pääsin Prismaan isoille ostoksille ja rahaa meni 85e. Eilen yritin ilahduttaa nuorisoa ja lähetin ne street food-tapahtumaan syömään kalliilla. Tänään ilahdutin sen sijaan itseäni ja ostin kaksi kirjaa. Siis mullahan oli 5 euron etuseteli, niin pitihän se käyttää. Selvää säästöä. heh. 

Tällä viikolla molemmat pojat on päässy parturiin ja kuopus tarvitsi uuden repun, koska vanha oli jo vanha ja rikki. Eli kyllä, rahaa on mennyt. Mutta ei oikeastaan turhuuksiin, että ei tarvitse ruoskia itseään.

Itseasiassa tänään oivalsin jotain hienoa. Kun olin siis viime lokakuussa säikähtänyt niitä mahdollisia sähkölaskujen nousuja, niin aloin säästämään rahaa kolminkertaisiin laskuihin. Nyt olen kolme kk ollut pörssisähköllä, eikä mitään nousua ole tapahtunut. (jopa laskua) Syyskuun lopussa olen säästänyt vuoden ja huomasin, että mulla on 1500 e "ylimääräistä" tilillä niihin sähköihin. Jos ne ei vieläkään toteudu, niin mulla siis edelleen on 1500e plus joka kk tulee lisää, koska jatkan tätä "varmuuden vuoksi" säästämistä. Eli kun asuntolainan korot helmikuussa pomppaa parisataa ylöspäin, niin mulla on rahat korotuksiin noin vuoden ajalle. Eli kyllä, mä olen oman elämäni talousguru sitten kuitenkin. Ja koska elämässä on aina ylläreitä, niin olen säästänyt sähkön lisäksi rahaa myös auton huoltoon yms. Mikään näistä menoista ei siis mene mun palkasta, vaan "paniikkisähkötililtä". 

Ostakaa mun valmennuksia. Worth every penny. 

jk. Palkkapäivä maanantaina ja taloustililla 23 e ja pankkitilillä 25 e. Onneksi viikkoa on enää joku päivä jäljellä. 

 

Suuria hankintoja kannattaa välttää

 Horoskooppi sanoi että mulla on menossa tarkkailuvaihe, joten suuria hankintoja kannattaa välttää. Sinänsä osuvaa, koska olin juuri Zalandossa klikkaillut ostoskoriin kasan vaatteita ja yhtäkkiä havahtunut järkiini ja klikkasin pois. 

Säästin 150 e. 

Lidlissä säästin kympin, koska EN ostanut viittä suklaalevyä, vaikka tarjous. Hirveetä kun pitää yhtäaikaa säästää ja kartella herkkuja. Taas kysyn että mitä iloja mulla on jäljellä? 

No on iloja, varsinkin pojat. Eilen mä ällistyin kuopukseni tekemisiä. Se oli iltamyöhällä salilla ja samaan aikaan siellä oli ollut joku parikymmpinen mimmi, naamatuttu salilta. Tää mimmi oli yhtäkkiä alkanut itkemään ja MUN POIKA oli mennyt kysymään onko hänellä kaikki hyvin. Tyttö oli sanonut että ei ole ja poistui paikalta. Mutta hei, miten on mahdollista että teinipoika toimii tuollai? Hän itse sanoi, että on siinä käsityksessä että pitäis huolehtia muistakin. Kyynel ja ilonhyppy. Ihana poika. Mun! EN ota tästä kunniaa itselleni, koska pahoin pelkään etten itse tekisi noin. 

Asiasta toiseen, viimeisiin eksäni kysyi eilen voinko hakea hänet junalta tänään kun on tulossa mun naapuriin saunomaan. Et vois tulla samalla kahville.  Sanoin että en tiedä. Äsken soitti ja sanoi junan olevan kohta asemalla. Olin että mitä se muhun liittyy. HAHHAH. No joo, olen hirmu kiva ja haen, mutta olen kovin onnellinen ettei toi kuskaus enää kuulu mun elämään hänen osaltaan. Ja jotenkin outoa päästää se tänne. Olen täysin vieraantuniut koko tyypistä. Hirmu outoa ajatella että joskus olin muka rakastunut. Tämäkin on syy miksi ihmissuhteet ei oikein nappaa. Virheitä ne on kuiteskin :D (Pois tämä kyynisyys)

Olin kirjoittanut ton ylemmän, niin tämä alkoi soimaan spotifyssä. 

