sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Hauskat muistot

Huomenta ja terveisiä smoothielasin ääreltä. Näin alkoi vappuviikko! Aamulla raaputin jäätä auton ikkunasta ja noin...

Viime viikolla sain ystävän kanssa hysteerisen naurukohtauksen ja pitkään mietin kerronko tätä täällä ollenkaan.

Puhuttiin teoreettisista mahdollisista häistä ja mahdollisesta nimihirviöstä, jonka  voisin ottaa. Kaksoisnimi. Mun nimessä 9 ja miehen 10 merkkiä.
No se ei ollut se juttu, vaan se kun ystävä sanoi, et jos  päätämme mennä naimisiin, niin hänen pitää saada kuulla siitä ekana, koska hän on kaaso. "Ja sitten lähtee iso pyörä pyörimään. Mä järkkään polttarit. Mä hankin sinne Matti Puron opettamaan tanssia".
Tästä se hysteerinen naurukohtaus alkoi.

En kertonut tätäkään vuosi sitten, mutta tuo kyseinen heppu, tuo TTK-herrasmies, oli mun Tinder match. Me kirjoiteltiin ehkä kuukauden päivät. Paljon. Paljon etenkin tunneissa mitattuna. Lopulta emme koskaan sitten nähneet. Oli aikatauluongelmia ja sit tyyppi lähti kesäksi laivalle. Ja niillä nurkilla kun hänellä oli lähtö käsillä, mä jo tapasin Miehen :)

Älyttömän kiva heppu. Herttainen, hauska ja aika ujo. Mua hieman harmitti, kun ei nähty koskaan, mutta salaisen helpottunutkin. Kun oli niin hirmuisen hauskaa kirjoittaa, niin en olis kestänyt jos livenä olis lässähtänyt, kuten usein käy.
Mut joo, se oli hauskaa ja nyt se on kiva muisto muiden joukossa.

Eilen katsoin tuota tanssifinaalia sivusilmällä miehen kanssa ja pokassa oli pitelemistä, kun mies yhtäkkiä alkoi puhumaan voittajasta. Miten hyvä se on ja kuinka loistava opettaja ilmeisesti jne. Oli kielen päällä kertoa, kuin kivakin se on :D

On mulla kyllä hauskaa ollut!!!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Shopping (Big time!!!)







Vinkki epätoivoisille vaatteiden ostajille. Ottakaa mukaan Onnenlaukku, niin sit tekee löytöjä!
Mun rakas ihana onnenlaukku on tuossa ylimmässä kuvassa. Guessin laukku, jota laivalla kuolasin ja jonka mies yllätyksenä osti.  Ihana ihana ihana. Niin mun värinen.  Oranssi päältä, pinkki sisältä. Vaikka kuinka yrittäisin, niin musta ei tule sellaista Solsidan eleganttiä hillityissä pastelleissa ja beigessä.Mä ihailen sitä tyyliä, mutta eniten sellaisten kauniiden solakoidan tahattoman eleganttien päällä. Itse näyttäisin oudolta. Enkä minulta.

Dinskosta löytyi kahdet ballerinat. Päätin et pakkohan mullakin on olla yhdet nudet kengät. Sit ne kimaltavan vaaleanpunaisetkin kutsui mua. Etenkin noi lenkkarit kyllä huusi mua.

Sitten olikin Vilan vuoro ja löysin täydellisen mekon syksyn häihin. Tummansininen ei ole mun normivalinta, mutta olihan toi nyt ihana. Myyjä löysi mulle sen kanssa käyvän boleron ja sit naurettiin sitä  uskomatonta mäihää, et olin ne ballerinat löytänyt ja kuinka kummat tahansa käy noiden kanssa. Korkojahan mä en voi käyttää. Nyyh!

Gina trikotista löysin vielä ihanan pehmeän farkkupaidan. En ole vuosiin käyttänyt farkkupaitaa, mutta kun ystävänä on Sutkautus-Elisa, niin....
Mun raitapaidatkin on Elisan vuoksi hankittuja.

Aah, tätä ostamisen autuutta. (Oliks mulla joku Älä osta mitään-lakko??? Ihan ku ois ollu...)

Ainiin, mä menin mutsin kanssa ex tempore Jumboon, koska olin eilen lukenut Ellestä, että Gina Tricotin Molly farkut on paksujakaisen must have. No, onhan noi himputin hyvät jalassa. Korkeavyötäröiset, superpehmeät ja venyvät. Mun jaloilla mikään ei näytä hyvältä, mutta nää tuntuu yhtä kivoilta kuin juoksuhousut ja se on hyvä mittari. Ettäs tiedätte.

Mutta mutta, farkkuja lähdin ostaan ja....

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Mielenterveysongelma




Valtaosa mun aterioista on tällaisia. Plus smoothieita. Arvatkaa mitä? Mä en laihdu, mä lihon. Mä oon niin ahdistunut ja raivon vallassa, että oman elämäni lisäksi pilaan muidenkin, lue miehen, elämän.
Eilen teki mieli lähinnä itkeä. (mies ystävällisesti kysyi olenko ajatellut syödä mielialantasaajia)
 Käytiin Itiksessä syömässä, söin salaattia vaikka himoitsin ranskalaisia.
Illalla en syönyt enää mitään vaikka oli nälkä. Vitutti!

Itiksessä sovitin ihanaa mekkoa. Näytin rumalta läskiltä. En voi mennä siskon häihin, koska en löydä vaatteita.
En voi käydä vaatekaupoissa, koska en mahdu mihinkään. ja näytän vanhalta rumalta läskiltä. Viimeksi tunsin itseni viehättäväksi viime kesänä.
Vaihdevuodet? Masennus? Perusvitutus? Kilpirauhanen? Vanhuus???

Jos ei käynyt selväksi, niin vihaan KAIKKEA. (terapeutti sanois tähän et Kiitti vaan. Eli täsmennyksenä sanon, etten häntäkään vihaa)

Terapeutti odottaa täpinöissään pääsiäisen Tallinnan matkaa. En voi sanoa etten mä odota. Ahistaa se kun ei voi syödä mitään ja pitää syödä kuitenkin. Shoppailukin on tärkeä osa matkaa, muttei mua voi päästää kauppaan itkemään.

Olisko mulla mitään hyvää sanottavaa? Ei kuulkaas ole.


torstai 6. huhtikuuta 2017

Oikein asetetut tavoitteet osa 2

Oikein asetetuista tavoitteista syömisten suhteen taidan siirtyyä oikein asetettuihin tavoitteisiin rahan/säästämisen suhteen.

Mä  huomaan olevani n. 12 tuntia vuorokaudessa stressissä rahan takia. Kun sitä vaan menee niin helkutisti.
Oon huomattavasti hillinnyt rahan käyttöä. Tälläkin viikolla ostanut kaupasta vain ja ainoastaan hyviä ja järkeviä syömisiä.
On syöty makkarakeittoa ja carbonaraa, kanapihvejä juureksilla ja lohkoperunoilla. Tänään makaronilaatikkoa kai. Huomenna lapset saa makkaraperunoita. Ei pitsaperjantaita meillä. Lauantaina syödään tortilloja ja sunnuntaina jotain vikkelää lennosta kukin omaan aikaansa. Junnu lähtee korismatsiin neljän aikaan ja minä ja mies mennään perään myöhemmin, kunhan pikkulikka haettukotilomalta ensin. Saa teinit tehdä itselleen jotain sillä aikaa. Ei aikaa perhpäivällisille.

Seuraava viikko vaivaton.  Mulle ja miehelle helpompi keksiä syötävää. Pikkulikka syö lasten ruokia.

Noihinhan ei mene ällistyttäviä summia rahaa eikö vain. MIKSI sitten mun rahat koko ajan loppuu?
Jotain tekemistä  lienee bensalla, jota menee ehkä 70 e viikossa ja sillä, et koko ajan joku tarttee jotain.
Esikoiselle otin just tutulta kasan vaatteita mm. kaksi  merkkitakkia ja menetin huimat 100  e.

Vapun tienoilla mulla olisi iso kampaamokeikka, johon menee n 170e.  Mietin onko pakko luopua, mutta ei hitossa. Ruma tukka, metrin harmaalla juurella pilais mun elämän.
Itse värjääminen ei enää multa suju. Yritin kuukausin, mutta ei mennyt hyvin. Nyt kun harmaata on näinkin paljon kuin mulla, niin itse en saa sitä piiloon.

Kuntosalikortista en uskalla luopua. Menis se 59 euroo johonkin muutenkin ja sit en liikkuis tämänkään vertaa.

Btw, kävin aamulla salilla ja treenasin ihmeen tosissani. Tuli jopa hiki. Yleensä ei.

Ja niin, meneehän mulla rahaa viiniinkin. Mutta siitäkään en luovu!

Laskin juuri kauan mulla on varaa kesällä lomailla. Olin ilmoittanut olevani lomalla neljä viikkoa. Taidankin olla vain kaksi. Mun duunissa kun ei palkka juokse lomalla. Saadaan sellainen säälittävä lomakorvaus. Jos lomailen vain kaksi viikkoa, jää lomarahoista joku satanen käyttöönkin.
Superärsyttävää tällainen.

Onkohan tämä nyt turhankin tarkka selostus rahankäytöstä?

Otanko yhteyttä Marttoihin, jotta saisin vinkkejä. Ei auta ne "älä osta noutokahveja joka päivä, nin säästät satasia vuodessa". En osta noutokahveja ylipäätään.
Huokaisin raskaasti!

jk. Paras vinkki talouden hoitoon tuli insinööri ystävältäni. Käski  avata tilin, jonne laittaa joka kuukausi sähkö ja vakuutuksia varten rahat. Sama summa joka kk. Ei tule sitä suurta kriisiä talvisin kun samassa kuussa tulee jättisähkölaskut ja vakuutusmaksut. Mä laitain joka kuu 300 e tilille ja ollut huomattavan stressivapaa.  Päätin juuri laittaa isomman summan sinne ja maksaa sieltä sitten lasten harrastuksetkin.
Niitäkin maksuja riittää...

jk 2. Muistatteko kun mulla oli just se kirppispöytä kamun kanssa? Tienasin 8 euroa :D
Eikä siis vituta.
Kaveri jäi tappiolle...

