torstai 28. marraskuuta 2013

Parittaja

Tiesittekö, että ihmisten yhdistäminen on mahtavaa? Tässä joku aika sitten ihana Leonida kaipaili itselleen coachaus harjoituskappaletta ja lähetin hänen luokseen rakkaan ystäväni . Ystäväni on innoissaan tästä valmennuksestaan ja sanoi ihanat sanat: maailmassa on paljon ihania ihmisiä ja ne kaikki on sun kavereita. :D
 No tänään kyläilin toisella rakkaalla kaverilla, Sutkautus Elisalla. Elisankin kanssa puhuttiin näistä valmennusasioista ja yhtäkkiä muistin Leonidan. Vieläkö kaipaisi yhtä valmennettavaa. Äkkiä puhelin käteen ja nämä naiset juttusille ja kas, valmentaja-valmennettava suhde on valmis.  Vähänkö siistiä olla hauskojen ihmisten parittajana?

Mä alan haaveilla tollasesta alasta sit aikuisena? Minkä alan ihminen mun kuuluis olla? Vai onko tämä vaan ystävyyttä? Ei ura ollenkaan? :)

Eilen oli ohjelmassa rypemistä vaihteeksi. Ystävän vinkistä otin onneksi vaarin ja sain puhuttua mieltä vaivaavat asiat miehelle. Ja kas, ongelmaa ei olekaan. Kiitos vinkeistä ja kiitos miehe(stä)lle.
 Miten ihmeessä saisin ohjelmoitua itseni siten, että puhun het kun on aihetta, eikä vasta sitten kun romahdan???

Leonidan kanssa muuten puhuin minä myös äsken ja hän sanoi jotain superhienoa, jonka haluan kirjata ylös. Minä olen todella joustava ihminen!!! Ensin märehdin jotain asiaa (esim miehen uutta työtä), sitten totun ajatukseen ja löydän siitä hyviä puolia ja sopeudun tyytyväisenä. Leonida sanoi tämän jotenkin kyllä paremmin, et voisko hän itse tulla sanomaan mitä sanoi. Mä tarvitsen itsestäni hyviäkin puolia ylös, kun enemmän itseäni yleensä arvostelen. (jos ette ole huomanneet)

Ihana päivä! Hirmuisesti ihania sanoja! Ja sanaa ihana!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Viikonloppu ilman miestä. La aamuna käytiin mutsilla moikkaamassa lasten serkkuja, jotka siellä yökyläili. (Lievä kateus) Kotimatkalla päätin, että lapset saa mäkkiruokaa myöhäislounaaksi. Myöhäislounaan jälkeen kävin pienimpien kanssa kaupassa, jossa mua heikotti. Tajusin, et itse olin unohtanut syödä. Klo puoli viisi!!! Kotona söin vaihteeksi kanaa ja papuja. Siis kyllä, tää mielihalu ei ole kadonnut vieläkään. (mut ehkä heikotuksesta johtuen ostin kaupasta illaksi juustonaksuja, da capo rasian ja hopeatoffeeta, kun en tiennyt mitä haluan)
Saunottiin ja katsottiin leffaa. Menin nukkumaan ennen isoja poikia.

Sunnuntaina nysvättiin kotona, kunnes mentiin poikien serkun synttäreille. Sieltä heitin isot pojat leffaan ja tulin pienten kanssa kotiin nysväämään taas. Leffan jälkeen äkkiä ruokaa ja vanhin treeneihin. Pienistä pienin tuli kotiin ja laitoin kolme pienintä nukkumaan.
 Loppuilta kului Perhesiteet DVD paketin seurassa.

TYLSÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!

Eilen illalla hieman alkoi (tylsyydestä johtuen)  nyppimään se, et tekstareilla ja lyhyillä puheluilla hoidetaan miehen kanssa perhe-elämää. Tekstareilla??!!! "Miten menee?" "Tässähän tää, käytiin juhlissa". Siis jotakuinkin noin.
 Ärtymystä aiheutti myös se, et ensi lauantaina on aikataulukurimus. Aamulla pitäisi esikoisen olla säbäturnauksessa Espoossa ja junnun pitää olla samaan aikaan Karkkilassa ensimmäisessä painimatsissa. (nyyh)  Mies sanoi, et järkätään. Hän järkkää et on kotona. Mä taas hermostun siitä, et EHKÄ ei siis olisi kotona. Et pitääkö siis koko ajan ja joka viikonloppu olla yksin. Ja toinen hermarin aihe on tämä. Mies tulee hu kotiin, mutta ei vielä tiedä kauan on kotona. Eikä et mihin lähtee ja kuinka pitkäksi aikaa.
 Onneksi mä pärjään, onneksi mulla on yleensä ihan kivaa, onneksi on arki ja rutiinit ja ja ja...