Työn iloja. Not.

 Eilen katsoin Areenasta Kun haikara lentää ohi-dokkaria, toista kertaa itseasiassa  Dokkarissa seurataan pariskuntia ja niiden lapsettomuushoitoja. 

Tietenkin nämä pariskunnat suree ja kärsii ja toivoo, mutta kotikatsomossa tekisi mieli sanoa että ettepä tiedä mitä menetätte. Menetätte hermojen menetyksen. 

Samaan syssyyn näin instassa yhden tuoreen äidin päivityksen, joka pitkän odotuksen jälkeen sai esikoisensa. Hänkin hieman "valitteli" kuinka vähän jos ollenkaan on ehtinyt nauttia kesästä. Niin tässä on siis suuri ristiriita tässä vanhemmuusjutussa. Siis vanhemmuushan on ihanaa ja lapset on pakahduttavan rakkaita. Mutta kyllähän elämänlaatu monin tavoin laskee, kertovat tutkimuksetkin. Että onpas aika hassua. Se on muuten aika surullista kun miettii, että ensin pariskunnat haluamalla haluavat lasta ja seuraavassa hetkessä riitelevät kuka tekee ja mitä ja miksi toinen ei tee mitään ja kummalla on ollut enemmän vapaata aikaa.

Näitä tullut tässä pohdittua, kun talossa on kaksi riekkuvaa pikkulasta. Siis onhan tää härdelli ja melu ihan saatanasta. Keskimmäinen yllättäin eilen naureskeli tätä kamaluutta ja hälle sanoin että tätä samaa se oli silloin kun olitte pieniä. Poika ihmetteli kuinka jaksoin ja miksen luovuttanut. :D 

Näitä hermojen menetyksiä ei voi kyllä yhden lapsen vanhemmat ymmärtää. Yksi lapsi ei koskaan kykene samaan kuin kaksi lasta. Tai ehkä joskus, mutta yksi lapsi ei kyllä normaalisti pysty riehumaan ja huutamaan itsekseen kuten kaksi. 
Olen tässä itselleni yrittänyt hokea, että ei tässä mitään hätää ole, kun ne ei tappele tai hajota paikkoja, mutta fakta on, meteli saa ihmisen kuormittumaan. Jouduin tinkimään taloudellisuudesta ja ostin elämäni ekat bluetooth nappikuulokkeet. Mun on ryhdyttävä kuuntelemaan musiikkia tai vaikka kohinaa, että en kuule meteliä ympärilläni. 

Eilen teki mieleni palkita itseni kasalla herkkuja, mutta sit muistin että siihen touhuun on tullut muutos. Mun on selvittävä ilman palkintoa. Sekin vielä, mitä iloja mulla enää on? 

Kolmatta päivää talousnerona

 Koska taas olen luvannut itselleni ja muille olla taloudellinen, niin kehiin vain sadas yritys! 

Alku on ollut ällistyttävän loistava ja motivaatio huipussaan. Kuten olen maininnut niin maanantaina tein itkukanaa koko porukalle. Eilen tiistaina, piiperöt söi päivällä sitä ja illalla tein jauhelihakastiketta. Keskimmäinen söi kaupungissa. 

Tänään keskiviikkona piiperöt syö lounaaksi pastaa ja keskimmäinen itkukanaa ja illalla ehkä toistepäin. Loppu itkukana ehkä pakastimeen. 

Itselleni tein uunikasviksia, jotka söin fetan kanssa. Loput tänään munakkaaseen. 

Instasta löytyi tämä alla oleva juttu ja onnessani kaivoin jääkaapista esiin porkkanaa ja kaalia mun iltaruokahässäkkää varten. 

Tänään oli pakko käydä kaupassa, mutta meni vain kahdeksan euroa pinaattilettuihin, maitoon ja leipään. HUOM, en ostanut karkkia. Teki mieli ostaa kanan sisäfileitä, mutta en ostanut, koska samperin kalliita tuossa lähikaupassa. Eli syön noita kasvisjuttuja sitten. 

Kurkkua, tomaattia, banaania, omenoita ja pensasmustikoitakin täällä menee pitkin päivää. 

