Liikunnallinen ihastus

 Mulla ei ole pitkään aikaan ollut liikuntapuuskaa. Eilen kellotin teinin tabata-treeniä, jossa tehtiin neljä minuuttia lankkua. Se näytti niin hauskalta (?), että piti testata itsekin. 

Tänään googlailin, että mikä tää tabatajuttu oikein on. No HIIT-treeniä. Niitä on eri mittaisia, mutta neljä minuutta lyhin. Youtubessa löytyy musiikkia taustalle, jossa on treeniaika ja tauko valmiiksi tehtynä. Tein sitten alakropan ja käsien treenit. Kaksi kertaa neljä minuuttia. JA SE OLI HAUSKAA!

Eli mä löysin lajini: neljän minuutin treeni. 

Josko tämä olisi se kaipaamani baby steps. 

En tee aiheeseen liittyen julistuksia, päätöksiä enkä aikatauluja. Painan vain mieleeni, että välillä voi liikuttaa itseään neljän minuutin ajan. 

Poterosta päivää

 Mitä mä kirjoitin edellisessä postauksessani? Jotain siitä, että pitäisi sanoa Kyllä. Todistetusti en ole oppinut mitään yhtään mistään.

Joulunpyhinä muhun taas yllättäin otti yhteyttä yksi Tinder-heppu vuodelta 2015. Kyllä, kuuden vuoden takaa. Ensin ihmetteli miksi face tarjoa meitä kavereiksi. Vastasin etten tiedä. Ja hekottelin itsekseni että siihenkö tämä keskustelu jää. Seuraavana päivänä hän kyseli kuulumisia ja juteltiin hänen uupumuksestaan yms.

Seuraavana päivänä hän kysyi haluaisinko tavata. Mitä mä vastasin? No että en. "Deitailuitsetuntoni on niissä kantimissa että en pystyisi vaikka haluaisin."

Hän kysyi mitä ihmettä tarkoitan.

"En pidä itseäni kovinkaan viehättävänä ja tarttis pitää, että vois tavata ketään."

""Sä mietit vähän liikaa" totesi hän.  Ihanko totta. Sen jälkeen sitten hakkasinkin päätäni seinään aika kovaa, koska onhan se todella pimeetä olla menemättä treffeille miehen kanssa joka on niin komea että voi hitto. Kun näin hänet silloin kuusi vuotta sitten, niin hengästyin ja hihitin ekan vartin. 

No mutta kiva että kysytään. Ehkä mä seuraavalle kysyjälle jopa saatan vastata sen Kyllän. 

Ennen sitä mun pitää taas alkaa pitämään itsestäni. Ja oli se muodikasta tai ei, niin laihtua. Mä olen niin pinnallinen, että juuri nyt mun itsestäni pitäminen on siitä kiinni. 

Tänään olen opetellut säännöllistä syömistä. Se on nimittäin asia, joka on kokonaan jäänyt. Päivällä saatan syödä esim sen munakkaan tai tonnikalaruisleipää ja sit illalla korvata muut ruoat sipsipussilla ihan vaan koska en jaksa keksiä syötävää. Hirmu hienoa!

Baby steps. Jos kaksi seuraavaa viikkoa söisin kaksi oikeaa ruokaa päivässä. Sit alkaisin taas lisätä vaikka marjoja ruokavalioon. Siitä on sit vielä matkaa vaikka mustikkarahkaan iltapalalla. Eikä suklaaseen. 

Näissä tunnelmissa vuoden lopussa. 

Päivän työlista

 Mä luin eilen Lotta Backlundin kirjaa Kyllä! Kirja on yllättävän inspiroiva kirja unelmista ja oikeasta asenteesta ja asioihin ryhtymisestä. 

Innoituin kirjoittamaan paperille mitä mun pitää tehdä tänään. Ensimmäinen kohta on  "Pue päälle jotain muuta." Mä olen kuukausitolkulla ollut trikoissa ja neuleessa tai collarissa. Tänään mun siis pitää pukea jotain muuta. Ajatus on hieman jännittävä ja olen vielä kylpytakissa.

Seuraava kohta on kohtuullinen  "Karsi kymmenen tavaraa." Mun Feng shui projektissa karsin ainakin 100, niin se kymmenen on varmaan helppo. Se on tarkoituskin. Baby steps.

Sitten mun pitää syödä puuroa. Tämä liittyy kaappien tyhjentämiseen, mutta erityisesti terveelliseen syömiseen. 

Tee vatsoja! Olen aika monena päivänä kahvakuulalla heilutellut etuheilautusta. Jotenkin se avaa kroppaa. Eilen sitten googlailin sen hyötyjä ja niitähän on. En tajunnutkaan kuin moneen lihakseen se vaikuttaa. Mutta vatsalihakset on taas unohtuneet. Eli nyt niitä. 

Sitten viimeinen listan juttu on Kirjoita! Tässä nyt kirjoitan eli hyvässä vauhdissa listan kanssa. 

Mutta tosta Backlundin kirjasta. Siellä oli todella hyvä ja tosi osuva esimerkki ihmisluonteesta. Tyyppi on Tinderissä swaippailemassa oikeaan ja vasempaan. Kun kohdalle tulee tosi komea mies, niin ihminen herkästi swaippaa vasemmalle, koska "Ei se komea mies musta kuitenkaan kiinnostu." Mutta tosiasiassa ihminen ei voi tietää naismakua ja elämän rakkaus voi mennä ohi suun.

Toisessa esimerkissä tyyppi ei hae jotain kivaa työpaikkaa, kun ei sitä kuitenkaan saa. No ei varmaan saakaan, jos ei hae. 

Hirmu simppeleitä esimerkkejä, mutta valitettavan tosia ainakin mun kohdalla. Nyt täytyy alkaa harjoittamaan rohkeuttaan ja edes joskus ryhtyä johonkin epämukavaan. Niin pitkälle en mene että treffeille menisin, mutta jos JOTAIN. 

Nyt mä siirryn työlistan johonkin kohtaan. Kivaa jouluviikon alkua!

Haaste Uuteen vuoteen.

 Joka vuosi joulu yllättää sillä paljonko siihen menee rahaa. Vastaus on paljon ja en edes suostu laskemaan yhteen kuluja. Sen paljastan, että suklaaseen meni 33 euroa. Niin ja Alkoon satanen. Jälkimmäisen syy on älyvapaa. Keksittiin isoimman nuorison kanssa, että juodaanpa aattona drinkit. Tehdään Long island iced tea-drinkit. Sitten kun Alkossa etsin tykötarpeita, hiukan kauhistutti. Viina on kallista. No, säästyyhän se jossei se mee sanovat viisaat. Eli jos nyt tehdään yhdet drinkit, niin seuraavina vuosina tehdään myös ihan niistä samoista pulloista. 

Sit tässä rahoja laskiessa tajusin että kuopuksen rippijuhlat on tammikuun puolivälissä. Ihanaa, mutta rahan menoa.

Sit keskimmäinen, jota ei ole autoilu kiinnostanut, keksi että hän voisikin mennä autokouluun. Jonka lisäksi kuopus menee mopokouluun. Mulla on toukokuussa Kreikan matka. Äkkiä laskettuna mun pitäis saada kasaan n 2500 e. Puolessa vuodessa. Hihhei. 

Tähän kun yhdistää sen, että puskuritili on hyvin vakavasti tyhjentynyt ja sitäkin pitäisi täyttää. Haaste ensi vuodelle.

Jatka ostamattomuutta. Älä osta uusia vaatteita. Laihdu, niin mahdut vanhoihin vaatteisiin. (Rahaakin säästyy jollei osta herkkuja)

JA hitto vieköön. Pemistä se samperin arkkupakastin ja syö sieltä kaikki syötävä. Kaikki siellä on syötävää. Oikeasti. Se on siivottu viime vuonna ja jäljelle jäi RUOKAA. 

Rahastoon olen säästänyt enemmän rahaa kuin olin suunnitellut. Haaste: anna niiden rahojen olla siellä. Älä nosta. Kyllä ne autokoulut maksetaan ilmankin. 

Pitääkin pitkästä aikaa ehkä tehdä uuden vuoden lupauksia.

jk. Saat sen mistä luovut saisi nyt pitää paikkansa. Paikallisessa Face-ryhmässä opiskelijaäiti kysyi saisiko hakea tyhjiä pulloja, että voisi ostaa lapsille jouluksi ruokaa. Mä laitoin hänelle mobile payllä kympin. 

Tänään laitoin kympin yhteen toiseen sydäntä särkevään tarkoitukseen. Olen ollut herkällä tuulella. 

Bonuspikkujoulut

 Hirmuinen pettymys olen itselleni. Mun piti blogata joka päivä kuten Marikankin, mutta tässä sitä taas ollaan. Multa jäi myös kesken mun feng shui/positiivinen runsaus-projekti, mutta ei haittaa. Sen voi tehdä vaikka joka kuukausi ja elämä vaan pursuaa positiivisia juttuja.

Katsooko kukaan ihanaa ruotsalaista sarjaa Bonusperhe. Löytyy Areenasta, uusi kausi pyörii juuri. Sarja on mulle ja poikien isän perheelle (siis hälle ja vaimolleen) tärkeä, koska se alkoi samoilla nurkilla kuin meidän ero ja teemat kovin samat. No kuitenkin, uudella kaudella eksät ja nyksät perheineen piti pikkujoulut koko sakille.  Eksäni vaimo innostui tästä ja päätti pitää meille kaikille bonuspikkujoulut. Lauantaina kokoonnumme heille syömään hanhea. (Onkohan se yök en syö?)

Kerroin tästä jutusta ystävälleni ja hän oli että "Onpa kiva kun te molemmat perheet kokoonnutte yhteen. Ei kun hetki, siellähän on perhe ja sit sinä yksin.". Sitten me tuijotettiin  toisiamme hieman vaisuina. Kyllä, siellä on perhe ja sit minä yksinäinen raasu, jota varmaan roikotetaan mukana säälistä. Siellä eksän vaimo miettii että voi sitä vanhaa rouvaa, pyydetäänkö se meille kylään ja nauretaan sille sit sen selän takana. :D

Oikeasti on kiva että kokoonnumme kaikki yhteen syömään ja juhlimaan yhdessä. Tätähän mä olen toivonut about aina. Sitä että eksät ja nyksät perheineen voisi vaikka viettää joulua yhdessä. Mieluiten kyllä vietän jouluni kuten vietän, eli aaton poikien ja miniän kanssa. Ensi joulu onkin sitten toista. Sehän on täysin mahdollista että olen aaton yksin. 

Työmielessä mun joulu on vielä mysteeri. Nykyinen hoitolapsi ei ole mulla, mutta en tiedä tuleeko uusi ennen joulua. Eilen myös väläyteltiin aihetta päivystys. Kun jonkun pitäisi päivystää. Hieman jännittyneenä tässä odottelen osuuko pommi kohdalleni. 

Mutta fiilis on oikein hyvä. Ei kriisejä!

Positiivinen runsaus ja viikon ruoat

 Aloitetaan kiinnostavasta (not) ruokaviikosta. 

Maanantaina tilattiin pitsaa, koska Itsenäisyyspäivä ja laiskuus. Tiistaina yksi söi tikka masalaa ja kaksi söi jauhelihakastiketta, yksi makaronilaatikkoa. Tänään yksi syö makaronilaatikkoa ja yksi tikka masalaa, molemmat fetasalaattia. Pojat siis. Mä syön munakasta :D Torstaina pojat tekee wingsejä frittikeittimellä. Mä syön ehkä halloumisalaattia. Perjantaina pojat menee isänsä kanssa syömään. Mä syön mitä löytyy eli munakasta tai kaurapuuroa. Pakkasessa olisi kyllä tonnikalavuokaakin. Viikonloppuna teen pähkinäkuorrutettua kirjolohta ja veneperunoita. Poika tekee chili con carnea, joka riittää maanantaillekin. Että siinäpä se. Yritys käyttää mahd vähän rahaa ruokaan ennen joulua ja aina vaan tyhjentää pakastinta. Nyt saa syödä jäätelötkin sieltä pois. Tyhjennys!

Se feng shui juttu mikä on käynnissä on ainakin työmielessä toimiva. Eli heti kun aloitin, tuli hoitolapsi. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että hoitolapsi on kotilomilla neljä yötä viikossa. Tänään alkoi myös päivystys ex tempore, mikä tarkoittaa sitä, että saan palkkaa tästä hengailustakin. Tällä on varmistettu siis tammikuun palkka. Voin siis rentoutua ja viettää yltäkylläisen (Suklaisen)  joulun liikoja stressaamatta.

Muutaman jutun olen saanut myytyä ja säkillisen tavaraa vein Fidalle tänään. En koe että koti olisi tyhjempi, mutta ehkä se on.

(Hei taas tuli runsausjuttu. Se heppu, jonka piti tehdä mulle ruokaa peurasta, mutta joka jäätyi kun mainitsin poikani, ilmoitti itsestään juuri äsken. Puoltoista kuukautta piti mykkäkoulua, mutta taas ilmoittautui. )

Taidan tänään karsia erityisen huolellisesti, niin saisin viestin joltain erityisen toivotulta henkilöltä :)

Feng shui kohdilleen jatkuu

 Yllätin itseni. Mä olen jo kolmatta päivää mukana tässä yhdeksän päivän feng shui haasteessa. Päätin toteuttaa haasteen helpompana. Karsin vain 18 tavaraa päivässä. Kaikki yhdeksällä jaolliset numerot kelpaa nimittäin. Koska kotona on enemmän vilskettä kuin aiemmin, olen nyt mennyt helpoimman kautta karsimisessa. Mulla on vaatehuoneen hyllyllä lasten vanhoja dvd-levyjä. Poistan sieltä 18 levyä päivässä. Kannan ne saman tien autoon odottamaan Fidalle pääsyä. Ensi viikolla pemistän muitakin paikkoja kuin levyhyllyä.

Samalla toki aktiivisesti mietin mitä haluan elämääni lisää. Positiivinen runsaus on ykkösenä. Ihmisiä, naurua, kivaa tekemistä. Tietysti runsaasti rahaa.

Positiivista runsautta tuli jo perjantaina. Minulle soitti sosiaalityöntekijä, jota en ole tavannut. Hän sanoi kuulleensa minusta paljon hyvää. Olen kuulemma arvostettu ja pidetty. Oli niin ihana saada noin kivaa palautetta. Tällä pärjään loppuvuoden. 

Eilen esikoinen ja miniä oli taas pitkään kylässä. Keksittiin miniän kanssa meille sopiva jouluruoka. Meistä kumpikaan kun ei syö jouluruokaa ollenkaan. Päätettin tehdä salaattibuffa. Pilkotaan kippoihin salaattijuttuja, pastaa, fetaa, mozzarellapalloja, kanaa, tacomaustettua jauhelihaa, nachoja ja suolapähkinöitä. Näistä kaikista pojatkin varmaan ottaa itselleen jotain kinkun kylkeen.

Muut jouluruoat on meillä vain kinkku, graavilohi, porkkanalaatikko, mäti smetanoineen ja sipuleineen. Nämä on vuosien varrella valikoituneet meidän pöytään. 

