tiistai 13. huhtikuuta 2021

Oikeasti täydellinen taloudellisuuspostaus

 Tai siis mulle tämä ainakin oli täydellinen upea ainutlaatuinen oivallus. Muille ehkä täysin peruskauraa. Mut leikitään ettei näin ole.

Tässä kuvaus täydellisestä kauppareissusta. Ensiksikin tein ostoslistan, johon yritin oikeasti miettiä monen päivän ruoat. Listalla myös maidot, leivät, leikkele, juusto ja kasviksia. 

Poikien toive butter chicken. Purkkikamaa, kaksi purkkia, ei erityisen halpaa eikä kallista. 700 g kanasuikaleita. Jauhelihaa hampparipihvejä varten, osa pakkaseen asti.

Tonnikalavuokaa varten pastakastike. Ostin ekaa kertaa kaupan omaa merkkiä, enkä sitä mitä aina. Säästöä euro tai vähän yli. Toinenkin purkki toista vuokaa varten. Säästöä samainen euro. 

Toinen hoitolapsistani syö Nutellaa. Ostinkin halpismerkkiä. Säästöä 1.50 e. Juustoa samainen lapsia syö sikana. Ostin pitkästä aikaa juustokimpaleen viipalejuuston sijaan. Tulee säästöä! En laskenut paljon. Lisäksi cheddaria hamppareihin, juustoraastetta vuokaruokiin, mozzarellapallo vuokaruokiin myös. 

Ostin valkosipulin. Hinta 19 senttiä. Yleensä ostan verkkopussissa joka maksaa reilun euron ja päädyn heittämään sen vanhentuneena roskiin. Säästöä taas euro. 

Ällistyttävin omalla itselle oli spagetti. Halpisspagetti maksoi 39 senttiä kilon paketti. Seuraava halpismerkki olis maksanut 1.25 e. Yleensä ostamani olis maksanut kaiketi 1.50. 

Näillä muutamalla muutoksella säästin kuutisen euroa vähintään, juuston kanssa enemmän. 

Mä yleensä nappaan kärryyn vanhoja tuttuja sen enempiä miettimättä. Voi olla etten enää ikinä. Tämä oli niin silmiä avaavaa.

Mun ainakin viiden päivän ruoat ja nää muut jutut tuli maksamaan 51,90 e. 

En edes uskalla ajatella, että mitä JOS nämä oikeasti riittäisi loppuviikoksi. (jää suu auki tuijottamaan tyhjyyteen)

7 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

:)
tää on tavallaan oivallus. Mut myös vähän hankala oivallus, koska meillä ei (sattuneesta syystä) aina uppoa se halpismerkki. Silloin sattuu sieluun kun pitää ottaa kalliimpaa, vaikka vieressä olis ihan selvä säästökohde.

P kirjoitti...

Totta tuokin. Riippuu kovin tuotteesta. Nyt luulen että noissa valmiskqstikkeissa ei ole niin paljoa eroa. Hoitolapseni ei voittanut kisaa nutella vs halpismerkki. Totesin et jos ei syö tota sit, niin hyvä vaan 😀
Mä itse oon ehkä eniten ennakkoluuloinen. En keksi muuta syytä tähän hintojen vertailumattomuuteen.

Taru kirjoitti...

No nyt oli täydellinen postaus. Mä käytän myös halpismerkkejä mutta valikoiden. Esim spagetin pitää olla Barillaa, se on vaan best. Ja tomsumurska aina Muttia, mutta esim mausteet, puhdistusaineet ovat esim Rainbowlla hyviä. Ja Lidilissä käynti on kyllä aina plussaa, siellä vaan nyt halvinta.

Aurinkoa muru <3

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Huippua! Vertailemalla tuotteita ja hintoja säästää - peukkua tälle! Minä vertaan tuotteiden kilohintoja, kun ne näkee kätevästi hyllyn reunassa olevasta hintalapusta.

Rva Kepponen kirjoitti...

Olen varmaan ihan hirveä nirppanokka, kun usean tuotteen kohdalla en vaan pysty valitsemaan sitä halvinta kaupan omaa merkkiä, kun se ei maistu yhtä hyvältä kuin se vakiotuote. Silloin kun asioin K-ketjussa, niin ostan tosi paljon Pirkkaa. Pirkassa on minusta onnistuttu hyvin siinä, että se on vähän edullisempi, mutta kuitenkin hyvä.

Mulla on samat vakiot kuin Tarulla ja niiden lisäksi pesto on aina Barillaa, juusto on aina Valion ja jugurtti aina A+, murot Kellogs tosin riisimuroissa kelpaa myös kaupan oma merkki. Domino keksin aina alkuperäisiä eikä kaupan omia merkkejä. Puurohiutaleetkin on Sadonkorjaajan puuroa. Mä oon ruokaostoksilla juurikin se kalikkis, joka ostaa vuodesta toiseen uskollisena omia suosikkimerkkejään.

Katson aina kilohinnan, mutta se ei välttämättä ole ratkaiseva tekijä :D

Just ostin muuten hyllystä kaupan halvimman margariinin. Hyvä minä!

P kirjoitti...

Mulla se selkeästi vaihtelee. Lihoissa joo, mut näissä perusjutuissa en.

P kirjoitti...

En mäkään kaikkien tuotteiden kohdalla voi joustaa. Esim feikkidominoiden 😀 ja puuron oltava Elovenaa.
Tänään totesin et rainbow pastakastike oli ihan ku aito ja alkuperäinen. Eli hyvää oli.
Mä alan nyt testaileen itseäni (et osaanko vahtia hintoja) ja tuotteita.