torstai 28. toukokuuta 2015

So what?

Hiukan onnekas mä olen, tajusin juuri.
 Normaaliin tapaani kärsin sotkusta tai lähinnä siitä, etten jaksa ja viitsi siivota. Äsken oivalsin jotain suurta. MITÄ VÄLII? Mulla ei ole ketäään "äitiä", joka voisi tulla mulle mesoamaan sotkusta. Mä olen se äiti, joka saa siitä valittaa, kukaan ei voi valittaa mulle. Yritän kuvitella tilanteen, et mies tulisi kotiin ja kommentois hiekkaa ja koirankarvoja. En näe sellaista. Etttä hhahahahhah, mä saan elää pellossa ja kukaan ei voi mua määrätä. Siitäs sai!

Tänään olin uppiniskainen ja hieman omahyväinen.
 Rakas ystäväni kertoi eilen olevansa uupumussairaslomalla. Ehdotin tulevani kylään. Ystävä sanoi, että on poikki ja zombie, eikä jaksa mitään tai ketään, haluaa vaan olla.
Aamulla tulin siihen tulokseen, ettei uupumukseen ja sen sellaiseen ei auta yksinäinen märehtiminen. Piste.
Hyppäsin autoon ja menin soittamaan ystiksen ovikelloa, yllärinä. Riskin ottaen.
 Pääsin sisään ja sain kahvia. Puhuttiin ja naurettiin.

Päätelmä: minä olen lääke. Minua ei kannata uhmata. Minä tulen ja piristän vaikka väkisin.

Uhmakasta ja ehkä yli-itsevarmaa.

Minä olen!!!!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Universumi-hihhuli

Ajattelin ryhtyä jälleen Universumi-hihhuliksi. Miksiköhän pidän universumi-ajatuksia hihhulointina, koska fakta on. Universumi antaa, kun pyydetään. Hyviä asioita tapahtuu, kun vaan antaa tapahtua eikä ole uskomatta siihen.
Parhaiten osasin tämän luonnostani reilu kaksikymppisenä. Silloin aina ystävän kanssa naurettiin, miten helppoa elämä oli. Kun halusin kodin, sai kodin. Kun halusin työn, sai työn. Kun halusi, että on hauskaa, oli hauskaa.
Toki mä osasin nuorenakin olla epätoivoisen dramaattinen ja vaipua murheen alhoon ja olla varma, että koskaan ei ikinä mitään. Ei mitään, eikä ainakaan mitään hyvää.
Mutta pos. voitti ja hyvää saanut.

Viime aikoina olen harrastanut rypemistä liikaa. Tuntunut, ettei kaikki ole niin kuin kuuluisi olla. Ansaitsen parempaa.

Eilen nukkumaan mennessä luin äidin roskalavalöytöä. "Toteuta sydämesi toiveet". Palasin ruotuun. Hyviä asioita tapahtuu ja ne ei elämästä lopu.

Kirjan opetus:
1.sääntö
Lähde matkaan vailla huolia. Kaikki tapahtuu oikein ajoitettuna ja lempeästi.

2.sääntö
 Ota vastuu unelmastasi. Elämäntilanteesta riippumattta voit aina muuttaa kaiken paremmaksi ellet ole juuttunut siihen, kuinka pahalta tänään näyttää.

3. sääntö
 Älä intoudu hallitsemaan
Pettymyksen välttäminen tarkoittaa viime kädessä elämän itsensä välttämistä, koska pettymys on opettaja, joka kertoo milloin olemme poikenneet tieltämme ja milloin pitää ottaa uusi suunta.

Sitten se ohje, mihin nukahdin on tämä:
Puhdista pöydät. Tee lahjoituksia. Kierrätä. Tee tilaa niin, että uusi energia ja elämänvoima voivat virrata elämääsi.

Mä olen varma, et jos raivaisin kaiken turhan kaapeista ja kaikkialta, niin olisin levollisempi ja mun elämään tosiaan mahtuisi jotain uutta.
Mä vaan pelkään kaappien raivausta. Mietin mihin turhat kamat. Jaksanko mennä kirpparille? En jaksa. ELI jospa vaan annan kamat pois ja saan tilaa hengittää. Ja kun antaa, niin saa...
 
Paras ohje oli tämä:
Ole avoin niin, että maailmankaikkeus voi hämmästyttää sinua vielä paremmilla tuloksilla kuin mitä olet pyytänyt. Pyydä aina "tätä tai vielä parempaa"
 
Noniin, virallisesti olen siis hihhuli juuri nyt.
 