Ystävä just aamulla näytti heidän listansa, joka on exceliin tehty. Lista on varmaan metrin mittainen. Heillä on KAIKKEA. Paljon. Hauskin on se, että heillä on jälkiruoka ja erikseen kahvin kanssa vielä täytekakku. Kahvin jälkeen juustoja, joita kukaan ei enää jaksa syödä, mutta aina ne hankitaan. Lievästi sanoen yltäkylläistä. 

Mut jee, joulu lähestyy.

Feng shui. Elämän runsaus.

 Heippa. Mä olen hissutellut villasukissani koko marraskuun, enkä ole keksinyt yhtäkään ajatusta, joita jakaa tänne tai minnekään. Olen taas joutunut huomaamaan ettei mulle sovi liian "tyhjä" ja rauhallinen elämä. Mulla on ollut töitä eli työlapsia tosi vähän tänä syksynä ja vapaapäiviä siksi niin paljon. Juuri olin kuusi päivää itsekseni kotona tyhjänpanttina. Olen lukenut ja nukkunut. Nukkunut liikaa itseasiassa. Sain mä hetkellisen puuskankin ja siivosin kirjahyllyjä, etsin joulujuttuja ja vaatehuonettakin hieman järkkäilin. Puoli jätesäkillistä tavaraa kannoin jo autoon odottamaan Fidalle viemistä. 

Suurimman inspiraation sain Eeva Kolun blogista. Seuraan Kolua instassa ja olen ihaillut kuvia hänen kodistaan. Etenkin hänen suuri ruokapöytänsä on ollut mun rakkaus. Mutta apua, mitä nyt. Kolu myi pöytänsä ja hankki pienen pyöreän ruokapöydän. Selitys koskettu mua kovasti. Sen lisäksi että pöydän kohdalla oli kuulemma aika pimeää, niin Kolulle oli tullut tunne, että hän jatkuvasti vain odottaa ihmisiä. Hän elää yksin ja yksin elävälle iso pöytä on vain liikaa. Pöydän ääressä tuli istuttua harvoin. Hän siis hankki pienen pöydän ja asetti sen ikkunan eteen ja nyt hän viettää sen äärellä paljonkin aikaa. 

Eli jos hankkii huonekalunsa itselleen, tähän hetkeen, lisää hyvinvointiaan. 

Mulle tuli kova hinku luopua omasta isosta pöydästä, mutta sitten laskin uudestaan ja tajusin, että mä kyllä tarvitsen juurikin tämän pöydän tähän elämään. 

Toinen inspiroiva juttu blogissa oli sellainen feng shui kuntoon. 9*27 oli sen nimi. Yhdeksänä päivänä poistaa kodistaan 27 tavaraa. Jos joku päivä jää välistä, pitää aloittaa alusta. (Tähän se mun kohdalla kosahtaa, vaikka ajatus innostikin. En mitenkään pysty sitoutumaan yhdeksäksi päiväksi.)

"Ajatus rituaalin takana on yksinkertainen: kun luovumme siitä, mikä ei enää palvele meitä, teemme tilaa sille, mitä haluamme elämäämme lisää. 

Tämä rituaali on mainio esimerkiksi vuodenaikojen vaihtuessa, silloin kun elämässä on alkamassa uusi vaihe tai silloin, kun toivoisi että elämässä alkaisi uusi vaihe.

Kun tuntuu, että elämä on vähän jumissa ja kaipaa jotain uutta. Tämä tuppaa pistämään asioihin vauhtia. "

(Kun nyt luin tämän jutun uudestaan, niin todellakin mun pitää kyetä sitoutumaan tällaiseen projektiin. Mun elämä on jumissa ja todellakin tarvitsen jotain uutta. )

Sitten taas Eevan sanoin: Minusta rituaalin hauskin vaihe on etsiä todisteita siitä, miten toiveeni toteutuu yhdeksän päivän aikana. Yritän pitää silmät auki ja kirjoitan kaiken mitä huomaan ylös. 

Mulla on kotona vino pino muistikirjoja. Minäkin aloitan karsimisen ja pidän päiväkirjaa mitä kaikkea ihanaa mulle tapahtuu. (Taidan aloittaa karsimisen parittomista sukista, niin pääsen hyvään alkuun, )

Oumaigaad, jo tämä kirjoittaminen auttoi, Juuri sain puhelun että saan hakea itselleni pikkutaaperon. Huraa. Runsaus. Työ. Elämän sisältö.

Tämäkin kuukausi on jo ohi

 Jahas, mihin tämä marraskuukin jo meni. Olen elänyt edellisen postauksen ajatuksen mukaan ja ollut ehkä enempi läsnä ja olen myös käynyt katsomassa poikien pelejä kun mahdollisuus on ollut. Olen siis iloinnut työmielessä hiljaisesta syksystä, kun olen ehtinyt poikien juttuihin.

Marraskuun ikävä oli koiran diabeteksen aiheuttama romahdus, lääkärissä ramppaaminen ja lopulta eläimen lopettaminen. Oli kovin rankka pari päivää, kun etenkin poikien puolesta surin ja murehdin. Minä ja kotona oleva kaksikko liimauduttiin toviksi yhteen oikein kunnolla ja puhuttiin hirmuisen paljon. 

Koska olen lähtökohtaisesti optimisti, vaikkei aina siltä tunnu, niin olen keksinyt hyviä puolia koirattomuudesta. Suurinpana plussana on se, ettei mene kaikki rahat lääkkeisiin ja lääkäreihin. Sit ei tartte imuroida lähes ikinä enää, kun ei ole koiraa joka tiputti karvaa joka askeleella. Ei tarvitse myöskään murehtia mistä koiravahti, jos lähtee reissuun.

JA KAS, mä lähden reissuun! Eilen näin siskoa ja puolivitsillä heitin et lähdettäiskö kesällä Kreikkaan. Sisko ei sanonut ei, joten äkkiä sit googlasin "kesämökkini" Kreikassa. Todettiin että onpas kaksi viikkoa halpa verrattuna viikkoon ja KLIK, matka oli varattu. Ihan paras idea ikinä! 

Mä olin jo ehtinyt murehtia ettei ole ketään kenen kanssa reissata, joten sisko on vastaus rukouksiin. Me voidaan olla ihan hissukseenkin yhdessä ja vaan lukea ja maata auringossa ilman seurustelupakkoa. Mutta ihan varmaan seurustellaan ja nauretaan vuosien edestä! Nyt vaan peukut pystyyn että samperin korona ei pilaa kaikkea. Sovitaan että ei pilaa. 

Nyt on TAAS yksi motivaatio lisää elää säästeliäästi. LOMA!

Ihanaa kun tulee joulu jne, mutta mun talouspuoli odottaa tammikuuta ja sitä että rahaa menee taas järjellisesti, eikä holtittomasti. Et jos vaikka saisin tehtyä ihan aikuisten oikean budjetinkin itselleni. Kun olen jo niin hyvässä vauhdissa kuitenkin tässä ostamattomuudessani. 

Hyviä ajatuksia siis. 

As good as it gets

Kävin hyvän keskustelun parin päivää sitten yhden kaverini kanssa. Hän on ikäiseni nainen, eronnut vuosia sitten ja teinin ja esiteinin äiti. Hän aina sanoo, että on lopunikäänsä yksin, koska ei vaan ole mahdollista, että kumppania edes löytäisi. Hän on kuulemma naisena liikaa. Liian hyvä duuni ja liian äänekäs ja liian vanha ja liian huumorintajuton ja mitä kaikkea muuta. Naurettiin että me nähdään itsemme ylipäätään ehkä eri tavalla kuin muut näkevät. 

Hänellä on kaksi elämänohjetta itselleen. Elä kuin jäljellä olisi enää viisi vuotta. Hänen kohdallaan se tarkoittaa pääosin sitä että matkusta matkusta matkusta. (Kotimaanmatkailu kelpaa hänellä hyvin myös)

Toinen ohje oli se mikä kosketti mua. Pitää nauttia siitä kun lapset ovat vielä kotona. Kohta ne ei enää ole ja sitten elämä on tyhjää ja yksinäistä. Että tämä oikeasti on elämän parasta aikaa. As good as it gets! Hyvä etten pillahtanut itkuun. Kaikki tietää että lapset on mun elämän tärkein asia, mutta toki mä uuvahdan välillä siihen kaikkeen mikä siihen liittyy. Harrastuskuskaukset ja loputon ruoan laitto esim. Muita juttuja en enää muista, kun pikkulapsivuodet on niin kaukana kuitenkin. 

Ystävältäni tajusin sen, että aina kun pääsee katsomaan pojan korismatsia ON MENTÄVÄ. Eilen mulla olisi ollut vapaailta eli vesijuoksuilta, mutta menin pojan peliin. Siellä me kaksi korisäitiä sitten nautittiin isosti! Kiitin häntä vielä hänen viisaista sanoistaan ja selittelin että en karttele pelejä, mutta yleensä työ estää pääsyn. Hän tiesi kyllä asian mutta piti sanoa silti. 

 Ihan loppumetreillä tätä vaihetta heräsin siis NAUTTIMAAN kaikesta. 

En mä kyllä suostu allekirjoittamaan sitä, että tämän ajan jälkeen ei olisi hyviä aikoja. Ne muut hyvät jutut pitää vaan keksiä pikkuhiljaa. Olisko vaikka matkustaminen omien poikien kanssa ? 

jk. Mulla on mennyt ruokaan tällä viikolla 18 euroa ja on jo torstai!!

Talousneuvoja eroa suunnitteleville

 Olen instassa tutustunut naiseen, jonka kanssa olemme paljon viestitelleet. Minusta on tullut hänelle eron vertaistuki. Hänellä on tilanne, että eropäätös on tehty, mutta ei ole vielä varaa muuttaa erilleen. Elää miehensä kanssa samassa kodissa ja alkaa jo väsyä yhdessä asumiseen, mutta ei ole rahaa lähteä. Samalla hän harmittelee, että on ylipäätään vetkutellut eroamisen kanssa, kun olisi jo monta vuotta voinut olla onnellinen, jos olisi eronnut aiemmin. 

Näinhän kaikki tekee. Ei kukaan eroa, kun ajatus ensimmäisen kerran iskee päähän. Naisilla eron miettiminen kestää noin kuusi vuotta sanotaan ja lähipiiri kyllä todistaa oikeaksi tämän. 

Näinpä sitten keksin huikean hyvän neuvon naisille. (Miksei miehillekin) Kun se eroajatus ensimmäisen kerran iskee, ala säästämään rahaa. Kuudessa vuodessa pienikin summa on jo aika iso. Niillä rahoilla voi sitten maksaa mahdollisia takuuvuokria ja ostaa huonekaluja.

Jos käy niin onnekkaasti, ettei eroa tulekaan, niin sitten on kasassa kiva potti, jonka voi käyttää vaikka lomamatkaan sen rakkaan miehen kanssa. 

Jälkiviisaana mietin miksi hitossa en säästänyt rahaa edes silloin, kun oma eropäätös oli tehty, mutta asuimme vielä kuukausitolkulla yhdessä? Ihme typeryyttä. Saisinko aloittaa alusta? Tavallaan olenkin, koska nyt säästän kaiken minkä kykenen, vaikken ole eroamassa itsestäni. 

Mutta onhan noita rahareikiä. Koira kävi taas eläinlääkärissä eilen. Insuliiniannostusta säädettiin taas, joten joudun taas tovin käymään siellä viikottain verikokeessa. 

Muistin että auto pitää huoltaa. Onneksi mulla on ystävä, joka huoltaa auton eikä tarvitse mennä merkkikorjaamoon. Säästöä muutama satanen. 

Koska näitä kalliita menoja taas tuli, niin kehun itseäni kovasti siitä, etten ole muuten tuhlaillut, niin saatan selvitä näistäkin menoista ilman säästötiliin kajoamista. (Ainiin joulu!)

Kehun itseäni siitäkin, että ollaan syöty kotoa löytyvää ruokaa ja kumpikaan, minä tai 18v ei olla kärsitty. Kannattaa ostaa kotiin vain sellaista , jota tekee mieli syödä. 

Päivän tuhlailu: Roosa nauha ja kirja kirpputorilta. 

Talouskatsaus

 Ihana äppi tuo Nordea wallet. Sen avulla sain faktat tiskiin näin kuun vaihteen kunniaksi. Ihan niin hyvin ei ruokapuolella mennyt kuin haaveilin. Mutta 60 euroa vähemmän kuitenkin kuin syyskuussa. Parannus se on sekin. Kuusisataa euroa on siis kuukauden kauppalaskut. 

Rahaa mulla oli mennyt kaikkeen 1200 euroa. Syyskuussa 1500 e!! Tämä pudotus aika lailla sillä, etten vain ole ostellut mitään. Tai käynyt missään. Uiminen toki maksaa. Syyskuussa 63 e ja lokakuussa 44e. 

Se mikä ällistyttää on se, että mulla om rahaa vielä reilu kaksisataa ja palkkapäivä on perjantaina. Uskon että neljäksi päiväksi on ruokaa kotona, että juuri mitään ei tarvitse kaupasta hakea. Pakahdun ylpeyteen ja kehun itseäni nyt kovasti tekemästäni työstä. 

Aion nyt marraskuussakin jatkaa itseni kanssa kilpailua. Miksi mä en ollut tajunnut että itsensä kanssa kilpailu voi olla hauska harrastus?

Totuus tulee nuorison suusta

Sain ystävältä loistolahjan. Purkin karkkia mun näköisessä kääreessä :) 

Ystävä toi lahjan lisäksi herkkulautasen, jossa hedelmiä ja juustoa kera kahden pienen shampanjapullon. Meillä oli oikein luksusilta. Keskimmäinen oli osan aikaa meidän seurassa ja jotain vitsailin Tinderiin menemisestä. Poika kysyi painokkaasti "Kuka sua muka haluaisi?". Me naurettiin ystävän kanssa vedet silmissä. Poika sit onneksi täsmensi. Koska mulla on hänet ja mopojonne ja vaihtuvat pikkuiset plus koira, niin "kuka sellaista jaksaisi." My words exactly. 

(Tulikin muuten mieleen, että se hirvipastan tekijä ei ole ilmottautunut sen jälkeen, kun muistutin poikieni olemassaolosta. Että mun keskimmäinen oli siis kovin oikeassa.)

Äitikin on selvästi oivaltanut jotain tästä. Sain lahjaksi ihanan pussilakanan yhdelle!! Se teki mut jotenkin riemastuneen onnelliseksi. 

 

Huikeaa taloushallintaa

 Taas oli silkkaa säästöä. Tilasin Zalandolta kaksi talvitakkia. Toinen oli tylsä ja toisessa näytin siltä, että olisin pukeutunut makuupussiin. Palautukseen molemmat=hirmuinen säästö. 

Ruokaan on mennyt tässä kuussa 520 euroa. Jos olisin ihan järjettömän natsitiukka, niin selviäisin loppuviikon ehkä kympin ostoksilla. Tässä hyvä tavoite! Mutta vaikka menis kolemkin kymppiä, olisin ollut taloudellisempi kuin ikinä. Ja tästäkin on varaa vielä tsempata ilman että laatu kärsii. 

