tiistai 29. lokakuuta 2013

Miten pukeudutaan uuteen elämään?

Koska itse asia on niin iso, niin toki pitää aloittaa pohtiminen pikkujutuista. Jos mies luo uraa maailmalla, niin miten mä pukeudun kotona sillä aikaa? Kai sen pitää ulos näkyä, et olen etävaimo ja yh-äiti, vauhdikas itsenäinen nainen. :D
 Ai tyhjänpäiväistä, ei kai?

No sitten täytyy miettiä hankinko lastenhoitajan Mll:ltä vai etsinkö jonkun tutun kautta kivan nuoren. Vai hetki, oliko se niin, että saan jopa verovähennystä lastenhoidosta, jos hankin virallista kautta hoitajan=Mll? Siivooja nyt ainakin saa käydä. Edes kerran. Tai kaksi. NYT ja ennen joulua.
Jos tässä ypönä aletaan kaikki tekemään, niin helpotusta saa ostaa???

Voisin alkaa suunnitelemaa myös lomia. Jossain sopivassa kohdassa, tammikuussa, lomalle. Lasten kanssa?

Vaikeita pohdintoja. Jospa vaan niitä vaatteita miettisin. Tai pudotettuja kiloja. Dieettivinkki: hammassärky, viisaudenhammasleikkaussärky= noin miinus kolme kiloa.

Kinttupolkujen Marika kysyi edellisen postauksen kommenteissa sen asian mitä kukaan muu ei ole kysynyt. Et onko vaihtoehtoja tuolle miehen uuden työn ottamiselle. Vastaus on ei. Vaatii kaikilta venymistä ja ikävän sietoa ja ties vaikka mitä, mutta kyllä mies saa ottaa uusia isoja haasteita vastaan. Vaikka se hieman haasteellista kaikille onkin. Siihen en näe vaihtoehtoa. (Vitsit mä olen jalo. Ja niin itsenäinen)

Ainiin, DIY uutinen. Rakas ystäväni hankki mulle langat ja puikot ja opettaa kutomaan säärystimiä. Se on kuulkaas suuri harppaus kaulaliinoista säärystimiin. Ja pelkän oikean kutomisesta joustinneuleen kutomiseen. Terkkuja ala-astetaitoiselta nelikymppiseltä.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kadotuksesta takaisin

Onpas taas tauko ollut. Ollut niin kummallinen pariviikkoinen, ettei ole vaan saanut istuttua koneella.
Suurin syy kirjoittamattomuuteen on epämääräinen "stressi". Mulla on ollut poikkeuksellisen paljon työtä ja menoa ja aikatauluja, et kun aikaa sitten on, vietän sen mieluiten ystävän luona istuessa. (lasten leikkiessä, enhän mä lapsista eroon pääse)
Stressiosuus johtuu miehen mahdollisista uusista kuvioista. Olen niistä miehen puolesta innoissani, omasta puolestani hieman jännittynyt. Tai hysteerinen tai kauhuissani tai hihittävä.... Mies saattaa aloittaa Matkustamisen työkseen. Poissa enemmän kuin kotona. Pari ystävää kommentoi uutista sanomalla "hauskaa viiden lapsen yksinhuoltajuutta". Yksi sanoi et "hauskaa syntymäpäivää". Ystävän mies oli paras ja sanoi, et "muuta meidän kanssa Kuopioon".

Syntymäpäivä mulla oli eilen. Kiehtova 43 pompahti täyteen. Kun mun äiti oli sen ikäinen, mä olin 24v. Luulin äitini olevan aikuinen, nyt tiedän ettei ollut.

Alunperin mun piti päästä Tampereelle juhlimaan Elisan ja Tuulan kanssa. Miehen matkan takia joudun perumaan sen odotetun huvin. Mutta onneksi niin. Perjantaina sain luopua ex tempore viisaudenhampaastani ja sen jälkeen poski on ollut turvonnut ja kipeä, eli olis joutunut perumaan reissun siksikin. En mikään nätti näky.
Mutta jee, hyvin viime tipassa päätin järjestää pikkujuhlat ihan kotona. Paikalla oli äiti, sisko ja kolme ihanaa ystävää. Ja lauma lapsia tietty. Istuttiin keittiön pöydän ääressä 14-22. Tosi tosi kivaa ja rentoa ja iloista ja nauravaista. Ei siis tullutkaan surullinen yksinäinen juhlapäivä.

