perjantai 27. marraskuuta 2020

Taloudellisintoilua

 Alkuun haluan ihailla etätyöläisiä, jotka tekee hommia sohvalla läppäri sylissä. Kuin te sen teette? Se näyttää kivalta, mutta on näköjään kovin vaikeaa. Aion kuitenkin yrittää.

Maanantaina intoilin sitä, että ostin neljän päivän ruoat 80 eurolla. Mutta eikös mitä, ruoka on ollut riittoisaa ja tänään syödään eilisen jämiä ja vasta huomenna syödään se alkuperäinen neljännen päivän ruoka. Eli 80 e, kuusi päivää! Välissä ostanut lisää maitoa ja leipää ainoastaan.

Eli se olisi siis mahdollista, että neljällä sadalla kuussa pystyisi ruokkimaan perheen. Mihinköhän käytän säästyneet sataset? :D

Seuraan Instassa montaa taloustietoista tiliä. Taviksia, jotka syystä tai toisesta yrittävät olla taloudellisia. Se on hurjan inspiroivaa lukea velkojen vyörytyksestä ja puskurirahastoista ja budjeteista. Etenkin budjetointi on mulle mysteeri. Miten ihmeessä saisin päätettyä vaikka ennalta, että ruokaan saa mennä 500 e kuussa ja omiin juttuihin 50e? Jos nimittäin vaikuttaa että menee enemmän, niin sit menee. Näin se on mulla toiminut. Ainoa mikä toimii moitteetta on se, että joka kuu menee 360 e tilille, josra maksan sähkölaskut ja vakuutukset. Myös harrastukset ja lukiokirjat maksan siltä tililtä. On mahtavaa, kun ei koskaan joudu paniikkiin, että kaikki laskut tulikin kerralla, ääk. Ne rahat on aina siellä ja ne riittää. 

Monilla näillä säästötyypeillä on monta tiliä ja ne aina palkkapäivänä jakaa rahat eri tileille ja vaan sen verran voi käyttää, kuin tilillä on rahaa. 

Täytyy pistää harkintaan.

Mainitsinko jo täällä laskeneeni, etä jos haluan kesällä pitää kolme viikkoa lomaa, niin mun pitää säästää 350 e kuussa alkaen NYT. 

Kävin muuten paikallisessa kauppakeskuksessa tänään. Kävelin sisään ja viiden minsan kuluttua ulos. Mua ei huvittanut etsiä eikä ostaa mitään. Joskus toiste sitten. 


torstai 26. marraskuuta 2020

Uusintapostaus

 Ihana Kinttupolku-Marika oli huomioinut, mun mainitsevan carbonaran usein. Sen vuoksi silmäni osui vanhoihin postauksiini. 

Kopioin tähän suosikkini. (ei herkkäsilmäisille)

Intohimoinen elämä (sisältää rumia sanoja)

Rakas ystävä viestitti siitä, et haluaisi elää intohimoisemmin eikä vain tylsistyä. Heti aloin miettiä mitä se voisi olla.
Aamulla heräisi ping vaan, innoissaan siitä että pääsee aamiaiselle. Intohimon kiilto silmissä tähyilisi jääkaappia, että mitä herkkua tänään söisi. Vonkuville lapsille sanoisi, että kehittäkää omat intohimon aamiaisenne, minä nyt keskityn itseeni.

Aamiaisen jälkeen kevyt meikki, mutta punaista huulipunaa vaikka matka on vain salille. (HAhahah, mun intohimoelämään mahtuu kuntosali aamuihin)

Salilla tunnen ekstaattista mielihyvää rehkiessäni uuden saliohjelmni parissa. Näen kuinka kädet muokkaantuu sellaisiksi, että kesällä saan lähes or.. katsoessani itseäni.

Kotiin tanssahtelen syömään treeniä tukevaa välipalaa. Jugurttia ja granolaa.
 Kirjoitan muutaman leikkisän viestin ystäville.

Iltapäivällä karjun intohimoisesti pojille, jotka VITTU tappelevat xbox vuoroista ja vittu tota peliä ei ole enää huomenna, kun vittu täällä vaan tapellaan.

Kas näin. Intohimoinen elämä sujui hyvin kunnes kello löi 14.

Uusi yritys.
Leikin lempileikkiäni kirjailijaa ja punaiset kynnet näppiksellä napsahdellen kirjoitan pakahduttavan kiinnostavaa postausta. (ei tämä)
Välillä vastailen hilpeästi ystävien viesteihin.

