lauantai 31. joulukuuta 2016

Eilinen ja viime vuosi

Vuoden viimeinen päivä. Olo ei ole erikoisen hohdokas ja spesiaali. Joudun toistamaan itseäni ja sanomaan, et olipas kaksiviikkoinen.
Jopa tuo tuntemani  terapeutti eilen sanoi, että kun ottaa huomioon ettei häipynyt pois täältä, niin voi päätellä, et hän todella haluaa olla mun kanssa.
Toivoi että jatkossa  mietin mihin lupaudun repeämään, että raha ei ole kaikki kaikessa. (No, en mä ennalta voinut tietää mitä tuleman pitää)

Se on nyt ohi. Mieli ei ole vielä palautunut. Nyt yritän keventää itseni niin henkisesti kun fyysisesti.
Tiedossa kävelyä ja kevyehköä ruokaa. Edes tänään ei tarvitse liioitella syömisten kanssa.
Mennään lasten kanssa kaverille, syödään yhdessä. Mennään kaupungin ilotulitusta katsomaan ja sitten varmaan tullaan meille. Pitää laittaa 3v nukkumaan kuitenkin.
 Pojat heitän isänsä luokse raketteja lähettämään. Saatamme me aikuisetkin mennä mukaan.

Eilen puhuin taas pitkän puhelun eksäni kanssa. Jutut rönsyili käytännön asioista lasten kasvatukseen (olemme liian lepsuja). Päädyin taas puhumaan paskaäiti fiiliksistä ja siitä kuinka koen parisuhteessa puhumisen vieläkin vaikeaksi. Eksää nauratti ja sanoi todellakin tietävänsä. Kannusti opettelemaan. Sanoi myös olevansa iloinen että löysin niin hyvän miehen itselleni. Fiksun. "Luota että se haluaa olla sun kanssa ja puhu".
Puhuttiin taas siitä miten kiva on, kun olemme ystäviä.
Aloin itkemään kun eksä sanoi: "usko tai älä, sä olet kaikista ihmisistä se, jolle voin puhua kaikki asiani. Sulle puhuminen on helpompaa kuin nyksälle".
 Tajuan mistä puhuu.
Omalla kohdalla se on se, että olen 15v näyttäny kaikki typeryyteni eksälle enkä voi tehdä mitään enää, mitä ei ole nähnyt.
Miehellekin voin puhua, mutta osin vielä haluan ettei tajua mikä nutcase osaan olla.
No kyllä se sen jo tietää, eipä sillä.

On tää kyllä ollut vuosi.
Vuosi vaihtui mega-angstisena. Kuun lopussa vihdoin puhuttiin asiat ja allekirjoitettiin paperit. Elettiin ihmeen sovussa viimeiset yhteiset kuukaudet.
Vietin sinkkuelämää.
Tapasin teinihepun ja tapailin sitä siinä samalla kun vietin sinkkuelämää ja etenkin ylläpidin sitä superhyperhuumaavaa epäsuhdetta, joka oli ollut olemassa pitkään.
 Kuulostaa aika hurjalta, mutta hauskaa oli.

Huhtikuussa muutin uuteen kotiin ja elämä oli enemmän kuin ihanaa. Miten voikin olla niin hyvä ja kevyt olo.

Sitten alkoi kesä ja löytyi mies ja tuo kaikki muu sälä jäi.
Kesällä nähtiin paljon ystäviä ja oli kivoja illanviettoja.

Työmielessä oli helppoa ja kepeää.

Sitten alkoi syksy...

Nyt odotan vain ensi kevättä ja kesää. Keveyttä ja hersyvyyttä.

Lupauksia en tee minäkään, mutta

-opettelen taas pitämään huolta itsestäni
-opettelen puhumaan
-luotan että asiat järjestyy ja elämä kantaa

Kiitos mukanaolijoille!!!!

torstai 29. joulukuuta 2016

Vaatteita ja ruokaa

Luin tossa viimeisimmät postaukseni.  Onpa ollut rankka syksy, kun en osaa muuta kuin valittaa.

Elämä  on kuitenkin hyvää. Pojat on oikeasti aika kivoja, tai tosi kivoja, mies on mahtava, hoitolapset on yksittäin kivoja.
Mun kunto ja ruumis on ihan paska, mutta jos joku näkyy nopsaan, niin pohjalta nousu. Kun vain olisi aikaa nousta pohjalta.
(mies eilen yhtäkkiä kysyi miksen ole muksuja vienyt kuntosalin lapsiparkkiin, jotta pääsisin treenaamaan. Sain oltua äyskimättä et Näytänkö läskiltä)

Kuopukseni oli toissayön kaverilla yökylässä. Hakiessa jäätiin kyläilemään koko lauma ja juteltiin hauskoja. Mm.  pohdittiin mikä on kunkin käytetyin lause. Kaveri sanoi et hän sanoo useiten "tulkaa syömään". Mä kysyin kuopukselta, mikä mun käytetyin lause on. Poika vastas:  "oiskohan mä rakastan sua". Sit se kertoikuinka äiti hokee sitä tosi usein, vaikka sen jo tietää, mutta myönsi että sitä on tärkeä kuulla usein.