Tänään oli tarkoitus aloittaa se kaappien raivaus, mutta toki hauskanpito voitti. Käytiin ystävän kanssa pitkällä kävelyllä auringonpaisteessa, juotiin kahvia, käytiin kirpputorilla. Hämmästyttävät neljä tuntia meni tässä touhussa.
 
Mutta onhan tässä näitä päiviä jäljellä. Ja toki tätäkin päivää vaikka kuinka paljon.
 
 
 

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kadonnut: elämä

Ihan oikeesti, täällä taas herännyt kermapersevinkuiitamarttyyrisurkearuikuttaja eli kpvimtsr tai joku.

Kaikki on hyvin, mutta en osaa olla enkä elää. En keksi mitään, en pysty mihinkään. En tajua miten kuuluis olla ja kuinka se tehdään.
Perhe on kiva, lapset on kivoja ja kilttejä, mutta en tiedä miten perheenä eletään.
Kaikki on jotain itsenäisiä  yksilöitä, jotka joskus täällä kohtaa.

Mä olen täystyöllistetty tavallaan, mutta aika vapaa ja tylsistynyt.

Sen lisäksi olen taantunut jossain määrin teiniksi, eli mua vastaan ei kukaan voi edes kapinoida, koska oon yhtä höhlä kuin teinitkin. Tai ne on vähemmän teinejä kuin minä.
Tänään just siskon kanssa puhuttiin, et olin paljon vanhempi, kun lapset oli pieniä. Nyt olen joko taantunut tai sitten vain palannut omaksi itsekseni. Epäkypsäksi olennoksi.

Mä haluan olla perheellinen, mutta haluaisin kyllä olla vapaakin. Kauhea tunnustus.

Tässä mielentilassa vaivun ärsyttävään fiilikseen: ei mua haittaa vaikka kuolisin, elämässä ei ole enää mitään odotettavaa.

Mulla on ollut kuitenkin takana kiva viikko ja kiva päivä, mitä mä oikein marisen.

Oon tällä viikolla nähnyt montaa kaveria. Parhaimpana kaikesta näin vanhinta ystävääni aivan liian pitkän tauon jälkeen, Oli taas hauska huomata kuinka mekin taannutaan hetkessä niiksi kaksikymppisiksi, jotka aina kikatti tuntikausia kaikelle.
Tänään oli about jokaviikkoiseen tapaani siskolla kahvittelemassa ja sekin aina piristää. Silti tässä vingun mukatylsää elämää.

Taas palaan vanhaan teemaani "olen parhaimmillani pienten lasten äitinä". Silloin aina tiesi mitä tehdä ja kun päivä päättyi, oli happy, kun sai hetken rauhaa, Elämässä oli rytmit ja säännöt ja lopussa kiitos seisoi.
Nyt ei lopussa seiso mikään. Etenkin nää viikonloput.... Päivät vaan jatkuu ja jatkuu ja kukaan ei mene nukkumaan ennen mua.

No this too shall pass, myös.

Huomenna varmaan nauran jollekin taas ja etenkin tälle vuodatukselle.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kyllä on asiat hyvin

Tämä menee taas pelkäksi kiitollisuuksien kirjoittamiseksi.
 Aamulla vein kuopuksen kouluun ja sain autossa viestin Sutkautus-Elisalta, että hän on oman lapsensa kanssa kotona.  Kävin äkkiä kotona syömässä ja ajoin Elisalle aamukahville. Sain pari tuntia aikaa nauttia hassunhauskan naisen kanssa maailman paremmaksi puhumisesta ja toki litran kahvia juotavakseni.
Iloisena ajoin kotiin lounaalle, varasin ex tempore ajan kampaajalleni ja uudistuin.
 Kotona nappasin koiran ja lähdin lenkille, jossa törmäsin ystävääni, joten sain hyvää lenkkiseuraakin.

Kotona tein lihapullia esikoisen kanssa ja sain junnulta palautetta, että itsetehdyt on pahoja.  Einesten pilaama ipana.

Illalla tuli taas yksi ystävä poikineen kylään. Höpistiin ummet ja lammet ja käytiin vielä reippaalla kävelylläkin.

Voiko enää paremmin mennä? Niin sekin vielä, eilen pidin tiukan kurinpalautuspäivän ja tänään painoin 1,6 kiloa vähemmän kuin eilen.  1,6 kg!!!!

Yksi miinus: kun päivät aika usein on näin mahtavia, niin voitte uskoa että peruspäivät aiheuttaa kamalaa negistelyä.
Täytyy huomiseksikin keksiä kivaa tekemistä! Suursiivous???

jk. Vaatii aina miettimistä, kun käy muotikoordinaattori-Elisalla, etttä mitä laittaa päälle.  Vastaus: raitapaita, säpäkkä kaulakoru ja punainen huulipuna!