Ylimitoitettu konahdus

Mun viikot jatkaa kiirehtimistään. En kyllä ymmärrä minne kaikki tunnit hupenee, päivistä puhumattakaan. Alkaa olla kauheasti kaikkea sälää pää täynnä, enkä enää tiedä mitä muistan tai unohdan. LOMA kolkuttaa, eikä yhtään liian aikaisin. Tähän havahduin viimeistään eilen, kun kieltäydyin lisälapsesta. Kysymys jo ahdisti niin, että totesin etten pysty ja kykene ja jaksa enempää yhtään mitään.

Viime viikolla hieman pimahin, mikä saattaa johtua tästä kaikesta sälän määrästä. Kuopus oli lähdössä isäviikolla turnaukseen ulkomaille. Eksän nyksä oli alkupäivän kotona ja oli iltapäivällä aikeissa heittää kuopuksen isän töihin josta sitten jatkoi matkaansa jne. No, puoli tuntia ennen kotoa lähtöä kuopus soittaa että hänellä ei ole takkia, "voitko tuoda". Olin että juu ei, päikkäriaika menossa, "hakekaan takki ohiajaessanne". Nyksä tokas taustalla ettei ehditä. Ihmettelin ääneen, että miten niin muka ei ehdi, ohi kun ajavat. Kuopus kysyi uudestaan ja rouva ärähti et hän nyt tekee töitä. Olin että VITTU ja otin muksun sängystä ja vein takin pojalle ja palasin takas päikkärihommiin.
 Kaverille vaahtosin, että seuraavalla kerralla heidän taaperonsa saa olla vaikka aamuun päiväkodissa, ei kiinnosta hakea jos pyyntö tulee.

Iltapäivällä vastasin eksän puheluun, jonka oli missannut aiemmin. (kävi ilmi että mua olis pyydetty hakeen muksu tarhasta, mutta tilanne oli jo ohi.) Sanoin miehelle että sun vaimos on yks saatanan turha paska. Kyllä, näillä sanoilla.
 Illalla vaimolta tuli seliseli-viesti (eli saanut kai jotain palautetta) ja kommentti "ei tullut mieleenkään et lähtisit tuomaan sitä takkia". Vastasin ettei tullut mieleeni lähettää lasta reissuun ilman takkia.
En kuitenkaan siinä kohtaa kiukutellut enää. Olin ihan ystävällinen.
 Mut jo, pimahin poikkeuksellisen avoimesti :D

Eilen pimahdin ystäväni puolesta. Ystäväkin aikoo opettaa poikansa ajamaan autoa ja oli kysynyt eksältään osallistuuko kuluihin, koska ei kylve rahassa. Eksä oli todennut, että hänkään ei huku rahaan ja "vien lapsen monen tonnin reissulle ensi kuussa, milloin sä olet vienyt lapset minnekään". Ystäväni sanoi, ettei ole ollut varaa edes omiin matkoihin eron jälkeen.
 Ja pahoitti mielensä.
Paskoja eksiä on kyllä. Tai paskoja vanhempia itseasiassa. Omani ei kuulu siihen kastiin, onneksi. Täytyykin taas muistaa kiittää.

Mä alan olla oman ajan tarpeessa, olenko muistanut marista. Siitä on viikkoja, kun olen viimeksi ollut iltaakaan yksin. Alkaa ärsyttää taas joka iikka, vaikka kukaan ei ole tehnyt mitään. Kaipaan vaan hiljasuutta.
Reilun viikon kuluttua lähden lasten kanssa viikoksi mökille, mikä ihanaa!!! Samaan aikaan kadehdin miestä, joka jää tänne viikoksi yksin. Kehtasi valitella. En suostunut sympatiseeraamaan, koska kadehdin. Ja tiedän kyllä, et parissa päivässä olisin jo ihan hukassa itsekseen olon kanssa. Ystäväni, joka kaipaa paljon omaa rauhaa, on hänkin ollut nyt niin kauan epäyksin, ettei edes osaa olla yksin, jos joskus pikkuhetki tulee. Tiedän mistä puhuu.

Tulipas multa nyt tekstiä. Yritän huomennakin olla näin aikaansaava.
Ihanaa torstaita!!

