perjantai 28. helmikuuta 2014

Milffit trikoissa

Niin sain hauskan pinnauksen (siis pinterest kuvan) ystävältäni. MILF eli mom in love with fitness. Toi on niin totta. Koko viikko on ollut kuntoilun hurmosta. Maanantaina "salitreeni" kaverin ullakolla. Illalla kävelyä. Tiistaina kävelyä. Keskiviikkona ensin Elisan kanssa 45 minuuttia reipasta kävelyä ja illalla toisen ystävän kanssa INTERVALLILENKKI. Se oli sellainen vauhdin juhlahetki, että taivas. Minä jaksoin pystyin ja kykenin. Paiskattiin femmoja kesken lenkin. (kyllä)
Eilen tehtiin taas kunnon voimailutreeni kaverin ullakolla ja tänään samassa kohteessa pilatesta. Varsinaiset milffit. (Muistinko kertoa, että bileiltana junassa pari nuorta heppua mainitsi mut milffiksi. Olin kuin en olis kuullut.)

Ja jee, viikonloppu tulossa ja ehtiihän tässä tekemään vaikka mitä vielä.

Jotenkin huikean iloinen reipas ja voimakas olo. Vahva usko, että mun elämästä on tulossa täydellinen taideteos. (mistä mä nää juttuni revin)

Mulla on huikean mahtavia ystäviä ja kerrassaan kelpo perhe. (Mitä nyt miehelle traagisena ilmoitin, että aion elää kuin häntä ei olisi olemassakaan, ja sit jos hän onkin kotona, niin sehän on vain bonusta. Tätä mä en edes tarkoittanut pahalla syyttävästi. Lähinnä tarkoitan sitä, että koska koskaan en tiedä milloin hän on paikalla ja milloin ei, suunnitelen tekemiseni sen mukaan että ei ole kotona. Teen mitä teen ja varailen lapsen vahtia tarpeen tullen.)

Iloa tuo sekin, että muistin olleeni vuosi sitten tähän aikaan sairaalassa kystaleikkauksessa. Onneksi nyt olen terveenä kotona.
Huomenna rakas hassu kuopus täyttää 7v ja sunnuntainan kekkeröidään. Huomenna kekkeröidään oman perheen kesken, koska tadaa, mies lähtee pekingiin eikä ole sunnuntain juhlissa paikalla.
Hirmuisesti juhlia koko ajan. Seuraavana launtaina olisi ristiäiset ja saan käyttää toista uutta mekkoani. (Onko vaatteet mulle nykyään hieman tärkeitä? Mistä tuli mieleen.... Tilasin itselleni elämäni ekat juoksutrikoot. En ole koskaan kuvitellut sellaista vaatetta itselleni.)

Hyvä hyvä mieli!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Before and after


Tässä  tällaisia otoksia. Ei ihan parhaita mahdollisia, mutta näillä mennään. Ilman tänään otettua kuvaa, en olis tajunnut pehvan pienentyneen.

Nyt jatkuu normaali elämä, kunhan osais elää normaalisti. Eli muistais mikä on normaalia syömistä.Mitä kuuluu syödä kun vapaasti taas saa syödä mitä haluaa.
Eilen söin pitsaa. Olin jo kuukausi sitten päättänyt, että kuurin ja kolmekymppisbileiden jälkeen syön pitsan. Oli muuten pettymys. Söin reilun puolikkaan ja loppu on kaapissa. En halua sitä enempää. Kuka olis uskonut?

Niin, bileet. Minä olin bileissä lauantaina. Oli ihana ulkoiluttaa itseään ja pikkumekkoaan. Yllätin itseni ja olin mekossa luontevasti, enkä koko ajan tirkistellyt miltä näytän...
Etukäteen hieman jännäsin, koska en tuntenut sankarin lisäksi ketään. Mutta kivoja tyyppejä oli, sain nauraa. Tanssimassakin oltiin, mikä oli ihanaa. Laulu ja tanssi ja nauru, tarvitseeko ihminen muuta.

Kotona olin puoli kolmelta yöllä ja herätys joskus seiskan aikaan aamulla. Suurin yllätys oli se, että käytiin miehen ja koiran kanssa aamupäivällä tunnin kävelylenkillä. Hieman hyydytti, myönnän.

