tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ostoslakon tulos

Ihmisethän on usein hieman erilaisia eri ihmisten kanssa. Vai olenko vain minä? Tällä viikolla huomasin sen taas.
Ihanainen Elisa vihdoin tuli käymään, kun croissanteilla kiristin. Mahtavan aamupäivän vietimme nauraen ja lisää nauraen.
Mutta se rooli. Elisan kanssa mun homma on komentaa ja määrätä ja käskeä. Minä neuvon ja Elisa tottelee. :D
Voin sanoa, että aika moni muu ystävä on se, joka neuvoo mua. Laitan siis hyvän kiertämään.

 Mutta joutuu kyllä hämmästelemään sitä, et voi löytää oman kaksosensa blogistaniasta. Hörhöt (Hauskat, kauniit, tyylikkäät, eloisat, traagiset) tunnistavat toisensa. Hymiö!

Elisan tapaamisen jälkeen menin taas vaihteeksi toiselle rakkaalle ystävälle. Ensin tekstareilla pohdittiin treenataanko vai juodaanko kahvia. "Juodaan kahvia, mutta varmuuden vuoksi treenivaatteissa".
Kaveri sitten päätti, et juu treeniä, mutta ihan vaan omilla painoilla. Aloitettiin lämmittely ja sen jälkeen ystis/pt ilmoitti, et ei kun PAINOT sittenkin. Hurjan määrätietoisesti siis nämä treenit ennalta suunnitellaan. Ei olla liian tosissaan, mutta olemme silti.

Huippupäivä!


Ostoslakko tosiaan ei ihan toiminut.
Alla nahkatakki ja se alla niin järkyt kengät Adidas outletista, että pakko oli saada. Ei ole ihmistä, joka ei niitä kommentoisi.

(Mutta vaikka olen shoppaillut, niin olen kyllä luopunutkin. Fb-kirppiksen ansiosta moni vaate on saanut uuden kodin. )



Tänään on vappu, mutta ei mitään erityistä vappuilua tiedossa. Iltapäivän ajelen ees taas, poikien kanssa syödään herkkuja, varmaan lenkkeilen. Huomenna aamupäivällä saapuu MIES, elämäni valo.

Oletteko tajunneet? Enää kuukausi kesään!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

#omahyväinen lehmä

Koska mulle tää liikkumiselämä on vielä aika uutta, niin saan ajoittain omahyväisyyskohtauksia. Tänään esimerkiksi.
Yöllä ja aamulla olen oksentanut. Siitä huolimatta käytiin kaverin kanssa "auto asemalta"-lenkillä aamulla. No okei, se ei ole kuin kolmisen kilsaa, mutta silti.
Äsken iltaruoan jälkeen nousin pöydästä, vedin lenkkarit jalkaan ja menin juoksemaan. Lähtiessä sanoin miehelle, et hauska mennä lenkille, kun ei yhtään tiedä jaksaako juosta, mutta kiva kokeilla.
Jaksoin, vajaat kolme kilsaa. Ei pistänyt eikä koskenut eikä painanut. Oli siis kevyt ruoka alla selvästi.

Eilen sen sijaan ei ollut. Käytiin tosiaan synttärisyömässä Memphisissä. Söin mozzarellatikkuja ja kanaleipää ranskalaisilla. Luulin kuolevani ähkyyn. Palan painikkeeksi puoli pulloa skumppaa.
 Sit se järkyttävä paljastus. Oltiin kotona klo 22. Kun ei vaan jaksa enää. Ja vaikka oli kivaa, niin silti huomattiin, et ei enempää tarvitse. Ei tuolla ole mitään, mitä kaivataan.

Kotona mies ja pojat oli vasta aloittaneet katsomaan Nälkäpeliä. Keskimmäinen parahti, et miksi mä jo tulin, he olisivat halunneet olla rauhassa.
Kyllä ne saikin. Kävin nukahtamassa saunan lauteilla, jonka jälkeen menin nukkumaan.  Ajatelkaa, mä nukun olkkarissa ja silti meni leffa ja lasten höpinät ohi korvien.

Yöllä heräsin niskasärkyyn ja oksentelin huolella.

Ei tee mieli skumppaa.