Mutta elämä on seikkailu ja minä olen oman elämäni sankari!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Flow tuli käymään

Harvinaisen hepulin vallassa. Mä sain hurjan puuskan eilen ja aloin vaihtamaan huonejärjestystä. Minä siirsin makkarin sängyn olohuoneeseen. Olkkari tietty pienenee, mutta jotenkin mä tykkään kodikkaasta "ahtaudesta". Toisekseen meidän olkkari on aika iso. Tajusin myös, että haaveiden iso olkkari on turha nyt, kun lapset on isoja ja leikkii omissa huoneissaan. Isosta olkkarista oli hyötyä silloin, kun kaikki elämä oli olohuoneessa, lapset ja lelut ja aikuiset ja tv. Nyt telkkaa katsotaan olohuoneessa, muuten siellä ei ole kukaan. Mä olen aina keittiössä.
 Puuskan aikaansai se, et esikoisen (ja miehen) pienoismalliverstas on aina keittiössä, jolloin siellä pitää aina raivata jos haluaa päästä syömään. Annan suuren makkarin esikoiselle ja sit sinne hankitaan joku iso pöytä. Hoitolapset saavat vihdoin oman huoneen. Junnu on saavuttanut vaiheen, ettei halua aina hoitolapsia omaan huoneeseensa leikkimään tai edes nukkumaan ja sit on hankaluuksia olla missään. Leluja ei voi levitellä esim. olkkarissa, kun on tuo "syön kaiken" koira.

Eli juu, hyrskynmyrskäystä edessä päiväkausiksi. Suurin haaste se, et joudun tyhjentämään yhden kolmesta kirjahyllystä, jotta saan sen annettua keskimmäiselle. Tajuatteko, kolmen kirjahyllyn kamat pitää saada kahteen kirjahyllyyn. Karsin karsin ja vien Fidaan.

Olen kyllä aika innoissani. Ihan kuin sais uuden kodin.

Mies oli taas viikonlopun kotona ja niin ihanaa kun se onkin, niin jollain kierolla tavalla nautin myös siitä, et olen "yksin". IHAN KAMALAA. Muutamassa viikossa itsenäistyin niin, et koin jo, et siippa sotkee mun aikataulut. Tätä samaa olen saanut kuulla kaverilta, jonka mies on matkatöissä.

Matkatöistä aasin sillalla anoppiin. Anoppi niin pahoitti mielensä poikansa uudesta työstä. "Nyt sun pitää olla isänä ja äitinä ja pojat niin tarvitsee isää". Niillä on isä, ei se ole minnekään kadonnut. "Sullakin kädet täynnä kaikkia noita lapsia ja et pysty antamaan yksilöllistä huomiota kaikille". Pystynhän (ja aina en halua). Siis oikeasti. Mä olen kotona AINA. Pojat tulee kotiin yhden ja kolmen välillä ja menevät nukkumaan 20-21. Montas tuntia siinä on äitiaikaa? Jos menisin "oikeisiin" töihin, tulisin kotiin viiden aikaan illalla, noin.  Montas tuntia siinä jää aikaa lapsille ennen nukkumaanmenoa? Et vaikka mulla olisi vain kolme omaa (eikä neljää tai viittä), niin paljonkos niille jäis mitään aikaa ruoanlaitolta ja siivoukselta?
Sama vanha laulu, tiedän, mut toi anopin asenne mättää välillä. Ihan varmanakaan lapset ei jää vaille aikuista.
 Ja se isäkään tosiaan ei ole kateissa. Joka päivä soittaa ja kotipäivät se on koko ajan lasten kanssa. KOKO ajan.

Ja kysynpä vielä senkin. "Kaikkien" lasten vanhemmat käy yleensä töissä ja ne on "vain" ne illat kotona lastensa kanssa. Kärsiikö ne lapset? No ei varmaankaan. Et niin! Pitäkööt anopit mielipiteensä itsellään.