Illalla kävin ystävänkin kanssa lenksulla. Hiemankos olen ylpeä.
 Tänään vedettiin taas aika rankka treeni kaverin ullakolla ja paikat hieman raskaat, mutta kas, kävelylläkin käytiin silti äsken. Olen siis alkanut treenaamaan!!!


perjantai 21. helmikuuta 2014

Ei ole koskaan liian myöhäistä olla, mitä olisit voinut olla.

-George Elliott

Toi sitaatti kolahti. Mä mietin sitä yöllä.

Ja tämä esitys on ainoa, mikä Voffissa on tänä vuonna kolahtanut.

http://www.ruutu.fi/ohjelmat/the-voice-of-finland/henri-ja-ville-ovat-kuin-todelliset-veljekset

Ei mulla muuta.

Paitsi parisuhteita. Miksi ne on niin haastavia. Etenkin alussa. Miten ihmeessä suhteita edes muodostuu, kun niissä on niin suuri mahdollisuus väärinymmärryksiin. Ihmiset on varuillaan ja epävarmoja. Tai liian rentoja. (liian miehiä) Jotain aina jotenkin.
Muistan vuosia sitten, kun esitin ylireipasta ja rentoa. Mies luuli koko ajan, että lemppaan sen kohta, kun "kaikkiin kyllästyn hetkessä". Puhuinhan mä tottakin, osaksi, mutta varmaan yliesitettynä, ettei mua vaan luulla takertuvaksi ja epätoivoiseksi. (Hirmu hyvä esitys ilmeisesti, kun naimisiin päädyttiin. Elääköhän mies vieläkin pelossa, et "kohta se jättää"...)

Mutta nyt mä menen miettimään mikä mä voisin olla, kun ei kerran liian myöhäistä vielä ole.

Talous kurissa (ja kilot)

Huraa huraa ja ylistyslaulu. Tämä uusi taloudellinen elämä on purrut. Sain elämäni pienimmät visalaskut tällä viikolla. Laskin paljonko oli mennyt ruokaan. Reilu 700 euroa. Yleensä mennyt ainakin tonni. Olen niin tyytyväinen. Tähän vaikuttaa varmaan mun kuuri, jonka aikana mun osuus ruoasta oli vähäinen. Vaikuttaa myös se, että mies syö vähemmän (silloin kuin on kotona) kuin ennen. Ja se, ettei osteta arkisin yhtäkään olutta tai siideriä. Mutta että kolme sataa normaalia vähemmän...
 No, onhan noita rahanmenoja silti ihan yllin kyllin. Tänään auto oli korjaamolla. Vajaa 400e. Pitäis viedä oikeaan kilometrihuoltoon. N. 600e. Mutta kun ei palkka tällä hetkellä juokse, niin en kyllä ihan heti vie. Ei se kilometristä ole kiinni.
Niin, kuurikin sitten loppui. Niin heilahteleva paino mulla, että ihan tarkkaa pudotusta on hankala sanoa. Aloittaessa painoin 81 kg ja nyt n. 76 kiloa. (HUUH, mä sanoin ne numeroina. Uah!)
 Vyötäröstä lähti se kymmenen senttiä, navan ympäriltäkin varmaan saman verran. Lantiosta viisi. Reisiä aloin mittaamaan vasta puolenvälin tienoilla, mutta ainakin kolme senttiä lähti molemmista. Polven yläpuolelta se samainen kolme. Sääret kutistui, mutta en tiedä minkä verran.
 Aika huikeaa. Yksi teräväkielinen entinen työkaveri kommentoi facessa, että olen aina ollut hyvä laihduttamaan, mutta pitäisit ne joskus poissakin. Osui! Kyllä, olen varmaan koko ikäni laihduttanut. Joskus menestyksekkäästi, mutta useimmiten en. Koskaan en ole ollut näin pieni. Tiedän, että painon poissa pitäminen (ja lisää laihduttaminen) ei ole yksinkertaista. Se on helppoa niille, jotka luontaisasti syö järkevästi eikä herkuttelen ylenmäärin. Mä syön aika järkevästi ja aika vähän, mutta se herkuttelu on haaste.
Oppimillani keinoilla olisi nyt tarkoitus tasapainoilla tän asian kanssa. Ja onhan mun elämässä aika paljon liikuntaakin nykyään.
Lohdutan itseäni sillä, että hitaasti kutistuin ennen tätäkin  ja sen sain pysymään poissa. (syksyllä painoin 85 ja keväällä 88)

Jatkan tavallista elämää ja keksin muita huveja kuin karkin syönti. Viinin lipittelykin saa jäädä.