Mun rahastosäästötili on jo 15 euroa plussalla. Se on niin innostavaa, että todellakin aion lykätä kaikki ylimääräiset rahat sinne, kunhan tämä työtilanteeni normalisoituu. Kohtahan mä voin jäädä vaikka varhaiseläkkeelle noilla rahastorahoilla :D  Nyt mä oikeasti vasta sisäistin sen mitä korkoa korolle jutut tarkoittaa. Jos tuo 450e lojuis mun säästötilillä, sen arvo vaan pienenis. Nyt se sama summa on muutamassa kuukaudessa kasvanut 15 euroa. Tosta noin vaan. 

Tässä talousinnossani tein laskelmia. Triljoonatta kertaa laskin kuukauden menot, mutta nyt tein budjetin ruoalle, bensalle ja muulle. Jos pitäytyisin budjetissa (KUN pitäydyn) , niin saisin säästöön joka kuu 300 euroa!!! Ja tämä laskettu tämän päivän tilanteen mukaan, kun mulla on liian vähän töitä. Mä olen mykistynyt. Tähän mennessä olen laskenut, että pärjään näillä tuloilla juuri ja juuri. Mitään säästöä en ole edes kuvitellut saavani. Haaste itselle. Marraskuun aion pysyä budjetissa. Huom, olen kyllä pysynyt lokakuussakin ja todellakin saattaa jäädä säästöön parisataa. Mä en ymmärrä tätä. Onko se tosiaan niin, että ei ne isot tulot vaan pienet menot??? Mä en ole tässä kuussa ostanut mitään ylimääräistä, paitsi kaksi lelukoria kirpputorilta. Jos kerran lasten lelut on aina olohuoneessa, voisko ne edes olla kivoissa pinkeissä koreissa? 

Joulu on kyllä ovella, joten kaikki nuo säästöt mitkä saan kasaan, menee jouluun, mutta JEE, ne menee siis palkkarahoista eikä säästöistä, mikä on kovinkin jees. Hyvä talous, here I come!

Kun mä nyt olen niin innoissani kaikesta, niin voisinko myös tehdä kiertävän ruokalistan. Edes kolmen viikon ruoat jos saisi kasaan, niin sekin olisi uskomatonta vaihtelua elämään. Nyt meillä on ehkä viikon kiertävä lista. Ei naurata vaikka naurattaakin. 

Jos jokainen mun lukija sanois edes kaksi ruokaa, niin kolmen viikon ruoat olisi kerätty kasaan hetkessä. Ja juu, ei tarvitse mainita jauhelihakastiketta yms :D 

Kiitos ja näkemiin

Talousjutut

 Olen niin lumoutunut muiden ihmisten jääkaapin sisällöistä. Että mitä ne ostaa ja mitä niillä syödään. Onneksi Marika vastasi mun toiveeseen ja jakoi viikon ostoksensa. Mä aion tehdä vasta ensi viikolla ison kauppareissun ja siihen sitten panostankin. Tällä viikolla karttelen kauppoja, koska olen sitoutunut tähän taloudellisuuteen ja itseni kanssa kilpailemiseen. Ensimmäistä kertaa ikinä mä olen kyennyt "noudattamaan budjettia". Lainausmerkeissä siksi, ettei mulla ole budjettia, mutta katson kuin vähällä pystyn pärjäämään. Olen aika hyvin saanut pakastimesta kaivettua ruokaa ja sillä on pärjätty. Eilen syötin pojille jauhelihakastikkeen jämät ja hieman valittivat kastikkeen vähyyttä, mutta ilmoitin että riitettävä on. Piste. Eikä ne kuolleet nälkään. 

Mä seuraan kulutusta nykyään Nordea walletista ja olen siihen aika koukussa. Kauhuakin se kyllä tuottaa, kun näyttää menot kaukaisuudestakin. Kuin hiton leveästi mä oikein olen elänyt? Tai huolettomasti. Nyt on tulossa kuitenkin taloudellisin kuukausi ikinä. Tähän mennessä mulla on mennyt tonni ja viikkoa enää sunnuntaihin asti jäljellä. Mun ei tarvitse kuin tankata ja ostaa ihan vähän ruokaa.

Tänään tehdään taas itse Butter chickeniä (poikien toive) ja se riittää pariksi päiväksi. Sitten tex mex pataa ja varmaan makaronilaatikko. Näihin aineet kotona. Sit jos ostaa viikonloppuna pitsat, niin eiköhän se about ole siinä. Kaikki mikä jää alle 1200 euron, tuntuu vähältä. Seuraava tavoite sitten kai se tonni. Sen verran avaan, että tähän sisältyy ruoat, bensat, viikkorahat ja kaikki mahdollinen muu. Esim 80 e nostin rahaa kun poika meni rippileirille. Niin ja 90 e meni synttärilahjoihin alkukuussa. Ilman näitä olis mennyt rahaa ihan älyttömän vähän. Olen vaikuttunut itsestäni. 

Olen siis todistanut itselleni että vähemmälläkin työmäärällä pärjään, mutta ylimääräistä ei jää. JA se joulu.... 

Mutta nyt, hyvää syntymäpäivää mulle! Mä taidan tehdä munakkaan ! 

Eilen taas hieman murisin

 Joskus asiat osuu jotenkin arkoihin paikkoihin. Enkä olisi minä, jollen siitä tietysti raportoisi. Kuulin eilen esikoiselta isänsä vaimon perustamasta insta-tilistä, jossa seurataan heidän taloprojektiaan. Ensimmäistä kertaa tämä taloprojekti tuntui musta pahalta. Tunne saattaa olla kateus. Siitä huolimatta etten millään ikinä haluaisi rakentaa taloa. Edes rakennuttaa. (jos mä en osaa edes valita seinien värejä, niin miten osaisin valita mitään suurta ja oikeaa?) Eniten kateutta aiheutti se, että eksäni vaimo osaa kirjoittaa. Ärsyttää. Voisko se nyt vaan pysyä lestissään ja olla tylsä ja väritön ? :) Mä en hyväksy hyvää kirjoittamista yhtään. 

Tähän talojuttuun kun yhdistää sen että tuorein eksä muuttaa siis yhteen tyttöystävänsä kanssa, niin murisin illan sisäisesti. Mä en kadehdi yhteenmuuttoa vieläkään enkä ole mustasukkainen edelleenkään. Ehkä mä vaan murisen sitä että muiden elämä etenee ja paranee ja minä vaan vätystän täällä kotona kuten aina. 

Loppuhuipennus tuli sit vielä sen yhden miehen johdosta. Hän laittoi viestin että syönkö riistaa. (hän kun siis metsästää) Hän voisi tulla mun luokse ja tehdä jotain riistaruokaa joku päivä. Kysyin pokkana moniko mun pojista saa olla kotona. Hän vastasi vain että " En kommentoi". Elikkä en siis saa riistaruokaa. Mulla on aina joku pojista täällä. Asia ei sureta mua. Mä vaan ärsyynnyn siitä että jos hän niin haluaa olla mun kaveri, niin kuinka paha olisi nähdä noita mun tyyppejä. 

Että rakentakaa te muut vaan taloja ja muuttakaa yhteen, mä en saa edes hirvipastaa :D

Toscanasta ja eroista

 Muistelen tässä, että mun piti alkaa pukeutumaan kivoihin vaatteisiin ja olla romanttinen tyyppi Toscana-elämässä. Ihan ei ole onnistunut. Olen koko ajan trikoissa ja pehvan peittämässä poolossa. Kauppaan mennessä vedän päälle pitkän tikkitakin ja toivon ettei kukaan huomaa. 

MIetin että jos mä olisin yksi niistä, jotka koronan jälkeen aloittaa etätyöt ensi viikolla, niin pulassa olisin. Miten vaikeeta voi olla pukeutua ja vielä pukeutua kivasti? Loputtomasti en voi vedota siihenkään että olen tällainen läskipossu. Kyllä muutkin rehevämmät ihmiset pukeutuu kivasti. 

Olen muuten ylpeä. Jumppasin kotijumpan tänäänkin. Tästä on jo lähes tullut tapa, kun jo toinen kerta tällä viikolla. Sain ehkä uutta puhtia mun uudesta aktiivisuuskellosta, jonka sain eilen lahjaksi esikoiselta ja miniältä. Mulla on ollut melkein seitsemän vuotta aktiivisuusranneke, joka on kovin simppeli. Tää uusi kertoo sykkeen ja unenlaadun ja stressitasonkin askeleiden lisäksi. Tämä on myös kovin söpö. Kello tuo ehkä uutta intoa oman hyvinvoinnin metsästykseen. 

Metsästyksestä puheenollen. Mulle soitti tänään se yksi mieshenkilö, jonka olen maininnut. Minähän TAAS yks päivä suututin sen, kuten olen tehnyt viimeiset 23 vuotta säännöllisesti. Hän oli kutsunut itsensä mun luokse kylään, joka se jo aiheutti ahdistusta. Sellainen Yyh, en halua ketään mun kotiin. Hän sit aamupäivällä laittoi viestin et monelta on sauna ja mä jäädyin täysin. EI EI EI, mun luokse ei tulla saunaan. Siis haloo, haluanko mä istua jonkun tyypin kanssa alastomana jossain huoneessa? En. Joten päätin sitten perua koko tapaamisen. Tänään hän sit muina miehinä soitti ja vuodatti avioerokäänteitä ja haukkui tulevaa ex-vaimoaan. Hän on just siinä vaiheessa, että Ihanaa kohta olla yksin ja ihanaa etten ole tilivelvollinen kenellekään jne. Eli nää samat kuin mulla. JA tietenkään hän ei aio sitoutua kehenkään ja ei usko tapaavansa ketään, joka saisi hullaantumaan hirveästi. Teki mieli hieman nälviä, että kiva kuulla. 

Hetkeä aiemmin olin jutellut eksäni kanssa. Hän se sijaan sitoutuu ja on muuttamassa yhteen uusimman kanssa. Voin sanoa että ei kyllä käy kateeksi. Hän taas aloittaa uusperhe-elämän, johon kuuluu kolme poikaa. Alakouluikäisiä kaiken lisäksi. Mä niin en pysty kuvittelemaan että pystyisin siihen itse. Ainakaan enää. Se että mulla on aina pieniä lapsia talossa on eri asia kuin se, että asuisin jonkun kanssa, joka vasta kasvattelee niitä lapsosiaan. Huuh. 

Mun isoin lapsonen on muuten ihan omaa luokkaansa poikana. Eilen kertoi, että viikonloppuna ottaa mukaansa pienet pikkuveljensä (1 ja 4 v) ja ajaa heidän kanssaan mummolaan kylään. "On kiva nähdä veljiäkin taas." Hän yritti houkutella mukaansa keskimmäisen, joka ilmoitti että jos pikkuset tulee, hän ei tule. Hän inhoaa niitä ja ne on pilanneet hänen elämänsä. Mua oikeasti surettaa se kuin vihamielisesti hän suhtautuu veljiinsä. Ei ole käynyt toisessa kodissa kertaakaan tänne muuton jälkeen eli puoleen vuoteen. Yritän koko ajan puhua että nekin kasvaa ja kehittyy ja on sääli jos ei ole minkäänlaista suhdetta nuorimpiin. Hän on sitä mieltä et hänellä on tarpeeksi veljiä yhdessä iso ja pikkuveljessä.

Eli ei se uusperheys aina niin herkkua ole. Lapset, isotkin, voi reagoida aika vahvasti uusiin sisaruksiin. Mulle myös sanottiin aika suoraan että ilman eroa ei olisi tullut näitä uusia muksuja. Että ero on hieman elämää pilannut. (Syyllisyys)

Mutta onneksi mulla ja pojilla on asiat kuitenkin pääosin oikein hyvin. 

Hyvää viikonloppua.

Olet mitä syöt

 Katsoin eilen Olet mitä syöt -sarjan uusimman jakson, jossa oli näyttelijä Minna Kivelä. Alkuun sanon että oi mikä väripillerikoti hänellä oli. Ihania värejä ja tavaroita ja taidetta. Ehkä liikaa kaikkea ja kaikki tasot täynnä, mutta niin ihanan näköistä. Valitettavasti omassa kodissa se olis sotkua, jollain toisella vain ja ainoastaan ihanan kodikasta. 

Sain kuitenkin tästä jaksosta sen viimeisen herätyksen, mistä olin jo eilen puhunut ja tämä vaan sinetöi kaiken. Tässä ollaan jo siinä iässä, että mitä vaan voi tikittää sisällä tietämättä. Jotenkin hirvitti että Kivelällä oli sekä rasvamaksa että kakkostyypin diabetes. Se mikä sai ilahtumaan, on se, että tosiaan vain se kymmenen prossaa painosta pois vie suurimmat murheet pois. Mulla ei mun tietääkseni ole mitään näistä, varsinkaan rasvamaksaa, mutta silti. 

Eilen kävin kolmatta kertaa tällä viikolla vesijuoksemassa. Onneksi tänään on työpäivä, niin saan pakollisen tauon. Sain nimittäin niskasäryn. Kyllä mä hieman palelen hallissa ja se hajottaa niskan, vaikka muuten tekisikin hyvää. 

Viikon ruoat on olleet herkullisia ja terveellisiä ja yllättäin ollut suklaatta. Toi eilinen ohjelma vei mun viimeisetkin suklaahimot pois. Ajatelkaa jos alkaisinkin vain pelätä suklaata. Olispa mahtavaa. 

Hyviäkin aikoja

 Koska olen nyt kovasti marissut tai ollut inhorealistinen, niin voisin vaihteeksi olla iloinen.

Eilinen oli hyvä päivä. Oli vapaata, sain hengailla ja lukea. Tein kotitreenin. Eka kerta!

Ystävä kävi kylässä ja toi ihanan ennakkosyntymäpäivälahjan mun Toscana-seinälle ripustettavaksi.

Esikoinen ja miniä tuli yllätysvisiitille. Meillä oli oikein mukavaa. Jaksan ällistyä siitä miten ihania ne on. 

Menin taas vesijuoksemaan, toista päivää putkeen. Mulle tuli hirmuisen hyvä ja urheilullinen olo. Kotimatkalla puhuin pitkään vanhimman ystäväni kanssa puhelimessa. Siitäkin jäi hyvä mieli.

Iltaohjelmassa Ensitreffit alttarilla EIKÄ karkkia ollenkaan.

Tämä päivä on ollut myös vapaa, mutta nyt se tuottaa jo hieman levotonta oloa. Liika vapaa on liikaa vapaata.

Mutta paras oivallus iski tänään. Jos tekee sellaista ruokaa, josta hirmuisesti tykkää, saattaa herkkuhimot jäädä vähemmäksi. 

Tein lemppariani tonnikala-nuudelisalaattia. Ostin uunijuureksia ja parsakaalia ja teen niitä lisukkeeksi kanalle. Noita molempia ruokia rakastan. Jos myös opettelisin syömään tarpeeksi, koska se oikeasti on mulle vaikeaa. Että jos pikkuhiljaa saisin taas itseni terveellisemmälle linjalle.

