sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Irti muotovalio-elämästä!

Nyt on ollut niin latauttava viikonloppu, että lähes odotan poikia huomenna tulevaksi. Ollut hiljaista, rauhallista, mukavaa, mutta nyt kelpaa elämäkin isolla eellä. Selvästi kyllä tuli hiljaiset päivät tarpeeseen. Niiden huono puoli on kyllä se, että en saa aikaiseksi mitään (lue:urheilua). Aika paljon nukun. Mutta kuten sanottua, ansaittu tauko.

Eilen inspiroiduin tekemään lehtitaikinasta fetanyyttejä, joihin laitettiin sisään sipulisilpun ja juustoraasteen jämät ja hieman pinjansiemeniäkin. NAM!
Voisin elää tällaisilla nyyteillä. Ehkä elänkin.

Eilen kävin kaverini kanssa isoilla ostoksilla Cittarissa ja yritin ostaa ruokaa viikoksi ja ylikin. Nyt nähdään, riittääkö ruoka ja kuinka monta kertaa ramppaan kaupassa silti. Maito, leipä ja kasvikset ainakin tuppaavat loppumaan.

Ruokalista-ajatelma on tämä:

Lasagne
Nakkikastike
Pekoni-kanttarellipasta
Hornetit ja ranskalaiset
Pitsalauantai
Intialaista kanaa ja basmatiriisiä

Lisäksi pojat saavat leipoa halutessaan.

Synninpäästönkin sain kun katsoin Maria Hintikka  liveä.
Siellä vakiopanelisti Jenny puhui erosta ja kuinka lapsilla kertominen oli vaikeaa ja pahinta. Joku asiantuntija (psykologi) oli neuvonut kertomaan asiasta lapsille vasta kun on jotain konkreettista kerrottavaa, eli kun on tiedossa milloin esim. toinen vanhempi muuttaa.
JEEE, me tehtiin vahingossa oikein. Me kerrottiin erosta kolme viikkoa ennen muuttoa. Siis 9 kuukautta myöhemmin kuin itsellemme :D (Mä luulin, että ei kerrottu kauhun vuoksi. Oltiinkin tahattoman viisaita)
Eksähän oli pojille kertonut myöhemmin että olimme lähes vuotta aiemmin asian päättäneet. Junnu kysyi minulta miksei kerrottu silloin, mutta kun kysyin olisiko se ollut kiva elää sellaisen tiedon kanssa, niin poika totes, että parempi se näin oli.

Perjantaina eksä vei minut isojen poikien kanssa synttärikahville. Oli tosi mukavaa. Rentoa hyväntuulista höpinää. Pojat selvästi nauttii, kun vanhemmat tulee toimeen hyvin.
 Taitavat nauttia rennoista vanhemmistaankin. Mä kyllä taidan olla vähemmän kireä kuin ennen. En ole niin traaginen marttyyri. Kotona siis.

Olen myös alkanut tottua tähän, että elän jonkun kanssa, joka ei ole poikien vanhempi. Joku ero siinä on. On enemmän sellainen aikuinen kumppani olo, kuin äiti ja isä olo. Enkä koe tasapainoilevani sen välillä kenelle annan huomiota ja kokeeko joku jäävänsä vähemmälle.
Pojat vie aikaa. Mies jaksaa odottaa omaansa. Pojat ei vaikuta mustasukkaisilta, jos hengaan miehen kanssa. Kaikkia aikaa rapsutella kuten ennenkin.
Kiitollisuustta aiheuttaa sekin, että MINÄ joskus haluaisin vetäytyä kahdestaan makkariin katsoon telkkaria, mutta mies haluaa, että ollaan poikien kanssa yhdessä.

Mikäs on sitten huonosti?
En liiku
Syön VÄÄRIN

Taidan olla hyvin luovuttanut.

Jospa sanoudun taas irti muotovalio-elämästä! :)


torstai 27. lokakuuta 2016

Kirje menneeltä minulta

Suosittelen lämpimästi vanhojen meilien esiin kaivamista. Se on matka menneisyyteen.

