keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Teineistä (ja mun aamupimahdus)

Viikonloppuna googlailin vinkkejä reissuun, jonka aion tehdä poikien kanssa kesällä. Hieman nauratti ja suretti, kun tämä oli tulos etsinnöille.
Tunnen myös onnea siitä, että teinit haluaa lähteä mun kanssa matkaan. Kaikki on että jee.

Mä olin etukäteen paljonkin miettinyt teinien kanssa elämistä ja joutunut huomaamaan, että vielä ei ole yksikään negajuttu osunut kohdalle. Siis ihan oikeasti ei ole.
Kuopuskin tässä yksi päivä murehti sitä, että syksyllä moni hänen kaverinsa aloittaa yläkoulun. Että entä jos ne muuttuu!!! Sit hän muisti, että ei hänenkään veljensä muuttuneet miksikään, joten ehkei ne kaveritkaan.
Poikien tutuissa on monia, jotka todella teiniintyi ja välit viileni sen vuoksi. Mä olen niin kiitollinen, että mun pojat ei ole typerehtineet ollenkaan. Kun ne ei edes lintsaa!!!
Vielä sitä toki ehtii. :D
Mietin sitä, miksi jotkut pimahtaa teininä ja jotkut sit ei. Mä pimahdin ehkä vasta paljon myöhemmin kyllä itse. Hhehh!

Tänään pimahdin aamulla, kun juttelin eksän kanssa puhelimessa. Ihmettelin puhelussa sitä, miksi keskimmäinen kysyy multa isäviikolla, kuka vie hänet teatteritreeneihin. Viattomasti tätä kysyin, mutta eksä sit siihen totes et jos mä en hössäis heidän välissä niin paljon, niin pojat ei pommittais mua koko ajan viesteillä ja puheluilla. Olin että EN HÖSSÄÄ enää ja katkaisin puhelun. Ja nyyhkin toki.
Eksä laittoi perään viestiä ettei tarkoittanut loukata mitenkään, mutta jospa pystyisin luottemaan et hän osaa poikien jutut hoitaa itse ja pojatkin ehkä itsenäistyis, jos en niitä koko ajan kaikesta muistuttelis.
Osui!

Puolustauduin sillä, että olen vuosia hoitanut kaiken ja vaikea näemmä hellittää, plus et eksää saa huonosti kiinni ja siksikin pojat pommittaa mua kaikella joka välissä. Sit viestin vielä et keskimmäinen laittoi viestin, et osaako iskä edes ajaa sinne opistolle, jossa treenit on. Eksä oli
 et just joo ja jaahas.

Mutta on tää mulle opin paikka. Mä oikeasti en näemmä luota et kaikki on kaikkialla oikeaan aikaan jos en puutu. Mä en osaa ajatella, et sitpä myöhästyy tai ei mene jos ei muista. Liian tunnollinen olen.
Ja sit oon ihan loppu, kun pidän seitsemän ihmisen aikatauluja päässä koko ajan. Vai monta meitä on? En edes osaa laskea.

Nyt opettelen hellittämistä. Ystävänikin eilen ehdotti, että nyksääni osallistaisin perhe-elämään vaikka sillä, et hän laittais ruokaa viikonloppuisin. Olin et aaahhh, niinkin vois tehdä. Mä oikeasti saatan ratketa, kun aina teen kaiken kaikille.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Kotijuttuja!


Nyt kyllä kelpaa. Äiti luki blogista mun rullaverhokriisistä ja tuli iskän kanssa laittaan uudet verhot ikkunaan. Onpas erinäköistä. Ihanaa!

Tästä innostuneena aloin käymään poikien kaappeja läpi ja sain kolme kassillista Fidaan vietävää vaatetta. Vielä on läpikäytävää eli tuskin jää kolmeen kassiin.
Omasta vaatehuoneesta sain pikkuhetkessä yhden kassin poisvietävää ja yhden kassin äidille vaatteita.
Oon intopiukeena konmarituksen alussa siis.

Kohta voi laskeutua iltarauhaan. 😊

perjantai 18. tammikuuta 2019

Jotain mitä odottaa!