Mutta ihana elämä! Niin tykkään!

Huomenna olen aamuvirkkuna se, joka herää seiskalta ja lähtee Espooseen säbäturnaukseen. Ekan pelin jälkeen ajan himaan ja tehdään miehen kanssa vaihto.
Junnun kamu tulee sille leikkiseuraksi. Mä kävelen ja makaan riippumatossa lukemassa.
 Paras päivä huomennakin siis!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kuka olen tänään? (Tai ketä mä esitän tänään?)

Mun harkinnan alla oleva ostoslakko kesti todella kauan. Ostin "nahkatakin" Vero modasta. Viimeinen kappale. Kohtalo. Niin ja tietty puoleen hintaan, eihän tässä nyt muuten olis....

Nyt olen taas mielipuuhassani, eli miettimässä mitä mä laitan illalla päälle. Toisaalta mietintä on turha. Mulla on noin kaksi vaatetta, joita käytän kun menen "bilettään". Ajatelkaa jos oliskin kaappi täynnä toinen toistaan makeampia vaatteita ja sitten pitäis miettiä, et minkä näistä tsiljoonista vaihtoehdoista haluan tänään kuvastavan minua. Mitä minä tänään haluan itsestäni kertoa? Kerronko olevani syvästi tunteva empaattinen ihminen, kerronko minulla olevan hyvä huumorintaju ja positiivinen tapa katsoa maailmaa, vai kerronko vain vaivihkaa, et olen laihtunut ja haluan esitellä uutta kroppaani, mutta en niin ilmeisellä tavalla. Toki haluaisin kertoa olevani nuori ja rock, vaikka olenkin ei niin nuori ja ehkä hieman lälly. Niin paljon kerrottavaa ja vain yksi asu.

Suuren maalta kaupunkiin, keskustelevassa asussa, menemisen syy on rakkaan ystäväni ihan epäpyöreät synttärit. Odotan iltaa. Musta on hauska mennä syömään porukan kanssa, joista tunnen vain tämän yhden ainokaisen. Hauska ja ennalta-arvaamaton ilta tulossa.

Ennen sitä pitäisi laittaa itsensä kuntoon, hakea leirkoululainen, viedä hoitolapsi lomille, hakea junnu kaverilta, pakata junnun yökamat, viedä junnu yökylään ja vihdoin ajaa junalle. Pelkään et meikit rapistuu näiden tuntien aikana, kun pää kolmantena jalkana tohotan. (Oottekste huomanneet, miten äkkiä meikit nykyään rapisee. Ensin oot hehkeä nainen ja parin tunnin kuluttua aika paljon kulahtaneempi ja väsyneemmän näköinen homssu. Meikkitellisuuden syytä. Myyvät enemmän meikkejä, jos ne kuluu nopeammin.)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ostoslakkoon?

Kuulin eilen, että mun suosikkihahmo Anna Perho on loppuvuoden ostoslakossa. Ei osta yhtään vaatetta. Mua alkoi tänään laskupinoa laskellessa kiehtoa sama ajatus. Entä jos ei ostais? Kauhea ajatus, kun ottaa huomioon, et mulla on noin yhdet istuvat farkut ja jokuset pikkasen liian isot. Paitoja nyt riittää kyllä. Mitä jos tekisin sellaisen lakon, etten osta UUSIA vaatteita koko vuonna? Eihän se olisi huijaamista? Se olisi ekologista ja tosi säästäväistä, eikös. Varsinkin jos en osta vaatteita vastalöytämästäni Fb ryhmästä, jossa myydään vain laadukkaista merkkivaatteita. Kaikki n. satasen.

Mun täytyy vakavasti miettiä tätä.

Äsken kävin huutonetissä. Hain hakusanalla "kenkiä koko 40". Pilvin pimein osumia. Hmmmm...

Olen ollut tänään poikkeuksellisen aikaansaava. Siivosin kodinhoitohuoneen todella siistiksi, mikä on multa harvinainen teko. Poikien vaatekaapit on vihdoin täynnä vaatteita, kun ei loju puhdas pyykkikasassa myttynä.