Äsken luin viisi vuotta vanhoja viestiketjuja, joita kirjoittanut Sutkautus-Elisan kanssa. Ennen kuin olimme koskaan edes tavanneet, satunnaisesti meilailimme :)

Siteraan omaa vanhaa viestiäni, joka lähes säikäytti.

"Koko ajan enemmän ja enemmän mietin, pitäisikö minun oman itseni takia erota. Mikään ei ole vialla ja samalla kaikki. En syytä miestä, vain itseäni. En osaa olla TASA-ARVOINEN suhteessa. Mietin liikaa muita ja mikä helpointa muille. En osaa ottaa omaa aikaa enkä omaa tilaa."

Tadaa, aihe, josta pari päivää sitten puhui kaverini. Huomannut että tässä asiassa olen muuttunut.
Tästähän puhui myös eksäni, joka sanoi että minun pitää hellittää ja vastuuttaa muitakin.  Eli nyt kun en ole passaamassa häntä, hän on oppinut nauttimaan kotitöistä.

Mut apua, mä olen todella pitkään miettinyt eroa.
Ehkä monin tavoin eroa itsestäni kylläkin.

Tämä on just se, mitä olen sanonut usein nykyiselle miehellenikin. Mä Olen aika huono suhteissa.

Onpa taas mietittävää.

Kivojen juttujen viikko

Bloggarit ovat listanneet viikon kivoja asioita. Minäkin haluan muistaa hyvät jutut.

Maanantain olemassaoloa en edes muista. Pojat lähti, rauha laskeutui. Illalla saatiin katsoa e-onnellisia  rauhassa. Varmaan syötiinkin hyvin.

Tiistaina ystävä tuli leivoksen kanssa synttärikahville. Sain kimpun ruusuja ja kivat ystävyyskahvimukit kahdelle.
Samainen ystävä tuli illalla vuohenjuustosalaatille. Puhuttiin paljon!

Sain yksin katsoa Ensitreffit alttarille. Söin suklaa, Yksin ja salaa itseltäni.
Odotan sarjan loppua, nyyh, mutta en jaksa odottaa, että Tiina ja Samuel jakaa suhteen saloja naistenlehdissä. ja kyl petyn jollei ne jää yhteen. Ei se Tiina ketään muuta voi löytää, joka jaksaa sen kiukuttelua ja minä päätän kaiken-juttuja,
(No kyllä se oikeesti löytäis. Katsoo itseään sarjasta, menee itseensä ja muuttaa tyylinsä)

Keskiviikkona yksi kaveri tuli lounaalle. Parin tunnin juttelun jälkeen sain tarkan analyysin. Vaikutan kuulemma rennommalta ja onnellisemmalta kuin aiemmin. Vaikka kaverini vastusti eroani, niin nyt piti sitä hyvänä. Olen löytänyt kuulemma itseni ja luopunut pahimmasta miellyttämisen halustani.
Tää analyysi oli kiehtova, koska sen antoi ihminen, joka ei puhu näitä tyttöjuttuja yleensä.

Kinttupolku-Marikalle tiedoksi. Parisuhdejutut on tyttöjuttuja. (Marika jossain kommentissa kysyi mitä on tyttöjutut. Rintaliivit sun muut?)

Keskiviikkoiltana äiti ja sisko ja yksi ystävä tuli synttärikahveille. Olin leiponut hämmästyksekseni  mustikkapiirakkaa.
Äipältä ja siskolta sain ihanan tilpehööripussin lahjaksi. Skumppaa, suihkugeeliä ja vartalovoidetta, kynsilakkoja yms.
(Marika, kynsilakat on tyttöjuttuja)
Istuttiin hämmästyttävän pitkään hölöttämässä ja nauramassa. Yhtä mieltä siitä, että ARKENAKIN pitäisi kyläillä.

