perjantai 15. lokakuuta 2021

Yhtäkkiä kaikki muuttuu

 Huomenna kuopus lähtee rippileirille.

Tänään keskimmäinen sai tiedon, että pääsee ammattikoulun medialinjalle. Koulu alkaa heti syysloman jälkeen. Veikkaan että opinnot tuntuvat mukavalta kahden tuskaisen lukiovuoden jälkeen.

Huomenna esikoinen ja tyttöystävänsä lähtee meidän suvun mökille mökkitalkoisiin. Noin vaan ilman mua, aikuisena.

Miten kummassa tää tapahtui?

Niin ja se, kun tältä keskimmäiseltä kyselin joululahjatoiveita, niin kyllä ne toiveet oli kattiloita ja paistinpannuja, jos alkuvuodesta muuttaisi omilleen.  Siis MILLOIN tämä tapahtui? Tämä muutos.

Mun elämässä sen sijaan ei tapahdu isoja asioita. Lähinnä rahastressiä, mutta kyllä, vaikuttaa siltä että ekaa kertaa näinä aikoina, mun budjetti pysyy. Toki tota ei pitäisi kirjoittaa, koska sit kuitenkin jotain. Toki tätä budjettikautta on vielä kolme viikkoa jäljellä, mutta aika optimistisena tuijottelen menoja. 

Kesällähän ryhdyin rahastosäästäjäksi, Olen sen suhteen hieman rasittava. Joka ilta pakko tarkistaa tuliko plussaa vai miinusta. Saattaa olla että sijoittaminen olisi mulle liian stressaavaa, jos vahdin näin tarkkaan noita pikkusummiakin.

S-kauppojen bonuksetkin olen alkanut laittaa rahastoon suoraan. Eli säästän kahteen pankkiin. Jotenkin ilahduttaa kerryttää niitä bonuksia, kun näkee kuin ne alkaa kasvaa korkoa. Tänäänkin olen yhdeksän senttiä plussalla :D

Tässä talousinnossani sanoin keskimmäiselle aamulla, että  hän voisi alkaa maksaa puhelinlaskunsa itse. Että kun muutat omillesi, niin sulla on laskuja ja itse ne pitää hoitaa. Kiltisti hän siirsi mun tilille rahan laskuun. Näin sitä siis pikku hiljaa kasvatetaan heppua itsenäiseksi ja raha-asioita ymmärtäväksi. Lupasin opettaa miten laskuja maksetaan. Kun eihän hän ole ikinä laskuja vielä maksanut. Pieni. 

Tämä päivä on ollut ihmeellisen täynnä kaikkea. 


6 kommenttia:

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Elämän makuisia kuulumisia ♡ Täällä on vähän samoja juttuja - tytär muutti opiskelupaikkakunnalleen omaan kotiin ♡

Rva Kepponen kirjoitti...

Meillä on tuo kaikki vielä edessä. Tavallaan odotan sekä innoissani että surullisena/haikeana. Varmaan sitten todella outoa, kun meidän seurallisin lapsi lähtee omilleen. Jos nyt välillä hajoan siihen meteliin ja pölötykseen ja varmaan sitten hajoan vielä enemmän kun se loppuu.

Unknown kirjoitti...

Niin ne kasvaa! hienoa että nuorella alkaa löytyä se oma suunta <3

Rahastot. Mulla oli kerran muutama satanen ylimääräistä ja pistin sen Lehtorin + esikoisen ehdotuksesta johonkin tiettyyn rahastoon. Se vain laski laskemistaan, ja aloin epäillä että kohta tulee pankinjohtaja norsupyssy kainalossaan ja alkaa vaatia minua maksamaan pankille. Aloin kutsua sijoitusneuvojiani nimellä Lehtori%Son ja parjasin heitä kaikkien aikojen epäluotettavimmaksi neuvontayhtiöksi. Sittemmin, oman pankkineuvojani ehdotuksesta nostin vajuneen tilini, rahastoin sen uudestaan ja olen nykyään muutaman kympin voitolla.

marikan polut kirjoitti...

..ja toi on siis mun kommentti. Pahuksen Lehtori, ei ollut kirjannut itseään ulos koneelta

P kirjoitti...

Marika, ai niinkin voi käydä että laskee ja laskee. Mun "oikea" rahasto on hurjan kympin voitolla ja välillä ollut pari euroa miinuksella. Ja siellä ei siis ole vielä montaa satasta. Oon salaisen ylpeä. 🙂

Ihanaa kun nuoret kasvaa ja löytää omaa juttuaan. Toivon et omalle nuorelle tää on hyvä valinta. On se kyllä se kiinnostuksen kohde.

P kirjoitti...

TArja K, miltä tuntui kun tytär muutti?

Kepponen, tosiaan, sulla noi on vielä edessä. Ryhdynkö ärsyttäväksi ja sanon että nauti nyt kun ne on vielä kotona jne. :D Mä muuten olen tota itselleni hokenut ja nauttinut kovasti siitä että pojat on vielä kotona. Tai siis ne kaksi. Isommalle heistä just sanoin että älä nyt hosu sen muuttamisen kanssa :)