Mies tulee kohta kotiin. Se varmaan erehtyy osoitteesta.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Guru ja poke

Musta on tietämättäni tullut guru ja elämäntaidonvalmentaja. Pelottaa kauhiasti tuollanen. Tahaton guruilu.
 Sunnuntai-iltana kaksi ystävää oli meillä skumppalasillisella(pullolla) lasillisella(pullolla). Puhuttiin mm. toisen ystävän hieman haastavasta elämästä. Mies matkatöissä, ystävällä RANKKA työ lasten kanssa ja kotona kaksi lasta joista toinen vähätellen sanottuna hankala. No, ystävä oli päättänyt muuttaa elämäänsä ja haki opiskelemaan, mutta juuri sai tietää ettei saanut paikkaa.
Mua ahisti kaverin puolesta kauheesti ja mietittiin, että mitä hittoa nyt. Sanoin et sulla on kolme rankkaa asiaa, joista yksi on liikaa eli työ. Et se on ainoa minkä se pystyy noista kolmesta vaihtamaan.
 Tänään ystävä kävi meillä pikavisiitillä ja sanoi et "kiitos siitä mitä sanoit, sillä oli todella suuri vaikutus siihen, että tänään ilmoitin töissä lähteväni virkavapaalle".
 Että noin. Noin ne ihmiset muuttaa elämäänsä hops vaan. Tarvitseeko joku muu hyviä neuvoja? Mulla olis. Sen lisäksi mua sais tulla neuvomaan myös, kun näemmä itseäni en osaa valmentaa minnekään suuntaan.

Perjantaina äkäisenä puhisin et lopetan nää hommat jä lähden muualle. Mies sanoi et lähde vaan , onhan maailmassa töitä. Ärsytti et se sano noin, koska haluan et se haluaa mun olevan himassa ja ärsytti eniten se fakta, et mulle ei ole maailmassa muuta työtä. Mä en pääsisi enää minnekään muualle. Väärä ikä, väärä koulutus (kouluttamattomuus) väärät aivot, väärä työkokemus. Ei tässä järjestyksessä.

Vai olisko joku duuni, jossa riittäis se, et on kiva ja se, että ihmisten kanssa toimeen tuleminen on mun juttu. (poke, musta vois tulla poke)


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Puuska puuskempi puuskin

Eilen iski joku, kutsutaan sitä vaikka ensimmäiseksi kevätpäiväksi. Toinen vaihtoehto on läskipäivä.
 Aamulla lähdin ystäväni kanssa pitkälle kävelylle. 5-6 kilsaa. Kävin kotona juomassa ja lähdin koiran kanssa kahden kilsan lenkille. Syötiin lounas ja lähdettiin lasten ja koiran kanssa metsäretkelle. Siellä käveltiin muutaman kilometrin lenkki. Esikoisen kanssa juostiin jopa pari spurttia.
Kotona istuskelin auringossa kahvilla, grillattiin hyvää ruokaa. Ruoan jälkeen vedin lenkkarit jalkaan ja mies sanoi "jopas sä tänään käyt lenkillä". Ihmeekseni juoksin kaksi kilometriä. Suurempi ihme on se, että olisin jaksanut juosta enemmänki, mutta kun tämä nyt vain oli sopiva ympyrä.

Laskin kymmenen käveltyä kilsaa ja kaksi juostua...

Lisää tällaisia päiviä tilaukseen, kiitos.

Eilen vaihteeksi otin yhteen keskimmäisen kanssa. Se ei osaa muuta kuin mölistä ja puhua rumasti ja kiroilla. Hurjan miellyttävää. Sit sillä on pokkaa tulla vinkumaan kaveria yökylään tänään. "Miksi suostuisin kun käyttäydyt tolla tavalla?"
No, oltiin metsäretkelle lähdössä koko perhe. Junnu vaan aloitti kiukuttelun ettei halua mukaan jos ei saa seuraa. Me ei kelvata. Soitin junnun kaverin äidille ja kysyin saadaanko poikaa lainaan. Saatiin.
Keskimmäinen vain käveli myrskynmerkkinä ja jupisi. Paukutti ovea ja huusi "antakaa mun olla". Annettiin.
Esikoinen lähti innoissaan mukaan. Sanoin metsässä et onpa kiva kun halusit tulla. "Tottakai mä tulen. Olen lähdössä leirikouluun ja haluan olla teidän kanssa kun se vielä on mahdollista."