Mä nimittäin oikeasti olen hieman säikähtäneenä miettinyt terveysasioita. Suosikkiohjelmassani Hurjassa painonpudotuksessa tyypeiltä löytyy kaiken näköisiä salaisia vaivoja. Se nyt ei sinänsä yllätä, mutta nyt mun hyvä ystäväkin sai kolesterolilääkkeet, koska arvot koholla eivätkä ole laskeneet ruokavaliolla. Samainen ystävä sai myös lähetteen sokerirasitustestiin, koska paastosokerit koholla. Hälle on jo pari vuotta sitten sanottu diabetesriskistä, mikä kauhistuttaa mua, koska hän on mua hoikempi eikä ole mun kaltainen herkkupersekään. 

Aloin sitten miettimään millainen pommi mun sisällä voi tikittää. Lähden siitä ettei mikään , koska minähän olen terve, jonka ainoa vaiva on nivelreuma, joka ei ole mun vanhuustauti. Ystäväni oli ihan vapaaehtoisesti mennyt tällaisiin verikokeisiin, josta saa nämä salaiset tiedot. MÄ EN AIO mennä, enkä ainakaan ennenkuin olen laihtunut kymmenen prosenttia. Minä olen sellainen suomalainen mies, joka ei kyllä mene lääkäriin. :D

Saako ikinä hellittää?

 Mä en osaa yhtään enää elää hetkessä. Mä mietin koko ajan paljonko mulla on rahaa tilillä seuraavan tilipäivän koittaessa. (Vielä 2,5 viikkoa aikaa sinne) Että kuinka paljon pystyn siirtämään rahaa säästötilille, kun kerrankin olen pysynyt budjetissa ja jäänyt plussallekin. 

Kyllä, mä mietin rahaa koko ajan. 

Tästä tulee mieleen vanha muisto mun superhypersiivouspäivästä. Olin onnellinen kuinka käsittämättömän siistiä kotona oli ja sitten yhtäkkiä tajusin ettei se siisteys pysy. Että se kertasiivous ei riitä. Että se huikea siisteys kestään vain hetken. Olin todella lannistunut.

Samaa fiilistä koen juuri nyt. Mä todellakin olen ymmärtänyt, että vaikka nyt ( ehkä kaksi viikkoa)  olen ollut käyttämättä rahaa holtittomasti ja olen osannut olla fiksu, niin se ei riitä. Se yksi kerta. Yksi kuukausi. Tätä on vaan jatkettava ja jatkettava. Ikinä saa enää hellittää. 

Mutta voiko taloudellisuus olla elämän sisältö etenkin nyt, kun ei ole muuta?

Olen alkanut tulla lähinnä vain vihaiseksi siitä, että kaiken saan kantaa yksin. Siis talousvastuun. Olen hirmu äkäinen. Miten mä en oikeasti ennen vanhaan tajunnut, kuin tympeetä useimmilla "yksinhuoltajilla" on? Anteeksi. 

Mutta jotain positiivistakin. Mun ystävä halusi eilen tulla meille raivaamaan mun keittiönkaapit. Se oli seurassa älyttömän kivaa ja vihdoin kaapit on järjestyksessä. Paitsi että ruokakaapit on liian täynnä. Mistä se kertoo? Siitä ettei meillä näköjään syödä ruokaa kaapeista. Nytkin tulevan viikon chili con carne ainekset on pöydällä, koska ne ei mahdu kaappiin. 

Toinen positiivinen asia on mun "kultaseinä". Kinttupolut-Marika eilen kommentoi instassa, että mun seinä on hieman Toscanamainen. Vihdoin siis Toscanaa jossain muodossa. 

Saisinko vinkkejä johonkin positiiviseen kiitos?

Yhtäkkiä kaikki muuttuu

 Huomenna kuopus lähtee rippileirille.

Tänään keskimmäinen sai tiedon, että pääsee ammattikoulun medialinjalle. Koulu alkaa heti syysloman jälkeen. Veikkaan että opinnot tuntuvat mukavalta kahden tuskaisen lukiovuoden jälkeen.

Huomenna esikoinen ja tyttöystävänsä lähtee meidän suvun mökille mökkitalkoisiin. Noin vaan ilman mua, aikuisena.

Miten kummassa tää tapahtui?

Niin ja se, kun tältä keskimmäiseltä kyselin joululahjatoiveita, niin kyllä ne toiveet oli kattiloita ja paistinpannuja, jos alkuvuodesta muuttaisi omilleen.  Siis MILLOIN tämä tapahtui? Tämä muutos.

Mun elämässä sen sijaan ei tapahdu isoja asioita. Lähinnä rahastressiä, mutta kyllä, vaikuttaa siltä että ekaa kertaa näinä aikoina, mun budjetti pysyy. Toki tota ei pitäisi kirjoittaa, koska sit kuitenkin jotain. Toki tätä budjettikautta on vielä kolme viikkoa jäljellä, mutta aika optimistisena tuijottelen menoja. 

Kesällähän ryhdyin rahastosäästäjäksi, Olen sen suhteen hieman rasittava. Joka ilta pakko tarkistaa tuliko plussaa vai miinusta. Saattaa olla että sijoittaminen olisi mulle liian stressaavaa, jos vahdin näin tarkkaan noita pikkusummiakin.

S-kauppojen bonuksetkin olen alkanut laittaa rahastoon suoraan. Eli säästän kahteen pankkiin. Jotenkin ilahduttaa kerryttää niitä bonuksia, kun näkee kuin ne alkaa kasvaa korkoa. Tänäänkin olen yhdeksän senttiä plussalla :D

Tässä talousinnossani sanoin keskimmäiselle aamulla, että  hän voisi alkaa maksaa puhelinlaskunsa itse. Että kun muutat omillesi, niin sulla on laskuja ja itse ne pitää hoitaa. Kiltisti hän siirsi mun tilille rahan laskuun. Näin sitä siis pikku hiljaa kasvatetaan heppua itsenäiseksi ja raha-asioita ymmärtäväksi. Lupasin opettaa miten laskuja maksetaan. Kun eihän hän ole ikinä laskuja vielä maksanut. Pieni. 

Tämä päivä on ollut ihmeellisen täynnä kaikkea. 

DIY Toscanan auringon alla-elämä

 Alkutilanne:

Olet lähes varaton, koska karmea exä sain sulta paljon rahaa erossa. Sinkkumatkalla ihastut rötisköön ja ostat sen viimeisillä pennosillasi.

No mä en ollut varoissani, vaikka mua ei kukaan ryöstänytkään erossa. Muutin vuokralle asuntoon, jonka sittemmin ostin. Tämä kyllä on aika rötiskö. 

Mä en ole vielä löytänyt erikoisia puolalaisia kämppää remontoimaan. (menneisyydessä olin kuoliaaksi ihastunut kyllä yhteen puolaiseen.)

NO mutta miten nyt sitten leikkiä onnistuneesti Toscanaa? Aloita aamu vähintään kolmella kahvikupillisella. Sytytä aamiaispöytään kynttilä. Suunnittele pöytäliinan silittämistä.

Pue päälle jotain rentoa ja jopa semi-seksikästä. Yritä löytää huivi, jonka solmit huolettomasti päähäsi. Nyt näytät siltä, että hetkellä millä hyvänsä voisit tarttua maalitelaan. 

Ota läppäri syliisi ja kirjoita rennosti jotain, josta saattaa tulla huippuromaani. 

Avaa jääkaappi ja maistele sieltä juustopalasia ja mitä muuta sieltä nyt löytyykään. Tekaise joku rento välimerellinen pasta ja kutsu perhe tai ystävät tai ne mahdolliset puolalaiset syömään. Puhukaan yleviä. Esim Tinder, kirjat, seksi on hyviä aiheita. 

Vaeltele kodissasi ja siirtele tavaroita huolettomasti sinne tänne. Mihin vain kosketkin, muuttuu ihanaksi asetelmaksi, joka ei muistutakaan epämääräistä kasaa.

Käy vaatteesi läpi. Luovu kaikesta tylsästä. Päällä pitää olla jotain todella ihanaa ja romanttista tai persoonallista, koska kun lähdet ulos, tapaat kuitenkin miehen, johon ihastut silmittömästi.  Toki se mies on varattu tai sarjahurmaaja. Ensiksi mainittu on toki hyvä, koska se aviomies saattaa olla oma aviomies, joka iloisesti yllättyy kun keimailet hälle ihanassa mekossasi. 

Kaikissa mahdollisissa väleissä muista sytytellä kynttilöitä ja välillä kirjoittaa sitä romaaniasi.

Jos ei löydy puolalaisia remppamiehiä, niin saatat olla yhtä onnekas kuin minä, jonka äiti haluaa tulla maalaamaan seiniä. Muista tarjota äidillekin jotain hyvää ruokaa. Puhu kirjoista. 

jatkuu...

Taas monta mielentilaa

Kello ei ole edes puolipäivä ja olen ehtinyt ajatella:

1. Onpas taloudellinen olo. Nyt mun suunnitelmat kuukaudelle on niin loistavat, että en vain pärjää, vaan saan myös säästöön.

2. Olenpa mä yksinäinen. Olen niin yksinäinen, etten ehkä vastaa edes puhelimeen tällä viikolla, niin siitäs saa kaikki, jotka yrittää edes puhua mulle.

3. Olenpas mä todella onnekas, kun mun lapset on niin ällistyttävän kivoja ja kunnollisia.

4. Miks mä olen näin kamala läski? En ikinä enää poistu kotoa.

5. Taidanpa alkaa käyttää mekkoja, niin on laitetumpi olo ja mekot on kivoja kun ne ei purista. JA niin, jos vihdoinkin keksisin hauskoja vaateyhdistelmiä oman kaapin vaatteista.

6. Nyyh kyynel, mulla ei ole rahaa. Mitään kivaa en voi tehdä kun ei ole rahaa. (Tämä lähes tippa silmässä ääneen sanottuna poikien isälle, joka kävi ovella.)

7. Hei nytpäs mä järjestän kaikki mun kosmetiikkatuotteet kivasti ja alan käyttää rasvoja järjsestyksessä pois. 

8. Pari vapaapäivää alkaa taas. Mitäs tekis? Ainiin, en mitään. 

9. Kylläpäs mun ruokajutut on tälle viikolle hyvin mietitty. Onneksi eilistä butter chickeniä (pojan kanssa tehtiin yhdessä alusta alkaen!!!) on jäljellä vielä tälle päivälle. Tästä viikosta niin tulee ennätysviikko kuinka vähän voikaan mennä rahaa ruokaan. 

10. Mä olen menettänyt elämän iloni täysin.

11. Kyllä se taas jostain löytyy. 

Kaikennäköistä taas.

 Tänään nauroin olevani suomalaisuuden ytimessä. Kaupunkiin avattiin uusi Lidl ja ystäväni kanssa oltiin jonottamassa 6.55. Mä olin luvannut lähteä sinne, jos nukun yöni hyvin ja jos herään itsestään ajoissa. Kaikki meni putkeen ja olen siten onnekas lahjakassin omistaja. (en ämpärin)

Pakko kertoa mun oudot kriiseilyt miesten saralta. Maanantaina tämä yksi mies laittoi viestin, että milloin voidaan nähdä. Vastasin että tiistaina tai keskiviikkona olen vapaa istumaan jossain. Hän vastasi että "Istua? Missä?". Olin että voi vittu sentään, kun on vaikeeta ja jätin vastaamatta. Eilen hän sitten vasta lähetti mulle hämmentyneen kysymysmerkin. Mun teki mieli pitää palopuhe aiheesta Istua jossain tarkoittaa esim kahvillä käymistä ja jollei tajua, niin hällä tulee olemaan vaikeaa sinkkumarkkinoilla. 

Ja kyllä, niin tulee mullakin olemaan hankalaa jos ryhdyn näin kärttyiseksi. Ilmoitin kuitenkin, että nyt en tiedä milloin olen vapaa jne ja hän jotenkin pahoitti mielensä/ärsyyntyi. 

Tuli taas todistetuksi, että mun työ ei sovi ihmisille. 

Eilen muuten havahduin siihen, että joku vuosi sitten olin ajatellut, että sitten kun enää yksi lapsi asuu kotona, voin harkita tämän työn lopettamista. Niin havahduin siis siihen, että enpäs voikaan. Vaikka vaihtaisin pienempään asuntoon, niin nekin on aika kalliita ja mun tuleva palkka mahdollisissa muissa hommissa on niin pieni, että olis kyllä supertiukkaa silloinkin. Ehkä mä siis voin harkita asiaa uusiksi sitten, kun kukaan ei asu kotona ja voin muuttaa pikkiriikkiseen kaksioon. Paitsi et sit olen niin vanha, että ehkä mua ei kukaan huoli minnekään enää. No ei, tottakai huolii. 

Sitten mietin myös sitä, että tämä työ suojelee mua yksinäisyydeltä. Kun olen valtaosin niin kiinni kuin olen, en ehdi tajuta sitä, että mulla on aika vähän ketään kenen kanssa tehdä mitään. Kaikilla muillahan on omat perheet ja kumppanit ja puuhansa. 

Olen myös ajatellut sitä, että mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä reissuun. Mä en ehkä jaksa enää ajatella matkustamista kaverin kanssa, jonka kanssa pitäisi viettää päivän jokainen hetki yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä mitään, ainoastaan musta. Se oikeasti on niin, etten halua viettää jokaista vapaahetkeä jonkun kanssa. Mä tarvitsen sen oman ajan. Mun kirja-ajan siis.  

Nuo "yksinäisyys" ajatukset ei ole mitään kriisejä, ne on vain realistisia havaintoja ilman erityistä tunnetilaa. 

Eli kyllä, mä olen taas ajatellut :)

Numeroita ja miesjuttuja

 Ensin mun suurin ylpeydenaihe. Olen käynyt syyskuussa kymmenen kertaa vesijuoksemassa. Kuuden viikon aikana 16 kertaa. Mun henkilökohtainen ennätykseni. Nyt pitäisi käydä vielä tänään ja alkuviikko, koska keskiviikkona alan päivystämään ja viikkoon en tee mitään, jonne en voi mennä puhelin kädessä.

Talousnumero: Syyskuu meni ihan perseelleen. (Tässä oli pitkä lätinä, mutta olinkin lätissyt sen jo edellisessä postauksessa.)

Sit kiinnostavampaan numerofaktaan. Tällä viikolla mut sai ylipuhuttua kahville mies, jonka olen tuntenut viidellä vuosikymmenellä. Hän sen näppärästi oivalsi. Ollaan siis tunnettu teineistä ja siksi hän on mulle edelleen POIKA, eikä mies yhtään. 

Me ollaan oltu pääosin kavereita, mutta oli meillä jonkinlainen tapailusuhde kun olin joku 27v. Siitä asti hän on kuitenkin pitänyt muhun yhteyttä vuosittain. Ja yrittänyt miljoona kertaa nähdä mut, mutta mä lähinnä äksyilen hälle, koska se nyt vaan osaa ärsyttää mua lukuisin tavoin.