Tänään olin hövelinä luvannut viedä miehen töihin autolla klo 7.15. Tulin pirteänä kotiin, menin sohvalle viltin alle ja heräsin klo 10.30. Nolottaa. Mutta olipas nautinnollista!

Päivän muu huippukohta on neljä naistenlehetä, jotka löytyi  postilaatikosta. Autuus. Naistenlehti-ilta! (tyttöjuttu)

Kivojen asioiden viikkoa pilaa omituinen liikuntalakko. Koko viikkona en ole muuta tehnyt, kuin koiraa lenkittänyt.
Huomenna on otettava ryhtiliike!

Yksi kiva juttu on tämäkin: eksäni haluaa viedä minut synttärikahville.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

46!!!!

Ja turvariepu päällä. Kuis muutenkaan.



Illalla lakkasin kynnet, aamulla laitoin heleyttävää silmänympärysvoidetta ja valokynää. 
Hiukset Redken
Meikki Lumene ja Isadora
Vaatteet Esprit ja Trend

Naurukohtaus

tiistai 25. lokakuuta 2016

Jos näyttää kirjailijalta, onko kirjailija?

"Lomaviikolta" moi. Syysloma/poikaviikko ohi ja nyt on tämä hiljainen rauhallinen viikko alkanut.  On kyllä eroa onko talossa kolme poikaa vai ei.
Syysloma meni hämmästyttävän kivasti. Ei ollut riitaa eikä draamaa. Mitään en poikien kanssa tehnyt, mutta hyvin viihtyivät näköjään muutenkin.
Pientä angstia koin, kun tajusin, ettei mulla olisi edes varaa tehdä muksujen kanssa mitään. Onneksi ne on tottuneet! Ja onneksi isänsä tekee niiden kanssa näitä leffa ja mäkkikeikkoja. En usko poikien edes tajuavan, miten eri tavalla meillä mennään.
Pojat kaikki leipoi ja kokkas viikon aikana. Eikö sekin ole jotain?

Olen paljon päässäni pohtinut näitä uusioperheilyjä. Kuinka se on minulle "vaikeaa", vaikka meillä onkin mennyt todella hyvin kaikki. Ystäväni eilen sanoi, että minulla on pakosti joku lapsuuden trauma, koska en millään pääse näistä jutuista järkeilemällä yli.
Illalla puhuin näitä tuntemani pari ja perheterapeutin kanssa saunan lauteilla. Hän sanoi, että pelkoni voi tulkita myös omana epävarmuutena suhdetta kohtaan. Pöh! Yritin sitten vääntää rautalangasta, että jo vuosia vuosia sitten, ennen kuin asia oli mitenkään ajankohtainen, pohdin ettei kukaan koskaan huolisi minua, koska minulla on näin iso lapsikatras.
 "Saatat sabotoida suhteen itse, ettei sinua jätetä, kuten pelkäät". Nauroin etten ihan niin viisas ole. Mutta taas tajusin syyn siihen miksi vuoden deittailin vain tarkoituksellisen epäsopivia tyyppejä. Jos ei edes harkitse suhdetta jonkun kanssa, ei tarvitse pelätä pettymystäkään.

Kysyin mieheltä, miksi hän ei ollut halunnut parisuhdetta. "Miksi olisin, mähän elin elämäni stressittömntä aikaa".
No miksi sitten halusit kuitenkin parisuhteen mun kanssa? " Koska sun luota oli kurja lähteä ja sun luokse halusin aina takaisin."

Jos opettelisin relaamaan ja kelpaamaan itsellenikin!

Yhtenä päivänä luin iltapäivälhdestä jonkun entisen missin haastattelua. Mimmi on jo 30v mutta sanoo näin: Kun rakastun, elän hetken huumassa. Olen semmoinen, että kaverit unohtuvat ja he voivat kuulla minusta vasta  kahden vuoden päästä. Näen vain miehen!