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Oikein asetettu tavoite

Verrattuna eiliseen olen hämmästyttävän pirteä. Vaikka kello soi seiskalta, en rojahtanut sohvalle makaamaan, kuten muina aamuina. (Mulla on luksuselämä, kun ei ole pakko toimia ja lähteä heti aamusta)
Keitin esikoiselle kahvia ennen kuin herätin.
Ja nyt se tärkein. Tein ensimmäisen terveyssmoothieni. Tiesittekö, et kaupassa myydään valmiita smoothiesekoituspusseja. Mä en tiennyt. Oudosti niissä kilohintakin oli pienempi, kuin esim.pelkässä mansikassa, mustikoistta puhumattakaan. Pussissa on neljä 150 gramman marjapussia. (pussit tuhoaa luonnon, joo joo)
Heitin siis blenderiin kaurahitaleet marjat rahkan ja mehukeiton. Menee varmaan tunti saada tää juotua.

Eilen miehelle selostin tätä smoothie juttua ja se piti palopuheen aiheesta "älä aseta tavoitetta, mihin et pääse, koska sitten olet koko ajan pettynyt ja masentunut".
Tarkoittaen, kun esim. kuvitteellinen nainen päättää syödä terveellisesti ja laihtua, niin se viisi päivää syö terveellisesti, viikonloppuna vetää irtareita ja se on viikon kaloreiden kanssa plus miinus nolla. Sitten nainen on pettynyt sekä siihen ettei laihdu, kuin siihen, ettei pystynyt pitämään päätöksestään kiinni".

Lähes ärsyttävä puheenvuoro. Mutta herättävän totta. Täytyy tosiaan tehdä  itselleen realistinen suunnitelma, jota pystyy noudattamaan. Tarkoittaen, että ei esim. kiellä itseltään karkn syöntiä kokonaan. Siitä ei voi pitää kiinni=pettyy itseensä.
Aion nyt harjoitella terveellistä syömistä riittävän usein. Terveellisesti suurelta osin syönkin, mutta liian harvoin ja vähän. Jos  nyt lisäis syömistä ja katsois estäiskö se iltamässäilyn.

Taas tämä meni laihdutushöpinäksi. On mulla muutakin elämää. Kai.

Tavallinen päivä

Mistäköhän se johtuu, että jos on pakko laittaa kello seiskalta soimaan, niin hoitomuksu nukkuis normia pidempään. Tämä on kauhea epäkohta tällä viikolla. Poikien takia herään seiskalta herättämään kouluun, mutta ootas vaan kun ei ole poikaviikko, niin muksu herää ennen seitsemää.
 Onneksi olen aamuvirkku!
(Joku vois kysyä, miksi herätän teinit vielä. No siksi. Kun voin. Mun takia ne ehkä ei aikuisina ikinä ehdi töihin.)

Siirryin sohvalle makaamaan ja katselin isojen aamiaistouhuja. Harvinaista kyllä, ne ei tänä aamuna tapellu keittiön ahtaudessa. Esikoinen teki sekä lämpimiä voileipiä että munakokkelia ja keitti kahvia. Ällistyttävää viitseliäisyyttä.

Aamiaisesta tuli mieleen maanantainen kyläily, mun uudella kaverilla Kauppiaanrouvalla.  Tällä kertaa tykästyin mimmiin entistä enemmän. Ulkonäkö pettää, se kiroilee ihan kauheasti.  Jostain syystä  Vittu, hillityn kauniin naisen suusta ilahduttaa mua. Outoa.
 No joka tapauksessa se kertoi noudattavansa Bullin diettiä ja tuskaillut järkyttävän suuren aamiaisen kanssa. Lautasellinen puuroa, mehukeittoa, 150g marjoja ja purkki rahkaa. Siis what!???
 Nykyään tekee tosta satsista smoothien ja saa kiskottua tarpeellisen määrän vatsaansa. Halusi välttämättä tehdä mulle lounaaksi ton smoothien. Tuoppi täyteen. Oli älyttömän hyvää, mutta tulin todella täyteen. Söin seuraavan kerran vasta kuusi tuntia myöhemmin. Tästä sain palautetta, kun olis kuulemma pitänyt välissä syödä myös. Mut kun ei pystynyt.
 Pakko hankkia blenderi. Mun entinen jäi entiseen elämään. Mun esikoinenkin haluaisi enemmän massaa jne. niin sekin vois alkaa noita juomaan.

Tästä pääsen Kinttupolku-Marikan aiheuttamaan inspiraatioon. Marikan lapset kaipaili äidinleipää ja mä tajusin etten ole aikoihin leiponut minäkään. Nyt on sämpylät kohoamassa, lounaskanapihvit paistettu ja keittiö siivottu. Ennen tätä käynyt salilla hieman heilumassa.
Sadannen kerran sanon, et nyt on pakko se liikkuminen saada vauhtiin.

Toissailtana 10v kuopus veti mulle kauhean kuntopiirin. Kesti ehkä viisi minsaa ja jalat meni hapoille. Jotain pitäis tehdä :D

Toinen joka pitäisi saada vauhtiin, on tämä bloggaaminen. Haluaisin kirjoittaa joka päivä. Jos vaan kirjoittais, niin saattais asiaakin joskus olla. Sais luovuuden puhkeamaan kukkaan. Joohan?



perjantai 24. maaliskuuta 2017

Writers block

Hyvin kiusallista on haaveilla  kirjoittamisesta ja säkenöivästä sanailusta, mutta olla ihan vailla aiheita.
Mutta nyt löyty aihe, joka sytytti. Se on RUOKA.

Uusimmassa Me naiset lhdessä oli huikea idis, jonka toteutan ensi viikolla.
Sunnuntaina paahdetaan iso satsi kasviksia. Bataattia porkkanaa palsternakkaa parsakaalia sipulia paprikaa  munakoisoa.
Maustetaan ja laitetaan jääkaappiin annosrasioissa.
Seuraavalla viikolla tehdään ruokia, joihin nää kasvikset sit upotetaan

Ateriavinkit oli seuraavat:

Juustomunakas (kasvikset vuokaan, päälle kananmunat ja juustoraaste. Uunissa n.15min)

Broileri-feta-pastapannu (suikalebroiskua, sekaan kasvikset ja pasta, päälle fetamuruja)

Kasvis-vuohenjuustopitsa

Lohi-nuudeliwokki (kasvikset lohi ja nuudelit sikinsokin

Ällistyttävän loistava idea. Hirmu monta herkkuruokaa helpolla ja aika halvallakin luulisin.

Hetken mietin onko tylsä syödä joka päivä samoja kasviksia. Kohtuu naurettava pelko naiselta joka syö joka päivä kanasalaattia. Enkä ole kyllästynyt. Joka päivä palvon ruokaani. Etenkin jos lisään joukkoon vuohenjuustoa.

Toinen ruoka-aihe on ärtymys, jonka sain kun luin juttua huippumalli  Kirsi Pyrhösestä. Kirsi syö joka päivä kaksi parapähkinää. Siitä saa jotain tärkeää jutskaa, jota en muista ja jota en jaksa lehdestä etsiä.
KAKSI parapähkinää. Miksi miksi miksi  kukaan syö kaksi pähkinää? Söis edes 3. Tai 4. Villisti jopa kourallisen. Älkää syökö kahta! Älkääkä jaelko noita ärsyttäviä viisauksianne ylipäätään. "Kauneuteni salaisuus on vesi. Juon paljon vettä ja syön ne kaksi hiton pähkinää".
.
Vetäydyn nyt luolaani juomaan pikakahvia ja syömään neljä Dumlea.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

pitäkää tunkkinne eli kurjat vaatteenne

Uusi viikko on uusi alku.

Aurinko paistaa. Olin leikkipuistossa tutun/kaverin kanssa. (Mistä tietää onko joku tuttu vai kaveri?Onko sillä jotain väliä itseasiassa.)
Tunti todella todella harvinaista puistoilua kivan tyypin kanssa piristi. Tää toinen tyyppi on kuuden lapsen äiti, jolla yksi yhteinen lapsi miehensä kanssa, jolla taasen ei ollut omia yhtäkään! Arvatenkin kyselen kauheasti siitä, miten tuollainen kombo pyörii.

Kirpputoripöydän varasin viikonloppuna kaverini kanssa ja jännitän saanko rahaa, pääsenkö tavaroista eroon. Yritän taas tällaista minimalistijutskaa kehittää. Olisi niin ihanaa, et vaatekaapissa olisi vain vaatteita, joita haluisin käyttää joka päivä. MIKSI mun kaapissa ei sellaisia ole? Miksi ne on ostettu, jos  en niitä joka päivä himoitse?

Tilasin vuosien tauon jälkeen Halensilta muutaman vaatteen, mutta en ole edes postista niitä hakenut.  Syyt:
1. Yritän olla taloudellinen
2. Ei ne kuitenkaan ole kivoja
3. Ei ne kuitenkaan mahdu
4. Voi ne olla telttojakin
5. Entä jos en himoa niitä koko ajan päälleni

Ts. pitäkää tunkkinne eli kurjat vaatteenne

Viikonoppu oli leppoisan mukava.  Rehellisesti jos puhun, niin vähän harmitti, ettei ollut mitään ns.oikeaa ohjelmaa.

Terapeutti teki hirmu hyviä ruokia sekä perjantaina että lauantaina. Syöminen ja viinin juominen on ehdottomasti kivaa. Katsottiin Downshiftaajien kakkoskautta ja naurettiin.
Käytiin mutsin synttärikahveille ja sekin on kivaa, kun ollaan kaikki koolla. Sisarukset ja vanhemmat.

Tänään mulla alkaa taas lapsiviikko ja vähän vaihteeksi jänskättää miten se äänimaailma ja  ees taas säntäily mua uuvuttaa :D
Aamulla isoin ja pienin kävi hetken ennen koulua olemassa. Syömässä aamiaista. Junnu makoili kyljessä paapattamassa ja halailemassa. Esikolta kysyin oliko äiti-ikävä. Vastas että Ehkä. Onko se myöntävä vastaus?

Kaupassakin kävin aamupäivällä kun jo aamulla sain valituksia tyhjistä kaapeista.

Viikon ruoat, nuo mälsät ja tylsät

Tänään: Herkullinen  maailman paras kermainen lihapata.
Jossain järjestyksessä viikolla syödään kanawokkia basmatiriisillä, makkarakeittoa tai makkaraperunoita, lasagnea, pekonipastaa.
Sitten on viikonloppu ja pitää keksiä jotain kivaa ja hyvää.

