perjantai 24. maaliskuuta 2017

Writers block

Hyvin kiusallista on haaveilla  kirjoittamisesta ja säkenöivästä sanailusta, mutta olla ihan vailla aiheita.
Mutta nyt löyty aihe, joka sytytti. Se on RUOKA.

Uusimmassa Me naiset lhdessä oli huikea idis, jonka toteutan ensi viikolla.
Sunnuntaina paahdetaan iso satsi kasviksia. Bataattia porkkanaa palsternakkaa parsakaalia sipulia paprikaa  munakoisoa.
Maustetaan ja laitetaan jääkaappiin annosrasioissa.
Seuraavalla viikolla tehdään ruokia, joihin nää kasvikset sit upotetaan

Ateriavinkit oli seuraavat:

Juustomunakas (kasvikset vuokaan, päälle kananmunat ja juustoraaste. Uunissa n.15min)

Broileri-feta-pastapannu (suikalebroiskua, sekaan kasvikset ja pasta, päälle fetamuruja)

Kasvis-vuohenjuustopitsa

Lohi-nuudeliwokki (kasvikset lohi ja nuudelit sikinsokin

Ällistyttävän loistava idea. Hirmu monta herkkuruokaa helpolla ja aika halvallakin luulisin.

Hetken mietin onko tylsä syödä joka päivä samoja kasviksia. Kohtuu naurettava pelko naiselta joka syö joka päivä kanasalaattia. Enkä ole kyllästynyt. Joka päivä palvon ruokaani. Etenkin jos lisään joukkoon vuohenjuustoa.

Toinen ruoka-aihe on ärtymys, jonka sain kun luin juttua huippumalli  Kirsi Pyrhösestä. Kirsi syö joka päivä kaksi parapähkinää. Siitä saa jotain tärkeää jutskaa, jota en muista ja jota en jaksa lehdestä etsiä.
KAKSI parapähkinää. Miksi miksi miksi  kukaan syö kaksi pähkinää? Söis edes 3. Tai 4. Villisti jopa kourallisen. Älkää syökö kahta! Älkääkä jaelko noita ärsyttäviä viisauksianne ylipäätään. "Kauneuteni salaisuus on vesi. Juon paljon vettä ja syön ne kaksi hiton pähkinää".
.
Vetäydyn nyt luolaani juomaan pikakahvia ja syömään neljä Dumlea.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

pitäkää tunkkinne eli kurjat vaatteenne

Uusi viikko on uusi alku.

Aurinko paistaa. Olin leikkipuistossa tutun/kaverin kanssa. (Mistä tietää onko joku tuttu vai kaveri?Onko sillä jotain väliä itseasiassa.)
Tunti todella todella harvinaista puistoilua kivan tyypin kanssa piristi. Tää toinen tyyppi on kuuden lapsen äiti, jolla yksi yhteinen lapsi miehensä kanssa, jolla taasen ei ollut omia yhtäkään! Arvatenkin kyselen kauheasti siitä, miten tuollainen kombo pyörii.

Kirpputoripöydän varasin viikonloppuna kaverini kanssa ja jännitän saanko rahaa, pääsenkö tavaroista eroon. Yritän taas tällaista minimalistijutskaa kehittää. Olisi niin ihanaa, et vaatekaapissa olisi vain vaatteita, joita haluisin käyttää joka päivä. MIKSI mun kaapissa ei sellaisia ole? Miksi ne on ostettu, jos  en niitä joka päivä himoitse?

Tilasin vuosien tauon jälkeen Halensilta muutaman vaatteen, mutta en ole edes postista niitä hakenut.  Syyt:
1. Yritän olla taloudellinen
2. Ei ne kuitenkaan ole kivoja
3. Ei ne kuitenkaan mahdu
4. Voi ne olla telttojakin
5. Entä jos en himoa niitä koko ajan päälleni

Ts. pitäkää tunkkinne eli kurjat vaatteenne

Viikonoppu oli leppoisan mukava.  Rehellisesti jos puhun, niin vähän harmitti, ettei ollut mitään ns.oikeaa ohjelmaa.