Nyt aion aloittaa upean säkenöivän hauskan uuden ajanjakson elämässäni. Ettäs tiedätte!





torstai 10. lokakuuta 2013

Saako elämässä korvauksia?

Eilen oli taas päivä nimeltään katkipoikki. Mä yritin kovasti analysoida, mikä mua poikittaa. Onko se viisi lasta, monen moiset aikataulut, joihin liittyy ajoa ja sumplimista, kymmenen vuotiaan kokoaikainen paha tuuli, vanhuus, väsymys, syksy, pms...  Joku mua stressaa, mut en ihan osaa sanoa mikä. Käyn ylikierroksilla, joka, uskokaa tai älkää, aiheuttaa syömättömyyttä. Syön mitä sattuu, kun satun jaksamaan (siis oikeasti, jaksamaan) ja vaikka se syömäni ruoka onkin ihan laadullisesti kohtuullista, ei mitään sokerimössöä, niin en mä nyt kunnolla elä. (laihdun kyllä) Tosi hämärää touhua.
 Eilen pimahdin miehen tullessa. En raivopimnahtanut, vaan itkupimahdin. Nyyhkin olevani poikki. Mies sanoi, että otapa kaveriin yhteyttä. Teette tunnin kävelylenkin metsässä, niin olo paranee. Jatkoi vielä, et japanilaistutkimuksen mukaan metsä vähentää stressiä. Mä itkin, että kyllä mä jo ton tutkimuksen tiedän ja vieritin kyyneliä. HULLU!
Mut ihana ihana ihana mies, joka saa aikaan zen-olon rauhallisuudellaan näissä tilanteissa.
 Ja kyllä, tunnin ripeä lenkki teki ihmeitä!

Rakas kuusivuotiaani oli eilen muuten ihan huippu. Ensin sille tuli lohdutun pettymysitku, kun bestis ei tullutkaan kylään. Järkkäsin sen sitten kylään toiselle kaverille, mistä hain kotiin pahantuulisen pojan. Autossa poika huusi ja raivos, että kaverilla oli ollut tylsää "ja minä kyllä haluan korvauksen tästä". Sanoin et elämässä ei saa korvausta huonoista jutuista, mutta poika vaan karjuu "haluan korvauksen". Sanoin, että mä olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan sun kiukuttelua, mutta minäkään en saa siitä mitään korvausta. Poika sanoi raivoisan painokkaasti, et "mä olen sun lapsi, sun pitää vaan kestää".
 Voiko sitä enää tuon paremmin sanoa?

Tänään päivä on alkanut paremmissa merkeissä. Aamu oli ihan kiva ja rauhallinen, kohta pääsen jumppaan, iltapäivällä saan viikonlopuksi luopua yhdestä lapsesta ja illalla menen kaverille skumpalle. Meitä on kolme väsynyttä, mutta hauskaa naista ja jokunen muksu. Pari lasia skumppaa ja kotiin nukkumaan, siinä ihana suunnitelma.



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Flow, missä olet

Eilen luin taas aiheesta "Intohimon löytäminen". Kun metsästän sitä OMAA juttua. 
 Sain naurukohtauksen yksinäni, kun "vastailin" kysymyksiin, joita lehdessä kysyttiin.

Jos voisit tehdä elämässäsi vain yhtä asiaa, mikä se olisi?
 Mistä minä sen voisin tietää. Lukisin? 

Mistä unelmoit?
EN tiedä, jos tietäisin, en lukisi tätä juttua.

Jos voittaisit lotossa, eikä tarvitsisi tehdä töitä, mitä tekisit?
En tiedä. Pelkäisin että hukkaan elämäni.

Mitä teet mieluisin vapaa-ajallasi? Voisitko ansaita sillä elantosi?
Hmmm. Mieluiten tapaan ihmisiä. Pitäiskö perustaa siis Escort-palvelu? 

Mitä tekisit, jollet pelkäisi?
No mistä mä sen tiedän. Jos osaisin vastata tähän, niin edelleenkään en tarvitsisi tätä lehtijuttua mihinkään


Mä olen tästä samasta aiheesta kirjoittanut varmaan biljoona kertaa, ihan kyllästymiseen asti, mutta ihan oikeasti, miksi mä en tiedä mitä mä haluan tehdä? Tietääkö kaikki muut. Vai onko vastaus niin simppeli, että mä jo teen sitä mitä haluan? Sekin on mahdollista. Mä ehkä vaan luulen, että mulla pitäisi olla joku suuri juttu, mitä tavoitella tai haluat tai tehdä.