Nyt kuitenkin nähtiin, ja olin että whaat, meillähän oli kivaa. Siis oikeasti mukavaa eikä yhtään ärsyttävää. Hän sit viestitteli mulle heti illalla ja seuraavana päivänä ja toivoi että nähdään uudestaan. Imartelevaa toki. Mä sit kuitenkin jäädyin taas vaihteeksi. Ensinnäkin, mitä se niinku ajaa takaa. Ei ainakaan mitään romanttista.  Toisekseen ei mulla vieläkään ole kenellekään mitään annettavaa eikä puhuttavaa. Ja kyllä, teen asiasta hieman liian ison. 

Itseasiassa hälle olin maininnut pari viikkoa sitten, että en voi mennä Tinderiin, koska en osaa treffailla enää. Hän sanoi että hänen kanssaan voin harjoitella. Mut miten harjoitellaan jonkun kanssa, joka on oikeasti tosi tuttu. (vaikka onkin viimeksi kuulemma nähty vuonna 2012)

Se on virallista. Musta on tullut todella säälittävä. 

Niin joo vielä. Se Laura Frimanin TAuko-kirja on todella hyvä, hauska, kiinnostava ja silmiä avaava. Ehkä siitä johtuen näin unta, jossa meillä oli tulipalo. Mun piti äkkiä pakata mukaan vaatteita ja juosta paloa pakoon. Ongelma oli se, että en osannut päättää mitkä vaatteet otan mukaan, koska ne oli tyhmiä, huonoja ja epäsopivia. Tuli oli jo lähellä ja mä vaan märehdin, että mitkä hitot mä täältä pelastan. Ajatelkaa, jos olisi vaatekaappi, jonka sisällön vois kaapata mukaansa hetkessä. 

Mä jauhan näistä vaatteista koko ajan. Kaikki muut on jo karsineet kaappinsa sillä aikaa, kun mä vaan marisen siitä. 

Epäjohdonmukainen taloudellisuus

 Ei ole mennyt syyskuu yhtään niin kun piti. Koko ajan on rahanmenoa. Mutta se mikä ilahduttaa on se, että mä käyn selkeästi harvemmin kaupassa kuin aiemmin. Edistys se on sekin.

Mutta eilen, kuun viimeisenä päivänä olin sitten aivan holtiton. Olin saanut lahjakortin maailman ihanimpaan kauneushoitolaan. Siellä lojuin puolitoista tuntia elämästäni nauttien. Vitsailin, mutta puhuin kyllä totta, että hoidon aikana yritin välillä ajatella negatiivisia, mutta en onnistunut. Ne tuntui ihan neutraaleilta ne entiset murheet. Niinku rahastressi! NO big deal. 

Tässä euforisessa stressaamattomassa tilassa ostin hoitolasta essen meikkivoiteen hintaan 66euroa. Se nauratti niin paljon, että päätin sitten ostaa kirjakaupasta pari haluamaani kirjaa samaan syssyyn. Et väliäkö millään. Ostin Sisko Savonlahden uusimman ja Laura Frimanin Tauko- kirjan. Mua kiinnostaa se vuoden vaateostoslakko tosi paljon. 

Onneksi nyt on lokakuun eka päivä. Voin taas aloittaa uuden hyveellisen elämän. Niinku talousmielessä. Uusi kuu on uusi puhdas lehti. (Ja hei, viime kuussa käytin kuitenkin vähemmän rahaa kuin edellisessä kuussa. En ole täydellinen epäonnistuja.)

Tästä hyvällä mielellä viikonlopunviettoon, hop. 

Toscanan auringon alla-elämä

 Mä olen viime ajat marissut ja angstannut niin paljon, että mun lähimmät ystävät on kaikki hieman konahtaneet mulle. Sillai rakkaudellisesti.

Yksi viisas ystäväni lähti kind of sokkotreffeille ihan hurjan hornan kuuseen. Siis oikeasti satojen kilometrien päähän. Se sanoi, että siinä voi käydä hyvin ja olla positiivinen ylläri tai sit voi käydä huonosti ja olla tylsää, mutta mitä väliä. Kannattaa ottaa riskejä, niin voi tapahtua kivojakin juttuja. 

My thoughts exactly. Mutta sorry vaan, mä en pysty enkä kykene. Niin, Tinderissä yksi tyyppi kirjoitteli mulle ja oli oikein mukava ja fiksun oloinen. Asui vaan hieman kaukana eli n kahden tunnin ajon päässä. Hän sit kysyi olenko viikonloppuna vapaa. Mitä mä tein? Jäädyin täysin ja katosin Tinderistä sanaakaan sanomatta. 

Sit tähän syssyyn se yksi hyvä ystävä lähtee satojen kilsojen päähän ja pitää puhuttelun aiheesta "Älä sitten marise yksin olosta, jos et ole valmis poistumaan kotoa." (Ja kaiken kukkuraksi laittoi eilen viestiä kuinka ihanaa hänellä on ja kuinka todellakin oli pos yllätys)

Eilen sitten pidin itselleni puhuttelun ja minuun laskeutui rauha. Siivosin vähän, sytyttelin kynttilöitä, luin kirjaa ja siemailin viiniä. (Ensin vesijuoksin) Tämä on nyt mun elämää ja paras nauttia siitä tällaisenaan. 

Nyt on mun täydellinen tilaisuus elää sellainen Toscanan auringon alla-elämä. Ilman Toscanaa, mutta mistä sen tietää. 

Ehkä mä kutsun kattoremppamiehet* kaikki mun kotiin päivälliselle ja sit juodaan taas paljon viiniä ja joku kattoremppatyyppi rakastuu vaikka mun ystävän tyttäreen ja sit onkin ihanat kihlajaiset tiedossa. 

*Meillä on kattoremppa käynnissä. Lasku tulee kohta postissa, vajaa 14000e, joka onkin ihana lasku kaltaiselleni yksineläjälle, mutta haloo, mikäs on sen enempää Toscanan auringon alla leffaa kuin se.

Jk. Joo, mä alan elää tuota Toscana elämää. Siihen tarvitsee ainakin pöytäliinan, kynttilöitä ja ihania astioita. Ja maalia seiniin vihdoinkin. 

Käväisin Tinderissä

 Illalla päätin urheasti mennä Tinderiin. Ajattelin mennä epämukavuusalueelle ja järjestää itselleni treffit sen kunniaksi, että mulla on vapaa viikonloppu edessä. Olen tarpeeksi ollut kotona telkkarin edessä. 

Mutta mikä shokki. Se mitä olen kuullut, on totta. Kun täyttää 50v, niin tintsussa on jäljellä vaan säälittävät jämät ihmiskunnasta. Olipas ilkeästi sanottu. Mutta näin sen koin. Siellä oli 99 prosenttia miehistä säälittäviä tai vastenmielisiä. (ja varattuja tai pelkkää seksiä etsiviä.)  Siihen kun lisää sen, että olen tinderissä luokattoman nirso, niin oli muuten äkkiä pelattu koko sovellus läpi. Miehet loppui. Klikkasin satoja rukseja, ehkä 15 sydäntä. Matcheja mulla on seitsemän. Kukaan ei ole kirjoittanut mulle, enkä minä heille. Silloin aikaisemmin mä valtaosin aloitin kirjoittamisen, niin sain minimoitua ne tylsät "mitä sun perjantai-iltaan kuuluu?"-jutut. Ne on niin pitkästyttäviä. 

Nyt tuijotan niitä seitsemää tyyppiä ja mietin miksi mä kehenkään heistä haluaisin tutustua. 

Lopputulos: Vaikka en juuri nyt, vieläkään, kaipaa suhdetta, niin lannistuin siitä, että sellaista ei tule koskaan olemaankaan. Sit piti hieman kyynelehtiä.

Urheasti yritän nyt nauttia sit itsenäisestä elämästäni. Hehh. 

Se mikä myöskin järkytti, oli sen tajuaminen, että olen kuin olenkin hieman yksinäinen nykyään. Kyllä mä näen ihmisiä, mutta aika vähän. Ja ne näkemiset on yleensä hetken kahvitteluja. Sit se mikä järkytti myös, on se, että jos haluan lähteä matkoille, mulla ei ole matkakumppania. Mulla ei ole ketään, jonka kanssa haluan olla viikon yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä, vaan musta. 

Sorry, en ole kovinkaan pirtsakka tyyppi. Osaisinpa sen somemaailman epärehellisyyden ja vaan lirkuttelisin kuinka ihanaa kaikki on koko ajan. 

Älkääkä käsittäkö väärin. Valtaosan ajasta olen ihan hyväntuulinen ja "normaali". Sisäinen ahdistus vaan pääsi pintaan toviksi, kun tajusin realiteetit. Olen ollut siinä uskossa, että heti kun olen valmis, niin löydän ihanan miehen. Ehkei se ihan niin menekään. 

Nyt vinkki: Älkää erotko, jollei ole pakko. Ja jos olette alle 50v, niin äkkiä Tinderiin, kun siinä on vielä jotain järkeä :D 

Päätös pitänyt toistaiseksi

 Mullahan on tapana päättää vaikka mitä ja sitten "päättää" päätökseni. Viimeisin "päätös" oli mun ruokaremppa. Muutaman viikon rempan ansiosta hankin itselleni syömishäiriön. Tai sitten se johtui mun parin viikon takaisesta "dramaattisesta murheesta", aiheena Kuolen yksin ja yksinäisenä ja mitä väliä sillä on mitä syön ja paljonko painan, koska pysyn kaukana kaikista miehistä joka tapauksessa. 

Kyllä, te ette saa mun aivoituksista selvää, kun en minäkään saa. Miten mä voin henkeen ja vereen vastustaa suhteita ja kuitenkin murehtia, että kaukaisessa tulevaisuudessa olen rakkaudeton??? Olen täynnä rasittavia ristiriitoja. Ikävintä tässä on se, että mä ajattelen tätä koko ajan, vähintäänkin alitajunnassa. Voin kyllä miettiä muuta ja tehdä jotain kivaa, mutta kun tulee tauko, nää kurjuudet käy kimppuun. Blääh!

No mutta se kiva päätös, mikä on pitänyt, on se, että käyn vesijuoksemassa aina (lähes aina) kun vain mahdollista. Mä olen käynyt uimahallissa jo 14 kertaa! Uskomaton suoritus. Kävin maanantaina ja tiistaina, tänäänkin olisin ehtinyt, mutta koska pääsen viikonloppunakin, niin turha revitellä liikaa. Tämä kiivas vesijuoksutahti on myös ristiriidassa mun taloustavoitteiden kanssa. Se kun maksaa 6,30 kerta. Kunpa mun työhön kuuluisi jotkut liikuntasetelit. 

Mun kunnianhimoinen tavoite oli myös pärjätä viidellä sadalla kuussa. No en ole onnistunut. Mennyt vasta 900 euroa ja reilu viikko kuuta jäljellä. Jos hirmusti skarppaan, saan ruokakulut tiputettua hiukan alle 600 euroon. Ja sekin on liikaa. Mun kuuluisi pärjätä vähemmällä. 

Vinkit kehiin :)

jk. Mutta kehitys kehittyy. Nordea walletista katsonut ja mun ruokakulut ollut aiemmin useinkin 800e.

Muutot ja elämänmuutokset

 Tässä kesässä on käänteitä riittänyt, Ihan puskan takaa sain tiedon, että poikien isä vaimoineen rakentaa talon ja muuttavat ensi vuoden lopulla ihan kokonaan eri kaupunkiin. En tiedä missä järjestyksessä mun ajatukset kulki. Oliko se ensin että "Ahaa, kuopuskin siis muuttaa mun luokse kokonaan" vai oliko se sellainen kovin itkuinen "Otapa sinä vanhat lapset, niin me aloitamme ydinperhe-elämän toisessa kaupungissa." Molempia mietin paljon. Jälkimmäistä nyyhkin yhden viikonlopun.

Kun olin päässyt pahimman myrskyn yli, menin eksälleni haastamaan riitaa. Syyllistin oikein kunnolla, mutta hän fiksusti ei lähtenyt draamaan mukaan. Mutta se ei kyllä poista sitä faktaa, että kuopus alkaa nähdä isäänsä aika lailla vähemmän kuin nyt. 

No, ehdin haaveilemaan että ostaisin vanhan kotini. Sitten päädyimme tulokseen, että liisaan vanhan kotini ja myyn nykyisen.

Mutta yhtäkkiä alkoi ahdistamaan. EN halua muuttaa. En halua ja jaksa myydä tätä nykyistä. En halua yksin asua omakotitalossa. 

Se miksi tätä ylipäätään aloin miettimään, on se, että nyt pojat jakavat huoneen joka toinen viikko. Jatkossa siis koko ajan ja sehän ei ole mikään hirmu hyvä juttu. Etenkään kun molemmilla pojilla on pöytäkoneet.

Mutta viime viikon käänne muutti taas kaiken. Keskimmäinen poika, joka on angstannut lukiota big time, lopetti lukion. Hän ei ole syksyllä edes vielä aloittanut koulua, koska sairaslomalla. Me vanhemmat ollaan kesästä asti sanottu ettei kannata käydä lukiota henkensä kaupalla, että keksisi jotain muuta.

Viime viikolla hän tapasi lukion opon ja hän auttaa poikaa, että pääsee ammattikouluun tutustumaan pariin kiinnostavaan linjaan. Sitten täytetään jatkuvan haun lomake, ja sitten aikaisintaan marraskuussa alkaisi opinnot.

Minä aloin heti tämän jälkeen puhumaan siitä, että hänellä olisi sitten mahdollisuus muuttaa omilleen ihan kuten esikoinenkin teki. Pojan eka kommentti oli "eihän mulla ole edes mitään tavaroita ja enhän mä osaa tehdä ruokaa." Osaa hän, ainakin kahta. 

Eilen poika tuli sitten mulle sanomaan, että voisi muuttaa joskus joulun jälkeen omaan kotiin. 

No katsotaan kuin käy. Mulla on ristiriitainen olo taas. Musta on hienoa kun tyypit itsenäistyy, mutta haluaisin pitää nämä mulla aina. Mutta tämä ratkaisisi sen ongelman, kuinka me mahdutaan elämään kivasti yhdessä. Kohta olisi kaikilla oma huone. Huh.

Mutta kyllä, tunnetiloja on ollut!

Arjen jakaminen

 Luin Trendi-lehden pääkirjoituksen ja tajusin miksen ole koskaan tajunnut tätä "haluan jakaa arjen jonkun kanssa"-juttua. 

Pääkirjoittaja oli joskus nuorena sanonut ystävälleen, että parasta suhteessaan on arjen jakaminen ja ystävää oli naurattanut. Nyt aikuisena pääkirjoittaja osaa sanoittaa mikä siinä on hyvää. 

"Ikuisen perjantain odotteluun auttaa, kun saa jakaa arkensa ihanan ihmisen kanssa. On helpottavaa jos toinen ottaa vastuulleen osan arjen runsaasta ja epäkiinnostavasta metatyöstä. Esim pohtinut millä muistaa läheisiä juhlapäivinä. Tai tietää vastauksen kyllästyttävään kysymykseen : Mitä tänään syötäisiin."

Toi on se juttu missä olen mennyt vikaan. Lähtökohtaisesti sehän olen minä, joka tekee ja miettii kaiken. Okei, reiluuden nimissä poikieni isä kyllä teki paljonkin mitään, etenkin silloin kun pojat oli pieniä. Mutta vuosivuosivuosikausia se olen kyllä ollut minä.