Pitäkää mulle peukkuja. Muistuttakaa mua aina välillä siitä, että haluan käyttää kivoja (pieniä) vaatteita mieluummin kuin syödä sipsejä.

Tämän päivän kruunaa tacot ja Voice of Finland.
 Ennen sitä päivälenkki ja iltalenkki! Ja lankku. Ja sumokyykkyjä.

torstai 20. helmikuuta 2014

"Reizel zou"

Mä olen ihan "Stylisti Rachel Zoe" ohjelman koukussa. Voitteko kuvitella, mä jopa tallennan sen, että varmasti saan rauhassa katsoa. Se ihminen on kiehtova (kummallinen), sen taidoista en ole satavarma (oma tyyli hieman, no tosi paljon, ylitseampuva),mutta jotain symppistä siinä on. Ehkä se, että se  on ollut sata vuotta miehensä kanssa. Se, että se hankki lapsensa vasta nelikymppisenä, se et se höpöttää muodista taukoamatta miehelleen, jota ihan varmaan ei voi kiinnostaa.
Eilen Rachel soitti lastenhoitajalle, että "voi, unohdin valita lapsen vaatteet valmiiksi. Laita päälle vaikka Guccin neule ja Guccin vakosamettitakki."
Meillä toi puhelu menis näin. " Pue päälle, pue päälle, laita nyt ne kalsarit jo jalkaan. Paitoja on kodinhoitohuoneessa isossa kasassa. Laita joku. Ai missä housuja? No siellä samassa paikassa. Ai kaikissa on reikä, no laita vähiten reikäiset. Muista sukat. Et menen paljain jaloin. Sukat!"

Olis ihanaa olla jostain noin innostunut ja saada siitä innostuksesta vielä ammattikin.

Tänään olen leikkinyt kotirouvaa. Kävin manikyyrissä sillä aikaa kun lapsi oli kaverillaan.
Miinusta: se tyttö teititteli mua koko ajan. "Lakkaatteko te usein kynsiä? Minkä väriseksi haluatte kyntenne?"
Miinusta kaksi: ennen kuin pääsin autoon, oli lakat rullalla. Piti sitten ajaa ostamaan uutta (mustaa) kynsilakkaa ja lakata kotona uudestaan. Mutta onpa ainakin siistit kynsinauhat, ei ihan hukkaan mennyt.

Mä selvästi panostan lauantain kolmikymppisiin enemmän kuin omiin ikäjuhliini aikanaan. (13,5 vuotta sitten. Nyyhkytystä)


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Konseptia vailla

Mä olen niin mennyt metsään kuulkaas tän blogin kanssa. En edes tiennyt sitä, ennenkuin avasin Olivian lukijapalstan. Siellä joku hehkutti intoaan Olivialaisten bloggausjutusta. Nyt hänkin on "hionut konseptin päässä ja paperilla valmiiksi". Siis miksi oi miksi, mä en ole päämäärätietoinen ja kunnianhimoinen ja hionut konseptia vatupassin avulla, ennenkuin aloin kirjoittamaan?
Miksen ole käynyt hankenia, miksen edes osaisi tehdä mitään konseptia tähän epämääräiseen harhaiseen tekemiseeni, jota jossain piireissä voisi sanoa myös säälittäväksi avautumiseksi?

Toinen lehdistä bongattu juttu, mikä nauratti, oli Riikka Pulkkisen haastattelu. "Oma aika on tietysti nyt rajallista, mutta odotin äitiyden sisältävän voimakkaampia ärtymyksen tunteita". Rakas nerokas kirjailija Riikka. Sun vauva on neljä kk, ei ne silloin vielä ärsytä. Eikä edes se äitiys. Väsyttää voi ja väsyttääkin, mutta ei se ole vielä "ärsytystä". Odotas kun lapsi hyppii nenälle ja sano sitten ettei ärsytä. (Okei, mä tunnen ihmisiä, joita omat lapset ei ärsytä. Ja se taas ärsyttää mua :) )

Kaveri kertoi sanoneensa vanhemmilleen, että toivois lastensa olevan jo isoja, koulunsa lopettaneita, ettei tarttis koko ajan stressata miten niillä siellä menee. Isä oli siteerannut Ylppöä: "Sitten helpottaa kun nuorinkin lapsi pääsee eläkkeelle". Raskasta tajuta, että toi pitää paikkansa.

