lauantai 31. joulukuuta 2016

Eilinen ja viime vuosi

Vuoden viimeinen päivä. Olo ei ole erikoisen hohdokas ja spesiaali. Joudun toistamaan itseäni ja sanomaan, et olipas kaksiviikkoinen.
Jopa tuo tuntemani  terapeutti eilen sanoi, että kun ottaa huomioon ettei häipynyt pois täältä, niin voi päätellä, et hän todella haluaa olla mun kanssa.
Toivoi että jatkossa  mietin mihin lupaudun repeämään, että raha ei ole kaikki kaikessa. (No, en mä ennalta voinut tietää mitä tuleman pitää)

Se on nyt ohi. Mieli ei ole vielä palautunut. Nyt yritän keventää itseni niin henkisesti kun fyysisesti.
Tiedossa kävelyä ja kevyehköä ruokaa. Edes tänään ei tarvitse liioitella syömisten kanssa.
Mennään lasten kanssa kaverille, syödään yhdessä. Mennään kaupungin ilotulitusta katsomaan ja sitten varmaan tullaan meille. Pitää laittaa 3v nukkumaan kuitenkin.
 Pojat heitän isänsä luokse raketteja lähettämään. Saatamme me aikuisetkin mennä mukaan.

Eilen puhuin taas pitkän puhelun eksäni kanssa. Jutut rönsyili käytännön asioista lasten kasvatukseen (olemme liian lepsuja). Päädyin taas puhumaan paskaäiti fiiliksistä ja siitä kuinka koen parisuhteessa puhumisen vieläkin vaikeaksi. Eksää nauratti ja sanoi todellakin tietävänsä. Kannusti opettelemaan. Sanoi myös olevansa iloinen että löysin niin hyvän miehen itselleni. Fiksun. "Luota että se haluaa olla sun kanssa ja puhu".
Puhuttiin taas siitä miten kiva on, kun olemme ystäviä.
Aloin itkemään kun eksä sanoi: "usko tai älä, sä olet kaikista ihmisistä se, jolle voin puhua kaikki asiani. Sulle puhuminen on helpompaa kuin nyksälle".
 Tajuan mistä puhuu.
Omalla kohdalla se on se, että olen 15v näyttäny kaikki typeryyteni eksälle enkä voi tehdä mitään enää, mitä ei ole nähnyt.
Miehellekin voin puhua, mutta osin vielä haluan ettei tajua mikä nutcase osaan olla.
No kyllä se sen jo tietää, eipä sillä.

On tää kyllä ollut vuosi.
Vuosi vaihtui mega-angstisena. Kuun lopussa vihdoin puhuttiin asiat ja allekirjoitettiin paperit. Elettiin ihmeen sovussa viimeiset yhteiset kuukaudet.
Vietin sinkkuelämää.
Tapasin teinihepun ja tapailin sitä siinä samalla kun vietin sinkkuelämää ja etenkin ylläpidin sitä superhyperhuumaavaa epäsuhdetta, joka oli ollut olemassa pitkään.
 Kuulostaa aika hurjalta, mutta hauskaa oli.

Huhtikuussa muutin uuteen kotiin ja elämä oli enemmän kuin ihanaa. Miten voikin olla niin hyvä ja kevyt olo.

Sitten alkoi kesä ja löytyi mies ja tuo kaikki muu sälä jäi.
Kesällä nähtiin paljon ystäviä ja oli kivoja illanviettoja.

Työmielessä oli helppoa ja kepeää.

Sitten alkoi syksy...

Nyt odotan vain ensi kevättä ja kesää. Keveyttä ja hersyvyyttä.

Lupauksia en tee minäkään, mutta

-opettelen taas pitämään huolta itsestäni
-opettelen puhumaan
-luotan että asiat järjestyy ja elämä kantaa

Kiitos mukanaolijoille!!!!

torstai 29. joulukuuta 2016

Vaatteita ja ruokaa

Luin tossa viimeisimmät postaukseni.  Onpa ollut rankka syksy, kun en osaa muuta kuin valittaa.

Elämä  on kuitenkin hyvää. Pojat on oikeasti aika kivoja, tai tosi kivoja, mies on mahtava, hoitolapset on yksittäin kivoja.
Mun kunto ja ruumis on ihan paska, mutta jos joku näkyy nopsaan, niin pohjalta nousu. Kun vain olisi aikaa nousta pohjalta.
(mies eilen yhtäkkiä kysyi miksen ole muksuja vienyt kuntosalin lapsiparkkiin, jotta pääsisin treenaamaan. Sain oltua äyskimättä et Näytänkö läskiltä)

Kuopukseni oli toissayön kaverilla yökylässä. Hakiessa jäätiin kyläilemään koko lauma ja juteltiin hauskoja. Mm.  pohdittiin mikä on kunkin käytetyin lause. Kaveri sanoi et hän sanoo useiten "tulkaa syömään". Mä kysyin kuopukselta, mikä mun käytetyin lause on. Poika vastas:  "oiskohan mä rakastan sua". Sit se kertoikuinka äiti hokee sitä tosi usein, vaikka sen jo tietää, mutta myönsi että sitä on tärkeä kuulla usein.

En ehkä ole niin paska äiti kuin viime aikoina on tuntunut.

Haluaisin keveän blogin. Mäkin haluan tehdä iloisia kepeitä säkenöiviä vaatepostauksia. Hymyillä viehkeästi tai velmusti ja  näyttää hauskalta ja tai persoonalliselta tai vain kauniilta.
 Miten muutan synkän kaaputyylini tyrmääväksi ja kuvauksen arvoiseksi?
(Terkkuja muotikoordinaattori-idolini Elisalle)

Mutta se positiivinen juttu. Alisuoriutumisen jälkeen aktivoiduin. Jo aamupäivällä kuorin perunat illan perunamuusiin.  Kuorin vihannekset sosekeittoa varten. Tein pannarin. Aloitin focaccian teon. Jos tällaiseksi muuttuisin itseni  ja vaatteideni kuvauksen lomassa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Ei niin hyvää

Näin Facessa ärsyttävän blogikirjoutuksen. Nainen nyyhkii ah ja voi, kun oli jouluna erossa lapsistaan. Laski päiviä kun näkevät taas.
Nyyhkijällä on uusi mies, joka sekin jouluaattona puhui lapsensa kanssa puhelimessa kyynel silmässä.

Mä taidan olla maailman paskin äiti, mutta ei mun joulu ollut huono ilman lapsia.
Eilen pojat tuli mun luokse. Olin etukäteen miettinyt että juhlitaan jotenkin. No ei juhlittu.

Ei oo joulu eikä juhlamieli. Lähinnä ootan ensi viikkoa.

Fiiliksen veti huippuun kuopus, joka veti megakilarit kun kaveri ei pääse meille yökylään. Haloo. Ei tää seitsemän henkilöäkään tänne mahdu. Kivasti.
 Lopputulos oli mun itkupotkuraivarit, jossa julistin et heidän olis paras asua isällä, kun mulla ei oo mitään tarjottavaa.
Siinä kohtaa junnu sit lohdutteli mua.

Joo. Näin kivoja kohtauksia mä osaan järjestää.
En oo fiksu enkä aikuinen.

Juuri nyt inhoan elämää ja itseäni.

maanantai 26. joulukuuta 2016

First christmas

Tämä oli ensimmäinen joulu eronneena, lapsettomana ja uudesti pariutuneena. Aika paljon asioita.
Jouluaatto oli ihanan ihana.  Musta oli huippua viettää joulu aikuisessa seurassa vanhempien, siskon, sen poikaystävän, veljen ja veljenpojan kanssa. Mummopuolikin oli paikalla.
Syötiin hyvin ja juotiin hyvin. Juteltiin ja naurettiin.
Kuunneltiin Rod Stewrtia ja hetki sen jälkeen kun äiti haaveili laivan kannella kuutamossa Rodin tahteen tanssimisesta, niin MIES vetäisi mut käsivarsilleen ja tanssitti. Ja huom., ei ollut kuullut tuota mutsini haavetta.
Romantiikan rippunen.

Romantiikan rippunen oli myös mieheltä saatu kynsilakka saatetekstillä "kihlakynsilakka". Minulla kun on oudohko tapa lakata vasen nimetön eri värillä ja mies pitää sitä kihlakyntenä ja aina huomaa, jos unohdan tehdä sen.
Rakkauden kynsi siis.

Joulun alla sain joulutoivotukset, myös mieheltä, jonka kanssa oli ah niin ihana juupas eipäs-suhde. Sen alkamisesta on ihan kohta kaksi vuotta.  Tajusin juuri, että rakastin suhteen draamallisuutta. Se piti minut elossa. En ollut valmis mihinkään oikeaan, joten tuo sopi täydellisesti tilanteeseen. Sain itselleni itsetunnon ja sain erottua. Pitkään etsin korvaajaa on-off  suhteelle, mutta sellaista ei tullut vastaan.
Nyt mulla on oikea suhde, eikä mikään dramaattisen ihana kielletty suhde. Salaa kaipaan sitä draamaa. Olen älyttömän onnellinen nyt, mutta niin typerältä kuin tämä kuulostaakin, niin musta on hetkittäin outoa olla taas "tavallinen nainen". Draama ja Tinder-sähellykset piti olon pirteänä eikä mun tarvinnut näyttää itsestäni oikeaa tylsää minää.
Keittiöpsykologi ystäväni sanoi, että kun on kerran epäonnistunut, niin alkaa pelkäämään. Sitä itsensä paljastamista, Pelkää ettei riitä.  Ja se oli se entisen elämän helppous. Ei tarvinnut esitellä koko totuutta.

Jotenkin näin typerästi ja lapsellisesti mä osaan ajatella.
Siksikin on älyttömän outoa, että fiksu mies haluaa elää mun kanssa. Vaikka olen vain minä. Luokattoman uupunut ja tylsähkö juuri tällä hetkellä.

Tekisi mieleni  deletoida tuo ylläoleva roska, mutta jos mä haluan olla aito, niin kai mä sitten nämä typeryydet kerron täällä.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Merkurius perääntyy

Kyllä, astrologinen avaus on tuo otsikko. Mä en ole astrologiahihhuli, mutta hyvinkin viisaalta taholta, peräti kahdelta, olen nyt kuullut tuosta uhkaavasta Merkurius perääntyy-jaksosta. Googlaamalla löysin lisäinfoa.

Tänään marisin ystävälleni hyvin hyvin raskasta jaksoa elämässä (työtä), joka sai minut viime yönä valvomaan ja illalla ennen nukahtamista kyseenalaistamaan KAIKEN. Järjestyksessä:
1. Mä lopetan nämä työt
2. Mä en osta tätä asuntoa
3. Mä ostan kolmion
4. Mulla ei ole varaa elättää poikia, jotan annan ne eksälle.

Hirmu aurinkoisia ajatuksia.

NO, tämä viisas ystäväni tokaisi, että Merkurius se vaan perääntyy. Älä tee mitään päätöksiä. Keskityt vaan olemiseen ja hyviin juttuihin.
Viisas neuvo. Sukua sille ohjeelle, jonka sain siltä yhdeltä elämäntaidonvalmentajalta tai miltälie, jonka tapasin vain kerran.
" Ajatuksia tulee ja menee,hengittele, älä tee mitään." Ja tärkeimpänä "päätöksiä ei pidä tehdä huonoissa fiiiksissä, vaan silloin kun on seesteinen vaihe". Oletan että isoja päätöksiäei pidä tehdä myöskään ylihyvissä fiiliksissä jos totta puhutaan.

Oletettavasti mä en lopeta näitä töitä. Juuri nyt on rankkaa, mutta vuosien aikana en ole ennen ollut näin raskaassa tilanteessa, joten voisi kuvitella. ettei tämä ole pysyvää.

Kyllä mä tän asunnon varmaan ostan, koska jossain on asuttava ja tässä neliöt kohdillaan.

En osta kolmiota ennen kuin pojat lähtee kotoa.

Ehkä mä jotenkin saan pojat elätettyä, mutta ennen sitä mä sadannen kerran sanon itselleni: OPETTELE taloudelliseksi. Jos yrittäisi elää niin, kuin tulot olisi rutkasti pienemmät.

Taloudellisesti leivon juuri pullaa. Siinä saa halvalla hyvän mielen ja hyvä pulla, parempi mieli. Ja jos on rankkaa, kannattaa toimia kuten normaalistikin, eli vaikka leipoa sitä pullaa.
Tuhlailen tuota pullasanaa :D

Iloa muiden viikkoon.



perjantai 16. joulukuuta 2016

Ei mitään uutta

Luin edellisen postaukseni kriiseistä. Tilanne ei ole radikaalisti parantunut. Hiukset jouduin värjäämään kotona (tytärpuoleni avustamana, haluan vaatimattomana todeta) koska kampaaja sairastui.

Hehhe. Edellisen kappaleen kirjoitin n. kaksi viikkoa sitten. Jäi kesken kiireen takia. Ja kas kummaa, vieläkään ei ole tilanne parantunut. Pätkätyöt jatkuneet. Uusin tuli eilen ja tänään tulee seuraava. Poikkeuksellisesti kaksi lasta eri perheistä. Vuorokauden jälkeen kadun jo kovasti. Syyllisyys kalvaa, kun perhe kärsii.
Täytyy keksiä jaksamisen avaimia, etten uuvahda itse.

En nyt muista onko mitään kivaa tapahtunut. Kampaajalle pääsin hiukset leikkauttamaan, mikä tietty vähän piristi. Pinnallisuus auttaa aina.

Ainiin, esikoisen 15v synttäreitä juhlimme isolla porukalla. Mua jännitti etukäteen niin paljon, että unohdin syödä ennen juhlia. Unohdin syödä!!!
Ekaa kertaa juhliin tuli nyt eksän nyksä. Se oli se jännityksen aihe. Suureksi miinukseksi minun nyksäni oli töissä, eikä juhlissa.
Hyvin meni. Turhaan jännitin. Kaikki oli  mukavia eikä syntynyt epämukavia hiljaisuuksia. Istuin aika tiukasti tämän pariskunnan seurassa ja aika paljon vitsailin eksän kustannuksella ja tasapuolisuuden vuoksi pilkkasin itseänikin.

Ex-anoppini kanssa juttelin myöhemmin ja hän hämmästyneenä totesi aikojen muuttuneen. Että ei häntä kyllä aikanaan kutsuttu synttäreille tai ristiäisiin. "Mutta kivahan se oli katsoa kun juttelitte ja nauroitte yhdessä".
Helppohan se on nauraa, kun ei olla yhdessä enää :D

Ainiin 2. Sain lainalupauksen. Olisi tarkoitus ostaa tämä koti, jossa nyt asun vuokralla. Hui miten jännittävää. Minä itse! Mun!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Kriisilistaus

Valitus Bloggerille. Uudistumisesi jälkeen on kulunut lukuisia minuutteja siihen, että löydän  tämän kirjoittamissivun. Koska olen kiireinen ihminen, en ole kirjoittanut aikoihin. Ei ole kuulkaas niitä ylimääräisiä minuutteja etsimiseen.