Ketään en voi tästä syyttää. Paitsi tietysti itseäni. Mä olen itse itseni tehnyt marttyyripomoksi. 

Eli tässä taas yksi syy miksi yksin eläminen on mulle helppoa. Eipä ole mikään muuttunut. 

Olen asunut tän vuoden yksin enkä ole kertaakaan vielä kaivannut sitä, että kotona olisi joku joka kysyisi miten päivä meni.

Näen itseni ennemminkin kysymässä kuinka sulla meni, haluatko kahvia, milloin haluat syödä, tekisinkö sulle iltapalaa, laitanko saunan päälle?

Olen kyllä osannut olla yksinäinenkin ja ärsyyntynyt somen parisuhdelätinöistä. Taas sorruin siihen, että luulen, että muilla on koko ajan ihanaa :)

Tyytyväisin mä olen siihen, että tiedostan etten kaipaa mitään tai siis ketään enkä yhtään haikaile treffailua. Lähinnä ällistyneensä mietin että kuusi vuotta sitten saatoin maksaa lapsenvahdille että pääsisin jonkun random tyypin kaa treffeille. Nyt olen kauhuissani kun mietin että MAKSAISIN siitä. Huh!

Liikuntapuuska ja uskomaton taloudellisuus

Ällistyttävät muutokset ihmisyydessä

1. Mä olen käynyt vesijuoksemassa kymmenen kertaa muutama viime viikon aikana. Uskomaton suoritus. Mä tein päätöksen, että aina kun on mahdollista, menen vesijuoksemaan. Sit kävi huonosti ja olen ehtinyt useammin kuin luulin. 

Ja sehän johtuu siis siitä, että mulla ei ole työlapsia niin paljon kuin haluaisin.

Josta päästäänkin taloudellisuuteen.

Nyt mä olen oikeassa pakkonakkitilanteessa, eli en saa käyttää rahaa. Haastoin itseni yrittämään selviämään palkkapäivään sillä rahalla, joka laskujen jälkeen palkasta jäi. Eli noin viidellä sadalla kuukausi. Sen verran saisi mennä ruokaan ja bensaan ja muuhun. Vaikka budjetti on tiukka, käyn silti siellä uimahallissa. Itseni hoito on pakkonakki sekin. 

Jos mä onnistun tässä tiukassa taloudenpidossa ilman että vingutan visaa*, niin joudun pitämään itselleni vakavan puhuttelun aiheesta "miksi normaalielämässä hassaat rahaa aivan liikaa ja arvaapa paljon olis säästössä, jos olisit oikeasti osannut olla tiukempi, etkä vaan jauhannut asiasta." 

Eilen mun taloudellisuuskohtaus koki huippunsa. Mä olin kaksi kuukautta sitten ostanut Ikeasta uuden nojatuolin, koska vanha vetelee viimeisiään. Sille oli ostaja, joka lopulta teki sitten oharit. Eli tää uusi nojatuoli on ollut valtavassa laatikossa tilaa viemässä KAKSI kuukautta. Eilen ystäväni halusi Ikeaan ja päätin palauttaa nojauolin samalla. Mä tarvitsen ne 249 euroa NYT. Ystäväni totesi, että saahan uuden nojatuolin helposti samasta paikasta, kun rahaa on. Niin.

Mutta tämä ällistyttävyys on tämä. Kierrettiin Ikea, en ostanut MITÄÄN. Käytiin Rustassa, enkä sieltäkään ostanut mitään. Tällaista ei ole sattunut ikinä. Eli ostoskierroksen saldo oli plus 249e. 

*Eilen tajusin, että ihan kaikki menneisyyden vuodet olen elänyt tyylillä "ei ole rahaa mut ei haittaa, onneksi on visa". Nyt kun alkuvuodesta maksoin visat pois, en ole niitä halunnut käyttää. Poikkeuksena toinen kortti, jolla on ollut pakko maksaa koiran kuluja, jotka kasvoi diabeteksen myötä. Tämä oli ennalta päätetty juttu. Mutta muuten en ole visaan koskenut. Ajatuskin ahdistaa. En kaipaa lisää kuukausilaskuja.

Eli 50-vuotiaana mä koin tällaisen ahaa-elämyksen. Huraa!

Päätin palata takaisin

 En kyllä päättänyt olla täältä poissakaan, mutta elämä jotenkin vei.

Kesäkuun olin lomalla. Jotenkin paras loma ikinä. Olin suuren osan ajasta euforisen onnellinen ja en tänne (tyhmää kyllä) osannut tulla hihkumaan kuinka ihanaa kaikki on. Nyt harmittaa etten kirjoittanut, koska en enää muista miksi oli niin ihanaa ja miltä se oikein tuntui.

Heinäkuussa olin valtaosan ajasta vapaa yös, mutta se alkoi jo tuntua "työltä" ja vähän tylsältä. Ja sekös harmittaa, että tylsistyy vaikka on vapaalla ja elämä on ihanaa.

Elokuussa olen tosiaankin laskeutunut arkeen ja hieman hukassa, että mites se sit sujuukaan. Arki.

Myös monen kuukauden euforia aiheesta "ihanaa elää yksin ja olla itsenäinen ja blaablaa" on alkanut karista. Olen tajunnut, että nyt sit olen yksin ja tällä mennään. Yhtään en kyllä kaipaa uuttaa ihmissuhdetta, mutta itselleni tyypilliseen tapaan osaan jo märehtiä, että entä jos en enää osaakaan tai ei ole ketän, josta kiinnostua jne. Naurettavaa.

Kesällä muuten en käynyt ravintoloissa enkä terasseilla tai missään ihmistenilmoilla, joissa olisi vaarana tavata MIEHIÄ :D Kaukana on siis ne kuuden vuoden takaiset ajat kun harrastuksena oli deittailu. Nyt se on niin last season koko juttu. Yyh!

Eli siihen asti kunnes noi jutut alkaa kiinnosteleen, niin taidanpa taas vaikka postailla taloudellisuuspostauksia :D

Hurraa, kuulen teidän huutavan. 

Nyt yritän tulla joka päivä tänne kirjoittamaan, niin pysyn itsekin kärryillä omasta elämästäni.

Varpaankynnet lakkaamalla lomamoodiin

 Aloin odottaa lomaa. Lakkasin varpaankynnet ja heti tuli fiilis, että mitä tahansa hauskaa voi tapahtua. 

Tapahtumia on ollut, muttei niin hauskoja. Koira on ollut pari viikkoa outo. Oli jotenkin vaisu. Joi ja pissas paljon. Lauantaina pojat käytti koiran eläinlääkärissä (ihana kun voi delegoida aikuisille lapsille juttuja) ja koira sai diabetes diagnoosin. Hankin lääkkeet apteekista ja maanantaina mentiin eläinlääkäriin piikitysoppiin. Nyt koira on saanut pari päivää insuliinia ja on oma itsensä. Kontrollikäyntejä on alkuun, mutta toivottavasti lääketasapaino löytyy nopeasti ja elämä voi jatkua huoletta. 

Hirmu hauskaa muuten maksaa eläinlääkäri ja lääkekuluja, kun on tässä muutenkin murehtinut rahajuttuja. Thank god mun työtilanne parani samaan aikaan ja nyt uskallan lomailla suunnittelemani neljä viikkoa. Kyllä nämä asiat selviää.

Mulla oli myös pankkineuvottelu, kun tarvitsen rahaa kattoremppaan. Oli superihana yllätys, kun pankkitäti sanoi, että juujuu, saat rahaa ja voidaan asuntolainan takaajatkin vapauttaa. Mun vanhemmat oli takaamassa jotain osaa mun asuntolainasta, mutta jo nyt, neljän vuoden jälkeen ne vapautettiin. Siitä tuli sellainen aikuinen, iloinen pärjääjä olo. Pankin mielestä mun raha-asiat on hyvällä tolalla. 

Siitä riemusta päätin ryhtyä rahastosäästäjäksikin. Pakko se on yrittää laittaa rahaa oikeasti talteen eikä hauduttaa säästötilillä korkoa kasvamatta. (Aikuinen olo 2)

Intoilin tästä esikoiselle, joka siltä istumalta alkoi itsekin rahastosäästäjäksi! Oon kyllä aika ylpeä 19-vuotiaastani. Sata kertaa fiksumpi kuin minä ikinä!

18-vuotiaani ilmoitti äsken, että jää mun luokse asumaan, eikä enää palaa isän kotiin. Asia selvä. Hän irtisanoutuu toisesta kodista, muttei isästään. Isänsä vie pojat perjantaina syömään ja on siis laatuaika-ilta. (Minä hurraan sitä ettei tartte ostaa kotiin ruokaa)

Lauantaina junnun päättäjäisten jälkeen hyppäämme autoon ja ajamme mökille. Kolme naista ja 7 lasta ja nuorta plus koira. Siellä toivottavasti humpsahdan täydelliseen lomamoodiin ja osaan lomailla loput kolme viikkoa! :)

Loma-angsti

 Mä olen aiheuttanut kaveripiirissäni lähes pahennusta, kun hieman angstaan niinkin kivasta asiasta kuin kesälomasta. Mua on häirinnyt se, kun ei ole oikein suunnitelmia eikä oikein ketään kenen kanssa tehdä* jotain. Eilen sit tajusin mikä tässä on tää ongelma. Mä olen viime vuosina tottunut siihen, että mulla on PLAN. Mökkeilyä viikko ja kaksi Kreikassa. Silkkaa nautintoa eikä yhtään himassa lönsimistä. Minä kun olen aina kotona, niin en vaan kestä lomailla täällä. Aiemmassa elämässäkin mä useimmiten lomailin vain sen ajan kun oli tekemistä, eli en ole montaakaan pitkää lomaa pitänyt. (Mä en saa loma-ajalta palkkaa, joten lomailu ei kannata)

Nyt aion urheasti lomailla neljä viikkoa ja yritän keksiä spontaaneja seikkailuja ja nähdä niitä ystäviä, joita arjessa en ehdi nähdä. Suunnitteilla on myös parin blogitutun tapaaminen. Lisää saa ahdotella :). Mun lomahan on hyvinkin ovella. Ensi viikolla viimeistään lauantaina on H-hetki. Silloin starttaan mökille äidin, siskon ja nuorisokatraan kanssa. 

*Ystäväni välillä kyselee koenko itseni yksinäiseksi. Se vaihtelee. En pääasiassa ole, kyllä mun elämässä on ihmisiä. En osaa myöskään kaivata ketään aikuista tänne kotiin haahuilemaan. Ja silti kuitenkin on sellainen "yksin maailmassa" fiilis välillä. Tai ehkä ennemminkin sellainen Olenko aina yksin maailmassa? (Tuskin)

Eilen heitin eksäni töihin ja höpötettiin parikyt minuuttia samassa autossa, kuten ennen vanhaan. Ei tullut ikävä vanhoja hyviä aikoja. Vaikka olikin ihan mukavaa, eipä sillä. 

Voi siis päätellä, että mun ajatukset vaihtelee. 

jk. Kulupäiväkirjan mukaan kahdeksan viikon keskiarvo ruokalaskuihin on 150e. Aika huikeaa. Musta saldo on hyvä. Mutta selvästi kulujen kirjaaminen auttaa. Alussa nimittäin kauppaan meni enemmän. Nyt olen fiksumpi ja mikä parasta, olen opetellut tyhjentämään pakastinta. Nytkin otin lounasta sulamaan pakkasesta hoitolapselle, kun ennen olisin rynnännyt kauppaan jos jääkapissa ei ollut mitään soveliasta. 

Kulupäiväkirjan salaisuudet eli kauhut

Eilisen selviytymistaistelupostauksen jälkeen onkin aika avata mun Menopäiväkirjaa. 

 Mä olen nyt kahdeksan viikkoa kirjannut ylös kaikki menoni. Siitä olen hirmu ylpeä että lopulta uskalsin katsoa faktoja silmiin ja lopettanut itselleni huijaamisen. Yleensähän lopetan nämä ylöskirjaamiset n kolmessa päivässä, kun alkaa ahdistaa. Nyt ahdistaa jos en kirjaa. 

Kahdeksan viikon keskiarvo on 368 e. Sen verran menee ruokaan, bensaan ja muuhun. Näissä muissa on mm. kiuas, öljyn vaihto ja kampaaja. Ja kirpparilöydöt, jotka toki hyödyllisiä, koska esim vaatteita pojille. Ja mun uus olkkarinpöytä. 

No kuitenkin, mun haavebudjetissa mulla sais mennä 200-250 e viikossa. Ei mene. Kerran mennyt 219e.

Kuukauden kiinteät kulut mulla on n 2200 e eli sen kun lisää tohon ylempään summaan, niin mullahan menee viikossa rahaa 918e !!!! Tässä kohtaa mietin että mitä vittua! Ja sit mietin, että ajattele kun jakais nämä kulut jonkun kanssa. 

Olin miettnyt että hankkisin pihakaluston ja varjon terassille. En muuten hanki. Enkä hanki kesäkukkiakaan. 

Itsenäinen, riippumaton tai pelkuri

 Ollut liikaa vapaa-aikaa viime aikoina ja olen vahingossa oivaltanut itsestäni asioita. Luin lehdestä naisista, jotka teki Aarrekartan ja tilas itselleen miehen. Siihen juttuun itseasiassa palaan myöhemmin, nyt vaan sanon että siitä se mun oivallusten tonava heräsi.

Mä en osaa kuvitella itselleni kumppania, jonka kanssa jakaisin elämän ja johon turvaisin. Aina kun mä mietin tulevaisuutta, joko neutraalisti tai stressaten, mä näen itseni yksin. Kun mietin missä asun tai miten asun, kun lapset ovat muuttaneet kotoa, näen itseni pienituloisena liian kalliissa kodissa, yksin. Mä tajusin, että mulle ei ole tullut mieleenkään, että joskus jakaisin kulut jonkun kanssa. Etten olekaan aina maksamassa kaikkea yksin. Se oli ällistyttävä tajuaminen. Minähän valvoin jo pari vuotta sitten aamuöisin stressaamassa kuinka pärjään kun lapsilisät loppuu jne ja mihin mä sitten muutan. Miestä hieman loukkas, kun mä en ajatellut häntä ollenkaan näissä suunnitelmissani. Nyt vasta tajusin etten osaa liittää ketään näihin "pärjäämissuunnitelmiin". (huom pärjäämissuunnitelma, ei tulevaisuudensuunnitelma. Hmmm)

Poikkeus on se aika kun oli ydinperhe. Kyllä mä silloin osasin miettiä tulevaa ja nähdä siellä kaksi aikuista. Mutta se taito loppui siihen.

Mä eron myötä varmaan solahdin pärjäämismoodiin, jota en saanut poikkaistua. Mä en osaa, halua, pysty luottamaan kehenkään näissä "turvaamisasioissa." (ja taas turvaamisasia, ei siis tulevaisuus. Mikä hitto mua vaivaa?)