Hyvä tuuli karisee. Tuntuu taas siltä, että elämässä ei muuta tehdä kuin tuskailla mitä söis milloinkin.








torstai 16. maaliskuuta 2017

Jee ja mur

Elämän isot päätökset on käsillä. Mä ihan tosissani mietin, että  söisinkö nyt klo 11 salaattia vai uusinta suosikkiani eli Lidlin kreikkalaista jugua, johon rouhin pähkinäsekoitusta ja pikkusen hunajaa.
Olen taas kuin rva Avokadopasta, joka hekumoi sillä, että saa monta kertaa päivässä syödä.

Olen syönyt hämmästyttävän hillitysti edelleen. Hirveän nuhan takia olin viikon pois salilta, mutta äsken siellä kävin ja punnitsin itseni. Paino pysynyt samassa.
Ällistyttävää sinänsä, mulla kun on taipumusta ahmimiseen. Olenko sittenkin saanut katkaistua taas pahimman överit.

Se kyllä mietityttää, että kuinka radikaaleja muutoksia tässä pitää tehdä, jos haluaa laihtua, eikä vain pitää painoa samassa.

Ollut tylsähkö viikko. Killerinuha vei voimat. Olen tosi paljon lähinnä lojunut.
Tai no. Viime perjantaina ystäväni istui meillä iltaa tulevan avomiehensä kanssa. Lauantaina ajelin edes takas, nukuin päikkäreitä ja menin aikaisin nukkumaan.
Nautin "yksinäisestä" illasta, kun mies oli kavereitaan tapaamassa.

Tästä sai kyllä vähän turhaa draamaa aikaiseksi yksi kaverini. Hän kysyi huolissaan,eikö mua harmita  kun mies käy viihteellä nykyään "usein". JUU EI HARMITA! Viime vuonna mies ei käynyt missään ja oli AINA kotona. Niin aina, että mua lähes ahdisti. Miehen puolesta harmitti, että kaverit asuu "kaukana", eikä niitä enää näe helposti. Etenkin kun teki työtä, jossa viikonloput lähes aina töissä. Nyt kun työ on vaihtunut arkityöksi, minkä kaverit tietävät, niin kutsuja kaupungille tulee useammin. Ohjelmassa bilistä ja pubivisaa ja muuta sellaista tylsää :D
Minut haluttaisiin mukaan, mutta enhän mä pääse, kun olen töissä. Ja huom, vaikka pääsisin, niin en menis mukaan.

No joka tapauksessa kaveriani tämä nyt oli huolestuttanut ja ilmoitti että häntä se häiritsisi. Mua ei.
Tyhmänä menin tämän mainitsemaan miehelle ja häntä se sitten ärsytti ihan hirveästi.

Me tosiaan ehditään niin paljon olemaan yhdessä, että kerran kaksi kuussa kavereiden tapaamista ei multa vie pois mitään.
Olisin aika pikkumainen, jos haittais. Se on kuitenkin minä, joka näkee kavereitaan paljon pitkin viikkoa.

Mies yrittää pakottaa minuakin käymään ihmisten ilmoilla, että hän kyllä hoitaa lapset, mutta kun ei mua niin kauheati kiinnosta ihmisten ilmat. Mä en tiedä miksi mun pitäis mennä skumpalle baariin jos mua  ei kiinnosta.
Mulle riittää, se, että näen kavereita täällä tai kaverin kotona.

Tulipa pitkä vuodatus. Vuodatus pitäisi ehkä vuodattaa sille huolestuneelle kaverille :D

Mulla ei oli jotain muutakin asiaa, mutta katosi nyt tähän tuohtumukseen.

Jee aurinko paistaa, jee kevät, jee tuleva lenkkeilykausi. Optimistina luulen taas opettelevani juoksemaan.




torstai 9. maaliskuuta 2017

Ote elämästä (ja saako ystävän eksää tapailla)

Miksi on jo  torstai? Saisinko pari viikkoa arkea, ettei tule viikonloppu kiusauksineen sotkemaan mun hyvin sujuvaa ruokailu/liikuntaelämää?
On sujunut hyvin tämä normaali "en taukoamatta syö karkkia"-elämä. En ole sen virkeämpi tai mitään, mutta jo kolmen päivän onnistuminen kannustaa.

Eilen ilahdutin itseäni kampaajalla. Se jos joku piristää. Jos on kaksi senttiä harmaata juurissa jne. niin ei kyllä naurata.
Mut hei, kulahtaneena harmaatukkana jumppatrikoissakin voi näemmä olla upea. Kampaajan paikalle saapumista odottaessa kävin juttelemassa romukultamyyjänuorukaisen kanssa. Nuorukainen kaivoi minulle käyntikorttiaan ja totes hiljaa mutta painokkaasti "sä olet todella kaunis". Meni hieman pasmat sekaisin ja yskäisin että mitä???? Nuorukainen katsoi hymyillen silmiin ja sanoi että olet mun mielestä todella kaunis.
 Oli kuules kampaajan tuolilla vielä naurussa pitelemistä. Kun punastelin vielä siinäkin.

Samaisessa rakennuksessa sattui muutakin mukavaa tässä yksi päivä. Kauppiaan rouvan kanssa juttelin kaupassa ja päädyttiin vaihtamaan numeroita. Ei olle paljoa juteltu, mutta tullut fiilis että meillä synkkais.
Eilen sitten viestiteltiin ja sovittiin kyläilystä. Tosi kivaa.

Kauppiaan rouva kuulostaa tittelinä tosi iäkkäältä, oikeasti pariskunta on joku 30+.

Tulevasta kaverista tulikin mieleen ystäväni, tämä tinderöitsijä, jolla karuja kokemuksia kasapäin.
 Uusin onkin tosi karu. Ystäväni ystävä oli laittanut viestin ja kertonut törmännensä ystävän ex mieheen ja he ovat käyneet syömässä ja lenkillä jokusen kerran. "Että en osaa sanoa mitä tästä ajattelet".
No kuule , ei ajattele kovin hyvää.
Vaikka onkin erottu, eikä haikailla yhteen, niin voisko kaveri silti pysyä eksästä kaukana? 
Aika superkettumaista!

Onhan tässä matkan varrella kaikilla osapuolilla ollut suhteita, jotka sitten karahtaneet johonkin, mutta tässähän tietty käy niin, että päätyvät yhteen  ja elävät happily ever after. 



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Wiikonloppuraportti

Ollut niin sosiaalinen viikonloppu, että eilen nukahdin jo klo 22.00.  Munkin sosiaalisuudella on siis  rajansa.

Perjantaina meillä kyläili miehen poika avovaimonsa kanssa. Myös pari mun kaveria pysähtyi toviksi skumpalle.
Nuorison kanssa oli älyttömän kivaa. Tykkään niistä tosi paljon. Puhuttiin laidasta laitaan juttuja ja tietysti utelin niiden parisuhteen synnystä sun muusta. 
Oli hauskaa kun tyttö kertoi, että hän on aika vaivaantunut  anoppinsa seurassa. Kysyin onko meillä vaivaannuttavaa. Lähes kiljaisi vastauksen "Ei kun teidän kanssa on tosi kivaa". 
 Vahingossa taisin juoda liikaa ja sain hedarin aamuksi. Olin tosi ryytynyt koko päivän. 

Sunnuntaina meillä juhlittiin kahden nuorimman synttäreitä. Niin kivaa kun se onkin, niin vähän uuvahdin. 
Mulla on iso perhe. Ja nyt vielä isompi, kun se on laajentunut :D

Päivän hauskin keskustelu oli eksän ja sen nyksän kanssa. Puhuttiin keväisestä säbäturnauksesta, minne eksä ja poika lähtee viikonlopuksi. Eksän Nyksä sanoi, että hän oli kalenterista katsonut sen olevan "viimeinen vapaa viikonloppu ikinä". Eli siis kun vauva tulee, niin vapaus on poissa. 
 Mä iloisesti nauroin, et kyllä niitä vapaita tulee sitten kun eroatte ja tulee viikko viikko systeemi teillekin. 
Me kaikki kolme naurettiin pitkään.

Mun kohdalla toi oli valitettavan totta. En koskaan oikein oppinut ottamaan aikaa. Hirveästi ei isovanhempiakaan vaivattu. Ehkä kerran vuodessa oltiin viikonloppulomalla  kahden. Yksin ollut poissa ehkä 1-3 kertaa. Oikeasti.

En ole tainnut oppia mitään.

Päivän paras uutinen oli siskon kihlautuminen! Tästä vois sanoa vaikka mitä, mutta totean vaan, että ihana ihana pari. (sisko ollu kauuuuaaan itsekseen, joten siksikin niin ihana asia)

Heti kun kuultiin uutinen, niin mutsi ja minä kiljaistiin, että nyt on pakko aloittaa laihis.(Toki me ensin onniteltiin)  Meidän siis, ei siskon. 
Omilla tahoillamme oltiin eilen kananmunakuurilla. Mulle se ei sovi, sain taas hedarin täksi aamuksi. Mutta hyvä kurinpalautus. Plussana se, että tänään kaikki tavallinen kunnon syöminen tuntuu juhlalta.

Olen viime aikoina ja etenkin viikonloppuna syönyt niin paljon herkkuja, että se ei enää ole edes nautinto.
Joo, karkki on hyvää, mut jos kaikki illat istun sohvalla ahdistuneena puristelemassa paksuja reisiä, niin olisko aika muuttaa elintapansa. 
 
Mun on muistettava se kauhea ahdistus ja synkeys, kun seuraavan kerran haaveilen karkkiövereistä. 
Mä haluan palauttaa entiset hyvät elintapani. Ja nyt sen teen!
Ilmeisesti motivaatio on kohdillaan, koska kaapissa olevat kakut ja sipsit ja irtarit on saaneet olla koskematta.