Päivän kriisit:
Mulla on lähes koko ajan kiire ja sen johdosta olen koko ajan väsynyt.
Kysymys: onko se tosiaan niin, että rakkaat pupuseni uuvuttavat minut? Tai ei siis ne sinänsä, koska ihania ovat olleet, mutta se niiden mukanaantuoma työmäärä kuljetuksineen.
Koska tätä on vain joka toinen viikko, onko aina  muka uudessa tilanteessa?

Viime viikon löysäilin ja tällä viikolla vain tulen ja menen ja raadan ja tilttaan klo 21.
(miten mä entisessä elämässä selvisin tästä, kun tein tätä joka päivä, enemmän tai vähemmän yksin)

Hiuskriisi. Lähes kahdeksan viikkoa kampaajasta. Kuontalo sen mukainen ja harmaita nääiinnnn paljon. Vanha olo.

Joulukuu alkoi kriisi
Mä en ole etsinyt joulukoristeita. Jouluvalot taisin jättää entiseen elämään. Onko pakko ostaa uusia? Ja mihin ne edes laitan, kun täällä mulla ei ole ikkunalautaa, johon laittaa kaunis  kippo, jonka sisällä kauniit valot.
Joululahjojakin voisi miettiä, mutta kun en keksi mitään kivaa.

Urheilukriisi
En ehdi urheilemaan ja jos ehdin niin ei huvita.

Työkriisi
Elän pätkätyön aikaa ekaa kertaa ikinä. Mulle tulee lapsia joka välissä, mutta ne lähtee hetkessä pois. Hyvä niille, mutta mulle haaste. Juuri kun tutustuu, toinen lähtee ja uusi tulee.
Hämmästyttävästi on myös niin, että mulla on toinen lapsi putkeen, joka pelkää nukkua yksin, joten nukun patjalla lattialla. En siis omassa sängyssä. Hyvin.
Mies  vitsailee, etä hän nukahtaa yksin, herää yksin, et onko suhde lopussa.

Tällä viikolla pelännyt et arki oikeesti tappaa kaiken.
Jotenkin sinisimäisesti kuvitellut, että tuoreessa suhteessa arki on vain ihanaa ja koko ajan Kohdataan. No ei kyllä. Tällä viikolla moikataan kun tuun ja meen viisi kertaa illassa.
Mies jo ehti minua syyttää aikuisuuden puutteesta kun yliväsyneenä ja ylidramaattisena voihkin et KAIKKI loppuu kuitenkin..
Ärähdin, et mä oonkin lapsellinen ja tyhmä enkä yhtään aikuinen.

Ehhehhe! Lohdullista on se, et mies ei kriiseile siitä, et välillä on tällasta. Oishan se kauheeta jos se olis kuin mä, joka vinkuis että Huomaa nyt muakin.

Kriisilistasta huolimatta kaikki on hyvin.

Ollut vaan liikaa kaikkea. Pelkään, et herään jouluna tunteeseen, et oho joulu tuli, enkä tehnyt mitään.

Tänään yritän olla zenimpi. Kokeilen onko Lumenen ihanasta väriseerumista ja valovoiteesta apua.
KYLLÄ, ne tuottteet on just niin ihania, kun se muotikoordinaattori-Elisa sanoi. Pakko kai ostaa puteleita, kun nuo näytepaketit on tyhjentyneet.

jk. Tästä tajusin et olen väsynyt. Mua ei ole edes naistenlehdet kiinnostaneet. Eilenkin ärtyneesti selailin lehteä jossa kerrottiin Sami Hedbergin ja Minka Kuustosen olevan serkuksia. SO???  ( Ei se mua kyllä pirteänäkään kiinnosta, mutta silti)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Soittokierros tärkeille

Tänä aamuna kosketti tämä:  Mietin eilen, onko jotain, mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä, onko joku asia mikä pitäisi hoitaa ennen kuolemaa? Tuntuu hyvältä huomata, ettei oikeastaan ole. Olen riesaksi asti kertonut ihmisille tunteistani ja ajatuksistani. Koen, että olen sinut elämäni ja asioideni kanssa. Olen pyrkinyt pyytämään anteeksi niiltä, ketä olen loukannut. Ihmiset, joita rakastan, ovat siitä perillä. En halua kuolla, haluan elää, mutta koen olevani valmis, jos niin käy

Teksti kopioitu Momzillan blogista eli täältä

Sai mut miettimään. Mä luulen, että kaikki, jotka ovat minulle tärkeitä, tietävät sen, mutta pitäisikö varmuuden vuoksi tehdä soittokierros. "Sitä vaan, että olet rakas, tule kahville".
Mä luulen, etten ole loukannut ketään. Viime yönä yritin miettiä  kauheuksia sanottavaksi ihmiselle, josta en pidä, mutta joka elämässä on, halusin tai en. Keksin hauskoja ilkeyksiä, mutta tajusin etten sanoisi niitä ääneen. Mä vaan en osaa olla ilkeä kenellekään tahallani.
Sekin on se mikä minua parisuhderiidoissa ihmetyttää. Ihmiset sanovat kiukussaan lyövänsä vyön alle, kun tietävät mikä eniten satuttaa. En mä halua satuttaa ketään ja järkyttyisin kuoliaaksi, jos joku läheinen minua loukkaisi sorkkimalla arkoja paikkoja.
Kun kuolen, mun hautakiveen voi kirjoittaa Nössö.

jk. Tein eilen pikaisen kauppakierroksen. Ostin kirkkaan pinkin neuleen, pinkin ja oranssin pitkän topin. Hahahhaa. Siitäs saavat mustat ja harmaat neuleet. Teidän alta edes vähän pilkottaa kirkas helma! Ettepäs voita tätä taistelua!


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Yksin vs yksin

Aamu alkoi kikatuskohtauksella, kun luin kahden vuoden takaisen fb-statuksen. Olen dramaattisena voihkinut kauhua kuultuani, että netistä en löytäisi ikäistäni miestä, koska ikäiseni etsivät alta nelikymppisiä naisia.

Ehkä hieman outoa murehtia naimisissa ollessa tuollaisia, mutta kyllä mä tiesin asian olevan ajankohtainen ennemmin kuin myöhemmin.  Eron siis.
 Seurattuani deittailua läheltä, olen kyllä huomannut ettei tilanne ole niin karu tuossa ikämielessä. Se on karu siksi, et miehet on epäselviä ja sitoutumiskammoisia ääliöitä.
(Et sikälikin mulla kävi flaksi)

Mä olen oikeasti aika masentunut ja lannistunut ystäväni puolesta, jolla kohta tsiljoona kokemusta  erityyppisistä miespettymyksistä. Alan kallistua siihen, että tauko kaikesta saattaisi tehdä tuossa mielessä hyvää. Että jospa sittenkin joskus se Netflix korvaisi typerät treffit.

Eilen ystäväni valitteli taas yksinäisyyttään. Kysyin, että kumpi on pahempaa, olla yksin nyt vai olla yksin avioliitossa. Nykyinen yksinäisyys on parempaa kuulemma. Sitten herääkin kysymys, mitä itsekin olen ehtinyt pohtia tänä vuonna. MIKSI  yksin Netflixin ( Olen säälittävä. Mulla on viikon ollut tuo fliksi ja nyt en muusta enää osaa puhua) katsominen olisi muka nyt niin kamalaa, kun naimisisssa ollessa yksinäiset telkkarihetket tuntui ihan hyvältä.
Onko se se tietoisuus, ettei kukaan tule kotiin?
Minähän en tässä nyt ole se asiantuntija. Mä elin 6kk sitten vielä sitä vaihetta, että rakastin yksinäisiä tv-iltoja.

Mies kertoi tutkimuksesta, jossa kerrottiin, että sinkut haluaa seksiä enemmän kuin parisuhteessa olevat.  Suhteessa olevat tietävät saavansa ja pärjäävät ilman, sinkut taas pelkäävät ettei saa, ja siksi ajattelevat sitä koko ajan.

Onko siis niin, että yksinäiset illat tuntuvat pahoilta, koska pelkää ettei tilanne muutu ikinä? Onko niin, ettei yksinäisyys ole ongelma, vaan se pelko?

Toinen kysymys, vai kolmasko jo. Yksin ollessa luulee, että kaikilla muilla on koko ajan ihanaa niissä perheissä ja parisuhteissa. Käsi pystyyn, kuinka monella on?
Surkeana ollessaan luulee, että muiden elämä on leffoista tuttua. Koko ajan jutellaan päivän tapahtumista ja kysellään toisen kuulumisia, tehdään yhdessä ruokaa, kuherrellaan taukoamatta.

Eihän se nyt noin mene. Pikaisen gallupin tehtyäni, sain selville seuraavaa. Ihmiset käy töissä, sit murahtelee kotona jotain aiheesta mitä syödään ja kuka vie lapset treeneihin. Syödään äkkiä ja sitten odotellaankin iltaa ja toivotaan, että saisi yksin katsoa telkkaria.




perjantai 18. marraskuuta 2016

Kuka siivois mun vaatekaapin?

Piti lisätä väriä elämään. Ei ihan onnistunut. Eilen olin koko päivän treenivaatteissa (mustaa ja harmaata) enkä muita vaatteita jaksanut miettiä.
Tänä aamuna rohkeasti astelin vaatehuoneeseen valitsemaan väriä. Mutta mitä ihmettä. Siellä ei ole väriä. Ainoastaan mustaa ja harmaata. Yksi oranssi ja yksi kirkkaanvihreä neuletakki, mutta ei mitään pitkää löysää hulmuavaa vaatetta niiden alle.
Kompromissi: siniset farkut ja vaaleanharmaa neule.

MÄ HALUAN VÄRIÄ! (Ei joulunpunaista)

Eilen hymyilytti oma rrrrakkauden tuoma muutos käytöksessä. Mä vihaan kotitöitä illalla. Niitä ei kuulu tehdä illalla yhdeksän jälkeen ikinä.
Keittiö oli pommi. Tiskikone sammui vasta ysin jälkeen. Pakotin itseni siistimään keittiön tip top  kuntoon ennen miehen töistä saapumista. Se inhoaa sotkuista keittiötä enkä vaan kestä, et siivois sen töiden jälkeen klo 22.
Välittäminen toisesta sai ryhtymään toimeen.

Edellisenä päivänä mua kikatutti, kun mies sanoi, että hän aina siivoaa keittiötä tai pyyhkii pölyjä, kun minä olen poissa. Jos hän siivoaa minun läsnäollessani, muka ärähtelen et pitääkö hänen koko ajan siivota. Osin kyllä totta. Liikaa huseeraa. Mulle tulee morkkis.

Nyt mulla alkaa vapaa viikonoppu. Ihan yllättäin tämän hetkinen työ loppuu ja saan hengähtää. Aion omistaa iltani Netflixille. Salilla käyn myös joka ikinen päivä, koska ollut kiusallisen pitkä tauko. Eilinen kuntopyöräily 32 min ei ihan riitä kahden viikon liikunnaksi.
Nyt pakko tehdä kaikkea, mitä en ole ehtinyt aikoihin.

Tarjouduin Sutkautus-Elisalle vaatekaapin siivousavuksi. Käytäis kaikki läpi ja jätettäis kaappiin vain kivat ja sopivat.  Pitäis tehdä sama kotonakin. Jos alkais minimalistiksi. Olisi vaan kivoja vaatteita, jotka kaikki sopii yhteen.
Paitsi et sit kaikki vaatteet olis vaan niitä mustia. APUA!



torstai 17. marraskuuta 2016

Väriä ja vähän äkkiä!

Kun minuun tutustuu,on suuri riski joutua/päästä hoitamaan minun hoitolapsiani. Eilen sen kunnian sai (taas) säihkyvä Sutkautus-Elisa.
Aamulla ajoin Elisalle aamukahville ruotimaan ihmissuhteiden haasteita nykyaikana. Ovensuussa ehdin myös valittamaan aiheesta Miksi pukeudun koko ajan mustaan ja harmaaseen ja se ei kyllä käy, tarvitsen väriä etten kuihdu ja näytä kuolleelta.
Kyllä, mustaan pukeutuminen on aina muodissa ja tyylikkäät pukeutuvat ajattomasti mustaan eikä koskaan tule  huteja.
Ei kyllä toimi minulla tuo. Itse en osaa sanoa näytänkö tyylikkäältä (en), mutta minulle tämä musta on juuri nyt suojavaate. Ehkä joku muukin väri toimisi suojavaatteena, mutta kun ei kaupassa ole kivannäköisiä telttoja, missään minulle sopivassa värissä. Tän hetken muotivärit ruma viininpunainen ja rum vihreä, eivät minun kaappiini pääse. Ruma sinapinkeltainen saattaisi toimia, mutta kaikki sen väriset vaatteet ovat kittania neuleita.
Herättäkää minut, kun kauppoihin tulee ihania rentoja reiluja valkoisia neuleita. Oranssia. Pinkkiä. Jotain muuta kuin mustaa.

Kävin palaverissa. Siellä meitä oli viisi naista. Kaikilla oli päällä vain ja ainoastaan mustaa ja harmaata. Ei mitään muuta. Alkoi ahdistamaan.

Tänään on pakko valita väriä. Ja lakata kynnet oranssiksi.

Naurattaa ihan kauheasti. Juttelin äitini kanssa puhelimessa. Äiti kertoi ex-anoppini soittaneen. (Se mitä en tajua, on se, miksi ne soittelee nyt eron jälkeen, kun ei koskaan edeltävinä 17 vuotena. Kärsimys yhdistää?)

Tiivistelmä anopin jutuista: minä olen niin kiva ja iloinen ja puhelias, uusi miniä on tylsä ja väritön eikä edes laittaudu ja meikkaa ja on niin hiljainen ja niillä kahdella on varmaan todella tylsää kun kumpikaan ei puhu.

Kivahan se on että vertailussa voitan, mutta vähän kyllä käy sääliksi uutta miniää. Ja kyllä anoppiakin. Onhan se karua olla yksinäinen eikä ees miniät soittele.

Jk. Pitäisköhän mun vähän jakaa meikkivinkkejä :D


tiistai 15. marraskuuta 2016

Uutisia ja oivalluksen yrityksiä

Löysin tosi tosi kiinnostavan blogitekstin Marika Rosenborgilta. Tämän.

"Miksi eksymme parisuhteissamme, miksi koemme jääneemme loukkuun"? Niinpä miksi? Sekin kiinnostaa, miksi jotkut ovat loputtoman tyytyväisiä. Ketkä on ne, jotka ei jää loukkuun? Mikä niille on helpompaa?

Maria Hintikka livessä Kari Kiianmaa sanoi nuo samat kommentit, jotka kolahti ihan kunnolla. "Mikään ei muutu uudessakaan parisuhteessa, jos ei itse ole valmis muuttumaan".

Muuttuminen on älyttömän vaikeeta. Jos ette tienneet.
Harva se päivä huomaan toimivani, kuten en haluaisi. Möksähdän tyhjästä, yleensä vasta klo 21 jälkeen, on mies huomannut.
Syyllistynkin herkästi. Eilen ajoin muutamaan otteeseen kuskaamassa poikia ja mies sen aikaa vahtii mun hoitolapsia. Jotain vitsaili oman työn ja sitten vielä mun työn tekemisestä. Sanoin, että mun huumori ei riitä tohon. Kohta otan aina hoitolapset mukaan, kun jonnekin lähden, ettei vaan tule vaivaa mun asioista.
Vanha trauma!

