maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kyynikko kävi treffeillä

Olipa treffit!

Eilen ex tempore tapasin Tinder-tyypin, jonka kanssa kirjoitellut toista viikkoa.
 Piti tavata muualla, mutta hänelle tuli haastava hoitokoira, joten päädyin sitten kahville hänen luokseen. HUOM, niinhän ei saa tehdä missään olosuhteissa.

Alusta asti oli helppoa ja rentoa ja juttu kulki. Mies ei päässyt yli siitä, kuinka järkyttävän paljon ihmeellisempi olin, kuin hän luuli.
Mua taas ilahdutti puhelias ja avoin aikuinen ihminen. Yhtäläisen kyynisiä ollaan, mieskin ennalta sanoi, että kuinkakohan vituralleen hänen avionsa minusta menee ja kuinka monella tavalla kaikki voi mennä vikaan.
No ei mennyt. So far so good.

Mä en ole huumassa ja kyyninenkin olen, mutta jos jossain on potentiaalia, niin tässä.

Viikonloppuna mies tulee tänne kylään. Nähdään ilta ja jos menee hyvin, niin yökin. Jos vieläkin menee hyvin, niin on koko viikonlopun.

Mä en sen sanamuotoja muista, mut jotakuinkin "haluan toki nähdä millainen olet kotona ja arjessa, mutta sut mä haluan".

Kun lähdin kotiin naureskelin rappukäytävässä, että et sitten antanutkaan avaintas. Jotain oli aiheesta vitsaillut aiemmin. Mies katsoi mua vakavasti ja sanoi et tässä jutussa sä et mua voita, haki avaimen ja laittoi mun taskuun,

jk. Tää mies on se mainitsemani parisuhdeterapeutti. On se järisyttävän kiinnostava, mutta mä olen kyyninen....

Mä kirjoitin tästä kaikesta luokattoman epäkiinnostavasti, mut kun olen niin äimänä ettei ajatus kulje.

4 kommenttia:

Puolis kirjoitti...

Herramunjeesus! Mä luulen kanssa että saisin mun treffityypiltä avaimen jos vähän vitsailisin :D. Tosin olen niin paniikissa etten uskalla edes vitsailla... Tänään kakkostreffit. Muistinko sanoa että mä olen paniikissa?

Tsemppiä meille!

Tuula kirjoitti...

Ooh ja vau! (Ja skumppapullojen poksahduksia ja ilotulituksia!)
Kuulostaa ihanalta eikä ollenkaan kyyniseltä. Peukut seuraaville treffeille! :)

Taru kirjoitti...

Ihanaa muru!!!

Rva Kepponen kirjoitti...

Oho!
Jään erittäin kiinnostuneena odottelemaan lisäraportteja. Mukavia treffejä!