Yritän muistaa, että elämä voi olla hauskaa ilman karkkia.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Aamurage ja läski ja muutenkin vaikee

Tiedättekö te ne aamut, kun vaan ketuttaa ja eniten ketuttaa se, ettei ole oikeaa syytä. Mä olen nyt tullut siihen tulokseen, että olen vaihdevuosirage. Ihan pakosti olen vaihdevuosissa, kun oon niin ailahtelevainen (ja menkatkin ollu viimeksi ehkä marraskuussa tai aiemmin)

Mä oon tänään ollut lähes sekopää aamulla. Sain sitten muka hyvän syyn raivota kun yksi lapsi sekoili ja lisäksi löin pääni.  Mä vaan karjuin ja kiljuin ja mökötin. Yksin.
 Mies mumisi vieressä jotain kivasta aamusta.
Autossa mumisi kivasta aamusta ja siitä kun pitäisi jaksaa hoitaa muita ihmisiä tällasen jälkeen.
Nolotti ja kiukutti eli itkin tietty.
Sit ärsytti sikana se, että se edes välittää mun mesoomisesta, kun en edes sille kiukutellut. Kunhan yksikseni huusin. Että pitääkö hitto vieköön mun fiiiksistä välittää.

Rva Kepponen oli kommentoinut jotain postausta, että olisi aika työlästä joka päivä päättää tahtoa, (parisuhteessa) kuten terapeutti neuvoi. Teraputti ei ehkä ihan sitä tarkoittanut kuitenkaan. Että ihan joka päivä tarvitsee muistaa tahtoa. Olisi aikamoinen pakkoliitto kyllä, jos tarttis muistutusta koko ajan.
MUTTA just tänään taas muistutin itseäni tahtomisesta. Mulla on näköjään tosi vahva "hyvä on, minua ei huvita tällainen ja yksin olisi helpompaa"-mentaliteetti.
Joku siinä on, että parisuhde ei ole mun mukavuusalue. Se on jotain miellyttämishaluun liittyvää. En kestä et mua nähdään huonoina päivinä.
On tässä loputtomiiin pohdittavaa.


Mutta on hyviäkin asioita.
Esim terapeutin (miehen)lapset.
Teinin kanssahan tullaan tosi hyvin juttuun ja nyt uusimmat lemmikkini on 21v poika avovaimoineen. Sunnuntaina käytiin heillä kylässä ja oli tosi kivaa. Oli fiilis kuin kavereidensa kanssa olisi.
Eilen rohkaistuin pyytään heitä facekamuiksi ja tovi siitä, tyttö laittoi viestin MULLE, et mielellään tulisivat meille huomenna (tänään) iltaa istumaan.
Miestä huvitti, et heti muhun ollaan yhteydessä eikä häneen. Ja kuinka hauska et alle viikon päästä tapaamisesta nähdään taas.
I'm connecting people on mun mielipide :D Vaatimaton sellainen.

Muitakin iloja on, mutta marisenpa taas lihomisesta. Se on mun kokoaikainen ahdistuksen aihe just nyt. Mä lihon ehkä kilon päivässä. Mitä enemmän lihon, sitä enemmän syön herkkuja.  Pääsääntöisesti syön hyvin, mutta iltaherkuttelu karannut käsistä. Syytän siitä miestä, josta tullut herkkuperse.
Ihan oikeasti, mitä mä teen? Millä mä saan katkaistua tän kierteen? Miten mä saan miehenkin siihen mukaan? Voinko mä kieltää sitä syömästä suklaata?
(Nonni, yksin olis tässäkin asiassa helpompaa :D)

Katsoin niitä Hurjia rakkauskiloja ja paheksuin ettei ne 130 kiloiset laihdu kuin n.10 kiloa viidessä kuukaudessa, Et kuin vaikeeta muka muuttaa elintapoja ja lopettaa herkuttelu. UPS, oho. Samassa veneessä olen, vaikka kiloja reilusti vähemmän. Vielä.

Arghhhhhhhhhh!



torstai 2. maaliskuuta 2017

Kauppakassin sisältö

Tää mun hyveellisyys senkun jatkuu. Taloudellisuus nimittäin. Jos neljän päivän taloudellisuutta voi vielä niin hehkuttaa.
Äsken kävin Lidlissä. Yritin miettiä ruokia monelle päivälle kerrankin. Jauhelihaa tuli pakastimeen asti, kun halvalla sai jne.

2 pakettia jauhelihaa=makaronilaatikko ja jauhelihakastike ens viikolle
ISO paketti jauhelihaa, josta teen taas Chili con carnea, jota me kolme henkilöä syödään kaksi päivää
2 vuohenjuustoa kana-vuohenjuustosalaattiin, vuohenjuustosalaattiin, wrappien sisään, pitsan päälle
2 pakettia  naudan suikalelihaa ostin kun oli punaisella hintalapulla. Joku päivä haudutan kermaisen lihapadan
Lidlin valmis pitsapohja valmiskastikkeella. Älyttömän hyvä se kastike. Ja pohjasta saa todella ison pellillisen pitsaa

Lisäksi salaattia, kurkkua, rahkaa, mehukeittoa, ingmariinia, saunaolut (1), leipää, juustoraastetta

Nyt kun nää kirjoitti ylös, niin hämmästyttää itseäkin. Vähintään kahdeksan päivän ruoat neljälläkympillä

Kuvatkaa kauppakasseja (ainakin rva Kinttupolku joskus niin tekee) ja ilahduttakaa mua ruokalistoilla. Kiitos.
Kun tovin kitkuttaa, saattaa olla varaa lomailla joskus. Tämä koskee mua. Kun kyllä, mun pitää säästää rahaa, jos haluan lomailla. Olen yrittäjiin verrattavissa.

(Cittarista ostan sit irtareita säästyneillä rahoilla. Kivoja n 4,90/ kg tarjoukset viikottain)


Salillakin kävin aamulla. Pyöräilemässä taas. Katsoin samalla Hurjia rakkauskiloja. Siitä sai hyvää pontta. En halua ihan 130:ntä rakkauskiloa itselleni. 
No ei, en mä sen takia liiku. Liikun siksi, että on reippaampi ja parempi olo.(ja siksi että poistun kotoa) Toisekseen 30 min pyöräilyä=n. 100 kaloria=yksi haukkaus suklaapatukasta




keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Telkkaritärpit, insta ja kyyneleet

Olen aloittanut uuden aamurutiinin tällä viikolla. Juon aamukahvia ja katson kännykältä tallennuksia Elisa Viihteestä. 
Tänään katsoin Miriam R:n dokumentin "Perfect selfie" loppuun. Aika kiinnostava aihe. Olivia Oras päähenkilönä oli hieman pelottava. Tai ei itse henkilö sinänsä, ehkä vaan vanhana ämmänä kauhistelen nykyteinejä ylipäätään. Etenkin tyttöjä, noita mulle vieraita hahmoja :D Myönnän, että mulle olisi aika kova paikka, jos mulla olisi teinityttö, joka töröttäis ylimeikattuja huuliaan instassa. Teoreettista toki tämä ajattelu. Jos  mulla olisi se teini, saattaisin lähinnä hekotella, et tollaisia tytöt on ja oltiinhan mekin jne. 
Dokkarin myötä tajusin miksi en ole instassa ja miksi se ei mua innosta mitenkään. Mä en tajua miksi mun pitäisi kiinnostua muiden kuvista paikoista joissa olleet, ruoista joita syöneet jne. Kyllä, facessa on tota samaa ja itsekin kuvia toki laitan, mutta siellä se on pienemmässä mittakaavassa. Ja yleensä  saatetekstien kanssa. 
Olen sanonut sata kertaa ennenkin, etten ole visuaalinen ihminen ja kuvista en saa mitään. Mä ihastun vain sanoihin. 

Katsoin myös ensimmäisen jakson ohjelmasta Paluu alttarille. Kovin paljon pyyhin kyyneliä katsoessani. Melkein yhtä paljon kuin pariskunnan vaimo. Liippas aika läheltä. Nopealla tahdilla pariutunut ja saanut kolme lasta. Suhde jäänyt vähän arjen ja lasten jalkoihin. 
Jälkiviisaana voi sanoa, että ehkä asialle olisi aiemmin voinut tehdä jotain. Mutta jossittelu on turhaa, kun tahto loppuu niin loppuu. 
Ehkä neuvonkin nyt muita: hoitakaa suhdetta, ottakaa yhteistä ja omaa aikaa, olkaa lähekkäin, katsokaa toisianne siilmiin, älkää poteroituko. Hyvällä tuurilla teiltä ei tahto lopu. 

Terapeutilta sain taas viisauden kuulla: rakastuminen on aivokemiaa, jonka vaikutus kestää vuoden. Sen vuoden aikana suhteesta pitää tehdä sellainen, että haluaa jatkaa yhdessä kemiallisen vaikutuksen loppuessa. Sen jälkeen pitää vain tehdä päätös joka  päivä, että tämän suhteen haluan ja tämän ihmisen kanssa haluan olla.

Nyt mä lähden salille. Voisinkin ekaa kertaa mennä känny mukana. Fillaroin ja katselen samalla tallennuksia. #urheilijaelämää



Viikon ilot:

Essencen hämmästyttävän kiva geelikynsilakka


Jo viikon iloa on tuonut kaverilta ostetut Puman lenkkarit. Ajatelkaa, näiden ansiosta mä hinkusin salille ja näemmä aloin taas säännöllisesti kuntoilemaan.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Taas Marttana

Kyllä, taas se alkoi. Taloudellisuus Big time.  Juuri NYT olen projekstista innoissani, mutta ehkä jo huomenna olen unohtanut koko jutun.

Mutsi kävi kylässä ja kierreltiin kauppoja tarjoushaukkoina. Ihan huvin vuoksi. Cittarista ostin euron tuotteita hirmusti. Billy-pitsoja, tortillaleuttuja, kananmunia, saippuaa, suolapähkinöitä (salaattiin huom), nuudeleita. suklaarasioita.
Maksoin 50 euron ostoksista 36e

Sitten oli Tokmannin vuoro.
Patonkeja 59 sentillä. 700g vaahtokarkkeja alle 4 eurolla (sunnuntaina juhlat)
Miehelle ja pojille sukkia, paistinpannun, pesuaineita ja kas Essencen kynsilakan ja huulipunan.
Sinnekin meni 36 euroa.

Näihin kun yhdistää kotoa löytyvät  aineet, olisi tarkoitus selvitä loppuviikko ilman isoja ostoksia.
Paitsi että sunnuntaina juhlitaan kahta nuorinta eli aikalailla saa shopata herkkuja.