Vaikka kuinka usein on sanottu, että pakettiin kuuluu TIETYSTI mun auttaminen, tämä yhteinen elämä, niin silti helposti pelkään toisen kyllästyvän tähän. Tähän säätöön.

Eilen tuli taas omat pojat ja olin hieman jännittänyt sitä. Hoitolapset vaihtuneet viime viikolla ja mietin miten nämä yhdistyy tähän laumaan, Suotta olin pelännyt. Kaikki oli ihan hyväntuulisia ja kukaan ei kiukunnut mistään.
On taas se aika, kun palvon poikiani.

Pojat, nuo joustavat olennot.

Ne ei ole negatiivisesti reagoineet edes tuoreimpaan uutiseen, UUTISEEN. Siis oikeaan uutiseen.

Muutama viikko sitten eksä soitti ja minua alkoi heti naurattaa. Eksä kysyi et mikä ihme mulle tuli. Kerroin katsoneeni Ex-onnellisia edellisenä päivänä ja he olivat tulleet minun mieleeni.
Nuori mimmi on vanhemman miehen kanssa uusioperheessä ja odottaa vauvaa. Kärsii entisistä lapsista ja vaimoista. Kiljui "halusin miehen ja vauvan, enkä tällaista sirkusta".

Tämän sanottua eksäni sanoi "hmm, neiti x on nyt raskaana". Onnittelin iloisesti ja kikatin päälle.

Mä niin en ole  kateellinen, mutta en vahingoniloinenkaan. Olen huvittunut ja "huolissani". Jopa kannustava ja osin pelottelen. "Sulla ei tule enää ikinä olemaan aikuisella iällä vastuutonta aikaa".
Eksä jakaa mulle nyksänsä kriisejä. Pelkää keskenmenoa ja koliikkia. Uusimpana rumaa koliikkivauvaa.
Eksä mulle " ei meidänkään lapset ole rumia". Meinasin sanoa, että mä olenkin paremman näköinen kuin nyksä. En sitten sanonut.

Uutisen jälkeen ihan pokkana kävin heidän ovellaan hakemassa keskimmäistä poikaa tavaroineen äitiviiikolle. Yleensä odotan parkkipaikalla, mutta nyt menin koputtamaan oveen ja odotin kiinnostuneena et kaivautuuko nyksä kolostaan esiin. Kyllä se kaivautui.  Onnittelin vauvan johdosta. Juteltiin raskausväsymyksestä.
Vasta kotimatkalla tajusin onnitelleeni ihan vilpittömästi.


Ihan muuta asiaa.

Iltapäivälehdessä viikon laihduttaja kertoi esimerkkipäivä laihdutusajaltaan.

Jos se laihtuminen tämän vaati, niin ei vois vähempää kiinnostaa laihuus. Elämästä nauttiminen voittaa!

Aamupala
  • Viili 1% 2 dl, marjoja 80 grammaa, kahvia tai teetä
  • Lounas
  • Kasviskeittoa 4 dl, rasvatonta maitoa tai piimää 2 dl
  • Gluteeniton karjalanpiirakka ja ohut kalkkunasiivu, tomaattia
  • Välipala (kaksi kertaa päivässä)
  • Omena tai muu vastaava 125 grammaa
  • Päivällinen
  • Kasvissoselaatikkoa 400 grammaa, rasvatonta maitoa tai piimää 2 dl
  • Gluteeniton ruisleipä ja ohut leikkele
  • Iltapala
  • 400 grammaa juuresraastetta, vettä sekä vihreää teetä


  • lauantai 12. marraskuuta 2016

    Uusioperheistä

    Tänään taas miettinyt uusioperhejuttuja.
    Ystäväni paasasi nyksänsä lapsista, joita "inhoaa"  ja nyksän eksästä, joka on paholainen. Koska olen niin epämustavalkoinen, niin mietin ääneen, et jospa tämä nyksäkin "inhoaa" kaverini lapsia, niin mitä sitten.
    Mullehan tämä on se juttu, joka vaikea. Tällä viikolla kun tuli taas uudet lapset ja elämä härdelliä, niin ääneen murehdin, että ihan varmasti rakkaus loppuu, kun mun mukana tulee TÄMÄ KAIKKI. Mies hymyili vain, että ei lopu rakkaus ikinä eikä etenkään lasten takia.  ( En ole varma että voisin sanoa samaa. Sikäli ymmärrän asiasta valittavaa ystävääni)
    Nyksän eksä-inhon tajuan, koska kuulostaa aika idiootilta, mutta sitten aloin miettiä sitäkin, että mä olen jollekin SE nyksän eksä.
    Et millainenkohan eksä mä olen?
    Tietysti luulen olevani fiksu ja ihana, mutta entä jos en olekaan. Että mikä mussa ehkä voisi ärsyttää?
     Mä pidän eksääni ehkä liikaa yhteyttä, mutta toki yleensä vaan lapsiin liittyvissä asioissa. Tällä viikolla kyllä yhtenä aamuna soitin eksälle, et älä tuu tätä reittiä töihin, täällä on ollu kolari ja älytön ruuhka. Eksä kiitti huomaavaisuudesta.  Mut jos nyksä oli vieressä, niin vituttiko sitä? Voiko ystävällisyys ärsyttää?

    Tässä joku viikko sitten pojat oli mulla, eli heillä oli lapseton viikko, mutta eksä kävi kolme tai neljä kertaa esikoisen kanssa lätkämatsissa.  Sanoin eksälle, et pitäiskö sun joskus olla kotonakin. Et olisko reilua.
    Muutamaa päivää myöhemmin eksä hämmentyneenä kysyi, et miksi mä siten edes sanoin, neuvoin. Nauroin, että älä toista omia virheitäs uudestaan. Ole joskus kotonakin. Eksää hieman huvitti, että neuvon parisuhdejutuissa.
     Mä vieläkin muistan, kuinka ajoittain saatoin olla lähes mustasukkainen siitä, kuinka pojat meni aina mun edelle. Siis onhan se hyväkin piirre, mutta...

    Paljonkohan tätä mimmiä nyppii se, että ne pojat tosiaan menee kaiken edelle?
    Tässä asiassa mä pääsen niin helpolla, koska miehen lapset on jo omillaan. Välillä jopa vähän harmittaa, että he ovat niin vähäisesti elämässä mukana.

    Mä en siis tiedä millainen kauhea äitipuoli mä saattaisin olla. Kun ei ole mahdollisuutta enää testata.

    Joulusta puhuttiin juuri. Pojat ovat joulun isällään. Pojille puhuin, että jos mun vanhemmilla on joulupuuro,kuten aina, niin he tulevat kyllä mukaan kuten aina.
    Keskimmäinen teini kysyi tulenko sitten mukaan. Mukaan minne? "Isän taloon". Sanoin, että ei, sinne en ole tulossa. Teini totesi, että joulu ei tunnu miltään, jos en ole siellä.
     Tää oli eka kerta kun sanottiin jotain tuollaista ja se tosiaan osui. Ja liikutti. Tuli vielä hieman yllättävästä osoitteestakin tuo kommentti.

    En ole joulua murehtinut, mutta nyt alkoi tuntua, ettei se ehkä ihan läpihuutojuttu ole, lapseton joulu. Me juhlimme sitten Tapaninpäivänä tällä porukalla. Tavallaanhan se pidentää joulua, mikä aika kiva juttukin.
    JA hei, mä en enää ikinä joudu viettämään joulua entisen anoppini kanssa, ja jos joku tuntuu lahjalta, niin se.

    Muksaa lauantai iltaa.

    Mulla ollut niin tylsä viikonloppu, että sain jopa laitettua viikon pyykit kaappeihin, ihan jotain tehdäkseni.

    perjantai 11. marraskuuta 2016

    M..kut saa naisia. Teiniviisaus!

    Miksi mä en ole koko viikkona saanut tehtyä mitään?
    Alkuviikon oli vapaa, mutta olin vaan kotona. Keskiviikkona alkoi työt, hyvin vilkkaat työt, ja vieläkään en saa mitään tehtyä. En edes lanseeraamaani kiireisen naisen tasajalkahyppyjumppaa.

    Mä olen istunut ja lukenut. Leivoin kyllä pullaa äsken, et onhan se jotain.
    Pullan syöminen ei edesauta vaatteihin mahtumista, mutta tämähän oli aihe, josta en enää saa puhua.

    Pakko kertoa juttu, joka nauratti muutamia, mutta suututti mun ystävää isosti. Puhun itsestäni luokattoman rumasti.
    Riitelin riitelyn tarpeessani teinini kanssa aiheesta saako hän mennä grillille syömään ranskalaisia, kun illalla syödään pitsaa. Keskustelussa sanoin itseäni läskiksi. ( ei näin)
     Kun poistuin huoneesta, teini sanoi miehelle, että kyllä lihavatkin saa tyttö tai poikaystävän. "Isä on lihava ja on saanut kaksi naista ja äiti on läski ja saanut kaksi miestä". (Mies sanoi ettei äiti ole läski)

    Me kaverin kanssa meinattiin tukehtua mokkapalaan, kun kuultiin tää juttu päivää myöhemmin. Kaverin kanssa lähinnä tikahduttiin tähän "kaksi miestä"-kommenttiin. KAKSI!
     Samaisen keskustelun aikana junnu jakeli teiniltä saamiaan faktoja. Jos on kiva ja kiltti saa ystäviä, jos on täys mulkku, niin saa naisia.
    Taas mua nauratti.
    (Junnu täsmensi käyttäneensä tuota rumaa sanaa siksi, kun veli oli sitä käyttänyt)

    Ulkona on pilkkopimeetä ja mua väsyttää ja ryydyttää. Odotan nukkumaanmenoaikaa. (Lasten) Vasta nyt katsoin kelloa. Viisi! Siis oikeesti. Jos olisin normi ihminen, niin lähtisin jotakuinkin vasta töistä just nyt. Onni etten oo normityyppi.
    Eilen aamulla ärsytti, kun muksut herätti mut 7.15. Mut hei, mun tarttee vaan nousta, ei lähteä minnekään. HAPPY!

    Jospa nyt kirjoitettuani tyhjänpäiväisyyksiä, laittaisin trikoot jalkaan ja vaikka keppijumppaisin niskasäryn poies.

    Jk. Me naisten kannessa Kirjailija Riku Korhonen puhuu vaimostaan Anna-Leena Härkösestä, ettei koskaan kyllästy sen juttuihin.
    Sanoin miehelle, et kunpa mustakin sanottais noin.  Mies hymyili ja sanoi etten ole yhtään kyllästyttävä. ( Kyl mä olen)

    Nauratti kun pari vuotta olen vaahdonnut kaikille tuosta pariskunnasta. Et noin ne fiksut aikuiset elää erillään vaikka ovat naimisissa. Et miksi kummassa pitäisi yhteen muuttaa. (Ja kärsiä)
    Vieläkin vähän nolottaa tämä oma yhteenmuutto.
    Onneksi kuulemma edelleen olen hyvin Independent woman! Aion pysyä sellaisena.

    tiistai 8. marraskuuta 2016

    Keskityn ihan muuhun

    kuin vaaleihin. Sen sanon vaan, että amerikan pressaksi valittu sketsihahmo on kauhistuttava.

    Istun aamukahvilla ja mietin,mitä söisin. Ruisleipää vai rahkaa. Karppaako kukaan enää? Mihin se villitys katosi. Vielä pari vuotta sitten ilmestyi  lehtiäkin karppaajille. Minne ne katos?
    Niin että, entä jos yrittäisikin taas karpata?

    Ensitreffit alttarilla loppui. Mä niin pidin siitä ohjelmasta tällä kaudella. Otin sen opetusohjelmana. Eilen mies  sivusilmällä katsoi ohjelmaa ja hieman tuhahteli. "No ei noikaan vielä kauaa ole ollut yhdessä...". Nauratti. Ne parit on ollu yhtä kauan yhdessä kuin me. Ehkä pari viikkoa pidempään itseasiassa. 

    Joku valmentajista sanoi, että joskus rakkaus soittaa ovikelloa. Me purskahdettiin nauruun. MÄ NIMENOMAAN soitin ovikelloa. (ja mies ihastui heti, kuten itsekin taas eilen totesi)

    Ensitreffipariskuntien Pekka ja Pätkä säälitti mua kauhean paljon. (Vähänkä muuten nauratti. Pekan mumina oli niin karseaa, että sen puhe tekstitettiin!!!)
    Ajatelkaa nyt. Ne ihastui toisiinsa jo alttarilla. Sitä pussailua ja onnen huumaa.... Tyypit on olleet onnensa kukkuloilla. "Kuinka voi käydä näin hyvä tuuri, että löytyi kumppani, johon tuntee vetoa näin paljon ja joka on näin ihana".
    JA PAM, sieltä sitten romahdettiin rytinällä. Todellisuus iski.
    Peräänkuulutan rauhallisempia alkuja. Ei sen tarvitse olla huikeaa huumaa alusta asti, että olisi oikeaa rakkautta. 
    Ensitreffipari Milla ja Kimmo oli asiasta loistava esimerkki. Niistä ei todellakaan ottanut selvää, kiinnostuuko ne toisistaan vai ei. Lopussa oli kuitenkin pari, joka tuntui tehneen järkiratkaisun, mutta jossa oli rutkasti tunnetta mukana. 
    Järki on parisuhteissa hyvi hyvin tärkeä asia.

    Ystäväni kanssa pohdittiin minun vauhdikasta sinkkuaikaani. Minähän en tapaillut yhtäkään miestö, jonka olisin voinut kuvitella minun arkeeni. Tai jota olisin halunnut nähdä viikkoa  putkeen. Vaikka on huumaakin ollut, niin arkea en ole voinut kuvitella.
     Sitten soitin sitä ovikelloa ja löysin tyyypin, jonka kanssa arki on helppoa. 

    (Mä en voi kyllästyä ihmettelemään miehen söpöjä tapoja. Se pyyhkii pölyjä, usein. Se illalla käy avaamassa sängyn eli ottaa päiväpeiton pois ja avaa peitot. Se siivoaa keittiötä intohimoisesti.  Se viikkaa torkkupeitot joka välissä kauniisti nojatuolin selkänojalle. Se jaksaa lumoutua ja kiiitellä sitä, että mä pesen pyykit.)

    Viime ajat olen katsellut Erilaisia perheitä ja Toisenlaisia äitejä. Siihen palaan ehkä huomenna.

    lauantai 5. marraskuuta 2016

    Eleganssia hakemassa... turhaan

    Mä rakastan mun uutta over size-neuletta, mutta tämän takapuolen omistajana, ei vaan ole ultra cool italialaiseen tyyliin.
    Toki, jos ei käyttäisi villasukkia farkkujen ja neuleen kanssa, onnistumismahdollisuudet olisi suuremmat.

    Mutta yritystä edes on. Eikö? ☺

    torstai 3. marraskuuta 2016

    Nelikymppinen deittailee

    Vaikka olenkin nettideittailun sun muun vakaa kannattaja, niin on se kyllä aikamoista elämää. Deittailu.
    Minäkin olen vuoden toitottanut ihmisille, et tuollahan noita on, miehiä, et siitä vaan toimintaa.
    Ei se ihan niin taida mennä. Se vaatii kauheasti aikaa ja viitseliäisyyttä. Spontaaniutta. Hulluutta. Vaikka jälkimmäisiä olisikin, niin esim.aika ja viitseliäisyys voi olla kortilla.