En ehkä ole niin paska äiti kuin viime aikoina on tuntunut.

Haluaisin keveän blogin. Mäkin haluan tehdä iloisia kepeitä säkenöiviä vaatepostauksia. Hymyillä viehkeästi tai velmusti ja  näyttää hauskalta ja tai persoonalliselta tai vain kauniilta.
 Miten muutan synkän kaaputyylini tyrmääväksi ja kuvauksen arvoiseksi?
(Terkkuja muotikoordinaattori-idolini Elisalle)

Mutta se positiivinen juttu. Alisuoriutumisen jälkeen aktivoiduin. Jo aamupäivällä kuorin perunat illan perunamuusiin.  Kuorin vihannekset sosekeittoa varten. Tein pannarin. Aloitin focaccian teon. Jos tällaiseksi muuttuisin itseni  ja vaatteideni kuvauksen lomassa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Ei niin hyvää

Näin Facessa ärsyttävän blogikirjoutuksen. Nainen nyyhkii ah ja voi, kun oli jouluna erossa lapsistaan. Laski päiviä kun näkevät taas.
Nyyhkijällä on uusi mies, joka sekin jouluaattona puhui lapsensa kanssa puhelimessa kyynel silmässä.

Mä taidan olla maailman paskin äiti, mutta ei mun joulu ollut huono ilman lapsia.
Eilen pojat tuli mun luokse. Olin etukäteen miettinyt että juhlitaan jotenkin. No ei juhlittu.

Ei oo joulu eikä juhlamieli. Lähinnä ootan ensi viikkoa.

Fiiliksen veti huippuun kuopus, joka veti megakilarit kun kaveri ei pääse meille yökylään. Haloo. Ei tää seitsemän henkilöäkään tänne mahdu. Kivasti.
 Lopputulos oli mun itkupotkuraivarit, jossa julistin et heidän olis paras asua isällä, kun mulla ei oo mitään tarjottavaa.
Siinä kohtaa junnu sit lohdutteli mua.

Joo. Näin kivoja kohtauksia mä osaan järjestää.
En oo fiksu enkä aikuinen.

Juuri nyt inhoan elämää ja itseäni.

maanantai 26. joulukuuta 2016

First christmas

Tämä oli ensimmäinen joulu eronneena, lapsettomana ja uudesti pariutuneena. Aika paljon asioita.
Jouluaatto oli ihanan ihana.  Musta oli huippua viettää joulu aikuisessa seurassa vanhempien, siskon, sen poikaystävän, veljen ja veljenpojan kanssa. Mummopuolikin oli paikalla.
Syötiin hyvin ja juotiin hyvin. Juteltiin ja naurettiin.
Kuunneltiin Rod Stewrtia ja hetki sen jälkeen kun äiti haaveili laivan kannella kuutamossa Rodin tahteen tanssimisesta, niin MIES vetäisi mut käsivarsilleen ja tanssitti. Ja huom., ei ollut kuullut tuota mutsini haavetta.
Romantiikan rippunen.

Romantiikan rippunen oli myös mieheltä saatu kynsilakka saatetekstillä "kihlakynsilakka". Minulla kun on oudohko tapa lakata vasen nimetön eri värillä ja mies pitää sitä kihlakyntenä ja aina huomaa, jos unohdan tehdä sen.
Rakkauden kynsi siis.

Joulun alla sain joulutoivotukset, myös mieheltä, jonka kanssa oli ah niin ihana juupas eipäs-suhde. Sen alkamisesta on ihan kohta kaksi vuotta.  Tajusin juuri, että rakastin suhteen draamallisuutta. Se piti minut elossa. En ollut valmis mihinkään oikeaan, joten tuo sopi täydellisesti tilanteeseen. Sain itselleni itsetunnon ja sain erottua. Pitkään etsin korvaajaa on-off  suhteelle, mutta sellaista ei tullut vastaan.
Nyt mulla on oikea suhde, eikä mikään dramaattisen ihana kielletty suhde. Salaa kaipaan sitä draamaa. Olen älyttömän onnellinen nyt, mutta niin typerältä kuin tämä kuulostaakin, niin musta on hetkittäin outoa olla taas "tavallinen nainen". Draama ja Tinder-sähellykset piti olon pirteänä eikä mun tarvinnut näyttää itsestäni oikeaa tylsää minää.
Keittiöpsykologi ystäväni sanoi, että kun on kerran epäonnistunut, niin alkaa pelkäämään. Sitä itsensä paljastamista, Pelkää ettei riitä.  Ja se oli se entisen elämän helppous. Ei tarvinnut esitellä koko totuutta.

