maanantai 27. lokakuuta 2014

44


Mä olin odottanut mun 44:ttä syntymäpäivää. Mä ihan oikeasti ajattelin ennalta, että ihana nainen, ihana ikä, ihana kaikki. Olen parhaassa iässä ja parhaassa elämäntilanteessa ja kaikki on parasta.
 Lauantaina onnistuin ihan tarkoituksellisesti lietsomaan itseni vihaan ja inhoon ja kauhuun ja sen sellaisiin. Tyhmä nainen, tyhmä ikä, ruma ja lihava ja tyylitön ja junakin meni jne. Tässähän ei ole mitään järkeä, taaskaan. Ihan olen kiva ja fiksu ja ainakin mukava ja hassu ja junan menollakaan ei ole väliä, koska olen onnellisesti naimisissa ja ihan oikean veturin kyydissä mukavilla penkeillä istumassa.
Että mitä mä pelkään.
Sitä, että musta tulee näkymätön nainen. Ja katkera. Ja tylsistynyt tylsimys. Näköalaton. Epäluova. Huumorintajuton.
 Eihän musta mitään noista kyllä tule.

Syntymäpäivä olikin jo sitten ihan kiva päivä. Junnu ja mies teki herkkuaamiaista, vanhemmat kävi, kaveri kävi. Kävelylle kävin pitkästä aikaa. Illalla näin ystävää ja puhuttiin liian syvällisiä ihmissuhteista.
Mukavia asioita paljon.

Viime viikko oli silläkin tavalla ihana, että ystävä tuli meille aloittamaan remontin. Eteisen seinän väri vaihtui jo, kaapit meni sisällöltään uusiksi, yhteen seinään kaavaillaan tapettia. Tämä kaikki siis eteiseen.
Tuulikaappiin tulee uudet järjestelmät, joistä minä en mitään tiedä. Ystävä hoitaa.
Eilen hältä tuli viesti että lahjaksi tulossa jotain mun perseelle sopivaa. Oletan et penkki eteiseen? Leveä?

On ihanaa kun koti uusiutuu. Alan taas viihtyä täällä paremmin, kunhan kaaos katoaa.

Viime aikoina olen ollut väsynyt. Tunnen huonoutta siitä. "Pomojeni" kanssa asiasta juttelin ja niiden mielestä on ihan normaalia olla väsynyt kaksiveen kanssa, et en ole huono. Ihminen vain!

Täytyy miettiä kivoja asioita odoteltavaksi.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Dreamlife

Mä olen tänään yrittänyt miettiä (taas) mun unelmaelämää. Näin pitkälle olen päässyt:
1. Mä haluan tämän elämän hyvät puolet, mutta en huonoja
2. Mä en halua uudesta elämästä yhtäkään huonoa puolta
3. Mä haluan että mulla on aikaa
4. Mä en halua liikaa aikaa
5. Haluan ehtiä urheilla ja nähdä ystäviä
6. Haluan rahaa
7. Haluan kahdesti kuussa mennä miehen kanssa jonnekin
8. Haluan sen arvostuksen, minkä saan nykyelämässä
9. Haluan tilaisuuksia pukeutua hyvin
10. Reidet, kivat reidet!

Hurjan selkeä lista. Tostahan voi saada jo vaikka mitä vinkkejä elämänmuutokseen.

Realistisinta taitaa olla se, et palkkaan lapsenvahtia useammin ja pukeudun ja menen JONNEKIN. (Onko se uusi elämä vai uusi työ?)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Minne katosin mä?

Hui kauhistus, olen ollut bloggaamatta kaksi viikkoa. Miksi? En tiedä.
 Onhan mulla toki muutakin elämää ja paljonkin. On myös laiskaa luppoaikaa. Lenkkiaikaa ja salatupakka-aikaa ja ystävien kanssa höpöttelyaikaa. Miehen kanssakin on ollut niin paljon enemmän aikaa kuin ennen, ja on niin ihanaa.