    Olen aitiopaikalta saanut seurata ystäväni Tinderöintiä. Neiti x on älyttömän hyvä kirjoittamaan. Kiva, fiksu ja sanavalmis. Hyvännäköinen. Jaksaa kirjoitella kaikki illat. Deiteillä hän käy paljon. Oikeastaan enemmän kuin paljon.
    Tällä viikolla hän lähti ex tempore keilailudeiteille (ja paljuun) sekä viinilasilliselle. Sillekin ihan ex tempore.
    Molemmilla treffeillä oli mukavaa. Ekat päättyi yhteisymmärryksessä siihen, ettei heistä tule paria. Toiset treffit oli kivat ja juttua riitti. Miehestä ei kuulu sanaakaan, eikä vastaa viesteihin. Kaverillani on tapana aina kysyä mikä fiilis jäi. Ei sen enempiä pommittaa.
    Takana on myös päivällisiä, jotka päättyy yökylään ja sopimus uusiksi ottamisesta. Ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.
    Oli myös huippuhyvät treffit,joiden päätteeksi mies ehdotti samalle viikolle iltaa, jolloin tekisivät yhdessä ruokaa. Puoli h myöhemmin, mies laittaa viestin että on ristiriitaisissa tunnelmissa. Wtf?

    Nykyään kun kaverini viestii jonkun kanssa, nauraa heti kärkeen, että johonkin tämäkin kosahtaa.
    Meillä on jo suosikkilista:

    alkoholiongelma (ainakin kolmesti)
    bipolaari
    liian tuore ero
    liian kauan sinkkuna
    ristiriitaiset tunnelmat
    käsittelemätön ero
    liian vähän aikaa
    liian mustasukkainen

    Mitäs muita noita olikaan?

    Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että tämä samainen ystävä klikkas mun puolesta miestä, joka nyt täällä hengailee.

    Miten on mahdollista, että menen vailla odotuksia treffeille. Alan tapailemaan miestä, jonka suhteen en ole ahdistunut ja angstissa, että mihin tää kosahtaa. Kun ei tullut mieleen, että kosahtais.

    Tokihan tää voi kosahtaa, en mä sillä. (Realisti pitää olla)

    Onko tää tuuria? Kohtalo? Voiko se johtua sittenkin siitä, etten ollu haku päällä? Onko se ongelma, jos joku HALUAA suhteen. Ei nyt hinnalla millä hyvänsä, ei epätoivolla, mutta suurella halulla.

    Bestikseni kanssa juttelin. Hänellähän on myös yhtä tuore ja yhtä onnekkaan happy suhde, kuin mulla. Hänen siskonsa "kadehtii" tätä huimaa rakkautta. Ystäväni muistutti, että on elämässä paljon muutakin. Haasteita riittää, ei pelkkää auvoa.
    Sekin on hyvä muistutus. Kaikki rasittava sälä ei katoa, vaikka elämässä olisi "se oikea". Oikeasta huolimatta elämä voi olla ihan peestä välillä.

    Mutta mutta. On aika ristiriitaista seurata tuota deittailua läheltä. Katsoa kuin toinen on innokkaan toiveikas, ja nähdä kuin tulee romahdus ja masennus. Kunnes kierros alkaa alusta.
    (Muutaman kerran olen uteliaana kysynyt, kuinka hän onkin niin valmis kiinnostumaan niinkin monista miehistä. Sivusta seuraava tuntuu joskus, että lähes kuka tahansa kelpaisi. Tavallaan kadehdittavaa olla niin avoin. Kiinnostua niin helposti.)

    jk. Aika ällistyttävän moni mun deittailema on ottanut viime aikoina yhteyttä. Tämäkin ällistyttää. Jos olen jonkun nähnyt viimeksi huhti-tai toukokuussa, niin miksi ne yhtäkkiä ottaa yhteyttä?

    Tulee mieleen vanha trauma nuoruudesta. Mulle kerran soitti yksi kundi, jonka olin tavnnut pari vuotta aiemmin. Sanoi jotain tyyliin "tiesin että olet vapaa ja kotona". Tuntui pahalta, kun mietti, että kukaan ei voi kuvitella minun pariutuvan. Että olen aina vain kotona valmiina jos joku ottaa yhteyttä.
     Oi nuoruus ja ahdistus

    tiistai 1. marraskuuta 2016

    Raahauduin vastentahtoisesti

    Se on kuulkaa välillä vaikeaa olla näin valovoimainen ja ihana ihminen, että kaikkien kanssa ystävystyy. :D
    Pt:n  kanssa ystävystyminen aiheuttaa kauheaa morkkista, nyt kun on ollut urheilulakko ja massakausi. (Eilen kävin lenkillä, tänään salilla, ja silti tuntuu etten tee mitään. Kahden viikon tauko ei katoa päästä noin vain)
    Tänään raahauduin vastentahtoisesti salille ja heti kärkeen törmäsin peeteehen. Vaihdeltiin kuulumisia ja tunnustin että ollut tauolla. Hieman... Pt sanoi huomanneensa ja aikoneensa laittaa viestiä.
    Miettikää, se ei ole enää mun palkattu pt, mutta kantaa huolta.
    Kertoi myös että hänen poikansa usein kyselee milloin pääsee taas luokseni hoitoon. Olin kuulemma niin kiva.
    Katsokaa nyt. VALOVOIMAINEN! :D :D

    Ei kyl tunnu siltä. Tänään olen lähinnä inhonnut itseäni. Lihava ällö nainen.
    Marisin sitä aamupäivällä ja sain mieheltä lähes tappavia katseita. Joojoo, ei saa haukkua itseään.

    Mut oikeasti tää paisuminen ketuttaa mua. Ja kyllä. Suurin syy lihomiseen on mies. Ennen söin säännöllisesti ja lähinnä salaatteja. Nyt syön miehen kanssa iltaruoan usein tosi myöhään ja meidän iltaruoka ei ole salaattia. Jos mies söis kuten minä, niin olisi olematon, mutta jos minä syön kuten hän, olen kohta 120-kiloinen läski.
    Jotain kehitystä toki. En epäile muuttuvani sen myötä epärakastettavaksi, mutta kun mua niin ärsyttää tää lihominen!
    Mut miten voi laihduttaa, jos toinen syö vieressä jotain makkaraperunoita tai mozzarellatikkuja yms.
    Huokaus!

    Tänään itseinhossani keksin kiireisen ihmisen jumpan. Pari kertaa tunnissa hyppelen tasajalkaa ylös alas. Lapsia se naurattaa. Itseasiassa muakin.

    Muuten päivä on taas sujunut autokuskin hommissa. Lasten kuskausten lisäksi vein miehen töihin ja kohta se pitäis hakeakin. Sitten illan paras hetki. Ensitreffit alttarilla, tuo opetusohjelmien äiti.


    sunnuntai 30. lokakuuta 2016

    Irti muotovalio-elämästä!

    Nyt on ollut niin latauttava viikonloppu, että lähes odotan poikia huomenna tulevaksi. Ollut hiljaista, rauhallista, mukavaa, mutta nyt kelpaa elämäkin isolla eellä. Selvästi kyllä tuli hiljaiset päivät tarpeeseen. Niiden huono puoli on kyllä se, että en saa aikaiseksi mitään (lue:urheilua). Aika paljon nukun. Mutta kuten sanottua, ansaittu tauko.

    Eilen inspiroiduin tekemään lehtitaikinasta fetanyyttejä, joihin laitettiin sisään sipulisilpun ja juustoraasteen jämät ja hieman pinjansiemeniäkin. NAM!
    Voisin elää tällaisilla nyyteillä. Ehkä elänkin.

    Eilen kävin kaverini kanssa isoilla ostoksilla Cittarissa ja yritin ostaa ruokaa viikoksi ja ylikin. Nyt nähdään, riittääkö ruoka ja kuinka monta kertaa ramppaan kaupassa silti. Maito, leipä ja kasvikset ainakin tuppaavat loppumaan.

    Ruokalista-ajatelma on tämä:

    Lasagne
    Nakkikastike
    Pekoni-kanttarellipasta
    Hornetit ja ranskalaiset
    Pitsalauantai
    Intialaista kanaa ja basmatiriisiä

    Lisäksi pojat saavat leipoa halutessaan.

    Synninpäästönkin sain kun katsoin Maria Hintikka  liveä.
    Siellä vakiopanelisti Jenny puhui erosta ja kuinka lapsilla kertominen oli vaikeaa ja pahinta. Joku asiantuntija (psykologi) oli neuvonut kertomaan asiasta lapsille vasta kun on jotain konkreettista kerrottavaa, eli kun on tiedossa milloin esim. toinen vanhempi muuttaa.
    JEEE, me tehtiin vahingossa oikein. Me kerrottiin erosta kolme viikkoa ennen muuttoa. Siis 9 kuukautta myöhemmin kuin itsellemme :D (Mä luulin, että ei kerrottu kauhun vuoksi. Oltiinkin tahattoman viisaita)
    Eksähän oli pojille kertonut myöhemmin että olimme lähes vuotta aiemmin asian päättäneet. Junnu kysyi minulta miksei kerrottu silloin, mutta kun kysyin olisiko se ollut kiva elää sellaisen tiedon kanssa, niin poika totes, että parempi se näin oli.

    Perjantaina eksä vei minut isojen poikien kanssa synttärikahville. Oli tosi mukavaa. Rentoa hyväntuulista höpinää. Pojat selvästi nauttii, kun vanhemmat tulee toimeen hyvin.
     Taitavat nauttia rennoista vanhemmistaankin. Mä kyllä taidan olla vähemmän kireä kuin ennen. En ole niin traaginen marttyyri. Kotona siis.

    Olen myös alkanut tottua tähän, että elän jonkun kanssa, joka ei ole poikien vanhempi. Joku ero siinä on. On enemmän sellainen aikuinen kumppani olo, kuin äiti ja isä olo. Enkä koe tasapainoilevani sen välillä kenelle annan huomiota ja kokeeko joku jäävänsä vähemmälle.
    Pojat vie aikaa. Mies jaksaa odottaa omaansa. Pojat ei vaikuta mustasukkaisilta, jos hengaan miehen kanssa. Kaikkia aikaa rapsutella kuten ennenkin.
    Kiitollisuustta aiheuttaa sekin, että MINÄ joskus haluaisin vetäytyä kahdestaan makkariin katsoon telkkaria, mutta mies haluaa, että ollaan poikien kanssa yhdessä.

    Mikäs on sitten huonosti?
    En liiku
    Syön VÄÄRIN

    Taidan olla hyvin luovuttanut.

    Jospa sanoudun taas irti muotovalio-elämästä! :)


    torstai 27. lokakuuta 2016

    Kirje menneeltä minulta

    Suosittelen lämpimästi vanhojen meilien esiin kaivamista. Se on matka menneisyyteen.

    Äsken luin viisi vuotta vanhoja viestiketjuja, joita kirjoittanut Sutkautus-Elisan kanssa. Ennen kuin olimme koskaan edes tavanneet, satunnaisesti meilailimme :)

    Siteraan omaa vanhaa viestiäni, joka lähes säikäytti.

    "Koko ajan enemmän ja enemmän mietin, pitäisikö minun oman itseni takia erota. Mikään ei ole vialla ja samalla kaikki. En syytä miestä, vain itseäni. En osaa olla TASA-ARVOINEN suhteessa. Mietin liikaa muita ja mikä helpointa muille. En osaa ottaa omaa aikaa enkä omaa tilaa."

    Tadaa, aihe, josta pari päivää sitten puhui kaverini. Huomannut että tässä asiassa olen muuttunut.
    Tästähän puhui myös eksäni, joka sanoi että minun pitää hellittää ja vastuuttaa muitakin.  Eli nyt kun en ole passaamassa häntä, hän on oppinut nauttimaan kotitöistä.

    Mut apua, mä olen todella pitkään miettinyt eroa.
    Ehkä monin tavoin eroa itsestäni kylläkin.

    Tämä on just se, mitä olen sanonut usein nykyiselle miehellenikin. Mä Olen aika huono suhteissa.

    Onpa taas mietittävää.

    Kivojen juttujen viikko

    Bloggarit ovat listanneet viikon kivoja asioita. Minäkin haluan muistaa hyvät jutut.

    Maanantain olemassaoloa en edes muista. Pojat lähti, rauha laskeutui. Illalla saatiin katsoa e-onnellisia  rauhassa. Varmaan syötiinkin hyvin.

    Tiistaina ystävä tuli leivoksen kanssa synttärikahville. Sain kimpun ruusuja ja kivat ystävyyskahvimukit kahdelle.
    Samainen ystävä tuli illalla vuohenjuustosalaatille. Puhuttiin paljon!

    Sain yksin katsoa Ensitreffit alttarille. Söin suklaa, Yksin ja salaa itseltäni.
    Odotan sarjan loppua, nyyh, mutta en jaksa odottaa, että Tiina ja Samuel jakaa suhteen saloja naistenlehdissä. ja kyl petyn jollei ne jää yhteen. Ei se Tiina ketään muuta voi löytää, joka jaksaa sen kiukuttelua ja minä päätän kaiken-juttuja,
    (No kyllä se oikeesti löytäis. Katsoo itseään sarjasta, menee itseensä ja muuttaa tyylinsä)

    Keskiviikkona yksi kaveri tuli lounaalle. Parin tunnin juttelun jälkeen sain tarkan analyysin. Vaikutan kuulemma rennommalta ja onnellisemmalta kuin aiemmin. Vaikka kaverini vastusti eroani, niin nyt piti sitä hyvänä. Olen löytänyt kuulemma itseni ja luopunut pahimmasta miellyttämisen halustani.
    Tää analyysi oli kiehtova, koska sen antoi ihminen, joka ei puhu näitä tyttöjuttuja yleensä.

    Kinttupolku-Marikalle tiedoksi. Parisuhdejutut on tyttöjuttuja. (Marika jossain kommentissa kysyi mitä on tyttöjutut. Rintaliivit sun muut?)

    Keskiviikkoiltana äiti ja sisko ja yksi ystävä tuli synttärikahveille. Olin leiponut hämmästyksekseni  mustikkapiirakkaa.
    Äipältä ja siskolta sain ihanan tilpehööripussin lahjaksi. Skumppaa, suihkugeeliä ja vartalovoidetta, kynsilakkoja yms.
    (Marika, kynsilakat on tyttöjuttuja)
    Istuttiin hämmästyttävän pitkään hölöttämässä ja nauramassa. Yhtä mieltä siitä, että ARKENAKIN pitäisi kyläillä.

    Tänään olin hövelinä luvannut viedä miehen töihin autolla klo 7.15. Tulin pirteänä kotiin, menin sohvalle viltin alle ja heräsin klo 10.30. Nolottaa. Mutta olipas nautinnollista!