Tänään osui instassa silmiin idolini Laura Frimanin onnellinen päivitys, jossa hehkutti kuinka huikean paketin he ovat kasanneet vain kahdessa vuodessa. Taas tajusin miten mahtavaa olis olla ihminen, joka USKALTAISI jonkun kanssa tehdä tuon kaiken. Perustaa uusperheen ja ostaa mökin ja jotenkin ELÄÄ yhdessä. Minähän luulin löytäneeni loppuelämän kumppanin, mutta en sitten osannutkaan ELÄÄ yhdessä vaan jotenkin elin rinnakkain yksilönä. En osaa selittää itsellenikään.

Olikin hauska näitä pohdiskella eilen kun istuin pari tuntia poikien isän pihalla. Lapset leikki ja me kolme aikuista höpistiin iloisesti. Mä siinä jutellessa pohdin että mikä niiden salaisuus on. Miks ne tuntuu tyytyväisiltä yhdessä vaikka elämä aikamoista härdelliä? Kateelliseksi en kyllä tullut yhtään. EN vaikka istuinkin omalla vanhalla pihalla. 

Illalla nukahtaessani listasin elämäni kolme parasta saavutusta

1. Mun pojat, jotka on superkivoja ja jotka viihtyy mun kanssa. Ja joista mun ystävätkin tykkää. 

2. Se että opetin esikoisen ajamaan autoa

3. Mun kummipoika, joka on ihana ja johon mulla on jo ihan oikea ihmissuhde. Mulla oli tän pikkuhepun (1,4 kk )ihan älyttömän hauskaa eilen siellä eksän pihalla. Se jo oikeasti hakee mut apuun, haluaa syliin, haluaa että roikotan sitä ylösalaisin. Jos satuttaa, niin saan lohduttaa vaikka äitikin olisi paikalla. Eli saavutus on se, että eksän lapsi voi olla mulle tärkeä!

Silkkaa tylsyyttä

 Vitsailin tänään kaverille koronarokotuksen jälkeen, että ansaitsisin jonkun terveyspatsaan torille, koska en ole koronavuotena sairastanut ollenkaan. (okei, elokuussa pari päivää nuhaa, mutta en päässyt edes testiin)

Mutta hei, tämä on tuuripeliä selvästikin. Tunnen ihmisiä, jotka elää todella terveellisesti, mutta sairastelevat. Mä en elä todellakaan kunnon elämää, mutta olen pääosin terve. Eli seuraavan kerran kun somessa joku paasaa sitä, ettei ikinä sairasta, koska liikkuu säännöllisesti, syö terveellisesti ja lappaa kaiken maailman vitamiineja ja gojimarjoja napaansa, niin muistakaa mut. Mut, joka ei tee mitään noista :D

Täällä on elämä kovin tapahtumatonta. Vappuna esikoinen tyttiksineen oli täällä yötä ja siinä se mun seuraelämä sitten olikin. Parin kuukauden euforian jälkeen tipahdin tällaiseen "mulle ei tapahdu mitään ja mulla on tylsää ja kuolen yksin"-fiilikseen. Kaikki on ihan hyvin, mutta mulla on tylsää. Kaikki kirjatkin on tylsiä. Vappuna jopa siivosin ja kaivoin pöytäliinaan esiin ja silitin sen. Koska tylsää. 

Eilen mun työlapset lähti pois ja mulla on "vapaata". Kuuluis nauttia varmaankin. Mutta kun on tylsää. Suurin tekijä mun mielialalle on mun kovin oikkuileva jalka. Kun jalkaa särkee ja on vaikea liikkua, tulee vanha ja raihnainen olo. Mä olen tän jalan kanssa odotellut pääsyä reumapolille, mutta just sain hylkykirjeen. Mikä tarkoittaa, että pitää yrittää saada aika terkkarille, mutta se on niin samperin vaikeaa, etten jaksa yrittää. Tarvitsisin assistentin. 

Unelmista

 Aiemmassa postauksessa puhuin unelmoinnin vaikeudesta. Rouva Kepponen kysyi todella hyvän kysymyksen. Että mikä ihme siinä on niin vaikeaa?

Sitä olen tässä miettinyt. Toki mulla on pikkuhaaveita ja niitä toteutuukin tasaiseen. Ainakin koen niin. Mutta sellaiset Aarrekartta unelmat on mulle vaikeita, koska olen niin lannistavan realisti. Usein törmään kysymykseen "Mitä tekisit jollei olisi mitään rajoitteita?" ja siihenkään en pysty vastaamaan, koska en osaa olla ottamatta huomioon rajoitteita. (Naurua)

Aarrekarttahaaveilun esimerkki: haluaisin ihanan, houkuttelevan oleskelutilan terassille. Sellainen missä on seinät ja katto ja verhoja ja mattoja ja valoja ja lämmittimiä ja pehmeitä tyynyjä ja kynttilät palais ja jostain ilmestyisi itsepaahdettuja manteleita ja muita pikku naposteltavia. 

Realismiversio: Kauheen kalliiksi tulis hankkia niitä sohvia ja pöytiä ja katoksia ja koska mä siellä muka viettäisin aikaa ja kuitenkin aina satais tai tuulis ja kukaan kaverikaan ei ikinä kuitenkaan ehdi tulla mun ihanalle patiolle skumpalle :D

Sitten muistutan itseäni siitä, että toivoin saavani uuden rottinkikaluston terassille ja hetikohta veljeltä sellaisen sain. Että miksi muka en saisi oleskelukeidastakin ja kuinka kallista se muka on. 

Aarrekarttahaaveilu osa kaksi: Olisipa kiva viettää kaikki talvet jossain lämpimässä maassa.

Realismi: Mitä mä siellä lämpimässä maassa sitten tekisin kun perhe ja ystävät on Suomessa ja arki on samaa kaikkialla ja suihkut on muualla paskoja ja mistä mä saisin suomenkielistä luettavaa säännöllisesti. (Toi vika on tärkein)

Tollasia keloja mun päässä pyörii kun aktiivisesti yritän haaveilla. Oikeastihan ajattelen että mun elämä on monintavoin kovin hyvää ja ehkä sen salaisuus on se, että pääasiallisesti uskon, että hyviä asioita tapahtuu. Ja etenkin hauskoja. Kyllä mä useimmiten ajattelen, että huomenna voi tapahtua mitä tahansa hauskaa. Monena päivänä toki myös pitkästyn mutta...

Asiasta toiseen. Ystäväni tänään kertoi kaveristaan, joka on eronnut toista vuotta sitten, eikä ole vieläkään mennyt Tinderiin tai muuhun sovellukseen. Pohdittiin miksi se nykyaikana on jotenkin päivänselvää, että niin tehdään. Autoa ajaessani yhtäkkiä oivalsin mikä siinä hämmästytti mua eniten. Se, että eronnut ei mennyt "tarkistamaan markkina-arvoaan". Kauheeta. Niin moni varmaan tekee enkä yhtään ihmettele. Ja sitten ihailen ihmistä, joka ilmeisesti arvostaa itseään niin paljon, ettei tarvitse sovelluksista hakea tykkäyksiä. How cool!

Mä ilmeisesti tarkistin sen "arvoni" jo aikanaan, koska ihan tyytyväisenä istun sohvalla ilman kännykän swaippailua sinne tänne. Ajatuskin rasittaa. Mun Aarrekarttatoive on se, että sitten joskus, tosiaankin joskus, kun olen valmis mihinkään, niin tapaan the miehen vaikka jonkun kaverin kautta. Sillai vanhanaikaisesti. Olispa virkistävää. 

Taloushössäystä

 Mua ei vieläkään kiinnosta juuri muu, kuin oma kirjanpitoni. Mä olen vihdoin ylittänyt lopettamiskynnyksen, enkä ahdistu jokaisesta kirjauksesta. Itseasiassa tämä menee "ortoreksian" puolelle tää touhu. En millään raaskis käyttää rahaa. Nytkin tekisi mieli ostaa viinipullo vapaan viikonlopun kunniaksi, mutta enhän mä nyt kymppiä voi hössätä. Voin sanoa, että aiemmin se ostos ei olis heilauttanut mua mihinkään suuntaan. Siksi ehkä elinkin yli varojeni. 

Tän viikon paras onnistuminen on se, että kirppisryhmän kautta löysin hyvän ilmaisen pyykinkuivaustelineen. Olin päättänyt vähentää kuivausrummun käyttöä, koska sähkölaskut, mutta ei ollut telinettä, enkä raaskinut (remakkaa naurua) ostaa sitä. Laitoin sit ilmoituksen, että haluan telineen. Ja sain. Säästöä parikymppiä. 

Sanokaan suoraan vaan, että musta on tullut ärsyttävä. 

Mutta kun olin toivonut innostuksenkohdetta, niin eihän tämä nyt pahimmasta päästä ole. Jotkut kutoo, jotkut opettelee talousjuttuja. 

Nyt sataa taivaalta räntää, mutta mun ajatukset on jo lomassa. Kolme viikkoa tätä "työtä" jäljellä, sit muutama viikkoa sen odottelua, että tuleeko töitä ja sit onkin loma! Alan kallistua siihen, että pidän lomaa neljä viikkoa. Kahdelle ekalle on ohjelmaa, jälkimmäisille viikoille ei. Jospa olisin superspontaani ja vähintään menisin Turkuun. :D Mutta kerrankin voisin kokeilla Go with the flow'ta ja tehdä mitä vaan. Kun ei ole ketään jota on pakko huomioida. Okei, saattaa olla että teinejä, mutta nekin pärjää keskenään vallan mainiosti, että voin kyllä liihotella menemään. 

(Jestas tota räntäsadetta. Ei ole kyllä liihottelu olo)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Uusi ennätys

 Palatte halusta tietää kuinka mun viime viikko meni niinku talousmielessä. Kyllä siitä taisi uusi ennätys tulla. Viikon menot 219 e, joista ruoan osuus 95 e!!!  Jos en olisi tilannut uusia mittatilausleggareita, jotka päällä elän koko ajan, summa olisi ollut alhaisempi. Mutta hei, ruokaan alle satsku ja nälkää ei nähty eikä jääty herkuittakaan. 

Tällä viikolla kokeilen vielä alentaa menoja. En esim tilaa uusia housuja. Juuri nyt uunissa on spagettivuoka. (pohjalla pastakastike, päällä "vanhaa" keiettyä spagettia, uunibroiskua revittynä, mozzarellaa ja juustoraastetta. Riittänee pariksi päiväksi. Sitten on kanakormaa päiväksi tai kahdeksi ja texmex-hässäkkää. Neljän tai viiden päivän ruoka siis. Kauppaan mennyt 35e tänään. 

Nämä jutut on mun suurimpia kiinnostuksenkohteita nykyään. Haluaisin intoilla pihatöistä ja kukista ja liikunnasta ja mistäs muusta, mutta ei lähe. Liikunta on paskan jalan takia jäissä. Vähän tehnyt pilatesta sentään eikä käsitreeni ole jäissä, vähän unohtunut kyllä. Mutta innosta ei ole kyse.

Luin eilen metrin vanhoja lehtiä Aarrekarttasilmällä, mutta sain repästyä niistä kolme sivua. Unelmoiminen vaikeaa vieläkin.

Viikonloppuna kävin eksällä moikkaamassa nuorisoa eli ex-lapsipuoliani. Oli kiva nähdä ja huomata et kukaan ei ole hylännyt ketään. Että eiköhän me nähdä jatkossakin. 

Nyt jatkan lehtien lukemista :)

Oikeasti täydellinen taloudellisuuspostaus

 Tai siis mulle tämä ainakin oli täydellinen upea ainutlaatuinen oivallus. Muille ehkä täysin peruskauraa. Mut leikitään ettei näin ole.

Tässä kuvaus täydellisestä kauppareissusta. Ensiksikin tein ostoslistan, johon yritin oikeasti miettiä monen päivän ruoat. Listalla myös maidot, leivät, leikkele, juusto ja kasviksia. 

Poikien toive butter chicken. Purkkikamaa, kaksi purkkia, ei erityisen halpaa eikä kallista. 700 g kanasuikaleita. Jauhelihaa hampparipihvejä varten, osa pakkaseen asti.

Tonnikalavuokaa varten pastakastike. Ostin ekaa kertaa kaupan omaa merkkiä, enkä sitä mitä aina. Säästöä euro tai vähän yli. Toinenkin purkki toista vuokaa varten. Säästöä samainen euro. 

Toinen hoitolapsistani syö Nutellaa. Ostinkin halpismerkkiä. Säästöä 1.50 e. Juustoa samainen lapsia syö sikana. Ostin pitkästä aikaa juustokimpaleen viipalejuuston sijaan. Tulee säästöä! En laskenut paljon. Lisäksi cheddaria hamppareihin, juustoraastetta vuokaruokiin, mozzarellapallo vuokaruokiin myös. 

Ostin valkosipulin. Hinta 19 senttiä. Yleensä ostan verkkopussissa joka maksaa reilun euron ja päädyn heittämään sen vanhentuneena roskiin. Säästöä taas euro. 

Ällistyttävin omalla itselle oli spagetti. Halpisspagetti maksoi 39 senttiä kilon paketti. Seuraava halpismerkki olis maksanut 1.25 e. Yleensä ostamani olis maksanut kaiketi 1.50. 

Näillä muutamalla muutoksella säästin kuutisen euroa vähintään, juuston kanssa enemmän. 

Mä yleensä nappaan kärryyn vanhoja tuttuja sen enempiä miettimättä. Voi olla etten enää ikinä. Tämä oli niin silmiä avaavaa.

Mun ainakin viiden päivän ruoat ja nää muut jutut tuli maksamaan 51,90 e. 

En edes uskalla ajatella, että mitä JOS nämä oikeasti riittäisi loppuviikoksi. (jää suu auki tuijottamaan tyhjyyteen)

Taloudellisuuspostaus, vaikka kuinka mones

 Huikea onnistuminen. En mennyt kauppaan maanantaina. Päätin, että sitä mitä ei ole, sitä ei tarvita. Pakastimesta otin sulamaan lihapataa, jota riitti päivälliseksi. Otin sulamaan myös nakkipaketin. Päätin paistaa ne illalla eilen keitettyjen puikulaperunoiden kaveriksi. Pyttipannu siis tulossa. Pakastimesta löytyi makaronilaatikkokin, josta saa pikkupiiperö lounasta. 

Pakastimessa on lisäksi kahdenlaisia parempia nugetteja, puolitoista pussia ranskalaisia. Hirveästi pinaattia. Mitä kummaa teen sillä? Toki on marjoja ja sieniäkin. Ainiin, paketti kanaa. Uunikasviksia. Kyllä me aika pitkälle päästään tolla sälällä. Kun menen kauppaan, ostan vain kaikkea järkevää. Kun nyt keksisi sen järkevän. Vaihteeksi taas toivottiin butter chickeniä. Onko noloa syödä sitä 2-3 kertaa kuussa? Se on kyllä sillai kiitollinen ruoka, että sitä syö kaikki ja riittää kahdeksi päiväksi. 

Siskon vinkkaama tacomaustettu makrulaatikko vois olla kiva testata. Sit joku vanhasta keitetystä spagetista tehtävä vuoka, jossa pastakastiketta, kanaa ja mozzarellaa kuulosti myös hyvältä. Pitää varmaan keittää spagettia valmiiksi, koska tossa nimenomaan oli ideana tehdä spagetista kääröjä. 