Budjetoinut ruokaan 25 e/päivä . Kuulostaa paljolta tai vähältä. Onko se kumpaa?
Näillä viikoilla, kun meitä on vain kolme, se on kai aika ok, mutta kun paikalla pojatkin, niin tiukkaa tekee. Paljonko teillä muilla menee  ruokaan viikossa? Tietääkö kukaan?

Sain inspiraation nuukuuteen (eikö noi essencen meikit viittaa siihen) kaverin kaverilta, joka hankki vauvan yksin. Tää nainen haluaa olla kotona kaksi vuotta oli mikä oli. On juuri tipahtamassa kotihoidontuelle ja sanoi että yhtiövastikkeen ja näiden muiden pakollisten jälkeen jää 300e kuuksi rahaa. Oli ehtinyt jo viettää kuukauden SATASELLA, kun oli tullut auton huoltolasku. Kuulemma pärjäsi 25 eurolla VIIKOSSA, kun mietti tarkkaan.
Motivaatio kohdallaan tällä tyypillä.

Paljonkohan saisi tiputettua menoja jos oikein yrittäis? Enkä tarkoita kurjaa ja ankeaa elämää, vain sellaista, ettei ostelisi valmisjuttuja plus ryhtyisi tarjoushaukaksi. Nyt kun ekaa kertaa kävin Tokmannilla ja katselin sillä silmällä, niin hieman havahtui. Jos lopettais pikavisiitit kalliissa lähikaupassa, niin saattais 20 euroakin olla jo iso raha.
(Ja viinistähän en luovu, tiettykään)

Saa jakaa hyviä vinkkejä.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Parisuhdehaaste (Itse haastoin itseni)

Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Hyvänen aika, lähes 9 kuukautta jo. No 8,5 kk sitten.

  
Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
Tunnettiin ehkä 9 päivää. Tai tavallaan se seurustelu alkoi heti kun tavattiin. Mutta ehkä sen 9 päivän jälkeen tiesin että tässä ollaan. Sähköisillä aalloilla eli netissä kirjoteltu ennen sitä ekaa tapaamista  pari viikkoa.
  
Kuka pyysi ketä ulos? 
Mies pyysi. Alunalkujaan ehdotti viinilasia tai kahvikuppia tai jotain muuta turhaa. Jossain ihmisten ilmoilla. Loppujen lopuksi päädyin hänen luokseen juomaan kahvia pahvimukista. Edelleenkin tää on meidän koomisin muisto, Miehellä on kauhiasti muumimukeja. Itse joi kahvin muumimukista. Mä sain pahvimukin. 

Kuinka vanhoja olette? 
ARGH: Liian paljon. Minä 46v ja mies 48v. Henkiset iät ei ihan niin korkeat. Ainakaan mulla.
  
Kumman sisaruksia näette/näitte enemmän?
Mun. Asuvat lähempänä. JA olemme läheisempiä muutenkin.
  
Onko teillä yhteisiä lapsia?
Se tästä vielä puuttuis. Molemmilla 3 lasta. Vain mun lapset kotona. Miehen lapset vahvasti kuvioissa vähintäänkin puheen tasolla. Ihania ovat.  
  
Entä lemmikkejä?
Mun koira on meillä. Miehellä ollut kauhisti koiria, mutta onneksi oli avioerossa jättänyt Tanskandogit! toiselle osapuolelle omakotitaloon. 
  
Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
Varmaan mun omituinen epävarmuus ja hekkähipiäisyys. Kesti kauan, etä uskoin miehen kestävän mun perheen ja työn ja kaiken. 

  
Kävittekö samaa koulua?
Juu ei. Hyvä niin. 
  
Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Ei kyllä sitäkään. 

Kumpi on älykkäämpi?
Mies. Ehdottomasti. Toki mussakin on omat vahvuuteni.  Osaan olla älykkään kiva :D

Kumpi on herkempi?
MINA!
  
Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
Ei olla kauhasti ulkoiltu syömismielessä, eli lempipaikkaakaan ei vielä ole. 
   
Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
Hmmm. Matkustettu. Ei minnekään.Vielä.

Kummalla on hullummat eksät?
Miehellä tietty. Eikä nyt ees niin hulluja,

Kummalla on pahempi temperamentti?
Mulla. Osaan räiskyä mutten riidellä. 

Kumpi laittaa ruoan?
Minä pääosin. Jotakuinkin siihen se TAAS on mennyt. Mun lauma, mun ruoka. Yleensä mies ei ole ruoka-aikaan ees kotona vielä. Toki hänkin tekee ja hyvin tekeekin Juuri puhuttiin, että vois näitä juttuja välillä vähän jakaa. 
   
Kumpi on sosiaalisempi?
Minä nyt ainakin. Mutta kyllä tuo toinenkin on kauhian sosiaalinen. Vastaan silti että minä.
  
Kumpi on siisteysintoilija?
Mies. Huomattavasti siistimpi kuin minä. 
  
Kumpi on itsepäisempi?
Vaikea sanoa. Jompikumpi.
   
Kumpi vie suuremman osan sängystä?
Mun ääni vie suuren osan sängystä. Kuorsaan sängyn täydeltä. Nukun ian reunassa, aina nukkunut. Ei se mieskään leveile. 

Kumpi herää aikaisemmin?
Todellakin minä. Tänäänkin ollut monta tuntia hereille ennen miestä. 
    

Missä ensimmäiset treffinne olivat?
Siellä miehen kotona. 
   
Kummalla on suurempi perhe?
Mulla. Mulla on sisko ja veli. JA bioisä ja sen kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. 
Miehellä on vain sisko. ja vanhemmat tietty.

Saatko usein kukkia?
En. Itseltäni kyllä. Saan paljon rakkautta. Ja suklaata. Ja saunasiiderin.





perjantai 24. helmikuuta 2017

Uusi "Opi liikkujaksi"-elämä on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen kolmena päivänä käynyt salilla. Ei ole rehkimistä millään muotoa. Pyöräilen, teen vatsoja, juoksen pari minuuttia. Minun versioni intervallista.
Tärkeintä oli huomata, että mä pääsen liikkeelle, kunhan vain lähden.
 Muuten ohjelmassa ollut kaverien kanssa kahvittelua, itseleivotun pullan kohtuusyöntiä.

Eilen sain kaverilta paidan. Testailin eri yhdistelmiä ja mietin et tuleeko käyttöön.

Löysin kesäkorvikset ja sisulla pidin niitä koko päivän. Jos kevät tulisi.



Jk. On muuten tosi pöljää käyttää roikkokorviksia "yksin" kotona. Kelle mä esitän?😀😀😀

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Paluu liikkuvaan elämään

Olen menossa pitkästä aikaa salille. Mietin, että olenko mukana Vaakakapinakultissa, enkä punnitse itseäni vai katsonko totuutta silmiin ja punnitsen.
Niin tai näin, nyt liikunta palaa elämääni.

Elämäntilanne on asettunut uomiiinsa. On aikaa, ei liikaa härdelliä. Hoitomuksusta on tullut salonkikelpoinen ja uskallan viedä lapsiparkkiin toviksi. Tämä tarkoittaa, ettei mulla ole enää yhtään tekosyytä sille, miksi en liiku.

Tää on kyllä outoa tämä elämä. Miten on mahdollista, että pitkän ajan urheilee ja nauttii siitä ja sitten siitä tulee kauheaa pakkopullaa? Pakko uskoa siihen, että pakkopullasta voi tulla iloinen asia jälleen kerran.

Kesällä asiaan tulee sekin ihana muutos, että mun Bff muuttaa takaisin kulmille. Ajatelkaa, tasan kolme vuotta sitten bff muutti neljän tunnin automatkan päähän. Olemme säilyneet yhtä läheisinä kaikki nämä vuodet. Ollaan niin tiiviisti yhteydessä, ettei edes tunnu ettei nähdä. Kohta meillä on välimatkaa kolme kilometriä! Me saadaan takaisin meidän yhteiset kävelylenkit, jotka oli mun elämän parasta antia vuosia. Niiden vuosien aikana, mun kunto parani radikaalisti ja pää pysyi hyvässä kunnossa.

Vaikka kuinka on hyvä parisuhde ja rakas mies, niin ilman kaverilenkkejä en voi hyvin.




maanantai 20. helmikuuta 2017

Maailman siisteimmät vaatekaapit

Mä olen niin innoissani hyvin organisoiduista kaapeista, että pakko tännekin vuodattaa.
Pojilla tosiaan kaapit pääasiassa hujan hajan olleet.
Mua ärsytti että käytössä lähinnä päällimmäiset paidat, kun ei kukaan jaksa etsiä mitä muuta olisi tarkolla.
Ystäväni on vuosia vaahdonnut henkarien puolesta ja nyt sai myllertää niin paljon kuin halusi.
Ei kauaa vienyt irroittaa hyllyjä ja siirrellä tankoja kaapista toiseen. Sitten huis vaan vaatteet uusiin henkareihin ja Tadaa, järjestys

Arvatkaas kuinka odotan samaa operaatiota tapahtuvaksi meidän vaatehuoneeseen?
Kaveri saa kuulemma lähes orgastista nautintoa tollaisesta järkkäämisestä. Voisi jopa väitöskirjan kirjoittaa aiheesta.
Mä uskon, että tolla palvelulla olisi kysyntää.

Samainen ystävä mittaili porrasaulan seinää ja kehittelee siihen jonkun tsydeemin. Huraa.


Nyt kun vaatteet on järjestyksessä, on helppoa päätellä ketä pojista vaatteet kiinnostaa, ketä ei ja kuka perii isoveljiensä vaatteet.

Voi keskimmäisraukka. Sillä on kaapissa kaksi pitkähihaista paitaa. Toki pitää muistaa, et niillä on vaatekaapit isälläänkin. Vaatteet ei kulje, pojat kulkee.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Viikonloppuraportti

Pitkästä aikaa oli normista poikkeava viikonloppu.

Perjantaiaamu valkeni varhain. Pikainen aamiainen ja yhden muksun poisvienti. Haikeus.
Nopsa ajo takaisin kotiin ja yhden muksun ja mieehen kyytiin nappaus. Muksun vein hoitoon ja miehen kaukojunalla. Mies läks nuoruuden maisemiin lomailemaan.
Minä menin pankkiin hoitamaan asuntokaupan. Vihdoin.
Edelleenkin ällistynyt siitä, että MINÄ  pystyin ostamaan kodin. Säällisen kodin säälliseltä alueelta. Kaikki minut tuntevat tietävät, että vuosien aikana, dramaattisen kohtauksen tullessa, olen etsinyt kurjaa kerrostalokämppää kurjalta alueelta.
Ei ikinä tullut mieleen, että itse pystyisin ostamaan rivitalokodin.