Jotenkin näin typerästi ja lapsellisesti mä osaan ajatella.
Siksikin on älyttömän outoa, että fiksu mies haluaa elää mun kanssa. Vaikka olen vain minä. Luokattoman uupunut ja tylsähkö juuri tällä hetkellä.

Tekisi mieleni  deletoida tuo ylläoleva roska, mutta jos mä haluan olla aito, niin kai mä sitten nämä typeryydet kerron täällä.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Merkurius perääntyy

Kyllä, astrologinen avaus on tuo otsikko. Mä en ole astrologiahihhuli, mutta hyvinkin viisaalta taholta, peräti kahdelta, olen nyt kuullut tuosta uhkaavasta Merkurius perääntyy-jaksosta. Googlaamalla löysin lisäinfoa.

Tänään marisin ystävälleni hyvin hyvin raskasta jaksoa elämässä (työtä), joka sai minut viime yönä valvomaan ja illalla ennen nukahtamista kyseenalaistamaan KAIKEN. Järjestyksessä:
1. Mä lopetan nämä työt
2. Mä en osta tätä asuntoa
3. Mä ostan kolmion
4. Mulla ei ole varaa elättää poikia, jotan annan ne eksälle.

Hirmu aurinkoisia ajatuksia.

NO, tämä viisas ystäväni tokaisi, että Merkurius se vaan perääntyy. Älä tee mitään päätöksiä. Keskityt vaan olemiseen ja hyviin juttuihin.
Viisas neuvo. Sukua sille ohjeelle, jonka sain siltä yhdeltä elämäntaidonvalmentajalta tai miltälie, jonka tapasin vain kerran.
" Ajatuksia tulee ja menee,hengittele, älä tee mitään." Ja tärkeimpänä "päätöksiä ei pidä tehdä huonoissa fiiiksissä, vaan silloin kun on seesteinen vaihe". Oletan että isoja päätöksiäei pidä tehdä myöskään ylihyvissä fiiliksissä jos totta puhutaan.

Oletettavasti mä en lopeta näitä töitä. Juuri nyt on rankkaa, mutta vuosien aikana en ole ennen ollut näin raskaassa tilanteessa, joten voisi kuvitella. ettei tämä ole pysyvää.

Kyllä mä tän asunnon varmaan ostan, koska jossain on asuttava ja tässä neliöt kohdillaan.

En osta kolmiota ennen kuin pojat lähtee kotoa.

Ehkä mä jotenkin saan pojat elätettyä, mutta ennen sitä mä sadannen kerran sanon itselleni: OPETTELE taloudelliseksi. Jos yrittäisi elää niin, kuin tulot olisi rutkasti pienemmät.

Taloudellisesti leivon juuri pullaa. Siinä saa halvalla hyvän mielen ja hyvä pulla, parempi mieli. Ja jos on rankkaa, kannattaa toimia kuten normaalistikin, eli vaikka leipoa sitä pullaa.
Tuhlailen tuota pullasanaa :D

Iloa muiden viikkoon.



perjantai 16. joulukuuta 2016

Ei mitään uutta

Luin edellisen postaukseni kriiseistä. Tilanne ei ole radikaalisti parantunut. Hiukset jouduin värjäämään kotona (tytärpuoleni avustamana, haluan vaatimattomana todeta) koska kampaaja sairastui.

Hehhe. Edellisen kappaleen kirjoitin n. kaksi viikkoa sitten. Jäi kesken kiireen takia. Ja kas kummaa, vieläkään ei ole tilanne parantunut. Pätkätyöt jatkuneet. Uusin tuli eilen ja tänään tulee seuraava. Poikkeuksellisesti kaksi lasta eri perheistä. Vuorokauden jälkeen kadun jo kovasti. Syyllisyys kalvaa, kun perhe kärsii.
Täytyy keksiä jaksamisen avaimia, etten uuvahda itse.

En nyt muista onko mitään kivaa tapahtunut. Kampaajalle pääsin hiukset leikkauttamaan, mikä tietty vähän piristi. Pinnallisuus auttaa aina.

Ainiin, esikoisen 15v synttäreitä juhlimme isolla porukalla. Mua jännitti etukäteen niin paljon, että unohdin syödä ennen juhlia. Unohdin syödä!!!
Ekaa kertaa juhliin tuli nyt eksän nyksä. Se oli se jännityksen aihe. Suureksi miinukseksi minun nyksäni oli töissä, eikä juhlissa.
Hyvin meni. Turhaan jännitin. Kaikki oli  mukavia eikä syntynyt epämukavia hiljaisuuksia. Istuin aika tiukasti tämän pariskunnan seurassa ja aika paljon vitsailin eksän kustannuksella ja tasapuolisuuden vuoksi pilkkasin itseänikin.