Yritä tässä kirjoittaa, kun junnu tekee vieressä läksyjä ja höpisee epäolennaisuuksia. "Jos me hankitaan taas se jalkapallosuklaakalenteri ja sitten legokalenteri ja sitten mummi ostaa suklaakalenterin, niin sit on paljon avaamista. Tehdäänkö diili, jos mä halaan sua kiitokseksi siitä, että hait mut koulusta, niin saanko mä jätskiä palkinnoksi siitä, että teen läksyt kiukuttelematta."

Reilu viikko sitten mä olin bioisäni 70-vuotispäivillä, joista etukäteen hieman angstasin. On outoa mennä juhlimaan isää, joka ei ole isä ja olla muka lähiperhettä vaikka ei ole. Oli myös aika jännää tavata sukulaisia, joita ei ole nähnyt 20 vuoteen. Ärsytti etukäteen.
 Itse juhlapäivä oli loistava. Lahjaksi "me läheiset" ostimme "isälle" limusiiniajelun. Minä ja mun sisrpuolet mentiin ensin "isän" parkkipaikalle odottamaan limoa ja sen savuttua mentiin limusiinin sisään piiloon. Isä vaimoineen ja poikineen tuli autolle ja ällistynyt "isä" sai kuulla et auto on hänelle. Sit onnellisena löysi meidät tyttäret autosta. Jee. Skumppaa juotiin ja ajeltiin ympäriinsä ja oltiin niin hienoja ja cooleja. Tokikin otettiin kamalan paljon kuvia itsestä ja toisista limusiinin vierellä. Tuntini filmitähtenä.




Juhlissa sitten oli tosi kivaa. Kaikki "lähisukulaiset" ilahtui niin paljon, kun näkivät tän suvusta erkaantuneen ja sitten itkettiin ja naurettiin ja halailtiin.
Koomista kyllä esitellä itsensä kaikille "se ja se, sankarin vanhin tytär". Eikö olis luultavaa, että mut tunnettais? No ei mun suvussa.
"Isällähän" on viisi lasta kolmen eri naisen kanssa. Kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Mä olen se, jota ei ei nähty 12 vuoteen ollenkaan....

ja tokikaan asia ei mua kiusaa...

Siirrytään pinnallisempaan aiheeseen. Perjantaina aloitin ex tempore taas kehokuurin. Mua nyppi se, että elämä pyörii taas juustonaksujen ja suklaan ja viinin ympärillä. Halusin katkaista himoilta siivet ja mun elämässä kehokuuri on toimivin. Nyt syön neljättä päivää pelkää kananmunaa, kanaa ja kalaa eikä tee tiukkaa. On niin selkeää. Motivoivaa on se, et kilot karisee nopsaa tahtia. Ei ole kiusausta lopettaa kuuria alkuunsa. Neljä viikkoa olis jaksettava ja sit pääsee harjoittelemaan tavallista syömistä ja sitä et herkkuja voi syödä joskus eikä joka päivä. Miten sen oppiminen on niin hankalaa?

Okei, suurin motivaattori on sunnuntaiset synttärit. Mieluiten vanhenen hieman laihempana kuin paksumpana. Turhamaisuus se on, mikä minua motivoi.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Elämäntapapositiivari

Taas saan todistaa, että olen pikkuasioista kitisijä, mutta isommat asiat otan aika lungisti. Perjantaina puhkesi auton kumi jokavuotiseen tapaan. Sehän tarkoittaa uusien auton renkaiden hankkimista. Rahanmenetystä.
Eilen olin menossa ruokakauppaan, kun kännykkä putosi ja hajosi. Ajoinkin ensin Expertille. En saanut samaa kännykkää kuin entinen, sain paremman ja kalliimman. Ostin siihen pinkit ihanat kuoret ja yhdelle pojistakin nappasin kuoret mukaan. Meni rahaa.
Ryhdyinkö pahantuuliseksi? NO ryhdyin, hetkeksi, mutta koko eilisillan vaan onnellisena hiplasin uutta puhelinta. Et jee, uusi ihana. Jee, saan ihanan Spotifynkin. Jee, nopea netti. Jee pinkki. Jee sports tracker.

