keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Ratkaisu kaikkeen

 Löysin ratkaisun vanhan naisen kiukkuihin. Ratkaisu on niin simppeli, että ihmetyttää. Se on TEKEMINEN. Se, että nostaa perseensä sohvalta, tekee pienen jumpan tai setvii kolme koneellista pyykkiä kaappeihin. Tekee mitä tahansa hommaa, jota yleensä lykkää. Hirmuisen paljon mieliala paranee. En ole nyt moneen päivään ärsyyntynyt mistään. 

Koska olen ollut aktiivisempi, olen jaksanut keittiössä olla fiksumpi. 

Sunnuntaina pojat teki kilosta kanaa kuorrutettuja pihvejä hamppareihin. Niitä on syöty sunnuntai ja maanantai. (Noin 12 euroa kana ja hampurilaissämpylät)

Tein kanacurryä, johon käytin Spice up kastikepussin. (4 euroa plus riisi) Sitä söi vain keskimmäinen kaksi päivää. Jauhelihakastiketta (4 euroa plus spagetti) tein piiperölle ja myös kuopus kävi eilen syömässä sitä. Itselleni olen tehnyt kanawokkia, jossa suosikkini Spice upeista, chili-inkivääri. Tätä söi kerran myös piiperö. Riitti kahdeksi päiväksi. Hinta n viisi euroa.

Lounaaksi olen syönyt munakkaita ja kasvismössöä nuudeleilla. Eli paprikaa ja pinaattia, valkosipulirouhetta ja fetaa. 

Koska se kanawokki on mun uusin suosikki, teen sitä myös tänään ja syön varmaan kolme päivää eli sittenhän on jo perjantai. Hinta ehkä 9 euroa, koska isompi satsi kuin aiemmin. 

Huomenna teen ison satsin itkukanaa, jota syö keskimmäinen ja piiperö varmaan ainakin kaksi päivää. Hinta ehkä kuusi euroa. 

Pakkasessa on pitsa lauantaille. Sunnuntaina pojat syö isällään pääsiäispäivällisen. Jos mut kutsutaan, en mene. 

Äkkipäätään laskin että ruokaruoat maksoi 46.50 ilman munakkaita ja kasvismössöjä. Aika su-la. 


1 kommentti:

Rva Kepponen kirjoitti...

Lykättyjen asioiden hoitamisesta tulee hyvä mieli. Mutta samoin tulee jonkun "yleishyödyllisen" jutun hoitamisesta, esim. käy vaikka uimassa tai lukee jotain sivistävää. Ja tietty hyvä mieli tulee, kun tekee jotain kivaa yhdessä muiden kanssa. Silti liian usein tulee katsottua telkkua tai jotain muuta vastaavaa, josta ei tule hyvä mieli. Itsehän onnistuin just syömään palaverissa niin paljon karkki, että tuli huono olo.