Millanen meidän neljäs lapsi olisi, jos noikin kolme on jo noin erilaisia keskenään? (Eilen tuli taas kaiho. Vauvakaiho. Mä en enää saa kokea SITÄ. Kun eihän maailmassa ole mitään siihen verrattavaa.)

Mies lähti Kiinaan viime yönä. Mä saan ilokseni olla lasten kanssa koko pääsiäisen itsekseni. Voitte arvata, että muutaman kerran päivässä käyn kävelyllä, ettei pää hajoa.
Onneksi huomenna menemme äipälle syömään. Maanantaina näen Elisan. (käviskö se mun kanssa lenkillä)
Huomisiltana saattaa pari ystävää tulla skumppalasilliselle. (parille pullolliselle siis) Et oikeasti asiat ihan hyvin.
(Paitsi että olen aloittanut napostelun ja sen myötä paino kohoaa hitaasti. Saiskos jonkun pysäytyskäskyn äkkiä)



torstai 17. huhtikuuta 2014

Hapannaamaviikko

Mä en selvästikään ole toipunut tulehduksistani vielä. Syön särkylääkkeitä ja olen VÄSYNYT! Ja huonotuulinen ja synkkä ja kyllästynyt. Poden myös somekateutta. KAIKKI muut hihkuu pääsiäistä ja yhdessäoloa ja vapaata ja herkullisia ruokia. Ainoastaan minä koen kaiken taakkana.
 Äsken pakotin esikoiseni mun mukaan Lidliin pääsiäsiostoksille. Lähdin vaan äkäisenä pois. Osan kamoista sain, mutta en mitään kunnollista. Joudun uudelle kauppareissulle vielä tänään. Alkossakin pitäisi käydä ja apteekissa, mutta parkkipaikka oli niin täysi, et mur ajoin pois ja mietin et pitäkää tunkkinne.

Lidlin paras anti oli yhteen tuttuun törmääminen. Hälle tulee viides lapsi, mikä on aika vau, kun ajattelee, et vanhin on yläasteella ja nuorin menee kouluun. Hurjan hurjan iloista tästä tekee se, et heille oli joku vuosi sitten tulossa se viides, mutta meni kesken 20+ viikolla eivätkä uskaltaneet enää yrittää. Olen onnellinen että yrittävätkin. (ja onneksi se en ole minä)

Hapannaamaisuus aiheuttaa myös väärää syömistä. Se huolestuttaa ja ahdistaa. Aamulla aina syön moitteettoman aamiaisen, mutta jossain vaiheessa päivää alan käydä karkkikätköillä. Pelkään lihovani, mikä olisi karseeta, kun se laihtuminen on ainoa saavutukseni aikoihin. Mä en saavuta mitään kun en tee mitään. (Ai kuka on synkkä?)

Sitten mua surettaa kaikki ne erot, jotka viime aikoina on korviini kantautuneet.
 Erot saavat kyllä arvostamaan omaan miestä ihan kauhean paljon. Sitä miten fiksu ja kunnollinen ja ihana ja superälykäs mies on. (Eilen mies tuli matkoilta ja hälle surkeena sanoin et kuin hän voi olla mun kaltaisen maanmatosen kanssa kun painitaan ihan eri sarjassa. Tänään sanoin et voisko se jättää mut niin sitten ei enää tartte pelätä sitä et se jättää. Mies sanoi: mä en tajua sun ajatuskulkujasi ollenkaan)

Muistuttakaa mua elämän iloista :)

Onneksi illalla lenkki tiedossa. Ehkä päivälläkin.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Hauskanpitoa Vero modassa

Tämä ei ole maksettu mainos, vieläkään.