Tänään vien auton rengasvaihtoon ja saan kuulemma hyvän tarjouksen. Oon vaan että jee, hyvä tarjous, jee renkaat  ja mikä parasta, jee, mulla on varaa ostaa ne. (Asioissa on siis syytä nähdä hyvätkin puolet.)

Lauantaina olin meidän urheiluseuran gaalassa. (ravintolassa syömässä ja juomassa hyvin) Oli äärettömän hauskaa. Pöydässä oli lähinnä entuudestaan vierasta sakkia, mutta jutut muuttui nopeasti hervottomiksi ja naurettiin ihan hirmupaljon.
Yksi seuralaisnainen juopui nopeasti ja alkoi vannomaan rakkautta mua kohtaan. "Shä oot niin ihana ja kaunis ja sä et ole yhtään paskajäykkä ja voi mä rakastan sua".  Hurmaavaa. No oli, oikeasti.

Tämä aamu on ollut taas haipakkainen ja huomasin vasta nyt, kymmeneltä, että aamiainen voisi olla kiva.
Lenkillekin tekisi mieli mennä, koska  on se Sport trackeri. Mulla on uusia juttuja. Tinksejä.



lauantai 4. lokakuuta 2014

Nelikymppisen vastaisku

Joku aika sitten aloitin läpällä Facebookin täyttämisen omilla selfieillä. Mulla oli tylsää ja ottelin vaan kuvia itsestäni, kuten sanottua, huvin vuoksi.
Torstaina otin viimeisimmän selfien, johon lapsuudenkaverini teräväsanaisesti kävi kommentoimassa, että on hieman säälittävää kuvata itseään niin paljon ja kerjätä kehuja ja tykkäyksiä.
Ärsytti ja nauratti. Kun tosiaan teen sitä läpällä. Eikä kaikki kuvat ole vimpan päälle stailattuja. Ihan meikittömiäkin kuvia joukossa.

Yksi ystävä kommentoi, että lisää vaan kuvia ja itseasiassa voisi perustaa Instagram-tilinkin ja kaataa koko palvelun kuvapaljoudella.
Musta siinä on ajatusta. Keski-ikäisen, tavallisen naisen vastaisku nuoruutta ja kauneutta vastaan. Tai ei, ei vastaan, vaan rinnalle.
Insta on mulle hieman vieras maailma, mutta uskon sen olevan täynnä nuoria Benjaminpeltosia, jotka pääsee jopa linnan juhliin, koska niillä on seuraajia. Siis mitä???
Sitten siellä on jannihusseja esittelemässä treenattuja vartaloitaan, aiheuttamassa ihailua ja kateutta. Toki joukkoon mahtuu nelikymppinen súsannapenttiläkin, joka haluaa todellakin näyttää, että hänellä on todella hyvä kroppa iästä huolimatta ja lälällää, myös kaksikymppinen poikaystävä.

Olisiko hienoa, jos tuossa maailmassa keräisi katsojia isopehvainen, isonenäinen, epäurheilullinen tai ainakin siltä vahvasti näyttävä, tavallinen nainen?
Saako myös tavalliset vanhemmat naiset kuvata itseään, vai sallitaanko se vain nuorille ja kauniille?

Mä itse huomasin jotain uutta, kun tämä huumoriprojektini oli tovin jatkunut. Mä katson itseäni paljon armollisemmin ja sallivammin. Mä kykenen pitämään itseäni ihan viehkona naisena, vaikka en täydellinen olekaan. Lämmöllä katselin myös meikittömiä kuvia itsestäni. Se on paljon ihmiseltä, joka ennen piiloutui, jos meinasi jonkun tutun nähdä kadulla kun oli meikkaamattoman liikeellä. (Sitä aikanaan tapahtui harvoin. Meikkaamattomana kotoa poistumista.)
Eli kuten se joku valokuvaaja, joka lastenkotinuoria kuvasi, huomasi, kuvattavana oleminen voi "parantaa".



perjantai 3. lokakuuta 2014

Henkinen hyvinvointi

Ihmisen pitkäkestoiseen henkiseen hyvinvointiin vaikuttaa kaikken eniten ihmissuhteiden laatu-eikä missään nimessä pelkästään parisuhteen laatu, koska onnen mittari ei ole ei ole aviomies tai poikakaveri, vaan muiden suhteiden laatu.
                                                              -Bridget Jones, Mad about a boy

Juuri noin ajattelen minäkin. Mä olen äärettömän onnekas, että mulla on elämässä ihania ystäviä, joiden kanssa jakaa elämä. Olen super happy.
Perhe-elämän voitto on se, että mun elämässä on muitakin ihmisiä kuin heidät.

