sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Hormonimyrskyt ja kylpytakki

Niin sain kauhean etukäteisahdistuksen, että melkein itken. Jotain lehteä luin eilen ja jostain syystä näin jonkun vaihdevuosijutun. Ihan viattomasti silmäilin sitä, ei koske mua-tyyliin, ja sitten silmä osui järkyttävään lauseeseen. Jos ihmiseltä on kielletty hormonit, niin se ei voi käyttää hormonihoitojutskia.
MINÄ EN SAA KÄYTTÄÄ hormoneja. Enkö mä saa mitään hellää hoivaa mun vaihdevuosivaivoihin? Muutunko mä karjuvaksi hirviöksi, joka yrittää tasoittaa itseään ainoastaan avantouinnilla. Ja sekin vielä. Mua ei kesäisin saa järveen paitsi huimalla helteellä ja sit joskus ylihuomenna mun pitää aloittaa avantouinnit. (Olettevasti mun vaihdevuodet alkaa joskus ylihuomenna, että hauskaa tiistaita vaan mulle. Itseasiassa, mun vuodet on jo ehkä alkaneet, koska yöaikaan mun ajatukset on äärettömän agressiiviset. Viime yönäkin unenpöppörössä pelkäsin, että haen veitsen ja katkaisen yhden kaulan.)

Eilen illalla yritin kysellä mieheltä, mitä me tehdään iltapäivällä kun hän ja esikko on palanneet säbäturnauksesta. Sanoin "jos me oltais amerikkalaisessa elokuvassa, niin me mentäis treffeille ja sit kieriskeltäis tuolla pellolla". Mies katsoi mua pitkään joten lisäsin "mutta kun me ollaan vaan tällaisessa Kaurismäkeläisessä elokuvassa".
 Tuntia myöhemmin kaveri soitti ja mentiin meidän parkkipaikalle hengaileen. (Mikä lauantai-ilta. Hengaillaan parkkiksella tunti.)
Kerroin kaverillekin mun amerikkalaisen elokuvan haaveesta ja ystävä totes, et varmaan olet kuitenkin joku Tulitikkutehtaan tyttö.
Olin äimän käkenä. Miten ystävä osasikin mainita juuri Kaurismäkeläisen elokuvan.  Mä aion niin oikean ihmisen kanssa kirjoittaa mun kirjan. Me luetaan ajatuksia.

Kaveri oli suunnitellut meidän yhteiskirjaa. Sen hahmo perustuu omiin kriiseihin ja mun hahmo kaikkiin niihin ystäviin, joita aktiivisesti neuvon. Voin kertoa, että ainakin mun hahmot on kauniita!
 Pääsee mun kirjaan kyllä yksi oman elämän tyyppikin. Yksi mies, joka halusi aina nähdä mut kylpytakissa. Ei, ei läpinäkyvässä seksikkäässä, vaan ihan reilusti froteisessa peruskylpytakissa. Tsih!

Miksi mä paljastan mut kirjan kaikki jutut täällä? Vai siksi, että sit pitäis tehdäkin jotain.
 Kyllä mä tänään jotain tein asian eteen. Raahasin kaverin kanssa mun kauniin valkoisen kirjoituslipaston olohuoneeseen. Täällä sitten aistikkaassa oloasussa istun keskellä elämää ja kirjoitan huikeita elämänmakuisia lauseita. Onko mun lauseet jo parempia kuin eilen, testaan nimittäin tätä uutta kirjoituspaikkaa Uteliaan Vilin mekkaloidessa vieressä.

Kaverista vielä. Käytiin aamulla kävelyllä yhdessä ja tultiin sitten meille kahville. Puuskahdin, et kuin hän voi käydä meillä, kun täällä on tällainen jarkyttävä kaaos aina. " En tiedä. Ehkä mä olen tottunut".
Eikä mennyt kauaa, kun alettiin siirteleen huonekaluja ja imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä (kaveri). No vuoroin vieraissa. Kaveri puuskailee  meillä ja mä ruokin sen poikaa.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Kaikenlaista


Kannattaa joskus tehdä asioita, joita ei halua tehdä. Tosiaankin pitää muistaa tämä opetus: astu epämukavuusalueelle.
Menin eilen pelaamaan sählyä toista kertaa, vaikka kerta kaikkiaan en olisi yhtään halunnut.  JA voi että oli hauskaa. Oikeesti. Mä selvästi jo kehitys, sain jopa kehuja mun piinaajalta.
 Sydänkin jyskytti innoissaan, kun tunnin ajan piti koko ajan juosta ja juosta ja vielä kovempaa juosta.
Ei mun kunto kyllä kestä, mutta näemmä olen tolpillani.