(Rasittavuuteen asti kutsuin ystäviä kahville "mun omistusasuntoon". Onneksi ystävät kestivät sen.)

Facessa ex tempore vihjailin. että skumppaa sais, tervetuloa. Vaikutti siltä, että jään yksin. Hetken jo ihan tosissani mietin, että pyydän eksän nyksänsä kanssa maljaa kohottamaan. Juhlittais mun kotia ja heidän avioliittoa.
Luojan kiitos yksi ystävä päättikin tulla poikansa kanssa yökylään. Soitin kuopuksen mun luo yökylään, koska oli isäviikko. Puhelimessa sanoin eksälle "pakkaa sille vaihtovaatteet ja hammasharja", kunnes muistin et Ainiin, poika on mun lapsi ja sen kamat on mun luona :D

Kaverin kanssa höpistiin ja syötiin. Skumppaa maisteltiin.
Pojat saunoi ja herkutteli. Kaikilla oli hauskaa.

Aamupäivällä ystäväni, vaatekaappifanaatikko, sai puuskan laittaa poikien vaatekaapit kuntoon. Piti jopa henkarikaupoilla juosta. Tuli niin siistit kaapit, että kyllä niistä kuva pitää laittaa. Jää Konmarit kakkoseksi noiden rinnalla.

Päivällä jäi pari tuntia aikaa olemiselle ja sitten meninkin ystäväni luoksen syömään ja ylläri ylläri skumpalle. Meitä oli neljä naista. Juttua ja naurua riitti.
Kaksi lähti baariin ja kaksi käveli kotiin. Minä menin kotiin,

Eilinen oli lähinnä lojumista. Olin NIIN kaivannut nollauspäivää. Katsoin Suomilovea, Hurjia rakkauskiloja, Vuosia nuoremmaksi, Sykettä. Mitäköhän muuta? Täydellinen nollaus, kuten voitte arvata.

Tänään piti kyläillä kaverilla, mutta siellä onkin oksutauti. Taidamme tytsyn kanssa relata vaan. Kaksi pojista tulee tänään äitiviikolle, yksi on mökillä. Oletuksena hyvin rauhallinen lomaviikko.

Kysyin muuten esikoiselta, ysiluokkalaiselta, että harmittaako häntä, kun en juuri koskaan voi tehdä heidän kanssaan mitään. Vähän joskus harmittaa kuulemma. Kysyin, että mitäs haluaisitte sitten tehdä.  "Mennä leffaan tai käydä Kulmiksessa syömässä". Lupasin, että huomenna mennään syömään.

Olin älyttömän liikuttunut. Teini haluaa tehdä äidin kanssa jotain! Poika kehtaa näyttäytyä äidin kanssa!
Olen onnekas,

jk. Vein mökkikamoja keskimmäiselle eksän luokse. Änkesin sisään ja huutelin et onko Rouva x täällä. Rouva x tuli esiin ja halasin häntä onnitellakseni.
Sanoin et vähän mua riipii et hän on samanniminen kuin pojat, toisin kuin minä. Naureskellen sanoin et he on nyt sit perhe x.
Kerroin hekotellen heille myös, et olin ajatellut kutsua heidät mun kanssa iltaa istumaan.
 Meillä oli hyvin naurava vartti heidän eteisessään.



tiistai 14. helmikuuta 2017

Tahdon

Mä tykkään lukea muiden ihmisten parisuhteista ja parisuhdeajatuksista. Onneksi on blogimaaima, josta löytyy paljon kertomuksia.
Tänään luin Tahdon asioita. Ihania, kiinnostavia ajatuksia löytyi. Tässä kaksi suosikkiani:

Kaksi lukemaani asiaa kosketti:

1. en itse usko – ainakaan toistaiseksi – siihen että ihmiselämän varrella kuuluu olla erilaisia parisuhteita elämäntilanteesta riippuen, siitä miten itse uskon että sitä parisuhdetta kuuluu kasvattaa niihin erilaisiin elämänvaiheisiin sopivaksi. 

2. Viisas ystävä totesi taannoin että onnellinen avioliitto perustuu siihen että kumpikin osapuoli uskoo pärjäävänsä myös ilman toista. Silloin osaa olla ripustautumatta. Osaa ja kykenee olemaan olematta liian tarvitseva – toisen perässä raahattava. Toista ei voi pakottaa jäämään. Toista ei voi pakottaa tahtomaan. Jokaisen pitää valita itse.

Ton ykköskohdan mä olen jo mokannut. Ei saatu ensimmäistä avioliittoa kasvamaan mihinkään. Me oltiin parhaimmillamme pikkulapsivuosina. Niinä vuosina, joissa niin moni muu karahtaa kiville. 
 Jälkiviisaana voisi sanoa, että asiat olisi ehkä saanut kuntoon, mutta turha jossitella. Tahto loppui!

Nyt eksä on sanonut TAHDON uudestaan.  Oli mennyt naimisiin lomareissulla pari viikkoa sitten. Vilpittömästi onnittelin, kun eilen soitti ja kertoi. Eksä kiitteli onnitteluista, oma äitinsä suuttui niin, ettei edes onnitellut. Luojan kiitos toi anoppi ei oo enää mun anoppi.

Puhelun jälkeen tajusin viimeistään, kuinka onnellinen olen. Ja kuinka jaloillani. Tajusin se siitä, ettei yhtään itkettänyt puhelun jälkeen eikä aikana :D

Edellisenä iltana MIes puhui avioliitosta. Meidän tulevasta. Kuinka hän on omalta kohdaltaan varma, että haluaa olla mun kanssa loppuelämän, kuinka ei voi musta olla varma. Niinhän se on. Voi olla varma vain itsestään. Pitää vain LUOTTAA, että toinen ajattelee samalla tavalla.

Tästä pääsen ylläolevaan kakkoskohtaan.
Mä uskon tohon. VAikka omalla kohdalla olen sitäkin joskus kirjoittanut, että jos  ei tarvitse toista, niin voi myös tulla olo, että miksi sitten olla.
Mä haluan olla molemmat on itsenäisiä ja pärjää ilman toista. 
 Nauratti, kun mies kysyi miten pärjään, kun hän lähtee viideksi päiväksi pohjoiseen. Kysyin et mikä kohta pitäis olla ongelma. Joo, mulla on paljon lapsia ja hommaa täällä, mutta selviän itsekseni vallan mainiosti. Toki voi tylsää tua, mutta uskon ettei ehdi.

Itsenäisyyden osoitus tämäkin: Minä menen perjantaina pankkiin hoitamaan asuntokaupan. Ostan kotini. 
Illalla kun lapset nukkuu, nostan kuohuviinimaljan. Yksin. 

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

"Mulla on hieman opeteltavaa edelleen näissä tunteiden sanoittamisissa".

Taas todistanut itselleni, että mitä enemmän mulla on hommaa, sitä enemmän teen. Jopa kitisemättä.
 Paimennan kahta kiljukaulaa, leivon sämpylöitä, assisteeraan esikkoa, joka leipoo laskiaspullia. Olen mä imuroinutkin ja siivonnut keittiön moneen otteeseen. Makaronilaatikkokin on uunissa.
Vaatehuoneen kimppuun taidan siirtyä huomenna, niin saan vahdittua kiljukauloja lähietäisyydeltä. Makkarin telkkarin takana oleva vaatekasa on kasvanut infernaaliseksi, koska en vaan vie vaatteita kaappiin. En!

Olen saanut katsottua myös Hurjia rakkauskiloja (miten ne 130 kiloiset laihtuu vaan 10 kiloa, kysyn vaan) ja  Vuosia nuoremmaksi ohjelmaa.
Aloin epäillä, että itsekin näytän vanhalta ja luovuttaneelta. Ihan varmana mäkin tarvitsen botoxia ja stailauksen ja hirmusti muuta sälää.
Fiilikseen taitaa vaikuttaa se, että olen trikoissa ja väljässä paidassa meikittä. Nyt ei vaan ole aika riittänyt kaunistautumiseen. Eikä sitä ole kyllä kukaan näkemässäkään. Ilmiselvä luovuttaminen.

Eilen taas eksä jakeli parisuhdevinkkejä. Se painokkaasti sanoi että en saa tehdä samoja virheitä kuin meidän aikana, että mun on pakko opetella puhumaan kumppanilleni.
Kun tosiaan ääneen märehdin "murhetta", joka on oikea, mutta tavallaan turha. Mä suren kauheasti sitä, että tämä uusi perhe ei vaan voi olla "oikea" perhe. Me kaikki tullaan hyvin toimeen, mutta ei me perhe olla. Minä ja pojat ollaan perhe, minä ja mies ollaan kumppanit. Piste!

Eksä tahollaan on miettinyt samaa, mutta painotti että häntä se ei haittaa. Hänelle minä olen se, jonka kanssa jakaa lapsijutut.
Mutta siis sanoi, että jos asia minua häiritsee, niin asiasta pitää puhua miehelle. Mutisin vastaan, ettei se asia muuksi muutu, mutta eksä painotti sitä, että tarkeintä onkin puhua MILTÄ itsestä TUNTUU. "Nyt sulla on kumppani jonka kanssa voi puhua mistä vaan",  Mutku mä en halua vinguin mä.