Äkkiä joku pinnallisempi juttu loppuun, ettei joku luule mun muuttaneen konseptiani. Kokeilin tänään mun pikkupikkumustaa. Se on yläosasta hieman vilahteleva. (suomeksi löysä rintojen kohdalta) Johtopäätös: rinnat pienentyneet (entisestään) kehokuurin aikana. Onko se pieni vai iso hinta maksettavaksi  kapeammasta lantiosta jää sitten pohdittavaksi.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Löytöjä

Mulla oli eilen tärkeä asia, mutta näemmä jäin vain vouhottamaan auton huollosta.
Mä hurahdin Huutonettiin. Ensinhän mä huusin sieltä itselleni sen mahtavan paljettijakun, jossa aion kesällä pyöriä vaikka torikahveilla, ihan vain siltä varalta, jos Trinny ja Susannah bongaa suomessakin taviksia. "Onpas täällä nuhjuista väkeä, ei mutta näenkö minä paljettijakun, siis kyllä jotkut osaa kopioida meitä". (Ei varmaan tarvitse hymiötä käyttää, eihän)

Mutta siitä huutiksesta. Tällä viikolla sieltä tulee mulle Espritin tunika, Espritin käyttämättömät farkut (paineet mahtua. Kävelylle kävelylle, treeniä) ja Hilfigerin laukun. Yhteensä 25e. Kunka hyvälle tuulelle löydöistä tuleekaan.
Kauhean kätsä tapa hankkia uusia (pienempiä) vaatteita. 


Kunhan kamera tulee takaisin kotiin, niin otan kuvia mun uudesta elämästä. (Kyllä uusien vaatteiden hankkimista voi kutsua uudeksi elämäksi, jos on yhtä pinnallinen kuin minä. Hymiö tähänkin)

Kävelyteillä on paikoitellen jo aika epäliukasta. Uskallankohan kokeilla lenkkeilyä? Mistä tuli mieleen, et pitäisi hankkia uusia (pienempiä) urheiluvaatteita. Huutis?




















Melkein joulu

Vitsit, etttä voikin huono päivä muuttua hyväksi. Ensin aamulla murisen ja jupisen yksikseni, että tyhmä loma,tyhmä viikko, loma samaa kuin arki ja huonompaa vielä jne jne.

Sitten kävin koiran kanssa kävelyllä, jonka jälkeen soitti päivystyskoordinaattori, joka pyysi päivystämään HETI. No huraa, palkka juoksee taas. Sain puhuttua lauantain vapaaksi päivystämisestä, että pääsen niille odottamilleni kolmikymppisille, jonne pikkumekkokin on jo ostettu. (pikku on lempisanani) Uskomattoman upeaa on, se, että saan tauon. "Pitäähän teidän perheenäitien päästä tuulettumaan".

Auto on rutissut ja lujaa ja pakottauduin soittamaan korjaamoon. Pyysivät käymään näytillä, että tietävät mitä osia ostavat. Jarrupalat poissa.... Hinta-arvio  oli 250e. Hihkuin et NIIN vähän. Heppu kohotti kulmiaan ja ihmetteli et vähänkö. Mä olin odottanut tsiljoonalaskua, joten julistin ton olevan joululahja lähes. Olen kiitollinen asiakas.

Kampaajalle pääsin ex tempore myös. Juhlat tulee ja päivystyksen aikaan ei uskalla käydä. Nyt kampaaja loppu sillä minuutilla kun päivystys alkoi :D   Hiukset punertui reippaasti, mutta pituutta jäi ehkä hieman liikaa, mutta en valita en. Mulla oli laatuaikaa.

Ystävän kanssa käytiin reippaalla tunnin lenkillä illalla. Ja mies tuli. Ja miehen kanssa lenkitettiin koira. (kävelyn aikana mietin lähinnä et "jalat kutistuu, jalat kutistuu". Pieni pakkomielle.

