Ystävä kertoi äsken uusimman haaveensa. Haave liittyy Mount Everestiin. Mä taas naureskelin että mun haaveet on tyyliä hyvä kirja viltin alla lököillessä.
Ystävä käski miettimään kunnon haaveen. Osuipa arkaan paikkaan. Jäin TAAS miettimään mikä on mun haaveiden este.
1. Realismi 2. Pelko?
Mun haaveita estää se, että vain mietin miten pärjään ja pärjäämme. En voi haaveilla kuukaudesta Uuden-Seelannin lammasfarmilla, kun pitää miettiä saanko ensikin vuonna laskut maksettua. (Lammasfarmilla mä istuisin karitsat sylissä, se olis mun homma)
Ehkä mä haaveilen siitä että kerran viikossa pääsisin kotoa itseäni hoitamaan, oli se sitten uimahalli, kävely tai hieronta.
Haaveilen siitä että rakastuisin ruoan laittoon ja rakastaisin hyviä terveellisiä ruokia.
Haaveilen siitä, etten romahda jonain päivänä, kaadu lattialle itkemään enkä nouse ylös.
Realistisin haave on se, että keskimmäinen löytää (alku)paikkansa elämässä, muuttaa omilleen ja mä saan oman huoneen itselleni.
3 kommenttia:
Haaveili on aina hyvästä, ihan mistä vaan.
mulla on kanssa rajoittuneet haaveet, ehkä samoista syistä. Luulisin.
En uskalla haaveilla keltaisessa talossa asumisesta, kun finanssi ei siihen riitä. Enkä Everestistä kun en halua punatautia. (selvästikään en riittävästi usko manifestointiin)
Lakkasin haaveilemasta pyhiinvaelluksestakin, kun tunnin verran reppu selässä saa niskat jumiin ja päässä alkaa huipata niin ettei eteensä näe; miten siinä vois vaeltaa päivätolkulla?
Sun täytyy ehkä jututtaa yhtä mun lapsukaisista, hän on ollut pari viikkoa lammasfarmilla Uudessa-Seelannissa. Ihan ei ollut karitsoiden hyssyttelyä, mut matolääkkeitä lampaille ja mönkkärillä ajelua nummilla. (ehkä sekin vois kelvata?)
Ja kylmää ja pimeetä, varsinkin öisin.
On utopiahaaveita ja sitten mahdollisesti joskus toteutuvia haaveita ja realistisia haaveita.
Mä haaveilen samaan aikaan: B&B paikasta jossain upeassa ympäristössä (vaikka se ei todellakaan voi toteutua), onnistuneesta polvileikkauksesta (se on mahdollista), paremmasta kunnossa (vain selkäranka on hukassa), siitä että mä olisin sittenkin lääkäri tai kuvataitelija (not gonna happen, siitä että asuisin jossain paremman ilmaston maassa tai edes jossain muussa maassa (ei tule tapahtumaan ainakaan ennen eläkeikää), sit haaveilen yläluomileikkauksesta (en uskalla kuitenkaan mennä) ja matkasta Bora Boralle (voisin ehkä säästää rahat, mutta kun samalla rahalla saa niin paljon muuta) ja matkasta Karibialle tai johonkin Aasiaan snorklaamaan (se voisi toteutua).
Haaveilun ihanuus on se, että voi haaveilla niin monesta asiasta - täysin epärealistisestakin asiasta. Kyllä sieltä haaveiden tulvasta ajastaan kiteytyy sellaisia aihioita, joita voi alkaa työstämään kohti toteutumista.
Lähetä kommentti