Kohta suunnittelen herkullista ruokaa rakkaalle perheelleni. Carbonara on intohimoinen ruoka, mikäli uskon avokadopastanaista ja hänen tuoretta aviomiestään.
(voi vittu taas. Oletteko lukeneet niiden parisuhdehaastattelun. Meinasin kivittää lehden. "Syömme jotta jaksamme treenata ja treenaamme jotta tulisi nälkä. Arki on ihanaa. Treenataan yhdessä, tehdään töitä yhdessä, käydään ulkona syömässä yhdessä. Ihanaa, uusioperhekin kukoistaa ja ihanaa eksänkin kanssa olemme ystäviä.)

Ruoan jälkeen tanssahtelen autolle kuskaamaan lasta breakdance-treeneihin ja hymisen punaisin huulin ees taas ajamisen autuutta.

Illan huipennus on Greyn anatomia. Sitä katson kateellisena, koska ne koko  ajan kiehnää (paneskelee) taukotilassa. Mun intohimoiseen uuteen elämään kyllä kuuluis tuollainen työpaikkaetu!!!!


Nonni, hyvä alku, karu keskikohta.

Anteeksi alatyylinen puhe. Mut se on merkki intohimoisesta asenteesta.

Tuo postaus on lähes viiden vuoden takaa. Paljon on muuttunut. Pojat ei tappele xbox-vuoroista. Ei ne oikeastaan edes tappele. Mä en käy salilla. Kuopus ei enää breakdanssaa. 
Mä edelleenkin tuskastun kateudesta kun seuraan avokadopastanaisen somea, mutta silti fanitan häntä big time. 
Mä vieläkin odotan, että musta tulisi luova ja mun postaukset olisi ällistyttävän upeita. 
Mut hei, eksän kanssa voi olla ystävä. Sen olen todistanut. 

Mut joo, ei ole elämä intohimoista. 

maanantai 23. marraskuuta 2020

Pakahduttavan kiinnostava ruokaviikko

 No joo, lähinnä ruokaviikko. Olin aamulla hurjan reipas ja kävin Prismassa ostoksilla poikaviikon alun kunniaksi. Ostin neljän päivän päivälliset, plus lounasjuttuja, kasviksia, jugurttia, kolmea leipää, kolmea leivänpäällistä. Niin ja munia, kahvia ja banskuja.  Hinnaksi tuli 78 euroa. Sehän on oikeasti aika vähän. Meitä kun on seitsemän syöjää sentään. Aion yrittää olla menemättä kauppaan ennen perjantaita. Paitsi maitoa saan ostaa. 

Syödään taas niin perusjuttuja et ihan itkettää. Jauhelihakastiketta, chili con carnea, carbonaraa ja tandoorikanaa. (syödäänkö meillä ikinä muuta)

Tänään leivon ekat joulutortut. Matkin esikoista, ja teen nutella-torttuja. Kävin perjantaina ex tempore kylässä esikoisella ja ilahduin kuoliaaksi, kun hän oli leiponut. 

Eilen ilahduin kuoliaaksi siitä, kun keskimmäinen ja kuopus oli isällään keskenään ja tekivät pelmeneitä. Ne oli tehnyt 78 pelmeniä. Hirvee duuni vääntää tollasia. Pakko ihailla. Niitä ne sit söi iltaruoaksi ja iltapalaksi ja aamiaiseksi. Hassut ihanat pojat. Ne on viitseliäämpiä kuin minä. 

Ootteko te ihmiset miettineet jo joulua? Mä olen ajatellut etten jouluaattoa ja päivää noteeraa ollenkaan, mä juhlin vasta tapaninpäivänä, kun pojat on mulla. Pitäis jotain ruokajuttuja pohtia. Lahjoja pitäis miettiä myös. Se on vähän triplakääk. Vaikeita noi lahjat. Yhdet hyvät lahjat olen hankkinut, mutta eihän se riitä. Kohtuus ei ole hyvästä.

Mä olen vähän tolaltani kun kävi ilmi, ettei mulla ole "joululomaa". Mun toinen hoitomuksu on mulla joulunkin. Tavallaan jees ja tavallaan ei sit yhtään jees. Missä on mun joulurauha? Tässä kohtaa vuotta alan muutenkin kaivata LOMAA ihan hirveästi. 

Mistä tuli mieleen, että yksi ärsyttävä tyyppi "huolestui" mun väsymyksestä ja sanoi ettei työllä pidä itseään tappaa. Totesin etten tapakaan, mutta fakta on että töitä on tehtävä että saa perheen elätettyä. Se jotenkin typerästi kommentoi että ei kukaan määräänsä enempää jaksa ja ihmisraunio ei pysty ketään elättämään. 

Hv vaan kuule. Mä en ole ihmisraunio ensinnäkään. Toisekseen mua vituttaa kun joku joka ei ole yksinhuoltaja hölöttää tollasta. Mulla on  perhe elätettävänä. Piste. Ja hiton iso asuntolaina. En aio raunioitua, kiitos kysymästä. Ei mulla ole sellaiseen aikaa. 