Nyt se on tehty. Varattu kesälomamatka! Mennään taas Kreikkaan ja Nidriin. Nidristä on tullut selvästi meille sellainen kesämökkityyppinen juttu. Että miksi mennä muuallekaan. (Vaikka olenkin sitä mieltä, että miksi mennä samaan paikkaan, kun maailmassa paljon muutakin ihanaa)  Kiva tietty, että meillä on siellä tuttuja, jotka jopa toivovat ja odottavat meitä sinne.
 Miehen tytöt lähtevät mukaan ekaksi viikoksi, me jäämme vielä toiseksikin. Jos todella todella hyvä tuuri käy, niin mukaan lähtee myös miehen kaveri, joka on ihan huipputyyppi ja hillittömän hauskaa seuraa. Olen tavannut vain kerran, mutta meillä synkkas!

Sitten kesällä, elokuussa, on aikeissa tehdä reissu mun poikien kanssa. Siis minä ja pojat vain. Sitä odotan innolla. En ole koskaan poikien kanssa ollut yksin missään.  Kohde kuitenkin on vielä auki. Gdansk, Dubrovnik? Olen vähän googlaillut reissuja, mutta mun kompastuskivi on se, että kuinka saan varattua kaksi huonetta, kun aikuisia on vain yksi. Pitääkö etsiä air'bnb?
Eiköhän nämä selviä.

Tässä kohtaa ymmärrän sen, että vaikka arki on paikoin hieman heviä, niin sillä palkalla kuitenkin saan matkat maksettua. Eli ei sovi marista.

Jospa tämä matkajutska sais mut ryhtymään ekstrataloudelliseksi. Joohan? Nytkin jossain uudessa lehdessä oli aika kivoja halpoja ruokaohjeita, joten jospa taas lähtisi suunnittelulinjalle. Sille kuinka koko perhe syö viidelläkympillä viikon. Pilkallinen virnistys perään!

Hei, mä olen muuten juuri leipomassa ruispaloja. Jos ne onnistuu, niin laitan ohjeen pikana tulemaan.





keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Sisustuskriisi

Muhun iski vakava sisustuskriisi. Faktahan on et mä en osaa sisustaa, en, vaikka haluaisin. Mun koti on ollut selvästi parhaimmillaan aina muuttopäivänä, kun joku (mun suku) on pyörremyrskynä laittanut tavarat paikalleen ja missään ei näy elämänmerkkejä vielä.
Pitääkö mun siis ryhtyä minimalistiksi? Pitääkö mun ihan oikeasti Konmarittaa kotini ja luopua kaikesta turhasta?
Tilannettahan pahentaa taaperolauma, jonka kamoja on kaikkialla halus tai ei.
Haaste on myös se, että tykkäisin kiinnostavista asetelmista, mutta en osaa tehdä, plus mun astelemien vieressä nytkin, pianon päällä, on dvd-levy, hamahelmiä ja kaksi paritonta sukkaa.

Mikä avuksi? Mä en halua sisustuslehteen, mutta en halua noiloilla kotiani, enkä ahdistua kaaoksesta, joka on JATKUVA!

Sit on tää kauhea juttu kuin kädettömyys remppajutuissa. Mulla on ainakin vuoden ollut uudet pimennysrullaverhot odottamassa asennusta. Naapuri luvannut hoitaa homman kesästä asti, mutta ei oo näkynyt. Tämän vuoksi poikien huone, tuo kaoottinen kauhuhuone, näyttää pöljältä. Yhdessä ikkunassa on rullaverho, toinen hajosi kesällä joten ikkunalla roikkuu musta lakana verhona. Kyynel.
Mun täytyy tää saada kuntoon mahdollisimman pian.
Sit sekin et poikien huoneessa kun ei ole eikä mahtuisi edes, mitään säilytyskaappia tavaroille, niin kamat on kolmessa ikeapussissa keskellä lattiaa aina. Huoneessa on vaikea liikkua. Aamuisin kun hiivin herättämään, useimmiten kompastun kassiin tai koiraan.

APUA!