Prinsessafaneilusta sun muusta

Oliskohan elämä hirmu paljon kiinnostavampaa, jos olisi fanaattinen kuninkaallisten seuraaja? Elämä fanaattisten seuraajana sen sijaan, on ihan varmasti hauskempaa. Eilen kikatin yksinäni, kun luin lehdestä huikeaa juttua Meghanista ja ensimmäisestä kuvasta synnytyksen jälkeen. Sehän on jo vanha juttu, että hän näytti vauvapömpön rohkeasti, että huraa sille ja rehellisyydelle. (Mä en kyllä sitä pömppöä ollut huomannut ennen kuin siitä kohkattiin. Itseasiassa kiinnostavampaa olisi Meghanin ottama kuva itsestään verkkoalushousuissa ja vauvanvaipasta niissä housuissa ja inhorealistinen kuvailu siitä miten piesty ja rikottu sitä tunteekaan olevansa. Ja se veren määrä...)

No se mikä mua kikatutti oli villiintynyt spekulaatio Meghanin kynsilakan väristä sairaalasta poistuessa. "Mitähän lakkaa Meghanin kynsissä mahtaakaan olla+", kysytään. Arvellaan, että Essie merkin Limo-Scene. Lähellä myös Opi:n Bubble Bath. Mutta ei tässä kaikki. "Toinen kiinnostava seikka Meghanin kynsissä on se, että ne on muotoiltu hyvin lyhyiksi ja neliömäisiksi". Käytännöllinen valinta vastasyntyneen kanssa, huomioidaan.

En pysty naurultani kommentoimaan.

Mutta oikeasti, voishan se olla hauskaa seurata pikkujuttuja ja matkia kaikkea saavutettavissa olevaa.

Toinen viikon aikana kiinnostuneena huomioimani seikka on se, kuinka moni oikeasti on innoissaan Euroviisuista. En paheksu asiaa, mutta olen niin yllättynyt, kuin monelle se on TAPAUS. Kuinka ihanaa laskeutua viisuhuumaan viikoiksi (suora lainaus). Mä en ole ala-asteajan jälkeen kyennyt seuraamaan viisuja. Eilen näin kolme esitystä ja hieman myötähäpeä puski pintaan. En vain kykene lämpiämään.
Mutta sekin on mun menetys varmaan. Elämässä pitää olla asioita, joista innostua ja mielellään kollektiivisesti.

Mä intoilen nyt vain pilateksesta. Tai en intoile, mutta ylpeänä totean sen jatkuvan. Eilen aloittaessa tympi, mutta muistutin itseäni sen kestävän vain 20 minuuttia, niin helpotti. Ja kyllä, vyötärö on jo litistynyt.

Mä en osaa keskittyä oikein muuhun, kuin loman odottamiseen. Se on niin lähellä, että pyörii ajatuksissa jatkuvasti. Olen niin onnellinen, että kerrankin pidän lomaa kunnolla.

Nyt aamiaishommiin ja uuteen päivään, hop!

Viikkoraportti

Istun tässä aamukahvilla ja haaveilen, että pojat heräisivät  tekemään mulle äitienpäiväbrunssia. Nälkä!

Eilen pojat lähti mun kanssa kauppaan ja villiintyivät ostamaan hirveitä määriä syötävää brunssille. Ihanaa ja pelottavaa. Olen viikon syönyt hyvin, mutta kevyesti ja päivän hiilarimäärät vähän kauhistuttaa. Mutta hei, Dumle-banoffee, ciabatta, hedelmäsalaatti, mutakakku... Toki mä teidät syön!

Sillä aikaa kun pojat oli lahjaostoksilla, mä menin kirjakauppaan hiplaamaan kirjoja ja ostinkin pari pokkaria tulevaa lomaa odottamaan. Olis mulla lukemattomia kirjoja hyllyssäkin, mutta kun mä halusin LOMApokkarit. Maria Veitolan kirja on toinen ja iloisesti yllätyin kun kaupassa sitä selailin. Vaikuttaa oikeasti kiinnostavalta. 