Tänään olen sitten sählyleskenä. Mutta saan ajan kulumaan. Kaverin ja koiran ja rattaiden kanssa käytiin pitkällä lenkillä ja kahviteltiin pitkällä kaavalla.
Nyt käytän päiväuniaikaa hyväkseni ja puhun kahdesta asiasta.

Asia 1. Tyytyväisyys

Mulla on yh-ystävä, joka on nyt kaksi vuotta tapaillut miestä. Valitteleeko kaveri sitä, etteivät näe usein tai etteivät voi muuttaa yhteen tai sitä, ettei edes tiedä mihin suhde johtaa. Ei! Ystävä on vain aidosti tyytyväinen siitä, että oltuaan seitsemän vuotta yksin, hänellä nyt on joku jota välillä tavata. Välillä kahden, toisinaan taas lasten kanssa. Joskus enemmän, joskus vähemmän.
 Kuinka moni nainen kykenee tuollaiseen asioiden hyväksymiseen? (En nosta omaa kättäni pystyyn. Mä olen juuri niitä MIHIN tää johtaa-ihmisiä.)

Asia 2. Muiden ratkaisujen ymmärtäminen

Mitäköhän mä tolla otsikolla tarkoitin?
Poikien kavereiden perhe myy talonsa ja muuttavat aurinkorannikolle. Hops vaan. Vähintään vuodeksi, mahdollisesti lopullisesti. Kummallakaan vanhemmalla ei ole siellä töitä (ja mun mielestä ei voi löytääkään), lähtevät vaan Suomen talvea pakoon.
Pojat tempaistaan pois kouluistaan ja kaveripiireistään ja heitetään hitto aurinkorannalle, kotikouluun. KOTIKOULUUN! Kannattaisko edes laittaa oikeaan kouluun, jotta saisivat edes jotain hyötyä=kielitaidon.

Olin (mukamas) innoissani perheen puolesta, mutta sanoin, et mä en kestäis muuttaa jonnekin ja olla vaan perheen kanssa.
Lasten äiti totes "tiedän kyllä".( Jaha mitä se sillä tarkoitti? Saako musta sen kuvan et karsastan perhettäni :D)
Ajatus "ikuisesta lomasta" on mulle karmiva.

No joo, jos joku mun ystävä tekis tällaisen ratkaisun, olisin innoissani heidän puolestaan. Tämän perheen äiti on sen verran erikoinen, et pidän lähinnä naivina ja hieman hölmönä.

Ja samaan aikaan onhan se nyt pakko ihailla ihmisiä, jotka tempaisee noin radikaalisti. Myy kaiken ja lähtee.
Mä en yhtään haluaisi tehdä niin, mutta hienoa et joku haluaa ja lähtee. (Mut aurinkorannoille, talvea pakoon. Onko ne tietoisia et siinäkin maassa on talvi ja kodit niin kylmiä et huh hah.)

Miehelle tästä pälpätin illan ja ehkä liian monta kertaa mainitsin, et niin paljon kuin heitä kaikkia rakastankin, niin en kertakaikkiaan kestäis olla vaan perheen kanssa.
Ja mä saan sanoa näin, koska näen perhettäni monta kertaa enemmän kuin keskivertovanhemmat.

Mikä mua vaivaa? Toi lasten äiti tekemisineen saa mut aina ärtyneeksi. Miten joku voi vaikuttaa niin?

Suvaitsevaisuus, yritänpä taas panostaa siihen.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Juonipaljastus

Älkää lukeko tätä jos haluatte lukea mun best sellerin aikanaan ilman, että tiedätte kaiken ennalta.

Älkääkä lukeko tätä jos olette häveliäitä. Kuten minä.

Kävin tänään siellä valmennuksessa. Hyvin valmentunut olo on. Pää surisee ajatuksista. Valaistunut en ole, vielä. Mutta hyvällä tuulella.

Mutta se juonipaljastus...
Me ei puhuttu tästä aiheesta, lause oli ehkä enemmän metafora. Valmentaja sanoi: Seksi lisääntyy panemalla.

Mä olen nauranut tätä koko päivän. En tiedä miksi se on musta hauskin juttu ikinä.

Ja juu ei, toi lause ei kerro valmennuksen tasosta mitään. Paitsi hyvää. Melkein pitäis deletoida koko juttu, mutta en sitten kuitenkaan. Se oli niin hervottoman hauska.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Terve itsekkyys

Lähiaikoinahan mä olen puhunut ja miettinyt sekä karsimista että tervettä itsekkyyttä. Kuinkas sitten sattuikaan, että luin lehdestä samasta aiheesta.
Luin uusinta Voi hyvin lehteä (Siitä on tullut hyvä lehti. Ei enää entisaikojen hihhulilehti)
 Nauratti se, että siinä yhdistettiin astrologia ja tämä raivaaminen.  Juuri minun merkilläni olisi menossa selkeytyskausi, jonka aikana pitäisi siivota kaapit ja luopua turhasta, miettiä mitä haluaa tehdä isona ja mitä haluaa parisuhteelta, ystävyyssuhteilta tai perhesuhteilta.