Terapeutti teki hirmu hyviä ruokia sekä perjantaina että lauantaina. Syöminen ja viinin juominen on ehdottomasti kivaa. Katsottiin Downshiftaajien kakkoskautta ja naurettiin.
Käytiin mutsin synttärikahveille ja sekin on kivaa, kun ollaan kaikki koolla. Sisarukset ja vanhemmat.

Tänään mulla alkaa taas lapsiviikko ja vähän vaihteeksi jänskättää miten se äänimaailma ja  ees taas säntäily mua uuvuttaa :D
Aamulla isoin ja pienin kävi hetken ennen koulua olemassa. Syömässä aamiaista. Junnu makoili kyljessä paapattamassa ja halailemassa. Esikolta kysyin oliko äiti-ikävä. Vastas että Ehkä. Onko se myöntävä vastaus?

Kaupassakin kävin aamupäivällä kun jo aamulla sain valituksia tyhjistä kaapeista.

Viikon ruoat, nuo mälsät ja tylsät

Tänään: Herkullinen  maailman paras kermainen lihapata.
Jossain järjestyksessä viikolla syödään kanawokkia basmatiriisillä, makkarakeittoa tai makkaraperunoita, lasagnea, pekonipastaa.
Sitten on viikonloppu ja pitää keksiä jotain kivaa ja hyvää.

Hyvä tuuli karisee. Tuntuu taas siltä, että elämässä ei muuta tehdä kuin tuskailla mitä söis milloinkin.








torstai 16. maaliskuuta 2017

Jee ja mur

Elämän isot päätökset on käsillä. Mä ihan tosissani mietin, että  söisinkö nyt klo 11 salaattia vai uusinta suosikkiani eli Lidlin kreikkalaista jugua, johon rouhin pähkinäsekoitusta ja pikkusen hunajaa.
Olen taas kuin rva Avokadopasta, joka hekumoi sillä, että saa monta kertaa päivässä syödä.

Olen syönyt hämmästyttävän hillitysti edelleen. Hirveän nuhan takia olin viikon pois salilta, mutta äsken siellä kävin ja punnitsin itseni. Paino pysynyt samassa.
Ällistyttävää sinänsä, mulla kun on taipumusta ahmimiseen. Olenko sittenkin saanut katkaistua taas pahimman överit.

Se kyllä mietityttää, että kuinka radikaaleja muutoksia tässä pitää tehdä, jos haluaa laihtua, eikä vain pitää painoa samassa.

Ollut tylsähkö viikko. Killerinuha vei voimat. Olen tosi paljon lähinnä lojunut.
Tai no. Viime perjantaina ystäväni istui meillä iltaa tulevan avomiehensä kanssa. Lauantaina ajelin edes takas, nukuin päikkäreitä ja menin aikaisin nukkumaan.
Nautin "yksinäisestä" illasta, kun mies oli kavereitaan tapaamassa.

Tästä sai kyllä vähän turhaa draamaa aikaiseksi yksi kaverini. Hän kysyi huolissaan,eikö mua harmita  kun mies käy viihteellä nykyään "usein". JUU EI HARMITA! Viime vuonna mies ei käynyt missään ja oli AINA kotona. Niin aina, että mua lähes ahdisti. Miehen puolesta harmitti, että kaverit asuu "kaukana", eikä niitä enää näe helposti. Etenkin kun teki työtä, jossa viikonloput lähes aina töissä. Nyt kun työ on vaihtunut arkityöksi, minkä kaverit tietävät, niin kutsuja kaupungille tulee useammin. Ohjelmassa bilistä ja pubivisaa ja muuta sellaista tylsää :D
Minut haluttaisiin mukaan, mutta enhän mä pääse, kun olen töissä. Ja huom, vaikka pääsisin, niin en menis mukaan.

No joka tapauksessa kaveriani tämä nyt oli huolestuttanut ja ilmoitti että häntä se häiritsisi. Mua ei.
Tyhmänä menin tämän mainitsemaan miehelle ja häntä se sitten ärsytti ihan hirveästi.

Me tosiaan ehditään niin paljon olemaan yhdessä, että kerran kaksi kuussa kavereiden tapaamista ei multa vie pois mitään.
Olisin aika pikkumainen, jos haittais. Se on kuitenkin minä, joka näkee kavereitaan paljon pitkin viikkoa.