Tänään ohikulkeissani pistäydyin Vero Modassa kaksi lasta mukanani. Siis todella pikavisiitti. Mutta kas, rakas suosikkimyyjäni löysi minut sieltä ja yllättäin kuluikin aikaa. Etsin kevättakkia, parkaa. Myyjä löysi mulle takin, jota en itse olisi etsinyt. Otti henkarista ja laittoi mun päälle (hyvä palvelu) ja ilmoitti että aivan liian suuri. No oli. Katsoi ettei ole oikeaa kokoa rekissä. Sanoin et on tossa L-kokoa yksi kappale. Myyjä sanoi et "sovitit sitä juuri". Anteeksi mitä, L Vero modassa, liian suuri? Varastosta löytyi sopiva M!!!, tyttö vielä kiristi takkia vyötäröltä "kun sulla on niin uskomattoman kapea vyötärö". (Paras myyjä ikinä)
Sitten löydettiin mulle ihana niittivyö. Vanhan vyön reiät loppui kesken...

Sanoin siinä kassalle mennessä, että kunhan saan lapset jonneen, niin tulen ajan kanssa etsiin vaatteita, "voitko kertoa milloin olet töissä, en asioi muiden kanssa".
Myyjä kertoi et niille voi varata ajan stailauspalveluun. Myyjä auttaa oman tyylin löytämisessä. Alennusta vaatteista 10 prosenttia. Ai että vähänkö varaan ajan mun enkelisuosikille ja ostan uuden vaatevaraston, koska nyt on sen aika. Musta tulee uusi nainen!!!!!
 (Mun pitäis sisäiseen kauneuteen ja älylliseen kehittymiseen keskittyä samalla pontevuudella, kuin tähän ulkoiseen vouhkaukseen, tiedän kyllä)

Kuvia haluatte kuitenkin, olkaa hyvät. Saamanne pitää.



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Bikineistä ja litteistä vatsoista

Elämä voittaa ja ihan ihan kohta mä voin alkaa keskittymään elämän muihinkin puoliin kuin hammassärkyyn. Mainittakoon vielä se, että mieluummin synnyttäisin, kuin eläisin tällaisen säryn kanssa.

Aamulla osasin hetkellisesti olla jopa positiivinen. Näin vahingossa itseni peilistä farkuissa, mutta paidatta ja pysähdyin. Mulla on tavallisen ihmisen vatsa. TAVALLISEN!
Menin ystävälle ja sanoin että pakko näyttää sullekin, vaikka ehkä hieman mautonta. Sit yhdessä päiviteltiin muutosta. Jotta menisi vielä häiriintyneemmäksi, niin kiskoin farkut polviin ja sit tutkailtiin reisiä, että kyllä, on ne ehkä hieman tiivistyneet, vaikka aikas roikkuvat ovatkin.
Mut haloo, ihan varmasti tollasia kohtauksia ei ole edes pahimmissa sit comeissa. Terkkuja vaan mun kummasta elämästä.

Lupaan olla ottamatta kuvia mun reisistä, en laita niitä tänne.

Eilen huomasin sadannen kerran esikoiseni olevan mua parempi ja kypsempi ihminen. Otin keskimmäisen kanssa railakkaasti yhteen ja se painui ovet paukkuen omaan huoneeseen. Myöhemmin se jupisi esikoiselle äidin kamaluudesta. Kuulin kun esikko hiljaa kuiskasi äidin kipeä hammas...supi supi... huomenna poistetaan hammas...pelottaa....supi supi... kannata äitiä ärsyttää.

Kävin halaamassa esikkoa ja nöyrästi pyysin keskimmäiseltä anteeksi. Sanoin et joo sattuu ja joo pelottaa. Poika on itku silmässä et mikset sä sanonut mitään ja on multakin poistettu hammas ja luuletko et mua ei pelottanut.

Voi mun rakkaat! Ne on niin mun elämäni parhaat asiat!

Katsoin muuten Jutan superdiettiä tänään kärvistellessäni. Siinä oli 120 kiloinen nainen, joka haluaa Bikini fitnekseen tulevaisuudessa. Ennen sitä siis kuuria, treeniä, silikonit ja ties mitä. Niin vatsanahan kiristys. Siinä mainittiin että vatsanahan kiristys sitten vaan estää lapsen hankkimisen. (en tiennyt) Likka sanoi, et jos mä kerran vaivalla saan kroppani hyvään kuntoon, niin en kai mä sitä lapsia hankkimalla pilais.
 Niin on arvot kohdallaan toteaa tämä roikkuvanahkainen, mutta todella onnellinen nainen! (ja silti, ei niitä lapsia tarvitse hankkia)

