maanantai 30. marraskuuta 2015

Lastenvalvoja suosittaa

Koska mulla ei ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, niin linkitän opetusmielessä Momzillan loistokirjoituksen. Tässä hyvät vinkit kaikille avioeroaville. (joihin allekirjoittavakin lukeutuu tässä jossain kohtaa)

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja yllätys yllätys, epäjoulunainen eli minä, ei ole tehnyt mitään joulun eteen. MITÄÄN! Olisinko voinut edes jouluvaloja kaivaa esille jostain kaapin perukoilta NO en. Koska jouluvalot ei näytä  kivoilta, jos muuten on sotkuista. Täällä on liikaa tavaraa, joka pitäisi haihduttaa valojen tieltä. Mutta kun ei huvita.
Mua huvittaa vain kävely, kahvin juonti ja ystävät. Ja ihan pikkaisen kuntosali. Ja lukeminen. Lasten halailu. (viime yönä kävin nostamassa kuopuksen parvelta alas ja kannoin viereeni nukkumaan) Kana-avokadosalaatin syöminenkin on kivaa. Telkkarin katsominen kaverilla myös. Intuitiivinen kirjoittaminenkin, mutta hitto kun se on vaikeaa. Miksi en tavoita sisintääni? Missä se on? Entä jos se lomailee jossain eksoottisessa kohteessa ja hekottelee, et siellä se pääminä pinnallisena keikkuu ilman aavistustakaan oikeasta itsestä.

Intuitiivisesta kirjoittamisesta puheen ollen. Ystävä puhui viikonloppuna jostain vastaavasta kurssista jolle minutkin pakottaa. Kertoi ensimmäisestä tehtävästä. "Mitkä viisi asiaa on ensi vuonna toisin" tai "mitkä viisi asiaa teet ensi vuonna toisin".
Heti iski paniikki. Niin hieno tehtävä, mutta niin vaikea minulle, joka on näköalaton ja jolta puuttuu mielikuvitus ja tulevaisuudenusko. (ja jonka sisin on siellä maailmanympärysmatkalla juomassa drinkkejä)

Oikeesti. Voiko mun viisi asiaa, jotka teen toisin olla jotain:
1.Viikkaan vaatteet kuivausrummusta suoraan kaappeihin, enkä jätä kodinhoitohuoneeseen lojumaan
2. Juon aamulla lasin vettä ennen aamiaista
3.Maksan laskut illalla enkä aamulla
4.hmmmm
5.niin hmmm

Katsokaa nyt. Toivoton minä.

Mutta ihana!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Intuitiota etsimässä

Vuosi sitten marraskuussa, mun ajatukset oli synkkiä. Puheissani olin ajamassa sillankaiteeseen harva se viikko. Kaikki tuntui synkältä ja raskaalta.
Nyt huomasin, että marraskuuta on jäljellä alle viikko. Marraskuu vain hujahtanut ohi ilman draamaa.


Mitä mä olen tehnyt? Käynyt salilla, kävellyt, kahvitellut kavereiden kanssa, kävellyt kavereiden kanssa, lukenut, yrittänyt kirjoittaa intuitiivisesti. Tiedättekkö miten vaikeaa se on. Ei mun intuitio halua jutella tai avata itseään. Joko mussa on olemassa vain tietoinen ajattelu (no höps) tai sitten mun sisin ei halua paljastaa mua minulle itsellenikään. Se voihkii vain "et sä mua kuitenkaan tajua ja sit vaan pahoitat mieles jos paljastan sulle, millainen paskiainen sisimmiltäni olen".

Olen käynyt jokusen inspiroivan keskustelunkin.
Yksi tyyppi kertoi alkaneensa kehittää itseään henkisesti ja fyysisesti. Alkoi urheilemaan määrätietoisesti sekä lukemaan aivoja stimuloivaa kirjallisuutta.
Mun aivoja stimuloi lähinnä naistenlehdet tällä hetkellä ja siitä ei hyvää seuraa. Pää täynnä parisuhteenhoitovinkkejä, jotka saa ärtymään.

Mä päätin inspiroitua tässä kohtaa lähinnä siitä fyysisestä kehittymisestä. Käyn salilla vaikken vieläkään innostu siitä. Teen tosissani sen mitä teen.
(Mutta totuus on, et edelleenkin käy niin et jos joku kaveri pyytää kahville, niin menen salin kustannuksella. Eilenkin luin facesta, että sisko on kotona. Paiskasin salikassin nurkkaan ja ajoin siskolle. Olishan se tylsää olla fyysisesti fitnessbabe, mutta yksinäinen.
Mut hei, kyllä mä siellä salillakin käyn. KYLLÄ!)


torstai 5. marraskuuta 2015

Yllärijuhlat ja muu elämä

Mihin tämä viikko katosi? Mitä ihmettä mä olen tehnyt? Ei voi tietää.

Viime lauantaina olin onnellinen. Rakas Kuopion ystäväni ja Sutkautus-Elisa järkkkäsivät  mulle yllätyssyntärit!!! Voitteko kuvitella? Mitään niin ihmeellistä mulle ei ole ikinä  tehty. Nähty vaivaa etenkin sen eteen, että keksivät ketkä ovat mun ystäviä, joita paikalle kutsua. Kiehtovaa erityisesti se, että järjstäjätkään eivät toisiaan entuudestaan tunne.

Jännittyneenä lähdin Helsinkiin ravintolaan, yhtään arvaamatta, keitä paikalle tulee.
 Amarillossa istuin tovin itsekseni, ennenkuin ensimmäinen saapui. Lopulta meitä oli paikalla kolme kaveria ja mun rakas sisko. Etenkin sisko oli ihana ylläri, en olisi arvannut että lapsenvahti järjstyy.
Suureksi surukseni yksikään läheisimmistä ystävistäni ei päässyt paikalle, eivät edes nämä juhlat järjestäneet kaksi. Mutta ajatus on tärkein! Olen superhappy!

Syötiin, juotiin ja naurettiin.
Siinä ne tärkeimmät!

Aamulla olin ihan hyvissä voimissa ja pääsin kaverini kanssa tunnin kävelylenkille jo kello 11. Kuinka hämmästyttävää se on?

Muuten tämä viikko on ollut outo. Olen vähän sisäisesti poikki, itkeskelen vähän väliä, ilman syytä. Telkkariohjelmat sen yleensä laukaisevat. Jostain tulee mieleen jotain ja kyyneleet tulvahtaa silmiin.

Eilen meinasi itkettää se, että wifi yhteys katkesi.  Pojille se oli erityisen suuri draaman aihe, Tänä aamuna sitä murehdittiin erityisen kovasti, mutta juuri ennen pahimman draamakuninkaan kouluun lähtöä netti palasi. Voi sitä iloa! Kannattaa kokeilla!
Mitä sitä ennen teki, ennen nettiä? Oliko ehkä jopa elämä?

Kuntosali ei ole minua kovin kovaa huudellut. Toissapäivänä olin salilla ja tänäänkin aion mennä. Toivon, että viikonloppunakin saan potkittua itseni treeneihin. Huomatkaa, into ei ole vielä herännyt. Ihan puhdas velvollisuus vielä!
Voisko siellä salilla olla edes komeita miehiä, joista ottaa mallia? (Ei, minä en katsele komeita miehiä, minä vain mallia otan, uskokaa pois)
Tai please, edes Antti Tuisku. Sitten kyllä kiipeilisin hymyhuulin porraskoneessa ja lauleskelisin kuiskaillen "peto on irti".

Nyt on irti vaan vanha nainen, se laiska vätystelijä.