Perhesuhteista tuli mieleen viikonloppu. Sunnuntaina taas mietin työni järkevyyttä, sitä että olen ihan aina pikkulapsissa kiinni. Mietin, taas, miten helppoa olisi vain omien lasten kanssa. Ajatuskulku toimii aina niin kauan, kunnes muistan, että pitäisi mennä jonnekin muualle töihin ja lopettaa oman itsensä herrailu ja alkaa kärsiä AIKATAULUISTA. YYh! Sitten keksin uuden plussan nykyisyydessä, joka koituu oman perheen voitoksi. Tajusin, et jos en olisi hoitolapsissa kiinni, mä olisin törkeän itsekäs, itsekeskeinen ja poissa.
Mä oikeasti huitelisin kaiket päivät jossain omissa menoissani ja soittelisin vaan lapsille, et kaapissa on ruokaa, älkää tapelko.
On todellakin siis lasten voitto, että olen kotona töissä. Pysyn ruodussa ja läsnä. (Hieman mua kyllä järkytti tajuta, miten höllissä kantimissa mun "haluan olla lasteni kanssa"-juttu oikein on. Et tilaisuuden tullen huitelisin muualla.)

Alan ymmärtää miestä, joka sanoi vuosia sitten, että olisi ottanut yhden työn vastaan, joka olisi vaatinut asumista kaukana muualla Suomessa, jos ei olisi lapsia. "Kyllä meidän parisuhde kestäisi erillään asumisen". Juu, olen ihan varma. Just nyt olen varma, et asuttaiskin erillään ilman lapsia. NO ei. Mutta en siis tarkoita tällä mitään negatiivista. Ei ole parisuhdeongelmaa. Veikkaan vaan et meidän itsenäiset luonteet mahdollistaisi ihan hyvin sen erillään asumisen ja "satunnaisen" tapailun.
 Melkein kadehdin joskus eroperheitä siitä, että niillä on lapsiviikkoja ja lapsettomia viikkoja ja uusissa suhteissa siis lapsiaikaa ja vapaa-aikaa.

Jaa että olenko tosiaan jossain murrosvaiheessa? Iän tuomassa? Kuukausi enää ja täytän 44v. Jotenkin siistiä, jos keski-ikäiselle sallitaan näin nuorekas ilmaus. He!
Mä angstasin tota numeroa tosissani joku aika sitten, mutta nyt olen innoissani. Luulenko mä et tapahtuu jotain?

Viikonloppuna olin sijaisäitien virkistyspäivässä ja sattumalta valtaosa paikallaolijoista oli mun ikäisiä tai hieman vanhempia. Tosi hauskoja tyyppejä ja vielä hauskannäköisiäkin. Meitä yhdisti se, et kaikilla meillä oli tää sama vaihe elämässä menossa. Tämä kyseenalaistaminen. Kaikkia hieman ahdistaa loputon pikkulapsiaika ja silti samaan aikaan nauttii siitä. Eikä kukaan meistä halua minnekään muualle töihin.
Muutama puolituttu entinen kollega kysyi kyllä, kuinka mä jaksan vielä tätä työtä. Harva jaksaa tätä viittä vuotta, mikä mulle tulee täyteen ensi viikolla. Jaa-a, mikä sa jaksamaan?

jk. Tänä aamuna angstasin säiden karseaa muutosta ja kesän loppumista ja loputtoman kamalan vuodenajan alkamista. Sit mietin, kuinka kummassa mä olen kestänyt koko viime syksyn ja talven lähes yyhoona? Pimeää märkää kurjaa ja väsyttävää ja minä vaan reippaana hoitelin neljä lasta ja koiran, kaksi kolmasosaa kuukaudesta. Vähänkö olin hyvä?  (Senkö takia mä nyt osaan olla erityisen terveesti itsekäs? Menen kun voin?)

Jk 2. Huomenna menen transformatiiviseen valmennukseen. Huomenna klo 12 olen siis toinen ihminen. Millainenkohan mä olen?


torstai 18. syyskuuta 2014

Onni onnempi onnin

Oivalsin tänään jotain.
 Mä olen aloittanut näköjään itseni onnellistamisen. Elämä on enemmän tasapainossa kuin ennen. Ainakin pään sisällä tuntuu siltä.
Mä luen, näen ystäviä lenkkien merkkeissä tai puolen tunnin pikaisten kuulumistenvaihdon (okei, salatupan) merkeissä.
Mä kävelen, harrastan pilatesta, sählyä.
Menen transformatiivisen valmentajan pakeille.
Haaveilen.

