Ai kamala. EI ikinä pitäisi lukea omaa blogiaan. Nyt vahingossa osui silmään postaus, josta tulee mieleen taas Kinttupolkujen analyysi, tällä kertaa Danielle Steelistä.
"Istuttiin eilen terassilla viinilasi kädessä ja puhuttiin miehen kanssa rakkaudesta ja sitoutumisesta ja muista pikkujutuista. Mies puhui niin viisaita, että sain ahaa-elämyksen.
Valitettavasti en osaa siteerata suoraan, mutta jotenkin näin se meni: ihminen voi rakastua lähes kehen tahansa, mutta ihminen on tavallaan helposti vaihdettavissa toiseen. Mutta jos sä sitoudut siihen ihmiseen ja koko sen elämään, niin suhteesta tulee tärkeämpi ja parempi. Sellainen, josta ei niin vain lähdetä."Ihan kaunista ja tottakin. Tai voisi olla totta. Nimittäin reilu vuosi tuon kirjoittamisesta mä jo halusin erota ja erottiinkin. Että niin se elämä kuulkaa voi mennä. Että on ihanaa ja sitten ei yhtään enää ole. Tässä kohtaa siteeraan serkkuani, joka ihan pikkutyttönä sanoi että "kyllästyminen on sitä, ettei voi sietää toista enää silmissään." Kyllä, ei vaan voi sietää enää silmissään.
Juurikin sunnuntaina samainen eksä ehdotti että kahvitellaan joku päivä. Vastasin muihin asioihin, mutta en kahvitteluun. En vain halua enää nahdä. Kahvittelisi avovaimonsa kanssa vain. (Siis tämäkin, miksi kaikki eksät siis pommittaa mua?)
Nyt mun pitää lukea joku ihanan ihana romaani, joka ei ole Colgan tai Steele ja uneksia sen avulla itselleni ihana elämä. Siis vielä ihanampi. Voisiko romaania käyttää aarrekarttana?
1 kommentti:
Mä olen sellainen parisuhteessa, että tarvitsen omaa tilaa ja aikaa. Omille jutuille, omille kavereille. Sitä on ollut toki vähän, kun kolme lasta pienillä ikäeroilla ja ei turvaverkkoa. Mutta sitä on ollut aina. Varmaan niinä pikkulapsivuosina, mun henkisen hyvinvoinnin takasi työmatkat. Rankkaa, mutta omaa aikaa omana työitsenäni. Se, että olisi kovin tiivis suhde, jossa melkein kaikki jutut tehdään yhdessä, ajaisi minut kyllästymiseen ja turhautumiseen. Toisillehan se sopii hyvin ja on toivottua. Minulle ei. Puolisossanihan on vähän työnarkomaanin vikaa, joten hän viihtyy ihan itsekseen ja usein huojentunut jos voi jäädä kotiin. Tokihan tässä yhtälössä pitää huolehtia siitä, että meillä on myös kahdenkeskistä aikaa ja kivaa yhdessä. Tässä iässä erilaiset odotukset ja tavat voivat ajaa nopeastikin parin eroon, vaikka alku vaikuttaisi hyvältä.
Lähetä kommentti