Loppuviikoksi on ajatuksena kylmäsavulohipastaa ainakin. Pakastimessa on nugetteja, kalapuikkoja ja pyttipannua. 

Jos olisin TODELLA nipo, niin ei tarvitsisi ehkä edes mennä ostamaan ruokaa koko viikkona. Keskimmäinenkin saa pitsaa perjantaina, koska muuttoapuna, eli vie tarpeen viikonloppupitsalta. 

Ihaillen seuraan muiden ihmisten ruokajuttuja, koska muut on luovempia kuin minä. Mutta eikö noi nyt olen aika monipuolisia ja terveellisiä valintoja noinkin? Joohan?

Ainiin, olen myös myynyt kaksi takkia tällä viikolla ja tienannut 42 e. Wuhuu!

"Hyviä aikeita, kun vaan tekisi jotain"

 Otsikko on tulevan kirjan nimi, jonka Kinttupolku-Marika eilen ideoi. Tietenkin talousaiheinen, joka ratkaisee kaikkien ihmisten ruoka ja talouskriisit. Näin siis oletan että olisi tarkoitus. 

Alkuun nyt kuitenkin uuteen tyhjään vihkoon kirjataan ostetut ruoat ja jutut. Tai kuten kirjan nimi vihjaa "Hyviä aikeita, kun vaan tekisi jotain". 

Mulla tämä alkaa upeasti. Maanantaina en käynyt kaupassa eli en ostanut mitään. Ruokana oli itkukanaa. 

Mun ei tee mieli itkukanaa tänäänkään, mutta en myöskään halua mennä kauppaan, joten teen jääkaapin vihanneksista uunikasviksia ja syön fetan kanssa. Jos jää nälkä, niin tonnikalamössöä leivän päällä. Mutta kauppaan en siis mene! Pakahdun tähän motivaatioon!

Se minkä ruoassa säästää, menee kuopukseen. Ensi viikolla parturi (kallis), koska hei, keskiviikkona alkaa lukio! Hän eilen jo valitsi vaatteet, joilla menee kouluun ekana päivänä. Tän viikon heppu on vielä töissä, sitten on viikonlopun koristurnaus, kaksi päivää vapaata ja lukio. 

Keskimmäinen on koko kesän ollut työharjoittelussa. Tämä on se juttu, josta olen eniten täpinöissäni. Se, että löysi ihan todella hyvän työharjoittelupaikan on kyllä lottovoitto. Se että siihen menee koko kesä, ei haittaa edes poikaa itseään. Syksyllä hänellä on pari kuukautta koulua ja sitten olis valmis. Mun suurin haave on, että hän löytäisi kivan työpaikan mieluiten tuolta alalta, missä nytkin on harjoittelussa. 

Haaveista tuli mieleen mun suhde universumiin. Siis nyt ihan yksisarvishuttua. Joku viikko sitten mulle meinas tulla lapsi tänne, mutta kun olin päivän odotellut, laitoin siskolleni viestin että voisko tämä peruuntua. TASAN samalla minuutilla sain viestin peruuntumisesta. Aloin sitten vitsailemaan, että haluan tänne vain 2 tai 3-vuotiaita tyttöjä nimeltään "Saara", "Sanni" tai "Aino". 

Viime viikolla puhelin soi. Kerrottiin että tyttö olisi tulossa, neljävuotias. Mutta nimi oli "Aino".  Menin kyllä aika sanattomamaksi. 

Aloin sitten miettiä mitä toivon elämääni ja luettelin sitten Keskimmäiselle työpaikan ja oman kodin, esikoiselle ja miniälle työpaikat valmistumisen ja armeijan jälkeen ja kuopuksen toivoin pysyvän hengissä kun moottoripyöräili Ähtäriin. :)

Sitten havahduin siihen, että nämähän ei ollu toiveita mulle varsinaisesti. Mä en osaa haaveilla, kuten olen sanonut. 

Päätin sitten kuitenkin kokeilla toivetta: sitten joskus kun haluan kumppanin, niin elämääni saa astua Teemu. Teemu siksi, että  kaikki tuntemani teemut on ollu kivoja. Katsotaan kuin käy. Tai siis hyvin tietysti, olenhan mä niin hyvissä väleissä universumin kanssa,