MÄ EN TAJUA, miten kenellekään riittää vain mies. Vaikka mies olisi kuinka ihana, niin silti se on vain yksi ihminen. Mistä edes voi enää jutella, jos koko ajan vain hengaa yhden ihmisen kanssa. Eikö toi kyhnääminen tapa suhdetta?

Voiko tää ärsyyntyminen olla kateutta? Koenko menettäväni jotain jos en ole tavannut miestä, joka täyttää jokaisen tarpeeni, enkä muita ihmisiä tarvitse. No ei.
Vaikka kuinka viihdyn miehen kanssa ja vaikka olisi kuinka hauskaa, niin tarvitsen annoksen tyttöjuttuja säännöllisesti. Jotakuinkin joka päivä!

Mitäköhän muuta olen miettinyt? Rahapulaa, laihtumattomuutta mm. Noita pikkumurheita.

Luin lehdestä Outi Brouxin haastattelun. Hän sanoi jotain, mikä osui. "Me emme kykene näkemään toisiamme muiden silmin. Muut näkevät meidät kokonaisuutena, mutta peiliin katsoesssamme muodostamme minäkuvan yksityiskohdista, kuten otsan juonteesta".

Niin totta. Mulla esim. on omat angstini otsan juonteista nimenomaan. Miettiessäni asiaa, en keksinyt yhtään ystävää, joilla juonteita olisi. Johtuisko se vaikka siitä, etten MÄ KATSO ihmisiä sillä tavalla kuin itseäni.
Sitähän sanotaan, että muiden kauneusvirheet huomaa vaan, jos tyyppi itse niitä esittelee.

Eli katsokaa itseänne kuin katsoisitte muita.

Pinnalliset puheet taas. Johtunee huomisesta synttäristä. Nauratti fb-muisto kahden vuoden takaa. Mulla oli kauhea tuska ja raivo, että vanhenen eikä koskaan enää tule olemaan mitään hauskaa.
Muutama kk eteenpäin, niin mulla alkoi hauskin jakso elämässäni, joka ei ole vieläkään loppunut!

Opetus: älä luovuta, kulman takana voi olla vaikka mitä kivaa tulossa.

jk. Eilen tulin kotiin palaverista. 13v oli tullut taas koulun jälkeen käymään. Kysyin oliko ikävä. VAstas et "vähä". Kysyin et oikeestiko ikävöit mua ja se sano et tietty. Halattiin. Kätkin tippasilmäiset silmäni :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Taloudellisuuskompurointia

Ei vaan suju multa tuo rahan käyttämättömyyys. Koko ajan jotain. Tarpeellista tai vähemmän tarpeellista.
Illalla iski taas kohtaus ja kavverin kanssa alettiin laskeen budjetteja ja miettimään ruokia. Kurkin kaapit ja pakastimet ja pohdin ruokia niiden ympärille. Tiedossa ainakin pulled porkia, esikoisen tekemää lihamureketta ja kuopuksen tekemää jauhelihakastiketta. Ajattelin et kaikki pojat saa leipoakin jos siltä tuntuu.
Minä en niitä voi maistella. Nyt alkoi herkkulakko! Hirvittää jo, vaikka ollut hereillä vasta tunnin, enkä tässä kohtaa herkkuja tapaakaan syödä. 

Jos on herkkulakossa, senhän kuuluisi näkyä rahatilanteessa, eikö?

Oli kyllä karuja laskelmia eilen. Kaveri neuvoi lisäämään budjettiin ne yllärimenot, joita koko ajan tulee. Mm. juuri meni veljenpojan lahjaan 30 e. Budjetissa pitäisi näkyä myös poikien parturit ja oma kampaaja. Näitä kun ynnäilin, tajusin että viikkobudjetti on n.200e ruokaan ja bensaan ja omiin juttuihin. Hmmm, mitkä omat jutut kysyn vaan.

Onneksi olen tyyppiä vähään tyytyvä, eli hengailen kotona lähes mielelläni. En tarvitse ravintoloita ja kahviloita. Uusia vaatteitakaan en aio ostaa, koska NYT ON MAHDUTTAVA vanhoihinkin pe...le. 