Mies yrittää pakottaa minuakin käymään ihmisten ilmoilla, että hän kyllä hoitaa lapset, mutta kun ei mua niin kauheati kiinnosta ihmisten ilmat. Mä en tiedä miksi mun pitäis mennä skumpalle baariin jos mua  ei kiinnosta.
Mulle riittää, se, että näen kavereita täällä tai kaverin kotona.

Tulipa pitkä vuodatus. Vuodatus pitäisi ehkä vuodattaa sille huolestuneelle kaverille :D

Mulla ei oli jotain muutakin asiaa, mutta katosi nyt tähän tuohtumukseen.

Jee aurinko paistaa, jee kevät, jee tuleva lenkkeilykausi. Optimistina luulen taas opettelevani juoksemaan.




torstai 9. maaliskuuta 2017

Ote elämästä (ja saako ystävän eksää tapailla)

Miksi on jo  torstai? Saisinko pari viikkoa arkea, ettei tule viikonloppu kiusauksineen sotkemaan mun hyvin sujuvaa ruokailu/liikuntaelämää?
On sujunut hyvin tämä normaali "en taukoamatta syö karkkia"-elämä. En ole sen virkeämpi tai mitään, mutta jo kolmen päivän onnistuminen kannustaa.

Eilen ilahdutin itseäni kampaajalla. Se jos joku piristää. Jos on kaksi senttiä harmaata juurissa jne. niin ei kyllä naurata.
Mut hei, kulahtaneena harmaatukkana jumppatrikoissakin voi näemmä olla upea. Kampaajan paikalle saapumista odottaessa kävin juttelemassa romukultamyyjänuorukaisen kanssa. Nuorukainen kaivoi minulle käyntikorttiaan ja totes hiljaa mutta painokkaasti "sä olet todella kaunis". Meni hieman pasmat sekaisin ja yskäisin että mitä???? Nuorukainen katsoi hymyillen silmiin ja sanoi että olet mun mielestä todella kaunis.
 Oli kuules kampaajan tuolilla vielä naurussa pitelemistä. Kun punastelin vielä siinäkin.

Samaisessa rakennuksessa sattui muutakin mukavaa tässä yksi päivä. Kauppiaan rouvan kanssa juttelin kaupassa ja päädyttiin vaihtamaan numeroita. Ei olle paljoa juteltu, mutta tullut fiilis että meillä synkkais.
Eilen sitten viestiteltiin ja sovittiin kyläilystä. Tosi kivaa.

Kauppiaan rouva kuulostaa tittelinä tosi iäkkäältä, oikeasti pariskunta on joku 30+.

Tulevasta kaverista tulikin mieleen ystäväni, tämä tinderöitsijä, jolla karuja kokemuksia kasapäin.
 Uusin onkin tosi karu. Ystäväni ystävä oli laittanut viestin ja kertonut törmännensä ystävän ex mieheen ja he ovat käyneet syömässä ja lenkillä jokusen kerran. "Että en osaa sanoa mitä tästä ajattelet".
No kuule , ei ajattele kovin hyvää.
Vaikka onkin erottu, eikä haikailla yhteen, niin voisko kaveri silti pysyä eksästä kaukana? 
Aika superkettumaista!

Onhan tässä matkan varrella kaikilla osapuolilla ollut suhteita, jotka sitten karahtaneet johonkin, mutta tässähän tietty käy niin, että päätyvät yhteen  ja elävät happily ever after. 



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Wiikonloppuraportti

Ollut niin sosiaalinen viikonloppu, että eilen nukahdin jo klo 22.00.  Munkin sosiaalisuudella on siis  rajansa.

Perjantaina meillä kyläili miehen poika avovaimonsa kanssa. Myös pari mun kaveria pysähtyi toviksi skumpalle.
Nuorison kanssa oli älyttömän kivaa. Tykkään niistä tosi paljon. Puhuttiin laidasta laitaan juttuja ja tietysti utelin niiden parisuhteen synnystä sun muusta. 
Oli hauskaa kun tyttö kertoi, että hän on aika vaivaantunut  anoppinsa seurassa. Kysyin onko meillä vaivaannuttavaa. Lähes kiljaisi vastauksen "Ei kun teidän kanssa on tosi kivaa". 
 Vahingossa taisin juoda liikaa ja sain hedarin aamuksi. Olin tosi ryytynyt koko päivän. 