Joo, olen 46v eronnut, uudestaan pariutunut retardi. Ei hitto!
Okei, koska en saa mollata itseäni, muokkaan lauseen uusiksi.
 "Mulla on hieman opeteltavaa edelleen näissä tunteiden sanoittamisissa".

jk. Eksä sanoi että puhunhan mä nyt hänellekin tunteistani ja mä VOLLASIN et niin niin, mutku me ollaan erottu. Mä puhun vaan sit kun olen eronnut.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Vauhdikas päivä pitää ihmisen elossa

Aijaa, eilenkö mulla piti olla semivapaapäivä. Ei ihan ollut. Aamiaisen jälkeen sain puhelun, jossa mua pyydettiin ottamaan yksi pikku tyttö hoitoon. Jo toinen siis.  Hetken emmin, mutta suostuin.
 Vietiin ensin mies töihin, sitten menin salille sanomaan, etten pääsekään treeneihin eli lapsiparkki pitää perua (muuten tulee viikon karenssi varauksen käyttämättä jättämisestä)
Kävin pikaisella kauppareissulla ja sitten kotiin tyttöä syöttämään. Siinä vaiheessa soitettiin, etta tyttö kakkosen saa noutaa. Ajoin hakemaan, jonka jälkeen vein tyttöykkösen äidilleen päiväksi.
Tultiin kotiin, käytiin esikoisen koulussa palautekeskustelussa pikkukakkonen mukana.
Kotona ruokailu, sitten hyppy autoon ja matka tyttöykköstä hakemaan kotilomalta.
Motarilla autoon syttyi valo! Soitin paniikissa ystävälleni/autonkorjaajalleni ja kysyin mikä valo, mitä teen. Käski äkkiä pois motarilta ja auto parkkiin.
Siinä kohtaa autosta oli jo sähköt poissa, lämmitys ja ohjaustehostin ei toimineet.
Tilasin taksin, ajoin kotiin.
Soitin tyttöykkösen äidille, et saa nyt itse järkkää lapsensa mun luokse.
Tilasin hinauksen tälle päivälle.
Laitoin tyttökakkosen nukkumaan ja aloin odottamaan tyttöykköstä.
Tulin tyttöykkösen kanssa hulluksi, koska sai kakkosen hereille änkeämällä viereen.
Aamukuudelta ykkönen räppäs valot päälle tuijottaakseen kakkosta.
Tultiin alakertaan.

Nyt on jo kaikki hyvin.

Sitä vaan että en enää marise kotirouvakriisejä/tylsyyttä, enkä puhu semivapaistakaan sanaakaan.

Kommenteissa kysyttiin niitä Kotivinkin säästövinkkejä.
1. Syö papuja
2. Älä osta mitään turhaa
3. Älä osta uusia vaatteita. Laihduta ja mahdu vanhoihin.

Olipas surkea säästölehti :D

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kotirouvakriisi

Eilen illalla mulla oli joku hämmästyttävä romahdus. Olin todella kärttyinen ja ahdistunut sisäisesti. Oli tunne et olen tylsä mälsä keski-ikäinen kotirouva vain.
Oli jo se tunne ja sitten mies naureskeli, että oikeastiko koko ajan mä suunnittelen mitä ruokaa ostetaan tehdään laitetaan.
Mä ihan oikeasti puhun asiasta paljon. Liikaakin.
No, mä kuitenkin suutahdin tostakin ja ilmoitin, että lapsettomilla viikoilla en tee ruokaa kellekään. (näin ne aikuiset reagoi tietty)

Myöhemmin sitten mies kyseli mun kotirouva-angstiolosta, että mikä on. "Sä tosi paljon puhut että kohta kuskaan sitä ja sitten kuskaan tätä ja sitten pitää ostaa sitä ruokaa ja tehdä tota ruokaa ja saat itses sellaiseen negismoodiin. Aloita sellainen mindfullness-treeni, että et mieti noita jokapäiväisiä pakkojuttuja vaan istut miettimässä, mitä haluat tehdä, sitten kun sulla on vapaa-aikaa, eikä tarvitse tehdä mitään pakollista."

Hurjan hyvä neuvo itseasiassa. Miksi kuluttaa energiaa miettimällä noita pakollisia, jotka kuitenkin teen autopilotilla. Miksi tosiaan en miettisi mukavampia juttuja.

(Se, että ahdistuin, kun en keksinyt mitä tehdä vapaalla, onkin sitten toinen juttu.)

Niin tai näin. Mä heräsin energisenä ja hyväntuulisena uuteen päivään, joka jopa semivapaa.


Kun tossa vuodatin tuota kotirouvakriisiä, niin ehkä hölmöä nyt kertoa mikä eilen innostutti.
Mutsi oli mun luona kylässä ja sen kanssa aloin kirjoittaan paperille kaikki mahdolliset ruoat mitkä keksin. NYT ALKAA TAAS suunnitelmalliset ruokaviikot ja kauppareissut. Mä en enää suostu angstaamaan sitä, että mitä tänään syötäisiin. Kun mä tiedän sen ennalta, joka päivä.
 Alan myös tarjoushamsteriksi. Ehkä :D

Eilen kävin kuntosalillakin pitkästä aikaa. On aika lopettaa vinkuminen liikkumattomuudesta. Helpompaa mennä ja liikkua, kuin vain miettiä sitä.

Illalla sitten taas lehdestä osui silmään juttu, jossa sanottiin, että viimeistään keski-iässä pitää harjoittaa lihaksia, jos vanhempana aikoo pärjätä portaissa tai nousta sängystä ylös.
Tänäänkin menen siis salille. (Mun salikäynnit leppoisia puolituntisia tässä kohtaa.)

Iloista pakkaspäivää kaikille!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ottakaa mun pää pois multa!

Kaveri soitti ja marisi miehestään. "Sille ei voi sanoa mitään, jonka vähänkään voi tulkita negatiiviseti. Se ottaa kaiken syyttelynä." Nauroin että kuulostaa minulta. Mä olen juuri sellainen.  Vaikka mies kuinka varovasti sanoisi jotain, niin helposti loukkaannun ja koen arvosteluna.

Mies: Pöydän toisella puolella törmää tuoliin ja toisella puolella koiraan.
Mä: Niin, varmaan kaipaat entistä kotia ja elämää, missä ei ollut näin paljon porukkaa.

Mies: Mun lapset on aina osanneet tervehtiä ja käyttäytyä hyvin.
Minä: Mun lapset on varmaan paskoja

Mies: Se mun vieressä istunut pullukka nainen...
Minä:  Jos se nainen oli susta pullukka, niin mä olen varmaan läski

Jne jne.

Mä olen toivoton. Ihan oikeesti sietämätöntä olla tällainen.
 Siihen kun lisää, että syyllistyn lasten tuomasta äänestä ja vaivasta.

Edelleenkin HUOM. Nämä ajatukset on omia, ei millään muotoa miehen,

Mies juuri viikonloppuna ihmetteli ääneen, kuínka näin ihana ja kaunis nainen voi olla näin huonolla itsellätunnolla varustettu.
 En tiedä. Olen vaan.

Kaveri kävi äsken kahvilla ja sille puhuin näitä. Se totesi, että ihan samoja juttuja puhuin edellisen avioliiton aikana. Että "tosiaankin sun epävarmuudet on sun pään sisäisiä mantroja eikä miehestä johtuvia".

Toissapäivänä kun olin väsynyt, ärtynyt ja kiireinen, havainnoin ettei juuri mikään ole muutenkaan muuttunut. Mä menen ees taas, kuskaan sakkia, teen ruokaa, kuulustelen kokeisiin. Yksin.

On ihan blääh olo. Sellainen pms-olo. (Sekin vielä. Menkat ollut viimeksi joskus marraskuussa. VAIHDEVUODET!)

Mut onhan mulla ehdottomasti kivaakin. Lapset tuli toissapäivänä tänne parin viikon tauon jälkeen. Ne on ollu tosi kivoja. Mennyt kivasti ja riidatta.
Mies on hyvää seuraa sohvalla, kun joskus sinne ehdin.
Olen nähnyt ystäviä.
Sain äsken hyviä täytettyjä croissanteja.
Keskimmäinen tekee kohta iltaruoan.
Tiedän töideni jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan, eli tulot tiedossa. Näillä näkymin pidän jopa kunnon kesäloman. (Jolla ei ole kyllä rahaa tehdä mitään)

torstai 26. tammikuuta 2017

Unohda toiveesi kuukaudeksi

Jäin eilen miettimään tuntemani terapeutin joskus muinoin antamaa läksyä. Läksyä "epätoivoisille" naisille, jotka haluavat kumppanin ja/tai ystävän.
Pitää kuukaudeksi unohtaa tämä toive kokonaan ja elää tavallista elämää, tehdä muita kivoja asioita, elää, mutta ei tehdä mitään tämän toiveen  eteen, Kuukauden aikana olisi sitten tarkoitus miettiä omaa käyttäytymismalliaan tilanteissa, joissa on yrittänyt lähestyä toista ihmistä. Ihminen kuulemma halutessaan jotain, käyttäytyy usein siten, että ajaa toista kauemmaksi.
"Usein ihminen löytää mitä toivoo siinä vaiheessa kun luovuttaa ja ajattelee olevansa  loppuelämän yksin".
Ja toinen: jos esim baarissa itse tekee (useimmiten mies) aloitteen, saa usein pakit. Jos vaan istuskelee itsekseen, on todennäköisempää, että sinua lähestytään.

Kysyin että miten itsensä saa unohtamaan toiveensa. "Pitää vain ajatella että se kestää kuukauden". No onpas helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta joo, on tossa varmaan totuuden siemen.

Mä luulen, että sama ajatus pätee laihduttamisen kanssa. Jos koko ajan vain pohtii laihtumista ja lihavuuttaan jne, niin ehkä helposti tekee vääriä valintoja loppupeleissä. Syö liian vähän, sortuu, mässää...
Jos vaan päättää elää elämäänsä, niin hyvinkin tekee parempia valintoja, kun ei kiellä itseltään mitään.

Mutta kuten sanottua, helpommin sanottu kuin tehty. Miten saa aivonsa sammutettua?

Tähän liittyen: Tinderöitsijäystäväni sanoi pari päivää sitten, että nyt hän rauhoittuu. Ettei hae mitään. Ei treffailla. "TÄNÄÄN en tee muuta kuin olen kotona".
 Muistan vuoden takaisen itseni. Mä en osannut olla kotona, jos oli ns.vapaapäivä. Mun oli PAKKO mennä jonnekin, kotona oleminen ei ollut vaihtoehto.  Ahdisti ajatuskin.

Monenlaisia vaiheita tässä ollut  parin vuoden aikana. HuuH!





keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Tule hyvä arki

Ja tänään tulikin.
 Olen saanut nukkua jopa 7.30 asti, mikä tässä talossa on jo ihanaa. 20 minuuttia enemmän on joskus paljon.

Aamupäivällä kyläilin kaverillani Hennalla, joka kirjoittaa Korson asema-blogia ja pyörittää pikkuista (toistaiseksi) saman nimistä puotia ja verkkokauppaa.
 Hennahan on sillai hauska tapaus, että alunalkujaan tutustuimme jomman kumman blogissa. Meitä yhdisti sama työ. Alettiin sitten nenätystenkin tapaamaan ja neljä vuotta sitten hankittiin saman pesueen koiraveljeksetkin.
Nyt ei olla enää samalla alalla, mutta ystävyys jatkuu. Ikäerosta huolimatta.  Mitä 15:sta vuodesta...
Blogistania on mahtava maailma.