Perhettä näen paljon, miestäkin paljon paljon enemmän.

Näin kirjoitettuna mun elämä kuulostaa samalta kuin ennenkin. Ehkä siis oivalsin jotain tai näen vaan asiat eri tavalla.
 Huraa, onni!

jk.Ehkä se juttu itseasiassa on itsekkyyden lisääntyminen. Otan aikaa ja menen yksin, en kauheasti kysele sopiiko se kellekään. Ja kyllä se sopii, on aina sopinut. En ole vain osannut.

Jk2. Eilen olin esikoisen vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Siellä puhuttiin korkealta taholta tulleesta meilistä, jossa pohdittiin mitä tehdä nuorille, jotka hengaa koulun pihalla ja sotkee ja vandalisoi.
"Voisiko vanhemmat iltalenkeillään kävellä koulun pihan läpi".
 Mä protestoin sitä, että pidetään päivänselvänä kaikkien keski-ikäisten käyvän lenkeillä. Miten ikävystyttävää. (Vaikka käynkin lenkeillä)  Voisko ton pyynnön muokata muotoon "Voisiko vanhemmat fillaroida koulun pihan läpi matkalla baarista kotiin?"

Lähtiessäni sain kiitokset hyvistä nauruista.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Neuvot kaikkiin ongelmiin

Mun tekisi mieli kirjoittaa kirja: Neuvot kaikkiin ongelmiin. (Saat rahasi takaisin, jos ei toimi.)

Ironista tässä on se, että mä en itse näitä loistavia neuvojani noudata. Silti tiedän kirkkaalla varmuudella, mitä muiden kuuluisi tehdä. Olen jopa oikeassa.

Ihan vaan pikkiriikkinen esimerkki eiliseltä. Rakas ihminen, parisuhdekriisin vallassa. Tekee suuria johtopäätöksiä "hiljaisuudesta".
Oikea minä reagoisi kuten rakas ihminen, mutta opaskirjaminä jakaa kylmänviileitä neuvoja, mitä ei saa tehdä (ei saa lähettää tekstareita) ja kuinka kannattaa olla kuin ei oliskaan. Teeskentelystä jaoin myös loistavia (oli ne) vinkkejä.
 NO, arvatkaas vaan olinko oikeassa? Olin. Maailmassa kaikki hyvin ja ilman mun neuvoja olis todennäköisesti ydinsota menossa.

Muitakin neuvoja jakelin toiselle rakkaalle ihmiselle. "Pidä tauko pohtimisessa. Päätä päivämäärä kolmen kuukauden päähän ja katso sitten missä mennään ja toimi vasta sitten. (Jotenkin noin, eilen paljon viisaammilla sanoilla)
Mistä nämä kaikki mun neuvot kumpuaa? Mä todennäköisesti voisin vaikka ratkoa Ukrainaongelmatkin. Ongelma vaan siinä, et mä en jaksa seurata uutisia, joten Ukrainakriisit on multa pimennossa. Joku tekee jotain ja ehkä pitäis jättää tekemättä. Pitäis vaikka sen kolmen kuun tauon ja katsois huvittaako enää tapella.

Ihan flowssa täällä. Antakaa mulle ongelma, joka ratkoa.

Omia ongelmia mulla on yhden kaksivuotiaan verran. Koko päivän vahdin ja juoksen ja keittiön siivouskin tuntuu liian haastavalta toiminnalta. Mitään kivaa en ehdi tehdä, paitsi tietty jaella niitä vinkkejä puhelimitse.
Kahdesti päivässä lykkään pyörremyrskyn rattaisiin ja käyn kävelyllä. Minä ja koira saadaan paljon enemmän liikuntaa kuin normaalisti. Ja ihan vain siksi, että rattaissa kukaan ei pääse pahantekoon.

Eilen iski "Miksi menisin sählyyn uudestaan. Sitä samaahan se on. Pitkästyttää." En anna itseni kuunnella itseäni, aion mennä.
Eilen mietin jos alkaiskin kaikkia mahdollisia lajeja kokeilemaan, kerran. Seuraavaksi rivitanssi, sitten jooga, cross fit, tankotanssi, burleski, aitajuoksu, suunnistus...

No ei, ei mulla ole aikaa opaskirjan kirjoittamiselta.