    Päivän muu huippukohta on neljä naistenlehetä, jotka löytyi  postilaatikosta. Autuus. Naistenlehti-ilta! (tyttöjuttu)

    Kivojen asioiden viikkoa pilaa omituinen liikuntalakko. Koko viikkona en ole muuta tehnyt, kuin koiraa lenkittänyt.
    Huomenna on otettava ryhtiliike!

    Yksi kiva juttu on tämäkin: eksäni haluaa viedä minut synttärikahville.

    keskiviikko 26. lokakuuta 2016

    46!!!!

    Ja turvariepu päällä. Kuis muutenkaan.



    Illalla lakkasin kynnet, aamulla laitoin heleyttävää silmänympärysvoidetta ja valokynää. 
    Hiukset Redken
    Meikki Lumene ja Isadora
    Vaatteet Esprit ja Trend

    Naurukohtaus

    tiistai 25. lokakuuta 2016

    Jos näyttää kirjailijalta, onko kirjailija?

    "Lomaviikolta" moi. Syysloma/poikaviikko ohi ja nyt on tämä hiljainen rauhallinen viikko alkanut.  On kyllä eroa onko talossa kolme poikaa vai ei.
    Syysloma meni hämmästyttävän kivasti. Ei ollut riitaa eikä draamaa. Mitään en poikien kanssa tehnyt, mutta hyvin viihtyivät näköjään muutenkin.
    Pientä angstia koin, kun tajusin, ettei mulla olisi edes varaa tehdä muksujen kanssa mitään. Onneksi ne on tottuneet! Ja onneksi isänsä tekee niiden kanssa näitä leffa ja mäkkikeikkoja. En usko poikien edes tajuavan, miten eri tavalla meillä mennään.
    Pojat kaikki leipoi ja kokkas viikon aikana. Eikö sekin ole jotain?

    Olen paljon päässäni pohtinut näitä uusioperheilyjä. Kuinka se on minulle "vaikeaa", vaikka meillä onkin mennyt todella hyvin kaikki. Ystäväni eilen sanoi, että minulla on pakosti joku lapsuuden trauma, koska en millään pääse näistä jutuista järkeilemällä yli.
    Illalla puhuin näitä tuntemani pari ja perheterapeutin kanssa saunan lauteilla. Hän sanoi, että pelkoni voi tulkita myös omana epävarmuutena suhdetta kohtaan. Pöh! Yritin sitten vääntää rautalangasta, että jo vuosia vuosia sitten, ennen kuin asia oli mitenkään ajankohtainen, pohdin ettei kukaan koskaan huolisi minua, koska minulla on näin iso lapsikatras.
     "Saatat sabotoida suhteen itse, ettei sinua jätetä, kuten pelkäät". Nauroin etten ihan niin viisas ole. Mutta taas tajusin syyn siihen miksi vuoden deittailin vain tarkoituksellisen epäsopivia tyyppejä. Jos ei edes harkitse suhdetta jonkun kanssa, ei tarvitse pelätä pettymystäkään.

    Kysyin mieheltä, miksi hän ei ollut halunnut parisuhdetta. "Miksi olisin, mähän elin elämäni stressittömntä aikaa".
    No miksi sitten halusit kuitenkin parisuhteen mun kanssa? " Koska sun luota oli kurja lähteä ja sun luokse halusin aina takaisin."

    Jos opettelisin relaamaan ja kelpaamaan itsellenikin!

    Yhtenä päivänä luin iltapäivälhdestä jonkun entisen missin haastattelua. Mimmi on jo 30v mutta sanoo näin: Kun rakastun, elän hetken huumassa. Olen semmoinen, että kaverit unohtuvat ja he voivat kuulla minusta vasta  kahden vuoden päästä. Näen vain miehen!

    MÄ EN TAJUA, miten kenellekään riittää vain mies. Vaikka mies olisi kuinka ihana, niin silti se on vain yksi ihminen. Mistä edes voi enää jutella, jos koko ajan vain hengaa yhden ihmisen kanssa. Eikö toi kyhnääminen tapa suhdetta?

    Voiko tää ärsyyntyminen olla kateutta? Koenko menettäväni jotain jos en ole tavannut miestä, joka täyttää jokaisen tarpeeni, enkä muita ihmisiä tarvitse. No ei.
    Vaikka kuinka viihdyn miehen kanssa ja vaikka olisi kuinka hauskaa, niin tarvitsen annoksen tyttöjuttuja säännöllisesti. Jotakuinkin joka päivä!

    Mitäköhän muuta olen miettinyt? Rahapulaa, laihtumattomuutta mm. Noita pikkumurheita.

    Luin lehdestä Outi Brouxin haastattelun. Hän sanoi jotain, mikä osui. "Me emme kykene näkemään toisiamme muiden silmin. Muut näkevät meidät kokonaisuutena, mutta peiliin katsoesssamme muodostamme minäkuvan yksityiskohdista, kuten otsan juonteesta".

    Niin totta. Mulla esim. on omat angstini otsan juonteista nimenomaan. Miettiessäni asiaa, en keksinyt yhtään ystävää, joilla juonteita olisi. Johtuisko se vaikka siitä, etten MÄ KATSO ihmisiä sillä tavalla kuin itseäni.
    Sitähän sanotaan, että muiden kauneusvirheet huomaa vaan, jos tyyppi itse niitä esittelee.

    Eli katsokaa itseänne kuin katsoisitte muita.

    Pinnalliset puheet taas. Johtunee huomisesta synttäristä. Nauratti fb-muisto kahden vuoden takaa. Mulla oli kauhea tuska ja raivo, että vanhenen eikä koskaan enää tule olemaan mitään hauskaa.
    Muutama kk eteenpäin, niin mulla alkoi hauskin jakso elämässäni, joka ei ole vieläkään loppunut!

    Opetus: älä luovuta, kulman takana voi olla vaikka mitä kivaa tulossa.

    jk. Eilen tulin kotiin palaverista. 13v oli tullut taas koulun jälkeen käymään. Kysyin oliko ikävä. VAstas et "vähä". Kysyin et oikeestiko ikävöit mua ja se sano et tietty. Halattiin. Kätkin tippasilmäiset silmäni :)

    sunnuntai 16. lokakuuta 2016

    Taloudellisuuskompurointia

    Ei vaan suju multa tuo rahan käyttämättömyyys. Koko ajan jotain. Tarpeellista tai vähemmän tarpeellista.
    Illalla iski taas kohtaus ja kavverin kanssa alettiin laskeen budjetteja ja miettimään ruokia. Kurkin kaapit ja pakastimet ja pohdin ruokia niiden ympärille. Tiedossa ainakin pulled porkia, esikoisen tekemää lihamureketta ja kuopuksen tekemää jauhelihakastiketta. Ajattelin et kaikki pojat saa leipoakin jos siltä tuntuu.
    Minä en niitä voi maistella. Nyt alkoi herkkulakko! Hirvittää jo, vaikka ollut hereillä vasta tunnin, enkä tässä kohtaa herkkuja tapaakaan syödä. 

    Jos on herkkulakossa, senhän kuuluisi näkyä rahatilanteessa, eikö?

    Oli kyllä karuja laskelmia eilen. Kaveri neuvoi lisäämään budjettiin ne yllärimenot, joita koko ajan tulee. Mm. juuri meni veljenpojan lahjaan 30 e. Budjetissa pitäisi näkyä myös poikien parturit ja oma kampaaja. Näitä kun ynnäilin, tajusin että viikkobudjetti on n.200e ruokaan ja bensaan ja omiin juttuihin. Hmmm, mitkä omat jutut kysyn vaan.

    Onneksi olen tyyppiä vähään tyytyvä, eli hengailen kotona lähes mielelläni. En tarvitse ravintoloita ja kahviloita. Uusia vaatteitakaan en aio ostaa, koska NYT ON MAHDUTTAVA vanhoihinkin pe...le. 

    Viikon tavoite, liikkua paljon, tuhlata vähän.
     Tavoite käyttää myös jotain muuta vaatetta, kuin mustaa kaapua!

    torstai 13. lokakuuta 2016

    Itsetunnosta

    Olen miettinyt suuria. Lähinnä omaa kummallisuuttani.
     Kaikki alkoi viikonloppuna, kun mies kysyi miksi olen aina pahalla tuulella. ( Ei muuten ole kyssäri, jonka haluaa kuulla, ei.)
    Minähän en edes ole ollut pahalla tuulella sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen vaan nalkuttanut pojille ja sehän ei ole muuta kuin sitä itseään.

    No siitä pääsin parin päivän ajattelun jälkeen huikeaan läpimurtoon itseni ymmärtämisessä.
     Mulla on ollu kautta aikain parempi itsetunto sinkkuna, kuin parisuhteessa. Nyt sitten ratkaisin jotta miksi.
    Mä pidän itsestäni enemmän pienissä paloissa. Ja jos olen sinkku ja tapailen jotakuta(kymmentä) tyyppiä, niin nehän näkee musta sen mun parhaan puolen. Olen kiva ja hauska ja rento ja itsevarma. Mutta lykkääpäs mut parisuhteeseen. Sit mua nähdäänkin paljon enemmän, kuin vain se  pari hassua tuntia. Koko aikaa en ole hassu ja hauska. Ja se ärsyttää minua itseäni, että olenkin tavallinen tylsä ihminen, joka ei koko ajan ole viihdyttävä.
    Kun tätä mietin, petyn itseeni ja pelkään olevani pettymys toiselle= itsetunto on alhaisempi

    Mä vaadin itseltäni oikeasti todella kummallisia asioita, joita en kyllä muilta edes ajattele vaativani.

    Ja kuten olen vuosia sanonut, mun kriisit on kyllä ihan itseaiheutettuja.

    Kiteytettynä tämä oivallus oli tämä: mä pidän itsestäni siis niissä pienissä paloissa ja mun on vaikea uskoa, että joku tykkäis musta aina, ihan vaan minuna.
    Sinkkuaikana musta oli ihan päivänselvää, että olin miesten mielestä ihmeellinen :D (Pakko käyttää noita hymiöitä, ettei liian vakavaksi mene)

    Mies kyllä sanoo tykkäävänsä ihan koko ajan. Se on vain minä, joka ei, Koko aikaa.

    Aloin sitten märehtimään sitä miten kauhea olen entisessä avioliitossani ollut. Sopivasti eksä soitti ja pääsin kysymään kuinka kamala olin ja olinko aina pahantuulinen.  Ei kuulemma kokenut asiaa yhtään niin. Lohdutteli minua ja tsemppasi uskomaan itseeni ja rentoutumaan hieman.
     Oli todella hyvä keskustelu.

    Puhelun jälkeen sain vielä viestin,  jossa eksä sanoi ettei varmaan tarpeeksi usein avioliiton aikana sanonut kuinka huipputyyppi olen ja kuinka hyvännäköinen.

    Itkin. Onnekkuuttani. Eksä ja nyksä puhuu mulle samalla tavalla. Kuinka onnekas olenkaan.  Ja MIKSI en ole yhtä hyväksyvä itseäni kohtaan, kuin kaikkia muita kohtaan..

    Mä täytän ihan ihan kohta 46 vuotta ja ajatukseni tätä tasoa :D :D


    maanantai 10. lokakuuta 2016

    Taloudellisuuspuuska

    Mä sain taas taloudellisuuskohtauksen. Säännöllisin väliajoin yritän olla käyttämättä rahaa juuri ollenkaan. Yritys kestää yleensä noin vuorokauden.
    Tänään katsoin että tilillä on rahaa puolet siitä, mitä kuuluisi olla kahdeksi viikoksi käytössä. Kurkistelin kaappeihin ja yritän hyödyntää kaiken siellä olevan. Mustikoilla ei kyllä viikkoa elä, niitä ja punaviinimarjoja olisi eniten.
    No jokatapauksessa. Tilille kurkkaamisen jälkeen laitoin nettikirppikselle myyntiin pari halloween-asua ja lenkkareita. Myin yhdet kengät ja yhden asun. Riittääkö 14 euroa muutaman päivän ruokiin? Etenkin jos aikoo syödä lähinnä mustikkarahkaa (minä) ja kahdelle muulle henkilölle olisi tarjolla  lihapullapastavuokaa  pariksi päiväksi, koska pakastimessa on Ikean lihapullia.
    Pakastimessa on myös perunasipulipussien jämiä. Ehkä teen kasvissosekeittoa. Selvästi puuska!

    Koomista tässä on se, että menen kampaajalle keskiviikkona ja rahaa palaa reilu 100 e! Mutta sehän on ihan eri asia ...
    Nyt kun hiukset on kauhian ylikasvaneet, niin mietin kasvatanko sittenkin pidemmän tukan, jotta saisin sotkuisen sykerö päähän. Ehkä käynkin kampaajan juttusilla miettimässä tätä asiaa.
    Sehän olisi sitäpaitsi taloudellista, hiusten kasvatus. Ei enää kuuden viikon välein leikkaamista.

    No kuitenkin, tienaamani 14euroa sai minulle kunnianhimoisen Martan olon.

    Taidanpa myydä kaikki vaatteenikin, kun kaikki on liian pieniä tai ainakin saa mulle sen olon.

    Missä on hyvä kevyt urheilullinen fiilis?

    perjantai 7. lokakuuta 2016

    Mustat kaavut

    VAATEKRIISI!

    Mä alan olla lähellä hetkeä, et ostan verkkareita ja pukeudun koko ajan niihin. Mua ahistaa kaikki vaatteet. Huomaan, et olen koko ajan pukeutunut löysiin mustiin paitoihin, mikö on outoa, koska en ole vuosiin käyttänyt mustaa juuri ollenkaan. En pyri taiteelliseen ulkonäköön, peitän vaan läskejäni. Mulla on koko ajan tosi pönäkkäpaksulöllö-olo. Järjellä tiedän, etten ihan kamalan lihava ole, mutta olo on sellainen ja vaatteet ahistaa.
    Tänään pakotin itseni pukeutumaan oranssiin neuleeseen, etten ihan synkäksi muutu.

    Seuraava ongelma. Mistä saa kivoja reiluja keveitä neuleita. Ei mistään.

    En jaksa taas alkaa valittaa siitä, että on ihan sama paljonko syön tai liikun,kun en laihdu, lihon vaan. Eilen kapinoin tätä kaikkea vastaan ja söin suklaata ja jäätelöä jos myös salaattia. Hahah siitäs sai pehva ja reidet!

    Tänään olen koko aamupäivän nukkunut ja torkkunut ja nysvännyt. Taloa&kotia selasin  ja sain inspiksen kuvata keittönpöydän kaaoksen ennenkuin siivoan pöydän ja ostan vaikka kukkia pöydälle. Siivous alkoi sillä, että kaivoin tietokoneen lehtikasan alta ja päädyin bloggaamaan. Lähes siivoamista.
    Seuraavaksi pitää selata kaikki lehdet ja repiä talteen reseptit, jotka jää käyttämättä ja piilottaa ne jonnekin, mistä en niitä löydä kuitenkaan.

    NO okei, sitten kun pöytä on siisti, niin tuoko se minulle erityistä iloa? Itseasiassa ei. Mä sokeudun sellaiselle nopeasti enkä siis edes huomaa.

