torstai 3. marraskuuta 2016

Nelikymppinen deittailee

Vaikka olenkin nettideittailun sun muun vakaa kannattaja, niin on se kyllä aikamoista elämää. Deittailu.
Minäkin olen vuoden toitottanut ihmisille, et tuollahan noita on, miehiä, et siitä vaan toimintaa.
Ei se ihan niin taida mennä. Se vaatii kauheasti aikaa ja viitseliäisyyttä. Spontaaniutta. Hulluutta. Vaikka jälkimmäisiä olisikin, niin esim.aika ja viitseliäisyys voi olla kortilla.

Olen aitiopaikalta saanut seurata ystäväni Tinderöintiä. Neiti x on älyttömän hyvä kirjoittamaan. Kiva, fiksu ja sanavalmis. Hyvännäköinen. Jaksaa kirjoitella kaikki illat. Deiteillä hän käy paljon. Oikeastaan enemmän kuin paljon.
Tällä viikolla hän lähti ex tempore keilailudeiteille (ja paljuun) sekä viinilasilliselle. Sillekin ihan ex tempore.
Molemmilla treffeillä oli mukavaa. Ekat päättyi yhteisymmärryksessä siihen, ettei heistä tule paria. Toiset treffit oli kivat ja juttua riitti. Miehestä ei kuulu sanaakaan, eikä vastaa viesteihin. Kaverillani on tapana aina kysyä mikä fiilis jäi. Ei sen enempiä pommittaa.
Takana on myös päivällisiä, jotka päättyy yökylään ja sopimus uusiksi ottamisesta. Ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.
Oli myös huippuhyvät treffit,joiden päätteeksi mies ehdotti samalle viikolle iltaa, jolloin tekisivät yhdessä ruokaa. Puoli h myöhemmin, mies laittaa viestin että on ristiriitaisissa tunnelmissa. Wtf?

Nykyään kun kaverini viestii jonkun kanssa, nauraa heti kärkeen, että johonkin tämäkin kosahtaa.
Meillä on jo suosikkilista:

alkoholiongelma (ainakin kolmesti)
bipolaari
liian tuore ero
liian kauan sinkkuna
ristiriitaiset tunnelmat
käsittelemätön ero
liian vähän aikaa
liian mustasukkainen

Mitäs muita noita olikaan?

Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että tämä samainen ystävä klikkas mun puolesta miestä, joka nyt täällä hengailee.

Miten on mahdollista, että menen vailla odotuksia treffeille. Alan tapailemaan miestä, jonka suhteen en ole ahdistunut ja angstissa, että mihin tää kosahtaa. Kun ei tullut mieleen, että kosahtais.

Tokihan tää voi kosahtaa, en mä sillä. (Realisti pitää olla)

Onko tää tuuria? Kohtalo? Voiko se johtua sittenkin siitä, etten ollu haku päällä? Onko se ongelma, jos joku HALUAA suhteen. Ei nyt hinnalla millä hyvänsä, ei epätoivolla, mutta suurella halulla.

Bestikseni kanssa juttelin. Hänellähän on myös yhtä tuore ja yhtä onnekkaan happy suhde, kuin mulla. Hänen siskonsa "kadehtii" tätä huimaa rakkautta. Ystäväni muistutti, että on elämässä paljon muutakin. Haasteita riittää, ei pelkkää auvoa.
Sekin on hyvä muistutus. Kaikki rasittava sälä ei katoa, vaikka elämässä olisi "se oikea". Oikeasta huolimatta elämä voi olla ihan peestä välillä.

Mutta mutta. On aika ristiriitaista seurata tuota deittailua läheltä. Katsoa kuin toinen on innokkaan toiveikas, ja nähdä kuin tulee romahdus ja masennus. Kunnes kierros alkaa alusta.
(Muutaman kerran olen uteliaana kysynyt, kuinka hän onkin niin valmis kiinnostumaan niinkin monista miehistä. Sivusta seuraava tuntuu joskus, että lähes kuka tahansa kelpaisi. Tavallaan kadehdittavaa olla niin avoin. Kiinnostua niin helposti.)

jk. Aika ällistyttävän moni mun deittailema on ottanut viime aikoina yhteyttä. Tämäkin ällistyttää. Jos olen jonkun nähnyt viimeksi huhti-tai toukokuussa, niin miksi ne yhtäkkiä ottaa yhteyttä?

Tulee mieleen vanha trauma nuoruudesta. Mulle kerran soitti yksi kundi, jonka olin tavnnut pari vuotta aiemmin. Sanoi jotain tyyliin "tiesin että olet vapaa ja kotona". Tuntui pahalta, kun mietti, että kukaan ei voi kuvitella minun pariutuvan. Että olen aina vain kotona valmiina jos joku ottaa yhteyttä.
 Oi nuoruus ja ahdistus

3 kommenttia:

s kirjoitti...

Seuraan vierestä amerikkalaisten tuttujen deittailua. Sekin alkaa nettisivuilta ja Tinderistä, mutta on jotenkin astetta raaempaa peliä. Ulkonäkökriteerit tuntuvat olevan tosi tiukat, samoin ikärajat. Miehen pitää tienata riittävästi, että siitä edes kiinnostuu. Ja sitten vaikka esikarsinnasta olisi selvinnyt, itse tapaamisella koko juttu voi kaatua johonkin ihan pieneen: puhelimen lasissa olleeseen naarmuun ("etkö aio korjauttaa sitä?"), xboxin pelaamiseen ("minä luen mieluummin kirjoja") tai mainintaan seuraavista treffeistä ("miksi kaikki aina haluaa johonkin parihierontaan?").

Huvittava oli myös se tapaus, jossa nainen kutsui miehen juhlatilanteeseen julkiselle paikalle. Mies oletti menevänsä treffeille, mutta nainen ei saapunut itse lainkaan - kunhan hankki väkeä tilaisuuteen.

Onneksi ei tarvitse, en enää jaksaisi enkä ainakaan uskaltaisi.

Elisa kirjoitti...

Ihailen tota sun ystävän innokkuutta, optimismia ja asennetta! Saisimpa mäkin ripauksen sitä!!

P kirjoitti...

S, voisit kertoa ameriikan deittailuista enemmänkin. Onko ne tosiaan noin pinnallisia ja vaativia? Mä en kyllä pärjäis siellä hetkeäkään. Onneksi ei täydy.
Voisitko myös kertoa piiiitkästi sun ja miehen tapaamisesta aikanaan? Mulla on mielikuva et tarina oli ihana.

Elisa, ei mun kaveri optmisti taida olla. Ehkä se on yksinäisyydenpelkoa enemmän. Hauskanpitoakin toki. Toiveikkuutta!