Niin, sain idean myös opaskirjaan miehille. "Kuinka pärjätä naisen kanssa suhteessa"

1. Lähetä tekstiviestejä
2. Vastaa tekstiviesteihin
3. Vastaa viesteihin pian.
4. Viljele sanoja muru, kulta, nuppu, hottis, elämäni valo

Ja olishan noita

lauantai 13. syyskuuta 2014

Elämä sanoiksi


Laittakaa sählykentälle nainen, joka ei ole sählyä koskaan pelannut. Sanokaa sille naiselle: "pakit puolustaa laitojen kautta, LAITOJEN kautta". Saatte hölmistyneen ilmeen ja kysymyksen. mitä, MITÄ, MITÄ????!!!!
 Se nainen suhtautuu peliin, kuin lapsi. Jee, sain pallon, nyt huitaisen sen jonnekin.

Mutta ensimmäiset säbätreenit on takana. Tosi kivaa. Tykkäsin tosiaan. Pakkina olen kelvollinen, kunhan tajuan mitä se laitojen kautta on, hyökkääjänä oloon ei kunto riitä.
Sika hauskaa! (21.10 oli ekan kerran fiilis, et tuleeko oksennus)
 Etukäteen stressasin treeniaikaa. 20.30-22.00. Et onpa myöhä ja vie pe illan. Illalla olin onnellinen että menee se ilta siihen. Nämä "vapaaillat" on musta aika raskaita. Ihanaa kun sais olla yhdessä rauhassa, mutta noi pojat kinaa tai ei anna mun olla satukirjamaisessa tyynessä mielentilassa ja rauhassa. Mielikuvat "perhe yhdessä pelaa afrikan tähteä" ei toteudu.

Eilen aamulla olin aika raato. Lähdin kuitenkin kaverin kanssa viiden kilometrin kävelylle. Lenkin päätteeksi olin oikeasti raato. Perheen kanssa lähdettiin Korkeasaareen iltapäivällä. Voitte uskoa, että siinä vaiheessa se kävely oli jo aika liikaa. Mutta onpas tullut liikuttua.
 Pilatesta dvd:n olen vetänyt läpi neljästi tällä viikolla. Olen ihailusta mykkä. (osaan myös ihailla itseäni siis)

Olen lukenut Merete Mazzarellan kirjan Elämä sanoiksi ja saanut oivalluksia. Oivalluksia, jotka olisi pitänyt kirjata ylös, koska ne katoavat nopeasti. Meretekin sanoo, että aina pitäisi olla kynä ja vihko ulottuvilla, että saa kaikki pienetkin ideat ylös. Vihkoa saa käyttää myös ostoslistana ja puhelinmuistiona, ettei liian tärkeänä vihkoa ja ajatuksiaan ala pitää.

Se mikä kolahti eniten oli tämä: Jonkun deittailuoppaan kirjoittaja (deittailusta voisin kirjoittaa, lähipiiri täynnä kiehtovia kokemuksia) John Peters on sanonut "Jos on pakko olla negatiivinen, on oltava sitä hauskasti".

Vakavimmankin asian voi ilmaista kepeään sävyyn, haudanvakavuudelle kyseenalaistaminen tekee vain hyvää.

Olen lukenut tällä viikolla myös Alice Munron kirjaa Hyvän naisen rakkaus. Poikkeuksellisesti olen lukenut siis Kirjallisuutta. En pelkkää hömppää.

Nyt lähden suosikkiohjelmani pariin, eli ajan lasten kanssa siskolle.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Väliaikatiedotus

Olisi niin ihana istua koneella ja kirjoittaa viimeisimmät älynväläykset, mutta kun menin lupaamaan itselleni, että aina päiväuniaikaan teen pilates dvd:ni, niin tehtävä on.
En jaksaisi. Teen silti.

Kukakohan entisajan naiskirjailija se oli, Märtä Tikkanen?, jonka kirjasta luin hänen kirjailijaksi tulemisestaan. Oma kirjailimieshunsvotti oli niin taiteilija ja juoppu ja mitä lie, aina poissa.  Vaimo piti kodin ja lapset pystyssä ja silti löysi aikaa kirjoittaa omat kirjansa. Lause siellä, toinen täällä. Suuresti ihailen.

Eilinen veti musta mehut ihan täysin. Illalla olin loppupoikki ja vielä enemmän. Yritin ajatella, että tässä kohtaa jotkut kirjoittais niitä yksiä ja toisia lauseita, mutta minä vaan vingun ja huokailen. Hyväntuuliset luovat ajatukset väistyi ja tilalle tuli vaan negaa ja väsymystä.