    Olen jopa kokeillut vanhaa haavettani kynttilön polttamista. Joo, kynttilä paloi, mutta en mä sitä huomannut. En istunut katselemassa.
    Mies tuli töistä kotiin ja huomasi. Kysyi olenko juhlistanut itsekseni oloa, omaa nais aikaani.
    Yritin olla ihminen, joka en ole. Kynttilänsytyttäjä ja tunnelmoija.



    torstai 29. syyskuuta 2016

    Haaveissa vainko oot mun

    Luin juuri Trendistä lapsettomasta nelikymppisestä naisesta. Hän ei halua lapsia ja on sen sijaan mm."ottanut kaksi löytökoiraa, opetellut tanssimaan balettia, purjehtinut Kreikassa, tanssinut salsaa Kuubassa ja  osallistunut seikkailukisoihin".

    Muistin taas olevani tylsä ja ikävystyttävä. Mä en ole tehnyt mitään noista ja voin vannoa etten olisi tehnyt vaikken olisin hankkinut lapsiakaan.
    Mun elämän tasaisesti nouseva "kriisi". Mulla ei ole mitään kiinnostavia harrastuksia tai haaveita. Pari iltaa sitten juttelin miehen kanssa. Hänhän oli aikonut muuttaa lämpimään jonkun vuoden kuluttua, mutta tulin sitten "tielle". Kyseli nyt mitä kuvittelen meidän tekevän kymmenen vuoden kuluttua. Hän haluaisi sinne lämpimään maahan elämään. Minä tylsänä en haaveile siitä. Tykkään asua Suomessa, haluan asua lähellä perhettä ja ystäviä. Mitä kummaa mä esim. siellä Espanjassa tekisin. Joisin punaviiniä ja kiroisin kylmää kotia ja ankeita suihkuja?

    Mitä mä sitten haluan tehdä?

    Tiedän, että olen pohtinnut tätä asiaa kymmeniä kertoja blogin historiassa, mutta kun ärsyttää etten keksi mitään kiinnostavaa.

    Ehkä mä tämän takia rakastan lukea naistenlehtiä. Mullahan on usein se olo lehden avatessani, että täältä mun kohtalo löytyy. VOIKO yhtään lapsellisemmalta ihminen enää kuulostaa. Kikatusta. Mutta olenhan mä mm sijaisperheasioista kiinnostunut lehtijuttujen vuoksi. Ehkä mä  lopulta päädyn vaikka Sos lapsikylään äidiksi.  Siitäkin lukenut ja vähän haaveillut kaksikymppisestä asti.
     Pieni ristiriita kyllä todellisuuden kanssa tässä haaveessa. Mä olen itakärttyinen ja odotan aina että lapset menee  nukkumaan. Miksi mä haluaisin vuodesta toiseen elää valvovien teinien kanssa?

    Nyt menen kotijumppaamaan, ennenkuin tapaan säihkyvän Sutkautus-Elisan pikaisen, mutta nautinnollisen kahvin äärellä.

    Ikäänkuin kotijumppaisin muuta kuin haaveissani...

    tiistai 27. syyskuuta 2016

    Hellitä hieman

    Hihhei, olen vielä olemassa.

    Syksyn teema:urheilu

    Mä en enää juuri muuta haluis tehdä kuin urheilla. Ja nyt urheilen kun voin ja kerrankin haluan.
    Eilen oli viimeinen pt kerta ja kehonkoostumusmittaus. Sain varmistuksen siihen, että laihtumattomuuteni ei ole tekemisistäni kiinni. Lihasmassa oli lisääntynyt muutamassa kuukaudessa lähes kaksi kiloa, mutta siitä huolimatta rasvaprosenttini NOUSEE. Musta ei irtoa kuonat eikä rasva eikä mikään. Ei vaan lähde.
    Pt käski  lääkäriin ja verikokeisiin.

    Yritän nyt ensin vedenjuontia. Juon ja juon ja juon.

    Purskahdin muuten kyyneliin, kun sain tulokset. Yritin hokea itselleni, että älä itke, mutta itkahdin silti. Pt halasi!

    Sitten treenattiin ja illalla juoksin taas ystäväni kanssa lenkin. Uudestisyntynyt olo!

    Eksän kanssa juttelin puhelimessa taas yksi päivä. Eksä kertoitykkäävänsä nykyään siivoamisesta. Ettäon kiva puuhata jotain, jota ei tarvitse ajatella. Vähän jäykistyin. Kun se olin aina minä, joka ennen teki kaiken. Eksä sanoi, että se "ongelma" oli se, että aina tein. Että "hellitä vähän, anna muidenkin tehdä. Nauti nyt siitä, että sulla on mies, joka siivoaa. Älä kanna huonoa omaatuntoa siitä, HELLITÄ".
    Ja taas itkahdin!

    Mutta ehkä se on mahdollista. Että toinenkin tekee, jos vaan hellittää itse.

    Vanhatt tavat on tiukassa. Eilen tultiin miehen kanssa yhtä aikaa töistämme kotiin. Mies käytti koiran ulkona pikaisesti ja aloitti heti tiskikoneen tyhjentämisen ja keittiön puunaamisen. Mä istuin levottomana sohvalla. Oli olo, että minun kuuluisi tehdä se. Että olen laiska jos en tee.  Että on Synti, jos mies tekee.
    Päässä kaikui "hellitä".

    Kauhean paljon saa tehdä itsensä kanssa töitä näinkin hölmöissä jutuissa.

    Mulla on kyllä työsarkaa itsessäni.

    Eksälle naureskelin sitäkin, että koska hän oli aina niin paljon poissa, niin on outoa että nyksä on kotona NIIN paljon. Että lähes ärsyttää. Eksä nauroi sen olevan kosmista tasapainoa.

    Niinpä!




    torstai 15. syyskuuta 2016

    Sanomisen puute

    Luin lehdestä Woody Allenin sanoneen, että onnelliset ihmiset ovat pinnallisia ja onttoja, vailla ideoita tai mitään kiinnostavaa sanottavaa.
    Mun kohdalla tää taitaa pitää paikkansa. Mä haluaisin kirjoittaa tätä blogia, mutta ei ole mitään sanottavaa. Elämä on rauhallista ja tavanomaista vailla mitään kunnollista sanottavaa.
    Mikäs se on se juttu siitä että onnelliset ovat onnellisia samalla tavalla ja onnettomat on onnettomia omilla tavoillaan. Jotain sinnepäin.
    Kyllä mä selvästi olin tuotteliaampi, kun välillä tympi joku. Nyt tympii sit kai tympimättömyys :D

    Saisko ideoita? Kyllä mä mielelläni olen mielipideautomaatti, etenkin jos  ei joudu ottamaan kantaa  maahanmuuttoon tai johonkin muuuhun hankalaan.

    Taloudellisuuskannanotto: tuli hurjan rikas olo, kun peruin kaksi lehtitilausta ja sain repiä kaksi laskua. Itseni huijaamista tuo toki on. Ostan lehdet sitten kaupasta hyvää tarjousta odotellessa.

    Pankkitilini saldoa katsoin synkkänä.  Viikkobudjetti 300e ei kyllä pidä mitenkään.  Siis oikeasti, miten se raha riittää ruokaan ja bensaan? Juuri kuulin naisesta joka ruokkii perheensä 60 e viikossa. Jos syö vaan laatikoita ja keittoja niin joo, mutta pelkästään lasten aamu,väli ja iltapalat...
    Huokaus!

    Nyt menen salille inspiraatiota hakemaan. Neljäs salikerta tällä viikolla btw...

    keskiviikko 14. syyskuuta 2016

    Puuska

    Mä olen taas puuskan vallassa. Urheilukärpänen iski. Mielikuvissani olen urheilullinen ja hyvkuntoinen. Enhän mä tiettty ole, mutta aina voi kuvitella.
    Sunnuntaina keksin, että alan kävelyjuoksemaan iltaisin. Pakotin kaverini mukaan. Ajastin piippas kahden minuutin välein. Kaksi juoksua ja kaksi kävelyä. Yhteensä 20 minuuttia plus kotiinkävely. Tänään otetaan uusiksi ja haaveissa muutama kerta viikossa säästä huolimatta. Toivon ettei tämä puuska lopu, kuten kaikki muutkin puuskat.
    Salilla käyn aika paljon edelleen ja nyt pääsen taas fustraankin. Peräti kahdesti tällä viikolla. Hurjan monipuolista näin keski-ikäisellä epäurheilijalla tämä liikkuminen.

    Viikon outous on se, että huomaan välillä lähes hermostuvani miehen siisteyteen. SIIS KUKA nainen voi ärsyyntyä, kun MIES siivoaa keittiötä? Ehkä sellainen nainen, joka tuntee epämääräistä syyllisyyttä ettei koko ajan teekään kaikkea. Eli siis tosi höhlä!!!Eli kyllä kiittos, ajattelen nauttia saavutetuista eduista.

    Mutsini kävi eilen ex-anopillani kylässä. Koomista siinä on se, et ei koskaan ole  nähneet kahden kun oltiin vielä naimisissa. Nyt eron jälkeen sit näkivät. Minä tietty olen utelias kaikesta mistä  puhuvat. Saan kieroa nautintoa siitä, et anoppi inhoaa tätä eroa ja ettei oikein pidä eksän uudesta. :D
    Äsken sit itse soitin tälle anopille. Sanoi kuulleensä äidiltäni et mulla ja miehellä menee hyvin. Sanoin et juu. Anoppi: sitä vaan mietin et kuinka kauan teillä menee hyvin, että kestääköhän se. Kun alussahan kaikilla menee hyvin, muttei se välttämättä alun jälkeen enää menekään hyvin.
    Tarkoitti tällä meitä molempia uusia pareja.
    Nauratti kauheesti. Tottahan se on,eihän sitä koskaan tiedä. MUTTA onpa  kiva tapa  vaikka onnitella uutta paria. "Millonkohan te eroatte"?

    Mesetin tässä yhtenä päivänä  bonuslapseni kanssa. Kutsuin sen meille viikonloppuna yökylään. Ihmeekseni tyttö haluaa tulla. Aatelkaa, teinityttö, joka haluaa tulla meille! Kuinka helppoa tää voikaan olla.
    Esikoinen ei ole tyttöä vielä tavannut, joten ehdotin sille et tulee käymään viikonloppuna. Sanoi vaan et okka.
    Onkohan nää teinit oudon iisejä?
    Lucky me!

    Nyt tää lähtis jumppaan!






    keskiviikko 24. elokuuta 2016

    Säälittävä olento (Minä)

    On kyllä jännää, miten paljon "traumoja" multa löytyykään sisältä. Löytyy nyt, kun asiat on hyvin. 
    Vanhat ajatukset siitä, kuinka kukaan ei haluaisi olla mun kanssa, kun mukana tulee kolme poikaa. Kuinka kukaan jaksaisi laumaa vapaaehtoisesti, mun vuoksi. Myös se ajatus, että  miten osaisi elää sellaisen kanssa, joka ei ole lapsiini yhtä rakastunut.

    Kaikki on mennyt hyvin, mutta noita mietin.

    Tänään istuttiin sohvalla aamulla ja minä ALOIN ITKEMÄÄN. Mies kysyi mikä tuli. Siinä sopertelen, etten osaa olla parisuhteessa, koska en tiedä miten parisuhteessa ollaan ja mitä siinä tehdään YHDESSÄ. Olen niin tottunut elämään, jossa kaikki tekee omiaan ja kukaan ei ole yhdessä tekemässä mitään, eikä varsinkaan puhumassa. 

    Jännä miten kaikki nuo ajatukset pyrkii pintaan, nyt kun niihin ei ole varsinaisesti aihetta.  Hienosti olemme eläneet ja olleet. On arkea ja on juhlaa.
    Mutta mutta... hurjan mielelläni minä edelleenkin vain istuisin ja lukisin, enkä osaa ajatella haluaisiko joku tehdä kanssani jotain ja varsinkin jutella.

    Teenköhän kriisejä turhasta?

    Mies lupasi, että teemme ja tulemme tekemään asioita yhdessä ja arki ei tapa niin, että se halu katoaa minnekään.
    Saan aikaa tutustua itseeni jotta keksin, mitä haluan.

    Olen selvästi tullut parisuhderiippumattomaksi, koska tämä on minulle oikeasti näköjään aika hankalaa.

    Yllättävää on myös se, miten outoa on, että toinen tekee kotitöitä niin paljon, että tuntuu ettei minulle jää mitään. Ikinä ei ole keittiö ollut näin siisti, jatkuvasti. Ei ole miinuspuoli tämä. Tästä hyvästä pesen pyykit enemmän kuin mielelläni. 

    Hohdokasta on elämääni tulleet bonuslapset.
    Viikonloppuna juhlittiin tupareita, joihin tämä nuorisokatraskin saapui. Ihania tyyppejä. Kerrassaan.
    Erityinen suosikkini on nuorin, melkein 16v tyttö. Meillä synkkaa oikeasti. Yöllä käytiin kahdestaan saunassa, hänen toiveestaan (Jos teini haluaa saunaan vieraan naisen kanssa, niin mentävähän se on halusi tai ei). Juteltiin paljon poikajuttuja, hänen aloitteestaan jopa.
    Aamulla lakkailtiin kynsiä ja sain asiaankuuluvaa ihailua järjettömästä kynsilakkamäärästäni. VIHDOINKIN joku ymmärtää!!!

    Olin ystäväni kanssa lähdössä Korson aseman (blogi ja nettikauppa) järjestämään tapahtumaan ja sinnekin teini halusi lähteä mukaamme.
    Mulla on teinityttö! Mulla! Vähänkö siistiä. Etenkin se, ettei kasvatusvastuu ole minulla ja en ole omia traumojani häneen pystynyt siirtämään :D

    Että joo, olen tallessa ja elämä on mennyt etiäpäin kovaa vauhtia.

    Päätin lopettaa laihduttamisen. Joku härö minussa on ja en laihdu, joten lopetin sen lajin.
    Edelleenkin urheilen ja näen Pt:täni, mutta se laihtuuko jalat ja tippuuko paino on ihan se ja sama.
    Pyrin syömään hyvin, mutta myönnän syöväni liian usein esim. brie-pekonileipiä. Onko sillä väliä? Ei.

    jk. Kertokaa omista traumoistanne.









    lauantai 30. heinäkuuta 2016

    "Rakkauspostaus"

    Sellaisen oli kuulemma Rouva Kepponen tilannut. Täältä pesee:

    Olin mökillä puuceessä. (Arkirealismia)  Luin rakkausvessapaperiarkkeja. Osui silmiin yksi teksti, joka kosketti.
    Tuntia myöhemmin kannoin miehelle kahvikupin pöytään ja laskin sen vessapaperiarkin päälle, joka oli pöydässä. Mies nappasi arkin ja antoi sen minulle. Oli osunut kuulemma vessassa silmään ja tuonut minut mieleen.
     Tokikin juuri se, joka oli minua koskettanut.
    Nyt minulla sitten on kirjanmerkkinä kahvirinkulainen vessapaperi muistona tästä. Kaikesta.

    "Rakkaus tuntuu halulta tehdä toinen ihminen maailmn onnellisimmaksi".

    Tällaista meillä on.

    Mies kävi työpaikkahaastattelussa, sai paikan.  Uusi työ neljän kilometrin päästä meiltä.
    Kaupunkiasunto irtisanottu.

    Eksänikin onnitteli meitä kovasti kaikesta!

