Se joka pääsi karkuun

Järkyttävästi taas aikaa kulunut viime postauksesta. Päivä päivältä enemmän mä ihailen sosiaalisen median vaikuttajia. Miten ihmeessä niillä on aikaa postata jatkuvasti? Miten ne keksii aina sanottavaa? Okei, joillakuilla onnekkailla ei ole tätä työmäärää kun mulla.

Lokakuussa ajattelin paljon, mutta taaskin ne ajatukset unohtui. Se on harmi. Menetitte uskomattoman määrän huikeita juttuja. 

Mutta kerronpa mun syntymäpäivästä. Koska se taisi olla vuoden tapaus. Olinko täällä aiemmin maininnut että nuoruuden "heilani" on kovasti aktivoitunut mulle kirjoittelemaan ? (Moniko täällä jo miettii että monta hiton nuoruudenheilaa mulla on ollut?)  Kesästä asti pitänyt yhteyttä ja toivonut että tavataan. Välimatkaa meidän välillä on ainakin tuhat kilsaa, joten helpoksi ei ole tapaaminen tehty.

No syntymäpäiväni nähtiin. Mä olin angstannut tapaamista vuorokauden ja meinasin tehdä oharit. Ei siksi että tyypissä olisi mitään vikaa, mua vaan ahdisti se, että jos mulla on tylsää, kuin nopeasti kehtaan lähteä kotiin. Ja vähän ahdisti sekin, että ajattelin hänellä olevan jotenkin suuret odotukset. Tai kuvitelmat.

No, kun näimme, olin että ainiin toihan se on. ihan tuttu tyyppi. Huom, olemme nähneet viimeksi vuonna 93. Kolkyt vuotta sitten siis, jollette osanneet laskea. 

Eli pos 1, ihan näytti itseltään ja oli juurikin samanoloinen kuin nuorena.

Sitten pos 2, mutta todella hämmätyttävä juttu. Mä sain synttärilahjaksi kauniit kultaiset korvakorut. Olin niin hämmentynyt, että en ole vieläkään oikein toipunut. 

Olin myös huolehtinut turhaan jaksanko "seurustella" pitkään. Lähes kahdeksan tuntia juteltiin. Ei ollut hiljaista eikä vaivaantunutta. 

Hämmentävää on vain se, että hän olisi mun kanssa ihan All in. Mä olen hänen karkuun päässyt rakkautensa. Tai "rakkautensa". Minä vitsailin lähinnä että eroon me oltais päädytty kuitenkin. Hän taas positiivisena näkee asian toisin ja uskoo että meidän avioliitto olisi kestänyt.

Olisi ihanaa olla vähemmän suhdevastainen kuin minä. Tossa mulle kultatarjottimella ojennettaisiin mies ja mä oon että ööö joo ollaan vaan yhteydessä ja nähdään joskus. (Mutta älä nyt liikoja luule.)

Yritin kertoa millainen mölli mä nykyään olen ja haluan vain olla rauhassa. Hän iloisena toteaa että mä voin silittää sun hiuksia 21-22 ja päästän sut sit nukkumaan ja menen omaan kotiin. Et sun ei tarvitse puhua tai mitään. 

Niin ja hei, hän on se joka tekee ruokaa! Eikä nämä työlapset olisi ongelma. Lapsethan on niin kivoja. 

Tästä voi päätellä, että hän siis olisi kovin innoissaan. Osaisinpa minäkin olla. 

Ainiin pos 3. Kun ottaa huomioon, että mä muistan hänet 30 vuoden takaa, niin ei hän kauhean kurja tyyppi ollut. Voin kertoa että noilta vuosilta muistan ehkä kolme nimeä.