Sunnuntaina meillä juhlittiin kahden nuorimman synttäreitä. Niin kivaa kun se onkin, niin vähän uuvahdin. 
Mulla on iso perhe. Ja nyt vielä isompi, kun se on laajentunut :D

Päivän hauskin keskustelu oli eksän ja sen nyksän kanssa. Puhuttiin keväisestä säbäturnauksesta, minne eksä ja poika lähtee viikonlopuksi. Eksän Nyksä sanoi, että hän oli kalenterista katsonut sen olevan "viimeinen vapaa viikonloppu ikinä". Eli siis kun vauva tulee, niin vapaus on poissa. 
 Mä iloisesti nauroin, et kyllä niitä vapaita tulee sitten kun eroatte ja tulee viikko viikko systeemi teillekin. 
Me kaikki kolme naurettiin pitkään.

Mun kohdalla toi oli valitettavan totta. En koskaan oikein oppinut ottamaan aikaa. Hirveästi ei isovanhempiakaan vaivattu. Ehkä kerran vuodessa oltiin viikonloppulomalla  kahden. Yksin ollut poissa ehkä 1-3 kertaa. Oikeasti.

En ole tainnut oppia mitään.

Päivän paras uutinen oli siskon kihlautuminen! Tästä vois sanoa vaikka mitä, mutta totean vaan, että ihana ihana pari. (sisko ollu kauuuuaaan itsekseen, joten siksikin niin ihana asia)

Heti kun kuultiin uutinen, niin mutsi ja minä kiljaistiin, että nyt on pakko aloittaa laihis.(Toki me ensin onniteltiin)  Meidän siis, ei siskon. 
Omilla tahoillamme oltiin eilen kananmunakuurilla. Mulle se ei sovi, sain taas hedarin täksi aamuksi. Mutta hyvä kurinpalautus. Plussana se, että tänään kaikki tavallinen kunnon syöminen tuntuu juhlalta.

Olen viime aikoina ja etenkin viikonloppuna syönyt niin paljon herkkuja, että se ei enää ole edes nautinto.
Joo, karkki on hyvää, mut jos kaikki illat istun sohvalla ahdistuneena puristelemassa paksuja reisiä, niin olisko aika muuttaa elintapansa. 
 
Mun on muistettava se kauhea ahdistus ja synkeys, kun seuraavan kerran haaveilen karkkiövereistä. 
Mä haluan palauttaa entiset hyvät elintapani. Ja nyt sen teen!
Ilmeisesti motivaatio on kohdillaan, koska kaapissa olevat kakut ja sipsit ja irtarit on saaneet olla koskematta.

Yritän muistaa, että elämä voi olla hauskaa ilman karkkia.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Aamurage ja läski ja muutenkin vaikee

Tiedättekö te ne aamut, kun vaan ketuttaa ja eniten ketuttaa se, ettei ole oikeaa syytä. Mä olen nyt tullut siihen tulokseen, että olen vaihdevuosirage. Ihan pakosti olen vaihdevuosissa, kun oon niin ailahtelevainen (ja menkatkin ollu viimeksi ehkä marraskuussa tai aiemmin)

Mä oon tänään ollut lähes sekopää aamulla. Sain sitten muka hyvän syyn raivota kun yksi lapsi sekoili ja lisäksi löin pääni.  Mä vaan karjuin ja kiljuin ja mökötin. Yksin.
 Mies mumisi vieressä jotain kivasta aamusta.
Autossa mumisi kivasta aamusta ja siitä kun pitäisi jaksaa hoitaa muita ihmisiä tällasen jälkeen.
Nolotti ja kiukutti eli itkin tietty.
Sit ärsytti sikana se, että se edes välittää mun mesoomisesta, kun en edes sille kiukutellut. Kunhan yksikseni huusin. Että pitääkö hitto vieköön mun fiiiksistä välittää.