Viikon tavoite, liikkua paljon, tuhlata vähän.
 Tavoite käyttää myös jotain muuta vaatetta, kuin mustaa kaapua!

torstai 13. lokakuuta 2016

Itsetunnosta

Olen miettinyt suuria. Lähinnä omaa kummallisuuttani.
 Kaikki alkoi viikonloppuna, kun mies kysyi miksi olen aina pahalla tuulella. ( Ei muuten ole kyssäri, jonka haluaa kuulla, ei.)
Minähän en edes ole ollut pahalla tuulella sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen vaan nalkuttanut pojille ja sehän ei ole muuta kuin sitä itseään.

No siitä pääsin parin päivän ajattelun jälkeen huikeaan läpimurtoon itseni ymmärtämisessä.
 Mulla on ollu kautta aikain parempi itsetunto sinkkuna, kuin parisuhteessa. Nyt sitten ratkaisin jotta miksi.
Mä pidän itsestäni enemmän pienissä paloissa. Ja jos olen sinkku ja tapailen jotakuta(kymmentä) tyyppiä, niin nehän näkee musta sen mun parhaan puolen. Olen kiva ja hauska ja rento ja itsevarma. Mutta lykkääpäs mut parisuhteeseen. Sit mua nähdäänkin paljon enemmän, kuin vain se  pari hassua tuntia. Koko aikaa en ole hassu ja hauska. Ja se ärsyttää minua itseäni, että olenkin tavallinen tylsä ihminen, joka ei koko ajan ole viihdyttävä.
Kun tätä mietin, petyn itseeni ja pelkään olevani pettymys toiselle= itsetunto on alhaisempi

Mä vaadin itseltäni oikeasti todella kummallisia asioita, joita en kyllä muilta edes ajattele vaativani.

Ja kuten olen vuosia sanonut, mun kriisit on kyllä ihan itseaiheutettuja.

Kiteytettynä tämä oivallus oli tämä: mä pidän itsestäni siis niissä pienissä paloissa ja mun on vaikea uskoa, että joku tykkäis musta aina, ihan vaan minuna.
Sinkkuaikana musta oli ihan päivänselvää, että olin miesten mielestä ihmeellinen :D (Pakko käyttää noita hymiöitä, ettei liian vakavaksi mene)

Mies kyllä sanoo tykkäävänsä ihan koko ajan. Se on vain minä, joka ei, Koko aikaa.

Aloin sitten märehtimään sitä miten kauhea olen entisessä avioliitossani ollut. Sopivasti eksä soitti ja pääsin kysymään kuinka kamala olin ja olinko aina pahantuulinen.  Ei kuulemma kokenut asiaa yhtään niin. Lohdutteli minua ja tsemppasi uskomaan itseeni ja rentoutumaan hieman.
 Oli todella hyvä keskustelu.

Puhelun jälkeen sain vielä viestin,  jossa eksä sanoi ettei varmaan tarpeeksi usein avioliiton aikana sanonut kuinka huipputyyppi olen ja kuinka hyvännäköinen.

Itkin. Onnekkuuttani. Eksä ja nyksä puhuu mulle samalla tavalla. Kuinka onnekas olenkaan.  Ja MIKSI en ole yhtä hyväksyvä itseäni kohtaan, kuin kaikkia muita kohtaan..