Otin kuvan itsestäni tavoitefarkuissa ja lähetin kaverille, joka nauroi et onpas laatuaikaa miehen kanssa. "Sinä ja peili". ups!
Miehen mielestä se oli tosi södeä, se itsensä kuvaaminen.

Hei, mulla on enää kolme kokonaista päivää kuuria jäljellä. Sanonko taas et olen kutistunut?

perjantai 14. helmikuuta 2014

Oivallisesti napsittua tilliä

Näin ystävänpäivänä kaivoin kaapista ikivanhan Anna-Leena Härkösen kolumnin, jossa puhutaan ystävyydestä.
"Ystävän tehtävänä on pitää itsetuntosi korkealla" .
Caron Shieldsin kirjassa  Rakkauden tasavalta,vanhat ystävykset hauskuttavat toisiaan omituisilla kohteliaisuuksissa. "Oivallisesti napsittua Tilliä. Sinun huulikiiltosi korostaa sisintä minuuttasi".


"Ystävän tehtävä on olla samaa mieltä kanssasi. Jos tekisin paloittelumurhan, minun paras ystäväni kyllä ymmärtäisi. "NO kai sitä jokaisella joskus pinna katkeaa."


Tämä kolumni on ollut ohjenuoranani varmaan 10 vuotta jo. Ihan varmasti kehun ystäviäni yllin kyllin. Tosissani.

Munkin ystävät on ihanan ihania ja pitkämielisiä, jotka jaksavat (ehkä) mun mielialanvaihtelujani. Kivoja ovat, kaikki mua fiksumpia ja pystyvämpiä. Yleensä kauniimpiakin, pakko myöntää. Menestyneempiäkin, jos on joku mittari millä sitä mitataan.

Useimmat ystävyydet ovat PITKÄIKÄISIÄ!

Edelleen jaksan hämmästellä sitä, että te virtuaalisemmatkin naiset olette niin upeita, että teitäkin pidän ystävinä. Ihanan erilaisia kaikki, mutta niin samanmielisiä ja sopuisia täällä.

Eläköön naisten välinen ystävyys! Ei ole sen voittanutta!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Trinny ja Susannah-kohtaus

Jossain vaiheessa taisin mainitakin, että jäin koukkuun päivä tv:n Trinny ja Susannah tyyliohjelmaan. Varsin räväkkä kaksikko opetti taviksia pukeutumaan imartelevasti. JA hyvin tekivätkin.  Mua kiehtoi se, että niillä itsellään (Trinnyllä) oli usein päällä paljettijakku. Mietin et mitä jos munkin arkivaatteksi tulisi paljetit? No, näin laihtuneena sit sain kohtauksen ja hurahduksen ja hankin paljettihökötyksen. Siis sen jakun. Tänään rakas Elisa oli meillä ekaa kertaa kylässä ja sen(kin) kanssa leikittiin tyylipäivää. Mä olin barbi ja sit soviteltiin vaatteita. Mua ilahdutti se, että tyyli-ikoni Elisa rakastui paljetteihin ja sit aleteiin miettiä missä ja milloin ja minkä kanssa. Käytän sitä.
Oli hervottoman hauskaa. Ihanan lapsellista. Vai onko se edes lapsellista et sovittelee vaatteita. (ja kuvaa niitä)

Barbileikin lisäksi hoidettiin Elisan parisuhdetta (voi sitä hoitaa ilman sitä miestäkin) ja keksittiin uusia duuneja. Montakohan eri työtä mä Elisalle keksin? Miksi muiden elämät on helpompia kuntouttaa kuin oma? Ja tämä on tietty mun mielipide, että mä saan muiden elämät hehkumaan. Muut saattaa ajatella yksinään, että mistä noi hullut ideat kumpuaa?

Mutta mun elämäähän ei edes tarvitse juuri nyt laittaa kuntoon. Se on jo. Mitä nyt tarttisin enemmän rahaa ja enemmän lastenvahteja ja enemmän aikaa, että näkisin useammin vanhoja rakkaita ystäviä.  Niitä ystäviä joita näen liian harvoin, vaikka sydämessä ovat aina. (ystävänpäiväimelyys?)
Sitten tarvitsen kesäasunnon Kuopiosta. Saisko yhden? Kiitos! Mun rakas rakas ystävä muuttaa Kuopioon ja munhan täytyy säännöllisesti sinne matkata laatuaikaa viettämään. (jumppaamaan, kävelemään, puhumaan)

Tässä tämänpäiväiset!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Hih ja ping!