Tänään mulla on ollut vapaapäivä ja en ole tehnyt mitään. Paitsi iltaruoan valmiiksi jo päivällä. Muun ajan nukkunut, käynyt kaupassa pikaiseen, käynyt pikku koiralenkillä. Kohta onneksi menen kaverille kahville ennen kuin illan kuskaukset alkavat.
Mut hei, olen levännyt hiljaisuudessa!!!

tiistai 15. tammikuuta 2019

Outo puuska

Mikäköhän muhun iski? Eilen ihan ex tempore kesken lasten nukkumaan laiton, aloin pyyhkimään portaikosta tahroja ja näkymättömiä bakteereja. Äsken taas sain aikaiseksi siirtää hellaa ja pestä hellan alta liat. Se jos joku on ällöä hommaa ja todellakin kannattais tehdä useammin kuin kerran vuodessa.
Tosta tuli mieleen Anna Perhon juttu instassa. Se kertoi siivouslistasta siivoojaa varten. Siinä mainittiin jääkaapin pesu kerran kuussa. Porukka kommentoi ällistyneinä et VAU, kerran kuussa. Perho itsekin totes, että juurikin niin usein, koska siivooja. Itseltään ei moista vaatisi.
 Mäkin kyllä keksisin jotakuta muuta varten hommia mieluusti. Sellaisia, joita itse en kestä. (Ja miksi aikuisen aina kuiteskin pitää?)

Mä teen tässä lounasta syödessäni iltaruokaakin jo. Salamikiusausta, jossa kipparikermaa ja kuohukermaa. Meillä on ne järkyt aikataulut illalla, joten ruoan pitää olla valmista ja jokaisen itse lämmitettävissä.
Itsehän mä syön tällä hetkellä taas terveellisesti eli hiilarittomasti. Aloitin uudestaan se syksyisen 8 viikkoa-projektin. Päivä kerrallaan etenen, en lupaa mitään sen kummempaa. Nyt muuten tajusin, että se saattaa olla puuskan takana. Virkeys iskee yllättävän nopeasti, kun ei mätä hiilarii ja sokerii kaksin käsin.

Äsken juttelin taas suosikki-ihmiseni eli Tiinan kanssa. Tuo rakas Kunnon_kouhkausta kollega :)
Kyselin mielipidettä siihen, että mitä jos lopetankin nykyisen työn ja otan ihan vaan sijaislapsen. Olisi suloinen tytsy ns tyrkyllä. Että olisko kivaa? Olisko rohkeaa? Elämä rauhoittuis, mutta tulot tippuis. Sit olisi kuitenkin myös mahis etsiä UUTTA elämään. Uusi työ nimittäin. Hurjan jännää ja pelottavaa.

Näin kivaa täällä siis!

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

"Sitku"sta

Hei mihin ihmeeseen jäi taas haaveeni, että postaisin joka päivä? Mihin mun aika menee? Mulla on nytkin ollut hurjan monta ajatusta, mutta en muka ehdi niitä rauhassa kirjoittaa. Kuka se on se ihana kirjailijanainen, joka pyöritti perhettä ja tuki kirjailijamiestään JA samalla kirjoitti omaa kirjaa kaikissa pikkukoloissa. Kaiken touhun keskellä raapusti rivin silloin toisen tällöin. Miksen ryhdy sellaiseksi? Niin kuin rivibloggajaksi.

Viikon syvällisin ajatus liittyy rahaan. Juttelin uudehkon kaverini kanssa, joka on yh ja omien sanojensa mukaan syvässä asuntolainavankeudessa. Hänellä on ihanan ihana talo, jonka oli lunastanut itselleen eron jälkeen muutama vuosi sitten. Hän haluaa asua tässä superihanassa kodissaan, vaikka se maksaa liikaa, eikä jää rahaa omiin juttuihin. Kaikki menee asuntoon ja lapsiin. Mutta se on siis oma valinta tällä hetkellä.
Kaveri joka tapauksessa puhui pahasta virheestä minkä olivat vuosia sitten tehneet. He maksoivat lainaa nopeasti pois ja kituuttivat. Halusivat lyhentää lainaa isoilla erillä, eikä niin kuin muut, eli hitaasti ja pienemmillä maksuerillä. Olisi sitten laina nopeasti maksettu pois ja ennen eläkkeelle jäämistä jo enemmän rahaa. Mutta ups, unohtui se, että voi tulla avioero, joka romautti nämä kaikki suunnitelmat. Kaveri sanoi, että jos olisi lainaa maksanut pois maltillisemmin, niin olisi ehkä joskus voinut miehen ja perheen kanssa tehdäkin jotain ja parisuhde olisi saattanut voida paremmin ja ehkä välttyä eroltakin.