(Ja mä oon väsynyt siksi, etten nuku kauhean hyvin riittävän usein. Ja toki väsyttää olla aina saatavilla. Mutta lähinnä olen pienten lasten äiti, eli sillä lailla väsynyt)






torstai 19. marraskuuta 2020

Irti laihduttamisesta

 Kaksi kuukautta sitten ystäväni selosti elämäntapamuutoksestaan. Aihe oli kiva ja kiinnostava, mutta sai aikaan oivalluksen. Mä en aio laihduttaa, enkä aio PÄÄTTÄÄ tehdä elämäntapamuutostakaan. Laihduttaminen ei laihduta, pysyvästi, ja elämäntapamuutokseni ei ole koskaan onnistuneet pitkällä juoksulla. Mä olen LUULLUT, että nyt se tapahtui, nyt onnistuin, ja tällä tavalla voin elää lopun elämää. Mutta hahahah, en voinutkaan. Mä olen jossain vaiheessa antanut pirulle pikkusormen eli syönyt suklaata jokusen kerran ja sitten se vain on jäänyt päälle. Morkkis ollut valtava.

No, mitä tapahtui kun lopetin laihduttamisen tai syömisten pähkimisen, herkuttelusta syyllistymisen? Ei mitään. Mun syömiset on ennallaan ja painokin pysynyt grammalleen samana. 

Elämäntapamuutoksen tehnyt ystävä sen sijaan syyllistyy, jos syö jotain väärää, plus angstaan kun paino junnaa tai on noussut muutaman sata grammaa. Hän on myös käynyt ystävän viisikymppisillä ja syönyt pelkkää porkkanaa. Siis mitä hittoa? Jos tekee elämäntapamuutoksen, eikö elämässä saa enää syödä juhlissa mitään?

Olen siis tehnyt oikean päätöksen.

Olenko itseeni tyytyväinen? En tietenkään. Poden ikuista jalka- ja vaatekriisiä. Mutta uskonko että laihduttaminen auttais? En. Hirmu simppeliä oikeastaan. 

Jäikö mulla nyt sit energiaa johonkin tärkeämpään? Ei!




sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Vaatehuonepostaus ja viisikymppiset





Olen täällä. Olen, koska vihdoin on asiaa. 

Kuten tiedätte, olen kärvistelly vaate ja vaatehuoneongelmissa.

Eilen tehopakkausystäväni tuli kylään mukanaan 50 oikeaoppista henkaria. Käytiin kaikki vaatteet läpi ja ripustettiin henkareille. Vaatehuoneen jokainen tavara laitettiin nimikoituun laatikkoon (kyllä, nuo valkoiset laatikotkin ilmestyi henkarien mukana) Lopputuloksena pois lähti jätesäkillinen tavaraa kierrätykseen, puol säkkiä roskiin ja puol säkkiä ystävälle. Voitteko ymmärtää?

Mutta ei tässä kaikki. Lähdin illalla hakemaan hoitomuksua kotilomalta ja kotimatkalla pysähdyin ostamaan juustonaksupussin ja yhden siiderin. Ajattelin viettää itseni kanssa laatuaikaillan! Tulin kotiin ja yhtäkkiä raikasikin onnittelut. Viisi mun ystävää oli olkkarissa ja ilmoitti, että nyt juhlitaan mun viisikymppisiä. Olin ihan äimänä ja piipitin, ettei mulla ole edes tarjottavaa. Ystävät nauroi, että toki he olivat tuoneet tullessaan. Pöydässä olikin ihanaa salaattia, briepiirakkaa ja huikea kakku. Ja toki skumppaa!

Innoissani kysyin tyhmänä heti, että onko ne nähneet mun vaatehuoneen. Kyllä, olivat. Se vaatehuoneproggis oli mun synttärilahja heiltä. Huoneen kruunas, nuo terrakotan väriset samettiset laatikot, joissa oli jo mun alusvaatteet ja sukat järjestettynä. 

Mä en voi tajuta!

Mun ystävät on ihania ja ihmeellisiä! Kaikki kutsutut ei olleet paikalla, mm. Neiti Sutkautus-Taru. Olin tosi liikuttunut, että tää naislauma oli mesettänyt viikkoja keskenään (ja eivät kaikki edes tunne toisiaan) ja punoneet juonia ja suunnitelmia. 

Nyt olen loputtoman onnellinen ja kiitollinen.

Mun syksy on ollut väsyttävä ja paska ja kaikki kiva on koko ajan peruuntunut. Tämä korvas kyllä kaiken kärsimyksen!


jk. Laatikoita on tulossa lisää ja saan nuo muovihärpäkkeet pois silmistä. Ylähyllyn legolaatikoillekin aion kyllä keksiä muun paikan. POIS mun buduaarista.