Onneksi tänään on uusi päivä. Tänään en hermostu mistään. Tänään käyn kävelyllä. Nyt teen pilatesta. Sitten luen. Suunnittelen Yök en syö- ruokashow'n käsikirjoitusta, jonka perään Marika jo huuteli.
Hurjan paljon suunnitelmia.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Best seller

Mulla ei ole melkein ketään kaveria, joka ei haluis muunlaista työtä ja sen mukaan tuomaa toisenlaista elämää.
Vaihtoehtoja on:postinjakaja, shindo-valmentaja, personal trainer,bloggaaja,  opettajan sijaisuuksien tekijä, minkä tahansa keikkatyöntekijä, MINKÄ tahansa työn tekeminen, kunhan sitä on neljä tuntia päivässä.
Sen sijaan en ole kuullut yhdestäkään miehestä, joka haluais jotain muuta. Jotain vähemmän vaativaa, jotain tosi helppoa ja mukavaa. Miksi?
Voiko se olla niin, että nää ruuhkavuodet uuvuttaa naiset tehokkaammin kuin miehet? Ja johtuisko se siitä, et lapset on useimmiten enemmän äitien vastuulla, kuitenkin? Vaikka kuinka tasa-arvoisia oltais.

No sama se.
Mä tajusin tänään, että mun on kirjoitettava best seller, josta tehdään leffa, tv-sarja, näytelmä ja tietysti jenkkeihin tehdä oma versio kaikista näistä ja sitten saan elellä lopun elämääni rauhassa.
 Kotona raapustelen joitakin rivejä kun siltä tuntuu, leivon pullaa kotiin palaaville lapsille ja heti jos joku korottaa ääntään, mä lähden kävelylle. Päätellen viime päivien menosta, mä kävelen paljon ja usein.

Best seller kertoisi naisesta, joka alun alkujaan oli hauska ja iloinen, mutta josta aikojen saatossa tulee tylsä kuivimus, joka laskee päänsä pöydälle ja sanoo "en jaksa". (Tän naisen tosi kuvitteellinen esikuva tänään olis voinu itseltään ja lapsiltaan kysyä "Miksi olen muuttunut tällaiseksi" ja sen naisen kuvitteellinen aviomies olis sanonut painokkaasti "niinpä".)

Mutta koska se nainen on pohjimmiltaan fiksu ja tosi syvällinen pinnallisen kuorensa alla, hän tajuaa olevansa hyväosainen ja pilalle hemmoteltu ja pyrkii paremmaksi ihmiseksi. Saa huikean ajatuksen, jolla parantaa omansa ja kaikkien lähimmäistensä elämän, saa nobelin ja oscarin ja ruusuja...
Tai jotain. Jotain se nainen keksii. Huikean kiehtovia tapahtumia, oivalluksia ja tietysti kasvua ihmisenä luvassa. Lopussa se nainen kuolee, ja siitä kirjoitetaan niin liikuttava negrologi lehteen, että se nainen sen lukiessaan olisi voinut sanoa "olin minä sittenkin aikamoinen".

Jk. Kustannustoimittaja joka luet tämän. Eikö tää raakile ole todella lupaava ja eikö tosta voisi tehdä näytelmän jo tollaisenaan?

maanantai 8. syyskuuta 2014

Ajatusten tonava

Hurjan paljon on tapahtunut pään sisällä. Sehän on mun kohdalla aika harvinaista, joten nyt nautin. Viikko sitten tapasin kaverin baby showereilla naisen, jonka myöhemmin huomasin olevan valmentaja. Elämäntaidon? Kyselin meilitse uteliaisuuttani lisää ja hän sanoi näin: Stressi katoaa ja elämästä tulee kyllä aikas paljon helpompaa ja kevyempää. Itselläni myös pelot ovat kadonneet ja voin tehdä asioita jotka koen aidosti kiinnostaviksi ja mielekkäiksi.

Mieleeni jäi muhimaan tuo "pelot katoaa", koska mullahan niitä riittää. Muistattehan, olen se alisuoriutuja ja uutta kartteleva.
Perjantaina sitten oli se mainio ilta kanssabloggajieni kanssa, joiden kanssa aika puhutaan tosi syviä. Jos siis tekstiviestianalyysejä voi syvälliseksi kutsua. (No toki voi. Vaikka väitöskirjan voisi aiheesta tehdä)
Mutta sielläkin siis heräsi paljon ajatuksia. Kyllä. (Moni ajatus kyllä liittyi tyyliin ja laihuuteen, jos totta puhun.)

Lauantaina tapasin tuolla kadulla ystäväni, uusimman, tämän huikean älykön, ja hän puhui siitä, että haluaisi elättää itsensä bloggaamalla. Mua sisäisesti nauratti sana blogi. Ystävä yhtäkkiä sanoi että sun statukset on aina niin hauskoja, et sun pitäis alkaa bloggamaan. Sitten mua vasta naurattikin. Lopulta keräsin rohkeuteni ja sanoin että mulla on jo blogi. Kauhistutti kertoa, koska mulle tämä on jotenkin arka paikka. Nolostelen ja kiusaannun. Haluan olla anonyymi. En kerro tästä yleensä kellekään. Mun pään sisältö on mun. Ja teidän.