Lähes luovuuskohtaus iski. 

Ja niin se tonnikalavuoka , jossa pastakastiketta ja paljon valkosipulia uppos myös kaikkiin muihin paitsi uusimpaan aikuiseeni. Ihassama. Teen silti. 

Noniin, paljonkohan noi ruoat maksaa? Menen kohta kauppaan ja kerron. 

Epätoivoa ja ilon pilkahduksia

 Ensin valopilkut kuitenkin.

1. Mun keskimmäinen täytti 18 ja eilen pidettiin perheen kanssa pikkujuhlat. Juhlissa oli mun vanhemmat, sisarukset ja siskon teinit. Eli vain porukkaa, jota olemme muutenkin nähneet. Ei riskejä. Oli ihanaa kokoontua yhteen edes pikkuisen. Introvertti poikani totesi illalla että kivaa oli. (vaikka hän viettikin suurimman osan aikaansa serkun kanssa koneen äärellä :D)

2. Junnu on hakenut kesätöitä laittamalla ilmoituksen kaupunkimme Faceryhmään. Ekan työnsä hän teki eilen. Pesi yhden kaksion ikkunat ja parvekelasit. 

Hän myös sai ryhmän kautta vinkin ottaa yhteyttä torikauppiaaseen, joka palkkaa nuoria kesätöihin. Vinkin antanut sanoi puhuvansa pojasta tämän yrittäjän kanssa. Perjantaina poika soitti itse tälle yrittäjälle ja oikeasti vaikuttaa siltä, että hän saattaa saada paikan. Asiaan palataan tällä viikolla. Olisi se aika huikeaa, jos mun 14v sais oikean kesätyön. Myös tää tyyppi, jolle poika kävi ikkunoita pesemässä, oli sanonut että hänellä voi olla viikottain jotain hommaa. Hänellä kun on autoliike, jossa tarvitaan välillä apuria pesemään autoja tai liikettä. 

Vuoden kuluttua poika saattaa pystyä ostamaan mopon ihan omilla rahoilla!

Viikonloppuna ehdin myös vaipua synkkyyteen ihan kyyneliin asti. Mä tajusin, että kaikki mitä teen elämässä, mistä haaveilen, liittyy siihen, että mun PITÄÄ pystyä elättämään mun perhe. Mulla ei tavallaan ole vapaata tahtoa eikä mahdollisuuksia muutoksiin. Mä vaan elätän mun perhettä ja nyt iski se ahdistus, että teen sen yksin. Et kukaan ei turvaa mun selustaa. Ja ei, en kaipaa parisuhdetta, siihen tää ei liity. * Tuli vaan sellainen yksinäisyys ja tavallaan turvaton olo. Ja sit vaan vitutti, että en voi tehdä muuta kuin elättää elättää elättää. 

Tän kriisin huipennus oli sit eilen, kun laskin yhteen viikon menot. Saldo oli 568 euroa!!!! Joo, ostin kiukaan ja oli synttärit, joiden kakut pelkästään maksoi 80e , mutta silti. Mun rahat ei riitä!

Toinen ahistus maksimus liittyy lomaan. Jos mun työtilanne on yhtään huono toukokuussa, se tarkoittaa, että en voi pitää lomaa enempää kuin kaksi viikkoa suunnitellun neljän sijaan. Eli mä en saa lomailla, mä saan vaan elättää mun perhettä. 

Mutta pääosin luotan että kaikki sujuu hyvin. Kyllä mä pärjään ja useimmiten saan iloa siitä, että pärjään. Osaispa sulkea nämä negisajatukset, kun ne tulee häiritsemään. 

*Katsoin eilen Sinkkuelämää leffaa nollatakseni päätäni. Leffassa Samantha erosi siitä ihanasta nuoresta komeasta miehestään. Samantha sanoi että, "löydät vielä naisen joka haluaa olla suhteessa". Mä en ollut tiennytkään, että edes hieman olen Samanthan hengenheimolainen. 

jk. Saanko TAAS sanoa, että tällä viikolla mä en todellakaan käytä rahaa. Mä vaan niin tyhjennän pakastinta. Kuulenko naurua? 

(Ihanaa muuten. Muinaisen Sitruunaa ja Vaniljaa?? blogin JOnna instaviestissään sanoi rakastavansa mun talous ja tuokapostauksia. Että mun talousjutut on parempia kuin OIKEAT "hienot jutskat". Olen kovin otettu. Aion ryhtyä kehujen arvoiseksi. Menen siis pakastimelle nyt. (ja mietin jospa itse joisin vain ateriankorvikejuomia, joita mulla on. Laihtuisin ja säästäisin rahaa :D)

Talouskriisi tai kädettömyys

 Taas ollut kohtalokas viikko talousrintamalla. Juuri sellainen, että yleensä olen tässä kohtaa lopettanut menojen ylöskirjaamisen. Viikko alkoi toiveikkaana, mutta sitten tapahtui jotain. Piti ostaa uusi tietokoneen johto. Auton öljynvaihto. Pääsiäismunia. Liikaa limua koska poikkeusviikko. Loppusaldo 505 euroa. Vaikka erittelin menot, niin silti en tajua mitä hittoa tapahtui.

Edellinen viikko oli 250e ja siitäkin pitäisi tiputtaa 50 e alas. Kuten näette, ei ole kovinkaan helppoa. 

Tän viikon haaste on ostaa ihan hirmu vähän mitään, mutta koska keskimmäinen täyttää 18 vuotta, pitää tilata ravintolasta jotain hyvää ruokaa, kun  ei kerran voi mennä ulos syömään. Ja olen luvannut antaa satasen lahjaksi. Tällä matikalla saisin kuluttaa tällä viikolla ruokaan ja bensaan siis viisikymppiä. Hervotonta naurua.

Tämän lisäksi kiuas on ehkä rikki. Eilen keskimmäinen saunoi ja sanoi ettei sauna olen kovinkaan lämmin ja kun kiukaalle heittää vettä, se lähinnä solahtaa läpi vaan, eikä tule höyryä. Totta, näin oli. Ahistus.

Meillä saunotaan jotakuinkin joka päivä ja elämä saunattomana olisi karua. Mutta uusi kiuas asennuksineen veisi aika hitosti rahaa. Jos sen hankin, joudun lyhentämään kesälomaani. Olin jo sanonut töihin, että laittavat minulle neljän viikon loman kesäkuuhun, mutta lyhennän sitä loppupäästä, jos taloustilanne ei salli lomailua.  Pitäkää peukkuja, että saan lomani. (Jolla ei ole mitään tekemistä nyyh ja kyynel. Paitsi toki se perinteinen kesälomanalkumökkeilylastenkanssa)

Mut ihanaa, on maanantai ja huomenna alkaa oikea arki. Mä olen jo kyllästynyt tähän pyhään. 

Pyhät ja Aarrekartta

 Alisuorittanut pääsiäisen kuten aina. En osaa tehdä pyhästä juhlaa. Arjesta juhla sujuu paremmin. Riudun somessa kateudesta kun KAIKKI muut on kokoontuneet perheen kanssa yhteen. Eikä siinä kaikki, vaan se, että on pääsiäisruokaa ja ja KAIKILLA on se ihana Kinderkakkukin. Niin ja upea kattaus!

No mutta oli mullakin kivaa. Perjantaina sisko teineineen oli meillä koko päivän ja syötiin äidin tekemää (Meidän äidin, ei Saarioisen)  mielettömän hyvää lihapataa. Oli mahtava päivä kun minä sain höpistä koko päivän siskon kanssa ja serkut sai laatuaikaa yhdessä. 

Olisi ollut mahdollisuus ihanaan yhteisruokailuun, mutta teinit söi omissa sopissaan omassa rauhassaan että se siitä. 

Perjantaihin mahtui veljen ja tulevan vaimonsa kyläily, kun toivat mulle vanhan polyrottinkikalustonsa. Olen onneni kukkukoilla, kun terassilla on taas kalusteet, joilla voi istua ja nauttia keväästä. Aina talvisin haaveilen aamiaisesta terassilla, mutten koskaan toteuta sitä. Jospa tänä vuonna. (Terdelle ei paista aamuaurinko kylläkään)

Perinteiseen kärsimättömään tapaani mietin, milloin mun käsitreeni näkyy mun alleissa. Olen nyt reilun viikon tehnyt käsitreeniä. Että tulos? Huhuu!

Voiko nää pyhät muuten jo loppua. Nautin arjesta enemmän, kun ne ei aiheuta tällaisia paineita ihmiselle. 

Mistä tuli mieleen, että olen kuukausia haaveillut Aarrekartan tekemisestä. Arvatkaas mihin se kaatuu? En uskalla haaveilla mistään, koska ne KUITENKIN toteutuu ja mitä jos haaveilenkin väärästä asiasta ja sit sen saadessani olen et NOOUUU, ei tätä.

Esimerkiksi entä jos vahingossa mun kartassa olisi joku kuva, jonka universumi tulkitsee miehen tai rakkauden kaipuuksi. Ei, en halua sellaista yhtään. Just eilen näin facessa yhden puoltutun kuvan ja fiilistelyn aiheesta miesystävän kanssa viiden tunnin risteilyllä. Mun kurkkua alkoi heti kuristaa, kun mietin että joutuisin jonkun kanssa laivalle ja siellä sit pitäis viihtyä ja seurustella ja olla jotenkin innostunut. Ei onnistu.

Mitkä olisi sopivia hillittyjä lähitulevaisuuden haaveita, joita voi toivoa, ilman että tänne lähetetään mies?

Kuvia tapateista ja sisustustyynyistä ehkä? Lenkkitossuista? 

Iloiset jutut

 Pakko aloittaa hauskimmalla iloisella jutulla. Yöllä heräsin johonkin ja kurkkasin aikaa kännykästä. Huomasin saapuneen instaviestin. Viestissä luki "Heii, sie oot söpöliini". Perässä hymiöitä. Erikoista tässä oli se, että viesti oli oikealta ihmiseltä, eikä varsinkaan ulkomaalaiselta sotilaalta tai lääkäriltä. HAUSKAA tässä oli se, että viestin lähettäjä oli profiilinsa kertomana 25-vuotias. Mulla menee siis kovin hyvin :D (Tämä innoitti taas lotraamaan seerumien ja ja rasvojen kanssa, koska haluan jatkossakin olla söpöliini)

Muu iloinen juttu on se, että esikoinen soitti eilen. Kertoi saaneensa tukun kutsuja työhaastatteluihin, mikä on supermahtavaa. 

Sit puhuttiin tulevasta liikkumiskiellosta. Sanoin etten aio hyväksyä sitä, ettei muka nähdä toisiamme ennen toukokuun puol väliä. Esikoinen ei suostu siihen myöskään ja tyttöystävä vieressä kommentoi, että ei kyllä onnistu. Sniif, ne haluaa nähdä mua. (Sadannen kerran sanon, että kotoa muuton jälkeen en nähnyt vanhempiani puoleen vuoteen, koska en malttanut poistua kotoa. Olinpa kamala ihminen.)

Aion siis jatkossa ajaa hakemaan heidän tänne ja rikon räikeästi lakia. Ilmiantakaa mut, tai mieluiten älkää. 

Kotona asuvan nuoren kanssa sujuu hyvin. Ei me kyllä hirveästi täälläkään törmäillä, mutta kun kohdataan, jutellaan hyväntuulisesti.

Eilen olin kylässä poikien toisessa kodissa. Siellä kuulin, että nuorin teini on ollut hyväntuulinen, koska ei tarvitse empatiseerata isompaa teiniä ja olla "koko ajan" pahalla tuulella. Keskimmäinen ei ole syönyt perheen kanssa keittiössä* ja sen takia kuopuskaan ei ole, mutta nyt on keittiössä päivällisellä pölisemässä. Kerroin tästä esikoiselle ja sekin sanoi että keskimmäinen on aina pahalla tuulella toisessa kodissaan. Eli kyllä, tänne muutto oli hyvä päätös. Toki on surullista, että tilanne on tuollainen. Mut saan olla iloinen että täällä on erilaista. 

*Tästä tunnen morkkista. Me syötiin pitkään yhdessä päivällinen ja ilman kännyköitä. Sit mulla oli joku meluisa sotkeva taapero talossa ja keskimmäinen sai luvan syödä huoneessaan (se ei oikeasti kestä tollasta) ja nyt tilanne on livahtanut sellaiseksi, että teinit syö yleensä omissa huoneissaan. Mun on pakko muuttaa päivällinen taas perheen yhteiseksi hetkeksi, kun kuopus palaa tänne. Kun ei ole muita aikoja, jolloin syödään yhtä aikaa, kun kaikilla eri aikataulut. Esim keskimmäinen syö iltapalan, kun mä jo nukun. 

Vihdoinkin sain puuskan

 Tätä oli kyllä odotettu. Puuskaa siis.

Ensiksi eilen päätin kokeilla pystynkö pitämään käsipainoja käsissäni. Kuukausiin en ole voinut pitää oikeastaan edes kauppakassia. Tai vesikannua. Siis oikeastaan mitään.

Nyt painot pysyi käsissä, mutta ote vielä heikko. Siitä huolimatta tein pikkutreenin hauiksille ja alleille. Huomenna uudestaan. Aion OIKEASTI tehdä pikkutreenin joka toinen päivä. Ei poikkeuksia. Tästä innostuneena osallistuin kyykkyhaasteeseen ja aloin tehdä kyykkyjä. Testasin lankkuakin. Lankutin kolmesti. 

Mutta tämä ei ollut se puuska vaan... Mun ystävä oli päätynyt ostamaan itselleen siivoamisen verkkokurssin. Kurssi on puolen vuoden mittainen ja siinä on monta osiota. Kurssiin kuuluu verkkomatskua ja webinaareja yms ja yms. Kurssi ei ole konmarittamista, mutta toki siellä käydään kamoja läpi ja tarkoituksena löytää paikka kaikelle.

Innostuin valtavasti kun kuuntelin ystäväni innostusta. Siltä istumalta työnsin jätesäkkeihin kuopuksen pieniksi jääneet vaatteet ja vein Fidalle. Nää vaatteet on ollu mun murhe pitkään. "Voi kun on hyviä vaatteita ja olispa kiva saada näistä hieman rahaa ja päläpälä". Totesin että nyt saa mennä kiertoon, rahasta viis.

Omasta vaatehuoneesta löytyi kasa vaatteita, joista en tiennyt käytänkö vaiko enkö. Päätin että en, ja pistin jätesäkkiin.

Illalla kävin läpi kylppärin kaapit ja meikkipussit. Lähti muuten roskiin aikas paljon kaikkea.

Tänään siivosin eteisen sälähyllyn. Sekin tyhjeni. 

Kaivoin esiin käsilaukut ja tyhjensin nekin ja heitin kamaa pois. Yllättäin löytyi kadonneita kyniä ja huulipunia, mutta myös hirveästi roskaa.

Nyt en tiedä mitä tekisin.

Ihailin kyllä tyhjentyvää jääkaappia ja päätin pestä sen, ennenkuin menen kauppaan ostamaan viikon täydennykset. 

Eli aika hyvä viikko!