perjantai 7. lokakuuta 2016

Mustat kaavut

VAATEKRIISI!

Mä alan olla lähellä hetkeä, et ostan verkkareita ja pukeudun koko ajan niihin. Mua ahistaa kaikki vaatteet. Huomaan, et olen koko ajan pukeutunut löysiin mustiin paitoihin, mikö on outoa, koska en ole vuosiin käyttänyt mustaa juuri ollenkaan. En pyri taiteelliseen ulkonäköön, peitän vaan läskejäni. Mulla on koko ajan tosi pönäkkäpaksulöllö-olo. Järjellä tiedän, etten ihan kamalan lihava ole, mutta olo on sellainen ja vaatteet ahistaa.
Tänään pakotin itseni pukeutumaan oranssiin neuleeseen, etten ihan synkäksi muutu.

Seuraava ongelma. Mistä saa kivoja reiluja keveitä neuleita. Ei mistään.

En jaksa taas alkaa valittaa siitä, että on ihan sama paljonko syön tai liikun,kun en laihdu, lihon vaan. Eilen kapinoin tätä kaikkea vastaan ja söin suklaata ja jäätelöä jos myös salaattia. Hahah siitäs sai pehva ja reidet!

Tänään olen koko aamupäivän nukkunut ja torkkunut ja nysvännyt. Taloa&kotia selasin  ja sain inspiksen kuvata keittönpöydän kaaoksen ennenkuin siivoan pöydän ja ostan vaikka kukkia pöydälle. Siivous alkoi sillä, että kaivoin tietokoneen lehtikasan alta ja päädyin bloggaamaan. Lähes siivoamista.
Seuraavaksi pitää selata kaikki lehdet ja repiä talteen reseptit, jotka jää käyttämättä ja piilottaa ne jonnekin, mistä en niitä löydä kuitenkaan.

NO okei, sitten kun pöytä on siisti, niin tuoko se minulle erityistä iloa? Itseasiassa ei. Mä sokeudun sellaiselle nopeasti enkä siis edes huomaa.

Olen jopa kokeillut vanhaa haavettani kynttilön polttamista. Joo, kynttilä paloi, mutta en mä sitä huomannut. En istunut katselemassa.
Mies tuli töistä kotiin ja huomasi. Kysyi olenko juhlistanut itsekseni oloa, omaa nais aikaani.
Yritin olla ihminen, joka en ole. Kynttilänsytyttäjä ja tunnelmoija.



2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Mä taas nauttisin siitä, jos olisi siisti koti vailla tavararöykkiöitä. Mutta olen liian laiska siivoukseen... Kauhea dilemma on se :D Ehkä juon kotona vaan viiniä, niin en jaksa skitsota niin paljon.

Reseptejä mäkin jossain vaiheessa jemmailin jonnekin, mutta olen luopunut siitä, kun en kuitenkaan koskaan kokkaa niiden mukaan.

Ihqua viikonloppua! ♥

Taru kirjoitti...

Jatka muru kynttilön (:)) polttamista, sä oot jo pitemmällä kuin mä.
Pöytä ja kämppä suoraan hietsun myllätyiltä kirppispöydiltä.

Mut ihanaa kun ollaan rennonletkeitä ;D...

Ps. Milloin ehditään tsekkaan itiksen turkkilainen?