Mulla alkaa olla kehokuuri loppusuoralla jos haluatte tietää. Mahtavaa ollut. Jos nyt jostain kuurista voi niin sanoa. Hämmentävän helppoa, vaikka vihaan kaikkia tiukkoja sääntöjä. Varmaankin motivoi tulokset ja olo. Olo on sellainen Hih ja Ping! En nyt ahkeraksi ole muuttunut, mutta en osaa enää laiskotellakaan. Mä en kerta kaikkiaan kykene istumaan aloillani montaakaan minuuttia. (ja taas kysyn, miksi en saa suursiivoustatehtyä sillä  energialla)

Mulla on vielä kymmenen päivää jäljellä kuuria, mutta haluatteko väliaikatietoja?

Alustus: syyskuussa painoin paljon ja kun muutin elämäntapani aika kohilleen, niin laihduin nelisen kiloa tammikuun 23 päivään mennessä. Eli siis hiiitaaasti, mutta varmasti. Opettelin elämään.
Nykyinen kuuri alkoi 24.1 eli vajaa kolme viikkoa sitten. Painoa miinus viisi kiloa, lantiosta lähtenyt 4,5 senttiä, kriisikohdastani polvestakin 3 senttiä. Vyötäröstä  ainakin 5.
Kaveri just eilen huomautti, että olen ennenkin laihtunut, mutta en "koskaan" jaloistani.

Kävellyt olen koko ajan, muutaman kerran viikossa tunnin lenkki ja koiran kanssa päivittäin kävelyä, jota en mukaan laske. (miksi mä lasken urheiluksi ainoastaan kävelyt kaverin kanssa)
 Eilen olin kaverilla ja normaalin kahvittelun sijaan päätettiinkin vetää kuntopiiri. Ihan tosissaan urheiltiin painojen kanssa ja ilman. Rankka treeni.
Tätä aiotaan tehdä jatkossakin ainakin kahdesti viikossa. Kotona olen tehnyt lankkua edelleen ja kahvakuulaa heilutellut muistaessani.

Olen uusi ihminen. Erityisesti vireystaso kokenut muutoksen. Sen tajusin viimeistään äsken, kun mutsi soitti ja kysyi olinko päikkäreillä. En ole sellaisia nukkunut muutamaan viikkoon. En ennenkään usein, mutta iltapäivisin tuppasin olemaan horroksessa. Pilkin.

Olen ehkä hieman vouhottava ja kohkaava, mutta se hinta on maksettava.

Alkais jo työtkin, niin olis muutakin elämässä. Kohta neljä viikkoa ilman töitä, mutta onpa saanut itseensä keskittyä. On sellainen olo, että kohta on töistä "lomaa" ja menen vaikka tutun opettajan koulunkäyntiavustajaksi... Tekemistä kiitos.

Hiihtoloma alkaa kohta ja ohjelma auki. Pojat haluaa nähdä Lego-elokuvan. Mä haluan urheilla. Mies lähtee Lontooseen ja palaa maanantaina. Jos se sais jopa hetken olla meidän lomalaisten kanssa kotona silloin alkuviikosta.
Mutta oli mitä oli, se viikko on vika kehokuuriviikko!

perjantai 7. helmikuuta 2014

35-vuotiaan sielunelämä

Tänään laitoin esikon vaihtamaan nuppeja mun ihanaan lipastoon. Siinä samalla katseltiin todella vanhoja valokuvia ja keskimmäisen sanojen mukaan muisteltiin vanhoja hyviä aikoja.
Löytyi myös muutama lehtijuttu minusta. Hekottelin täällä vedet silmissä niille. Siteeraan itseäni suosikkijutustani vuodelta 2005. Aiheena oli töihin paluu monen kotiäitivuoden jälkeen.
  "Yksi elämänvaihe, jota ei saa takaisin, on nyt loppunut, pian neljä vuotta täyttävän R:n ja kaksivuotiaan E:n äiti huokaa. (Vähänpä tiesin. Neljä kk jutun teon jälkeen irtisanouduin ja olen ollut kotona since)