    Eilen allekirjoitin avioeron kakkosvaiheen.

    Elämä on helppoa ja onnellista.  Olen säilynyt itsenäni, en ole kadonnut.
    Haluaisin löytää itsestäni kärsivällinen ja rauhallisen jämäkän äidin, joka ei konahtele lapsilleen ja nolostu kuoliaaksi. miehen edessä.


    Pojat vieläkin tykkäävät miehestä tosi paljon. Hengaavat meidän seurassa liiankin paljon. Mukavaa molemmista, etenkin miehestä.
    Junnu sanoi että menkää naimisiin, niin saan vihdoinkin suorat housut. SAANHAN?
    Esikoinen hymyili ja sanoi "menkää ihmeessä".

    Vieläkin nolottaa miten helposti ja vaivattomasti kaikki kävi. Ei olisi haitannut elää itsekseen vielä, mutta minkäs tälle nyt mahtaa.
    Johan mä ehdin iltavillini viettää ja deittailla aivan liikaa, mutta nauttia monistakin hetkistä. En nyt ihan jokaisesta kuitenkaan....

    Miehiä on maailma pullollaan, osa hyviä, osa huonoja. Harrastusmielessä siis.
    Edelleenkin tiedän, että NE oikeat ovat kortilla, mutta kyllä, sellainen voi löytyä yhden klikkauksen päästä.

    Kai se on uskotattava, kun itse sen koin!

    Yksi ystäväni vitsailee viikottain : Ajattele, se haluaa sut vaikka sulla on noin kauheat jalat :D

    Jk. Harrastakaa deittailua. Ihan huviksi. Siinä oppii itsestään paljon. Ja siitä, mistä tykkää.

    Jk 2, älkää nyt herrantähden harrastako deittailua, jos olette varattuja.
    (Älkää tehkö niinkuin minä tein,,,,)


    keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

    Haaremin tuho

    Onpas ollut mahtava viikko. Elämäni parhaita ehdottomasti.

    Ensin oli rippijuhlat!!! Ennen niitä kiukkusin ja tuskailin, mutta itse juhla oli ihana. Kirkossa vollasin vähän väliä mitä kummallisemmissa kohdissa. Jopa Isä meidän-rukous sai kyyneet virtaamaan.
    Vähiten itkin ehkä siinä, kun rippipoikani luki raamatttua koko kansan edessä. Niin selkeästi ja hämmentävän möreällä äänella. Mun rakas!

    Juhlissa oli kivaa. Meittä oli n.30 vierasta. Ilman äitiä en olisi selvinnyt. Ehti olla kotiorjana seurustelun lomassa. Minähän keskityin vaan vieraisiin.

    Kaikki oli iloisia ja ihania ja naurua riitti.

    Sisko, sen poikaystävä ja veli jäi skumpalle juhlan jälkeen. Eksä haki koiran hoidosta ja jäi skumpalle hänkin meidä kanssa. Selvästi viihtyi, juttu kulki jopa MIEHEN kanssa.
    Olen tästäkin onnellinen!

    Seuraavana päivänää oli ns. rääppiäiset, jonne tuli paikallisia ystäviä. Hmmästyksekseni meitä oli enemmän kuin luulinkaan. Syötiin, juotiin ja höpistiin kolmeen yöllä. Täydellinen ilta.

    JA kas, seuraavana päivänä yksi ystävä tuli kylään pyörää tuomaan. Jämähti terassille istumaan ja punaviiniä juomaan ja jäi yöksi.

    Myönnän, että nyt arki tuntuu hyvältä. Se, että syö normaalisti eikä juo viiniä. Pt:kin antoi ukaasin, et nyt rouva ruotuun ja treeniä kehiin. Hieman on vähälle jäänyt...

    Parisuhde on koko ajan parisuhteempi. Ei siitä voi muuta sanoa. Helppoa ja vaivatonta eloa.
    Miehelle piti hankkia pyörä, että pääsee junalle näppärästi, koska ei se kaupunkiasunto edes työpäivinä enää kiinnosta. Mies ei viihdy siellä yksin ja minäkään en enää muista millaista oli elää yksin.

    Tämä asia ei ole pelkästään hyvä. Tai miten sen nyt sanoisi, ei ole huono mutta jotenkin hassu. Juuri viime viikolla muistin, miten onnellinen olin kun tänne muutin. Oli ihanaa asua "yksin" ja pärjätä eikä yhtään kärsiä mistään. Ei ollut kriisiä tai epätoivoa.
    Omalla tavallaan petyin, että pariuduin näin nopeasti. Että lyhyeksi jäi. Tietystikään en ole pettynyt rakastumiseen tai mieheen ja yhteiseen arkeen, mutta jotenkin nolottaa, että tämä meni näin. Niinkuin minä uhosin etten halua parisuhdetta tai elää kenenkään kanssa ikinä enää :D

    No, ei se rakkaus aikaa näköjään kysele. Tyhmähän mä olisin jos sanoisin, että menes nyt mies mäkeen, haluan vielä näyttää maailmalle ja itselleni, että osaan olla itsekseni.
     Johan mä sen näytin.

    Suhteeseen ei liity epäröintiä. Kaikki sujuu. Ainakin on sujunut.
    Tässä sitä sitten ollaan.

    Haaremi kuollut ja kuopattu!


    jk. Eksän nyksä teki oharit. Ei tullut juhliin.  Tuli "tärkeä konferenssi".
    Blääh!


    keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

    Kauheasti kaikkea

    On hurjan vaikeaa olla onnellinen, kun monilla ystävillä murheita kasapäin. Olenko jo liian empaattinen, kun omin muiden surut itselleni. Kyynisyyttä välttelen. Kun nyt kerrankin olen epäkyyninen, enkä näe mörköjä missään, niin haluaisin pysyä tällaisena.

    Ystäväni pettyi taas parisuhteessaan. Hän helposti pariutuu, mutta aika äkkiä kosahtaa kiville ja lujaa sittenkin. Surullista seurata vierestä toisen pahaa oloa.
    Mutta ystävälleni tyypillisesti hän syöksyi Tinderiin n.kaksi h sen jälkeen, kun suhde kariutui.
    Mä jopa tajuan. On kivempi jutella jonkun kanssa edes virtuaalisti, kuin märehtiä itsekseen. Se, onko kyynisen ja surkean hyödyllistä mennä nettiin on sitten eri asia.
    Mutta mä niin tekisin samalla tavalla!

    Olen tässä taas hekotellut kun muistellut omia ajatuksiani pariutumisesta. Etenkin se, että ihannesuhde on samanlainen kuin Anna-Leena Härkösellä ja Kirsi Pihallakin. Eli kaksi kotia. Tapaaminen säännöllisen epäsäännöllisesti.

    Olen nyt tuntenut nöpöseni (buahhahah)  5,5 viikkoa, joista mies on ollut kotonaan kuusi yötä. Nekin pakon edestä.
    On nähty lomaa ja mun arkea ja mun työtä ja miehen vuorotyötä yhdistettynä mun arkeen ja viiteen lapseen. Vielä ei ole kohille osunut mitään säikäyttävää.
    Puuhakas ja mukava on mies kolmen tunnin yöunien jälkeenkin.

    Mä olen se, joka on on ollut känkkis. MINÄ en jaksa arkeani ja sen tuomaa meteliä. Viikonlopun rippijuhlat jänskättää.
    Pesin ikkunoita ja kiroilin. Mies työnsi minut sivuun ja alkoi pesemään niitä, kun "sinä niin kiukkuat".
    Kiukkuan myös huolta siitä, että KUKAAN ei voi haluta minun työtäni ja minun lapsiani enkä minä voi olla niin ihana, että kaiken tämän ottaisi jne.  Ei siis ole kyynisyys ihan kadonnut.
    Mies vaan hellästi toteaa, että haluan kaiken.

    Eksäni kanssa puhuttiin taas pitkästi puhelimessa.
    Kysyin jännittikö nyksää minun tapaamiseni. Jännitti kuulemma kauheasti. Eksä oli sanonut, et "älä jännitä, p on tosi tosi kiva ja käyttäytyy hyvin".
    Nyksä oli sitten todennut taaamisen jälkeen, että NYT mä tajuan miksi olet rakastunut P:hen aikanaan, se oli todella kiva ja mukava".
    Eksää nauratti ja sano et se tästä vielä puuttuu et vaimot alkaa hengaileen yhdessä.

    Mun tilanne ilahdutti sitä ja sanoi et "x on hyvä tyyppi ja mulle tärkeää on se, että voin luottaa lapseni sen käsiin."

    Kyynel!!!

    Nyt on tosiaan esikoisen rippijuhliin enää kaksi yötä. Ikkunat pesty ja vaatteet hankittu. Siivoamisen jätän viime tippaan, koska jos tänään siivoan, niin kyllä viisi lasta plus koira kaiken sotkee lauantai aamuun mennessä.
    Mua jännittää eniten, miten mahdutaan tänne. Sit se, miten anoppi osaa olla.

    Aion liimaantua eksäni nyksän käsipuoleen ja suojella sitä kaikelta. J toki herättää keskustelua!!!!
    En millään jaksa odottaa, et pääsen näkemään miten anoppi ottaa tuon nöpösen kohtaamisen :D :D

    Mun draamapuoli rakastaa tätä!


    sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

    Showtime

    "Onpa kiva tavata". Miten teidän saksan reissu meni? "Entä mitä te olette tehneet täällä Suomessa".
    Näin mukavia me juteltiin. Hymyiltiin iloisesti ja naureskeltiin.
    Kysyin mimmiltä, et miten sen hermo kesti reissun. Hyvin kuulemma. Sanoin pojille, et menkääs ulos hetkeksi, niin kysyn saman kysymyksn uudelleen. Mimmi nauroi ja sanoi, et okei, kerrran meni hermo huolella ja joutui varaamaan yhden ylimääräisen hotellihuoneen.
    Hurmaava rehellinen paljastus.
    Lähtiessäni eksäni kätteli taas miehen ja sanoi et oli kiva tutustua.

    Lähetin eksälle viestin ja sanoin et ollaanpa me kivoja. Se hymyili et kyllä ja sanoi vielä et olipas mukavan tuntuinen kaveri.

    Niin oli mukavaa et lähes pitkästyttävää, kun ei mtn draamaa.

    Pidin mimmiä ihan viehättävänä tyyppinä ja voisin kuvitella pyytäväni lasilliselle. Tai kahville.
    How odd!

    Pojat ilahtui kun MIES oli täällä ja puhu sille ummet ja lammet.

    Eilen pojat tuli tänne pariksi tunniksi ennen mökille lähtöä ja junnu kieppui miehen kintereillä koko ajan.
    Yhtäkkiä sanoi mulle "miksi toi tekee koko ajan kotitöitä ja sä et tee mitään". UPS!

    Keskimmäinen kommentoi et "aina kun käydään täällä, niin tuo on täällä, miksiköhän". Sanoin et eiköhän sille ole luonnollinen selitys, mikäköhän se olis". Ei tiennyt. Sanoin et josko tää olis nyt se poikaystävä, mitä olette mulle toivoneet.

    Se oli ihan ok!

    Nyt "poikaystävä" valmistautuu työpäivään ja minä siihen, että vien esikoisen rippileirille. Nyyh ja liiks ja kaikki muut sanat.

    Munkin arki alkaa tänään. Vien miehen kaupunkiin, haen hoitolapset ja sitten olenkin monen monta tuntia itsekseni niiden kanssa. Illalla katson Greyn anatomiaa dvd:ltä, kuten entinen minä :D
    Kolme viikkoa elänyt tätä uutta elämää, hieman jännittää vanha elämä. NO äh, ei se jännitä. On vaan ollut niin kivaa tämä Premarriageksi miehen kutsuma tila.

    Lauantai iltana meillä oli täällä pikkubileetkin. Mies tavannut monen monta mun ystävää ja kaikki on olleet et JEE, ihana mies, olettepa sopivat toisillenne. "Luojan kiitos lopetit sen nuorison kanssa hengaamisen".

    Lauantain hauskin oli se, et mun ystävä oli täällä yökylässä ja sen kanssa vietti yön mies, joka oli mun talvinen "eksä". Ne on tässä viikon mesettäneet ja nyt kohtasivat...
    Kuten arvata saattaa, asia ei ollut mulle ongelma. Kannustin itseasiassa.

    Muinoin talvella ystäväni oli todennut mulle, et "jos sä et tota ota, niin mä otan". Näin kävi!

    Onko tämäkin sivistynyttä?

    perjantai 1. heinäkuuta 2016

    Oma idolini osa 2

    Mä oon niin mahtava, että saatan kuolla omahyväisenä.

    Juttelin tänään eksäni kanssa puhelimessa ja kutsuin sen ja nyksänsä meille huomenna kahville. Haluan et me neljä aikuista tapaamme. Pojat toki tulee kanssa, joten hitto miten hienon mallin aikuisuudesta ne saa.
    Mä en jaksa odottaa tätä kohtaamista. Mun draamaapuoli rakastaa tota älyttömästi.
    Mä tiedän et kolme meistä on supercooleja, minä pirskahteleva ja jännityksellä ootan kuin kipsissä se neljäs on!!!

    Voi elämä ja aikuisuus!

    Mulla alkaa olla aiheet kasassa romaaniin jos toiseenkin!

    Käsi pystyyn kaikki, jotka haluaa kuulla jokaisen yksityiskohdan.

    jk. Eksä kysyi miten meni juhannus ja loma. Kerroin et olen 2,5 viikkoo ollut kolmansilla treffeilläni. Mies oliet "oikeestiko olette ollu koko ton ajan yhdessä. Katsopas sua, mähän sanoin sulle". Myönsin et hän oli ollut oikeassa.
    Just kuukausi sitten puhuttiin pitkään ja nyyhkin etten halua parisuhdetta enkä osaa tai kykene tai tai...

    Jumankekka!

    torstai 30. kesäkuuta 2016

    Parisuhdestatus

    Terveisiä mun kolmansilta treffeiltä. Kuitenkin harvat lukijani haluavat ehdottomasti tietää miten menee.
    No hyvin!

    Ollaan kun oltais aina oltu. Arjen pyörittäminen sujuu hienosti. Hurjan puuhakas mies kotityösaralla. Eilen sanoin, että yritän olla pitämättä itsestäänselvyytenä, ettei hän sitten jossain vaiheessa nyyhki olevansa mulle au pair.

    Osataan tehdä asioita yhdessä, mutta osataan olla erilläänkin. Mutta mutta... Ensi viikolla miehen loma loppuu ja alkaa arki, joka tarkoittaa ettei todellakaan joka välissä nähdä.
    Tästä johtuen on mainittu lauseet "taidan etsiä uuden työn". "milloinkohan me muutetaan yhteen". Hämmästyttävin lause on "voitais perustaa perhekoti".

    Suosikkini on kuitenkin "onneksi meidät on steriloitu, kun niin varmasti hankittais lapsia".

    Tämä on niin ihanaa, etten osaa oikein vieläkään hehkuttaa mitään. Kavereiden mielestä mies on ollut täällä aina. Joku meissä taitaa olla kohdillaan.



    sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

    Kolmannet...