Kiehtovaa on se, et viime ma mulla oli se romahduspäivä, jolloin vain vollotin. Nyt ei iole itkusta tai uupumuksesta tai kärsimyksestä ja marttyyrikatkeruudesta tietoakaan. Jos mietitte. (eli ette) Tämä vain muistutuksena itselleni. Minä osaan ja jaksan!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Jääkautta ja lymfaa (ja kanaa ja papuja)

Niin on vaihtelevaa elämää täällä, ettei sanat riitä kuvaamaan.
 Mies tulee ja menee. Lapsia tulee ja menee. Kriisejä tulee ja menee. Uhuh!

Aloitetaan tärkeimmistä. Mä syön koko ajan kanapihvejä ja vihreitä papuja. Täydellinen hurahdus. Vielä ei kyllästytä. Mut ehkä vähän outoa syödä samaa ruokaa joka päivä tai jopa kahdesti päivässä.
 Liikuntaa ei ole ihan niin paljon kuin haluaisin johtuen ajan puutteesta. Eilen kuitenkin laiton pienimmät nukkumaan ja isoimmat vahtimaan nukkuvia ja kävin koiran ja ystävän kanssa reippaalla lenkillä. Hyvä fiilis tuli. Tänään varmaan uusiksi. Onneksi pienimmät menee aikaisin nukkumaan, niin tämä on mahdollista.

Koiramme, suuri Houdini, on tuottanut päänsärkyä. Se kun ei osaa oikein olla yksin "ihmisiksi" niin jouduimme hankkimaan sille häkin yksinolon ajaksi. Yksinhän se joutuu olemaan ajassa vähän, pisimmillään kolme h, et häkitetä kovin paljoa. NO, se osaa tulla sieltä pois. Maanantaina sain itkukohtauksen, viisituntisen, kun se tuli häkistä, jossa on kaksi salpaa ja kaksi munalukkoa!!!! Levittänyt täällä hieman tyhjiä pulljoa, silpunnut pari palapeliä ja syönyt multa kahdet kengät. Viikonloppuna söi myös kahdet mun kengät juuri samalla tavalla karattuaan. Mulla on tällä hetkellä kumisaappaat, talvikengät, tennarit ja lenkkarit. Ei muita kenkiä :)  (Brandos????)

Raivon ja itkun vallassa kirjoitin kiroilumeilin "koira-asiantuntijakamulle", jolla on meidän koiran sisko. Se sanoi et heidänkin koira on häkissä, joka on kiinni nippusiteillä. :) Ja rauhoitteli ja lohdutti ja neuvoi aloittamaan jääkauden. Viikkoon koira ilman mitään huomiota. Kas, eilen aloitettu jääkausi tekee jo jotain. Koira on jo hieman muuttunut. Kilttihän se on ja kuulemma ikäisekseen rauhallinen, mutta nyt miehen lähdön jälkeen se on alkanut yrittään päästä niskan päälle. No ei hitto pääse. Pojatkin sain suostumaan tähän huomioimattomuuteen. Koville ottaa, mutta ovat sitkeitä. Tänään jo hieman säälittää koira joka menee itsekseen surkenan näköisenä häkkiin makaamaan. (Tulkintaa vaan, tiedän. Kyllä se siellä häkissä aina on huvikseenkin ollut)

No se koirasta.

 Eilen olin elämäni ekaa kertaa lymfaterapiassa. Kaveri on suositellut sitä, epäilee et mun jalat kerää nestettä. Yritin olla realisti, mutta silti salaa petyin, kun tänään mulla on ihan tavalliset jalat. :D  Kiva kokemus silti. Ja menen uudestaan.
Samaan aikaan kun makasin siinä lymfassa, niin  mulle tehtiin pikainen manikyyri. Luksusta oli se.
 Luksusta on myös se, et yksi tuttu osti multa itkuhälyttimen ja kysyi et haluanko et hän maksaa sen lastenhoidolla. No halusin. Eilen siis vein pienimmät hälle hoitoon niin pari tuntia sitten sain käyttää näihin kotirouva-aktiviteetteihin.