Pilateshurahdus on käynnissä. Kuusi kertaa jumpannut viikon aikana. Tänään onneksi pakkolepo. Mutta kohtahan on jo huominen.

Jos ei sada, aion mennä itsekseni äitienpäiväkävelylle ja joku muu saa hoitaa mun työlasta. Otan kaiken ilon irti tästä päivästä. Onneksi mulla on hösöttävät pojat. Eilen juttelin kahden nuorimman kanssa mun äitiydestä ja sain kyllä hyvät arvostelut. Veikkasin että olen seiskan luokkaa, mutta 16v totes mun olevan parempi. 

Tällä viikolla eksän nyksä kutsui mut hoitolapsen kanssa heille leikkimään. Taaperot leikki ja me juotiin kahvia. Tää oli jotakuinkin ensimmäinen kerta kun oltiin kahden pidempi pätkä. 

Kehuttiin itseämme, kun ollaan nää uusperhejutut hoidettu niin hyvin. Hän ensin totes, että aika monet tulee eksien kanssa juttuun, mutta sit mietti uusiksi, että "niin ehkä ne mahtuu samoihin juhliin, muttei välttämättä kyläile toistensa luona". 

Näistä juteltiin eilen esikoisen ja miehenkin kanssa. Esikoisen kaverin vanhemmat ei mahdu samaan tilaan ja yo-juhlatkin tulevaisuudessa juhlitaan kahdesti. Poika kärsii tilanteesta ja sanoo mun pojalle, että ole onnellinen kun teillä on toisin. 

Vähänkö oli muuten mukavaa, kun perjantaina esikoisen viisi frendiä tuli meille saunomaan. Mäkin sain niiden seurassa välillä olla juttelemassa, terassilla, ei saunassa ja koin että mua ei savustettu pois. Kivoja tyyppejä kaikki!

Olen iloinen siitä, että meille voi (eli siis viitsii) tuoda porukkaa, vaikka se tässä tapauksessa tarkoittikin että mulla ei ollut kaipaamaani iltarauhaa. Nyt olis taas tarve yhdelle yksinäiselle illalle. Kun niitä ei ole viikkoihin ollut, niin olen mennyt sänkyyn aiemmin, että jaksan edes pikkuhetken katsoa Netflixiä yksin. 

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille. Hyvin te vedätte!

Puuska (taas)

Montakohan puuskaa mulla on ollut blogin historiassa? Kymmeniä, I suppose. Nyt on sitten taas sellainen menossa. Pilatesta jo kolmena päivänä peräkkäin. Tavoitteeni on kolme-viisi kertaa viikossa tämä mun suosikki 20 minuutin ohjelma. Että ei sen enempää vie aikaa. Hyvin olen viitsinyt.

Kohta lähen vesijuoksemaan, mikä jo liioittelua, mutta kun on aikaa ja sain ystävän höpinäseuraksi, niin mikäs sen kivempaa.

Aamupäivällä katselin sivusilmällä Jenny+ ohjelmaa. Siellä puhuttiin kehopositiivisuudesta. Mä tajusin, että olen ihan vilpittömästi kehopositiivinen itseäni kohtaan melko suuren osan aikaa. Ei ole järkyttävää itseinhoa tai mitään. Mua vaan ketuttaa se, etten löydä sopivia farkkuja. 

Lisäksi ostin viikonloppuna ihanan puolihameen, mutta sen kanssa pidettävä paitaa helman sisällä ja hieman järkyttyneenä katselin tynnyrivartaloa. Mulla kun ennen oli vyötärö, mutta nyt se on kateissa. Mun syyt siis pilatekseen on vain vaatepinnalliset. 

Aiheeseen sain ihanaa lohtua kaverilta eilen. Laitoin kuvan musta siinä puolhameessa tynnyrikommentin kera. Kaveri totes vain lakonisesti, että mitä väliä, sua silti pidetään kauniina. Olin että ainiin, niinpäs pidetäänkin :D

Eli muistakaa: aina kannattaa muille ja itselle puhua kauniisti. 