Sit mikä kumma juttu tää villitys bikini fitnekseen on, tavallisilla ylipainoisilla, ei niin nuorilla-naisilla? Musta on ihanaa et ihmiset hurahtaa terveyteen ja urheiluun jne. mutta bikini fitness on kyllä epäterveen elämän alku. (Kohta mäkin hurahdan, aina kun vannon etten, niin sitten...)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ihan tyhmä elämä

Vali vali ja isosti vali vali.
 Viime viikolla kävin hammaslääkärissä ja mua ronkittiin urakalla. Sen johdosta kipeydyin hurjasti ja koko viikonloppu meni helvetinkivuissa. Olin ihan zombina.
 Aamulla varasin uuden hammaslääkärin. Pääsin ovesta sisälle, mutta en edes penkkiin asti, kun lekuri jo totes et hammas pois.
Ilmoitin että ei ennenkuin olen antibiootit saanut. Sain reseptin kaksille antibiooteille ja ajan keskiviikoksi. Ihan perse!!!

Mutta jotain hyvääkin, eli samaa kuin lokakuisen viisaudenhampaanpoiston aikana/jälkeen. Laihdun. Jos viikonloppuna syö munakokkelia ja ihan varppina keskiviikosta alkaen jotain vastaavaa, niin enintään 72 kiloa painan ensi viikolla, sanokaa mun sanoneen. (mutta urheilua tuskin tiedossa...)

Yritän muistini syövereistä kaivaa jotain hauskaakin kerrottavaa, mutta ei nyt muistu mieleen. Ranskalaista mutakakkua leiponut, sohvalla maannut, to ja pe paljon kävellyt.
Eilen junnu suuttui meille, ja ilmoitti et ollaan huonoimmat vanhemmat mitä hänellä koskaan on ollut. Se nauratti!

Sekin nauratti kun samainen heppu suuttui isälleen yhtenä päivänä. "Tekisi mieleni nostaa yksi sormi pystyyn". Etusormi vai kysyin viattomana. "Ei vaan KESKARI". Ja taas meitä nauratti. Olen tainnut ennenkin sanoa, et jos tyylillä hyppii nenälle, niin se naurattaa.

Se mikä ei naurata vaan uuvuttaa, on keskimmäisen rasittava tapa kiroilla joka kolossa, vähintään englanniksi. Selkeästi haluaa huomiota tolla tavalla. Ärsyttää. Ei tartte paljon tapahtua, kun on jo syy puhua rumasti. (tällaisia me teinit ollaan...)



tiistai 1. huhtikuuta 2014

Eroja pukkaa

Aamulla kuuntelin Aallon Dynastiaa ja kuulin musertavia uutisia. Perho&co kertoi avioerouutisen, joka järisytti niitä enemmän kuin Gwynethin ero. Jäin kuunteleen et mitä nyt muka. Ja kyllä, musertavaa se oli. Avokadopariskunta eroaa. Mihin voi elämässä enää luottaa? Eikö kukaan noista symppispareista voi pysyä yhdessä? Miksi symppisparit eroaa ja idioottipariskunnat ei? (vastaus on taas se vanha, parien elämän tuntee vain parit itse)
Mutta nyyh silti!

Ihan kokonaan keskittyminen herpaantuu, ei voi ajatella enää muuta.

Ajattelusta tuli mieleen ajattelu. Makasin aamulla hammaslääkärissä ja viihdytin itseäni iloisilla ajatuksilla. Ajatus kuului: kun lokakuussa olin täällä viisaudenhampaan poistossa, painoin 11 kiloa enemmän kuin nyt.
 Viisaudenhammasta saan kiittää elämäntaparemontistani. Särkyä oli niin paljon, etten voinut syödä karkkia. Ja kun en voinut syödä karkkia, vierotuin makeasta ja oli helpompi vähentää. Tässä olen nyt!

Eilen teki mieli ostaa jotain herkkua illaksi, mutta en ostanut. Sen sijaan tein pari Croque monsieur leipää. Pienempi paha? Ja niin herkullista. Esikoinen kadehti mun iltapalaa niin paljon, että itse teki aamiaiseksi samaa kamaa. Olen niin iloinen, et poikia kiinnostaa keittiötouhut.