Loistava viikko takana. Paljon hauskoja keskusteluja, hyviä lenkkejä, mukavia lapsia, kivat uudet vaatteet. Punainen kynsilakka. Pinkkitakkikausi. Taas vaihteeksi uuden ruokailutavan opettelua menestyksellä. Yritän syödä hieman enemmän kuin ennen.

Tänään olisi taas säbäilta ja vaikka olen superväsynyt (lapsen vuoksi valvottu yöllä) niin ehdottomasti aion mennä treeneihin. Nyt kun tajusin sen olevan HIIT:tiä, niin olen todella innostunut lajista. Viime kerran kehittyminenkin lisää innostumista. Ihanaa oppia uutta.

Niin, olenhan mä tänä aamuna käynyt jo kävelylläkin. Varttia yli kahdeksan aamulla tehtiin kaverin ja koiran ja rattaiden kanssa pitkä lenkki. Oli muuten mahtavaa. Hyvä alku aamulle.

Kaikki on niin nastaa. (Lego movie)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Laatulaatuaikaa

Hurjan kiitollisena huomasin, että tiistai tuli ja meni ja vielä ei alkanut vaihdevuodet. Saan pysytellä lämpimänä kodissa, eikä tarvitse mennä avantoon. Plussaa.

Muita plussia on mun ihanat ja täyteläiset pikatapaamiset ystävien kanssa. Aamupäivisin käyn yhden kanssa kävelyllä ja pikana puhutaan kaikki asiat.

Iltaisin toinen tekee pikavisiittejä meidän terassille ja taas pikana puhutaan ja nauretaan.

Eilen vielä sain puhua puhelimessa rakkaista rakkaimman peeteen kanssa ja maailman kohdillaan.

Ja onhan mulla kimppameilailua kahden rakkaan blogilöydönkin kanssa. Miten tässä ehtii mitään oikeaa tekemään, kun niin vilkasta pulputusta jokaisessa mediassa ja livenäkin vielä.

Tänään mies tulee reissusta ja ajattelin illalla kokeilla juoksemista kuukausien tauon jälkeen. Automittarilla jo tutkailin paljonko pitää juosta ja minne asti, jos eri suuntaan menen kuin yleensä. Tää juoksukokeiluinto tuli siitää, kun kaveri oli huvin vuoksi lähtenyt juoksemaan koirien kanssa ja ajatellut juosta niin kauan kuin jaksaa. Oli juossut puolitoistatuntia eikä edes väsähtänyt. Loppui vain aika kesken.
Alla ei ole juoksua, ainostaan HIIT-treeniä parin kuukauden ajan.

Tajusin säbän olevan HIITTIÄ myös, joten kai mä nyt kahden treenin jälkeen jaksan juosta edes hmmm...kaksi kilsaa. Jaksanhan?

Sellaistakin luksusta on tiedossa kuin esikoisen tekemää iltaruokaa. Mun ihanin fantasia olis se, että lapset tekis ruoan ja mä en enää ikinä. Istuisin vaan keittiössä lukemassa ja juomassa kahvia, mutta hellaan en koskisi. Ikinä.
Se olis mun käsitys taivaasta.

Yksi taivaallinen kokemus on edessä lauantaina. Mennään miehen kanssa sinne sählygaalaan eli sehän on treffit. Jos planeetat on kohdillaan, niin lapset nukkuun, kun tullaan kotiin. Veikkaan et planeetat ei ole sillä tolalla. Tod.näk. pienimmät jo herää ja vaeltaa viereen kun tullaan. Antakaa mulle aikuista aikaa ilman lapsia. Kiitos.