Sitten valittelen kiirettä. Kiire junaan, kiire tarhaan. "Kiireestä  ei kuitenkaan kärsi kroppa. Palveluasiantuntijana työskentelevän rouva X:n kriteerit ulkonäön suhteen eivät ole ajan yötä muuttuneet-rima on edelleen korkealla." JA nyt se kohokohta...... "Olen aina ollut vähän turhamainen. En halua että kukaan pääsee sanomaan minua katsoessaan, että tuolta ne pienten lasten äidit näyttävät. Olen onnellisessa asemassa, sillä mieheni hoitaa lapset aamulla ja minä saan keskittyä itseeni."
  Siinä  feministeille purtavaa :D

NO joo, en mä tosta ole paljoakaan muuttunut. Ihan samalla tavalla mä edelleen ajattelen. Okei, hieman relampana. On mulla paljonkin meikittömiä päiviä. Mutta esmes tänään meikkasin taas tuntia ennen miehen kotiinpaluuta. Joku tolkku oltava.


tiistai 4. helmikuuta 2014

Pikkuisia mustia

Tänään Zalando pukineet saapui. Meillä oli ystävän luona sitten Tyyliä vai ei päivä. Sovittelin ja arvosteltiin.
Pelkäsin ettei mikään mahdu. Kaikki mahtui. Osissa oli vain LIIAN SUURI yläosa, koska minähän olen ylhäältä PIKKIRIIKKINEN.


En aio käyttää ilman boleroa, jos sitä meinaatte :) Ja ensimmäistä kertaa elämässä mun on sanottava, ettämä olen livenä näissä parempi kuin kuvissa. OLEN!


Onko tää mekko jo liikaa? Lähes roisi? Mutta pidän tämänkin, ihan varmana. Musta tulee nainen, jonka kantti kestää Pikkumekot. (tavoite tuokin)

Hui, mitäköhän te sanotte. Nyt kö ne anonyymit huutelijat herää ja haukkuu? Pelokas vapiseva nainen....

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä!

Se on fiilis tänä maanantaina! Käytiin ystävän kanssa tosi reippaalla vajaan tunnin lenkillä ja puhuttiin lähinnä vaan siitä kuinka hyvässä kunnossa me kohta ollaan. Pohdittiin mitä vaatteita me käytetään. Ihan kohta! Siis ihanan naisellista touhua! Mutta niin intoa ja puhkua täynnä. Ootetaan lumien sulamista (ja läskien). Miten kivaa sitten onkaan kirmailla eli juoksennella kun ei mikään paina. Ei mieli eikä ruumis.

Vaikka olen siinä ostoslakossa, niin äsken oli pakko ostaa Onlysta ihana pikkiriikkinen neulebolero. Jos ja kun kohta menen juhlimaan pikkumustassa, niin onhan mulla näin talvella oltava bolero siinä päällä. Ihana olikin. Pienenpieni. Huom! Pieni!

Ja koska nyt on virtaa täynnä olo, niin on vaikea muistaa, että aamulla olin alakuloinen. Niitä ärsyttäviä "tuli tyhjästä" synkkyyksiä. Onneksi se meni ohi. Saattaa olla, että jotain jopa tein sen eteen. Mm.vihdoin aloin käymään vaatteita läpi ja kantamaan niitä sen huoneen kaappiin, jonne kuuluvatkin. Onpas mulla vaatteita ja kylläpäs niistä moni pääsee  nyt käyttöön, kun kutistun. Iso kasa vaatteita kulkeutuu kyllä muualle. Kaikki isot saa mennä huitsin nevadaan. Minä en säilä monen koon vaatteita. Minä en niihin aio palata. (Olen tainnut ennenkin sanoa vastaavaa, mutta nyt mulla on keinot, millä se onnaa.)

Hei, mä keksin uuden viihdytyksen itselleni. Mä käytän kaikki kaapin vaatteet läpi. Tekeekö kukaan sellaista? Vai käyttääkö muutkin vaan niitä iänikuisia samoja?
Hmmm.... tästä vois syntyä vaatepostauksien ketju. Suma!

Olis jo huominen.