Sen jo ratkaisin, mitä tekisin, JOS elämäntilanteeni muuttuisi ja saisin tehdä "mitä vaan". Mä en ryhtyisin kotirouvaksi, mä jatkaisin työtäni, en hankkisi au pairia. Mä hankkisin vaan kivan lapsenvahdin, joka tulisi paikalle kun tarvitsen. Eilen miehelle vitsailin, et hoitaja sais tulla paikalle joka päivä klo 16-18. Tekisi ruoan ja viettäis kitutunnit lasten kanssa :) Miehen mielestä se oli fiksu ajatus. Oikeasti. Kerrassaan kelpo mies, jollen ole muistanut sanoa.
Siihen "toiseen" elämään liittyisi sitten sekin, että muutaman kuukauden välein lentäisin lasten kanssa jonnekin kivaan suurkaupunkiin hengaileen. (En kyllä tajua, miksi se muka on mun haave. Ei mulle matkustaminenkaan olen niin kovin tärkeää. Se on vaan jotain mitä tehdä, vaihtelua. )

Yksi asia myös mikä ei ole intohimo, mutta yllätyksekseni kivaa, on leipominen. Olenhan mä jo jonkun vuoden pullaa leiponut, mutta nykyään aika helposti leivon aikani kuluksi jotain. Eilen tein ex tempore "pannukeksin". Brownietaikinan tyyppinen valurautapannuun ja uuniin. Nam! Tarjoilu (hillon) ja kermavaahdon kera.

Eilen oli jumppapäiväkin taas. Tajusin, että mun jumppamäärillä ei muokata itseä, mutta tajusin myös, et sillä ei ole väliä. En muutu, mutta en myöskään rupsahda. 
Illalla pääsin vihdoin myös lenkille kamun kanssa ja se oli parasta koko päivässä. Tunnin reipas kävelylenkki, jonka aikana saatiin pää kasaan. Ja hiki pintaan. Huippu ilta!


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kotirouvaksi?

Jos mun elämäntilanne muuttuis radikaalisti, niin kumman tekisin; hankkisin au pairin vai ryhtyisin kotirouvaksi? Molemmat on mahdollisuuksia, joita tarjottu.

Millaista olis olla kotirouvana? Päivisin kävisin urheilemassa ja kauneushoitoiloissa ja iltapäivät ja illat olisin lasten kanssa. Olisko se kivaa? Osaisinko olla?
Mä kuvittelen, et laiskan pulskeasta luonteesta huolimatta tulisin hulluksi tosi nopeasti. En osais nauttia.
Eskariäidit nauroi, et musta vois tulla sellainen ruotsalainen miljonääriäiti, joka ostaa tupsuja kotiinsa. En heti tajunnut, mistä kyse ja ehdotin tasseleita tisseihin. Olisin burleskimamma??? Siitä sit ei ollut kyse, vaan kuulemma sisustustyylistä, jossa joka paikassa roikkuu tupsuja. Ehkä mieluummin burleskia sitten...

Mut oikeasti, olisko moraalisesti arveluttavaa olla kotirouva? Elätti? (musta olis)

Mä ehkä kallistuisin siihen au pairiin. Mä pidän itseäni työssäkäyvänä ihmisenä ja mä oikeasti tykkään työstäni monin osin. Ja olen siinä usein myös hyvä.

Kotirouvaelämä sai myös ajattelemaan rahaa. Mitä tekisin, jos rahaa olis. Ensin ajattelin, et sit ostaisin.... En saanut ajatusta loppuun. En mä tiedä edes mitä ostaisin. Muistin taas, et rahalla ei ole mulle sellaista merkitystä, kuin ehkä joillekin. Mä haluan et on rahaa elää, mutta en kaipaa luksusta. Enhän edes tiedä mitä haluaisin. Taidan olla siis aika tyytyväinen helpolla. Jee???