Illalla keräsin rohkeutta ja lähetin linkin. JA SITTEN! Mä sain palautetta. Rikonkohan mä jotain tekstiviestisalaisuutta, jos laitan palautteen tänne. Tässä se tulee, elämäni pelastaja:

Musta sun tekstistä paistaa rehellisyys ja tietynlainen kepeys, siitä saa vaikutelman, että sun on helppo kirjoittaa. Sun teksti on pakotonta, teeskentelemätöntä.
Noi sun jutut on niin ihanan arkisia, ja sä osaat nähdä arjessa huumoria, katsot niitä arkisia asioita sellaisesta vinkkelistä et noita juttuja on tosi kiva lukea.

Olinko hieman otettu ja järkyttynyt? Olin. Sitten kun ystävä vielä kertoi kirjoittaneensa kirjallisuuskritiikkejä lehtiin, niin iski paniikki ja katumus. Kriitikko ja kirjallisuudenopettaja lukee mun pään sisältöä???

Sunnuntaiaamuna kerroin palautteesta ykkösfanille eli äidille ja äiti käski mun ajaa heille heti ja hakea kaikki Alice Munron kirjat, Merete Mazzarellan Elämä sanoiksi-kirjan sekä kauniin mustan nahkakantisen muistikirjan heiltä ja sitten ryhdyn kirjailijaksi.

Niin ihana toi äiti. Olispa hienoa jos Munron kirjat luettuani osaisin kirjoittaa. Ja mikä tärkeintä, olisi joku ajatus mistä kirjoittaa.

Mutta koska nyt flowhun ajauduin, niin ei ne ajatukset tähän jääneet. Päätin liittyä naisten säbäjoukkueeseen, eikä vähiten siksi, että joukkueen nimi alkaa sanalla Pink. Ihmeellistä tässä on se, etten koskaan halua tehdä mitään mitä en osaa, ja säbää en ole koskaan pelannut. Joukkueessakaan en ole koskaan ollut.
Nyt mä kuulkaas kirjoittelen niitä ajatuksenmurusia ylös, pelään sählyä ja hikisenä kirjoitan lisää niitä murusia ja juon lasin viiniä.

Että kuinkas paljon viikonloppuun mahtuikaan uutta?

Jk. Tämän hurmaavan kirjallisuuskriitikon tavoite mulle ja hälle on se, että kolmen vuoden kuluttua elätämme itsemme bloggaamalla.
Onneksi on vielä kolme vuotta aikaa kypsyä ja keksiä niitä ajatuksia.

Toki voin ryhtyä myös elämäntaidonvalmentajaksi, koska mä olen neuvojenkin tonava. Multa löytyy neuvo joka pulmaan ja kaikkia neuvoja yhdistää se, etten itse niitä noudata. Kuinka upea elämä mulla oliskaan , jos tottelisin itseäni.

 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Jotkut menee sekaisin tekstiviesteistä

Mitä tekee kolme ihanaa naista, kun tapaavat pitkän tauon jälkeen? No tietysti ottaa itsestään Charlien enkeli kuvia. Miksi? En tiedä, mutta hauskaa oli. Voimakuvaksi seinälle?

Huikean kiva ilta, jota ei yhtään pilannut se, että olin liikeellä autolla ja vichyn voimalla kävin vauhdikkaita keskusteluja näiden kahden hassun naisen kanssa.
 Mitä nelikymppiset naiset sitten puhuu? Aika lailla pelkästään siitä, miten miehet on hölmöjä, eikä tajua hyvien tekstiviestien päälle mitään. Ne aiheuttaa vaan ongelmia tuppisuisuudellaan ja ikävystyttävillä viesteillään.
EIKÖ ne tajua, että naiset joutuu karmivan epävarmuuden tilaan, jos kivaan viestiin vastataan "ok, syömässä käyty" tai jotain muuta tyhmää!
 Viesteihin pitää KESKITTYÄ!

Oikeasti, suurin osa ajasta meni näihin pohdintoihin ja oli tolkuttoman hauskaa. Liikkuttavaa oli sekin, et noi kaksi muuta on juuri siinä suhteen vaiheessa, et ne tuijottaa puhelinta koko ajan ja odottaa viestejä. Ja tulkitsee viestejä. :) Minä tylsä vanha nainen pidän puhelinta vieressä siltä varalta, et kotona on kriisi, johon mua tarvitaan.

Ihana ihana ilta! Hauskoja naisia, ja oikeasti, rakkaita ihmeellisiä nettilöytöjä!

