keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Yksin vs yksin

Aamu alkoi kikatuskohtauksella, kun luin kahden vuoden takaisen fb-statuksen. Olen dramaattisena voihkinut kauhua kuultuani, että netistä en löytäisi ikäistäni miestä, koska ikäiseni etsivät alta nelikymppisiä naisia.

Ehkä hieman outoa murehtia naimisissa ollessa tuollaisia, mutta kyllä mä tiesin asian olevan ajankohtainen ennemmin kuin myöhemmin.  Eron siis.
 Seurattuani deittailua läheltä, olen kyllä huomannut ettei tilanne ole niin karu tuossa ikämielessä. Se on karu siksi, et miehet on epäselviä ja sitoutumiskammoisia ääliöitä.
(Et sikälikin mulla kävi flaksi)

Mä olen oikeasti aika masentunut ja lannistunut ystäväni puolesta, jolla kohta tsiljoona kokemusta  erityyppisistä miespettymyksistä. Alan kallistua siihen, että tauko kaikesta saattaisi tehdä tuossa mielessä hyvää. Että jospa sittenkin joskus se Netflix korvaisi typerät treffit.

Eilen ystäväni valitteli taas yksinäisyyttään. Kysyin, että kumpi on pahempaa, olla yksin nyt vai olla yksin avioliitossa. Nykyinen yksinäisyys on parempaa kuulemma. Sitten herääkin kysymys, mitä itsekin olen ehtinyt pohtia tänä vuonna. MIKSI  yksin Netflixin ( Olen säälittävä. Mulla on viikon ollut tuo fliksi ja nyt en muusta enää osaa puhua) katsominen olisi muka nyt niin kamalaa, kun naimisisssa ollessa yksinäiset telkkarihetket tuntui ihan hyvältä.
Onko se se tietoisuus, ettei kukaan tule kotiin?
Minähän en tässä nyt ole se asiantuntija. Mä elin 6kk sitten vielä sitä vaihetta, että rakastin yksinäisiä tv-iltoja.

Mies kertoi tutkimuksesta, jossa kerrottiin, että sinkut haluaa seksiä enemmän kuin parisuhteessa olevat.  Suhteessa olevat tietävät saavansa ja pärjäävät ilman, sinkut taas pelkäävät ettei saa, ja siksi ajattelevat sitä koko ajan.

Onko siis niin, että yksinäiset illat tuntuvat pahoilta, koska pelkää ettei tilanne muutu ikinä? Onko niin, ettei yksinäisyys ole ongelma, vaan se pelko?

Toinen kysymys, vai kolmasko jo. Yksin ollessa luulee, että kaikilla muilla on koko ajan ihanaa niissä perheissä ja parisuhteissa. Käsi pystyyn, kuinka monella on?
Surkeana ollessaan luulee, että muiden elämä on leffoista tuttua. Koko ajan jutellaan päivän tapahtumista ja kysellään toisen kuulumisia, tehdään yhdessä ruokaa, kuherrellaan taukoamatta.

Eihän se nyt noin mene. Pikaisen gallupin tehtyäni, sain selville seuraavaa. Ihmiset käy töissä, sit murahtelee kotona jotain aiheesta mitä syödään ja kuka vie lapset treeneihin. Syödään äkkiä ja sitten odotellaankin iltaa ja toivotaan, että saisi yksin katsoa telkkaria.




1 kommentti:

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

Naurukohtaus :D Just noin se menee, ainakin meillä. Että on töitä, sit kotitöitä ja murahtelua ja kuskausta. Eniten odottaa sitä, että tulispa ilta ja voi kunpa mies tekisi vaan töitä ja mä saisin olla yksin hiljaa sohvalla :D (Ja salaa kadehdin eronneita kavereitani, joilla on vuoroviikot lasten kanssa...)

Mut on varmaan eroa siinäkin onko intro- vai ekstrovertti. Introvertti pärjää paremmin yksinäään kuin muiden ihmisten seuraa tarvitseva ekstrovertti. Ehkä?