Toinen kysymys. Jos tulisi mahdollisuus muuttaa ulkomaille, muuttaisitteko? Kuinka hankalaa se olisi lapsille, itselle?

tiistai 1. lokakuuta 2013

Ne asuu meillä

Viime viikolla oli yksi päivä, kun mulla oli talo ihan täpötäynnä sakkia. Viisi omaa ja kolme kaveria siihen päälle. Oli hieman ruuhkaa ja melkein ahdasta. Ihmeen rauhallista kuitenkin. Kysyin esikoiselta ja sen bestikseltä, miksi ne on meillä, eikä kaverin kotona, jossa on tyhjää. Kuulemma kaverin pikkusisko ärsyttää. Hämmästyneenä kysyin et eikö tän talon kuusi muuta sitten ärsytä?
 Äsken esikoinen taas soitti koulustapääsypuhelun. "Käydään kamulla ja tullaan meille". Taas kysyin, et miksi ette ole siellä, vaikka siellä on rauhallisempaa. Esikko kysyi kaveriltaan mitä tekevät. Kaveri halus meille.
 Hetki sen jälkeen mun kaveri, tän esikon kamun äiti, soitti mulle ja ihmettelin taas kaksikkoa. Et miksi miksi miksi ne on meillä? Kaveri tuli siihen tulokseen, et hänen poikansa ei vaan tykkää "yksinäisyydestä" ja on siksi meillä. Ja muisti yhtäkkiä, et hänen poikansahan oli meillä aamuhoidossa ekalla luokalla. Joka aamu tuli meille seiskalta aamiaiselle. Et siitä asti tottunut ja ilmeisesti viihtynyt meillä. Ja sit meitä äitejä taas liikutti. Perhe voi kasvaa näinkin :D

Sit toi kaksikko on vielä niin reipaskin. Ensin käytti koiran, sit lähti pyörällä kauppaan ostaan suklaata koska aikovat leipoa keksejä. Eihän siitä ole kuin pari h, kun junnu leipoi teeleipiä. Voi mun pojat!

Mut on tolla esikolla murkkuikääkin jo tulossa. Viime viikolla kävin koululla ja näin esikkoa kavereineen pihalla. Poika ei moikannut. Menin sen takana sisälle ja kuiskailin et "mää nään sut", mut poika oli kuin ei oliskaan.
Kotona kysyin, et eikö mulle voi koulussa puhua. Ei. Onko se liian noloa. On.
 Miksi mun seura ei kotona ole noloa eikä epätoivottua edes kavereiden aikana, mut koulun pihalla on? En enää muista. Teini-ikä liian kaukana. (vajaa neljä viikkoa synttäreihin)

Martta

Eilen jouduin taas havahtumaan siihen, että perheemme on jättikokoinen. Miten mä en sitä koskaan muista? En osaa tehdä tarpeeksi ruokaa. Eilen tein perunamuusia ja lihapullia. Myönnän, katsoin valmista määrää hieman epäröiden. Ehkä liian vähän... Kun kaikki oli ottaneet ruokansa, kattila oli tyhjä. Paitsi et mä en ollut vielä saanut mitään. Taidan saada ystävältä taas puhuttelun, kun kerron et mun iltaruoka oli sitten turkkilaista jugurttia... Kun ei kotona ollut edes salaattiaineita.
 Keskimmäinen poika halusi eilen leipoa juustosarvia. Mä olin kauhean liikuttunut taas, kun se niitä itsekseen väkersi. Mun poikani, leipuri. Junnusta tää oli tietty ihan epää, joten tänään leivon sen kanssa teeleipiä. Mut ihan marttamenoa, mikä just nyt onkin pyrkimyksenä. Kaveri sanoi, et martat väittää, et nelihenkisen perheen voi ruokkia 400 eurolla kuussa. En uskon. Ja meitä on 7 sitä paitsi. Niin, meitä on seitsemän. Perhekoko kasvoi yhdellä pikkutytsyllä tässä yhtenä päivänä. Siksi olen ollut hieman kiireinen (ja väsynyt) etten ole edes blogiin jaksanut tulla.
Pikkutytsy on mainio tapaus. Eilen yllätti mut siivouspuuskalla. Siivos innolla poikien sikolättejä. Mua ilahdutti ja nauratti mut joku mua kaiveli. Esikoinen sen sit puki sanoiksi. "Sä saat palkkaa siitä, et toi siivoaa meidän kotia". Niin joo. Mut onneksi se ei ole meillä kotiorjana ja ihan varmasti mäkin teen jotain hyvää, teenhän?

Tänään alkoi kahdeksas urheiluviikko. En ole merkannut treenejä ylös, mutta ei mulla montaa poissa oloa ole jumpista. Kahdesti viikossa käyn. Hyvä putki menossa, toivon sen jatkuvan. Tai siis päätän et jatkuu.

Boring, miten olen näin ikävystyttävä tänään. Mä menen nyt nukkumaan, jos luovuus puhkeis unien jälkeen kukkaan.
 Iloa päiväänne!