Tarinan opetus. Ei pidä elää sitku-elämää, koska todellakaan ei voi tietää, mitä on sattunut sitten kun SITKUn aika on.

Miten elää hetkessä, mutta samalla yrittää turvata talous? Siinäpä kysymys.

Tämä kuitenkin osui mua arkaan paikkaan siinä osiossa, että miehen kanssa pitäisi tehdä joskus jotain. Meillä se on enemmän vain kiinni ajasta, kuin rahasta, mutta esteitä silti.
Näitä tässä taas joudun pohtimaan.
(Olemme vakavasti taas suunnitelemassa kyllä yhteistä matkaa. Taas Kreikkaan, taas Nidriin)

Mutta nyt alkaa taas ihana arki ja pojatkin taas tulla tupsahtaa. (Piti äkkiä pukea päivävaatteet, kun kohta eksä tuo junnun ja poikien tavarat. Jännitän, mitä kaikkea taas unohtui)

Tämä viikko on eka viikko, kun kuskauksia on paljon sijaan HIRVEÄN paljon. Keskimmäinen aloittaa teatteriharrastuksen, joka tietenkin on eri aikaan, kuin junnun harrastus.
Elikkäs vie 17.30, vie 18.30, hae 19.15, hae 20.00. Jossain näissä kohdissa poimin miehen kyytiin, mutta EN kello 18, jolloin itse pääsee töistä.

Huominen vasta hauska onkin. Vie esikoinen ruuhka-aikaan periferiaan treeneihin. Pudota poika kyydistä, aja Helsinkiin, tiputa kyydistä hoitolapsi, aja takaisin periferiaan hakemaan esikoinen, aja kotiin. Ota matkalla mies kyytiin. Kotoota lähden n. 16.15 ja takaisin kotona n 18.45. Taapero takapenkillä on varmaan innoissaan.

Viime viikolla ystäväni poika päätti lopettaa salibandyn, jota pelaa esikoisen kanssa samassa joukkueessa. Mua alkoi itkettää. Johtuiko se pelaajan menettämisestä vai siitä, että ei ole enää ystävää jakamassa näitä kuskauksia? Arvaatteko?

Mutta nyt innoissani hyvän arjen kimppuun.
Kivaa viikkoa!






torstai 3. tammikuuta 2019

Lahjoja ja konmaritusta (edit)

Ei voi olla totta. Netflixissäkin Konmaritetaan. Uskaltaisko tätä katsoa, vai aiheuttaisiko se liiallista hyrskynmyrskäystä kotona? Kiti Kokkosen instasta tän vinkin löysin. Kiti oli lähes halveksien katsoi ihmisten tavaramääriä. Omasta kaapistaan näytti löytäneen monta kuutiota turhaa vaatetta. Kuva oli hauska.

Joululahjoista on yhtään puhuttu? Mä ehkä mainitsin vain vanhempieni ihanan ruokalahjan.
 Sain mä muutakin. Sisäistä ja ulkoista valoa esimerkiksi. Kuvassa mieheltä saatu kiva Onnellisuuskirja ja Nti Sutkautukselta sain Lumenen Valoa. Molemmat ilahdutti.


Ystävältä sain kerrassaan ihania mintunvärisiä suuria kahvimukeja. Vanhat meni heti piiloon noloissaan.
 Viikonloppuna kävi miehen tytär, joka lahjoi minut Michelle Obaman kirjalla. Olen niin otettu.

Tänään olen herättänyt lapset kouluun ja hitto oli vaikea nousta ennen seiskaa. Sitten herättänyt ja ruokkinut pienet, vienyt miehen junalle, käynyt kaupassa, ulkoillut tovin lasten kanssa ja tehnyt lumitöitä. Kohta leivon sämpylöitä. Ja kello on vasta 9.29. Mitä ihmettä!??

Kivaa päivää ja viikonloppua kaikille.