    Heipä hei ja terveisiä aamiaiselta. Niin syön terveellisesti kun ihan kohta on tokavika Fustra alkamassa. Kauhea  määrä treeniä tässä juhannuksen alla vielä. Kaksi fustraa ja yksi saatanallinen jalkatreeni. Kelpaa sitten juhannuksena nauttia elämästä (syömisestä), kun on alla urheiluviikko.

    Mun juhannussuunnitelma tosiaan selvisi eilen. Menemme (MME) ystävän mökille. Kolme aikuista, yksi koira ja yksi kitara. Toki myös peeteen tekemä treeniohjelma, kun suunnitelmissa urheilla kauhiasti. Mukamas.

    Kiinnostavan tästä juhannuksesta tekee se, että keskikesän juhla on keskellä mun kolmansia treffejä. KYLLÄ. Mun treffit ei ole vieläkään päättyneet. Luulin, et ne päättyy tänään ja vähän myönnän murehtineeni sitä, mutta eilen Mies kysyi, et haluanko hänen käyvän kotona pari päivää olemassa. "turhaltahan se tuntuu siellä periaatteen vuoksi, kun juhannukseksi kuitenkin tuun takaisin ja mitä mä siellä kotona teen paitsi mesetän sun kanssa".
    Ei se ole läheisriippuvainen, enkä minäkään, mut kun me nyt satutaan viihtymään yhdessä  käsittämättömän hyvin.
    Ja kuulkaas, ihan arkisestikin osataan olla. Sellaisella arkisella tavalla, joka on mulle vieras, eli Mies siivoaa keittiötä vähän väliä ja ruokaakin tehnyt mua enemmän.
    Toi keittiön siivous mykistää mut. Moni muukin asia, mutta eniten se.

    jk. Me pohditaan yhtä juttua aika paljon. Mun kuorsausta, jonka ehti jo diagnosoida uniapneaksi (ystäväni sanoi tammikuussa samaa kun nukkui mun kanssa kärsmyksekseen samassa huoneessa)  ja oli patistamassa mua lääkäriin, koska kuulostan ajoittain siltä, että kuolen.
    Olin uniapneoinut kaksi yötä. Sen jälkeen olen nukkunut hiljaa.
    Pääteltiin, että toi oli psyykkinen uniapnea. Oon ollut niin ahdistunut, että olen yrittänyt tappaa itseäni unissani. Nyt olen happy ja itsemurhataipumus katosi.
    :D :D


    jk2. Jos jaksaisin lukea blogiani, tarkistaisin olenko muistanut täällä puhua aiheesta "en halua yhdenkään miehen kanssa olla vuorokautta putkeen". Jaksan näemmä.

    Senkin olen sanonut, että en halua  yhdenkään miehen vaatteita pestä. No, ehdin jo ruikuttaa et saisinko pestä sun vaatteet, kun täällä näemmä olet.

    Olen myös kahden kodin suhteen vankkumaton kannattaja ollut pitkään. Pysyy parisuhde ja elämä parempana ja kuka  nyt muutenkaan mitään uusioperheitä viitsii perustaa.
    Saatoin olla väärässä tuossakin.

    jk3. Käytiin mun poikien kanssa mäkissä syömässä perjantaina. Oli tosi hauskaa. Hyvin luontevaa. Naurettiin paljon. Pojat oli ihan ku kaikki olisi normaalia. Niinhän se olikin.
     Taas keskimmäinen kysyi mistä mä ton löysin. Hekottelin et kadulta. Mies sanoi et häntä ei voi olla näkemättä, kun on niin pitkä. Poika oli, et no se on totta, ei sua voi olla huomaamatta.

    Halusin että tapaavat ennenkuin lähtivät lomamatkalle. Kun saattaa olla, et heidän palatessa olla jo niin vanha pari...

    Älytöntä

    keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

    Jos tää olis biisi, niin mikä biisi?

    Onpa outoa. Mun kolmannet treffit alkoi yks kaks yllättäin jo eilen, kaksi päivää edellisten jälkeen. Kai mun on turha tässä mutista jotain sitoutumiskammosta, jos mies tulee tänne ison kassin ja KITARAN kanssa.
    Nyt oon ihan hiljaa ja olen tyytyväinen esim. siitä, et se lenkitti koiraa, kun mä luin iltasatua. Sekin on suurehko plussa, että huomenna katsoo lapsia, kun mä meen pt-treeneihin.

    Pt-treeneistä piti sanomani se, että mulle ei kyllä sovi kirjalliset ruokaohjeet. Heti ne saatuani olen syönyt jotakuinkin mitä sattuu.
    Nyt ryhdistäydyin ja syön puuroa ja mehukeittoa raejuustolla. Buhuu!

    Onneksi jääkaapissa on kauheesti kaikkea hyvää ja terveellistä, etten vaivu epätoivoon.



    maanantai 13. kesäkuuta 2016

    Kakkostreffit

    Kyllä, nyt on kakkostreffit ohi. Ne kesti kolme tuntia vaille kolme vuorokautta. Tästä voisi päätellä, että ihan kivasti me toimeen tullaan.
    Siitäkin huolimatta, että mä aidosti vähän angstaan sitä että joutuisin suhteeseen. Plus monia muitakin aiheita löytyy.
    Ehkä siteeraan eilistä viestiäni, jossa vastasin kysymykseen mikä mua pelottaa. "Jos annan itseni heittäytyä ja käykin huonosti tai jos kadotan itseni tai jos olenkin pettymys tai jospa sä JUOT".

    Tyyppi vastasi, että juuri tuon takia pitäisikin ottaa aikaa ja olla yhdessä, että pääsee näkemään juoko, katoaako ja haluaako heittäytyä. Sitten voi lopettaa jos ei halua. Ja vastasi vielä että ei juo enkä ole pettymys.

    Että siinäpä mies, joka osaa vastata ja jopa ymmärtää mua.

    Mahtavaa oli se, etten varonut sanojani enkä sensuroinut itseäni, vaikka kyseessä psykoterapeutti :D

    Koska tässä taloudessa ei näemmä voi pitää ketää kaapissa, niin kävi niin, että mies näki kaikki mun lapset. Vähän niinku vahingossa.
    Keskimmäinen poika kävi palauttamassa koiran ja annoin miehen istua keittiössä enkä vaatinut piiloutumaan. Poika pysähty ihmeissään, mies kysyi kätelläänk, poika HYMYILLEN katsoi silmiin ja kätteli, kääntyi muhun ja kysyi "mistä sä ton löysit".
    Sitten se läks, halaten lähteissään.

    Eilen olin salilla  pt treeneissä, kun kaksi muuta oli käynyt hakemassa koripallon. Ne oli vähän säikähtäneet kun täällä oli joku vieras, mutta mies kertoi heti kuka on ja että on äidin kaveri ja äiti on salilla.
    Junnu oli selostanut lomasuunnitelmat ja pyytänyt kertomaan, että haki pallon.

    Soitin eksälle, joka oli poikien kanssa autossa. Juteltiin kaiuttimella. Kaikkia vaan nauratti. Ei kuulemma ole traumoja kellään. Eksä toivotteli hyvää terapiaa
    Hän tästä hepusta jo tiesikin ja nauroi, että jos joku tähän komboon sopii, niin perheterapeutti. Tämä oli siis huumoria, ei piikittelyä.

    Alan kallistua siihen, että mun elämässä tapahtuu koko ajan jotain,

    Urheilu-uutisia: pt teetti puolen tunnin ylämäkitreenin juoksumatolla. Se oli kauheaa!
    Täksi päiväksi hän tekee minulle  uuden ruokavalion ja sanoi että joko noudatat sitä tai muutat hänen luokse ja noudatat.
    Tämä ukaasi johtuu kehonkoostumusmittauksen tuloksista. Mun kropassa on joku vinksallaan. Mun vähäiset laihtumiset lähtee koko ajan lihaksista ja sillai mun rasvaprosentti nousee, Toki mä rasvaa olen menettänyt myös, mutta eniten lihaksia, mikä hiukka outoa siihen nähden et treenaan.
    Jouduin hankkimaan keittiövaa'an kotiin ja aloitan nipottamisen.
    Hyvää kesää mulle!

    maanantai 6. kesäkuuta 2016

    Kyynikko kävi treffeillä

    Olipa treffit!

    Eilen ex tempore tapasin Tinder-tyypin, jonka kanssa kirjoitellut toista viikkoa.
     Piti tavata muualla, mutta hänelle tuli haastava hoitokoira, joten päädyin sitten kahville hänen luokseen. HUOM, niinhän ei saa tehdä missään olosuhteissa.

    Alusta asti oli helppoa ja rentoa ja juttu kulki. Mies ei päässyt yli siitä, kuinka järkyttävän paljon ihmeellisempi olin, kuin hän luuli.
    Mua taas ilahdutti puhelias ja avoin aikuinen ihminen. Yhtäläisen kyynisiä ollaan, mieskin ennalta sanoi, että kuinkakohan vituralleen hänen avionsa minusta menee ja kuinka monella tavalla kaikki voi mennä vikaan.
    No ei mennyt. So far so good.

    Mä en ole huumassa ja kyyninenkin olen, mutta jos jossain on potentiaalia, niin tässä.

    Viikonloppuna mies tulee tänne kylään. Nähdään ilta ja jos menee hyvin, niin yökin. Jos vieläkin menee hyvin, niin on koko viikonlopun.

    Mä en sen sanamuotoja muista, mut jotakuinkin "haluan toki nähdä millainen olet kotona ja arjessa, mutta sut mä haluan".

    Kun lähdin kotiin naureskelin rappukäytävässä, että et sitten antanutkaan avaintas. Jotain oli aiheesta vitsaillut aiemmin. Mies katsoi mua vakavasti ja sanoi et tässä jutussa sä et mua voita, haki avaimen ja laittoi mun taskuun,

    jk. Tää mies on se mainitsemani parisuhdeterapeutti. On se järisyttävän kiinnostava, mutta mä olen kyyninen....

    Mä kirjoitin tästä kaikesta luokattoman epäkiinnostavasti, mut kun olen niin äimänä ettei ajatus kulje.

    perjantai 3. kesäkuuta 2016

    Hanki himo!

    Suuri ajattelija käski hankkimaan itselleen intohimon. Ihminen, joka on innostunut jostain, on kiinnostava ja kiinnostavat ihmiset vetävät ihmisiä puoleensa. Juu näin on.

    Mut mä innostuin nyt ihan muuten vaan, ihan vaan lempi-ihmiseni vuoksi eli itseni.

    Olin voittanut arvonnassa yhden ilmaisen pt tunnin. Varasin ajan ja pyysin saatanallista jalkatreeniä. Tänään tuo treeni oli ja sitä sain mitä tilasin. Oli älyttömän kivaa ja aika kamalaa. Pari kirosanaa pääsi suusta, mistä pt oli tyytyväinen. "Treeni on mennyt perille".

    Loppuverryttelyssä juoksumatolla kävellessäni olin niin euforisessa tilassa, että päätin ostaa peeteeltä kahdeksan treeniä. Ostin sitten 12!!
    Kolme seuraavaa viikkoa mulla on kaksi fustraa viikossa plus tuo saatanallinen jalkatreeni. Sen lisäksi pt kirjoittaa minulle viikko-ohjelman, josta katson mitä milloinkin teen. Jos olen mökillä, minulla on mökkitreeni. Sitten on salitreeniä ja kotitreeniä toki. 
     Kun fustra kolmen viikon kuluttua loppuu, jatkan vain yhden peeteen kanssa yhdeksän kertaa. 

    Eilen vakavalla naamalla paasasin junnulle, et jos mä joka päivä ostan teille jätskit, niin mun budjetti kusee ihan huolella. MULLA EI RAHAT RIITÄ!
    Onhan se toki järkevämpää laittaa raha treeniin, kuin jätskiin, eikö?

    Pt lupasi, että syksyllä olen eri nainen. 

    Saako hyppiä innosta! Elämä! Mun rakkaus!

    keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

    Tajunta räjähti

    Olen niin kokenut oivalluksia eilen, etten kestä enää! Olen henkistynyt ja zen ja onnellinen. Ja utelias. Ja onnellinen.

    Yksi hyvä ja läheinen ystäväni sanoi toissapäivänä, että "te palaatte eksän kanssa yhteen. Muista vuoden kuluttua mitä mä sanoin."
    No juu ei. Ei.
    Me ollaan läheisiä ja meillä on tosi tosi hauskoja keskusteluja ja hyvä meininki, mutta EI! Me jopa kuulkaas vihdoinkin sivuttiin aihetta miksi erottiin. Mm. tottumus-sana kävi puheessa ilmi. Eksä myös tajuaa tekemänsä virheet ihan vapaaehtoisesti, kuten myös minä.

    No joo, vaikka tämä  ajatus oli ystävän eikä mun, niin kävin sitten ajatusleikkiä pääni sisällä. Et mitä jos kaikki muuttuis ja kaikki tsemppais ja yrittäis ja panostais ja muuttuis ja ja...
    Niin EI, se ei vaan olisi mahdollista.

    JA se tajunnanräjäytys oli tämä: MÄ pidän ITSESTÄNI enemmän nyt. Mä tykkään elämästäni enemmän nyt. Mä  todellakin olen nähnyt sinkkuelämän monet kasvot ja olen vakuuttunut et maailmassa ei ole miestä mua varten, mutta minä pidän itsestäni enemmän nyt.

    Ajatusleikki jatkui: me palattais yhteen, mä muuttaisin kotiin...
    Mä olisin aina lasten kanssa kotona kuten ennenkin, mulla ei olis lapsivapaita viikkoja, ei vapaita viikonloppuja. Ei seikkailua eikä jännitystä. Mulla olisi ehjä perhe, mutta MINÄ tekisin itsestäni taas uhrautuvan vangin! ENKÄ pitäisi itsestäni enää.

    Mulle on tämä itsenäisyys hyvää. Tosi hyvää on tehnyt tämä tasa-arvoinen jaettu vanhemmuus, mihin kuuluu se, et mieskin käy vanhempainilloissa jne.

    Aika karua, mutta kiehtovaa. Mä haluan olla itsekseni.

    Tästä todistaa sekin, että kun mies jonka kanssa mulla ei ole suhdetta, pyysi mut perjantaiksi kylään syömään, niin ajattelin et joko taas?! Toki kysyin et riudutko ikävästä ja hekottelin koneelliselle vastaukselle Riudunriudun! Höpö höpö se riutuu.

    Jatkanpa sen pohtimista mitä elämältäni haluan!

    Haluan sen, mitä ystävälleni tapahtui eilen. Hän sai viestin tunntematomalta mieheltä. Mies on satunnaisesti nähnyt ystävääni ja kiinnittänyt huomiota hyvällä. Pitää ystävääni valontuojana. Hän oli ottanut selvää ystävän nimestä ja etsinyt numeron ja otti yhteyttä. Ovat nyt kovasti vaihtaneet ajatuksia, mies laittanut myös kuvansa. Ja kas, he tapaavat!!!
    ELOKUVA!!! Elokuvampi juttu, kuin mikään!

    Odotan jatkoa!

    Kävi jutussa miten tahansa, niin älyttömän upea tämä tällaisenaankin on!

    jk, Eilen sanoin ystävälleni et haluan kertoa tätä juttua kaikille. Sain luvan!