Yllättävän monta asiaa

Satunnaisia juttuja. 

-Anna-lehden Tässä iässä - podcast. Asta Leppa jutustelee kiinnostavien ihmisten kanssa naisen elämästä. Erityismainintana Katja Ståhl puhumassa 50+ sinkkuelämästä ja Laura Malmivaara kertomassa elämästään taaperon äitinä viisikymppisenä. (On se kyllä käsittämätön ajatus että tässä kohtaa olisin jonkun pikkuisen äiti. Okei, mulla on talossa kaksikin pientä, mutta silti. Mutta siis ihanaa, että hän sai lapsen, jota oli toivonut. )

Katja Ståhl sanoi taas olevansa järjettömän onnellinen elämässään. Vähän kadehdin. Tai paljon. Mä olen monin tavoin onnellinen, mutta en järjettömän onnellinen. Mulla on tosi paljon ihania asioita elämässä, mutta järjettömyys on valitettavasti muussa muodossa kuin onnessa. 

Yhden suuren onnen taas sisäistin, kun kahvittelin ystäväni kanssa. Puhuin taas siitä, kuin kiva on kun mun luona ovi käy tiuhaan. Kuinka täällä kuitenkin käy paljon ystäviä kylässä ja esikoinen ja miniä ramppaavat tiuhaan. Ystäväni totesi, että kun omat lapset muutti pois kotoa, niin hänen kotinsa on kovin hiljainen eikä juuri kukaan koskaan käy kylässä. Eli kiitollisuus omasta ystäväpiiristä. 

Suuri kiitollisuus myös siitä, että esikoinen sai oaman alan työpaikan!!!! Vielä muutama viikko inttiä jäljellä ja tammikuussa sitten alkaa lentokoneiden moottorien korjaaminen. Ihan super mahtavaa! (Toki tässä kohtaa surettaa se, että keskimmäinen ei ole löytänyt töitä vaan on nyt te-toimiston asiakas. Toki normaalia sekin, mutta olisi ihanaa että hänkin pääsisi tekemään hommia.)

Silmiin osui juttu etäsuhteessa elämisestä. Kun etäsuhteessa elänyt nainen sanoi, että jos haluaa vaalia yhteyttä, niin kannattaa kertoa myös ihan pienistä asioista, eikä vain suurista. Samalla tavalla, kuinmitä kertoisi jos eläisi samassa taloudessa.  TAAS hokasin, että tämä asia on ongelma mulle ihan missä tahansa suhteessa. Kun en vaan osaa lätistä niitä pikkujuttuja, kun en ajattele niiden kiinnostavan. Se on syy, miksi olen sitten aika paljon hiljaa. Tämähän ei tietenkään tapahdu ystävien kanssa, vain miesten. Olen tästä puhunut lukuisia kertoja, mutta nyt se avautui jotenkin uudella tavalla. 

No, vaikka en ole suhteessa, niin päätin sitten sinne pohjoisen miehelle kertoa pitkästi päivästäni. Et millaista se olisi höpöttää kaikkea. 

(Pohjoisen mies on yrttäjä ja tekee 12-14 tuntista päivää. Molemmat olemme töiden kanssa naimisissa. Tajusin ettei meistä oikeasti voi tulla kavereita enempää. Mikä on siis just fine. )

Viikon sisään olen haaveillut kodin myynnistä, töiden lopettamisesta ja kaiken (minkä kaiken) jättämisestä. Okei, ainoa jonka haluaisin jättää on työ. Ihan oikeasti mun syksy on ollut niin paska että hirvittää. Torstaina mun elämän kuuluisi helpottaa ja toivon että lopputalvi on pelkkää auvoa. 

Mun piti kirjoittaa satunnaisuuksia, mutta tästä tulikin tämmöistä. 

Ainiin, pieni karsintainnostus iski, kun kuuntelin ystäväni muuttokertomusta. Hän muutti eron jälkeen suuresta perheasunnosta pieneen kolmioon poikansa kanssa. Tavaraa on paljon ja tilaa vähän. Mulle tuli heti se "paniikki", että pitää luopua tavarasta nyt jo, pikkuhiljaa. Ja nimenomaan luopua niin, ettei hanki mitään tilalle. 

Jälkimmäinen helpottaisi taloudellisuusponnisteluissakin, jotka kyllä nyt on jäissä. Rahaa tulee ja menee ja yhtään en tiedä meneekö vähän vai paljon, kun olen lopettanut seurannan. Ja näin joulun alla ei ehkä viitsi seuratakaan. Mutta hei, joulu lähestyy!!!