Nyt muuten kun olen aika monta viikkoa jo ollut pääasiassa pirteä ja jaksava, niin palaa mieleen talvi KUN EN OLLUT. Mä taisin oikeasti kuormittua kaikesta. Kaipasin vain omaa aikaa ja hiljaisuutta ja sitä ettei mulle illalla puhuta. Nyt mulle saa puhua ja puhun itsekin. Mikä käänne! Kiitos kevät.

 Voin siis vakuuttua siitä, että mun negistelykaudet saattaa oikeasti johtua valon puutteesta eikä niinkään esim vaihdevuosista. Koska oikeasti, kaikki mikä ärsyttä vielä helmikuussa, ei ärsytä enää.

Taidan muuttaa jonnekin muualle talviksi sittenkin!

Tänään olin onnellinen

Kuten otsikko sanoi, tänään olin onnellinen. Aamulla osasin yhtäkkiä tarttua hetkeen jne. ja tuli ihan tippa silmään onnesta. Ja mitään erilaista ei ollut tapahtunut. Olin vain esikoisen hakenut tänne ja vienyt kouluun ja toiminut siis ajo-opena. Hoitolapsi on suloinen. Mies on ihana. Ruoka on hyvää. Pojat tulee äitiviikolle. Kreikan lomaan viisi viikkoa.

Onnesta intoutuneena sain laitettua vessan kaapin oviin flamingovetimet ja kaivoin kaapista pilates-DVD:n ja pilatekselin tosta noin vaan.
Käsipainojakin heiluttelin.

Ystävä kävi kahvilla.

Ulkoilin ipanan kanssa.

Kyllä, tavallinen elämä riittää. (ainakin tänään)

JA niin, keskiviikkona menen vesijuoksemaan ekaa kertaa puoleen vuoteen.

Hyvä uusi viikko!

Unelmoinnista

"Unelmoiminen on tosi tärkeää, mutta on myös aika helppoa aina kaivata jonnekin muualle. Ihminen kaipaa nostatusta, sitä että elämä olisi aina vähän enemmän: juhlia, matkustusta, rakastumista. Mutta jatkuvasti kaivatessaan ei välttämättä näe elämäänsä niin tarkasti.
Viimeistään viisikymppisenä olisi hyvä miettiä, mikä on itselle tärkeää, ja sitten alkaa toteuttaa sitä ajatusta. Minä aloin kirjoittaa. "
 Tämä teksti on uusimmassa Annassa ja sen sanoi Esseisti Sara Enholm Hielm


Vähän aikaa sitten yksi ystäväni sanoi, että hänkin ennen halusi aina jotain enemmän, nyt on onnellinen siitä mitä on.
Toinen ystävä on paljon puhunut viime aikoina itsensä kuuntelusta ja siitä, että pitää osata sanoa EI. Nytkin hän perui kohdaltaan asian, josta olisi saanut paljon ja josta olisi nauttinut. mutta keho vastusti ja hän päätti kuunnella tunnetta.

Mä innostun näistä itsensä kuunteluista ja tyytyväisyys-jutuista. I am not there yet. Tai osaan kyllä olla onnellinen tästä päivästä, enkä hirmusti haikaile enää jotain muuta ja jonnekin muualle. Itseäni en osaa kuunnella kovin hyvin. Mä välillä teen juttuja omalla kustannuksellani. Teen vaikkei huvita tai en jaksa. Mutta kun en halua pahoittaa muiden mieltä tai ja jne.
Nyt mun kroppa pistää hanttiin ajatukselle, että mulle tulisi uusi hoitomuksu. Kun olen sanonut että ensi viikolla saisi tulla jos tarve. Ja keho huutaa EEEIIIII, en halua, en jaksa. Mutta kun kohtahan on loma ja olishan se raha kiva.... Ja silti keho ja mieli huutaa "ANNA mun olla!


Mä olen alkanut keksimään itselleni unelmia. Yksi on Bed and breakfast jossain muussa maassa. Tosta olen haaveillut varmaan jo kolkyt vuotta, mutta nyt se tuntuu ihan mahdolliselta saavuttaa. Et senkus perustan vaan.
Kun aamiainen on ohi, istun terassilla kirjoittamassa, koska silloin olen niin viisas ja täynnä ajatuksia :D

Oh, kello on paljon, pitää keskeyttää ajatukset ja lähteä kuskaushommiin.