Vauhdikkaat naiset jatkoi iltaansa jossain, minä ajon kotiin. Oletin poikien olevan nukkumassa ja odotin et saan miehen kanssa olla kahden. No ei. Isot pojat oli hereillä ja taas menin nukkuun ennen muita. Aika ärsyttävä perjantain päätös sanon vaan.

Täällä on seiska vee ollut loisto "isoveli". Hän oli halunnut hoitaa pienen ihmisen iltatoimet ja nukkumaanlaiton. Kaikki mennyt hyvin ja pikkuihminen nukkui.
(Mihin mua tarvitaan? Paitsi siivoamaan ja huutamaan?)

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Keski-ikäinen keittiössä

Kuinka on mahdollista, että aamiaisenrakastaja unohtaa syödä aamiaisen? Junnulla on ollut kympin aamu, eli todella todella pitkä ja hidas aamu. Vein pojan, kävin kaupassa, käytin koiran ja yhtäkkiä vatsani kertoi jääneensä ilman syötävää. En voi käsittää.
 Nyt sit mietin syönkö aamiaisen vai odotanko hetken ja syön vasta lounaan.
Valintoja valintoja....

Eilen mulla oli vapaaehtoinen "asun keittiössä"-päivä. Tarjosin kaverille lounaan. Se oli kuullut juttua mun Croque monsieur- leivistä, joita sitten tarjosin salaatin kanssa.
 Iltapäivällä iski tylsyys ja leivoin ranskalaisen mutakakun. Hetken kuluttua esikoinen tuli kotiin ja halusi tehdä pitsapiiraita, joiden ohjeen löysi köksänkirjastaan. Siinä sitten väkerrettiin yhdessä, jonka jälkeen olikin aika tehdä iltaruokaa.

Tänään menen junnun kanssa ex tempore kylään kaverille ja isot pojat saa syödä pakastepitsaa. En kai mä koko ajan voi olla kotona ruokaa laittamassa...
Olen aika epätasalaatuinen äiti-ihminen.

Kuulin muuten esikoiselta, että sen kaveri ei joudu IKINÄ tekemään keittiössä mitään. Sen äiti tekee sille leivätkin valmiiksi. Olin et Oikeestiko? Mietin et noinko munkin kuuluis tehdä, mutta mieskin totesi et ei missään tapauksessa. On hyvä et nää selviää kaikista aamiaisvälijailtapaloistaan ihan itse. Sitten mies vielä lisäsi, että hänen äitinsä teki leivät jääkaappiin valmiiksi ja päätös vahvistui. Olen kotona, mutta en palvelija. (vaikka olen mä sitäkin kyllä, orja)

Keski-iän kriisin hankin taas aikani kuluksi. Vaikka tiedän sen fiiliksen menevän ohi, niin ärsyttävää se on silti. Eilen olin koko illan hapan (vaikka oli hääpäivä ja kaikkea. JA ehkä muuten siksikin. Kuinka vanha mä olen jos kolmekymppisenä menen naimisiin ja olen ollut 14 vuotta naimisissa) Tänään päädyin miehelle lähettämään anteeksipyyntötekstarin. On kurjaa pilata muidenkin elämä happamuudella. Vastaukseksi sain hymiön.
Onneksi.


maanantai 1. syyskuuta 2014

Ois kiva kun olis TYYLI

Tosi vaikeaa yrittää käyttää eri vaatteita jotakuinkin joka päivä. Haastavaksi sen tekee sekin, et moni kiva vaate on ehkä hieman typerä ihan vaan kotivaatteeksi.
Mutta olenpa nyt kuvannut itseäni trikoissa ja villatakeissa (flunssapäivien turvavaatteissa) ja t-paidoissa ja farkuissa. Hieman boring!

Muuten elämä ihanaa. Tosi paljon käynyt aamulenkeillä kaverin kanssa, tänäkin aamuna historialliset seitsemän kilometriä. Hämmentävän reipas olin ennen lenkkiä klo 9. Pari koneellista pyykkiä viikattu, aloitetti imurointi ja siivottu keittiö.
 Alla levätty viikonloppu, selvästi.



Mexxin neule ja Espritin farkut
Siis apua, kävinkö mä näissä trikoissa ja villatakissa kaupassa, ihmisten ilmoilla. Auts.
Onko näitä tän värisiä kenkiä liikaa? (Enemmän värii ja mieluiten pinkkii, laulaa Jukka Poika)
Friendtexin tunika ja kaiketi farkut
Mun suosikki henkka maukan t-paita ja suosikki neuletakki
 
Tän läpinäkuvän paidan näin autossa ohi ajaessa katukirppiksellä ja lähes kiljuin et "pysäyttäkää auto"