Tänään ostin arjen iloksi ihania melamiinimukeja puodista ja erityisen tärkeä ostos oli värilliset teipit. Päätin tehdä tauluseinän teippaamalla kuvia seinään. Helppoa. Nyt pitää vaan etsiä kuvat ja mut tuntien se voi viedä aikaa. 😁

Taviskaupasta ostin Kotivinkin nuukailunumeron lounasseurakseni.
Nuukailunumero vähän soti päivän ostoksia vastaan toki, mutta hei, joskus pitää saada...





lauantai 21. tammikuuta 2017

Dating from hell osa 2

Kaikki te haluatte kuitenkin kuulla, miten deittimarkkinoilla menee tällä viikolla. Ei mulla tietenkään, vaan Tinderöitsijäystävälläni.

Tuolla shoppailureissulla, josta mainitsin, olin tuon ystäväni kanssa. Shoppailun välissä hän kävi pikaisella kahvilla miehen kanssa. Ekavikatreffeillä.
Kaveri totesi, ettei mies ollut hänen tyyppiään, vaikka ihan mukava olikin.

Treffien jälkeen mies kysyi, mikä fiilis kaverilla. Kaveri vastas, että taidamme olla aika eri maailmoista.
Mies vastasi, että niin varmaan, mutta eihän se aina huono ole kokeilla muita maailmoja. "Minunkin entiseni ovat olleet 155-167 senttisiä ja painaneet 47-55 kiloa."
 
Aahaa, miten se tähän liittyi? Kaveria se tietysti osui arkaan paikkaan, koska  pitää itseään liian pitkänä muutenkin vaikka on vain 173cm pitkä. Ja ei, ei mahdu tuohon painohaarukkaankaan.

Koomista tässä on se, et MUA toi osui todella arkaan paikkaan. Iski sellainen jälkipaniikki et niin vaan olen mnäkin kehdannut käydä treffeillä, vaikka painan n.80 kiloa. Että kuinkas moni on nauranut minulle selän takana, että miten toi norsu kehtas lähteä kotoaan.

Jatkuu...
.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Seven art

Ihania koukkuja kaupassa. Pöllökoukkui ja tavallisii koukkui. Kattokaa nyt noita maalattuja ruuvejakin.
Pitäisi koukuttaa kotinsa ja ripustaa nauloihin tärkeitä juttuja.
Esimerkiksi taulut ja kaikki sotkut.
Tai jotain.



Uu beibe-fiilistä etsimässä

Tänään on mun Trinny ja Susannah-päivä.
Menen ystävän kanssa Espritin myymälään ja pyydän housut, joissa näytän hyvältä. Toivon ettei myyjä sano, ettei voi auttaa. En nyt voi tähän kirjoittaa, mitä pelkään myyjän sanovan, koska päätin ettei saa mollata itseään enää.
En puhu ulkonäöstäni mitään, mitä en ystävälle sanoisi.
Hienotunteisesti tässä totean, että vähemmänkin voisi farkut kiristää.

Katsoin tallennukselta kaksi tuon yllämainitun parivaljakon ohjelmaa. Jokaisen muuttumisleikin kohdalla mua itketti. Mä niin liikutun niistä muuttujista.
Hämmästyneenä huomioin, että valtaosa naisista oli ennenkin tosi nättejä, pitivät vaan itseään mitättöminä. Voisko olla niin, että useimmat naiset katsovat itseään väärin?

Yksikin 40v nainen oli mun mielestä todella nätti. Pukeutui vaan väljiin mustiin vaatteisiin ja oli hieman hiirulainen, mutta nätti. Eron jälkeen nainen on istunut kotona katsomassa telkkaria, koska ei kehtaa mennä treffeille. Olin ällistynyt. Kun oikeasti oli tosi viehko nainen.
Muuttumisen jälkeen oli omastakin mielestään ja hihkui todellakin aloittavansa deittailun,

Toivon löytäväni kivat farkut tänään. Toivon löytäväni sen lisäksi kadonneen uubeibe-fiiliksen.


torstai 19. tammikuuta 2017

Tarkkaan rajaamalla...



Mä toivoisin olevani visuaalinen ihminen, mutta se piirre multa puuttuu. Mä en osaa tehdä huolettomia enkä mietittyjä asetelmia. Mä lähinnä osaan olla siisti tai sotkuinen. Yleensä jälkimmäinen.

Yritin kuvata pari kuvaa, joissa ei näy mitään sotkua. Kuvatessa huomaan, että koti on hyvin sisustamaton. 
Valokuvaseinästä haaveilen, mutta niin kauan kuin asun vuokralla, en viitsi rei'ittää seiniä.
N. Kuukauden kuluttua ostan tämän kodin ja silloin keksin jonkun muun syyn valokuvaseinän puuttumiselle. 


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ällöpaljastuksia



Paljastan itsestäni kauheuksia, jotta voisin tehdä asialle jotain. Olen saamaton ja patalaiska.

Ylin kuva: ainoa joulukoristeeni on vieläkin esillä.

Kakkoskuva: makkarin tvn taakse kasaan puhtaat pyykit koska en jaksa viedä niitä vaatehuoneeseen. Matkaa 2m.

Kolmas kuva: puolipitoiset on tvn edessä. 

Alin kuva: en oo vieläkään saanut hankittua yöpöytiä. Pöytänä vanha jakkara. Jakkaralla vanhoja lehtiä. Alla käsirasva ja villasukat.


Paljastakaa omat heikkoutenne 😀



maanantai 16. tammikuuta 2017

Deittailua from hell

Kun ei omassa elämässä tapahdu mitään, niin kerron muiden elämästä.
 Eilen juuri kerroin ystävästäni, joka tapas miehen, jolla on se tahtotila. Juu, oli kahdet treffit, ihanaa oli.
Illalla mieheltä tulee viesti että on tykästynyt ja ihastunut.
Kaksi  tuntia myöhemmin viesti: " En pystykään tähän. En kestä sun tindermenneisyyttä. Pelkään ettet pystykään asettumaan".

Voi vittu sanon mä.

Ystävä on ihan romuna. Ei niinkän miehen takia, vaan sen, että koko ajan noi miehet  tekee jotain tollaista.

Alkaa olla olo, että Thank god en deittaile.

Toisaalla taas ystävä painii uusioperhepainajaisessa. Puolisot ei tykkää toistensa lapsista. Hyvä pohja suhteelle kyllä.
Näistä syistä pelkään, ettei mikään voi onnistua.
Onneksi voi päättää asenteensa ja tehdä parhaansa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Trinny ja Susannah ja toki parisuhdeneuvojakin

Katselin tässä joutessani Trinny ja Susannah-stailausohjelmaa. Nuo ihanat, ehkä vähän kamoissa olevat naiset, jotka kourii vieraiden naisten tissejä ja arvostelee pukeutumista. Loistava ohjelma ja silmiäavaava.
Mä löydän sieltä itseni. Mä pukeudun tylsästi. Mä peitän itseni mustalla. Mä oon ikävystyttävä.
Tarvitsen oman stailaajan, joka osaa pukea mun kriisikohdat piiloon. Haluan kivan vaatevaraston, joka piristää mua arjessa. Juhlahepeniä en tarvitse, koska en ikinä käy missään. Jos ikinä menen naimisiin, sit tartten mekon. (Tai jos jokumun ystävä menee naimisiin. Tai täyttää 40v. Vink  vink!)
Tällä hetkellä pidän sitäkin epätodennäköisenä. Yhtäkkiä pidän häitä ja keskipisteenä olemista vähän nolona touhuna.
Toisekseen en halua maistraattihäitä ja mies ei kirkkohäitä. Eikä häihin ole varaa. Voiko häät pitää nyyttäreinä?   :D
Eikä mua ole edes kosittu. (se on pikkumurhe)

Häistä pääsen kätevästi parisuhdevinkkiin, jonka sain tuntemaltani terapeutilta. Itseasiassa en muista vinkkiä itsessään... Olisko se jotain tyyliin Puhu, älä oleta.
Tuntemani terapeutti kertoi lukuisista parisuhdeterapioista valokoidun yleisen ongelman.
Mies valittaa, ettei nainen puhu mitään vaan mököttää käytännössä kaikki illat. Käy ilmi, että mies on joskus sanonut, että töissä ollut rankkaa, haluaisi hetken olla töiden jälkeen rauhassa, ettei hänelle koko ajan puhuttaisi. Nainen ottaa jutun liiankin kirjaimellisesti ja lopettaa puhumisen kokonaan.

Toinen esimerkki on se, kun mies matkoilta soittaa kotiin ja vaimo vain huutaa ja marmattaa kaiken olevan päin vittua.
Ajatus katksesi, en muista mikä tossa oli se ajatus, mutta kyllä, juuri tuota olen tehnyt.

Oikeasti haluaisi kuulla ikävästä ja kuulla kehuja miten hyvin hoitaa kaiken, mutta huutamalla vittua, ei saa halumaansa vastakaikua ehkä :D

Jaahas, kello on kohta 21. Ehkä alan laittamaan kuopustani nukkumaan.

jk. Tinderkonkarikaverini tapasi eilen miehen, tänään tapasivat uudestaan, huomenna taas. Molemmilla on TAHTOTILA tutustua. (ja löytää kumppani)
Joku ajatus tähhänkin liittyi, mutta oikeasti mun ajatus ei pysy enää yhtään kasassa. Liittyi siihen, ettei odota hirveetä huumaa vartisssa vaan haluaa tutustua.

jk2. Äiti sanoi ettei veljeni kerro kenen kanssa oli menossa treffeille. "Ennen se kertoi enemmän".
Nauroin et olen huomannut, et jos  jostain jutusta kauheesti kertoo, niin se kosahtaa jotakuinkin samantien sen jälkeen.
Mutsi sanoi, et kerroithan säkin tästä uudesta. Joo, kerroin, totta. Ja jouduin toteamaan, että  olinkin hyvin varma homman toimivan.
Mistä ihmeestä sekin varmuus syntyi, ei ole ratkennut vieläkään.