Ex-anoppini kanssa juttelin myöhemmin ja hän hämmästyneenä totesi aikojen muuttuneen. Että ei häntä kyllä aikanaan kutsuttu synttäreille tai ristiäisiin. "Mutta kivahan se oli katsoa kun juttelitte ja nauroitte yhdessä".
Helppohan se on nauraa, kun ei olla yhdessä enää :D

Ainiin 2. Sain lainalupauksen. Olisi tarkoitus ostaa tämä koti, jossa nyt asun vuokralla. Hui miten jännittävää. Minä itse! Mun!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Kriisilistaus

Valitus Bloggerille. Uudistumisesi jälkeen on kulunut lukuisia minuutteja siihen, että löydän  tämän kirjoittamissivun. Koska olen kiireinen ihminen, en ole kirjoittanut aikoihin. Ei ole kuulkaas niitä ylimääräisiä minuutteja etsimiseen.

Päivän kriisit:
Mulla on lähes koko ajan kiire ja sen johdosta olen koko ajan väsynyt.
Kysymys: onko se tosiaan niin, että rakkaat pupuseni uuvuttavat minut? Tai ei siis ne sinänsä, koska ihania ovat olleet, mutta se niiden mukanaantuoma työmäärä kuljetuksineen.
Koska tätä on vain joka toinen viikko, onko aina  muka uudessa tilanteessa?

Viime viikon löysäilin ja tällä viikolla vain tulen ja menen ja raadan ja tilttaan klo 21.
(miten mä entisessä elämässä selvisin tästä, kun tein tätä joka päivä, enemmän tai vähemmän yksin)

Hiuskriisi. Lähes kahdeksan viikkoa kampaajasta. Kuontalo sen mukainen ja harmaita nääiinnnn paljon. Vanha olo.

Joulukuu alkoi kriisi
Mä en ole etsinyt joulukoristeita. Jouluvalot taisin jättää entiseen elämään. Onko pakko ostaa uusia? Ja mihin ne edes laitan, kun täällä mulla ei ole ikkunalautaa, johon laittaa kaunis  kippo, jonka sisällä kauniit valot.
Joululahjojakin voisi miettiä, mutta kun en keksi mitään kivaa.

Urheilukriisi
En ehdi urheilemaan ja jos ehdin niin ei huvita.

Työkriisi
Elän pätkätyön aikaa ekaa kertaa ikinä. Mulle tulee lapsia joka välissä, mutta ne lähtee hetkessä pois. Hyvä niille, mutta mulle haaste. Juuri kun tutustuu, toinen lähtee ja uusi tulee.
Hämmästyttävästi on myös niin, että mulla on toinen lapsi putkeen, joka pelkää nukkua yksin, joten nukun patjalla lattialla. En siis omassa sängyssä. Hyvin.
Mies  vitsailee, etä hän nukahtaa yksin, herää yksin, et onko suhde lopussa.

Tällä viikolla pelännyt et arki oikeesti tappaa kaiken.
Jotenkin sinisimäisesti kuvitellut, että tuoreessa suhteessa arki on vain ihanaa ja koko ajan Kohdataan. No ei kyllä. Tällä viikolla moikataan kun tuun ja meen viisi kertaa illassa.
Mies jo ehti minua syyttää aikuisuuden puutteesta kun yliväsyneenä ja ylidramaattisena voihkin et KAIKKI loppuu kuitenkin..
Ärähdin, et mä oonkin lapsellinen ja tyhmä enkä yhtään aikuinen.

Ehhehhe! Lohdullista on se, et mies ei kriiseile siitä, et välillä on tällasta. Oishan se kauheeta jos se olis kuin mä, joka vinkuis että Huomaa nyt muakin.

Kriisilistasta huolimatta kaikki on hyvin.

Ollut vaan liikaa kaikkea. Pelkään, et herään jouluna tunteeseen, et oho joulu tuli, enkä tehnyt mitään.

Tänään yritän olla zenimpi. Kokeilen onko Lumenen ihanasta väriseerumista ja valovoiteesta apua.
KYLLÄ, ne tuottteet on just niin ihania, kun se muotikoordinaattori-Elisa sanoi. Pakko kai ostaa puteleita, kun nuo näytepaketit on tyhjentyneet.

jk. Tästä tajusin et olen väsynyt. Mua ei ole edes naistenlehdet kiinnostaneet. Eilenkin ärtyneesti selailin lehteä jossa kerrottiin Sami Hedbergin ja Minka Kuustosen olevan serkuksia. SO???  ( Ei se mua kyllä pirteänäkään kiinnosta, mutta silti)