Rva Kepponen oli kommentoinut jotain postausta, että olisi aika työlästä joka päivä päättää tahtoa, (parisuhteessa) kuten terapeutti neuvoi. Teraputti ei ehkä ihan sitä tarkoittanut kuitenkaan. Että ihan joka päivä tarvitsee muistaa tahtoa. Olisi aikamoinen pakkoliitto kyllä, jos tarttis muistutusta koko ajan.
MUTTA just tänään taas muistutin itseäni tahtomisesta. Mulla on näköjään tosi vahva "hyvä on, minua ei huvita tällainen ja yksin olisi helpompaa"-mentaliteetti.
Joku siinä on, että parisuhde ei ole mun mukavuusalue. Se on jotain miellyttämishaluun liittyvää. En kestä et mua nähdään huonoina päivinä.
On tässä loputtomiiin pohdittavaa.


Mutta on hyviäkin asioita.
Esim terapeutin (miehen)lapset.
Teinin kanssahan tullaan tosi hyvin juttuun ja nyt uusimmat lemmikkini on 21v poika avovaimoineen. Sunnuntaina käytiin heillä kylässä ja oli tosi kivaa. Oli fiilis kuin kavereidensa kanssa olisi.
Eilen rohkaistuin pyytään heitä facekamuiksi ja tovi siitä, tyttö laittoi viestin MULLE, et mielellään tulisivat meille huomenna (tänään) iltaa istumaan.
Miestä huvitti, et heti muhun ollaan yhteydessä eikä häneen. Ja kuinka hauska et alle viikon päästä tapaamisesta nähdään taas.
I'm connecting people on mun mielipide :D Vaatimaton sellainen.

Muitakin iloja on, mutta marisenpa taas lihomisesta. Se on mun kokoaikainen ahdistuksen aihe just nyt. Mä lihon ehkä kilon päivässä. Mitä enemmän lihon, sitä enemmän syön herkkuja.  Pääsääntöisesti syön hyvin, mutta iltaherkuttelu karannut käsistä. Syytän siitä miestä, josta tullut herkkuperse.
Ihan oikeasti, mitä mä teen? Millä mä saan katkaistua tän kierteen? Miten mä saan miehenkin siihen mukaan? Voinko mä kieltää sitä syömästä suklaata?
(Nonni, yksin olis tässäkin asiassa helpompaa :D)

Katsoin niitä Hurjia rakkauskiloja ja paheksuin ettei ne 130 kiloiset laihdu kuin n.10 kiloa viidessä kuukaudessa, Et kuin vaikeeta muka muuttaa elintapoja ja lopettaa herkuttelu. UPS, oho. Samassa veneessä olen, vaikka kiloja reilusti vähemmän. Vielä.

Arghhhhhhhhhh!



torstai 2. maaliskuuta 2017

Kauppakassin sisältö

Tää mun hyveellisyys senkun jatkuu. Taloudellisuus nimittäin. Jos neljän päivän taloudellisuutta voi vielä niin hehkuttaa.
Äsken kävin Lidlissä. Yritin miettiä ruokia monelle päivälle kerrankin. Jauhelihaa tuli pakastimeen asti, kun halvalla sai jne.

2 pakettia jauhelihaa=makaronilaatikko ja jauhelihakastike ens viikolle
ISO paketti jauhelihaa, josta teen taas Chili con carnea, jota me kolme henkilöä syödään kaksi päivää
2 vuohenjuustoa kana-vuohenjuustosalaattiin, vuohenjuustosalaattiin, wrappien sisään, pitsan päälle
2 pakettia  naudan suikalelihaa ostin kun oli punaisella hintalapulla. Joku päivä haudutan kermaisen lihapadan
Lidlin valmis pitsapohja valmiskastikkeella. Älyttömän hyvä se kastike. Ja pohjasta saa todella ison pellillisen pitsaa

Lisäksi salaattia, kurkkua, rahkaa, mehukeittoa, ingmariinia, saunaolut (1), leipää, juustoraastetta

Nyt kun nää kirjoitti ylös, niin hämmästyttää itseäkin. Vähintään kahdeksan päivän ruoat neljälläkympillä

Kuvatkaa kauppakasseja (ainakin rva Kinttupolku joskus niin tekee) ja ilahduttakaa mua ruokalistoilla. Kiitos.
Kun tovin kitkuttaa, saattaa olla varaa lomailla joskus. Tämä koskee mua. Kun kyllä, mun pitää säästää rahaa, jos haluan lomailla. Olen yrittäjiin verrattavissa.