Tota tarvitsen enemmän. Vaikka elämä ei ole radikaalisti muuttunut, niin pakko se on myöntää, että helpompaakin vois olla, kuin olla viiden lapsen ja koiran yh... Onneksi kaikki näistä on aika kivoja. Mutta maanantaina tosiaan sain hermarin koiran takia ja sen lisäksi todellisuus tästä uudesta elämästä iski päin näköä. Mies oli juuri lähtenyt vajaan kahden vrk.n kotona olon jälkeen. Kohta tulee taas muutamaksi päiväksi ja lähtee taas,,,, Et tätäkö tämä tulee olemaan.
 Mietin mikä tässä on erona siihen , että olis vaan yh? Et onko liioittelua valittaa ja kärsiä? Kunnes kaveri sanoi järkevästi, että aina elämämuutos väsyttää, oli se mikä vaan. Ja sitten kun siihen tottuu, niin ei enää väsytä. Että turha verrata omaa tilannetta esim. monta vuotta yksinhuoltajana eläneeseen. Kyllä niilläkin oli alussa vaikeampaa. Lohdutti!

Et tällaista täällä. Jos olitte miettineet.

Iloa päivään!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Hullu, sissi vai hyvä ihminen?

Siinä se tämän päivän kysymys. Kaveri järkyttyneenä kommentoi siippani uutta duunia "Mä en ainakaan antais mun miehen tehdä tollasta. En kestäis kuukauttakaan. Se olisi avioeron paikka". Olen viallinen ihminen, tai ehkä tossun alla, mutta mä en osaa ajatella noin. Musta miehellä on oikeus olla kunnianhimoinen ja tehdä juttuja, ehkä hieman perheelle hankalallakin tavalla." Mä en vaan näe vaihtoehtoa. Tämä elämäntilanne jossa elämme mahdollistaa tämän. Mun mielestä. Enemmän olisin nikotellut, jos kävisin muualla töissä ja arki kosahtais harteille. Ja sit toisaalta, jos olisin oikea Yh, sitä mun elämä olisi. Paljon pienemmillä tuloilla vain. Jotain saa, jotain  menettää. Mutta ainakin elämä on seikkailu.
 Rehellisyyden nimissä myönnän, että eilen oli huonompi mieli. Ensimmäistä kertaa mietin siltä kantilta, että KUIN se VOI tehdä tän mulle. Et eikö mulla ole väliä. Sit kauheasti kyynelehdin sohvalla miehen vieressä.
 Aamulla heräsin hyvällä tuulella. Itku auttaa aina. Mut huomaatteko, mä sentään ääneen kerrankin sanoin mikä mua vaivas. Yleensä haudon. Ja kärsin.
 Nauratti kun luin Me naisista Heidi Sohlbergin haastista. Jätti miehensä ja palasi. Uusi alku. No se joka tapauksessa otti kaiken syyn niskoilleen ja sanoi hämmästelevänsä sitä, että on avoin ja sosiaalinen ihminen, mutta suhteessa ei osaa puhua. No sama täällä. Mutta eilen kamppailin taipumustani vastaan. Hyvä minä!

Mutta palatakseni tohon kaverin kauhisteluun. Tajusin, et mä olen aika kiva ja aika kannustava ja aika sissi naiseksi (tai siis siellä tossun alla), kun en saa hermaria tästä uudesta kuviosta. Mulla on ilmeisesti jonkunlainen näyttämisentarve. (pikkasen ehkä)

Näyttämisentarvetta olis muutakin, mutta hitsi kun ei ole sitä kameraa. Aamulla solahdin pienimpiin farkkuihini jälleen. Niihin joihin jo hetken mahduin, kunnes lihoin. Siitä ilosta menin jumppaan ja shoppaileen. Ostin Onlyn ihanan paidan, jossa lukee Wild and young girls party till 5 am. Hekottelin kassalla tätä ostostani. Täytin just 43....  Miehen mielestä mulla on aika korkeat tavoitteet. Kun en puoltayötä pitempään jaksa valvoa siis.
Ostin myös perustoppeja ja hyvin kimaltavan neuleen. Snadia tyttöilyä ilmassa vaihteeksi. Kotona lakkasin kynnet ja meikkasin huolella, punaa huuliin ja kaikkea. Arvaatteko miksi. Pitää miehen reissussa muistaa mut minuna eikä sinä kulahtaneena harppuna, mikä viime aikoina olen ollut. :D

Outo nainen, tiedän!