Mä täytän ihan ihan kohta 46 vuotta ja ajatukseni tätä tasoa :D :D


maanantai 10. lokakuuta 2016

Taloudellisuuspuuska

Mä sain taas taloudellisuuskohtauksen. Säännöllisin väliajoin yritän olla käyttämättä rahaa juuri ollenkaan. Yritys kestää yleensä noin vuorokauden.
Tänään katsoin että tilillä on rahaa puolet siitä, mitä kuuluisi olla kahdeksi viikoksi käytössä. Kurkistelin kaappeihin ja yritän hyödyntää kaiken siellä olevan. Mustikoilla ei kyllä viikkoa elä, niitä ja punaviinimarjoja olisi eniten.
No jokatapauksessa. Tilille kurkkaamisen jälkeen laitoin nettikirppikselle myyntiin pari halloween-asua ja lenkkareita. Myin yhdet kengät ja yhden asun. Riittääkö 14 euroa muutaman päivän ruokiin? Etenkin jos aikoo syödä lähinnä mustikkarahkaa (minä) ja kahdelle muulle henkilölle olisi tarjolla  lihapullapastavuokaa  pariksi päiväksi, koska pakastimessa on Ikean lihapullia.
Pakastimessa on myös perunasipulipussien jämiä. Ehkä teen kasvissosekeittoa. Selvästi puuska!

Koomista tässä on se, että menen kampaajalle keskiviikkona ja rahaa palaa reilu 100 e! Mutta sehän on ihan eri asia ...
Nyt kun hiukset on kauhian ylikasvaneet, niin mietin kasvatanko sittenkin pidemmän tukan, jotta saisin sotkuisen sykerö päähän. Ehkä käynkin kampaajan juttusilla miettimässä tätä asiaa.
Sehän olisi sitäpaitsi taloudellista, hiusten kasvatus. Ei enää kuuden viikon välein leikkaamista.

No kuitenkin, tienaamani 14euroa sai minulle kunnianhimoisen Martan olon.

Taidanpa myydä kaikki vaatteenikin, kun kaikki on liian pieniä tai ainakin saa mulle sen olon.

Missä on hyvä kevyt urheilullinen fiilis?

perjantai 7. lokakuuta 2016

Mustat kaavut

VAATEKRIISI!

Mä alan olla lähellä hetkeä, et ostan verkkareita ja pukeudun koko ajan niihin. Mua ahistaa kaikki vaatteet. Huomaan, et olen koko ajan pukeutunut löysiin mustiin paitoihin, mikö on outoa, koska en ole vuosiin käyttänyt mustaa juuri ollenkaan. En pyri taiteelliseen ulkonäköön, peitän vaan läskejäni. Mulla on koko ajan tosi pönäkkäpaksulöllö-olo. Järjellä tiedän, etten ihan kamalan lihava ole, mutta olo on sellainen ja vaatteet ahistaa.
Tänään pakotin itseni pukeutumaan oranssiin neuleeseen, etten ihan synkäksi muutu.

Seuraava ongelma. Mistä saa kivoja reiluja keveitä neuleita. Ei mistään.

En jaksa taas alkaa valittaa siitä, että on ihan sama paljonko syön tai liikun,kun en laihdu, lihon vaan. Eilen kapinoin tätä kaikkea vastaan ja söin suklaata ja jäätelöä jos myös salaattia. Hahah siitäs sai pehva ja reidet!

Tänään olen koko aamupäivän nukkunut ja torkkunut ja nysvännyt. Taloa&kotia selasin  ja sain inspiksen kuvata keittönpöydän kaaoksen ennenkuin siivoan pöydän ja ostan vaikka kukkia pöydälle. Siivous alkoi sillä, että kaivoin tietokoneen lehtikasan alta ja päädyin bloggaamaan. Lähes siivoamista.
Seuraavaksi pitää selata kaikki lehdet ja repiä talteen reseptit, jotka jää käyttämättä ja piilottaa ne jonnekin, mistä en niitä löydä kuitenkaan.

NO okei, sitten kun pöytä on siisti, niin tuoko se minulle erityistä iloa? Itseasiassa ei. Mä sokeudun sellaiselle nopeasti enkä siis edes huomaa.

Olen jopa kokeillut vanhaa haavettani kynttilön polttamista. Joo, kynttilä paloi, mutta en mä sitä huomannut. En istunut katselemassa.
Mies tuli töistä kotiin ja huomasi. Kysyi olenko juhlistanut itsekseni oloa, omaa nais aikaani.
Yritin olla ihminen, joka en ole. Kynttilänsytyttäjä ja tunnelmoija.