(Cittarista ostan sit irtareita säästyneillä rahoilla. Kivoja n 4,90/ kg tarjoukset viikottain)


Salillakin kävin aamulla. Pyöräilemässä taas. Katsoin samalla Hurjia rakkauskiloja. Siitä sai hyvää pontta. En halua ihan 130:ntä rakkauskiloa itselleni. 
No ei, en mä sen takia liiku. Liikun siksi, että on reippaampi ja parempi olo.(ja siksi että poistun kotoa) Toisekseen 30 min pyöräilyä=n. 100 kaloria=yksi haukkaus suklaapatukasta




keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Telkkaritärpit, insta ja kyyneleet

Olen aloittanut uuden aamurutiinin tällä viikolla. Juon aamukahvia ja katson kännykältä tallennuksia Elisa Viihteestä. 
Tänään katsoin Miriam R:n dokumentin "Perfect selfie" loppuun. Aika kiinnostava aihe. Olivia Oras päähenkilönä oli hieman pelottava. Tai ei itse henkilö sinänsä, ehkä vaan vanhana ämmänä kauhistelen nykyteinejä ylipäätään. Etenkin tyttöjä, noita mulle vieraita hahmoja :D Myönnän, että mulle olisi aika kova paikka, jos mulla olisi teinityttö, joka töröttäis ylimeikattuja huuliaan instassa. Teoreettista toki tämä ajattelu. Jos  mulla olisi se teini, saattaisin lähinnä hekotella, et tollaisia tytöt on ja oltiinhan mekin jne. 
Dokkarin myötä tajusin miksi en ole instassa ja miksi se ei mua innosta mitenkään. Mä en tajua miksi mun pitäisi kiinnostua muiden kuvista paikoista joissa olleet, ruoista joita syöneet jne. Kyllä, facessa on tota samaa ja itsekin kuvia toki laitan, mutta siellä se on pienemmässä mittakaavassa. Ja yleensä  saatetekstien kanssa. 
Olen sanonut sata kertaa ennenkin, etten ole visuaalinen ihminen ja kuvista en saa mitään. Mä ihastun vain sanoihin. 

Katsoin myös ensimmäisen jakson ohjelmasta Paluu alttarille. Kovin paljon pyyhin kyyneliä katsoessani. Melkein yhtä paljon kuin pariskunnan vaimo. Liippas aika läheltä. Nopealla tahdilla pariutunut ja saanut kolme lasta. Suhde jäänyt vähän arjen ja lasten jalkoihin. 
Jälkiviisaana voi sanoa, että ehkä asialle olisi aiemmin voinut tehdä jotain. Mutta jossittelu on turhaa, kun tahto loppuu niin loppuu. 
Ehkä neuvonkin nyt muita: hoitakaa suhdetta, ottakaa yhteistä ja omaa aikaa, olkaa lähekkäin, katsokaa toisianne siilmiin, älkää poteroituko. Hyvällä tuurilla teiltä ei tahto lopu. 

Terapeutilta sain taas viisauden kuulla: rakastuminen on aivokemiaa, jonka vaikutus kestää vuoden. Sen vuoden aikana suhteesta pitää tehdä sellainen, että haluaa jatkaa yhdessä kemiallisen vaikutuksen loppuessa. Sen jälkeen pitää vain tehdä päätös joka  päivä, että tämän suhteen haluan ja tämän ihmisen kanssa haluan olla.

Nyt mä lähden salille. Voisinkin ekaa kertaa mennä känny mukana. Fillaroin ja katselen samalla tallennuksia. #urheilijaelämää



Viikon ilot:

Essencen hämmästyttävän kiva geelikynsilakka


Jo viikon iloa on tuonut kaverilta ostetut Puman lenkkarit. Ajatelkaa, näiden ansiosta mä hinkusin salille ja näemmä aloin taas säännöllisesti kuntoilemaan.